Part 4

LIISA. En uskaltanut katsoa tarkkaan, kun niin pelkäsin. Sen vaan sanon, että Seppä-Kalle ei ole elävien joukossa. Ei elävä ihminen kummittele.

MÄKELÄ. Niinkös sanot, tyttö, ettei ole elävien joukossa?

LIISA. No, niin minä sanon ja sen sanoo Maija kanssa, etkös sanokii?

LIENA. Voi teirän kieltänne ja mieltänne! Tää on sentään enemmän kuin yksi ihminen voi ymmärryksen vajavaisuureksi sanoa!

MÄKELÄ. Mitä se Liena siinä höpisee?

AATU (on tullut sisään). Päivää, naapurit!

MÄKELÄ. Päivää, päivää, jokos naapuri nyt sitten on valmis lähtemään vallismanniin?

LIENA (työntyy nuolena ulos tuvasta).

AATU. Onko jo niin selvillä asiat?

MÄKELÄ. Kahren valan päällä.

AATU (katselee ympärilleen). No, jos niin on, mikäs siinä sitten auttaa muuta kuin mennä vaan.

EMÄNTÄ. Ei sellaisten valojen päälle koskaan. Eihän siinä ollut totta siteeksikään.

MÄKELÄ. Sellaista totta se nyt vaan oli, että Aatun on monet muutkin nähneet seppää lyövän, ja nyt ei miestä missään ole. On korjattu pois mettästä. Tuokaa mies tänne elävänä taikka Aatu on vietävä vallesmanniin! Käy kiinni, naapuri.

(Ottavat Aatun väliinsä.)

EMÄNTÄ. Ei tästä paikasta! (Työntää isännät syrjään.) Aatu pysyy kotona!

MÄKELÄ. Ei tässä akoilla ole sananvaltaa, pois tieltä!

LIENA (syöksyy sisään). Vai höpisen minä, vai jo vaan höpisen! Vetäkää nyt silmänne auki ja kattelkaa, kuka astuu ovesta sisään omilla jaloillaan niinkuin elävät ihmiset tekevät ja puhuu omalla suullaan eikä niinkuin aaveet henkien suulla.

SEPPÄ-KALLE (seisoo avoimessa ovessa yrittäen olla reipasta vaikka pakostakin irvistelee tuskasta astuessaan sisään).

LIISA (hihkaisee pelosta, kun Seppä-Kalle astuu hänen sivutseen). Uih, kun en saa luonnoltani olluksi pelkäämättä.

MAIJA. Jos kuollutta koskee, niin pelko haihtuu.

(Hypistelee sepän hihaa.)

SEPPÄ-KALLE. Antaa sen koiruuren olla tekemättä. (Huitaisee ja ärähtää.) Piru vie!

KUOPPALA. Elää kun elääkin.

MÄKELÄ. Ja puhuu ja kävelee, etten sanoisi kiroaa!

TOLPERI. Voi poikasein, ettäs vielä elät. Tässä on niin uskottu, ettei sinua enää missään ole, ei elävien eikä kuolleiren luvussa, vaan että sinä olisit otettu taivaaseen kuin Elias.

MÄKELÄ. Niin on tässä ilmitullut, että Aatu on sinulle selkään antanut.

SEPPÄ-KALLE. Voi juukeli sentään tätä meirän kylän härkämäisyyttä, vai selkään, että oikeinkos ne uskaltaa sanoa, että minulle selkään. Kuulkaa sitten, sellaista miestä ei ole eikä tule, että minulle selkään antaisi!

TOINEN ISÄNTÄ. Hullukos olet, saat kipurahoja, kun päälle kannat!

SEPPÄ-KALLE (vimmastuu). Voi ryssän ryypyt, vai kipurahoja! Tää selkä ei iskuista taitu, eikä nää jalat rampaannu eikä näitä käsiä sijoiltaan väännetä eikä tätä päätä kivikään halkaise. Tässä seison (oikaistuu ja voihkaisee) aih, se on sellaista leiniä. Jos joku epäilee sanojain, sopii koetella voimia!

MAIJA. No varmasti se nähtiin, että nurmella makasit.

SEPPÄ-KALLE (matkii). No, varmasti se kuultiin, että minä kummittelin sun aittasi ovella, höh!

LIISA. Sinä juutaskos siellä sitten kujeilitkin?

SEPPÄ-KALLE. Saunan erestä huutelin, kun Liena sanoi pelkäävänne.

MAIJA. Saunassakos sinä -- -- --?

SEPPÄ-KALLE. Liena antoi minulle hyvät löylyt ja saunotti. Voi sua onni ja autuus, kuinka se löyly maistui makealta ja jäseniäni kihelmöi ja kutitti, niin laittoi norjiksi ja kepeiksi, että lauteilta melkein tasakäpälää olis tulla voinut. Ja sitten se valeli vesillä monenlaisilla, lämpöisillä ja kylmillä ja pesi ja kaanasi, niin ettei miehessä veilin vähääkään enää.

EMÄNTÄ. Liena sinut paransi!

SEPPÄ-KALLE. Vai että paransi, mitäs terveestä parantamista, mutta ainahan hyvä hyvää tekee eikä lisä pahaksi ole muussa kuin selkäsaunassa.

ENSIMM. KYLÄN POIKA. Siitä sinulla onkin hyvä kokemus.

SEPPÄ-KALLE. Tuki suusi ja kysy lupaa ennenkuin mörährät! Mutta sen minä sanon, ettei sellaista hierojaa löyrä mistään kuin Liena on.

LIENA. Eikä niin höyliä seppää kuin Kalle!

MAIJA. Sitähän minä aina olen sanonut, mutta kun ei kukaan usko.

TOLPERI. Tota noin, missä se on sinun tuleva aviosiippasi? Kaihan olet puhunut Lienalle suusi puhtaaksi.

SEPPÄ-KALLE. Se on niin pimeä paikka. Jaa missä on Miina?

AATU (vetää eteisestä Miinan sisään). Täällä on kaivattunne, ja ettei nyt enää mitään erhetystä sattuisi, niin ota, Miina, tämä sormus ja sitten se asia meirän välillämme on päätetty.

SEPPÄ-KALLE (lysähtää istumaan penkille).

TOLPERI (katselee paria). Minä olin eilen vähän ryypyssä, taisin kosia väärin. Meirän pojalle minä sinua, Miina, tarkoitin.

KUOPPALA. Hukka homma oli Homperin kosinta!

TOLPERI. Ei sillä väliä, kyllä se meiränkin poika muijan saa. Ja sitten juoraankin kihlajaiset.

EMÄNTÄ. Juoraan ne Aatun ja Miinankin kihlajaiset. (Nostaa kaapista suuren oluthaarikan pöydälle.) Sopii juora vaan! (Menee nuoria onnittelemaan.) Isännät tekevät samoin ja viimeiseksi Liena.

POJAT. -- Aatu -- -- Miina -- -- morsian -- -- sulhanen, hei -- peijakas -- -- oikein, oikein hip -- hip -- hurraa!

(Nostavat ilmaan sulhasen ja morsiamen.)

AATU (menee Seppä-Kallea kättelemään). Sovitaan pois!

SEPPÄ-KALLE. Korea on tyttö ja kateeksi mun käy, niin, oikein syrämeni on sairas eikä nyt mahlakaan makealta maistuisi, kaikki on perin karvasta. Tahtoisin vaan, että taas oltaisi humalassa ja ottelussa ja minä saisin sinulle näyttää, kuka käskee!

AATU. Älä veikkonen, Miinahan sen asian itse päättää. (Jatkavat puhelua.)

Nuoret puuhaavat piiriä.

TOLPERI (sattuu istumaan Lienan viereen penkille). Täälläkös sinä takana hissuksiin, Liena. Ei sun paikkas nurkassa ole. Jo sun kunniankukkosi laulaa. Kattos, kuinka sormus Miinan sormessa kiiltää. Ja nyt ne juoraan kihlajaiset, muori! Hoi, onkos pelimannia?

VILLE. On jo aikoja sitten ollut.

TOLPERI. Ann' mennä sitten vanhaa Hollolanpolskaa. Liena, tule, niin mennää, että tallukat tassaa.

LIENA (vastustelee ensin, mutta tanssii sitten juhlallisesti).

TOLPERI. Kas näin sitä ennen mentiin, kun me nuoria oltiin ja Liena oli yhtä korea kuin Miina nyt, (Tanssivat.) Nyt on kunniantanssi tanssittu eikä ole väärään osuttu. Puhunhan minä oikein, eikös niin?

ÄÄNIÄ. Hyvin puhuttu -- oikein se on -- Liena on jymyeukko -- -- hyvä hieroja on -- Kallen paransi kuin häkää vaan.

SEPPÄ-KALLE. Ei Kalle ole kipeä ollutkaan, vähän kolmelossa vaan.

VILLE. Ja syrän vioitettu, mutta koska äiti tohtoroi, minkä tytär haavoitti, niin eihän siinäkään ole sanomista.

SEPPÄ-KALLE. Onkos sinulla vielä sitä kaupunkilaista?

VILLE (kuiskaa). On vielä parhain jälellä.

(Vie Seppä-Kallea joukon taakse. Hetken aikaa on piiri jo ollut tekeillä ja laulu alkaa.)

TYTÖT (huutavat). Miina ja Aatu keskelle!

AATU (laulaa).

Kaksi koivua kasvoi kerran kahren puolen aitaa. Sinä toinen, minä toinen niistä olla taitaa. Heippa rallaa laulamme, että niistä olla taitaa!

MIINA (laulaa).

Juuret kaulaa toisiansa oksat antaa suuta. Sinä, minä ikuisesti oomme samaa puuta! Heippa rallaa laulamme, että oomme samaa puuta.

AATU.

Kun sä läksit maailmalle, suruissani itkin, ja kun sitten takaisin tulit, vangikseni kytkin. Heippa rallaa laulamme, että vangikseni kytkin.

MIINA.

Vaikka joku rikkahampi, antais satatuhat, sinun talos kaunihimpi rakkaampi kuin rahat. Heipparallaa laulamme, että rakkaampi kuin rahat!

AATU ja MIINA.

Oma talo, unelmamme kohoo korkeaksi, surut, ilot rinnallasi käyvät rakkaammaksi. Heipparallaa laulamme, että käyvät rakkaammiksi.

Piiri hajoaa.

TOLPERI. Toinen tahti, pelimanni, ala polkkaa:

Seiväs pystyyn, seiväs pystyyn, seiväs, seiväs, seiväs pystyyn!

Parit pyörivät.

VÄLIVERHO.