Part 2

Hus'illa ei nyt enään ollut muuta pelastuskeinoa jälellä, kuin saarnastuolistaan vedota näkymättömään, erehtymättömään ja vanhurskaasen tuomariin Jesuksehen Kristuksehen, kaikkein sorrettujen ensimmäiseen ja viimeiseen turvaan. "Meidän Herramme Kristus, sanoi hän, totinen Jumala ja totinen ihminen, on, kärsiessään verisen ja häpeällisen kuoleman, antanut opetuslapsillensa sen oivallisen opetuksen että heidän tulee jättää asiansa Jumalan tuomittavaksi". -- Estääksensä uusien levottomuuksien syntymistä kaupungissa, seurasi Hus kuninkaan antamaa viittausta ja läksi pois Pragista, vetäytyen ystäväinsä linnoihin, joissa hänen ei tarvinnut pelätä vihollistensa vainoomista, hänellä oli näet tsjekiläinen ritaristo sekä talonpoikainen kansa kokonaan puolellansa; he olivat häneen niin mieltyneet, että häntä melkein jumaloivat, jota vastoin osa hänen vanhoista ystävistään pappien joukossa luopui pois hänestä. Täällä maaseudulla hän ei suinkaan oleskellut joutilaana; ylt'ympäri, linnankirkoissa, metsässä, kylissä saarnaili Hus ahkerasti ja koetti sen ohessa edistää kirkkoveisua, itse sepittäen tsjekiläisiä virsiä. Myöskin kirjoitti hän täällä useampia kirjoja, joista tärkein oli se, jossa hän puhui "_Kirkosta_". -- Tässä kirjassa hän tarkoin eroittaa paavin vallan keisarin vallasta sekä pitää pyhää raamattua korkeimpana ratkaisijana kaikissa asioissa. Paavia ei kirkossa välttämättömästi tarvita. Kristus ja Kristus yksinään on kirkon kuningas ja pää, apostolit ovat sen palvelijoita; hän on se kallio, jota apostoli Pietari tunnusti. Kristus on aina seurakuntansa läsnä, kuin Paavi sitä vastoin asuu enemmän kuin kahdensadan peninkulman päässä Böhmistä. Kristusta tulee meidän pitää esikuvanamme, ja jos paavi käskee jotakin, joka sotii Kristuksen lakia vastaan, emme saa häntä totella. Myöskin pyhimyksien sanoja on ihmisen ainoastaan silloin seuraaminen, kuin ne pitävät yhtä pyhän raamatun sanojen kanssa. Tätä uskoa pyhään raamattuun Hus erittäinkin vetää esille, ja se oli juuri tämä seikka, jota paavilaiset pitivät hänen suurimpana erhetyksenänsä.

Yksinäisyydessään kirjoitti Hus useampia kirjeitä ystävillensä. Yhdessä niistä sanoo hän, tarkoittaen omaa nimeänsä, joka tsjekin kielellä merkitsee _hanhi_, näin: "Hanhi on kesyt eläin, joka ei voi korkealle kohota; mutta minun jälkeeni on jalompia lintuja tuleva, haukkoja ja kotkia, jotka kohoavat korkeammalle taivasta kohti". On arveltu että tämä ennustus on käynyt toteen noin sata vuotta myöhemmin, kuin Lutherus ja muut uskonpuhdistuksen jalot miehet astuivat esiin. Eräässä toisessa kirjeessä kirjoittaa hän: "Tietäkäät, etten minä tule pakenemaan pois, jos on kysymys heittää tämä viheliäinen ruumis kuoleman vaaralle altiiksi, koska minä tiedän, ett'ei meiltä Jumalan sanassa mitään puutu, että evankeliumin totuus päivä päivältä yhä leviämistään leviää". Toisessa paikassa taas sanoo hän: "Ylimmäiset papit ja kirjanoppineet ovat tuominneet totuuden, heittäneet sen kuolemaan ja haudanneet sen; mutta totuus on jälleen ylösnoussut, on kaikki voittanut, ja yhdestä saarnaajasta on tullut kaksitoista. Meidän kanssamme on totinen Jumala, kaikkivaltias ja vanhurskas auttaja, joka on luvannut: 'Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä jamaan maailman loppuun asti'." Silloin tällöin kävi hän myöskin piilopaikastaan Pragissa lohduttamassa ja vahvistamassa sikäläistä seurakuntaa.

Saksan keisaria Sigismundoa kehoitettiin tähän aikaan joka taholla, kristikunnan korkeimpana suojelijana, toimittamaan yleistä kirkolliskokousta, tehdäksensä lopun siitä yleisestä hämmennyksestä, joka silloin kirkollisissa asioissa vallitsi. Paavi pani kauan vastaan, sillä hän varoi sitä, jota sittemmin todella tapahtuikin, nimittäin että hän pantaisiin pois viralta; viimein hän kuitenkin antoi myöden ja julistutti _kirkolliskokouksen pidettäväksi Kostnitz'in kaupungissa_. -- Tähän vanhaan kaupunkiin Boden-järven rannalla etelä-Saksassa näemme nyt rientävän paraimpia miehiä, niin hengellistä kuin maallistakin säätyä, kaikista kristikunnan maista. Kokous, joka avattiin 5 p:nä Marraskuuta 1414, oli, osanottajien lukumäärään katsoen, mitä suurimpia, joita koskaan on pidetty. Läsnä-olevien lukumäärä oli noin 50,000. Etevimpinä miehinä tässä suuressa joukkiossa pidettiin 4 patriarkkaa, 29 kardinalia, 33 arkkipispaa, noin 150 pispaa, yli 100 abottia eli päämunkkia ja enemmän kuin 500 munkkia eri munkistoista, edelleen 300 jumaluus-opin ja kanonisen lain tohtoria sekä maallisten ruhtinasten ja säätyjen asiamiehiä lukemattomine seuralaisineen. Myöskin Paavi saapui sinne lukuisan seurueen kanssa; yksin hevosia luettiin 1,600.

Keisari Sigismundo oli lausunut sen toiveen, että Hus antaisi ratkaista asiansa tässä kirkolliskokouksessa. Hän oli senvuoksi nimenomaan luvannutkin hänelle suojelusta sekä meno- että paluumatkalla. Mutta jo silloin eivät Hus'in ystävät uskoneet keisarin sanoja; he varoittivat häntä. Vaan Hus, joka enemmän luotti Jumalan apuun, kuin keisarin sanoihin, päätti seurata kutsumusta. Hän halusi jälleen astua esiin siitä tuskallisesta piiloittelemisesta, johon hän lähes kaksi vuotta takaperin oli vetäytynyt rauhan tähden, ja ei ainoastaan Böhmin ahtaiden rajojen sisällä, vaan koko maailman edessä todistaa totuudesta. Jäähyväis-kirjeessään ystävillensä sanoo hän muun muassa: "Rakkaat veljet, tiedämmehän että Kristus itse paljaasta rakkaudesta meihin on sanomattoman paljon kärsinyt. Eiköhän tämän oivallisen esimerkin pidä kehoittaman meitä rakkaudesta häneen ja oman autuutemme tähden kärsivällisesti kärsimään kaikkea? Onhan hän Jumala, me hänen luomansa olennot; Hän on Herra, me hänen palvelijansa; Hän on maailman hallitsija, me heikkoja viheliäisiä ihmisiä. Hän ei tarvitse mitään, me tarvitsemme kaikkea. Jos Hän on kärsinyt, eiköhän meidänkin silloin pidä kärsimän? Todellakin, ei voi olla mahdollista, että se, joka uskoo Vapahtajaan ja vaeltaa totuuden tietä, joutuisi kadotukseen. Sentähden, rakkaani, rukoilkaat Jumalaa, rukoilkaat häntä lakkaamatta, että Hän antaisi minulle Pyhän Henkensä, joka vahvistaisi minua totuudessa ja pelastaisi minua kaikesta pahasta. Jos sen ohessa Jumalan kunnia tulisi kirkastetuksi sen kautta, että minä juon kuoleman kalkin; oi, rukoilkaat sitten, että Hän sen pian minulle lähettäisi ja antaisi minulle myöskin armoa lempeällä ja iloisella mielellä kantamaan mitä raskasta i'estä tahansa. Minä epäilen, saatteko milloinkaan enää nähdä minut Pragissa, mutta jos Kaikkivaltias tahtonsa mukaan jälleen lähettäisi minut teille; oi, silloin tahdomme sitä iloisemmalla mielellä harjoitella itsiämme Jumalan laissa. Jumala on laupias ja vanhurskas; Hän antaa omillensa rauhaa elämässä, rauhaa kuoleman jälkeen". --

Sillä aikaa olivat Hus'in vastustajat lähteneet matkalle Kostnitz'iin, aloittaaksensa siellä oikeudenkäyntiä Hus'ia vastaan; ne olivat _Tapani Palecz_, hauen entinen ystävänsä, sekä _Mikael de Causis ja Antero Broda_. Mikael de Causis rupesi päällekantajaksi. Hus lähti Pragista täydessä papinpuvussa 11 päivänä Lokakuuta 1414. Suuri ihmisjoukko oli kokoontunut häntä vielä kerran nähdäkseen ja hänelle jäähyväiset sanoaksensa. Eräs puolalainen suutari, Antero nimeltä, huusi hänelle: "Jumala olkoon kanssasi; sillä tuskinpa luulen, että eheänä takaisin palaat, kallihin ja totuudessa lujamielinen herra Juhana! Suokoon kuningas (ei Unkarin, vaan taivaan) sinulle kaikkea hyvää siitä hyvästä ja uskollisesta opista, jonka sinulta saanut olen". Hus'ia seurasivat hänen ystävänsä, ritari Juhana Chlumilainen, Venceslao Dubalainen ja moni muukin. Joka suuremmassa kaupungissa, jonka kautta hänen matkansa kulki, kuulututti hän julkisilla ilmoituksilla, että hän matkusti kirkolliskokoukseen puolustamaan itseänsä, häntä vastaan kuin oli tehty syytöksiä väärä-oppisuudesta. Kaikissa kaupungeissa, kauppaloissa ja kylissä, joiden kautta hän matkusti, kokoontui kansa suurissa joukoissa katselemaan sitä miestä, josta niin paljon puhuttiin. Joka paikassa otettiin häntä ystävällisesti vastaan, kestittiin auliisti ja kuunneltiin mielellään; hän saarnasi näet monessa paikoin. Pienessä Biberach nimisessä kaupungissa hän vielä pani toimeen väittelynkin, johon hänen jalomielinen ystävänsä ja seuraajansa Juhana Chlumilainenkin otti osaa; tämä käytti itsensä siinä niin hyvin, että moni piti häntä jumaluusopin tohtorina. Hus kutsuikin häntä sittemmin usein pilanpäiten "tohtori von Biberach'iksi". -- Kolmantena päivänä Marraskuuta, siis kahta päivää ennen kirkolliskokouksen avaamista, saapui Hus Kostnitz'in kaupunkiin. Seuraavana päivänä hän ystävänsä Juhana Chlumilaisen kautta ilmoitti tulonsa paaville. Juhana Chlumilainen pyysi sen lisäksi paavia suojelemaan Hus'ia; Mikael de Causis oli näet jo samana päivänä kaikille kirkonoville naulattanut julkisen ilmoituksen, jossa Hus'ia sanotaan väärä-oppiseksi. Paavi Juhana XXIII oli silloin itsekin tukalassa tilassa, jott'ei hän uskaltanut käyttää koko paavillista valtaansa; hän lähetti senvuoksi Kostnitz'in pispan seuralaisineen ilmoittamaan Hus'ille, että se kirkon panna, johon hän on pantu, vastaiseksi oli lakkautettu; kuitenkin pitäisi hänen, pahennuksen välttämiseksi, pysymän poissa messusta ja muista kirkollisista juhlallisuuksista. Muuten vakuutettiin hänelle täysi vapaus. Sanotaanpa vielä paavin lausuneen, että jos Hus olisi surmannut vaikka hänen oman veljensäkin, niin ei hän kuitenkaan, sen verran kuin hänestä rippui, millään muotoa sallisi, että mitään vääryyttä hänelle tehtäisiin, niin kauan kuin hän oli Kostnitz'issä.

Mutta pianpa kyllä Hus huomasi vapautensa kadottaneen. Noin puolipäivän aikana 28 päivänä Marraskuuta tuli uusi lähetystö paavilta hänen tykönsä ilmoittamaan hänelle, että kirkolliskokouksenkin puolesta oli hänelle suojelusta vakuutettu, sekä kutsumaan häntä paavilliseen neuvoskuntaan. "Minä olin odottanut -- vastasi Hus -- saada tehdä tiliä yleisen kirkolliskokouksen edessä, eikä paavin ja hänen kardinaleinsa; olen kuitenkin valmis ennen antamaan henkeni kuin totuutta kieltämään". Chlum, joka juuri oli saapuvilla, koetti estää Hus'ia menemästä, mutta kuin Hus kumminkin meni, seurasi tämä häntä. Koossa olevien kardinalien puheenjohtaja ilmoitti nyt Hus'ille, että häntä oli syytetty väärä-oppisuudesta. Hus puolusti itseään, ja hänen puheensa näytti tekevän hyvän vaikutuksen. Kuitenkin pidätettiin sekä hän että hänen ystävänsä, ja he jätettiin sotamiesten vartioittaviksi. Kello 4 jälkeen puolenpäivän kokoontui neuvoskunta eli kollegio uudestaan; Chlum laskettiin menemään, Hus'in täytyi jäädä vangiksi. "Nytpä olet vallassamme -- sanottiin -- nyt et sinä pääse kynsistämme, ennenkuin olet viimeisen rovon maksanut". Turhaan meni Hus'in vangitsemisesta kovin murheellinen Chlum paavin luokse tämmöisestä menetyksestä valittamaan. Paavi, joka nytkin vastasi kiertelevästi ja epäselvästi, puolusti itseään sillä, ett'ei _hän_ ollut siitä vastuun-alainen, vaan kardinalit. Vielä samana yönä vietiin Hus tuomiokanttorin huoneesen. Mutta jo 6 päivänä Joulukuuta oli hän dominiko-luostarin hirveän kamalassa vankihuoneessa, kädet jalat kahleissa. Chlum vastusteli jälleen, uhaten väkivallalla murtaa vankilan ovet, mutta turhaan. Keisari Sigismundon saavuttua 24 päivänä Joulukuuta, julistutti Chlum Hus'in nimessä vastalauseen; olihan keisari nimenomaan luvannut Hus'ille turvallisen suojeluksen. Keisari, jonka suojeluskirje näin oli rikottu, teki tosin muistutuksia, mutta kirkolliskokous huomautti häntä, ett'ei hänen ollut sekaantuminen kirkolliskokouksen toimiin. Petollinen keisari antoi lopuksi uskotella itseään, että hän hyvällä omallatunnolla saattoi syödä sanansa, sillä hän ei muka ollut velvollinen pitämään sanansa ja lupauksensa, kuin oli kysymys väärä-oppisesta. Paitsi sitä oli hänen, kirkon kuuliaisena ja hyvänä poikana, totteleminen ja noudattaminen kirkolliskokouksen toivomuksia. Näin kuului tällä kertaa, ja keisari oli myöntyväinen. Ja kuitenkin on juhlallisesti annetun sanan nimenomainen rikkominen niin suuri loukkaus sitä lakia vastaan, joka on kirjoitettu ihmisen sydämeen, että oli taitavimmallekin huonon asian puolustajalle hyvin vaikea näyttää tätä tekoa oikeaksi. Siitä huolimatta kirjoitettiin suurella vaivalla sommiteltuja puolustuskirjoja tämän työn kaunistelemiseksi. Mutta miksi tuhlata monta sanaa yksinkertaisen asian hämmentämiseen, joka kuitenkin aivan lyhyesti voidaan kertoa!

Jo 1 päiväksi Joulukuuta oli valmisteleva tutkinto määrätty pidettäväksi. Hus pyysi lainoppinutta miestä asianajajakseen, mutta sitä ei hänelle sallittu. "Niin olkoon sitten -- sanoi hän -- Jesus Kristus, jonka tuomioistuimen eteen teidän kerran on astuminen, asianajajani; hänen huomaansa olen minä jättänyt asiani, niinkuin hän Isän Jumalansa". Tämä Kristuksehen turvaaminen luettiin hänelle sittemmin herjaukseksi Jumalaa vastaan. Vankilan vahingollinen ilma synnytti taudin-kohtauksen, jonka vuoksi hän siirrettiin toiseen, helpompaan vankeuteen samassa luostarissa. Siellä hän vielä kirjoitti useampia kirjoja, niinkuin myöskin seuraavan kirjeen seurakunnalle Pragissa:

"Jumala olkoon teidän kanssanne ja Herra teitä vahvistakoon, että te urhoollisesti sotisitte ja kaikessa ijankaikkisuudessa lujat olisitte kaikkea pahuutta, perkelettä ja maailmaa vastaan. Rakkaani! Minä Hus, vankilassa oleva (en häpee vähintäkään kärsiä jotakin Herrani Jesuksen Kristuksen tähden) pyydän teitä hartaasti rukoilemaan Jumalaa, johon minä toivon ja luotan, että Hän antaisi minulle jumalallisen siunauksensa ja henkensä, niin etten minä koskaan totuudesta ja hänen laupiudestaan luopuisi, vaan Hänen ihanan nimensä tunnustamisessa lujana pysyisin hamaan kuolemaan asti. Jos Jumala hyvyydessään tällä ajalla tahtoo minua pois kutsua, niin tapahtukoon Hänen pyhä tahtonsa; jos Hän sitä vastoin tahtoo antaa minut teille takaisin, niin olkoon Hänen pyhä nimensä ylistetty! Kuitenkin on minulle nykyisissä oloissani Hänen apunsa vallan tarpeellinen, ja vaikka olen vakuutettu siitä, ettei Jumala anna minua yli voimieni kiusatuksi tulla, eikä myöskään lähetä minulle mitään vaaraa, joka ei olisi teille taikka minulle hyödyksi, niin tarvitsen minä kuitenkin Hänen voimallista apuansa, voidakseni kaikesta kiusauksesta voiton saada ja autuaaksi tulla. Rakkaat veljet! Tietäkäät että kirjeet, jotka minä pois lähteissäni teille jätin, ovat vihollisemme latinan kielelle käännättäneet ja monella lisätyllä valheella väärentäneet. He kirjoittavat myöskin minusta niin monta ja niin pahanilkistä kirjoitusta, ett'ei minulla täällä vankilassani ole muuta ajattelemista, kuin millä tavoin puolustan itseäni tämmöisiä syytöksiä vastaan. Niin suuri on meidän vastustajaimme pahuus ja kiukku! Mutta meidän laupias Herramme Jesus Kristus on sanonut opetuslapsillensa: 'Minä tahdon antaa viisauden, jota ei kukaan vastustaa voi'. Rakkaani! olkaat vakuutetut siitä, etten minä milloinkaan ole etsinyt muuta kuin teidän pelastustanne, sentähden olen minä teitä ennen neuvonut Jumalan sanalla ja juuri samasta syystä en minä edes täällä vankeudessa tahtoisi lakata sitä tekemästä. Armo olkoon minun kanssani ja teidän kanssanne, rakkaat veljet. Amen! Kirjoitettu päivänä ennen Fabiania 19 päivänä Tammikuuta vuonna 1415".

Lähinnä seuraavana aikana muutettiin Hus vielä vankilasta vankilaan. Niin esim. istui hän 22 päivästä Maaliskuuta 3 päivään Kesäkuuta 3/4 peninkulmaa Kostnitz'ista länteenpäin olevassa Gottlieben nimisessä linnassa, jossa hänen vainoojansa paavi Juhana XXIII itse sittemmin istui vankina, kuin kirkolliskokous oli pannut hänet viralta pois. Kaikki vankeuden vaivat kärsi Hus mielenmaltilla, pitäen niitä, mikäli ne tuottivat hänelle ruumiillisia kärsimyksiä, Jumalan rangaistuksina ja koettelemuksina, joista hänen tuli olla kiitollinen. Myöskin ihmisiä kohtaan oli hän lempeä ja leppyisä ja koetti sävyisyydellä saada voiton luonnollisesta äreämielisyydestään. Surevalla sydämellä hän alati muisteli kaukaisia ystäviänsä Böhmissä, joiden kanssa hän oli hengellisesti yhdistettynä.

Böhmin aatelismiehet panivatkin kokoon kirjoituksen keisari Sigismundolle, jossa he tuovat esiin suurimman kummastuksensa paavin häpeällisen käytöstavan johdosta, tämä kuin oli antanut vankeuteen heittää rehellisen ja viattoman miehen. He pyytävät sentähden nöyrimmästi, että keisari osoittaisi Hus'ille kumminkin sen armon, että hän saisi tulla vankilastaan ja julkisesti kirkolliskokouksen edessä puolustaa itseään ja sitä totuutta, minkä hän Jumalalta oli saanut. He muistuttavat myöskin keisaria siitä, mitä vaikeita seurauksia sekä hänelle itselleen että koko Böhmin maalle siitä syntyisi, jos hurskaalle ja nuhteettomalle miehelle, joka on luottanut keisarin suojeluskirjeesen, jotakin pahaa tapahtuisi. -- Mutta oikeus oli tähän aikaan muukalainen Kostnitz'issa. Keisari itse oli petollisella tavalla jättänyt uskollisen Jumalan palvelijan hänen vihollistensa käsiin, ja kirkolliskokous, ikäänkuin olisi se tietänyt, kuinka vaikea oli julkisesti tuomita häntä, keksi sen häpeällisen keinon, että alituisilla rääkkäyksillä koetti masentaa hänen mielensä vakavuutta ja siten tehdä julkisen tutkinnon tarpeettomaksi. Mutta hyvän omantunnon todistus ja lohdullinen visseys Jumalan Hengen läsnäolosta vahvistivat Hus'ia kaikissa hänen kärsimyksissään. Häntä tutkittiin usein hiljaisuudessa, mutta hän ei tahtonut antaa mitään selitystä, sillä hän vaati vaatimistaan julkista tutkintoa, jossa voisi puolustaa itseään. Kuin niinmuodoin kaikki yritykset hiljaisuudessa saada Hus'ia peruuttamaan, mitä hän oli saarnannut, tyhjään raukesivat, tuotiin hän Kostnitz'iin takaisin ja pantiin, kahleisin sidottuna, vankeuteen erääsen Franciskani-luostariin. Täällä oli hän aina siihen asti, kuin hänen tuomionsa julistettiin.

Kuin häntä kirkolliskokouksessa ensi kerta tutkittiin, oli hänen vihollistensa hillitsemättömän vimman tähden hämmennys niin suuri, ettei mitään päätöstä voitu tehdä. Kuin Hus'in piti vastaaman ensimmäisen syytöksen johdosta, rupesi koko seurakunta niin hurjasti kirkumaan ja huutamaan, että hän töin tuskin voi saada ainoatakaan sanaa lausutuksi. Tämä poru remahteli niin vimmatulla voimalla, että ennemmin olisi luullut kuulevansa petolauman ulvomista, kuin kunnianarvoisten tuomarien keskustelua. Vähitellen vaikeni kuitenkin meteli vähäisen, jotta Hus saattoi puhua; mutta tuskin oli hän ruvennut pyhästä raamatusta tuetta mielipiteillensä esiin tuomaan, kuin häntä jo herjattiin ilkeimmällä tavalla. Tästä kirkunasta vallan taintuneena päätti hän olla vaiti, kuin huomasi puheensa turhaksi. Mutta tämä hänen vaiti-olonsakin selitettiin pahimmalla tavalla. Nyt huudettiin joka taholta: "Hus on vaiti, joka osoittaa, että hän on syylliseksi todistettu ja itse tunnustaa erhetyksensä". Kokouksen jäsenet riemuitsivat jo käheällä äänellä siitä voitosta, jonka luulivat Hus'ista saaneensa. Maltillisemmat heistä kumminkin pitivät tätä melskettä ylen hävyttömänä ja heidän toimestaan päätettiin kokous sillä kertaa. Tämä kaikki tapahtui 5 päivänä Kesäkuuta. Uudestaan häntä tutkittiin kirkolliskokouksen edessä 7 ja 8 päivänä Kesäkuuta. Hän tunnusti nyt monessa kohden opettaneensa niin, kuin häntä syytettiin; toisia opinkappaleita taas, joista häntä syytettiin, ei hän voinut omiksensa tunnustaa. Muuten ilmoitti hän, niinkuin sittemmin Lutheruskin, olevansa valmis peruuttamaan joka harhaopin, josta häntä pyhän raamatun perustuksella voitaisiin syyttää. Hänen tuomarinsa olivat hyvin erimielisiä; muutamat häntä pilkkasivat, toiset häntä surkuttelivat, toiset taas sydämessään olivat yhtä mieltä kuin hänkin, mutta valittivat hänen rohkeuttansa. Monta kertaa tehtiin myöskin yrityksiä hänen henkensä pelastamiseksi. Keisari Sigismundo, joka suuresti häpesi uskottomuuttansa Hus'ia kohtaan, tahtoi pelastaa hänen henkensä, vaikka hän ymmärsi, ettei se kirkolliskokouksen tähden voinut muulla tavoin tapahtua, kuin että Hus joko tekisi väärän valan, taikka vannoisi jotakin, joka ei ollut totta. Edistääkseen keisarin tarkoitusta ja tahtoa, kehoitti moni Hus'ia peruuttamaan sanansa _vastoin_ makuutustansakin. Eräs jumaluusopin tohtori lausui hänelle näin: "Jos kirkolliskokous sanoo, että sinulla on vaan yksi silmä, niin pitää sinun se tunnustaman, vaikka sinulla olisikin kaksi". Hus vastasi: "vaikkapa koko maailma sen minulle sanoisi, niin en kuitenkaan voisi, niin kauan kuin minulla vielä on järkeni päässä, sanoa mitään semmoista, vastoin omaatuntoani tekemättä". "Se on totta -- vastasi tohtori -- enpä valinnut oikein sopivaa esimerkkiä", jonka jälkeen hän meni matkoihinsa. Omantunnon soimauksia koettivat toiset taas saada vaikenemaan siten, että tekivät Hus'ille sen muistutuksen, että hän, kirjoittaessaan peruutuskirjan alle, ei personallisesti kironnut opettamia opinkappaleitansa, vaan että se oli kirkolliskokous, joka niitä kirosi, ja hän ilmoitti ainoastaan tottelevansa sitä. Senkin pitäisi, arvelivat muutamat, vaikuttaman häneen, että niin moni oppinut ja hurskas mies oli yhtä mieltä, kuin kirkolliskokous; olihan se vaan paljasta ylpeyttä hänen puoleltaan, että tahtoi olla muita viisaampi. Näin he kaikki ahdistivat häntä paljailla tekosyillä ja tyhjillä perustuksilla. Mutta kaikki nämä tekosyyt eivät mitään vaikuttaneet tuon vakavan, uskaliaan miehen teeskentelemättömään sydämeen. Pitkällinen ja tuskastuttava tutkinto lopuksi kuitenkin lannisti Hus'ia niin ruumiin kuin sielun puolesta, erittäinkin koska hän hammaskivistyksen vaivoissa oli unettoman yön viettänyt ja hänen terveytensä muutenkin oli kovin huonoksi käynyt. Tutkinnon päätyttyä vietiin hän takaisin vankilaan, jossa hänen uskollinen ystävänsä Juhana Chlumilainen häntä seurasi. -- "Oi mikä lohdutus minulle, -- kirjoitti Hus eräälle ystävälle -- nähdessäni kuinka tämä aatelismies ei halveksinut kohottaa kättänsä kahleissa olevalle väärä-oppisraukalle, jonka niinsanoakseni koko maailma on hylännyt".

Koska Hus nyt jo saattoi edeltäkäsin arvata, että hänen loppunsa läheni, käytti hän joutilasta aikaa kirjoittaaksensa kirjeitä ystävillensä Prag'issa, jotka kirjeet julkisesti luettaisiin Betlehemin-kirkossa. Viimeinen hänen kirjoittamansa kirje kuuluu näin:

Kaikkivaltias Jumala olkoon teidän kanssanne ja antakoon teille runsaan siunauksensa kaikkien niiden hyväin töiden tähden, joita minulle niin usein on osoitettu. Älkäät salliko, että jalo ja urhoollinen ritari Juhana, paras ja uskollisin ystäväni, minun tähteni, joka paitsi sitä lihan puolesta jo olen kuollut, tavalla tai toisella joutuisi johonkin vaaraan. Tätä rukoilen etenkin sinulta, rakas Pietarini. Eläkäät jumalallisen sanan neuvojen mukaan, olkaat siveät ja pitäkäät Jumalan käskyjä, niinkuin minä teitä opettanut olen, ja johon minä teitä vielä lopullisesti kehoitan. Kuningasta, kaikkein armollisinta herraani, minä syvimmällä nöyryydellä ja kohteliaisuudella kiitän niistä hyvistä töistä, joita hän minulle suosiollisesti osoittanut on. Tervehtäkäät minun nimessäni koko perheenväkeänne ja muita ystäviänne, joita en tässä nimittele, koska te ilman sitäkin ne tunnette. Rakkaani! Rukoilkaat Jumalaa minun puolestani, niinkuin minä teidän. Tämmöisen yhteisen rukouksen kautta pääsemme, toivon minä, kaikki armosta ylhäältä Kristuksen valtakuntaan. Amen!

Kirjoitettu vankihuoneessa ajalla, jolloin joka hetki odotin kuolemantuomiotani. Minä kärsin jumalallisen sanan tähden, ja minä kärsin vallan mielelläni. Kuitenkin tahtoisin teitä Jumalan tähden rukoilla ponnistamaan kaikkia voimianne, jotta ei Jumalan pyhät, se on Jumalan sanan mahdolliset palvelijat ja julistajat, tulisi vainotuiksi ja tyrannillisesti kohdelluiksi. Tätä kaikkein viimeiseksi teiltä rukoilee

Maisteri Juhana Hus, Kristuksen palvelija toivossa.