Part 9

Silloin sai hän kuulla huonoja, sydäntä särkeviä seikkoja, yhtä sillä iloisella mielellä kuin matkue oli kulkenut ensi päivänä, yhtä epäröivänä ja murheellisena oli se seuraavana päivänä kulkenut. Erämaan tuuli oli murtanut monen terveen ihmisen jäntevyyden ja pontevuuden; niinkuin päiväläisvaimoon ja hänen lapseensa, niin oli myös toisiin lapsensynnyttäjiin vaelluksen aikana pölyssä ja päivän paahtavassa helteessä kuume tarttunut, ja hänelle näytettiin joukkio, mikä läheni heprealaisten hautausmaata Succothissa. Ne, joita nyt vietiin sijaan, mistä ei palausta ole, eivät olleet ainoastaan vaimoja ja lapsia, eivätkä ainoastaan sellaisia, joita sairaina oli kuljetettu mukana, etteivät jälelle jäisi, vaan myöskin muutamia miehiä, jotka vielä päivää ennen olivat olleet voimakkaita, mutta joita raskaat kuormat olivat uuvuttaneet tai jotka laahaten tietä pitkin olivat liian varomattomasti asettuneet puolipäivä-auringon vaikutuksen alaisiksi.

Eräässä teltassa, missä kova kuume rasitti nuorta lapsenvuodevaimoa, pyysi Mirjam kalpean Milcan tuomaan lääkearkkusen hänelle ja tuo puolisoa puuttuva vaimo toimitti pian ja nopeasti tuon tehtävän. Tiellä kääntyi hän tosin monen puoleen ja kysyi kainosti vangittua puolisoansa, mutta kukaan ei voinut hänelle antaa mitään tietoa hänestä. Mirjam sai Nun'ilta, Hosean isältä, tietää, mitä hänen jälelle jättämänsä, vapautettu orjansa, Eliab, oli hänelle kertonut, nimittäin, että hänen poikansa olisi valmis seuraamaan kansalaisiaan. Niinikään sai hän tietää, että sairas Efraim oli saanut hoitoa odotetun teltassa.

Oliko poika kovin sairas tai mikä pidätti muutoin hänen enoansa Taniksessa? Tämä kysymys täytti hänen sydämensä uudella levottomuudella, mutta tästä huolimatta antoi hän harvinaisella toimeliaisuudella apua ja lohdutusta, missä vain tarvittiin.

Vanhan Nunin sydämellinen tervehdys oli häntä ilahduttanut, ja voimallisempaa, hyväntahtoisempaa, rakastettavampaa ukkoa ei voitu ajatellakaan.

Jo tuon arvokkaan pään näkö lumivalkeilla taajoilla kiharahiuksilla ja parralla ja nuo säännöllisistä kasvoista nuorenlaisesti loistavat kirkkaat silmät tekivät hänelle hyvää, ja kun hän tulvaavalla, vilkkaalla, sydäntä voittavalla tavalla ilmoitti iloansa hänen näkemisestään, kun hän painoi häntä rintaansa vasten ja suuteli häntä otsalle, sittenkuin hän oli Nun'ille ilmoittanut, että hän korkeimman nimessä oli kutsunut Hosean "Josuaksi" ja oli kehoittanut häntä palajamaan hänen heimolaistensa luo johtamaan heidän sotajoukkoansa, tuntui hänestä ikäänkuin olisi hän saanut palkkion kuolleesta isästään ja uudella voimalla antautui hän raskaisiin velvollisuuksiin, mitkä häntä täällä kaikkialla odottivat.

Eikä ollutkaan vähäinen asia tuolle ylevälle neidolle ystävällisellä alttiudella uhrautua ihmisille, joiden raakuus ja villit tavat häntä innoittivat. Vaimot ottivat halulla vastaan hänen apuansa, mutta miehet, jotka olivat kasvaneet voudin ruoskan alla, eivät osoittaneet mitään tunteellisuutta. He olivat niin sisällisesti kuin ulkonaisestikin villiytyneet, ja kun he saivat tietää, kuka hän oli, ja raa'oilla sanoilla nuhtelivat, häntä, että hänen veljensä oli houkutellut heitä kärsittävästä tilasta syökseytymään kaikkein kauheimpaan, kun Mirjam kuuli kirouksia ja sadatuksia ja näki, kuinka nuo mustat silmät säkenöivät katkeruudesta ruskeissa kasvoissa, joita ympäröivät kiharat ja typistetyt hiukset ja parta, tunsi hän sydämen kouristuksia. Kuitenkin onnistui hänen hillitä pelkoaan ja inhoaan ja sykkivin sydämin sekä odottaen pahinta kehoitti hän niitä, jotka hänestä olivat vastenmielisiä ja joita hän vaimollisen heikkoutensa tähden olisi paennut, heidän isäinsä Jumalan ja hänen lupauksensa turviin.

Nyt luuli hän tietävänsä, mitä tuo surullinen varoittava ääni oli sykomorin alla ennustanut, ja nuoren kuolemalle vihityn äidin vuoteen ääressä kohotti hän kätensä ja sydämensä taivasta kohti ja lupasi korkeimmalle tehdä kaikkia mitä hän voi taistellakseen arkaa heikkouskoisuutta ja raakaa uppiniskaisuutta vastaan, mikä uhkasi syöstä kansan suuriin vaaroihin. Korkein ja suurin oli sille luvannut ihanimman päämaalin eikä se tulisi petetyksikään yksityisten hairaantuneen lyhytmielisyyden ja ynseyden vuoksi; mutta tuskin voi Jumalakaan vihastua niihin, jotka tyytyväisinä, kunhan vain heidän ruumiilleen suotiin mitä se halusi, olivat kuin luontokappaleet vastustamatta kärsineet pilkkaa ja lyöntejä. Kansanjoukko ei vielä tuntenut, että sen täytyi elää sitä ympäröivän yön läpitse tullakseen kelvolliseksi siihen kirkkaasen päivään, mikä sitä odotti.

Mirjamin antamat lääkkeet näkyivät tekevän sairaalle hyvää ja uuden luottamuksen elähdyttämänä jätti profetissa teltan tavatakseen veljiään.

Leirielämä oli tuskin sanottavasti muuttunut ja hän sai täällä taaskin nähdä seikkoja, joista hän hämmästyi ja joiden tähden hän valitti tuoneensa tunteellisen Milcan mukanaan.

Kehnot henkilöt päivätyöläisten joukossa, jotka olivat näpistelleet toisten kaluja ja karjaa, olivat joutuneet kiinni ja tulleet erääsen palmuun sidotuiksi, ja korpit, jotka seurasivat matkuetta eivätkä tiellä löytäneet runsasta ravintoa, lensivät nyt vaakkuen tuon pikaisesti laaditun mestauspaikan ympärillä.

Kukaan ei tietänyt, kuka täällä oli ollut tuomarina elikkä pannut tuomion täytäntöön, mutta vallanpitäjät, jotka olivat tähän nopeaan työhön ottaneet osaa, havaitsivat sen oikeutetuksi ja iloitsivat siitä.

Nopein askelin ja poiskäännetyin päin veti Mirjam tuon vapisevan nuoren vaimon mukanaan pois ja jätti hänen sukulaiselleen Naheson'ille, että hän veisi hänet kotiin. Tämä oli aivan äskettäin eronnut miehestä, joka yhdessä hänen kanssansa suvun ruhtinaana johti Judan poikia. Se oli sama Hur, joka paimenten etunenässä oli voittanut ensimäisen voiton egyptiläisiä vastaan ja iloisella ylpeydellä saattoi hän neitoselle miehen ja nuorukaisen, hänen poikansa ja pojanpoikansa. Molemmat olivat olleet egyptiläisten palveluksessa ja olleet Memphiksessä kultaseppinä ja metallivalureina faraon palveluksessa. Ensimäiselle oli hänen taitonsa vuoksi annettu nimi Uri, mikä egyptin kielellä merkitsee suuri, ja tämän mestarin pojasta, Hurin pojan pojasta, Bezaleel'ista sanottiin, että hän oli isäänsä etevämpi suurissa lahjoissa, vaikka hän tuskin oli pojanijästä päässyt.

Oikeutetulla ylpeydellä katseli Hur poikaa ja pojanpoikaa; sillä vaikka molemmat olivatkin voittaneet arvoa egyptiläisten seassa, olivat he kuitenkin ilman vastaväitöstä seuranneet isän sanansaattajia ja olivat hyljänneet kaikki, missä heidän sydämensä riippui ja mitä he Memphiksessä olivat ansainneet, sekä liittyneet poisvaeltavaan kansaan jakaakseen sen epätietoista onnea.

Mirjam tervehti tulokkaita lämpimästi, ja miehet, jotka seisoivat hänen edessään kolmen sukukunnan edustajina, tarjosivat kuvan, jota jokainen hyväntahtoinen ihminen mielellään katseli.

Iso-isä oli viidenkymmenen ikävuotensa lopulla, ja vaikka hänen mustan kiiltävissä hiuksissaan olikin paljon hopeisia karvoja, piti hän kuitenkin itsensä suorana kuin nuori mies, ja hänen laihoissa, terävissä kasvonpiirteissään ilmeni taipumaton lujuus, mikä teki käsitettäväksi, että poika ja pojanpoika olivat niin pian taipuneet hänen tahtonsa alaisiksi.

Urikin oli pulska mies ja Bezaleel nuorukainen, josta nähtiin, että hän ahkerasti oli käyttänyt yhdeksäntoista ikävuottansa ja seisoi jo vakavasti omilla jaloillaan. Sitäpaitsi loisti hänen taiteilijasilmänsä hyvin omituisesta valosta ja sittenkuin hän ja hänen isänsä olivat jättäneet Mirjamin hyvästi käydäkseen tervehtimässä Kalebia, heidän iso- ja kanta-isäänsä, toivotti hän miehelle, joka luettiin hänen veljeinsä uskollisimpain ystäväin joukkoon, sydämestään onnea, että hänen jalolla suvullaan oli sellaisia pylväitä.

Nyt tarttui Hur hänen käteensä ja huusi kiitollisesta mielestä vuotavalla lämmöllä, mikä muutoin oli vierasta tälle hillittömän paimensukukunnan ankaralle ja käskevälle päämiehelle:

"Niin niin, he ovat pysyneet hyvinä, kunniallisina ja tottelevaisina. Jumala on heitä varjellut ja minulle tämän ilopäivän valmistanut. Sinun vallassasi on nyt tehdä se kaikkein kauniimmaksi juhlaksi Jo kauvan olet varmaankin huomannut, että minun silmäni seuraavat sinua ja että sinä olet kallis sydämelleni. Työskennellä kansan hyväksi on korkeinta minusta miehenä ja sinusta vaimona, ja se on luja side. Mutta minä haluaisin, että tulisimme yhdistetyiksi vieläkin vahvemmalla siteellä, ja koska vanhempasi ovat menneet pois, enkä enää voi lähestyä Amramia morsiuslahjalla ostaakseni sinua häneltä, niin pyydän nyt sinua itseltäsi, sinä jalo neito. Mutta ennenkuin vastaat minulle myöntävästi tai kieltävästi, on sinun tietäminen, että minun poikani ja pojanpoikani ovat valmiit kunnioittamaan sinua huoneemme päänä samoin kuin itseänikin ja että sinun veljesi mielellään sallivat minun kosijana lähestyä sinua".

Mirjam oli hämmästyksestä mykkänä kuunnellut tätä kosimista. Hän kunnioitti tuota miestä, joka niin hartaasti häntä halusi, hyvin paljon ja oli suosiollinen hänelle. Huolimatta monista vuosistaan seisoi hän täydessä miehuuden voimassaan ja jalossa arvokkaisuudessaan hänen edessään, ja tuo rukoileva katsanto hänen muutoin niin käskevistä ja itsetietoisesti katselevista silmistään liikutti hänen sieluansa.

Mutta neito odotti palavalla halulla erästä toista ja sentähden vastasi hän häntä ainoastaan surullisella pään pudistuksella.

Mutta tuo ikämies, suvun päällikkö, joka oli tottunut viemään päämaaliinsa mitä hän oli päättänyt, ei kuitenkaan hämmästynyt tästä mykästä kiellosta, vaan pitkitti vielä hartaimmin kuin ennen: "Älä yhdessä silmänräpäyksessä hävitä koko vuoden vaivaloisesti pidätettyä kaipiota! Onko se minun vanhuuteni, mikä on sinulle vastenmielinen?"

Silloin pudisteli Mirjam toistamiseen kieltäväisesti päätänsä, mutta Hur pitkitti:

"Ja juuri se oli se, jota pelkäsin, vaikka minä miehuuden voimassa olen monen nuoren vertainen. Mutta jos sinä saatat katsoa sivuun kosijan harmaista hiuksista, niin ehkäpä punnitset sanoja, joita hän nyt sinulle lausuu. Sieluni uskollisuudesta ja alttiudesta en tahdo minä puhua. Minun ijälläni ei kosi kukaan, jota ei sydän väkevästi siihen vaadi. Mutta eräs toinenkin seikka näkyy minulla olevan yhtä suuresta arvosta. Huoneeseni sanoin minä tahtovani sinut viedä. Tuolla se on, ja se on vahva ja tilaa kyllin, mutta huomisesta on teltta oleva kotimme, leiri asuntonamme ja siellä on vilkas elämä. Katsele vain noita onnettomia, jotka tuolla ovat palmuihin sidotut! Ei kukaan tuomari tutki syytettyjen asiaa, kansan valtavat himot ovat lakimme. Siellä ei ole kukaan turvattu, eipä edes henkensäkään puolesta, ja kaikkein vähimmin vaimo, tuntekoon hän itsensä kuinka väkeväksi tahansa, joka on tehnyt niiden asian, joita vastaan tuhannet napisevat, omaksi asiakseen. Sinun vanhempasi ovat kuolleet, sinun veljesi voisivat suojella sinua, mutta jos kansa panee kätensä heidän päällensä, niin vetävät samat kivet sinua syvyyteen, joita myöten sinä aivoit mennä virran ylitse."

"Ja sinut kanssani, jos minä olen vaimosi!" vastasi Mirjam ja nuo paksut silmäkarvat vetääntyivät kolkosti yhteen.

"Sen vaaran otan minä osalleni", vastasi Hur. "Jumalan kädessä on kaikki meidän onnemme, minun uskoni on yhtä vahva kuin sinunkin ja takanani seisoo Judan sukukunta, joka seuraa minua ja Nahesonia niinkuin lauma seuraa paimenta. Vanha Nun ja efraimilaiset pitävät yhtä meidän kanssamme, olkoonpa sitten, että meidän pahimmassa tapauksessa täytyisi. Jumalan tahdon jälkeen hävitä taikka uskollisessa liitossa, voimassa ja hyvinvoinnissa saisimme luvatussa maassa odottaa myöhäistä loppua".

Silloin katseli häntä Mirjam lujasti ja pelvotta hänen ankariin silmiinsä, pani kätensä hänen käsivarrelleen ja vastasi: "Ne olivat sanoja, arvolliset sille miehelle, jota minä suuresti kunnioitan lapsuudestani alkain ja joka on kasvattanut sellaisia poikia, mutta sinun vaimoksesi en voi tulla!"

"Sinä et voi!"

"En, herra, minä en voi!"

"Kova tuomio, mutta minun täytyy siihen tyytyä", lisäsi toinen ja taivutti surullisesti päätään, mutta Mirjam huudahti:

"Ei, Hur, sinulla on oikeus kysyä kieltoni perustusta ja koska minä kunnioitan sinua, niin olen sinulle velkaa puhtaan totuuden. Toinen kansamme mies on mielessäni. Hän kohtasi minua ensikerran, kun olin vielä lapsi. Niinkuin poikasi ja pojanpoikasi, on hän mennyt egyptiläisten joukkoon. Mutta Jumalamme kutsumus ja hänen isänsä käsky on hänelle ilmoitettu niinkuin sinunkin omillesi. Ja jos hän sitä tottelee niinkuin Uri ja Bezaleel ja hän vielä halajaa minua omaksensa, silloin tahdon tulla hänen vaimokseen, jos se Jumala sallii sen, jota minä palvelen ja joka minulle on osoittanut armon kuullakseni hänen ääntänsä, mutta sinua olen aina kiitollisuudella muisteleva".

Neidon suuret silmät olivat näissä sanoissa loistaneet kostealla valolla ja harmahtaneen kosijan ääni vapisi, kun hän ujosti ja pitkäveteisesti kysyi: "Ja jos nyt se mies, jota sinä odotat -- en kysy hänen nimeänsä -- jos hän nyt sulkee korvansa sille kutsumukselle, jolla hän on kutsuttu, jos hän kieltäytyy ottamasta osaa kansamme epävakavaan kohtaloon?"

"Se ei koskaan ole tapahtuva!" keskeytti hänet Mirjam ja kylmä väristys virtaili sen ohessa hänen suoniensa läpi; mutta Hur huusi:

"Ei löydy mitään, ei koskaan, eikä mitään varmaa paitsi Jumalassa. Ja jos huolimatta hyvästä uskostasi käykin toisin kuin sinä odotat, jos Herra kieltää sinulta toivon, mikä sinussa on alkanut liikkua, ollessasi vielä ymmärtämätön lapsi?"

"Niin on hän osoittava minulle oikean tien, mikä tähän asti on askeleitani johtanut".

"Hyvä siis", päätti Hur, "turvaa häneen ja jos valitsemasi mies on arvollinen sinulle ja tulee sinun herraksesi niin on sieluni iloitseva ilman kateutta, jos vain korkein seuraa liittoanne. Mutta jos Jumala päättää toisin ja sinä haluat voimallista käsivartta turvaksesi, niin olen minä täällä! -- Hurin teltta ja sydän ovat aina auki sinulle."

Sitten kääntyi hän ympäri; mutta Mirjam katseli miettivästi hänen peräänsä ja vanhan miehen ylevä päällikkövartalo oli vielä kauvan aikaa hänelle näkysällä.

Ajatuksissaan astui hän vihdoin vierasystävänsä huoneesen takaisin, mutta Taniksesta johtavan tien varrella seisahtui hän ja katseli pohjaan päin. Pöly oli laskeutunut maahan ja tietä pitkin voitiin kauvaksi katsoa; mutta tuota ainoata, jonka piti tulla hänen ja hänen kansansa luo, ei näkynyt. Surullisesti huoaten astui hän kumartunein päin eteenkäsin, mutta kauhistui äkkiä, kun hänen veljensä Moseksen syvä ääni huusi häntä vanhan sykomorin alta.

Kolmastoista Luku.

Aaronin ja Eleasarin tuliset puheet olivat osoittaneet tuota napisevata, uupunutta kansaa Jumalan voimaan ja lupauksiin. Joka häiritsemättä ojentaa jäseniään ja lepää hyvin, jota juoma ja ruoka on vahvistanut, hänessä kohoaa vaipunut luottamus uudelleen. Vapautetut päiväläiset muistutettiin raskaasta palveluksestaan ja alentavista iskuista, joita he olivat välttäneet, ja heidän täytyi tunnustaa sitä Jumalan sallimukseksi, ettei farao ajanut heitä takaa. Elähdyttivätpä heidän uskallustaan nuo runsaat lahjatkin, joita tuo valloitettu varastohuone aina tarjosi, ja päivätyöläiset ja spitaaliset -- sillä näitä viimeksi mainituita oli myöskin monta seurannut mukana ja lepäsivät leirin ulkopuolella -- lyhyesti sanottuna kaikki, joiden elatuksesta farao oli pitänyt huolta, näkivät itsensä pitemmäksi ajaksi hädästä ja puutteesta turvatuiksi. Kuitenkaan ei puuttunut nytkään tyytymättömiä ja siellä ja täällä kysyttiin, tietämättä kuka sen oli alkanut, eiköhän olisi ollut viisaampaa kääntyä takaisin ja turvautua faraon armoon. Mutta joka nosti tämän kysymyksen, teki sen salaisesti ja sai usein osakseen jyrkkiä, jopa uhkaavia vastauksiakin.

Mirjam oli kohdannut veljensä ja oli ottanut osaa niihin raskaisiin murheisiin, mitkä täyttivät heidät. Kuinka oli kansan uskallus voinut niin pian vaipua lyhyen vaelluksen aikana erämaan tuulessa! Kuinka kärsimättömäksi, kuinka heikkouskoiseksi ja uppiniskaiseksi oli se osoittautunut ensimäisessä kovassa kohtalossa, mihinkä se oli joutunut, kuinka hillitsemättömästi se oli noudattanut raakoja viettejään! Kun tiellä vähää ennen auringon nousua oli kutsuttu rukoukseen, olivat muutamat kääntyneet päivän tähden puoleen, joka nousi idässä; toiset olivat tuoneet esiin vähäisen epäjumalan kuvan, jonka he olivat mukaansa ottaneet ja toiset taaskin katsoneet Niili-akasian puoleen tien ohella, mikä monessa Egyptin maakunnassa pidettiin pyhänä puuna. Mitä tiesivätkään he Jumalasta, joka oli käskenyt heitä heittämään niin paljon taaksensa ja kantamaan niin raskaita kuormia? Monet olivat vielä epäröiviä ja kuitenkaan eivät he vielä olleet katsoneet mitään vakavampaa vaaraa kasvoihin, sillä Moseksella oli ollut aikomus viedä kansaansa Succothista Philisteaan johtavalla tiellä suoraan luvattuun maahan Palestiinaan; mutta kansan käytös pakotti häntä luopumaan tästä aikeesta ja ajattelemaan toista.

Saavuttaakseen suurta, Afrikaa ja Aasiaa yhdistävää tietä oli välttämätöntä kulkea niemekkeen yli, mikä pikemmin eroitti kuin yhdisti molemmat maanosat, sillä se oli paraiten suojeltu sisääntunkeilijoilta ja sulki osaksi luonnollisilla ja osaksi taiteellisilla esteillä tien jokaiselta pakolaiselta. Sen maalla aaltoili rivi syviä järviä ja missä ne eivät estäneet vaeltajan kulkua, kohosi vahvoja linnoituksia, joissa oli sotakuntoisia egyptiläisiä joukkoja vartiostona.

Chetam eli, niinkuin heprealaiset kutsuivat, Etham oli tämän linnoitusketjun nimitys ja muutamassa tunnissa saattoi Succothista lähtevä vaeltaja saapua lähimpään ja vahvimpaan linnaan.

Kun kansa, Jumalansa nimessä, innostuneena ja valmiina pahimpaan, oli pudistanut kahleet päältään ja riemuiten hyökännyt uutta vapautta ja luvattua maata kohti, olivat Moses ja hänen kansansa useimmat vanhimmat luulleet, että se kuni vuorivirta, joka särkee sulut ja tokeet, murtaisi ja hävittäisi kaikki, mikä sen tielle uskaltaisi asettua. Näillä innostuneilla joukoilla jotka rohkealla eteenpäin tunkeutumisellaan voittaisivat korkeimman maalin, mutta arkamaisella peräytymisellään tuottaisivat itselleen kuoleman ja turmion, olivat he aikoneet mennä Ethamlinjan linnoitusten ikäänkuin risukasojen poikki. Mutta nyt, kun lyhytaikaiset vaivat ja kärsimykset olivat tukahduttaneet tulen heidän sieluissaan, nyt, kun mihinkä vain katsottiin, löytyi kaksi välinpitämätöintä ja viisi tyytymätöintä eli hätääntynyttä ihmistä yhden ilosta rohvaistuneen rinnalla, olisi Ethamlinjan hyökkäys maksanut verivirtoja ja sitäpaitsi pannut kaiken tähän saakka saavutetun vaaraan.

Pithomin varastohuoneen vähäisen vartioston voittaminen oli tapahtunut niin suosiollisissa suhteissa, ettei sellaista enään voitu odottaa, ja sen vuoksi oli alkuperäinen suunnitelma muutettava ja koetettava käydä linnoitusten ympäri. Koillisen sijasta piti kansan nyt kääntyä etelään.

Mutta ennenkuin tämä päätös tuli täytäntöön, tahtoi Moses muutamien uskollisten miesten kanssa katsahtaa tuota uutta tietä ja tarkastaa, oliko se suurelle vaeltavalle kansalle käytävä.

Amminadabin huoneen ulkopuolella olevan sykomorin alla keskusteltiin kaikesta tästä ja Mirjam seurasi keskustelua mykkänä todistajana.

Miesten neuvottelussa tuli vaimon vaijeta, vaikka tuo vaimo olikin Mirjam, mutta vaikeaksi kävi hänelle pysyä levollisena, kun päätettiin luopua päätöksestä hyökätä linnoituksia vastaan, vaikkapa sodantaitava Hoseakin, jonka Jumala oli valinnut miekakseen, olisi palajanut kotiin. "Mitä hyödyttää parhainkaan sotapäällikkö, kun puuttuu sotajoukko, joka häntä tottelee?" oli Naheson, Amminadabin poika huutanut ja toiset olivat samaa mieltä kuin hänkin.

Kun kokous vihdoin hajaantui, otti Moses veljellisellä sydämellisyydellä jäähyväiset sisareltaan. Mirjam tiesi, että hän oli aikeessa syökseytyä uusiin vaaroihin, ja kainolla tavalla, joka aina oli omituista hänelle, puhutellessaan tuota hengen ja ruumiin puolesta ylevämpää veljeänsä, ilmaisi hän huoliansa. Silloin katsahti hän ystävällisesti moitteella hänen silmiinsä ja osoitti oikealla kädellä taivasta; mutta Mirjam ymmärsi hänen, suuteli kiitollisella lämmöllä, hänen kättänsä ja sanoi:

"Sinä seisot korkeimman varjeluksessa enkä minä pelkää enään."

Silloin painoi hän huulensa hänen otsalleen, pyysi häneltä taulua, kirjoitti siihen muutaman sanan, heitti sen onteloon sykomorin runkoon ja sanoi: "Hosealle, ei Josualle, Nunin pojalle, kun hän tulee minun poissaollessani. Herralla on suuria mielessään hänen kanssaan, hänen opittuaan korkeampaa häneltä odottamaan, kuin maan mahtavilta".

Sitten erosi hän hänestä; mutta Aaron, joka vanhimpana oli hänen sukunsa pää, jäi hänen luokseen ja ilmoitti hänelle arvokkaan miehen häntä kosivan; mutta Mirjam vastasi kalpeana: "Minä tiedän sen."

Silloin katsahti hän kummastellen hänen kasvoihinsa ja pitkitti varoittavalla vakavuudella: "Kuinka valinnetkaan, on hyvä, kun ajattelet tätä yhtä: sydämesi kuuluu sinun jumalallesi ja kansallesi, ja miehen, jota sinä seuraat, täytyy olla valmis, niinkuin sinä itsekin, palvelemaan molempia; sillä kaksi pitää yhdeksi tulla avioliitossa ja ellei toisen korkein tarkoitus ole sama kuin toisenkin, niin pysyvät he kahtena loppuun saakka. Aistinten ääni, mikä heidät vei yhteen, tulee pian vaikenemaan ja mikä sitten on jälellä, on eripuraisuus."

Sitten poistui hän ja Mirjamkin valmistelihe jättämään muut; sillä kenties häntä kaivattiin noin vähää ennen lähtöä huoneessa, missä hän nautti vierasystävyyttä, mutta uusi tapaus pidätti häntä sykomorin alla ikäänkuin kahleilla ja siteillä.

Mitä välitti hän särkyvien kalujen kokoomisesta ja ruumiillisten asiain huolesta, kun oli kysymys sellaisista, jotka täyttivät koko hänen sieluansa! Nuo muut huolet soveltuivat Eliseballe, Nahesonin vaimolle, kullekin emännöitsijälle ja uskolliselle orjalle. Tässä oli kysymyksessä korkeammat asiat -- asiat jotka koskivat hänen kansansa onnea ja onnettomuutta.

Vanhimpiin olivat toisetkin etevät miehet kansasta liittyneet sykomorin alla; mutta Hur oli jo Moseksen kanssa poistunut.

Nyt tuli Uri, ensinmainitun poika, vanhan puun alle. Hän, metallityöntekijä, joka äsken oli tullut kotiin Egyptistä, oli Memphiksessä puhunut sellaisten kanssa, jotka olivat lähellä korkeata porttia, ja kuullut, että kuningas olisi valmis poistamaan heprealaisilta suuret kuormat ja antamaan heille uusia suosion osotuksia, jos vain Moses tahtoisi tehdä sen Jumalan, jota hän palveli, suosiolliseksi kuninkaalle ja saada kansan palajamaan, sittenkuin se erämaassa oli uhrannut, ja sen vuoksi olisi viisasta lähettää lähettiläitä Tanikseen ja vielä kerran ruveta keskusteluihin korkean portin kanssa.

Näitä ehdotuksia, joista metallityöntekijä ei ollut vielä rohjennut puhua isälleen, oli hän hyvässä tarkoituksessa esittänyt kokoontuneille vanhimmille; hän toivoi kuitenkin, että niiden hyväksyminen tulisi säästämään kansalta paljon vaikeuksia. Mutta tuskin oli hän ehtinyt lopettaa selvän ja vakuuttavan puheensa, ennenkuin vanha Nun, Hosean isä, joka tuskalla tähän asti oli voinut malttaa mielensä puhkesi puhumaan.

Ukon muutoin niin iloiset kasvot hehkuivat vihasta ja niiden tulinen puna erosi harvinaisella vavalla taajoista, valkeista kiharoista, jotka niitä ympäröivät. Muutamia hetkiä sitten oli hän kuullut Moseksen suurella päättäväisyydellä ja perusteellisilla syillä kumoavan samallaiset ehdotukset ja nyt, kun hän kuuli niitä uudelleen esiteltävän ja huomasi monta suostumuksen merkkiä kokoontuneitten joukossa, näki hän koko tuon suuren yrityksen vaarassa, jonka menestykseksi hän oli enimmin uhrannut.

Se oli tuolle vilkkaalle ukolle liian paljon ja säihkyvin silmin ja uhkaillen korotetulla nyrkillä lausui hän: