Part 6

Mutta kasvaminen edistyy henkisten lakien mukaan. "Henkisiä lakeja täytyy teidän noudattaa. Edistys käy ajatuksen lakien, tahdon lakien, siveellisten lakien mukaan. -- Joka ihmisen täytyy _ajatella_, jos asian mieli häneen juurtua. Hän ei saa luulla: annanpahan vain olla ja rukoilen jotenkin asiasta, tulkoon miten tulkoon. Hänen täytyy ajatella, hänen täytyy _tahtoa_, tehdä itsekseen periaatteita, tehdä aikomuksia. -- Kun ihmisten järki, ihmisten ajattelu, ihmisten tiede on kristillisyyttä rääkännyt, luullaan että myös tahto, todellinen järki, syntyperäinen ajattelu, arvostelut olisivat ylenkatsottavat. Mutta sehän kuuluu henkiseen perustaan ja henkisiin kykyihin." -- "Raamatulliset realiteetit, tosiolot, joihin tulisi sisäytyä, ovat tosin vain viittaavia, syystä että raamatullinen kristillisyys aina panee ihmisen kokeille: kuinka kauas sinun lihasi, sinun _uskollisuutesi_ hengellisiin nähden menee? Tahdotko täydellisyyteen vai etkö tahdo?" -- "Jos ei jollakulla vielä ole mitään armosta, niin vaaditaan arvollisuutta siihen nähden, mitä meiltä luonnosta jo on: teillä on korvat -- kuulkaa! sydämmet -- ajatelkaa ja ymmärtäkää! Ellette niin tee, ette ole arvollisia. Tämän kuulemisen, näkemisen ja ymmärtämisen kautta lähinnä on tultava mielenmuutokseen. Ellette niin tee, ette ole sen arvollisia. Mielenmuutoksesta kasvaa usko. Ellette niin tee, ette ole sen arvollisia. Uskosta kasvaa vaellus. Ellette niin tee, on asia taas niin." -- "Sinun täytyy antaa ojentaa ymmärryksesi. Mutta ojentuminen on _pitkittyvää_. Sen tähden täytyy aina olla varova, ettei mene pitemmälle kuin näkee, ettei ote olevinaan _kaikkitietävä_." -- "Tämä sana, joka ei ole syntynyt mistään inhimillisestä tiedosta, ei ole myöskään millään sellaisella (siis ei myöskään millään tunnustuskirjalla) kierrettävä tai aidattava tai edes täydennettävä."

Jokainen _Raamatunsana_ täytyy lukiessa tulla paljoa terävämmin ja enemmän _täyteläisenä_ käsitetyksi, kuin me fraaseista, kuluneista puheparsista rikkaan tapamme mukaan puhellessa olemme tottuneet. "Ellei näitä sanoja tai käsitteitä, niin kuin 'Herra', 'Lunastaja', 'Välimies' itselleen yksityiskohtia myöten selvitä, niin mitä hyötyä niistä sitten itselleen saattaa saada? Paljaan arvonimen. Ei niin, vaan meidän täytyy ne tosioloiset suhteet, mitkä niissä osaksi ovat edellytetyt, osaksi ovat ilmaistut, itsellemme selviksi tehdä. Silloin me pääsemme sanat sisältöineen tajuamaan. 'Paimen', 'tie' omat kuvauksia, ja kumminkin, kuta enemmän tällaista luonnollisen asian nimitystä ja merkitsemistä miettii, sitä enemmän selviää, mitä sillä on sanottu Kristuksen suhteesta meihin ja meidän suhteestamme Kristukseen." -- "'Elämän leivällä' selvittää Kristus ravitsevan elämänvoimansa, 'elämän vedellä' henkisesti virvoittavan, puhdistavan, hedelmöittävän elämänvoimansa." -- "Kun Kristus sanoo: Miltä olen teidät pannut hedelmiä kasvamaan, niin on hedelmäintuotto tällä panemisella todenteolla mahdolliseksi tehty. Se on todellinen istuttaminen, niin tuin jokin puu istutetaan."

Kokonaisarvostelu Raamatun sisällyksestä ja muodosta on: "Raamatullisessa maailmankatsomuksessa on _yhteys_ sellainen, jommoista ei missään muualla ole olemassa" ja "ken kerran sellaiset _kauneudet_ tuntee, luuletteko, että silloin voisi vielä niin ihastua inhimillisistä taideteoksista?"

Mitä ymmärrämme, se täytyy meidän, sitä myöten kuin tarvitaan, muuntaa teoksi, kaikissa tapauksissa se sisäisellä kumartamisella ja pyhitykseen pyrkimisellä käsittää. -- "Me emme saa sitä käyttää paljasta tietoa ja tunne-elämää (sisäistä levottumista) ja ulkonaista puuhaamista varten, vaan päinvastoin omantunnon ja tahdon sivistämistä, itsemme opettamista ja rankaisemista, vahvistumista ja kurin-alaisena oikeassa hurskaassa menossa pysymistä varten. Se on tehtävämme, hyvän kilvoituksen kilvoittelu, että luonnon ihmisestä muuttuisi Jumalan ihminen, kaikkiin hyviin töihin kykenevä. Sanalla sanoen, kyseissä on totuudeksi tunnetun persoonallinen omistus ja sen kautta luonteensivistys. Uskokaa Te Herran sana: 'Joka totuuden tekee, hän tulee valkeuteen!' 'Joka minun sanani kuulee ja tekee niiden mukaan, hän rakentaa kalliolle.' Se ei ole mitään juosta hakittamista ja syöksymistä, se on kulkemista valkeutta kohti, se on rakentamista (tai istuttamista), kestävästi ja kärsivällisesti päämäärään pyrkivää elämänkulkua ja elämänrakentamista omassa itsessä. Näin kehittyy Teissä tuo Herran ylistämä 'älykäs, taitava mies, josta tulee uskollinen ja taitava palvelija', kehittyy tuo valkeudesta syntynyt Paavalin mainitsema 'viisas mies' ja 'viisas rakentaja', siis ei mikään paljas ajattelija ja tietomies, ei mikään tunneihminen ja haaveilija, ei mikään yrittelijä tai näyttelijä, vaan kehittyy _viisaan luonne_, jota eivät tunteet eivätkä tiedon ja puuhailun viehätykset mestaroi ja hurmaa, vaan joka oppii ne hillitsemään ja kurissa pitämään, oppii ne puhdistamaan ja oppii käyttämään totuuden järkevään palvelukseen."

Täten ei kukaan ole tosin vielä täydellinen kristitty uskonkappaleiden hyväksymisellä eikä elävällä katumustunnustuksella eikä silläkään, että hän jonakin silmänräpäyksenä uskossa tahtoo omata, mitä hänen Kristuksen tiellä rukoillen ja etsien tulee saada omakseen. Eikä sittenkään Beck ole mikään _armon_ ylenkatsoja. Hän vain ei tahdo yksinomaista armon saarnaamista eikä mitään armon saarnaa ihmisille, jotka tahtovat syntisinä pysyä. Hänellekin on kristillisyyden perusajatus: "Jumalan rakkaus pelastavana armona Jeesuksessa Kristuksessa". Mutta "kokonainen armo (Kristuksessa) on vanhurskauden tiellä perustettu, samoin tulee se myös vanhurskauden tiellä yksityisiin." Ja tämä armo ei ole vain vapaaksijulistava, vaan oleellisesti vapahtava, samalla vapaaksijulistava ja voimaa lahjoittava, joka muodostaa ja kasvattaa ja itsensä Isän, Pojan ja Hengen yhteydessä voiman kaikkeen antaa.

Koko kristillisyyden edellytys on ihmisen syntinen luonto ja ihmisen historia. Paratiisissa Jumalasta lankeemisella on ihminen samalla langennut syntyperäisestä perusasemasta, luontomme Jumalan kaltaisesta luonnonpohjasta ja perusmuodosta, maailmaan, aistilliseen ja tottelemattomaan luontoon. Ja seurauksena on luonnonrikkouminen, kuolema. Se ei parannu itsestään aikojen kuluessa. Päinvastoin, yhä kasvava velka ajaa Jumalan ja ihmiset yhä kauemmas toisistaan.

Tämän ihmisen syntisyyden takia voi nyt hyvä tulla toimeen ainoastaan lunastusteon kautta siten, että Jumala ja ihminen sovitetaan ja ihmiseen uusi luonnonpohja ennalleen korjataan. Toiselta puolen täytyi _Kristuksessa_ jumalallisen ja inhimillisen, jumalallisen henkiolennon ja lihaluonnon taas tulla yhteen toisensa kanssa muodostetuksi. Kristus otti turmeltuneen ihmisluonnon, ei kyllä itsenäisesti aistillista, vaan passiivisesti aistillisen ja hänen koko inhimillinen elämänkehityksensä on pitkittyvää lihan ja hengen yhdistystä. Paitsi sitä oli vielä Jumalasta langennut liha uhrattava. Mutta _ihmisen_ täytyy nyt Kristus oleellisena Sovittajana uskossa käsittää ja itseensä ottaa. Täten pääsee hän Kristuksen sovinnonoleeseen, hänen persoonalliseen sovintoonsa. Tällä on hän Jumalan kanssa sovitettu. Ja luonnonmuutokseen täytyy hänen tulla. Sitä varten oli tarpeen ei ennen Kristuksen kirkastumista annettu elämäntekijä, _Pyhä Henki_.

"Me emme ole ainoastaan sielu ja ruumis, vaan samoin kuin sielu on yhdistetty ruumiin kanssa, samoin on se yhdistetty myös hengen kanssa. Henki on sielun välin sisään- ja ylöspäin niin kuin ruumis ulos- (ja alas) päin. Mutta tämä henki on ruumismaailman, aistillisuuden valtaaman sielun vallan sortamana sen sijaan että se voisi korottaa sielun yli aistillisuuden ja korottaa itsensä. Näin ei se pääse mihinkään itsenäisyyteen; mutta hengenkykynä on se vielä sielussa, muodon puolesta järkenä, olennon puolesta omanatuntona. Mutta se on nyt toinen toiseensa sekottuneena. Ymmärryksensäkin on kiintynyt aistilliseen, ulkonaiseen ja on näin sieluun kietoutunut. Siis on ensisti erotus tarpeen. Sisällisen ihmisen ja ulkonaisen ihmisen täytyy toisistaan eritä. Sen toimeenpanee sana. Siinä ihminen tulee kahtia jaetuksi. Hänessä kilvoittelee ylöspäin jotakin irti. Silloin tulee veto ylhäältä: 'Minä vedän heidät, kun olen korotettu, puoleeni.' Vetovoima, se on _Henki Jumalasta_, Jeesuksesta. Näin syntyy vähitellen kihlaus ylhäältä olevan Hengen ja tämän meissä olevan hengen välillä ja tässä hengensäännöksessä elähtyy uusi itsenäinen henki."

"Yhä vaan petytään ihmishengessä ja luonnossa olevan rikkaan elämän kautta ja tämä rikas elämä lentää liihottelee juuri ulkopuolella Jumalaa aistimaailmassa, aistipetoksessa, ja, niin rikkaana kuin se kehittyykin, murtuu se pirstaleiksi kuolemassa."

"Ihmisen 'pneumaan', henkeen, joka sielun mukana on alasalennut lihaan, täytyy uudestaan jumalallisen 'pneuman', hengen tulla, että se taas saa itsenäisen elämän vastoin tuota lihallistunutta sielua."

Nyt vasta on Jumalan tahdon todellinen täyttäminen ja _Kristuksen seuraaminen_ mahdollista.

"Siinä on heillä edessään, miten kristillisiä he olisivat siveysjärjestöissään omine 'Kristus esikuvana' oppeineen. Oletko tutkinut, voitko asian suorittaa ja voivatko ne sen tehdä, joille sinä huudat: 'Kristuksen jälkiä! Hänen esikuvansa mukaan!' Kristuksen esikuvanaolo edellyttää ei ainoastaan hänen oleellista yhdenkaltaisuuttaan meidän kanssamme, vaan myös meidän oleellista yhdenkaltaisuuttamme hänen kanssaan, hänen Henkeään. Meidän täytyy juuri hengestä syntymisen kautta olla jääneet itsessämme siinneen hänen kaltaisensa _hengen_!"

"Sen tähden täytyy rukoilla ja täytyy etsiä Kristuksen sanassa. Tämän sanan mukaan täytyy kulkea kuten hänen oppilaansa tekivät ja niin tulee aika, jolloin henki annetaan. Sen määrää armo eikä meidän voimamme. Mutta sitten tulee myöskin vaatimuksena: niin tulee teidän olla!"

"Jumalan tie on jotakin toista kuin ihmisten tie. Edellisellä kulkee aina hiljaa ja kuitenkin oikeaan aikaan ja sitten nopeasti niin kuin luonnossakin. Luontokin uinuu ja uinuu koko pitkän talven ajan. 'Miksi niin kauan? Eihän siitä tulekaan mitään.' Mutta nyt juuri tulee oikea hetki. Valonsäde välkkyy. Jumalan henkituuli puhaltaa. Nyt joutuu. Tehkää ennen mitä tahdotte! Sitä varten on kumminkin toimia, joita voidaan talvella tehdä. Puidaan mitä on ja valmistellaan. Ei että olisi pakko sinne tänne juoksennella. Pysy taloustoimissasi, pidä huolta työmiehistä, jotka sinulle ovat uskotut, mutta ennen kaikkia itsestäsi, ota itsestäsi vaari!"

Tässä jyrkässä erotuksessa, mikä on yhtäältä jokaisessa ihmisessä olevan syntyperäisen Jumalanhengen jäännöksen, joka kumminkaan ei enää jaksa korottaa ihmistä lihan asteen yläpuolelle, ja toisaalta uuden, ylhäältä tulevan Pyhän hengen välillä, on avain ymmärtämään kaikin puolin Beckin ominaista asemaa uskovan teologiian ja kirkon keskivälillä. Asia käy vielä selvemmäksi tarkastettaessa, mitkä Beck niin usein erottaa: psyykillistä, sielullista, luonnollista ihmistä ja pneuma-ihmistä, henki-ihmistä.

Verrattaessa aitolihalliseen ihmiseen (lihalliseen ihmiseen ahtaammassa mielessä), jolla ei ole halua sanalla sanoen mihinkään muuhun kuin aistillisiin himoihin, on _sielullinen_ ihminen parempi. Sielullinen ihminen pitää koko ihmisemolemusta, erittäinkin henkeä armossa. Hän iloitsee kauneuden nautinnosta ja esiintymisestä luonnossa, ihmiselämässä ja taiteessa, ruumiillisen ja henkisen voiman ja hyveen harjotuksista, henkisten aarteiden kokoamisesta, luonnon, ihmismaailman ja historian syvyyksiin syventymisestä. Hän etsii Jumalaa ja antaa itseään viedä Jumalan luo. Tuttavuus kristillisyyden kanssa saattaa hänet järjellä ja tunteella tajuamaan jotakin kristillisyyden salaisuuksista, kuten jumaluuden kolmiyhteydestä, Kristuksen rakkaudesta, kaikesta Jumalan ilmestyksestä ja lainaamaan myös siitä joitakin ohjesääntöjä elämälleen. Sielullinen ihminen ei ole itse itselleen kylliksi, hänessä kehkiää halua ja intoa perheen, isänmaan, kirkon, niinpä kaunisten Jumalanpalvelusten, kristillisten juhlien samoin kuin hyväntekeväisyyden hyväksi.

Koko tämä ala, missä sielullinen ihminen liikkuu, ei ole itsessään ylenkatsottava, se on päinvastoin suurimmaksi osaksi jumalallista säätämää, kuten perhe, valtio, aikanaan Israelissa myöskin aistillinen Jumalanpalvelus ja ulkonainen kuri. Siellä hoiti Jumala itse niitä. Niin jaamme ja tulee meidänkin niitä ihmisten ja kansojen alemmalla kasvatusasteella ollessa hoitaa. Kristillisyys on tositeossa sangen paljon ollut apuna myöskin sielullista elämää maailmassa korottamassa ja jalostamassa. Matt. 13: 31-33. Maailman koko henkinen ilmapiiri on Kristuksen hengen voimalta muuttunut. Kristillisyydessä juureutuu sivistyksemme ja humaniteetti, ihmisyys.

Kumminkaan ei kristillisyyden varsinaista olemusta ole vielä käsittänyt se, ken ei yli tämän paljaastaan sielullisen asteen ole edistynyt, joka kyllä usean hyvinkin kiitetyn kristillisyyden kohdalla on asianlaita. Jo sitä ei jaa jättää huomioon ottamatta, että sielullisen ihmisen koko toiminta harvoin on puhdas itsekkäisyydestä ja aistipetoksesta. Sellainen sieluntila saattaa asianomaisen tietämättä olla. Tässä taas voi kasvattajaviisaus vaatia, ettei vapautta liian aikaiseen häiritä, kuten nuorison maallisiin huvituksiin nähden, kun huvit säilyttävät vielä ainakin soveliaan siisteyden. Mutta vihdoin täytyy ajan tulla, jolloin ihmiselle silmät aukenevat siitä, että myöskin nuo hänen korkeimpina pitämänsä hyvät, voimat, toimet kaikki omat kuoleman vallan alaisia. Ne eivät anna hänelle kärsimisissä ja kuoleman hetkellä enää niin mitään lohdutusta; vielä vähemmän ne voivat häntä auttaa voittamaan kuolemaa. Yksin inhimillinen tiede ja viisauskin joutuvat lopuksi Saarnaajan arvostelun omiksi: kaikki on turhuutta, paljas inhimillinen vanhurskaus, niin vähän kuin se onkin ylenkatsottava, ei vie vielä taivaanvaltakuntaan.

Sitä vastaan avaa meille nyt Jumala Kristuksen kautta korkeamman, pysyvän elämän "taivaanvaltakunnassaan", puhdistaa ja varustaa meitä voimalla ja muodostaa meitä sitä varten Henkensä kautta, tekee paljaasta sielullisesta ihmisestä uuden ihmisen, henki-ihmisen.

_Henki-ihminen_ on se, joka kuuntelee, tottelee itseänsä Jumalaa, jolle valo ylhäältä avautuu ja voima ylhäältä annetaan, jotka hänet uudistavat Ne auttavat häntä irtautumaan maailmasta ja omasta lihastaan, se tietää ei ainoastaan alhaisesta aistihimosta vaan myös turhuuden kietoman maallisen hyvän siteistä, ihmissuosiosta, omasta tahdosta j.n.e. Nyt vasta oppii hän oikein Jumalaa Isänä, Kristusta Sovittajana ja Lunastajana sekä Herrana uskossa tuntemaan ja ymmärtämään. Todellista totuutta ja pysyviä hyviä asioita tuottaa hänelle vain Jumalan sana ja Jumalan tahdon tekeminen. Koska hän etsii kunniaa ja täydellistä tyydytystä yksin Jumalassa ja taivaanvaltakunnan aarteista, voi hän jättää maallisesti pahimmankin niinkuin Jumala tahtoo, pysyä hiljaisuudessa ja salaisuudessa, tahi Jumalan määräämää työtä tehdä ja kuormaa kantaa, vieläpä sen tähden kärsiäkin, kaikessa seurata Kristusta.

Täydelliseksi ei hän siitä tule niin kauan kuin maan päällä elää yhtä vähän kuin täydellisesti autuaaksikaan Kuoleminen ja uudesti elähtyminen käyvät aina rinnatusten. Mutta lihan valta hänessä on murtunut Vanhurskas Isä taivaassa auttaa sitä, ken uskollisesti hänen sanassaan pysyy, myös eteenpäin Hengellään, niin että hän voipi synnin aina uudestaan tuntea ja kieltää sekä täyttää hyvää.

"Vasta uudestisyntymisen jälkeen alkaa vaarallisin koekohta. Nyt on ihminen uudestaan itsenäisyyden vapauden koekohdassa. Nyt voivat hengen saastutukset ja harhailut, ei ainoastaan lihalliset, esiintyä jumalallisen väärentämisenä, jumalallisen väärinkäyttämisenä."

"Totuuden tie, sellaisena kuin se on Raamatussa selvitetty, on tosin _rauhan tie_, mutta _taistelua vaativa_, on tie, joka vie syvyyteen, mutta joka taas alennuksesta korottaa. Se on _kierteisliikuntoa_, eikä mitään suoraa."

_Jumalanvaltakunta_ ei ole vain sydämmentilaa, kuten rauhaa, iloa, autuutta; vielä vähemmin on se kristillisten ruhtinasten hallintoa tai yhtyneiden hurskasten voimaharjotusta kaikellaisine laitoksineen kuria, hyväntekeväisyyttä ynnä muuta sellaista varten. Vaan se on Jumalanvaltakunta, että taivaan voimat, hyvyydet, persoonallisuudet, joilla yksin on todellinen olemus, että "taivaalliset realiteetit, todellisuudet," lujasti järjestettynä kokonaisuutena, ylimaallisena elämänjärjestönä, nyt myös vaikuttavat tähän maailmaan. Aistimille näkymättä ja kuulumatta vaikuttavat ja toimivat ne, luonnon hiljaisen vaikutuksen tavoin, mutta ankarimmalla lainmukaisuudella Jumalalle yksin tunnetun suunnitelman mukaan. Me emme tarvitse Jumalanvaltakunnan tulemusta maailmaan ihmiskeinoin ensinkään auttaa. Emme tarvitse; se on jo täällä ja on vaikuttamassa. Siitä vain on kysymys: kuka pääsee, kuka tulee siihen? Häiritsemättömimmin voisi se kehittyä, jos hurskaatkin eivät niin usein luulisi täytyvänsä toisen kerran sen kulkua varjoon panna, toisen kerran sen armoa tai sen tuomioita estää. Kaikki olisi parhaimmin, jos vain kukin paikallaan, mihin Jumala hänet on pannut, ahkeroisi saamansa tehtävät kaikin voimin, tarmonsa takaa suorittaa, siihen sijaan että pyrkii kaikkialla muutoin näyttää maailmanparantaja ja kirkonparantaja olevansa. Silloin kaikki rattaat soveltuisivat toisiinsa. Muutoin panee Jumala tätenkin aikeensa täytäntöön, ja vahingon saavat ne, jotka häntä eivät tunne sekä haluavat omia aikeitansa sysätä hänen paikalleen.

Voimat ja persoonallisuudet, joiden Jumala antaa valtakuntansa ilmestymisen jälkeen tässä maailmassa vaikuttaa, kääntyvät yhdeltä puolen ihmisiin, jotka hänen sanansa ottavat vastaan ja kätkevät ne. Mutta toiselta puolen toimivat ne huomaamatta myös vastustavaa maailmaa vastaan ja sen kautta. Näin vaikuttaa Pyhä Henki valheenvaltaa vastaan maailmassa ja valmistaa sitä tuomiolle. Myöskin Jumalaa vastustavien ruhtinasten tai kansojen täytyy siihen auttaa Jumalan tahtoa ja suunnitelmaa toteuttaa.

Mutta sellaisista hurskaista, jotka ovat läpi nöyryytysten, kieltäymisten, kärsimisten lähteneet Kristuksen omalle tielle, jotka juuri sillä ovat antaneet itsensä hakata ja silittää käytettäviksi kiviksi, on Kristus, oikeana rakentajana, pystyttävä luvatun Jumalan rakennuksen todellisen Kristuksen seurakunnan, oikean kristillisen valtion, kun hän näkyvänä taas tulee voimassa ja kirkkaudessa. Heistä on hän ottava ne papit ja kuninkaat jotka tuhatvuotisen valtakunnan aikana ohjaavat kansakunnat hänen alamaisikseen. Mutta kaiken lopputulos on koko ajallisen maailmamenon lopetus, puhdistus ja taivaallisen uudestimuodostus, uudet taivaat ja uusi maa, sellainen maailma, jossa elämä ja vanhurskaus asuu, joka on Jumalan läpitunkema samalla kuin se on muodostunut Pojan kaltaisuuteen.

Jumalanvaltakunnan levittämiseksi maan päällä saavat ja tulee _ihmisten työskennellä mukana_, lähinnä siinä toimessa, mihin kukin on kutsuttu ynnä Jumalan johdolla muodostuneissa kirkollisissa ja muissa olosuhteissa. Erinomaiseen toimintapuuhaan kuuluu erityinen Jumalan kutsumus, varustus, kouluutus Mutta toiselta puolen emme saa itseämme pettää: muodot semmoisinaan, joissa me toimimme, myöskin koulu, valtio, kirkko, sisälähetys ja ulkolähetys kaikkine yhdistyksineen, seuroineen, laitoksineen ja toimenpiteineen eivät itsessään ole mitään pysyvää, ei edes jotain, mikä on täydellisyyteen kehittymässä. Ne ovat paljoa enemmän heinien, puiden, olkien, ruumenien veroisia, jotka tätä maailmaa varten ovat välttämättömiä, mutta jotka kuitenkin kerran tulevan tuomion tulessa palavat poroksi. Kaikesta kirkollisesta toiminnasta tai lähetystyöstä aivan samoin kuin kaikesta työstä perheessä, maallisessa kutsumuksessa, kouluissa ja valtiossa ei ihmisen mukana seuraa iankaikkisuuteen mitään muuta kuin hengen hedelmät, jotka hänen työnsä ohella hänessä itsessään ja muissa kasvavat ja kypsyvät: persoonallinen uskollisuus, oikeamielisyys, rakkaus, usko, kärsivällisyys, vilpitön, teeskentelemätön nöyryys j.n.e.

Näiden hedelmien saavuttamiseen eivät mitkään ulkonaiset keinot auta. Ne kasvavat yksin Kristuksen ja hänen apostoleinsa seuraamaa ja neuvomaa _menettelytapaa_ noudattaessa.

_Kaikki kristityt_ voivat Jumalanvaltakuntaa maan päällä toisten suosioon saattaa ja sen leviämiseksi apuna olla Mat. 5: 16, 1 Piet. 2: 12, Mat. 9: 38 mukaan kristillisellä vaelluksella ja rukouksella.

"Kaikille kristityille on sanottu: pitäkää kansojen keskellä hyvä meno! mutta ei että heidän tulee juosta sinne tänne pakanain sekaan ja saarnata. Siten julistatte Te Herraanne Jeesusta, hänen hyvettänsä. _Se on lähetystyötä_. -- Hyvä vaellus on _jokapäiväisessä elämässä_. Sellaista oli vanha kristillisyys: hiljaista, siveää; mutta lujia ihmisiä, henkilöitä, luonteita, joille ei saanut X:ää tehdä U:ksi, jotka tiesivät, mikä on oikein ja mikä väärin, mikä on valheteltua ja mikä totuutta sekä pysyivät siinä ja sen mukaan toimivat ja sen mukaan arvostelivat. Siten oli hyvin. Nyt on meillä: paljaita Jumalan valtakunnan rakentajia -- siveellinen puoli jää takapajulle yhä vain oppilauseita, sääntöjä, uusia seuroja, uusia lähetyksiä. Juurtukaa, juurtukaa maaperään, jolla seisotte. Siten olette puita, joita ei mikään tuuli kaada." -- "Se on tie: neuvoa taas jokaista pysymään kutsumuksessaan, niin kuin Luteruskin on tehnyt: Sinä palvelijatar, sinä tallirenki, siihen on Jumala sinut pannut. Siinä palvele Herraasi äläkä juokse luostariin! Siinä, kutsumuksessanne, hajottakaa Jumalanpelkoa ja oikeamielisyyttä! Ja jos etemmä olette edistyneet: _Kristuksen hyveitä_ julistakaa! Sellaisista tulee miehiä, joihin voi luottaa."

Neuvoista niille, jotka tahtovat tulla kristillisiksi _papeiksi_, esitettäköön tässä seuraavat opetukset.

Papinviran tehtävä raamatullisessa mielessä on: opetuksella, johdattamisella ja palvelemisella (itsensä uhraamisella) perustaa elämänyhteyttä Kristuksen kanssa ihmisissä ja ihmisten keskuudessa, viedä Kristuksen kuulemiseen ja seuraamiseen ynnä elämään hänessä.

Papinviran todella Jeesuksen nimessä hoitamista varten täytyy papin itsensä tuntea Kristus ja seurata Kristusta. "Mutta tästä ei vielä seuraa, ettei sitä ennen yhtään mitään voida Jumalan ja Jeesuksen nimessä tehdä. Jumalan käskyjä ja tietä Jumalanpelkoon, niin kuin niitä Vanha Testamentti ja niin kuin niitä edelläkävijä Johanneskin valmistuksena Jeesukselle opetti, niitä ainakin voidaan opettaa."

"Tosin kyllä syytetään: 'sellainen saarnaa vaan siveyttä (paljasta siveysoppia armon sijasta)'. Kunpa hän vain oikein siveyttä saarnaa! Ken on Jeesuksessa Kristuksessa, hän ei ole yli siveysopin, vaan hän edistyy aina enemmän siveysoppiin, lakiin. Näin on tehty vastakohtia, missä niitä ei ole olemassa."

"Siveysopin saarnaaminen on parempi kuin taisteluhalu ja innoittelu-into vasituisesti kristillisiin asioihin nähden, joita ei vielä tunneta ja joita ei vielä omata, jolloin esiinnytään Jumalan ja Kristuksen nimessä, mutta toimitaan päinvastoin. -- Monet ovat niin miettimättömiä suorastaan sanontaan: 'Sitä ja sitä en voi uskoa.' Kuka sinulta sitä tahtookaan tietää? Niin anna, mitä voit antaa ja mitä uskot, pehmitä, kylvä edes peltoa ellet taivaanvaltakunnan nisuilla, niin kuitenkin jumalallisella siemenellä. -- Jos olet niin kauas joutunut, ettet voi enää yhtään mitään Jumalan nimessä antaa, silloin luovu virasta!"

Papin tärkein tehtävä on _saarna_. Sitä tulisi harrastaa paljoa enemmän kuin vain muun työn lomassa (Mat. 9: 37 s.) siten, että vakavin miten mahdollista läpi koko viikon pitkittymin tutkimuksin kokee tunkeutua yhdeltä puolen tekstin sisältöön, toiselta puolen omaan sisimpään ja kuulijain sisimpään ynnä sen mukaisesti sana sitten jakaa. Silloin voi vaikutuksen turvaisin mielin jättää Jumalalle ja hänen Hengelleen.