Chapter 2

Jugurtha vetäytyy Thalan kaupunkiin, jossa Metellus päättää ahdistaa häntä. Hankittuaan yltäkylläisesti vettä sotajoukolleen saapuu Metellus mainittuun kaupunkiin, jonka asukkaat kovasti säikähtyvät, mutta kuitenkin rupeevat sotavarustuksiin............. 75.

Jugurtha pakenee yöllä lapsineen aarteineen ja kuleksii paikasta toiseen. Metellus valloittaa 40 päivän päästä kaupungin, ja ylikarkurit polttavat itsensä sekä kallisarvoisimmat tavarat kuninkaallisessa palatsissa........................................ 76.

Leptin kaupunkilaiset lähettävät Metellon tykö pyytämään apua erästä Hamilcar nimistä kapina-vehkeiliää vastaan. Sinne lähetetään vartiaväeksi 4 kohorttia Ligurialaisia C. Annion johdossa.......... 77.

Leptin kaupunki. Molemmat Syrtit................................... 78.

Rajariitoja Karthagolaisten ja Kyreneläisten välillä. Niitä ratkaistakseen uhraavat Philaenus veljekset henkensä valtiolle, ja heille pyhitetään alttaria ja laitetaan muita kunnianosoituksia.... 79.

Jugurtha matkustaa Gaetulien tykö, kerää itselleen sotajoukon ja harjoittaa sen sotatemppuihin; sitten houkuttelee hän liittohon kanssaan appensa Bocchus kuninkaan................................. 80.

Jugurtha yllyttää puheella Bocchon mieltä, ja he päättävät yhdessä tehdä sotaretken Cirtan kaupungille................................ 81.

Metellus vartoo linnoitetussa leirissä, lähellä Cirtaa, kuninkaiden tuloa ja saapi tiedon siitä, että Numidian voittomaa oli määrätty Mariolle. Hän tulee siitä varsin pahoille mielin................... 82.

Metellus kokee lähettiläiden kautta luovuttaa Bocchus kuningasta luopumaan Jugurthasta liittoon Romalaisten kanssa. Sota pysyy sill'aikaa entisellään............................................. 83.

Marius kerskailee itsestään ja ahdistaa aatelistoa. Senaati päättää hänelle kaikki sodan tarpeet, ja kun hän kirjoittaa väkeä sotapalvelukseen, tulvaa hänen tykönsä kosolta miehiä. Hän kiihoittaa puheella kansan intoa................................... 84.

Marion puhe........................................................ 85.

Marius lähettää legati Manlion sotatarpeiden kanssa Afrikaan, kirjoittaa miehiä sotapalvelukseen ja saapuu Uticaan. Rutilius jättää hänelle sotajoukon. Metellus on ennen lähtenyt matkoihinsa.. 86.

Marius käypi sotajoukkoneen ryöstämässä saalista, jonka lahjoittaa sotilaille. Uudet sotilaat tottuvat vähitellen sotakuriin ja urhoollisuutta harjoittamaan. Marius ja Bocchus vetäyvät erilleen vaikiapääsyisiin seutuihin......................................... 87.

Metellus otetaan ilomielin vastaan Romassa. -- Marius tiedustelee vihollisten retket, ahdistelee heitä ja päättää saartaa kaupunkia. Bocchus anoo lähettiläiden kautta ystävyyttä....................... 88.

Konsuli luovuttaa kaupunkeja ja linnoja vihollisilta; päättää piirittää Capsan kaupungin, jonka asema ja lähitienoo kuvaillaan... 89.

Konsuli pitää varustustoimia, jotka muonavarain puutteesta ovat sangen vaikeita, lähettää Manlion kevytaseisen väestön kanssa Larin kaupunkiin ja lupaa itse myös tulla sinne; saapuu Tanasjoelle...... 90.

Marius teettää nahkasäkkiä, joissa sotilaat kulettavat vettä Capsaan marssiessaan. Sotajoukon äkki-luulemattomasta tulosta säikähtyneinä, heittäyvät kaupunkilaiset; vaan yhtäkaikki kaupunki poltetaan ja asukkaat surmataan sekä myydään....................... 91.

Capsan valloittaminen lisää Mariolle mainetta. Hän käypi muitakin kaupunkia ottamaan; muutamissa tekevät Numidialaiset vastarintaa, toiset ovat autioiksi heitetyt. Pikkuinen linnoitus lähellä Mulucha-jokea tekee ankaraa vastustusta asemansa lujuuden kautta... 92.

Marion ollessa alakuloisena siitä, ett'ei voi linnaa saada valtaansa, keksii ligurialainen sotamies paikan, josta linnan voisi valloittaa. Hän ilmoittaa asian Mariolle, joka käskee hänen tehdä valloitusyrityksen, antaen hänen johtoonsa torvensoittajia ja neljä centurionia........................................................ 93.

Ligurialainen viepi miehensä linnaan ja samaan aikaan rupee Marius ankarammasti ahdistamaan linnalaisia, jotka enää eivät voi vastarintaa tehdä, vaan kaatuvat erinomaisesti innostuneiden Romalaisten miekkain kautta........................................ 94.

L. Sulla qvaestori saapuu leiriin kokoomansa hevoisväestön kanssa. Selitys hänen sukuperästään, luonnon- ja elämän-laadustaan......... 95.

Sullasta tulee ennen pitkää taitava sotasankari. Hän voittaa käytöksellään ja hyvillä avuillaan sekä ylipäällikön että miehistön suosion............................................................ 96.

Jugurtha anoo apujoukkoja Boccholta, joka aluttain ei tiedä mitä tehdä. Mutta kun hänen läheisimpänsä ovat lahjotut ja Jugurtha lupaa hänelle kolmannen osan Numidiaa, jos sota onnellisesti päätyisi, tulee hän viimein suurten joukkoin kanssa Numidiaan. Yhdistetyin sotavoimin käyvät kuninkaat nyt äkki-odottamatta Marion joukkojen päälle, jotka äkillisen pelon herättämässä häiriössä ensin ovat tuhon omaksi joutumaisillaan, vaan lopuksi sotiovanhusten neuvollisuuden kautta kestävät väkirynnäkön......... 97.

Jatkoa tappelun kertomuksesta. Yön tullen Marius vetäytyy kahdelle kunnahalle, jotka kuninkaiden väki ympäröipi. Barbarilaiset pitävät yön kuluessa kaikenmoista iloa..................................... 98.

Marius karkaa yht'äkkiä vihollisten päälle, heidän väsyksissä ja yölevolla ollessaan, ja tappelu päätyy heidän perinpohjaiseksi tuhoksensa......................................................... 99.

Marius viepi joukkonsa talvimajoihin merikaupunkiin. -- Miten hän päällikkö-tointansa hoitaa......................................... 100.

Lähellä Cirtan kaupunkia hyökkäävät Jugurthan ja Bocchon laumat joka taholta Romalaisten päälle, jotka Jugurthan kavaluuden tähden jo joutuvat hämilleen, vaan lopuksi Marion ja Sullan urhoollisuuden kautta saavat täydellisen voiton. Tappelukentällä kohtaa silmiä hirvittävä näky.................................................... 101.

Marius tulee Cirtaan, johon lähettiläitä saapuu Bocchon tyköä pyytämään, että kaksi luotettavinta miestä lähetettäisiin hänen luokseen. Lähettiläiksi valitsee Marius Sullan ja Manlion, joista edellinen pitää puheen. Bocchus vastaa siihen ystävällisesti, luvaten lähettää lähettiläitä senaatin luo, mutta ystävät, jotka Jugurtha on lahjonut, muuttavat sittemmin hänen mielensä........... 102.

Marius lähtee piirittämään erästä Jugurthan linnaa. Talvileiriin praetorin siaiseksi jätetyn Sullan luo tulee Bocchon tyköä lähettiläitä rauhaa anomaan. Sulla miellyttää kohteliaisuudellaan ja vierasvaraisuudellaan nämät itseensä ja neuvoo heitä, miten heidän pitäisi puhua Marion ja senaatin edessä. Lähettiläät vartoovat Marioa noin 40 päivää.................................... 103.

Retkeltään palattua, kutsuu Marius kokoon Sullan ja muut senaatorin arvoiset miehet ja kuulustelee niiden läsnä ollessa lähettilästen sanomiset. Nämät saavat luvan käydä Romaan, ja siks'aikaa vaaditaan sotilakkoa. Kolmea Romaan lähtevää johdattaa sinne qvaestori Rufus; kaksi kotiin palavaa kertovat Boccholle matkansa seikkoja. Romassa annetaan Boccholle anteeksi ja luvataan vasta liittoa ja ystävyyttä......................................................... 104.

Bocchus anoo kirjeellisesti Mariolta, että lähettäisi Sullan hänen luokseen yhteisistä asioista keskustelemaan. Marius lähettääkin hänen ynnä joukon sotaväkeä turvaksi. Matkalla kohtaa heitä Volux suurella ratsas-joukolla, ja siitä syntyy aluttain pelko Romalaisissa, mutta he havaitsevat pian kohtauksen olevan rauhallisen........................................................ 105.

Volux tervehtää Sullaa isältänsä ja sanoo tulleensa häntä vastaanottamaan. He matkaavat pari päivää yhdessä. Yöksi leirityttyänsä, rientää Volux Sullan luo, ilmoittaa Jugurthan olevan lähellä ja kehoittaa häntä kanssansa pakenemaan. Sulla ei suostu väkeänsä pettämään, mutta myöntyy ehdoitukseen, että samana yönä vielä jatkettaisiin matkaa. Niin tapahtuukin, ja aamulla, kun Sulla leirin aseman mittelee, tulee sana Jugurthan leirittyneen aivan lähelle. Tästäkös pelko Romalaisille. Voluxia luullaan pettäjäksi......................................................... 106.

Sulla, kiihoitettuaan väkeänsä ja huudettuaan Jupiteria todistajaksi, käskee pettäjäksi varotun Voluxin lähteä leiristä. Tämä kokee näyttää viattomuuttansa ja kehoittaa Sullaa rohkeasti viemään joukkonsa Jugurthan leirin halki, joka neuvo hyväksytään ja pannaan menestyksellä toimeen. Muutamain päiväin päästä tullaan perille Bocchon luo................................................ 107.

Bocchon luo on Jugurtha, kuultuaan Sullan sinne tulevan, lähettänyt Aspar nimisen lähettilään. Bocchus valitsee erään miehen, nimeltä Dabar, Sullan kanssa rauhan sovintoa hieromaan. Bocchon uskorikkoinen luonnonlaatu......................................... 108.

Bocchus ja Sulla pitävät suostuttua vale-keskustelua Asparin kuullen, vaan yöllä he todenperäisesti neuvottelevat Dabarin ja uskollisten tulkkien läsnä ollessa................................. 109.

Bocchon puhe Sullalle.............................................. 110.

Sulla ei tyydy Bocchon tarjouksiin, vaan vaatii häntä jättämään Romalaisille Jugurthan. Bocchus kieltää ensin kovasti, mutta suostuu viimein tuumaan............................................ 111.

Bocchus ilmoittaa Asparille, että sota voitaisiin vissillä ehdoilla loppuun saattaa, ja käskee hänen kuulustella Jugurthan mieltä. Tämä vaatii Bocchoa jatkamaan rauhan hieromista ja heittämään Sullan hänen käsiinsä..................................................... 112.

Kauvan mietittyään ja juonia pidettyään, päättää Bocchus viimein, Sullan mieltä noudattain, jättää Jugurthan hänelle, ja se tapahtuukin. Hänen seuralaisensa surmataan, ja hänen itsensä viepi Sulla vankina Mariolle............................................. 113.

Samaan aikaan taistelevat Caepio ja Manlius onnettomasti Gallilaisia vastaan. Italia vapisee. Kun Jugurthan vangiksi ottamisesta tieto tulee Romaan, valitaan Marius poissa ollessaan konsuliksi ja saapi voittomaaksi Gallian. Tammikuun ensimäisenä päivänä hän pitää uljaan triumphi-retken........................... 114.

C. Sallustius Crispon kertomus Jugurthan sodasta.

I.

Suotta valittaa ihmiskunta luonnettansa, että heikko ja lyhyt-ikäinen sattumus hallitsee sitä enemmän kuin nero. Sillä toisaalta asiaa punniten, et löytäne muuta jalompaa ja ylevämpää, vaan havainnet ihmisluonteelta pikemmin puuttuvan ahkeruutta kuin kykyä ja aikaa. Mutta ihmiselämän johdattaja ja hallitsia on henki, joka, missä se kunniallista tietä pyrkii kuuluisuuteen, on kyllin mahtava ja voimallinen sekä loistoisa, eikä kaipaa onnea; sillä eihän tämä voi kellenkään rehellisyyttä, ahkeruutta ja muita hyviä avuja antaa enemmän kuin niitä poiskaan ottaa. Mutta jos se, pahain himoin orjana ja ruumiin laiskuuteen ja hekumaan heittäytyneenä, kotvasen on nauttinut turmelevaa huvitusta, niin syytetään luonnon heikkoutta, sittenkun voimat, aika ja nero hurjuudessa ovat hukkaan menneet: kukin lykkää syyn itsestään asianhaarain päälle. Vaan jos ihmisillä olisi niin paljon huolta hyödyllisistä asioista, kuin he hartaasti pyrkivät turhain ja mitättömäin, useinpa vielä vaarallistenkin perään, niin heitä ei tapaukset hallitsisi enemmin kuin he niitä, ja he kohoisivat niin suuriksi, että, kuolevaisia ihmisiä ollen, kunnialtaan olisivat kuolemattomat.

II.

Sillä niinkuin ihmissuku on kokoonpantu ruumiista ja hengestä, niin noudattavat kaikki asiat ja kaikki meidän pyrintömme, toiset ruumiin, toiset hengen luontoa. Sentähdenpä katoovatkin kaunis muoto, suuret rikkaudet, vieläpä ruumiin voimakin ja kaikki muut semmoiset ennen pitkää; mutta neron oivalliset teokset ovat kuolemattomat niinkuin henkikin. Vihdoin on ruumiin ja onnen eduilla loppunsa niinkuin alkunsakin, ja kaikki, joka on syntynyt, kuolee, ja joka on karttunut heikkonee; mutta turmeltumaton, kuolematon, ihmissukua hallitseva henki toimittaa ja johdattaa kaikki, eikä ole itse kenenkään vallassa. Sitäpä enemmän onkin niitä kummasteleminen, jotka, ruumiillisiin iloihin taipuvaisina, elävät ylöllisyydessä ja velttoudessa, mutta antavat neronsa, jota parempaa ja jalompaa ei ole mitään ihmisluonnossa, viljelyksen ja vireyden puutteesta riutua pois; semminkin kun hengellä on niin monta moninaista tointa, joiden kautta suurin kuuluisuus voidaan hankkia.

III.

Vaan näistä näyttävät valtio-virat ja päällikkyydet sekä ylipäänsä kaikki huoli yleisistä asioista minusta tähän aikaan vähimmin toivottavilta, kosk'ei kunnolle kunniaa anneta, eikä nekään jotka kavaluudella ovat saaneet vallan käsiinsä, ole hyvässä turvassa ja sen enempää kunnioitetut. Sillä josko voipikin väkivallalla hallita isänmaata ja alamaisia ja rangaista rikoksia, niin on se kuitenkin hankalaa, ollenkin kun kaikki valtiokumoukset peloittavat murhalla, maanpakolaisuudella ja muilla vainotöillä. Jos taasen turhaan kilvottelisi eikä itseään vaivaamalla voittaisi muuta kuin vihaa, niin olisi se peräti mieletöntä tekoa, paitsi jos kellä on häpiällinen ja turmiollinen halu muutamain yksityisten vallalle uhrata oma kunniansa ja vapautensa.

IV.

Muuten on muista toimista, joita neron avulla harjoitetaan, etenkin (historiallisten) tapausten kerronta sangen suureksi hyödyksi; mutta koska moni on sen arvosta puhunut, on se tässä mielestäni sikseen heitettävä, ynnä senkin vuoksi, ett'ei kukaan luulisi minun, omaa harrastustani kiittäin, ylpeydestä ylistävän itseäni. Ja minä luulen niitä olevan, jotka, koska olen päättänyt viettää päiväni valtio-toimista erilläni, antavat minun näin suurelle ja hyödylliselle työlleni laiskuuden nimen, ainakin ne, joiden silmissä rahvaan tervehtäminen ja suosion hakeminen kestipuolisilla on suurinta ahkeruutta. Vaan jos nämä ajattelisivat, sekä mihin aikoihin minä olen saanut valtioviran, että mimmoiset miehet eivät ole voineet samaa saavuttaa, ja vielä lisäksi, millaisia ihmisiä senaatiin on päässyt, niin he tosiaankin tulisivat havaitsemaan, että minä ennemmin täydestä syystä kuin velttoudesta olen mieleni muuttanut, ja että minun jouten-olostani onpi tuleva valtiolle enempi hyötyä kuin muitten toimista. Sillä usein olen kuullut Q. Maximon ja P. Scipionin, vieläpä meidän valtiomme mainioiden miesten pitäneen tapana sanoa, että heissä, esivanhempainsa muotokuvia katsellessaan, into hyviin avuihin kaikkein väkevimmin syttyy. Luonnollisesti ei tuolla vahalla eikä kuvalla itsessään ole niin suurta voimaa; mutta urotöitä muistellessa kasvaa se liekki oiva miesten rintoihin, eikä asetu ennen, kuin heidän hyvät avunsa ovat saavuttaneet niiden maineen ja kunnian. Mutta sitä vastoin, kuka olisi kaikkien näitten täntapaisten (turmeltuin) ihmisten joukossa, joka ei kilpailisi esivanhempainsa kanssa rikkaudessa ja tuhlauksessa, mutta ei rehellisyydessä ja ahkeruudessa? Myöskin vasta-aateloitut, jotka ennen tavallisesti kunnollansa ennättivät aateliston edelle, pyrkivät pikemmin varkain ja konnan juonilla kuin luvallisilla keinoilla päällikkyys- ja kunnia-sioille. Juurikuin praetorin ja konsulin virat ja muut semmoiset itsessään olisivat jotain loistoisaa ja uhkeata, eikä niitä arvattaisi aina sen mukaan, kuin niiden ansio on, jotka niitä pitävät. Vaan minä olen liikkunut liian vapaasti ja poikennut jokseenkin syvälle, koska valtion tavat harmittavat ja inhoittavat minua. Nyt palaan aineeseni takaisin.

V.

Mielin kertoa sitä sotaa, jota Roman kansa kävi Numidialaisten kuninkaan Jugurthan kanssa; ensiksikin, koska se oli suuri ja julma ja voitto vaihteleva, ja toisekseen, koska silloin ensi kerta käytiin aateliston kopeutta vastustamaan. Ja tämä taistelus sekoitti kaikki taivaalliset ja maalliset sekaisin ja meni niin mielettömiin, että vasta sota ja Italian hävitys tekivät lopun kansalaisten riitaisuuksista. Mutta ennenkun semmoisen asian alun selitän, kerron vähän sen edellisiä tapauksia, että kaikki olisi selvempää ymmärtää ja paremmin näkyvissä. Toisessa Punilais-sodassa, jossa Karthagolaisten päällikkö Hannibal enimmin, sittenkun Roman valtakunta oli mahtavaksi paisunut, oli kuluttanut Italian voimia, oli Numidialaisten kuningas Masinissa, jonka P. Scipio, urhoollisuutensa vuoksi sittemmin kutsuttu liika-nimellä Africanus, otti ystävyyteen, toimittanut monta ja loistavaa sotatekoa, joitten tähden Roman kansa, voitettuaan Karthagolaiset ja saatuansa vangiksi Syphacin, jonka valta Afrikassa oli suuri ja laaja-mahtinen, antoi kuninkaalle lahjaksi kaikki sota-voimillaan valloittamat kaupungit ja maat. Sentähden pysyikin Masinissan ystävyys vilpittömänä ja rehellisenä meitä kohtaan; hänen valtansa ja elämänsä loppu oli sama. Sitten sai hänen poikansa Micipsa yksin kuninkuuden, veljeinsä Mastanabalin ja Gulussan tautiin kuoltua. Tästä syntyi Adherbal ja Hiempsal; ja Jugurtha, Mastanabal-veljen poika, jonka Masinissa oli jättänyt ilman valtakunnatta, koska hän oli jalkavaimon synnyttämä, kasvatti Micipsaa kotonansa samalla tavalla kuin omia lapsiansa.

VI.

Täysikasvuiseksi tultuaan oli tämä voimiltaan vahva, muodoltansa kaunis, mutta paljoa mahtavampi vielä neronsa puolesta, eikä heittäytynyt ylöllisyyden ja laiskuuden turmeltavaksi, vaan ratsasteli, heitteli keihästä ja kilpaili juoksussa yhden-ikäisten kanssa, niinkuin sen kansan tapa on; ja vaikka hän kunniassa oli kaikkia etevämpi, oli hän kaikille kuitenkin rakas; viettipä vielä enimmän aikansa metsän ajossa, ja oli ensimäinen tai ainakin ensimäisiä leijonaa ja muita petoja tappamassa, toimitti sangen paljo, puhui varsin vähän itsestänsä. Ja vaikka Micipsa alussa oli iloinen tästä, arvellen Jugurthan hyvien avujen olevan kunniaksi kuninkuudellensa, niin säikähti hän kuitenkin, kun havaitsi nuorukaisen, hänen itsensä ikäpuolena ja lapsensa pieninä ollen, enemmin ja enemmin varttuvan, kovasti sitä asiata ja mietiskeli paljon itseksensä. Häntä peloitti ihmisten vallan-himoinen ja mielensä haluja tyydyttämään pikainen luonto, ja sitä paitsi oman ja lastensa ijän voimattomuus, joka saaliin toivolla saattaa keskin-kertaisetkin miehet väärille teille. Päälliseksi olivat Numidialaisten mielet syttyneet suosioon Jugurthaa kohtaan, jonka vuoksi hän pelkäsi kapinan tai sodan nousevan, jos kavaluudella tappaisi semmoisen miehen.

VII.

Kun hän, näiden vastusten keskelle joutununna, näki, ett'ei väkivallalla eikä väijymällä voisi sortaa kansalaisillensa niin otollista miestä, niin päätti hän, koska Jugurtha oli urhoollinen ja sotakunnian himoinen, panna hänen vaaroille tarjoksi ja sillä tavoin onnea koetella. Sentähden asettikin Micipsa hänen päämieheksi niille Numidialaisille, jotka laittoi Hispaniaan, kun lähetti hevois- ja jalka-väkeä avuksi Roman kansalle, toivoen hänen helposti surmansa saavan joko urhoollisuuttansa näyttelemällä tai vihollisten julmuuden kautta. Vaan sepä asia päättyikin peräti toisin, kuin hän oli ajatellut. Sillä koska Jugurtha, ripeä ja terävä kun oli järjeltään, oli tullut tuntemaan P. Scipionin luonnon-laadun, joka silloin oli sota-päällikkönä Romalaisilla, ja vihollisten sota-tavan, niin oli hän suurella ahkeruudellaan ja tarkkuudellaan ja sitä paitsi nöyrimmällä kuuliaisuudellansa ja usein vaaroja kohti käymällä ennen pitkää tullut niin kuuluisaksi, että meikäläisille oli hyvin rakas, Numantialaisille suurimmaksi kauhistukseksi. Ja tosiaan olikin hän -- joka seikka on erinomaisen vaikea -- sekä tappelussa miehuullinen että neuvottelussa kunnollinen, joista omaisuuksista toinen enimmiten tuottaa pelon ennältä-tietäväisyydestä, toinen malttamattomuuden uskaliaisuudesta. Senpätähden toimittikin päällikkö melkein kaikki vaikeimmat asiat Jugurthan kautta, piti häntä ystäväinsä joukossa ja suosi häntä päivä päivältä enemmin ja enemmin. Sillä ei mikään hänen neuvonsa eikä hankkeensa rauennut turhaan. Tähän tuli lisäksi mielen suopeus ja neron sukkeluus, joilla lahjoillaan hän kiinnitti itseensä monta Romalaista läheisimmän ystävyyden siteillä.

VIII.

Siihen aikaan oli meidän sotajoukossamme useampia vasta-aateloittuja ja aatelisia, joista rikkaus oli kaikkea hyvää ja kunniallista arvollisempi, kapina-vehkeisiä, kotona mahtavia, liittolaisten tykönä enemmin kuuluisia kuin kunniassa pidetyitä. Nämä kiihoittivat Jugurthan ylähälle pyrkivää mieltä, luvaten, että hän, kun ikinä Micipsa kuningas olisi kuollut, yksin saisi vallan Numidiassa: hänellä oli muka suurin kunto, Romassa kaikki kaupan. Mutta koska P. Scipio, hävitettyänsä Numantian, päätti laskea apujoukot pois ja itse palata kotihin, antoi hän Jugurthalle runsaat lahjat ja kiitokset koko sotajoukon edessä, ja vei hänen teltaansa, jossa kahden kesken muistutti häntä että ennemmin valtiota kuin yksityisiä hyvimällä koettaisi pitää Roman kansan ystävyyttä eikä totuttaisi itseänsä keitään lahjomaan. Mikä monen oma on, ostetaan muka muutamilta vaaran kaupalla. Jos hän yhä tahtoisi pysyä hyvissä omaisuuksissaan, niin tulisi hänelle aivan itsestänsä sekä kunniaa että valtaa; vaan jos hän liian äkkipäisesti rientäisi edelleen, niin lankeisi hän päätimysten oman rahansa kautta.

IX.

Näin puhuttuansa, laski hän hänen menemään, kirjeellä varustettuna, joka hänen piti jättää Micipsalle. Sen sisältö oli seuraava: "Sinun Jugurthasi kunto Numantian sodassa on ollut mitä suurin, jonka asian varmaan tiedän olevan sinulle iloksi. Hän oli meille rakas ansioittensa vuoksi; että hän samoin onpi oleva senaatille ja Roman kansalle, sitä koemme kaikin mokomin toimittaa. Sinulle toivotan onnea meidän ystävyyteemme. Kah, tässä on sinulla mies, sinun ja isonisänsä Masinissan vertainen." Kun siis kuningas sotapäällikön kirjeestä näki sen totta olevan, minkä kulkupuheiden kautta oli kuullut, muutti hän sekä miehen kunnollisuuden että armauden takia mielensä, rupesi voittelemaan Jugurthaa hyvillä töillä, otti hänen kohta pojaksensa ja sääti testamentin kautta hänen ynnä omain poikainsa kanssa perillisekseen. Mutta kun hän muutamia vuosia senjälkeen, taudista ja ijästä riutuneena, havaitsi elämän lopun lähenevän itseänsä, sanotaan hän ystäväin ja heimolaisten sekä poikainsa Adherbalin ja Hiempsalin läsnä ollessa pitäneen seuraavan puheen Jurgurthalle:

X.

"Pienenä poikana, isätönnä, toivotonna, varatonna, otin sinun, Jugurtha, valtakuntaani, arvellen, ett'en minä hyväin tekoini tähden olisi oleva sinulle vähemmän rakas, kuin jos olisit oma poikani. Enkä siinä asiassa pettynyt. Sillä jättääkseni mainitsematta monta muuta suurta ja erinomaista tekoasi, olet vast'ikään Numantiasta tullessasi kaunistanut minua ja valtakuntaani kunniallasi, ja urhoollisuudellasi tehnyt Romalaiset meille ystävistä ylimmiksi ystäviksi; meidän heimokuntamme nimi on uudistettu Hispaniassa; vihdoin -- mikä on kaikkein vaikein seikka kuolevaisten kesken -- sinä olet kunniallasi saanut voiton kateudelta. Koska nyt luonto tekee lopun elämästäni, manaan ja rukoilen sinua tämän oikean käden ja valtakunnalle tulevan uskollisuuden kautta, että pidät rakkainasi näitä, jotka synnyntäänsä ovat sukulaisiasi, minun hyväin töideni kautta veljiäsi, ja ett'et ennemmin tahtone yhteyteesi liittää vieraita kuin siinä pysyttää veren siteillä yhdistetyitä. Ei sotajoukot eikä tavarat ole valtakunnan turva, vaan ystävät, joita ei aseilla taida pakoittaa eikä kullalla hankkia itsellensä: ne syntyvät avuliaisuudesta ja rehellisyydestä. Mutta kuka voipi olla ystävällisempi kuin veli veljelle, tai kenenkä vieraan olet löytävä uskolliseksi, jos omaisillesi olet vihollinen? Minäpä jätän teille valtakunnan vahvana, jos hyvät olette, vaan jos kehnot, heikkona. Sillä yksimielisyyden kautta kasvavat pienet vallat, eripuraisuuden kautta hajoovat suurimmatkin. Muuten tulee sinun, Jugurtha, joka ijältä ja älyltä olet etevämpi, näitä ennen katsoa, ett'ei mikään toisin käy. Sillä kaikissa kiistoissa näyttää se, joka mahtavampi on, vaikkapa kärsisikin vääryyttä, kuitenkin tekevän sitä, koska hänellä on enempi voimia. Mutta te, Adherbal ja Hiempsal, pitäkäätte tätä tämmöistä miestä kunniassa ja arvossa; ottakaatte hänen hyvät avunsa esikuvaksenne ja ahkeroitkaatte sitä, ett'en minä näyttäisi parempia poikia saaneen ottamalla kuin sijittämällä."

XI.