Part 6

Tosin huomasi hän monesti kärsivänsä tuskaa ja silloin tunsi hän halua uupuneena heittäytyä maahan, mutta uudelleen toipui hän harvinaisesta hyvinvoinnin tunteesta. Vihdoin luuli hän, että hänen päänsä kasvoi ja paisui ensiksi niin suureksi kuin tuon kivimöhkäleen pää, jonka hän eilen oli nähnyt temppelin porteilla, sitten palmujen korkuiseksi tien ohella ja vihdoin sellaiseksi, että se ulottui sumuihin taivaslaella ja yli niidenkin. -- Ja nyt tunsi hän äkkiä ikäänkuin käsittäisi tämä pää, mikä oli hänen, koko maan piirin ja hän painoi kätensä ohimoilleen ja tuki otsaansa; sillä kaula ja hartiat olivat tulleet liian heikoiksi kantamaan sellaisen jättiläispään kuormaa ja tämän harhaluulon hallitsemana parkasi hän kovasti ja vaipui horjuvin polvin tainiona pölyyn.

Yhdeksäs Luku.

Samaan aikaan vei eräs kamariherra Mosean vastaanottosaliin.

Vaikka muutoin vastaanottoon käsketyt alamaiset tuntikausia saivat odottaa, ei heprealaisen kärsivällisyyttä kuitenkaan kauvan aikaa koeteltu. Tänä syvimmän surun aikana olivat linnan avarat huoneet, joissa muulloin oli kylläkin melua ja hälinää, aivan kuin autiot; vaan myös monet miehet ja naiset kuningasparin lähimmästä piiristä olivat ruton vuoksi pakoon painuneet ja olivat ilman lupaa lähteneet matkaan.

Ainoastaan siellä ja täällä nojasi yksinäinen pappi, virkamies tai hovipalvelija pilaria vastaan tai istui kädet kasvoillaan laattialla, odottaen käskyä. Vartijat astuivat alaslasketuin asein edes ja takaisin, jupisten kolkosti itsekseen. Silloin tällöin hiipivät muutamat papit surupuvuissaan ruton saastuttamien huoneitten läpi ja heiluttelivat vaijeten hopea-astioita, joista lemusi väkevä hartsin ja katajan haju.

Tuntui ikäänkuin raskas paino olisi levännyt linnan ja sen asukkaitten päällä; sillä paitsi surua rakastetusta, kuninkaanpojasta, mikä raskautti monen sydäntä, tuli vielä lisäksi kuoleman pelko ja erämaan tuuli, joka riisti ruumiilta ja hengeltä niiden virkeyden.

Täällä valta-istuimen läheisyydessä, missä muutoin toivo ja kunnianhimo, kiitos ja pelko, innostus ja viha panivat silmät kirkkaasti loistamaan, kohtasi Hosea tänään kaikkialla kumartuneita päitä ja tylsiä silmäyksiä.

Ainoastaan Baï'jia, Amonin toista profeettaa, ei näkynyt murhe eikä tuska, eikä myöskään päivän uuvuttava ilma vaivaavan, sillä hän tervehti etusalissa Hoseaa niin iloisesti ja vilkkaasti kuin muulloin koskaan ja vakuutti hänelle sitten -- vaikka tosin hiljaisella kuiskeella -- ettei kukaan sallisi hänen kärsiä siitä, mitä hänen omaisensa olivat rikkoneet. Mutta kun heprealainen rohkeasti tunnusti, että hän, linnaan kutsuttaessa, oli ollut lähdössä ylipäällikön luo pyytääkseen eroa sotapalveluksesta, keskeytti pappi häntä ja muistutti siitä kiitollisuudesta, niitä hän, Baï, oli velkaa hänelle, henkensä pelastajalle. Sitten vakuutti hän, että hän olisi koettava kaikkea pidättääkseen häntä sotajoukossa ja osoittaakseen hänelle, että Egyptiäsi -- faraonkin tahtoa vastaan, ja hänestä tahtoi hän salaa puhua hänen kanssaan -- ymmärrettiin arvostella oikeata ansiota katsomatta persoonaan ja sukuperään.

Mutta heprealaisella oli vain vähän aikaa vakuuttaa vakaista aikeistaan; sillä ylimmäinen kamariherra keskeytti hänen, saattaakseen hänet "hyvän jumalan" [eufemistinen nimitys Faraolle] kasvojen eteen.

Vähemmässä, kuningasperheen asuinhuoneen vieressä olevassa, vastaanottosalissa odotteli Farao heprealaista.

Se oli komea huone, mikä tänään näytti vielä suuremmalta kuin muulloin, jolloin suuret ihmisjoukot sen täyttivät; sillä ainoastaan muutamat hovimiehet ja papit sekä muutamat kuningattaren naisista seisoivat joukoissa ja syvästi surullisina valta-istuimen vieressä; mutta sitä vastapäätä istuivat piirissä laattialla strutsin sulilla koristetut kirjanoppineet ja kuninkaan neuvosto.

Kaikki kantoivat he murheen merkkejä, ja että kuolema tässäkin linnassa oli uhrinsa vaatinut, sitä todisti itkijäin yksitoikkoinen, valittava laulu, josta silloin tällöin korkea-ääninen, kimeä, väräjävä ulina kuului: Se tunkeutui kuninkaan huoneuston sisimmästä osasta hiljaisten huoneitten läpi tähän saliin.

Hallitsijapari istui mustilla peitteillä verhotulla, kulta- ja elefanttiluisella leposijalla. Loistavan puvun asemasta olivat he puetut mustiin vaatteisiin ja ylhäinen puoliso ja äiti, joka suri esikoistaan, nojasi liikkumattomana ja kumartuneella päällä korkean puolisonsa olkapäätä vasten.

Faraokin katseli jäykästi ja ikäänkuin uneen vaipuneena laattiaan. Hallitsija-sauva oli liukunut hänen kädestään ja lepäsi hänen polvillaan.

Kuningatar oli riistetty kuolleen poikansa ruumiin äärestä, mikä oli palsamoitavaksi jätetty ja vasta vastaanottosalin kynnyksellä oli hän voinut hillitä kyyneleitänsä. Vastustaa ei hän ajatellutkaan; sillä kovin järkähtämätön tapa vaati kuningattaren läsnäoloa merkillisimmissä vastaanotoissa. Tämä olisi kylläkin voitu täksi päivää välttää, ellei farao olisi vaatinut hänen läsnäoloansa, ja hän tiesi mitä tässä piti aikaansaatavan ja hyväksyi sen, sillä hän pelkäsi heprealaisen Mesun voimaa, hänen, jota hänen heimolaisensa kutsuisit Mosekseksi, ja hänen jumalaansa, joka oli niin kauheasti etsinyt heitä. Oi, olihan hänellä vieläkin monta lasta kadotettavana ja hän tunsi Mesun lapsuudesta alkain, ja tiesi myöskin kuinka korkeaksi suuri Ramses, hänen puolisonsa isä ja jalo edeltäjä, oli arvostellut tämän muukalaisen viisautta, joka oli tullut kasvatetuksi yhdessä hänen poikainsa kanssa.

Oi, jos onnistuisi sovittaa tätä miestä! Mutta Mesu oli omainsa kanssa matkustanut pois sieltä, hän tunsi hänen rautaisen luonteensa ja oli saanut kokea, että tuo peljättävä mies oli varustettu ei ainoastaan faraon uhkauksia, vaan hänenkin palavia rukouksiansa vastaan.

Nyt odotti kuningatar Hoseaa ja jos kukaan, niin oli se Nun'in poika, ensimmäinen mies heprealaisten seassa Taniksessa, joka voi matkaan saada sitä minkä he, hänen puolisonsa ja Rui, tuo vanha ensimmäinen profeetta ja Amonin ylimmäinen pappi, koko maan papiston pää, joka samalla oli ylituomari, rahaston ylihoitaja ja maaherra ja oli seurannut hovia Thebestä Tanikseen, katsoivat parhaimmaksi kaikille.

Ennenkuin kuningatar saatettiin vastaanottosaliin, oli hän sitonut seppeleitä rakastetulle vainajalle ja lotuskukat, kannukset, malvat ja pajunlehdet, joista hän aikoi sitoa seppeleet, oli hänen toivomuksestaan kannettu hänen perässään. Tuossa ne nyt olivat hänen edessään pöydällä ja hänen helmassaan, mutta hän tunsi itsensä ikäänkuin halvatuksi ja käsi, jonka hän ojensi niitä ottamaan, kielsi palveluksensa.

Hänen puolisonsa vasemmalla puolella, eräällä matolla, istui Rui, Amonin ensimmäinen profeetta, ukko, joka jo kauvan oli astunut yli yhdeksännen kymmenennen ikävuotensa. Hänen ruskeissa kasvoissaan, jotka olivat yhtä ryppyiset ja uurteiset kuin vahvan tammen kuori, säihkyi kaksi viisasta, paksujen valkeain silmäkarvain varjostamaa silmää ikäänkuin komeat kukat kuivassa pensaassa ja erosivat omituisesti hänen laihasta, kokoonkyyristyneestä ja kymärästä vartalostaan.

Asiain johdon oli ukko jonkun aikaa sitten jättänyt toiselle profeetalle, Baïlle, mutta arvonsa, sijansa faraon sivulla ja istuimensa neuvostossa piti hän, ja niin vähän kuin hän puhuikin, tuli hänen mielipiteensä kuitenkin useammin päätökseksi kuin tuon puheliaan, tulisen ja paljon nuoremman toisen profeetan mielipide.

Aina siitä ajasta kuin rutto tunkeutui linnaan, ei ollut ukko luopunut faraon sivulta ja kuitenkin tunsi hän tänään itsensä vilppaammaksi kuin muulloin. Kuuma erämaan tuuli, joka muita näännytti, teki hyvän vaikutuksen hänessä, sillä häntä vilutti aina, huolimatta pantterintaljoista, jotka peittivät hänen hartioitaan ja selkäänsä, ja tämän päivän kuumuus lämmitti hänen vanhaa jähmettyvää vertansa.

Heprealainen Moses oli ollut hänen oppilaansa, ja valtavampaa luonnetta ei hänellä koskaan ollut johdatettavana eikä hengen lahjoilla rikkaammin varustettua nuorukaista opetettavana. Hänen kauttansa oli heprealainen tullut korkeimpiin salaisuuksiin vihityksi. Hänellä oli ollut suurimmat toiveet hänestä Egyptin ja sen papiston eduksi ja kun Mesu oli lyönyt kuoliaaksi voudin, joka oli julmalla tavalla ruoskinut erästä hänen kansalaistaan, ja sen jälkeen paennut erämaahan, oli ukko niin pahakseen pannut tämän tapauksen, kuin olisi hänen oma poikansa sen tehnyt ja täytyisi kärsiä seuraukset siitä. Esirukouksillaan oli hänen onnistunut hankkia Mosekselle armoa; mutta kun tämä oli palannut Egyptiin ja hänessä oli tapahtunut, minkä virkaveljet nimittivät hänen "lankeemisekseen", oli hän valmistanut hänelle vielä syvemmän surun kuin paollaan. Jos hän, Rui, olisi ollut nuorempi, niin olisi hän vihannut häntä, joka oli pettänyt hänen kauniimmat toiveensa, mutta ukko, jolle ihmissydän oli niinkuin avonainen kirja ja joka vapaana ennakkoluuloista osasi asettua kanssa-ihmisensä sieluntilaan, tunnusti itsekseen, että se oli ollut hänen oma vikansa, kun ei hän edeltäpäin aavistanut oppilaansa muutosta.

Mesu, heprealainen, oli kasvatuksen ja opetuksen kautta tehty egyptiläiseksi papiksi hänen ja jumaluuden mielen mukaan; mutta sittenkuin hän kerran oman kansansa eduksi oli nostanut kätensä niitä vastaan, joihin ihmisellinen viisaus ja tahto oli hänen liittänyt, oli hän eronnut egyptiläisistä ja tullut sukunsa oikeaksi pojaksi ja missä tämä lujatahtoinen ja ylevämielinen mies kulki edellä, siellä täytyi muiden seurata perässä.

Ylimmäinen pappi tiesi myöskin mitä tuo luopio aikoi sukukunnalleen antaa; sillä hän oli sen itse tunnustanut hänelle. -- Se oli usko yhteen ainoaan Jumalaan. Mesu oli silloin todistanut vääräksi syytöksen valapattoisuudesta ja vakuuttanut ei suinkaan kavaltaneensa mysteriain (salaisuuksien) "ainoata" heprealaisille, vaan ainoasti johdattaneensa heitä sen Jumalan luo, jota he jo olivat palvelleet, ennenkuin Jooseppi ja hänen veljensä tulivat Egyptiin. Tosin oli vihittyjen "ainoa" monessa suhteessa heprealaisten Jumalan kaltainen, mutta sepä juuri olikin rauhoittanut tuota vanhaa viisasta, sillä kokemus oli häntä opettanut, ettei rahvas tyydy yhteen ainoaan näkymättömään Jumalaan, jota moni edistyneempikin henki hänen oppilaistaan ainoastaan vaikeudella voi käsittää. Kansan mies ja nainen tarvitsivat aistimilla tunnettavampia kuvia kaikesta merkittävästä, jonka vaikutuksen he itsessään ja ympärillään tunsivat ja sellaisia antoi heille egyptiläisten uskonto. Minkä käsityksen voi lemmenliekistä sairas neitonen saada luovasta ja maailman juoksua johtavasta näkymättömästä voimasta? Ystävällisen Hathor'in luo, joka voitollisissa käsissään pitelee sydäntä sydämeen sitovia siteitä, tuon kauniin, voimallisen sukupuolikumppanin luo tunsi hän itsensä vedetyksi ja hänelle voi hän luottamuksella tunnustaa, mikä hänen rintaansa ahdisti. Äiti, joka tahtoi pelastaa rakkaan lapsen kuolemasta, mitä merkitsi hänen pieni kärsimisensä tuolle käsittämättömän suurelle, koko maailmaa hallitsevalle kaikkivallalle? Mutta hyvää Isis'tä, joka itse oli itkenyt silmänsä punaisiksi syvässä surussa, häntä voi hän käsittää! Ja kuinka usein tapahtuikaan Egyptissä, että nainen määräsi miehen suhdetta jumaliin!

Myöskin oli ylimmäinen pappi nähnyt kylliksi monta heprealaista miestä ja naista hurskaina rukoilijoina maansa pyhästöissä. Vaikka Moses saattaisikin heitä siihen, että he tunnustaisivat hänen jumalaansa, niin näki hän, kokenut ukko, varmaan edeltäpäin, että he pian kääntyisivät pois tuosta näkymättömästä hengestä, jonka aina täytyi jäädä heille vieraaksi ja käsittämättömäksi ja että he suurissa laumoissa rientäisivät takaisin niiden jumalien luo, joita he käsittivät.

Nyt uhkasi Egyptiä maa- ja rakennustyömiesten puute, joita niin hyvin tarvittiin, mutta Rui uskoi saatavan ne takaisin.

"Missä hyvät sanat riittävät, siellä levätköön miekka ja joutsi", oli hän vastannut toisen profeetan Baï'n vaatimukseen ajaa poisvaeltavia takaa ja hävittää heidät. "Ruumiita on meillä yllinkyllin maassa; työtä tekevistä käsistä on meillä puute. Pitäkäämme siitä kiinni, mikä meiltä uhkaa kadota."

Ja nämä lempeät sanat olivat aivan faraon mielen mukaan, sillä hän oli kyllin kärsinyt kurjuutta ja olisi pitänyt viisaampana aseettomana astua leijonan häkkiin, kuin vielä kerran uhoitella tuon peljättävän heprealaisen vihaa.

Sentähden oli farao sulkenut korvansa toisen profeetan kiivaille sanoille, jonka ponteva ja tarmokas menettelytapa teki sitä suuremman vaikutuksen häneen, jota epäröivämpi hän itse oli, ja rauhoitettuna ja ikäänkuin uuden toivon virkistämällä oli hän suostunut vanhan Ruin esitykseen lähettää Hosea heimolaistensa luo, keskustelemaan heidän kanssansa faraon nimessä.

Toinenkin profeetta, Baï, oli vihdoin hyväksynyt tämän ehdotuksen, sillä siten sai hän uutta apua sen valta-istuimen sortamiseen, jonka hän aikoi kumota. Jos heprealaiset uudestaan asettuisivat maahan, niin kantoi ehkä jo silloin prinssi Siptoh, joka ei pitänyt mitään rangaistusta liian kovana heprealaisten päämiehille, joita hän vihasi, valtikkaa tuon heikon Menephtah-kuninkaan asemasta.

Mutta ensiksi piti paholaisia viivyteltämän ja Hosea oli siihen toimeen mies paikallaan; mutta ei kukaan ollut Baï'n mielestä sopivampi voittamaan suoran soturin luottamusta kuin Farao itse ja hänen korkea puolisonsa. Tätä mielipidettä oli ylimmäinen pappi Ruikin, ehkei hän ollut osallinen salaliitossa, ja sentähden oli päätetty, että hallitsijapari keskeyttäisi kuoleman valituksensa ja ottaisi itse heprealaisen vastaan.

Tämä oli laskeutunut alas valta-istuimen eteen ja noustuaan jälleen ylös katselivat kuninkaan kasvot häntä surullisesti, mutta kuitenkin lempeästi.

Niinkuin tapa vaatii, olivat hiukset ja parta isältä, jonka esikoinen oli kuollut, joutuneet partaveitsen uhriksi. Kerran olivat ne kiiltävän mustina ympäröineet hänen kasvojansa, mutta kahdenkymmenen vuotinen surullinen hallitus oli tehnyt harmaiksi molemmat ja hänen vartalonsakin oli kadottanut pystysuoran asentonsa ja näytti veltosti ja ukkomaisesti kumartuneelta, vaikka hän tuskin oli viidennettä kymmenennettä ikävuottaan vanhempi. Kauniit olivat hänen säännöllisesti muodostuneet kasvonsa yhä vielä, ja niiden surullisissa, pehmeissä piirteissä, joissa ei näkynyt mitään pontevuutta, oli jotakin surkuttelua herättävää, erittäinkin kun hymyilevä juonne antoi suulle sydäntä voittavan lumouksen. Hitaisuus, jolla hän oli tottunut liikkumaan, teki tuskin mitään haittaa hänen ylevälle olennolleen, mutta hänen sointuva äänensä kaikui harvoin toisin kuin heikolta ja ikäänkuin apua tarvitsevalta. Hän ei ollut syntynyt hallitsijaksi, sillä kolmetoista vanhempaa veljeä oli jo kuollut, ennenkuin oikeus faraojen istuimeen oli hänelle langennut, ja niin oli hän maan kauniimpana nuorukaisena, naisten suosikkina ja onnen kevytmielisenä lempilapsena viettänyt miehuutensa ikään asti huoletonta ja nautintorikasta elämää. Sitten oli hän seurannut isäänsä, suurta Ramsesta ja tuskin oli hän valtikkaan tarttunut, kun libyalaiset useitten liittolaisten kanssa olivat nousseet Egyptiä vastaan Hänen edeltäjäinsä sodissa harjaantuneet joukot ja heidän johtajansa auttoivat häntä voittoon; kahdenkymmenen vuoden aikana, jotka olivat kuluneet Ramseksen kuolemasta, olivat hänen joukkonsa harvoin saaneet levätä; sillä kapinoita oli milloin idässä, milloin lännessä tukahdutettavana ja sen sijaan että hän Thebessä, jossa hän oli viettänyt monta ihanaa vuotta, taipumuksensa mukaan, ihanimmassa kaikista linnoista, saisi iloita rauhan lahjoista ja etevien miesten seurustelusta, jotka juuri siihen aikaan siellä tutkivat ja runoilivat, täytyi hänen milloin seurata sotajoukkoa sotaan, milloin hallita ala-Egyptin pääkaupungissa Taniksessa järjestääkseen tämän rajamaan tukalia oloja. Niin tahtoi vanha Rui ja kuningas suostui mielellään hänen johtonsa alaiseksi, olihan hänen isänsä, valtakunnan pyhimys Thebessä ja sen ylimmäinen pappi, viimeisinä vuosina tullut rikkaammaksi ja voimallisemmaksi kuin kuninkaallinen huone, ja Menephtah'n velton olennon mukaista oli parempi olla välikappaleena kuin johtavana kätenä, saati vain faraon ulkonaiset kunnianosoitukset annettiin hänelle, sillä niistä piti hän erittäin tarkan vaarin, jotavastoin hän ei koskaan niin paljon välittänyt vakavammista seikoista.

Tuo lempeä alentavaisuus, jolla farao vastaanotti Hosean, ilahdutti ja häiritsi häntä samalla kertaa; mutta hän sai rohkeutta vapaasti tunnustamaan, että hän halusi päästä virastaan ja siitä valasta vapaaksi, jonka hän oli sotajoukolle tehnyt.

Levollisesti kuunteli kuningas häntä ja vasta tunnettuansa, että se oli hänen isänsä käsky, mikä saatti häntä tähän, viittasi farao ylimmäiselle papille, jolloin tämä puhui hiljaisella, vaikeasti ymmärrettävällä äänellä:

"Poika, joka alttiiksi panee suuria asioita, pysyäkseen isälleen kuuliaisena, on varmaankin uskollisin hyvän Jumalan palvelijoista. Noudata siis Nun'in kehoitusta. Auringon poika, yli- ja ala-Egyptin herra, laskee sinut vapaaksi; mutta minun, hänen palvelijansa, kautta panee hän sinulle ehdon."

"Ja kuinka se kuuluu?" kysyi Hosea.

Silloin viittasi farao toistamiseen ylimmäiselle papille ja hänen itsensä vaipuessa valta-istuimelle takaisin, nosti ukko kirkkaat silmänsä Hoseaan ja vastasi:

"Mitä molempain maailmain herra sinulta pyytää on helppo täyttää. Sinä olet jälleen tuleva hänen omakseen, meidän omaksemme, niinpian kuin sinun, kansasi ja sen johtajat, jotka ovat saattaneet niin paljon kärsimistä tämän maan yli, tarttuvat auringon pojan jumalalliseen käteen, mikä sovinnollisesta ojennetaan heille, ja taaskin antautuvat hänen valta-istuimensa hyväntekeväisen varjon alle. Runsailla armonsa osoituksilla aikoo hyvä Jumala sitoa luopuneet itseensä ja valtakuntaansa, niinpian kuin he erämaasta ovat kotiin palanneet, jossa he aikovat uhrata heidän Jumalalleen. Käsitä oikein minua! Mikä raskautti kansaa, jonka seassa olet syntynyt, on siltä pois. otettava. Uudessa laissa aikoo suuri Jumala antaa sille laajat vapaudet ja edut, ja mitä me lupaamme, se kirjoitetaan muistoon ja todistetaan meidän ja teidän puolelta uutena, kelvollisena liittona lapsille ja lastenlapsille. -- Mutta jos se on tapahtunut rehellisellä aikomuksella, pitää se viimeiseen päivään meidän puoleltamme, ja jos sinun heimolaisesi ovat suostuneet siihen, olette halukas taaskin tulemaan meikäläiseksi?"

"Ota välittäjän toimi vastaan, Hosea", tarttui tässä kuningatar ukon puheesen hiljaisella äänellä ja katseli surevin silmin rukoilevasti heprealaisen kasvoihin. "Minua kauhistuttaa Mesun viha ja mitä meihin tulee, teemme kaikki mitä voimme, voittaaksemme hänen vanhan ystävyytensä. Sano hänelle nimeni ja muistuta häntä niistä päivistä, jolloin hän minulle, pienelle Isisnefert'ille, nimitteli ne kasvit, jotka minä toin hänelle, ja minulle ja sisarelleni selitti niiden hyötyä ja vahinkoa silloin kuin hän kävi kuningattaren, hänen toisen äitinsä luona, naishuoneustossa. Anteeksiannetut ja unohdetut ovat ne haavat olevat, jotka hän teki sydämihimme. Ole nyt sanansaattajanamme, Hosea, äläkä kieltäydy".

"Sellaiset sanat sellaisesta suusta", vastasi sotilas, "ovat ankaria käskyjä ja tekevät kuitenkin hyvää sydämelle! Välittäjän viran otan toimekseni."

Silloin nyökäytti vanha ylimmäinen pappi hyväksyen hänelle ja huudahti: "Niin toivon minä, että tästä lyhyestä hetkestä kasvaa pitkä siunauksen aika. Mutta huomatkaa tarkasti, missä lääkkeet auttavat, siellä vältettäköön leikkaaminen ja polttaminen! Missä silta johtaa virran yli, siellä kartettakoon uiminen pyörteen lävitse"!

"Niinpä todella kartettakoon pyörre", kertoi farao ja kuningatar sanoi samaa ja katseli uudelleen kukkia helmassaan.

Neuvottelu alkoi.

Kolme kirjuria istahti permannolle aivan ylimmäisen papin viereen, kuullakseen hänen alhaista ääntään ja piirissä istuvat kirjanoppineet ja neuvonantajat ottivat kirjoituskalut esiin ja työskentelivät kohta kirjoitusneuvolla elikkä pensselillä, pitäen papyruslehteä vasemmassa kädessään, sillä ei mitään saanut jäädä merkitsemättä mitä sanottiin ja päätettiin faraon kasvojen edessä.

Tämän nyt seuraavan keskustelun aikana kuultiin vain hiljaisia kuiskeita salissa; liikkumattomina pysyivät vartijat ja hovimiehet paikoillaan ja kuningaspari katseli mykkänä ja jäykästi niinkuin unessa eteensä.

Ei olisi faraolle eikä hänen puolisolleen ollut mahdollista käsittää miesten hiljaista puhetta, mutta egyptiläiset eivät lopettaneet lausetta katsahtamatta ylös kuninkaasen ikäänkuin saadakseen hänen suostumuksensa. Hoseakin noudatti heidän hyvin tuttua tapaansa ja alensi samoin kuin muutkin äänensä; mutta kun jonkun kerran toisen profeetan eli kirjanoppineitten esimiehen ääni kuului kovemmin nosti farao päänsä ylös ja kertoi ylimmäisen papin lauseen: "Missä silta johtaa virran yli, siellä kartettakoon uiminen pyörteen lävitse", sillä nämä sanat sisälsivät tarkasti mitä hän ja kuningatar toivoivat: Ei mitään taistelua! Rauhaa heprealaisten kanssa ja rauhaa heidän peljättävältä johtajaltaan ja hänen Jumalansa vihalta, kadottamatta kuitenkaan poisvaeltajain ahkeria käsiä!

Niin edistyi keskustelu eteenpäin ja kun neuvottelevien hyminä ja kirjoitusruovon rapiseminen oli kestänyt tunnin, pysyi kuningatar yhä paikoillaan, mutta farao rupesi liikkumaan ja korotti äänensä kovemmaksi, sillä hän alkoi peljätä, että toinen profeetta, joka vihasi sitä miestä, jonka siunausta hän halusi ja jonka vastustus näkyi niin kauhealta, asettaisi välittäjälle sellaisia ehtoja, jotka olivat mahdottomia täyttää.

Mutta mitä hän sanoi, oli vain uusi kehoitus neuvostolle ajattelemaan siltaa virran yli ja kysyvä silmäys kirjanoppineitten esimieheen saattoi tätä rauhoittamaan häntä, sillä kaikki oli hyvin päin. Hosea oli vain pyytänyt, että voudeiksi, jotka valvoivat työtä tekevää kansaa, ei enää valittaisi libyalaisia, vaan heprealaisia, joiden vaali tapahtuisi hänen kansansa vanhimpain kautta ja laillistettaisiin Egyptin hallituksen vahvistuksella.

Silloin heitti farao levottomasti rukoilevan silmäyksen Baïjiin, toiseen profeettaan ja muihin neuvonantajiin, mutta ensinmainittu kohautti haltioitaan synkällä katsannolla ja suostui tähänkin Hosean ehtoon, olettamalla, että hän alisti oman mielipiteensä faraon jumalallisen viisauden alle. Kiitollisesti kumartaen päätään hyväksyi Jumala maailman istuimella sen miehen nöyryyden, jonka pyrinnöt jo usein olivat vastustaneet hänen omia toiveitaan ja sittenkuin "kertoja" elikkä julistaja oli julkilukenut erityiset kohdat liittokirjassa, velvoitettiin Hosea vannomaan, että hän kaikissa tapauksissa palajaisi Tanikseen kertomaan korkealle portille, kuinka hänen heimolaisensa olivat vastaanottaneet kuninkaan ehdotuksen.

Varova päällikkö, joka tunsi ne juonet ja vehkeet, joista tämä paikka oli liian rikas, teki tuon valan vastenmielisesti ja sittenkuin kirjallisesti hänelle vakuutettiin, ettei hänen vapauttaan mitenkään häirittäisi, mihinkä päätökseen tahansa keskustelut johtaisivatkaan, jahka hän vain voisi näyttää tehneensä mitä hän voi saadakseen kansansa johtajat liiton hyväksymään.

Vihdoin ojensi farao kätensä soturille suudeltavaksi ja sittenkuin Hosea oli painanut huulensa kuningattaren hameen liepeelle, antoi ylimmäinen pappi Rui viittauksen ensimmäiselle kamariherralle ja tämä taas faraolle ja nyt tiesi hallitsija ajan olevan hänellä poistua ja hän tekikin sen mielellään ja uudistetulla rohkeudella, sillä hän uskoi parhaimmalla tavalla pitäneensä huolta omasta ja kansansa menestyksestä.

Hänen kauniilla, väsyneillä kasvoillaan liikkui valoisa päivänpaiste, ja kun kuningatar niinikään noustuaan ylös näki hänen hymyilevän, hymyili hänkin. Vastaanottosalin kynnyksellä hengähti hallitsija syvästi ja sanoi, kääntyen puolisoonsa: "Jos vain Hosea toimittaa asiansa hyvin, niin pääsemme kyllä sillan ylitse".

"Emmekä tarvitse uida pyörteessä", pitkitti kuningatar samalla äänellä.

"Ja jos päällikkö onnistuu rauhoittamaan Mesun", lisäsi farao, "ja hän kehoittaa kansalaisiansa jäämään maahan --"

"Niin otat sinä tämän Hosean -- hän näyttää ylevältä ja rehelliseltä -- niin otat hänen kuninkaan heimolaisten joukkoon", keskeytti puoliso häntä.

Mutta nyt luopui farao veltosta, kumartuneesta ryhdistään ja vastasi innokkaasti: