Part 9

"Keltainen olitte kuin olitte", jatkoi Grimshaw, "enempi ei ollut mahdollista". Sitten hän nyökkäsi Vanhaan Merikarhuun päin. "Tuossa näette rehdin miehen. Hän ei ainakaan ollut keltainen. Hän ei räpäyttänyt silmäänsäkään, ja hän käsitti kuitenkin vaaran paremmin kuin me. Jos minun pitäisi valita haaksirikko asumattoman saaren rannalla joko hänen kanssaan tai teidän kanssanne, valitsisin tuhat kertaa ennemmin hänet. Jos..."

Mutta merimiesten huuto keskeytti hänet.

"Laupias Jumala", mutisi kapteeni Doane itsekseen.

Iso naarasvalas oli kääntynyt takaisin ja tuli suoraan heitä kohti. Sen vauhti oli niin kova, että nokan edessä kuohui hyökylaine.

"Pitäkää kiinni, pojat, jokainoa!" huusi kapteeni Doane.

Kaikki etsivät tukea kestääkseen iskun. Henrik Gjertsen, ruorimies, asettui jalat haralleen, kumartui ja tarttui molemmin käsin tukevasti ruorirattaaseen. Monet miehistä pakenivat välikannelta peräkannelle ja toiset kiipesivät köysistöön. Daughtry tarttui toisella kädellään laitaan ja kietoi vapaan käsivartensa Vanhan Merikarhun ympäri.

Kaikki pysyttelivät kiinni jossakin. Valas iski _Mary Turneriin_ aivan etuvantin taakse. Siitä seurasi parikymmentä tapausta, joita mikään silmä ei voinut kerralla huomata. Merimies, joka oli kiivennyt köysistöön, lensi päistikkaa mereen väylinki molemmissa käsissä, mutta toinen merimies ennätti tarttua hänen nilkkoihinsa ja sai hänet pelastetuksi. Kuunari natisi ja huojui, alahanka kohosi ilmaan, ylähanka painui niin, että vesi virtasi sisään laidan yli. Miksi, joka seisoi kajuutankatolla, luisui alas jyrkkää vierrettä myöten ylähangan puolelle ja hävisi muristen ja käpälillään räpiköiden kuohuvaan veteen. Etumaston perävantti irtaantui, ja etumärssytanko kaatui kuin juopunut ylähangan puolelle.

"Se tuntui", virkkoi Vanha Merikarhu.

"Herra Jackson", huusi kapteeni Doane perämiehelle, "olkaa hyvä ja tarkastakaa pumput".

Perämies totteli, katseltuaan levottomana valasta, joka oli kääntynyt ja uida porhalsi nyt itään päin.

"Kas, siinä nyt saitte", ärisi Grimshaw Nishikantalle.

Nishikanta nyökkäsi kuivaten hikeä ja mutisi: "Ja se riittääkin minulle. En olisi uskonut, että valaalla on sellaiset voimat. En koskaan enää tee sitä."

"Teillä on siihen tuskin tilaisuuttakaan", vastasi kapteeni. "Emme ole vielä päässeet valaasta. Se, joka hyökkäsi _Essexin_ kimppuun, yritti kerran toisensa perästä, ja luulenpa, etteivät valaat ole nykyvuosina tapojaan muuttaneet."

"Kuiva on kuin ruuti", ilmoitti Jackson tarkastuksensa tuloksen.

"Nyt se kääntyy", huusi Daughtry.

Noin puolen mailin päässä valas teki täyskäännöksen ja lähti uimaan takaisin.

"Pitäkää varanne siellä keulassa!" huusi kapteeni Doane merimiehelle, joka ilmestyi kanssista matkalaukku kädessään ja jonka pään päällä etumärssyn tanko uhkaavasti huojui.

"Hän on jo koonnut tavaransa lähdön varalta", kuiskasi Daughtry Vanhalle Merikarhulle. "Aivan kuin rotta, joka jättää laivan."

"Rottia me kaikki olemme", vastasi vanhus. "Sen minä opin ollessani rottana muiden viheliäisten rottien joukossa köyhäinhuoneessa."

Kaikkien pelko oli nyt tarttunut Miksiinkin. Se seisoi kajuutankatolla, mistä voi nähdä valaan ja haukkua sitä, miehistön etsiessä uudelleen tukea odotetun iskun varalta.

_Mary Turner_ sai nyt iskun mesaanivantin taakse. Sen painuessa oikealle kyljelle, minne Miksinkin täytyi surkeasti seurata, kuului selvästi rikkoontuneen puun ritinää. Henrik Gjertsen tarttui rattaaseen kaikin voimin, mutta lensi ilmaan rattaan pyöriessä hurjaa vauhtia. Hän paiskautui kapteeni Doanea vastaan, jonka oli täytynyt hellittää otteensa laidasta. Molemmat miehet kaatuivat läähättäen kannelle. Nishikanta nojasi sadatellen kajuutanseinään; hänen molempien käsiensä kynnet olivat repeytyneet irti, kun hänen täytyi hellittää irti laidasta.

Daughtryn kiertäessä köyttä Vanhan Merikarhun ja mesaanirikin ympärille kapteeni Doane kompuroi valittaen laidan luo ja nousi seisomaan sitä vasten.

"Se oli hirmuisku", hän kuiskasi käheällä äänellä perämiehelle painellen kädellä pakottavaa kylkeään. "Tarkastakaa pumput uudelleen aina vähän ajan kuluttua."

Monet merimiehistä pitivät nyt varansa ja syöksyivät keulaan huojuvan märssytangon alitse, sukeltausivat kanssiin ja säälivät kokoon tavaransa. Kun Ah Moy tuli kanssista pyöreä merimiehennyytti kädessään, Dag Daughtry lähetti Kwaquen hakemaan heidän molempien tavarat.

"Kuiva kuin ruuti, herra kapteeni", ilmoitti perämies.

"Tarkastakaa yhä edelleen, herra Jackson", määräsi kapteeni. Hänen äänensä oli jo voimakkaampi, kun hän oli hiukan toipunut yhteentörmäyksestään ruorimiestä vastaan.

Daughtrylla oli Miksi kainalossaan ja toinen käsi valmiina heilauttamaan hänet köysistöön seuraavan iskun tullessa.

Kun naarasvalas kääntyi jälleen hyökätäkseen, se joutui pois suunnasta, ja isku osui parin kymmenen jalan päähän _Mary Turnerin_ perästä. Laivan perä kohosi kuitenkin hiljalleen, ja kuunari teki kohteliaan kumarruksen merelle.

"Jollei se nyt olisi iskenyt harhaan...", mutisi kapteeni Doane, mutta vaikeni samassa.

"... niin se olisi merkinnyt 'hyvää yötä'", täydensi Daughtry. "Sehän olisi iskenyt sisään koko peräpuolen."

Valas kääntyi jälleen takaisin, tällä kertaa ainoastaan kahdensadan metrin päästä, ja hyökkäsi uudelleen. Mutta nyt se osui kuunarin kylkeen oikealta puolelta. Sen selkä sattui kokkaan ja tuntui vain raapaisevan keikuntataakia, mutta _Mary Turner_ vajosi kuitenkin niin alas, että vesi nousi perässä rintanojan tasalle. Eikä siinä vielä kaikki. Keikuntataaki ja väliköydet irtaantuivat, samoin kaikki ylähangan köydetkin aina kokkapuuhun saakka, niin että se kääntyi vasemmalle suoraankulmaan ja jäi riippumaan jäljelläolevien märssytangon köysien varassa. Märssytanko lennähti ilmaan ja pudota romahti kannelle, niin että kokkapuu painui syvälle veteen, irtautui ja uiskenteli laivan vieressä.

"Tukkikaa suu tuolta koiralta", komensi Nishikanta raivoissaan Daughtrya. "Muutoin..."

Hovimestarin sylissä oleva Miksi haukkui, ei ainoastaan valasta, vaan myöskin kaikkia niitä vihamielisiä, uhkaavia voimia, jotka olivat saaneet tämän uiskentelevan maailman kaksijalkaiset jumalat pelon valtaan.

"Juuri siksi annankin sen haukkua", riiteli Daughtry vastaan. "Te olette keittänyt tämän sopan, ja jos nostatte sormennekaan koskeaksenne minun koiraani, ette näe enää tämän jutun loppua, te viheliäinen panttilainaaja."

"Aivan oikein, aivan oikein", nyökkäsi Vanha Merikarhu hyväksyen. "Luuletteko, hovimestari, voivanne hankkia palan purjekangasta tai lakanan tai jonkin muun pehmeän ja leveän vaatekaistaleen tuon köyden sijaan. Se painaa niin kovasti kolmen poistetun kylkiluuni kohtaa."

Daughtry laski Miksin vanhuksen syliin.

"Pitäkää sitä, sir", hovimestari sanoi. "Jos tuo panttilainaaja koskee sormellaankaan Killiin, niin sylkekää häntä silmille, purkaa häntä tai tehkää mitä tahansa. Palaan hetken kuluttua, ennenkuin hän ennättää tehdä teille pahaa ja ennenkuin valas antaa meille uuden iskun. Ja antakaa Killin meluta kuinka paljon tahansa. Yksi ainoa sen karva on kalliimpi kuin kaikki maailman saastaiset koronkiskurit."

Daughtry hyökkäsi kajuuttaan, palasi takaisin, mukanaan tyyny ja kolme lakanaa, pani tyynyn alustaksi ja solmi lakanat yhteen vetosolmuilla, niin että Vanha Merikarhu sai pehmeän ja hyvän olinpaikan. Sitten hän otti jälleen Miksin syliinsä.

"Vettä tulee sisään, herra kapteeni", huusi perämies. "Kuusi tuumaa -- ei, seitsemän tuumaa."

Merimiehet hyppivät märssytangon pätkien yli syöksyäkseen kanssiin hakemaan tavaroitaan.

"Päästäkää irti oikeanpuolinen vene, herra Jackson", kapteeni komensi pitäen tarkasti silmällä valasta, joka syöksyi uuteen hyökkäykseen. "Mutta älkää laskeko sitä alas. Antakaa sen riippua laidan yläpuolella, muutoin tuo kadotuksen kala lyö sen säpäleiksi. Irrottakaa se vain valmiiksi, antakaa miesten ottaa tavaransa ja sullokaa sinne sitten ruokatavaroita ja vettä."

Vene irrotettiin, miehet hyökkäsivät siihen päästäkseen pakoon, ennenkuin valas ehtisi iskeä. Isku sattui keskelle _Mary Turnerin_ vasenta kylkeä. Perästä voi nähdä ja kuulla, kuinka pitkäsivu painui sisään ja ponnahti takaisin kuin keinulauta. Oikeanpuolinen laita vajosi veden alle kuunarin painuessa kyljelleen. Kun laiva kovasti nytkähtäen jälleen kohosi, huuhtoi vesi yli kannen, ulottui polviin saakka merimiehille, jotka seisoivat pelastusveneen ympärillä, ja virtasi sitten kohisten ulos vasemman puolen valurei'istä.

"Nostakaa!" komensi kapteeni Doane peräkannelta. "Nostakaa ylös! Hellittäkää! Antakaa riippua! Pankaa kiinni!"

Vene riippui laivan kyljessä, sen parraskansi oli _Mary Turnerin_ laidan tasalla.

"Kymmenen tuumaa, herra kapteeni, ja kohoaa nopeasti", ilmoitti perämies tarkastettuaan luotausmittapuuta.

"Menen hakemaan tavarani", virkkoi kapteeni Doane ja läksi kajuuttaa kohti. Puolitiessä hän pysähtyi ja lisäsi kasvoillaan pilkallinen ilme, joka tarkoitti Nishikantaa: "Ja ainoan kronometrini."

"Puolitoista jalkaa, eikä se siihen pysähdy", huusi perämies hänen jälkeensä.

"Parasta lienee meidänkin sääliä tavaramme", sanoi Grimshaw Nishikantalle, "menkää hakemaan minun makuuvaatteeni. Lopusta huolehdin itse."

"Menkää helvettiin, herra Nishikanta ja te muut myös", Daughtry vastasi rauhallisesti, mutta samaan hengenvetoon hän virkkoi kohteliaasti ja rauhoittavasti Vanhalle Merikarhulle: "Pitäkää Killiä. Pidän huolen teidän tavaroistanne. Onko jotakin erikoista, mitä tahtoisitte pelastaa?"

Jackson liittyi alhaalla näihin neljään mieheen, ja heidän tulisella kiireellä kerätessään tavaroita, joilla oli arvoa tai joita voitiin tarvita, sai _Mary Turner_ uuden iskun. Kannen alla he eivät olleet voineet etukäteen nähdä, miten asiat olivat, ja paiskautuivat kaikki vasemmalle puolelle. Simon Nishikantan hytistä kuului valitusta ja kirouksia hänen satutettuaan rintansa makuusijansa reunaan. Mutta hänen meluamisensa hukkui kannelta kuuluvaan kauheaan rätinään ja paukkeeseen.

"Polttopuita, muuta ei tästä ruuhesta jää jäljelle", selitti kapteeni Doane melun hiljettyä -- varovasti nousten ylös kajuutanportaita, kronometri painettuna rintaa vasten.

Hän jätti sen erään laivamiehen haltuun, meni jälleen alas ja kantoi hovimestarin avulla merimieskirstunsa kannelle. Sitten hän puolestaan auttoi hovimestaria kantamaan Vanhan Merikarhun kirstua. Senjälkeen hän ja Daughtry laskeutuivat ruokavarastoon ja ryhtyivät raahaamaan kannelle ruokatavaroita -- peltilaatikoita, joissa oli lohta ja lihaa, hilloa ja laivakorppuja, voita ja tiivistettyä maitoa ja kaikenlaisia kuivattuja ja säilykkeiksi valmistettuja ruoka-aineita, jotka nykyään kuuluvat jokaisen laivan varusteihin.

Daughtry ja kapteeni tulivat viimeisinä kannelle, ja molemmat jäivät hetkeksi sanattomina tuijottamaan ammottavia aukkoja sirossa ylärikissä, missä märssytangot olivat vielä äsken olleet. He tarkastelivat hetkisen niiden kannella ajelehtivia sirpaleita; mesaanimärssytanko oli tunkeutunut mesaanipurjeen läpi ja riippui sen vahvassa kankaassa heiluen edestakaisin purjeen liikahdellessa; isomärssytanko lojui särkyneillä kanssinportailla.

Kun valasemo, joka näin hurjalla ja tuhoisalla tavalla ilmaisi surunsa, oli peräytynyt valmistuen uuteen hyökkäykseen, kokoontui _Mary Turnerin_ miehistö ylähangan pelastusveneen luo, joka riippui valmiina alaslaskettavaksi. Mahtava kasa laatikoita, vesiastioita ja matkatavaroita oli ladottu kannelle. Tarvitsi vain silmätä sitä ja miehistöä ymmärtääkseen, että veneeseen tulisi vaarallisen suuri kuorma.

"Meidän täytynee joka tapauksessa ottaa laivamiehet mukaan -- osaavathan he soutaa", virkkoi Simon Nishikanta.

"Mutta mitä teemme teillä?" kysyi Grimshaw katkerasti. "Teidän ruhonne vie aivan liian paljon tilaa, ja te olette vain elukka."

"Luulen, että minulla tehdään jotakin", vastasi panttilainaaja kiskaisten auki paitansa rintamuksen -- kiireessä hän repäisi irti neljä nappia -- ja näytti Colt-revolveria, joka oli hänellä kotelossa paljaalla iholla vasemmassa kainalossa, perä helposti oikean käden ulottuvilla. "Luulen, että minulla tehdään jotakin. Mutta epämiellyttävistä olennoista kyllä pääsemme erillemme."

"Jos aivan välttämättä niin tahdotte", ivaili vehnäfarmari, jonka oikea käsi puristui aivan kuin hän olisi kuristanut jotakuta kurkusta. "Muutoin, jos ruokamme käy vähäksi, voitte te olla tarpeen -- kokonne vuoksi, laatua en nyt ajattele. No, kuka teistä olisi epämieluisa? Papualainen ehkä? Eihän hänellä ole revolveria."

Mutta hänen ivailunsa keskeytyi, kun valas hyökkäsi uudelleen. Isku repäisi ruorin sijoiltaan ja särki perälaudoituksen.

"Paljonko on vettä?" kysyi kapteeni Doane perämieheltä.

"Kolme jalkaa -- luotasin juuri", vastasi perämies. "On varmaankin parasta lastata pelastusvene osittain ja laskea se alas valaan ensi hyökkäyksen jälkeen, sälyttää sinne loputkin tavaroista, laskeutua itse alas ja lähteä."

Kapteeni Doane nyökkäsi.

"Sen täytyy käydä nopeasti", hän virkkoi. "Olkaa valmiina. Hovimestari, te hyppäätte ensin veneeseen, ja minä annan kronometrin teille."

Nishikanta astui taisteluhaluisena kapteenin eteen, avasi paitansa ja näytti revolveria.

"Veneeseen tulee aivan liian monta", hän sanoi, "ja hovimestari kuuluu niihin, jotka eivät saa tulla mukaan. Pankaa se mieleenne. Hovimestari ei saa tulla mukaan."

Kapteeni Doane silmäili kylmäverisesti suurta revolveria, mutta tahtomattaankin hän muisti äskenrakennettua San Franciscon taloansa. Hän kohautti olkapäitään. "Veneeseen tulee tosiaankin liiaksi lastia, jos sälytetään kaikki nämä rojut. No, ottakaa ne vain mukaanne, jos välttämättä tahdotte. Mutta muistakaa, että minä käsken laivalla ettekä te, ja jos tahdotte vielä nähdä panttikonttorinne, niin on parasta, että olette kohtelias minulle. -- Hovimestari."

Daughtry astui esiin.

"Teille ei ole tilaa ... eikä myöskään parille muulle, ikävä kyllä."

"Mainiota", vastasi Daughtry. "Aloinkin juuri pelätä, että tahtoisitte minut mukaanne. -- Kwaque, sinä otat minun tavarani ja panet ne toiseen, toisella puolella olevaan veneeseen."

Kwaquen täyttäessä käskyä perämies luotasi viimeisen kerran ja ilmoitti kolme ja puoli jalkaa. Ja miehet lastasivat ylihangan veneeseen kevyemmät tavarat.

Hento, kapeaharteinen ruotsalainen merimies, yli kuusi jalkaa pitkä ja hoikka kuin pajuvitsa, silmät vaaleansiniset, iho ja tukka sitä mukaa, liittyi Kwaqueen ja auttoi häntä lastaamaan tavaroita.

"Täällä, Pitkä John", huusi perämies, "täällä on teidän veneenne. Teidän tulee auttaa täällä."

Hoikka mies hymyili hämillään ja sanoi vahvasti murtaen: "Paljon kiitoksia, menen mieluummin kokin kanssa."

"Antakaa hänen mennä, sitä parempi, mitä kevyempi meidän veneemme on", pisti Nishikanta väliin. "Vieläkö muuta?"

"Onpa hyvinkin, herraseni", irvisteli Daughtry hänelle vasten kasvoja, "kaiken oluen vien minä veneeseeni, ellei teillä ole mitään sitä vastaan."

"Seis, ette saa sitä kahden sentin arvosta", ärisi Nishikanta raivoissaan.

"Ette kahden biljoonan sentin hinnasta tohdi käydä minun kimppuuni, rahanimijä", vastasi Daughtry. "Teistä on paisunut aika pomo, mutta minä tiedän, mikä te oikeastaan olette. Ette kahden biljoonan sentin hinnasta tohtisi ärsyttää minua huutamaan sen julki juuri nyt. -- Pitkä John! Kantakaa tuo olutlaatikko tänne ja puolilaatikkoinen myös ja asettakaa ne minun veneeseeni. -- Asettukaa poikkiteloin, jos tohditte, Nishikanta."

Simon Nishikanta ei uskaltanut, eikä hän myöskään tiennyt, mitä hänen pitäisi tehdä. Siitä pulmasta hänet pelasti huuto:

"Tuossa se tulee!"

Kaikki kiiruhtivat etsimään tukea, valas murskasi jälleen muutamia lankkuja, ja _Mary Turner_ huojui hitaasti puoleen ja toiseen.

"Nostakaa! Antakaa mennä! Joutukaa!"

Kapteeni Doanen määräyksiä toteltiin reippaasti. Oikeanpuolinen pelastusvene laskeutui hitaasti veteen laivan viereen ja loput tavaroista ja eväistä heitettiin siihen.

"Voin hiukan auttaa teitä, kapteeni, koska teillä näyttää olevan niin kiire joutua pois täältä", sanoi Daughtry ottaen kronometrin kapteeni Doanen kädestä ja seisoi valmiina antamaan sen hänelle heti, kun hän oli ennättänyt veneeseen.

"Tulkaa nyt, Greenleaf", huusi Grimshaw Vanhalle Merikarhulle.

"En, paljon kiitoksia, hyvä herra", kuului vastaus. "Luulen, että toisessa veneessä on paremmin tilaa."

"Me otamme kokin mukaamme!" huusi Nishikanta perätuhdolta. "Tule nyt, sinä keltainen marakatti! Hyppää, hyppää!"

Pieni ja ryppyinen Ah Moy -vanhus taisteli mielessään. Hän näytti kovasti miettivän, vaikk'ei kukaan voinut arvata hänen ajatuksiaan hänen tuijottaessaan vuoroin panttilainaajan revolveria, vuoroin spitaalista Daughtrya ja Kwaquea. Hän punnitsi molempia mahdollisuuksia, ottaen vielä lukuun veneiden lastin painoeron.

"Minu mennä se toinen vene", sanoi Ah Moy ja alkoi raahata tavaroitaan kannen yli.

"Irrottakaa", komensi kapteeni Doane.

Kun Saul, lihava newfoundlandilaispenikka, joka oli leikkinyt ja mellastanut kaiken tämän touhun keskellä, näki _Mary Turnerin_ miehistä niin monen olevan veneessä laivan vieressä, se hyppäsi matalan laidan yli, joka oli painunut aivan veden rajaan ja osui sätkytellen kirstu- ja muonatavaralaatikkovuoren huipulle.

Vene heilahti, ja Nishikanta huusi revolveri kädessään:

"Ajakaa se takaisin! Heittäkää se laivan kannelle."

Laivamiehet tottelivat, ja lyhyen ilmaretken jälkeen sätkyttelevä Saul makasi selällään _Mary Turnerin_ kannella. Se piti sitä vain kovakouraisena leikkinä ja heittelehti ihastuksissaan, kiemurteli kuin mato odottaen, mitä uusia kepposia sille tehtäisiin. Päästäen hiljaisen, hyväntuulisen haukunnan se tavoitteli käpälällään Miksiä, joka oli nyt vapaana kannella, mutta se sai vastaukseksi vain äreän murinan.

"Meidän täytynee ottaa sinutkin joukkomme jatkoksi, vai kuinka, hyvä herra", sanoi Daughtry, ja pysähtyi kesken kiireensä rauhoittaen taputtamaan penikan päätä. Palkaksi pentu nuolaisi hänen kättään pehmeällä kielellään.

Ei ole olemassa ensiluokkaista laivanhovimestaria, jolla ei olisi tavallista enemmän käytännöllistä älyä. Dag Daughtry oli ensiluokkainen hovimestari. Asetettuaan Vanhan Merikarhun turvaisaan paikkaan hän pani Pitkän Johnin irrottamaan toista pelastusvenettä, lähetti Kwaquen täyttämään vesisäiliöt niukasta varastosta ja Ah Moyn hakemaan kaikki keittiössä olevat ruokavarat.

Ylähangan vene sullottuna täyteen ihmisiä, ruokatarpeita ja tavaroita souti reippaasti poispäin vaaran keskuksesta, jona oli _Mary Turner_, mutta oli tuskin päässyt sadan metrin päähän, kun valas, joka oli hyökännyt uudelleen laivaa vastaan siihen osaamatta, palasi takaisin ja hyökkäsi eteenpäin sellaista vauhtia, että oli törmätä pelastusveneeseen. Se tuli niin lähelle, että soutajien piti sen puolella venettä vetää aironsa sisään. Aalto painoi raskaasti lastatun veneen laitaa, niin että vettä tuli veneeseen, ennenkuin se jälleen kohosi. Nishikanta, yhä revolveri kädessään, seisoi perässä sen mukavan paikan edessä, jonka hän oli itselleen vallannut. Veneen kallistuessa hän horjahti. Hänen vaistomaisesti, epätoivoisesti ponnistellessaan pysyäkseen tasapainossa revolveri heltisi hänen kädestään ja putosi mereen.

"Ha-haa", pilkkasi Daughtry. "Minkä arvoinen Nishikanta nyt on? Minä tiedän, mikä hän on, ja teihin toisiinkin hän on kadottanut kaiken valtansa. Nyt hän on teillä satimessa. Varmasti satimessa, sanon minä. Ja kun alatte syödä toisianne, syökää hänet ensin. Hän on tosin haisueläin ja maistuu pahalle, mutta väliin saavat rehelliset miehet syödä haisueläimiä pelastuakseen pälkäästä. Mutta parasta lienee, että panette hänet ensi yöksi suolaveteen."

Grimshaw, jonka paikka perätuhdolla ei ollut kehuttava, huomasi tilanteen yhtaikaa kuin Daughtry, nousi nopeasti ja tarttui paksua panttilainaajaa takaapäin niskasta kiinni, pudisteli häntä sangen kovakouraisesti ja paiskasi hänet sitten päistikkaa veneen pohjalle.

"Ha-haa", huusi Daughtry yli satametrisen meren pinnan.

Sitten Grimshaw asettui itse rauhallisesti parhaalle istumapaikalle.

"Tahdotteko tulla mukaan?" hän huusi Daughtrylle.

"En kiitos, hyvä herra", tämä vastasi. "Siellä on jo liian monta, me mahdumme paremmin toiseen veneeseen."

Toiset viskasivat vettä, toiset soutivat, ja pelastusvene eteni mainingeilla. Daughtry meni Ah Moyn kanssa varastohuoneeseen hakemaan lisää ruokatarpeita.

Hänen ollessaan alhaalla valas pyyhkäisi ruumillaan laivan vasenta laitaa keulanpuolelta, päästi ammuvan äänen ja iskeä leiskautti valtavalla pyrstöllään, repäisten irti perämaston poikkipuun ja rustiraudat. Seuraavan korkean, sileän mainingin tullessa perämasto kaatui mereen.

"Onpa siinä valas", virkkoi Daughtry Ah Moylle, kun he nousivat ylös kajuutan portaita ja näkivät tämän viimeisen tuhoteon.

Ah Moy katsoi tarpeelliseksi hakea lisää ruokaa keittiöstä. Daughtry, Kwaque ja Pitkä John heittäytyivät sillä välin koko painollaan nostoköysien kimppuun, yhden kerrallaan ja heilauttivat pelastusveneen laidan ulkopuolelle.

"Odotamme seuraavaa iskua, sitten laskemme veneen alas, heitämme kaikki rojumme siihen ja lähdemme", puheli hovimestari Vanhalle Merikarhulle. "Meillä on kyllin aikaa. Kuunari ei vajoa sen nopeammin jouduttuaan vedenpintaan, kuin se nyt vajoaa."

Hänen puhuessaan valureiät olivat jo aivan vedenrajassa, ja laiva keinui hiljalleen korkeilla mainingeilla.

"Hoi!" hän huusi yhä kasvavan vedenpinnan yli kapteeni Doanelle. "Millä suunnalla Marquesas-saaret ovat? Juuri tästä? Ja kuinka pitkälti sinne on?"

"Pohjois-koillisessa, neljännes itään", oli tuskin kuuluva vastaus. "Silloin tulette Nuka-Hivalle. Noin kaksisataa mailia! Pyrkikää ajoissa pasaatituuleen, niin se kyllä käy!"

"Kiitoksia, kapteeni", huusi hovimestari vastaukseksi, ennenkuin juoksi laivan perään, riuhtaisi auki kompassikopin oven ja kantoi ohjauskompassin veneeseen.

Kun valas viivytteli palaamistaan, he luulivat sen jo luopuneen hyökkäämästä. Ja sillä välin kun he odottelivat ja näkivät sen keinuvan mainingeilla kahdeksannesmailin päässä, _Mary Turner_ vajosi yhtä mittaa.

"Nyt voisimme melkein yrittää", puheli Daughtry Pitkälle Johnille, kun uusi ääni sekaantui keskusteluun.

"Cocky, Cocky", kuului valittava ääni alhaalta kanssista päin.

"Piru vieköön!" tuli sitten harmistuneesti. "Piru vieköön! -- Piru vieköön!"

"Luonnollisesti se on otettava mukaan", päätteli Daughtry kiipeillessään yli isontangon ja sen monien väliköysien, jotka sulkivat tien. Hän löysi pienen elävän kipinän makuulavan reunalta, missä se istui ja pörhisteli höyheniään. Se laski alas ruusunpunaisen töyhtönsä ja sadatteli aito inhimillisellä kielellä maailman pahuutta ja laivojen ja ihmisten hulluutta.

Papukaija lensi Daughtryn ojennetulle etusormelle, kiipesi nokkelasti hänen paidanhihaansa pitkin, istuutui sitten hänen olkapäälleen painaen kyntensä niin syvälle pehmeään kankaaseen, että se tuntui ihoon saakka, kallisti päänsä hänen korvaansa ja sanoi keventyneellä, kiitollisella äänellä, kuin esitellen itsensä: "Cocky, Cocky."

"Poika kulta", lepersi Daughtry sille.

"Mainiota", vastasi Cocky äänellä, joka niin muistutti Daughtryn ääntä, että tämä säpsähti.

"Sinä poika kulta", vastasi Daughtry painaen poskensa ja leukansa linnun höyhenpeitteistä töyhtökoristeista päätä vasten. "Ja jotkut houkat ajattelevat, että ihmiset ne vain tässä maailmassa jotain merkitsevät."

Valas viipyi yhä, ja meri huuhteli jo heidän varpaitaan laivan kannella, kun Daughtry komensi laskemaan alas pelastusveneen. Ah Moy hyppäsi kiireesti kokkaan. Mutta Daughtry erehtyi luullessaan pienen kiinalaisen pelkäävän vajoavaa laivaa. Ah Moylle oli tärkeää päästä mahdollisimman kauas Kwaquesta ja hovimestarista.