Part 1

JEPPE NIILONPOIKA

eli Talonpojan ihmeelliset seikkailut

Viisinäytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

LUDVIG HOLBERG

Suomentanut V. Tarkiainen

Agricola Kustannusosakeyhtiö, Helsinki, 1909.

LUDVIG HOLBERG

Ludvig Holberg syntyi 3 pnä jouluk. 1684 Bergenissä, silloisen Norjan vilkasliikkeisimmässä meri- ja kauppakaupungissa. Hän polveutuu luultavasti talonpoikaissuvusta Trondhjemin tienoilta. Mutta hänen isänsä oli mennyt sotilasuralle ja kohonnut everstiluutnantiksi saakka. Holberg jäi jo nuorena orvoksi vanhemmistaan, sukulaistensa hoidettavaksi. Hän kävi kuusi vuotta Bergenin latinakoulua ja läksi v. 1702 Kööpenhaminaan aikeissa suorittaa ylioppilastutkinnon. Pian hän kuitenkin palasi takaisin kotimaahan, koska hänellä ei ollut varoja jatkaa opintojaan. Oltuaan vuoden kotiopettajana eräässä pappilassa hän lähtee uudelleen Kööpenhaminaan ja suorittaa siellä jumaluusopillisen virkatutkinnon 1704. Taaskin hän saa kotiopettajan toimen Bergenissä, mutta ei viihdy siinä kauan. Matkustamis-into on herännyt hänessä. Hän haluaa päästä läheltä tutustumaan siihen suureen maailmaan, jonka edustajia hän oli lapsuudestaan saanut nähdä kotikaupunkinsa satamassa. Pieni rahasumma taskussa hän suuntaa kulkunsa Hollantiin, kävelee jalan Amsterdamista Aacheniin ja sieltä takaisin. Sairaus ja rahanpuute ajaa hänet jälleen Norjaan, mutta pian hän on uudelleen matkoilla (vv. 1706-1708 ja 1714-1716). Hän kiertelee nyt laajalta ympäri Europpaa (maamatkat enimmäkseen jalkaisin) Pariisista Roomaan ja Roomasta takaisin Amsterdamiin, elää kaksi vuotta Oxfordissa, vuoden Pariisissa, makaa kuoleman sairaana Genuassa, on melkein aina kuumeessa, taistelee sairautta ja köyhyyttä vastaan, oppii tuntemaan eri kansoja ja eri säätyjä, ranskalaisia pappeja ja englantilaisia ylioppilaita, hollantilaisia merimiehiä ja espanjalaisia munkkeja, saksalaisia oppineita ja italialaisia näyttelijöitä. Matkavuodet ovat hänen oppivuosiansa. Ne vakaannuttavat hänestä miehen, vapauttavat kotoisista ennakkoluuloista. Kaikkialla hän on innokas huomioidentekijä ja tietojenkerääjä, ja hän saavuttaa laajan yleiseuroppalaisen sivistyksen. Hänestä tulee pohjoismaisen kirjallisuuden tietorikkain ja monipuolisin kirjailija aikanansa.

Matkoilta palattuaan asettui Holberg pysyväisesti Kööpenhaminaan. Hän alottaa kirjailijatoimensa historioitsijana; hänen ensimäisen teoksensa nimi on "Introduction til de Europaeiske Rigers Historie" (Johdatus Europan valtioiden historiaan) v. 1711. Se ja muut tieteelliset julkaisut hankkivat hänelle professorin arvonimen v. 1714, mutta vasta 1717 hän pääsee palkkaa nauttivaksi yliopiston opettajaksi. Hänen opetusaineenaan on metafysiikka, jota hän sydämestään inhoaa; myöhemmin vanhat kielet ja historia.

Vuonna 1719 julkaisee Holberg ensimäisen kaunokirjallisen tuotteensa, satiiris-koomillisen runoelman, nimeltä _Peder Paars_. Siinä hän ivailee tanskalaisten turhamaisuutta, itsekkäisyyttä, tyhmyyttä y.m. heikkouksia, jotka ovat seurauksena maan pienuudesta ja henkisten näköalain ahtaudesta. Runoelman nerokkaissa kuvauksissa piilee jo pieninä ituina aihe useimpiin Holbergin komedioihin ja vilahtelee ohimennen moni niistä henkilöistä, joiden luonnekuvat hän on myöhemmin perinpohjaisemmin piirtänyt. "Peder Paars" on runsaan ja nopean draamatuotannon edelläkävijä. Kun tanskalainen teatteri ("Den danske Skueplads") avataan v. 1722, alkavat Holbergin kuuluisimmat huvinäytelmät syntyä hämmästyttävällä vauhdilla toinen toisensa perästä, vähintään 7 komediaa vuodessa. Vuoteen 1727 päästyä, jolloin teatteri suljetaan, tavoittelee niiden lukumäärä jo kolmeakymmentä. Tämmöinen tuotteliaisuus on ainoa laatuansa pohjoismaiden kirjallisuudessa ja sitä omituisempi, kun se on lähtöisin 37-40 vuotta vanhan yliopistonprofessorin kynästä. Tuo hiljainen ja yksinäinen, lempeästi hymyilevä oppinut on laskenut sillä perustuksen tanskalaiselle teatterille ja jättänyt syvät merkit skandinaaviseen kultuurielämään.

Henkiseltä rakenteeltaan on Holberg romaanista heimoa, selkeän ja valistuneen järjen mies. Hän kuuluu n.s. klassilliseen kirjallisuussuuntaan, ja hänen taiteensa suuri esikuva on lähinnä Molière ja ranskalainen komedia, mutta sen juuret ulottuvat italialaiseen naamionäytelmään ja aina roomalaiseen Plautukseen asti. Hän rakentaa kappaleensa varman, säännöllisen suunnitelman mukaan. Juoni kehitellään selvästi ja johdonmukaisesti, aivankuin matemaattinen todistelu, ja lopussa esitetään tulos moraliseeraavan oppilauseen muodossa. Henkilöiden kuvauksessa pannaan pääpaino suurille yleispiirteille; kaikki yksilöllinen, personallinen jätetään pois. Tästä suoraviivaisuudesta johtuu luonteiden selvyys ja täsmällisyys, mutta samalla myös jonkunlainen kaavamaisuus ja yksipuolisuus. Katsoja ei näe henkilöä kaikilta tahoilta, vaan ainoastaan jonkun ominaisuuden, joka on vahvennettu kaikki-määrääväksi. Niinpä esim. Holbergin lukuisat lääkärit, asianajajat ja palvelijatyypit sekä monet naisluonteista ovat kaikki sovinnaisia aivokaavailuja, ikäänkuin samaan muottiin valettuja. Mutta parhaissa kappaleissaan, kuten _Erasmus Montanuksessa_ ja varsinkin _Jeppe Niilonpojassa_ (sen tanskalainen nimi on "Jeppe paa Bjerget"), hän rikkoo klassillisen luonteenkuvauksen ahtaat puitteet ja luo henkilön niin todenmukaisen ja vivahdusrikkaan kuin vaan germaanisen renessanssirunoilija Shakespearen (tai Suomessa Aleksis Kiven) rehevä mielikuvitus on pystynyt luomaan.

"Ajatelkaa Jeppeä!" -- lausuu Georg Brandes tutkimuksessaan Ludvig Holbergista -- "Kaiken sen mitä haluamme tietää, kun tahdomme oppia tuntemaan jonkun ihmisen, ja paljon enemmän kuin tavallisesti tiedämme ihmisistä, jotka muuten todellisuudessa tunnemme tai tapaamme näyttämöllä, saamme tietää Jepestä. Kaikkiin kysymyksiin saamme vastauksen. Millainen ihminen hän on, ja miten hän on tullut siksi, mikä hän on? Millainen on hänen mielenlaatunsa, mitä paheita ja mitä hyveitä hänessä on? Kuinka pitkälle hänen tahtonsa voima ulottuu, onko hänellä ymmärrystä ja millainen ymmärrys? Mikä on hänen väkevin intohimonsa? Mihin huvituksiin hän on taipuvainen ja mikä on hänen ihanteensa onnesta? Mikä on hänen turhamaisuutensa tai hänen heikko puolensa, missä narrimaisuus ja tyhmyys pistää hänessä näkyviin? Missä kohdissa hän on ahdasmielinen ja mitkä ovat hänen ennakkoluulonsa? Mitä hän on oppinut, lukenut ja elämässään kokenut? Mikä on se luja ydin hänessä, joka pysyy semmoisenaan kaikissa vaiheissa, ja mitkä hänen ominaisuuksistaan ovat yksinkertaisia tuloksia niistä olosuhteista, joissa hän elää, ja niiden mukana muuttuvia? Mikä on hänen uskontonsa, ja mikä hänen filosofiansa, s.o. millainen käsitys hänellä on elämästä ja kuolemasta, jumalasta ja maailmasta, toisesta elämästä, ja mitä vaikutelmia hän on saanut niiden ihmisten vaelluksesta, joiden kanssa hän on joutunut tekemisiin? Kuinka hän elää, ja millä mielellä hän soisi kuolevansa? Kaikkiin näihin kysymyksiin antaa kappale vastauksen, ja jokainen näistä vastauksista on niin kiinteässä yhteydessä toisten kanssa, että se voidaan johtaa niistä. Siinä on siis Jeppe, joka huvittaa lapsia ja palvelusväkeä, mutta sitäpaitsi toinen Jeppe, joka kiinnittää sieluntutkijan, valtiomiehen, kansanystävän, upseerin, historioitsijan ja lääkärin mieltä."

Holbergin muista komedioista mainittakoon _Ulysses von Ithacia_, jossa hän ivaillen mukailee saksalaisten huvinäytelmien luonnottomuuksia ja laskee mitä hilpeintä leikkiä maailman nurinkurisuuksista, ja _Erasmus Montanus_, jossa kuvataan paikoillaan pysyvän vanhoillisuuden ja edistysintoisen nuorekkuuden yhteentörmäystä. Taiteelliselta arvoltaan vähäpätöisempiä ovat _Valtioviisas kannunvalaja_ (Den politiske Kandestøber), _Arapialainen pulveri_ (Den Arabiske Pulver), _Talonpoika satimessa_ (Den pantsatte Bondedreng), jotka ovat suomeksi käännetyt. Kaikissa Holbergin kappaleissa tuntuu moraliseeraava pohja-ajatus. Kirjailija on tahtonut huvittaa, mutta samalla myös opettaa ja kasvattaa kansaa, kasvattaa sitä ajattelemaan, käyttämään järkeänsä. Kuvaamalla oman aikansa tyhmyyksiä ja heikkouksia, luuloja ja ennakkoluuloja naurettavassa valossa hän on tahtonut puhdistaa ilmaa taikauskon sumuista ja raivata edistyksen tieltä esteet pois. Hän on tahtonut valistaa ympäristöänsä, parantaa heimoa, kurittaa tyhmien laumaa, kasvattaa lasten parvea, niin että tyhmät häpeisivät ja lapsista kasvaisi ajattelevia miehiä ja naisia. Holberg on pohjoismaisten kirjailijain joukossa aikansa suurin kansan kasvattaja ja kurittaja.

Kun "tanskalainen teatteri" oli pappien yllytyksistä suljettu ja Kristian VI:nnen pietistinen taantumus alkaa, vetäytyy Holberg takaisin tieteelliseen työhönsä ja julkaisee sarjan huomattavia teoksia, "Tanskan ja Norjan kuvaus" (Dannemarks og Norges Beskrivelse), "Tanskan valtakunnan historia" (Danmarks Riges Historie) j.n.e. Kirjassaan "Breve til en fornem Mand" hän kertoo omasta elämästään. Hänen kaunokirjallisista tuotteistaan tältä ajalta ansaitsee mainitsemista ainoastaan satiiris-filosofinen romaani _Niels Klim_ (suom. "Niilo Klimin maanalainen matka"), joka on kirjoitettu latinaksi, koska sen vapaat ajatukset olisivat olleet "vaarallisia" kansan kielellä.

Ne muutamat komediat, jotka Holberg kirjoittaa vuoden 1747 jälkeen, jolloin teatteri taas avattiin, eivät ole hänen parhaitansa. Vanhuus ja 20 vuotta kestänyt ero teatterista oli lamauttanut hänen runoilijavoimiansa.

Holberg eleli yksinäisenä, naimattomana miehenä, hankki melkoisen omaisuuden, jonka hän kiinnitti maatiluksiin. Nämät hän lahjoitti Sorön akatemialle, josta hyvästä hänet sitten korotettiin aatelissäätyyn. Hän kuoli 28 p. tammik. 1754 ja haudattiin ilman minkäänlaisia juhlallisuuksia Sorön multaan.

Aikalaiset olivat unohtaneet hänet. Vasta myöhäinen jälkimaailma on oppinut vähitellen tuntemaan hänen perustavan merkityksensä Tanskan kirjallisuudessa, varsinkin draaman alalla, ja kohottanut hänet pohjoismaisten kirjailijain joukossa sille kunniapaikalle, joka hänelle oikeuden mukaan kuuluu.

JEPPE NIILONPOIKA

ELI

TALONPOJAN IHMEELLISET SEIKKAILUT

Viisinäytöksinen huvinäytelmä

HENKILÖT

JEPPE NIILONPOIKA, talonpoika. NILLA, hänen vaimonsa. JAAKKO, suutari. PAROONI NIILO. PAROONIN SIHTEERI. PAROONIN KAMARIPALVELIJA. EERIK, lakeija. TOINEN LAKEIJA. TUOMARI. KAKSI TOHTORIA. VOUTI. VOUDIN VAIMO. KAKSI ASIANAJAJAA. KOLME ASEELLISTA MIESTÄ. MAUNU. PALVELIJOITA.

Tapahtuu Jeppe Niilonpojan pihamaalla ja paroonin linnassa.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimäinen kohtaus.

NILLA. Tuskin lienee koko kihlakunnassa niin unista vetelystä kuin minun mieheni; tuskin saan häntä valveille, vaikka tukasta kiskon. Nytkin se lurjus tietää tänään olevan toripäivän, ja kumminkin vaan makaa ja vetelehtii näin kauan. Pastori Paavali sanoi minulle äskettäin: "Nilla! sinä olet liian tyly miehellesi, hän on ja hänen pitääkin olla isäntä talossaan." Vaan minäpä vastasin: "Ei, herra pastori! jos antaisin mieheni hallita vuodenkin, niin ei saisi herrasväki veroansa eikä pappi saataviansa, sillä vuodessa hän joisi suuhunsa kaikki, mitä talossa tavarata on. Vai minä antaisin mieheni isännöidä, joka on valmis myymään karjansa, vaimonsa, lapsensa jopa itsensäkin viinaan!" Silloin meni pastorilta suu lukkoon ja hän vaan pyyhkäisi partaansa. Kartanon voutikin pitää minun puoltani ja sanoo: "Elä, emäntä kulta, ole papin puheista milläsikään! Virsikirjassa kyllä sanotaan, että sinun pitää olla miehellesi nöyrä ja alamainen; mutta verokirjasi, joka on uudempi kuin virsikirja, sanoo taas, että pidä talosi hyvässä kunnossa ja maksa vero; ja sitäpä et taidakaan tehdä, ellet joka päivä ole miehesi kanssa tukkanuottasilla ja aja häntä työhön vitsan väellä". Nytkin kiskoin hänet vuoteesta ja läksin ladolle katsomaan, kuinka työ siellä sujui; vaan kun tulin takaisin, istui hän tuolilla ja, suoraan sanoen, torkkui toinen jalka housunlahkeessa; ja silloin minun piti ottaa patukka seinältä ja pehmittää Jeppe kultaani, kunnes sain hänet ihan valveille taas. Hän ei edes pelkää muuta kuin mestari Eerikkiä (sen nimen olen patukalleni antanut). Hei Jeppe! etkö sinä senkin nauta ole saanut vielä vaatteita päällesi? Vai haluttaako sinua vielä kerran joutua tekemisiin mestari Eerikin kanssa? No Jeppe, pian tänne!

Toinen kohtaus.

JEPPE. NILLA.

JEPPE. Maltahan nyt hiukkasen, että saan vaatteet päälleni! Enhän minä voi lähteä kaupunkiin kuin porsas, paljain kintuin ja ilman takkia.

NILLA. Etkö sinä ruoja olisi ehtinyt jo panna vaikka kymmenet housut jalkaasi, sittenkun aamulla sinut herätin?

JEPPE. Oletko pannut pois mestari Eerikin käsistäsi?

NILLA. Olen, mutta kyllä se sieltä taas löytyy, jos et pidä parempaa kiirettä. Suoria paikalla tänne, matelija! Tänne näin! Sinun pitää mennä nyt kaupunkiin ostamaan minulle kaksi naulaa vihreätä saippuaa; tässä on rahat. Mutta muista nyt, että joll'et ole neljän tunnin perästä taas kotona, niin tanssii mestari Eerikki turkin polskaa selässäsi.

JEPPE. Mitenkä minä ehdin kävellä neljä peninkulmaa neljässä tunnissa?

NILLA. Kuka sinun käskee kävellä, tomppeli. Saat juosta. Nyt olet kuullut tuomiosi, tee sitten niinkuin haluttaa.

Kolmas kohtaus.

JEPPE (Yksin). Nyt se lutti menee sisään syömään suurusta ja minun mies-poloisen pitää kävellä neljä penikulmaa kuivin suin ja suuruspalaa maistamatta. Onkohan kellään niin saakelin pahaa akkaa kuin minulla? Luulenpa ihan, että se on itse Lusifeeruksen serkkuja. Kaikki näillä seuduilla sanovat, että Jeppe juo, mutta he eivät sano, miksi Jeppe juo; sillä kun minä palvelin kymmenen vuotta sotaväessä, niin en koko sinä aikana saanut niin monta kertaa selkääni kuin nyt saan yhtenä ainoana päivänä tuolta kirotulta naasikalta. Hän pieksää minua ehtimiseen, vouti ajaa minua työhön kuin otusta ja lukkari elostelee eukkoni kanssa. Onko sitten ihme, että juon? (Panee päälleen.) Enkö saisi käyttää hyväkseni niitä keinoja, mitä luonto meille tarjoo huoliemme haihduttamiseksi? Jos olisin pöllöpää, niin en tuota ottaisi niin kipeästi sydämelleni, enkä myöskään joisi; vaan kun minulla nyt kerran on älliä päässä, niin senpävuoksi se koskee minuun kovemmin kuin muihin ja senvuoksi en voi olla juomatta. Naapurini Moens Christoffersen sanoo minulle usein, niinkuin ystävä ainakin: "Piru vieköön sun ihramahasi, Jeppe!" -- sanoo hän -- "antaisit sille eukollesi kerran aika löylyn, niin kyllä muija siitä talttuisi." Mutta minäpä en voi tehdä sitä, ja kolmesta syystä. Ensiksi, kun en uskalla. Toiseksi, kun sänkyni takana riippuu se kirottu mestari Eerikki, jota selkäni ei voi koskaan ajatella itkemättä. Kolmanneksi, kun minä -- sen sanon ollenkaan itseäni kehumatta -- olen perin hyvänahkainen mies ja kunnon kristitty, enkä koskaan hanki kostoa, en edes lukkarillekaan, joka pitää minun eukkoani kerta toisensa perästä; sillä minä uhraan hänelle kaikkina hänen kolmena kolehtipyhänään roponi kaupantekijäisiksi, vaikkei hänessä ole miestä sen vertaa, että tarjoisi minulle edes tuopin olutta vuodessa. Ei mikään ole minua niin pistänyt kuin ne myrkylliset sanat, jotka hän viskasi minulle viime vuonna; sillä kun kerroin hänelle, kuinka eräs äkäinen härkä, joka ei koskaan ketään pelännyt, kerran säikähti minua, vastasi hän: "Etkö nyt tuota ymmärrä, Jeppe? Härkä huomasi, että sinä olet vielä sarvekkaampi ja paksupäisempi kuin se itse, eikä sentähden uskaltanut ruveta etevämpänsä kanssa puskusille". Kysyn teiltä, hyvät ystävät, eikö semmoiset sanat viillä rehellistä miestä luihin ja ytimiin. Olen kuitenkin niin siivoluontoinen, etten ole koskaan toivonut akkani kuolemaa. Päinvastoin, kun hän viime vuonna sairasti keltakuumetta, toivoin hänen paranevan; sillä kun helvetti jo on täynnänsä pahoja akkoja, voisi paholainen lähettää hänet takaisin maan päälle, ja niin tulisi jälkimäinen villitys vaan kahta kauheammaksi. Mutta jos lukkari kuolisi, niin olisinpa iloinen sekä omasta että muiden puolesta; sillä se mies ei tee minulle muuta kuin paljasta pahaa eikä siitä ole seurakunnallekaan mitään siunausta. Oppimaton tollo, jolla ei ole ääntä äyrin verosta ja joka ei pysty kunnolleen edes vahakynttilöitä valamaan. Entinen lukkari Kristo se oli toista, se mies. Se kun vetäisi virren, niin se aikoinansa otti uskon pois kahdeltatoista lukkarilta, semmoinen ääni sillä oli. Kerran minä päätin Nillan kuullen tehdä tenän lukkarille, kun hän haukkui minua napalangokseen, ja sanoin: "Piru olkoon sinun napalankosi, lukkari-Matti!" Vaan kuinkas kävi? Mestari Eerikki otettiin heti naulasta riidan ratkaisijaksi, ja Nilla pehmitti selkänahkani, niin että minun piti pyytää anteeksi lukkarilta, vieläpä kiittää häntä siitä kunniasta, minkä hän, joka on niin korkeasti oppinut mies, suvaitsi osoittaa minun huoneelleni. Siitä päivin en ole enää koskaan ajatellut vastarintaa. Niin, niin, Moens Christoffersen! kyllä sinun ja muiden talonpoikien kelpaa puhua, kun ei emännillänne ole mestari Eerikkiä sängyn takana. Jos voisin jotakin toivoa tässä maailmassa, niin rukoilisin ettei Nillalla olisi käsiä tahikka minulla selkää; suutansa hän kyllä saa soittaa, niin paljon kuin haluaa. (Arvellen.) Mutta mitäpä jos pistäytyisin Jaakko suutarin luo matkan varrella? Kyllä kai hän antaa minulle ryypyn viinaa velaksi; sillä pitäähän minulla olla aamutuimaan jotakin suuhunpantavaa. Hoi Jaakko suutari! Oletko valveilla? Avaa ovi, Jaakko!

Neljäs kohtaus.

JAAKKO SUUTARI (paitahihasillaan). JEPPE.

JAAKKO. Kuka lempo se näin varhain sisään pyrkii?

JEPPE. Hyvää huomenta, Jaakko suutari!

JAAKKO. Kah, Jeppekös se on? Sinäpä olet tänään varhain liikkeellä.

JEPPE. Anna minulle viinaa killingillä, Jaakko!

JAAKKO. Miks'ei, kun vaan paiskaat killingin kouraani.

JEPPE. Sen saat huomenna, kun palaan matkalta.

JAAKKO. Jaakko suutari ei anna velaksi. Tiedänhän minä, että sinulla aina on killinki tai pari, millä maksaa.

JEPPE. Ei, hitto vieköön, ole muuta kuin joku killinki, minkä akkani pisti mulle käteen kaupungin ostoksia varten.

JAAKKO. Mutta näes, voithan ostaessasi tinkiä pari killinkiä tavaran hinnasta. Mitä menet ostamaan?

JEPPE. Kaksi naulaa vihreätä saippuaa.

JAAKKO. No sano, veikkonen, että naula maksoi pari killinkiä enemmän kuin maksoikaan.

JEPPE. Mutta minä pelkään, että jos Nilla saa sen tietää, niin olen hukassa.

JAAKKO. Mitä vielä! Mistä hän sen saisi tietää? Voithan vannoa, että kaikki rahat menivät saippuaan. Oletpa tuhma kuin pässi.

JEPPE. Se on totta, Jaakko! niin teenkin.

JAAKKO. No killinki tänne sitten.

JEPPE. He, tuossa on. Mutta anna minulle yksi killinki takaisin.

JAAKKO (Tulee lasi kädessä, juo). Terveeks, Jeppe!

JEPPE. Joitpa kuin lurjus.

JAAKKO. Mitä! Etkö tiedä olevan tapana, että isäntä juo vieraidensa maljan?

JEPPE. Kyllä tiedän, mutta hiisi vieköön sen, joka ensin sen tavan keksi. Maljasi, Jaakko!

(On pureksinut ensin mälliä, vaan pistää sen taskuunsa, ennenkuin juopi).

JAAKKO. Kiitos, Jeppe! Ota vielä toisellakin killingillä; et kai kehtaa ruveta viemään sitä Nillalle takaisin? Vaan tarvitsethan palattuakin ryypyn ruumiisi virkistykseksi? Minulla ei totisesti ole äyriäkään antaa takaisin tällä kertaa.

JEPPE. No, kun se kerran on mennäkseen, niin menköön yksin tein, niin että tunnen saaneeni jotakin tyhjään vatsaani. Vaan jos siitäkin menet maistelemaan, niin en maksa mitään, tiedä se.

JAAKKO. Maljasi, Jeppe!

JEPPE. Herra varjelkoon ystäviämme ja tuhotkoon kaikki vihollisemme. (Juo). Sepä tuntui hyvälle vatsanpohjukoissa. Ah-hah!

JAAKKO. Onnea matkalle, Jeppe!

(Menee.)

JEPPE. Kiitos, Jaakko suutari!

Viides kohtaus.

JEPPE (Yksin. Tulee iloiseksi ja alkaa rallattaa.)

Valkea kana ja kirjava kana ne hyppäsi kukon niskaan...

Ah, jospa vielä uskaltaisin juoda yhden killingin. Ah, jospa vielä uskaltaisin juoda yhden killingin. Sen teen kuin teenkin. Ei, saakeli sentään, silloin mun paha perii. Jos vaan pääsen kapakan näkyvistä loitommalle, niin ei hätää mitään; mutta se tuntuu kuin väkisin pitelevän minusta kiinni. Mennään sisään. (Aikoo mennä, vaan seisahtuu.) Ai-ai Jeppe, mitä nyt aiot tehdä? Tuntuu kuin Nilla seisoisi tiellä edessäni, mestari Eerikki kädessä. Parasta on, että käännyn takaisin. Ah, jospa uskaltaisin juoda vielä yhden killingin. Vatsa sanoo: juo, selkä sanoo: elä juo. Kumpaa minun nyt on kuultava? Eikö vatsa ole varmempi kuin selkä? Luulenpa että on. (Arvellen.) Kolkutanko? Hoi, Jaakko suutari! Tule ulos! Mutta se perhanan akka tulee taas mieleeni. Kun se vaan ei löisi selkäluita rikki, viis minä muusta veisaisin; mutta se pieksää kuin p-- -- -- (Aikoo mennä). Jumala paratkoon! Mitä teen minä mies parka nyt? Hillitse luontosi, Jeppe! Olisihan häpeä syöksyä onnettomuuteen yhden mitättömän viinaryypyn takia. Ei, se ei saa tapahtua tällä kertaa. Minä lähden matkaani. (On vaikea seisoa, tahtoo aina kallistua kantapäilleen). Ah, jospa uskaltaisin juoda vielä yhden ainoan killingin. Oli onnettomuus, että pääsin ensinkään viinan makuun; nyt en enää voi paikalta liikahtaakaan. Mars matkaan, jalat! Piru teidät periköön, ell'ette siitä liikkeelle lähde! Mutta ne kanaljat eivät vaan tahdo. Ne pyrkivät kapakkaan takaisin. Jäseneni käyvät sotaa keskenään: vatsa ja koivet vetävät kapakkaan, ja selkä tahtoo kaupunkiin. (Lyö hatulla jalkojaan). Ettekö mene, senkin koirat! Senkin naudat! Ettekö mene, senkin koirat! Senkin naudat! Senkin lurjukset! Ei perhana sittenkään, ne pyrkivät vaan takaisin kapakkaan; pahempi leikki on saada ne kääntymään pois kapakasta kuin saada laukki tammani ulos tallista. Ah jospa uskaltaisin juoda vielä yhden ainoan killingin. Kenties Jaakko suutari uskoo minulle velaksi killingin tai parin viinat, jos oikein hartaasti rukoilen? Hei, Jaakko! vielä naukku viinaa kahdella killingillä.

Kuudes kohtaus.

JAAKKO. JEPPE.

JAAKKO. Kas vaan, Jeppe! Joko olet tullut takaisin? Jopa arvelinkin, että sinä jäit liian vähälle. Mitä se semmoinen tilkka miehessä tuntuu? Eihän siitä vielä kaulakaan kastu.

JEPPE. Niinpä kyllä, Jaakko! Anna minulle vielä yhdellä killingillä. (Itsekseen.) Kun saan sen suuhuni, niin hänen on pakko jättää se minulle velaksi, tahtokoonpa sitten tai ei.

JAAKKO. Tässä on ryyppy, mutta ensin rahat.

JEPPE. Ensin napsu, sitten maksu, niinhän sananlaskukin sanoo.

JAAKKO. Ei nyt huolita sananlaskuista! Ellet maksa etukäteen, et saa pisaraakaan. Minä olen vannonut, etten anna velaksi kenellekään, en edes kartanon voudille.

JEPPE (Itkusilmin.) Etkö sentään antaisi minulle velaksi? Olenhan minä rehellinen mies.

JAAKKO. En pisaraakaan.

JEPPE. No tuoss' on sitten kolikko, senkin kitupiikki! Nyt se on tehty; juo nyt, Jeppe! -- Ah-hah, miten hyvää se teki.

JAAKKO. Se lämmittää sisuksia kuin leivinuuni.

JEPPE. Niin, mutta paras puoli viinassa on se, että se antaa miehelle niin rautaisen rohkeuden. Nyt en muistele enää Nillaani enkä mestari Eerikkiä, semmoisen muutoksen sai minussa aikaan viimeinen naukku. Kuules, Jaakko! Osaatkos tämän laulun?

Herra Pentti se riiteli rouvansa kans, Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa! Niin kiivaasti illalla kammarissans, Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan! Ja lintunen lauleli yksikseen, Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa! Piru vieköön sen Nillankin nahkoineen, Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan! Läksin minä kesäyönä kulkemaan, Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa! Se lukkari on koira ja konna vaan, Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan! Minä harmolla maantietä ratsastin, Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa! Susi syököön sen koiran, sen lukkarin, Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan! Mutta tiedätkös, mikä minun muijani on, Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa! Hän on suuri lunttu ja kunniaton, Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan!

Ja tämän laulun olen minä itse sepittänyt!

JAAKKO. Älä hiidessä.

JEPPE. Jeppe ei olekaan niin tyhmä kuin sinä luulet; olenpa minä suutareistakin tehnyt tämmöisen veisun (laulaa):

Ja suutari viulua vingutti vaan, filepom! filepom!

JAAKKO. Voi sinua narria! Pelimanneistahan se on tehty.

JEPPE. Niinpä, totta vie, onkin. Kuules, Jaakko, anna minulle vielä tilkkanen viinaa.