Chapter 4

Adherbal, kun näki asian siksi käyneen, että olisi valtakunta joko jättäminen taikka aseilla pitäminen, valmisti, pakon vaatiessa, sotaväkeä ja kävi Jugurthaa vastustamaan. Nyt loi kumpainenkin sotajoukko leirinsä, ei kauvas merestä, lähelle Cirtan kaupunkia; ja koska päivä oli lopussa, ei aljettu tappelua. Kun enin osa yötä oli kulunut, hyökkäsivät Jugurthan sotilaat, vaikka vielä oli hämärä, merkin annettua, vihollisten leiriin, ja ajoivat toiset puoliunissa, toiset aseita koperoidessa pakoon ja voittivat heidät. Adherbal pakeni muutamain hevoismiesten kanssa Cirtaan, ja jos ei joukko togalla vaatetetuita kansalaisia olisi ollut, joka esti takaa-ajavat Numidialaiset pääsemästä muurein sisälle, niin olisi yhtenä ainoana päivänä sota kahden kuninkaan välillä aljettu ja lopetettu. Sentähden piirittää Jugurtha kaupungin, hankkiutuu suojakatoilla, torneilla ja kaikenlaisilla koneilla rynnistämään sitä, kiirehtien semminkin siksi, että joutuisi ennen lähettiläitä, jotka oli kuullut Adherbalin lähettänen Romaan ennen tappelun tapahtumista. Mutta kun senaati oli saanut tiedon niiden sodasta, lähetettiin kolme nuorukaista Afrikaan, joiden piti käymän molempien kuninkaiden tykönä ja ilmoittaman senaatin sekä Roman kansan nimessä, näiden tahdon ja päätöksen olevan, että luopuisivat aseista; niin olisi se muka laadullista sekä heille että kuninkaalle.

XXII.

Lähettiläät tulevat rientäen Afrikaan, semminkin kun Romassa, heidän matkaan hankkiessaan, puheita kuultiin tapahtuneesta tappelusta ja Cirtan piirittämisestä. Mutta se maine oli vieno (asian suhteen). Kuultuaan näiden puheen vastasi Jugurtha, ett'ei hänestä mikään ollut etevämpi eikä kalliimpi kuin senaatin tahto; hän oli muka hamasta nuoruudestaan sitä ahkeroinut, että kaikki paraimmat pitäisivät häntä hyvänä; hyväin avuinsa eikä ilkeytensä kautta oli hän ollut tuolle jalolle miehelle P. Scipionille mieliin; samain omaisuutten vuoksi oli Micipsa ottanut hänen valtakunnan perilliseksi, ei lasten puutteesta. Muuten, jota enemmän hän oli toimittanut hyviä ja urheita tekoja, sitä vähemmin kärsisi muka hänen mielensä vääryyttä; Adherbal oli kavaloilla keinoilla väijynyt hänen henkeänsä; ja tämän havaittuaan oli hän käynyt rikosta vastustamaan; Roman kansa ei tekisi oikein eikä kohtuuden mukaan, jos kieltäisi häneltä kansain oikeutta; vihdoin, hän lähettäisi pikaan kaikista asioista lähettiläitä Romaan. Niin eroavat molemmat toisistansa. Adherbalin puhuttelemiseen ei ollut tilaisuutta.

XXIII.

Kun Jugurtha arveli lähettiläiden lähteneen Afrikasta ja paikan luonteen vuoksi ei väkirynnäköllä voinut Cirtaa valloittaa, saarti hän vallella ja kaivannolla kaupungin, rakensi torneja ja lujisti ne varustusväellä, koetteli sitä yöt ja päivät joko väkivoimalla tai konnankeinoilla, esitteli muurien suojelioille milloin palkintoja, milloin jotain kauhistuttavaa, koki kehoituksilla kiihoittaa väkeänsä miehuuteen, sanalla sanoen, hän valmisti tarkkuudella kaikki. Kun Adherbal havaitsi, että koko hänen onnensa tila oli viimeisillään, että vihollinen oli rauhaton, ett'ei avusta ollut mitään toivoa ja ett'ei muonavarain puutteelta voitu sotaa pitkittää, valitsi hän niistä, jotka yhtenä olivat paenneet Cirtaan, kaksi karskinta, ja kiihoitti näitä, luvaten paljon ja vaikeroiden kohtaloansa, yöllä rientämään vihollisten linnoitusten halki merelle ja sitten Romaan.

XXIV.

Muutamain päiväin kuluessa toimittavat Numidialaiset, mitä käsketty oli. Senaatissa luettiin Adherbalin kirje, jonka sisältö oli seuraava: "Syy siihen, että usein lähetän teitä rukoilemaan, senaatorit, ei ole minun, vaan siihen on minun pakoittanut Jugurthan väkivalta, jolle on tullut niin suuri halu surmata minua, ett'ei hän muista teitä eikä kuolemattomia jumalia, että himoaa hartaammin minun vertani kuin kaikkea muuta. Sentähden pidetään minua, joka olen Roman kansan liittolainen ja ystävä, jo viidettä kuukautta aseilla piiritettynä; minua ei auta isäni Micipsan hyvät työt eikä teidän päätöksenne; olenpa kahdella päällä, rasittaako minua miekka vai nälkä kovemmin. Jugurthasta enempää kirjoittamasta kieltää minua kohtaloni; myöskin ennen olen sen kokenut, että onnettomia vähän uskotaan; jos vaan en tietäisi, että hän tavoittelee ylemmäksi kuin minä olen, ja ett'ei hän samalla toivo teidän ystävyyttänne ja minun valtakuntaani. Kumpaisen hän pitää arvollisempana, se ei kellenkään ole tietymätöntä. Sillä ensin hän surmasi veljeni Hiempsalin, sitten hän karkoitti minun isäni valtakunnasta. Ja olkoonpa vaan tämä meille tehtyä vääryyttä, joka ei koske teihin. Mutta nyt hän aseilla pitää hallussaan teidän valtakuntaanne ja minua suljettuna, jonka olette panneet Numidialaisten hallitsiaksi. Kuinka paljon hän on pitänyt lukua lähettiläiden sanoista, osoittaa minun vaarani. Mitä onpi jäljellä, paitsi teidän voimanne, jolla häntä voisi liikuttaa? Sillä minä puolestani tahtoisin mieluisammin että niin hyvin tämä, jota nyt kirjoitan, kuin sekin, jota ennen olen senaatissa valittanut, olisi perätöntä, kuin että kurjuudellani näyttäisin sanani todeksi. Mutta koska minä olen sitä varten syntynyt, että olisin Jugurthan rikosten osoitteena, niin en pyydä enää kuolemasta päästä enkä murehista, ainoasti vihollisen ylivallasta ja ruumiin kidutuksista. Numidian valtakunnasta, joka on teidän, pitäkäätte huolta, miten haluttaa; mutta pelastakaatte valtanne korkeuden ja ystävyytenne rehellisyyden tähden minut jumalattomista käsistä, jos vielä vähänkään muistatte minun isoisäni Masinissaa."

XXV.

Tämän kirjeen luettua oli niitä, joiden mielestä sotajoukko olisi Afrikaan lähetettävä ja mitä pikemmin riennettävä Adherbalin avuksi. Sillä välin piti Jugurthasta neuvoteltaman, koska hän ei ollut lähettiläitä totellut. Mutta samat kuninkaan suosiat ahkeroivat kaikin mokomin, ett'ei päätöstä tehtäisi. Näin vei Yksityisten suosio voiton yhteiseltä hyvältä, kuten useimmissa asioissa tavallista onpi. Kuitenkin lähetetään Afrikaan vanhempia, aatelisia, korkeissa viroissa olleita miehiä, joitten joukossa oli M. Scaurus, josta yllä olemme puhuneet, entinen konsuli ja siihen aikaan senaatin esimies. Koska asia herätti vihaa ja myös Numidialaiset hartahasti rukoilivat, astuivat he kolmen päivän kuluessa laivaan; sitten, ennen pitkää Uticaan tultuansa, lähettävät he Jugurthalle kirjeen, että kiireimmittäin saapuisi Roman voittomaahan, heidät oli muka senaati lähettänyt hänen luoksensa. Kun hän sai tietää, että kuuluisia miehiä, joilla Romassa oli kuullut olevan mahtavan arvon, oli tullut hänen vehkeitänsä vastustamaan, niin ajelivat häntä alussa, hämmästyksissään kun oli, pelko ja himot, milloin yhtäälle, milloin toisaalle. Hän pelkäsi senaatin vihaa, jollei lähettiläitä kuulisi; vaan toisaalta vietteli häntä himojen pimittämä mielensä aljettuun rikokseen. Kuitenkin pääsi hänen vallanhimoisessa mielenlaadussaan väärä tuuma voitolle. Siis ympäröipi hän kaupungin sotajoukollaan ja kokee kaikilla keinoin rynnistää Cirtaan, ollenkin koska toivoi, että joko väkisellä tai kavaluudella keksisi tilaisuuden voittoon, kun vihollisten väki oli eri haaroille hajoitettu. Vaan kun tämä käypi toisin ja hän ei voi toimittaa, mitä oli aikonut, nimittäin, että ennen saisi Adherbalin käsiinsä, kun läksisi lähettiläitä tapaamaan, niin meni hän muutamien hevoismiesten kanssa voittomaahan, ett'ei kauvemmin viipymällä vihastuttaisi Scauroa, jota hän enimmän pelkäsi. Ja vaikka hänelle senaatin nimessä julistettiin kovat uhkaukset siitä, ett'ei herjennyt piirittämästä, niin läksivätpä kuitenkin lähettiläät, monta puhetta turhaan pidettyään, ajamattomin asioin tiehensä.

XXVI.

Kun tämä kuultiin Cirtaan, kehoittivat Italialaiset, joiden urhoollisuuden kautta muureja suojeltiin, luullen, heittämyksen tapahduttua, Roman kansan mahtavuuden vuoksi eheinä pääsevänsä, Adherbalia, että heittäisi itsensä ja kaupungin Jugurthalle ja tinkaisi häneltä vaan hengen itselleen; muista asioista muka senaati kyllä pitäisi murehen. Mutta tämä, vaikka piti kaikkea varmempana kuin Jugurthan rehellisyyttä, heittäytyi kuitenkin, niinkuin Italialaiset olivat päättäneet, koska heillä oli valta pakoittaa häntä, jos vastaan panisi. Jugurtha kidutti etenkin Adherbalia ja surmasi hänen; sitten tappoi hän kaikki täys'ikäiset Numidialaiset ja kauppiaat ilman eroituksetta, sitä mukaa kuin kukin oli tullut aseellisille vastaan.

XXVII.

Kun tämä Romassa tuli tunnetuksi ja asiaa aljettiin keskustella senaatissa, lieventivät nuo samat kuninkaan palveliat keskeyttämällä ja usein hyvällä, välistä riidalla aikaa pitkittäen, tapauksen julmuutta. Ja jos ei C. Memmius, nimitetty rahvaan tribuni, urhea ja aateliston valtaa vihaava mies, olisi osoittanut Roman kansalle sitä oltavan toimessa, että muutamain mahtavain kautta Jugurthan rikos annettaisiin anteeksi, niin olisi varmaankin neuvotteluja pitkittämällä kaikki viha saatu haihtumaan. Niin suuri voima oli kuninkaan suosiolla ja rahalla. Mutta kun senaati, koska rikoksen tunsi, pelkäsi kansaa, päätettiin Sempronia-la'in johdosta antaa voittomaat Numidia ja Italia tuleville konsuleille. Konsuleiksi nimitettiin P. Scipio Nasica ja L. Bestia Calpurnius. Calpurnius sai osalleen Numidian, Scipio Italian. Sitten kirjoitettiin Afrikaan vietävä sotajoukko, ja päätettiin sotamiesten palkoista ja muista sodan tarpeista.

XXVIII.

Mutta Jugurtha, saatuansa tiedon, joka oli vasten hänen toivoaan, -- koska hänelle mieleen oli kiintynyt se ajatus, että Romassa kaikki oli kaupan, -- lähetti poikansa ynnä kaksi ystävää lähettiläinä senaatille, ja käski näiden niinkuin niittenkin, jotka Hiempsalin tapettuansa oli lähettänyt, rahalla koetella kaikkia ihmisiä. Kun nämä tulivat Romaan, kysyi Bestia senaatilta, suvaittaisiinko Jugurthan lähettiläiden päästä muurien sisäpuolelle; ja tämä päätti, että, jos eivät olleet tulleet valtakuntaa ja häntä itseänsä heittämään, heidän olisi seuraavain kymmenen päivän kuluessa lähteminen pois Italiasta. Konsuli käskee senaatin päätöksen mukaan julistaa sen Numidialaisille. Näin palaavat nämä sinä hyvänään kotia. Sillä välin valitsee Calpurnius, hankittuansa sotajoukon, legatiksi itselleen puolueittensa kautta mahtavia aatelismiehiä, joitten arvon kautta toivoi ne virheet tulevan vahvistetuiksi, jotka hän mahdollisesti tekisi, ja niitten joukossa oli Scaurus, jonka luonnonlaadusta ja tavoista yllä olemme puhuneet. Sillä meidän konsulillamme olivat monet hyvät hengen ja ruumiin omaisuudet, joita kaikkia ahneus haittasi. Hän oli vaivoissa kestävä, terävä-älyinen, kyllin varova, sotamenossa jokseenkin taitava ja sangen vahva vaaroja ja väijymyksiä vastaan. Mutta legionit vietiin Italian kautta Rhegioon, sieltä Siciliaan ja Siciliasta edespäin Afrikaan. Siis hyökkäsi Calpurnius alussa, muonavaroja hankittuaan, voimakkaasti Numidiaan; hän otti paljon ihmisiä vangiksi ja valloitti väkisellä muutamia kaupunkeja.

XXIX.

Mutta kun Jugurtha lähettiläiden kautta rupesi häntä rahalla kiusaamaan ja osoittamaan hänen johdossansa olevan sodan vaikeutta, muuttui hänen ahneutta poteva mielensä helposti. Muuten otettiin Scaurus kumppaniksi ja auttajaksi kaikissa neuvotteluissa; ja vaikka tämä aluttain, kun enimmät hänen lahkokunnastaan jo olivat lahjotut, sangen kovasti oli vastustellut kuningasta, vietteli kuitenkin rahasumman suuruus hänen hyvästä ja kunniallisesta väärään poikkeemaan. Mutta Jugurtha osti ensin ainoastaan sodan viivykkiä, luullen sillä välin Romassa saavansa jotain toimeen rahalla tai suosiolla. Mutta kun hän oli saanut kuulla Scauron olevan osallisen kauppaan, rupesi hän varsin varmaan toivomaan saavansa rauhan jälleen, ja päätti itse läsnä ollen keskustella heidän kanssansa kaikista ehdoista. Muuten lähetti konsuli vakuuden vuoksi qvaestori Sextion Jugurthan kaupunkiin Vagaan, johon tekosyynä oli jyväin saaminen, joita Calpurnius julkisesti oli vaatinut lähettiläiltä, koska heittämyksen viipyessä sotilakkoa pidettiin. Siis tuli kuningas leiriin, niinkuin oli päättänyt ja neuvokunnan läsnä ollessa vähän puhuttuaan tekonsa nostamasta vihasta, ja miten häntä heittämyssovintoon otettaisiin, päätti hän muut asiat erikseen Bestian ja Scauron kanssa; sitten vastaan-otettiin hänen heittämys-tarjouksensa, kun konsuli ilman mitään järjestyksettä oli kysellyt mielipiteitä. Mutta niinkuin neuvokunnan päätöksen mukaan oli käsketty, heitettiin qvaestorille kolmekymmentä elehvanttia, karjaa ja monta hevoista ynnä vähäisen kultaa. Calpurnius läksi Romaan virkamiehiä valitsemaan. Numidiassa ja meidän sotajoukollamme pidettiin rauhaa.

XXX.

Kun maine oli saattanut Afrikassa tapahtuneet asiat yleisön tietoon, ja miten niitä oli toimitettu, aljettiin Romassa kaikissa paikoissa ja kokouksissa puhua konsulin menetyksestä. Rahvaassa vallitsi ankara viha; senaatorit olivat huolelliset. Hyväksyisivätkö nämä tuota näin suurta häpiä-työtä, vai kumoisivatko konsulin päätöksen, se oli tietämätöntä. Ja varsinkin estätteli heitä Scauron mahtavuus, koska häntä mainittiin Bestian neuvonantajana ja kumppanina, totuudessa ja hyvässä pysymästä. Mutta C. Memmius, jonka vapaamielisyydestä ja vihasta aateliston vallalle yllä puhuimme, kehoitteli, senaatin epäillessä ja viivytellessä, (kokoustiloissa pidetyillä) puheilla kansaa kostoon, muistutteli sitä, ett'ei hylkäisi valtiota ja omaa vapauttansa, ja veti julkisuuteen monta aateliston uhkamielistä ja julmaa tekoa; sanalla sanoen, hän yllytteli uutterasti kaikin mokomin rahvaan mieltä. Mutta koska Memmion puheliaisuus siihen aikaan oli mainio ja mahtava, olen katsonut sopivaksi tähän kirjoittaa yhden hänen monista puheistaan, ja semminkin mitä hän eräässä kokoustilassa, Bestian takaisin palattua, lausui seuraavilla sanoilla:

XXXI.

"Monta seikkaa on, jotka kehoittavat minua luopumaan teistä, Qviritat, jos vaan ei hartauteni valtion asioissa olisi kaikkea muuta valtavampi, nimittäin: aatelispuolueen mahtavuus, teidän kärsivällisyytenne ja mitätön oikeutenne, sekä ollenkin se seikka, että rehellisyydellä on enemmin vaaraa kuin kunniaa tarjona. Sillä tosiaankin harmittaa sanoa sitä, kuinka te näinä viimeisinä viitenätoista vuotena olette olleet muutamien harvain ylpeydellä ivana, kuinka häpeällisesti ja kuinka ilman kostamatta teidän puolustajanne ovat saaneet surmansa, ja kuinka teidän noloutenne ja velttoutenne on turmellut mielenne, kosk'ette nytkään, vihollistenne rikoksen alaisina ollessa, nouse ylös, ja koska nytkin pelkäätte niitä, joille teidän tulee olla kauhuna. Vaan vaikka tämä tämmöistä on, pakoittaa kuitenkin mieleni minua käymään aatelispuolueen valtaa vastustamaan. Ainakin tahdon koettaa vapauttani, jonka isäni on jättänyt minulle; vaan teenkö sitä turhaan vai hyödyksi, se on teidän kädessänne, Qviritat. Enkä kehoitakaan minä teitä, kuten esivanhempanne usein ovat tehneet, aseilla käymään vääryyttä vastaan. Ei väkivaltaa, ei poislähtöä tarvita tässä; tarpeen on vaan, että itse omalla tavallaan menevät nurin niskoin. Tiberius Gracchon tapettua, jonka sanoivat valmistavan yksivaltaisuutta, pidettiin tutkintokäräjiä Roman rahvasta varten. C. Gracchon ja M. Fulvion murhan jälkeen surmattiin samoin monta teidän säädystänne vankihuoneessa. Kummallenkaan surmalle ei pannut laki rajaa, vaan heidän mielivaltansa. Mutta annappa vaan omansa takaisin-antaminen rahvaalle olisi yksivaltaisuuden valmistamista; mitä ei ilman kansalaisten verettä voida kostaa, se olkoon oikein tehty. Edellisinä vuosina katselitte äänettömällä mieliharmilla, miten valtiorahastoa varastettiin, miten kuninkaat ja vapaat kansat maksoivat veroa muutamille aatelisille miten samain hallussa oli korkein kunnia ja suurin rikkaus. Kuitenkin pitivät he sitä vähänä, että näitä tämmöisiä tekoja olivat saaneet rankaisematta harjoittaa. Sentähden ovat viimein la'it, teidän korkeutenne ja kaikki taivaalliset sekä maalliset heitetyt vihollisille. Eivätkä ne, jotka ovat sen tehneet, häpee tai kadu sitä, vaan kävelevät rehevästi silmäinne edessä, näytellen pappis- ja konsuli-virkojaan, osa voitto-riemujaankin, juurikuin nämät olisivat heillä kunniana eikä ryöstösaaliina. Rahalla ostetut orjat eivät kärsi la'ittomia käskyjä isänniltään; kärsittekö te, Qviritat, jotka olette käskemään syntyneet, tyynellä mielellä orjuutta? Mutta ketkä ovat nämä, jotka ovat ottaneet valtion hallitakseen? Rikoksenalaisimmat miehet, verisillä käsillä, julman ahneet, suurimmat konnat ja samalla kopeimmat, joilla rehellisyys, kunnia, velvollisuuden tunto, sanalla sanoen säädyllisyys ja säädyttömyys, kaikki on voittoa varten. Muutamilla onpi turvanansa, että ovat tappaneet rahvaan tribunin, toisilla, että ovat pitäneet la'ittomia tutkintokäräjiä, enimmillä, että ovat toimittaneet surmatöitä teitä vastaan. Kuta enemmän kukin harjoittaa pahuutta, sitä turvallisempi on hän. He ovat muuttaneet pelon omasta rikoksestaan teidän velttouteenne, joita kaikkia se ajaapi yhteen, että halaatte samaa, vihaatte samaa, pelkäätte samaa. Mutta tämä on hyvien kesken ystävyyttä, pahojen kesken lahkokunnallisuutta. Vaan jos te niin pitäisitte huolta vapaudestanne, kuin heidän mielensä hehkuu valtaan, niin eipä todentotta hävitettäisikään valtiota niinkuin nyt, ja teidän hyvät työnne olisivat paraimmilla, ei rohkeimmilla. Hankkiaksensa itselleen oikeutta ja vahvistaaksensa korkeuttaan, ovat esivanhempanne kahdesti, aseilla varustettuina, vetäyneet erilleen ja valloittaneet Aventinus vuoren; ettekö te siis täyttä väkeänne taistelisi vapauden edestä, jonka heiltä olette perineet, ja sitä kiivaammin, jota suurempi häpeä on menettää, mikä kerta hankittuna on, kuin ett'ei ollenkaan ole hankittu? Joku sanoo varmaankin: "mitäs mietit siis?" -- Niitä onpi rankaiseminen, jotka ovat heittäneet valtakunnan viholliselle, ei kädellä eikä väkivallalla, joka teiltä tehtynä on sopimattomampaa kuin heille tapahtuneena, vaan tutkimuksilla ja itse Jugurthan ilmoitusten johdosta. Ja jos hän heittämykseen menee, niin hän tosiaankin on kuuliainen teidän käskyillenne; vaan jos hän niitä ylönkatsoo, niin voitte luonnollisesti arvostella, minkä veroinen tuo rauha ja heittämys on, josta Jugurthalle on tullut rikosten rankaisemattomuus, muutamille mahtaville suurimmat tavarat, valtiolle vahinkoa ja häpeää. Tottahan kuitenkin jo olette kyllänne saaneet heidän vallastansa, ja eihän kumminkaan ne ajat liene teille nykyisiä enemmän mieleen, jolloin valtakunnat, voittomaat, la'it, oikeudet, tuomioistuimet, sodat, rauhat, sanalla sanoen kaikki jumalalliset ja inhimilliset asiat olivat muutamien hallussa. Mutta te, se on Roman kansa, joita eivät viholliset ole voittaneet, ja jotka olette kaikkien kansain käskiöitä, katsoitte sen kylläksi, että säilytitte henkenne. Sillä kukapa teistä olisi orjuutta evännyt? Ja vaikka minä puolestani pidän suurempana häpiänä miehelle, että kostamatta on vääryyttä kärsinyt, niin sallisinpa kuitenkin tyynellä mielellä teidän antavanne anteeksi syynalaisimmille ihmisille, koska ovat kansalaisia, jos ei sääliväisyys olisi turmioksi. Sillä heillekään, vallattomia kun ovat, ei ole siinä kyllä, että rankaisematta ovat pahaa tehneet, jos ei heiltä oteta pois tilaisuutta sen tekemiseen, ja teille on jäävä ikuinen levottomuus, kun havaitsette, että teidän onpi orjina oleminen tai vapautenne käsivoimilla säilyttäminen. Sillä eihän toki mitään toivoa ole rehellisyydestä ja sovusta? He tahtovat hallita, te olla vapaat, he tehdä vääryyttä, te estää sitä; vihdoin he kohtelevat teidän liittolaisianne niinkuin vihollisia, vihollisianne niinkuin liittolaisia. Voipiko niin erilaisissa mielissä olla rauhaa ja ystävyyttä? Sentähden neuvon ja kehoitan minä teitä, ett'ette heittäne niin suurta rikosta rankaisematta. Ei ole valtiovarain varkaus tapahtunut eikä liittolaisilta väkisin otettu rahaa, joita rikoksia, vaikka ovat suuret, tottumuksesta enään ei pidetä minään. Vihaisimmalle viholliselle on alttiiksi pantu senaatin arvoisuus, alttiiksi pantu teidän valtanne. Kotona kuin sodassakin on valtakunta ollut kaupan. Ja jos ei tätä tutkita, jos ei syynalaisia rangaista, mitä muuta on neuvoksi kuin elää kuuliaisina niille, jotka sen ovat tehneet. Sillä rankaisematta tehdä mitä hyvänsä, se on olla kuninkaana. Enkä minä kehoita teitä, Qviritat, nyt ennemmin tahtomaan, että kansalaisenne olisivat tehneet väärin kuin oikein, vaan siihen, ett'ette kehnoille anteeksi antamalla saattaisi hyviä tuhoon. Paitsi sitä on valtion asioissa paljoa parempi unhottaa hyviä kuin pahoja töitä. Hyvä tulee vaan hitaammaksi, jos hänestä et huoli, mutta paha käypi vilpillisemmäksi. Paitsi sitä, jos vääryyttä ei ole tapahtunut, et tarvinne usein apuakaan sitä vastaan."

XXXII.

Tätä ja tämmöistä usein puhuen, sai Memmius Roman kansan suostumaan siihen, että L. Cassius, joka silloin oli praetori, lähetettäisiin Jugurthan luo, ja että hän, valtion takauksen annettuansa, toisi hänen Romaan, että kuninkaan ilmoituksella saataisiin toteen Scauron ja muiden rikokset, joita he syyttivät rahan ottamisesta. Sill'aikaa, kun tätä Romassa toimitettiin, tekivät ne, jotka Bestia oli jättänyt Numidiaan sotajoukolle päämiehiksi, noudattaen ylipäällikön tapaa, sangen monta häpiällistä työtä. Olipa niitä, jotka kullalla lahjottuina antoivat Jugurthalle takaisin elehvantit, toiset myivät ylikarkuria, osa ajoi saalista rauhassa eläviltä ihmisiltä. Niin suuri ahneuden vimma oli ikäänkuin kulkutauti tarttunut heidän mieliinsä. Mutta C. Memmion tekemän lakiehdoituksen hyväksyttyä ja koko aateliston säikähyksissä ollessa, läksi Cassius Jugurthan luo; ja tätä pelossa ja pahan omantunnon tähden epätoivossa olevaa neuvoi hän, ett'ei ennemmin tahtoisi kokea voimaansa kuin armoa, koska kerta oli heittäynyt Roman kansalle. Paitsi sitä antoi hän hänelle erityisesti oman sanansa, jota tämä ei pitänyt vähempiarvoisena kuin valtion takausta. Semmoinen maine oli siihen aikaan Cassiolla.

XXXIII.

Siis tuli Jugurtha, kuninkaan arvolle sopimattomalla tavalla, mitä kurjimmassa puvussa, Cassion kanssa Romaan. Vaan vaikka hänellä oli suuri mielen jäykkyys, koki hän, kaikkien kehoituksesta, joiden mahtavuuden ja rikoksen kautta hän oli aikaan saanut kaiken sen, jonka edellä olemme kertoneet, suurella palkinnolla saada puolelleen rahvaan tribunin C. Baebion, että hänen hävyttömyytensä kautta olisi vahva kaikkea oikeutta ja vääryyttä vastaan. Mutta vaikka rahvas oli vihainen kuninkaalle, ja osa vaati häntä vankeuteen viemään, osa esivanhempien tavoin rankaisemaan vihollista, joll'ei rikokseen osallisia ilmiantaisi, kutsui C. Memmius kansan kokoon ja alkoi, enemmän katsoen arvoonsa kuin vihaansa, asettaa kapinaa ja lepyttää mieliä, ja lopuksi väittää, että hänen kauttansa annettu valtion takaus pitäisi pysyä rikkomatonna. Sitten, kun äänettömyys oli alkanut, vei hän Jugurthan esille ja saneli; hän kertoi hänen menetyksensä Romassa ja Numidiassa, osoitti rikokset isää ja veljiä vastaan; ja ehkä Roman kansa tiesi, keitten avun ja keitten palveluksen kautta hän oli tehnyt ne, tahtoisi se kuitenkin muka häneltä kuulla ilmeisempää; jos hän ilmoittaisi totuuden, olisi hänellä suuri toivo Roman kansan rehellisyydessä ja laupeudessa; mutta jos salaisi sitä, ei hän hyödyttäisi kumppaniansa, vaan syöksisi itsensä ja toiveensa perikatoon.

XXXIV.

Sittemmin, kun Memmius oli puhumisensa lopettanut ja Jugurthaa vaadittiin vastaamaan, käski rahvaan tribuni O. Baebius, jonka yllä sanoimme rahalla lahjotuksi, kuninkaan olla ääneti; ja vaikka väkijoukko, joka kokouksessa oli läsnä, kovasti kiivastuneena, koki peloittaa häntä huutamalla, suuta vääntämällä, usein päällekäymällä ja kaikilla muilla keinoin, joita suutuksissa ollessaan tavallisesti käytetään, pääsi kuitenkin hävyttömyys voitolle. Näin läksi kansa, pilkkana pidettynä, pois kokouksesta; mutta Jugurthalla, Bestialla ja muilla, joita tämä tutkimus hätyytti, paisuivat mielet (povissa).

XXXV.