Part 2

TYTÖT (ryntäävät majan ovesta ulos). Joko hän tulee! Joko hän tulee?

HAGAR (joka on juossut kummulle). Tulee, tulee! -- Voi, minun kukkani!

TYTÖT. Voi voi! -- Ehdimmekö me? -- Milka! Pian, Rakel! -- Toinen vasu! -- Voi voi!

HILKIA (touhuissaan). No tästäpäs helinät tuli...

SARA. Rauhottukaa, rauhottukaa, tyttöseni! Vaikka kolmasti ennätätte.

HAGAR. Punaisia -- toisesta vasusta! Punaisia keskelle, valkoisia reunoille ... niin olen minä ajatellut...

TYTÖT. Kaunista, kaunista! -- Katsokaa! -- Olipa tämä keksintö, Hagar! -- Vielä tuohon! -- Katsokaa tätä ihanaa polkua! -- Voittajan polkua!

HAGAR. Totisesti! Ihana tämä on! Ihanampi kuin osasin ajatellakaan.

SARA. Saatpa, tyttöseni, mieleni vallan heltymään. -- Kas niin, korjatkaa nyt vasut! -- Sinä, Hagar, käy kummulle katsomaan joko hän on kuinka lähellä! Me rupeamme asettumaan.

ENSIM. TYTTÖ. Voi, minun sydämeni niin tykyttää!

KOLMAS TYTTÖ. Minunkin. Onpa tämä kummallista!

TOINEN TYTTÖ. Harppu! Missä harppu, Abitseba?

HILKIA. Nono, kyllä me aina...

SARA. Kas niin... Tuonne Rakel... Me olemme täällä... Tästä keskeltä lähteköön Hagar... No, me alamme olla valmiit. -- Hagar! Joko hän on lähellä, Hagar?

HAGAR. Ei...

(Äänettömyys.)

SARA. Joko pian...?

HAGAR. Ei ei... Ei se ole isä...

SARA. Ei isä?! Kuka se olisi...?

HAGAR (ei vastaa. Jää hämillään paikoilleen).

ABITSEBA. Ah!

TOISET. Mitä, Abitseba...?

(Abitseba viittoilee salaperäisen näköisenä, mutta ei vastaa.)

ELIESER (ilmestyy kummulle). Hagar!!

HAGAR. Elieser, Elieser!

(Astuu ojennetuin käsin vastaan, mutta pysähtyy hämmentyneenä.)

ELIESER. _Sinä_, Hagar?

HAGAR. Sinä tulit, Elieser!

ELIESER (riemullisesti). Minä tulin! Ennen isääsikin riensin minä!

(Äänettömyys. Majan luona olevat katsahtavat toisiinsa.)

HAGAR. Käy, Elieser...

ELIESER. Ah tätä kukkaista polkua!

HAGAR. Käy Elieser ... minun polkuani...

(Punehtuu äkkiä. Lyhyt äänettömyys.)

SARA (ehättäen). Astu, Elieser, kun Jeftan tytär pyytää! Olethan astunut taistelussakin päämiehesi polkua.

ELIESER (miehekkäästi). Ei, Sara täti! Ainoastaan sankarin jalkoja varten ovat nämä kukkaset.

HAGAR (luo häneen säteilevän katseen). Menkäämme, Elieser...

(Käyvät molemmin puolin kukkapolkua.)

HILKIA (käy vastaan). Ole tevetullut, Elieser! Mitä sanomia tuot meille, nuorukainen?

ELIESER. Jeftan terveiset tuon minä teille, Israelin voittokenttien terveiset!

SARA. Suloiset ovat terveisesi! Mutta missä viipyy Jefta?

ELIESER. Ei viivy hän enää. Juuri vuoren takana hänet sivuutin, rientääkseni sankarin tulosta ilmottamaan.

HAGAR. Ah!

HILKIA. No kerrohan, kerrohan ystäväisemme! Ainoastaan humua olemme kuulleet teidän uljaista teoistanne.

ELIESER. Niin, uljaita tekoja ovat Israelin miehet näinä päivinä tehneet! Ja Jefta -- hän on ollut kuin pitkäisen tuli ja leimaus!

HILKIA. Kas kas!

SARA. Sen arvasimme!

ELIESER. Hirvittävä oli meidän ensimäinen ottelumme Aroerin kedolla. Kuin myrskypilvi kiisivät Ammonin ratsasjoukot rinnettä alas, kuin ruton enkelit syöksyivät he meidän keskuuteemme -- -- --

TYTÖT. Voi voi! -- Hirmuista! -- Voi kauheata!

SARA. Entä sitten...?

ELIESER. Me kauhistuimme. Mutta tyynenä seisoi Jefta. »Nyt peräytykää -- kuin lyötyinä -- noiden kahden kukkulan väliin!» lähtee salainen sana miehestä mieheen. Me peräydymme -- riemuhuudoin ajavat meitä Ammonin miehet. Silloin tapahtuu ihme!

KUULIJAT. Mitä? - Ah!

ELIESER. Kuin pitkäisen jylinä kajahtaa Jeftan ääni. »Nyt, Israelin miehet, katkaiskaa heidän tiensä! Herra ja Jeftan miekka!» Me käännymme. »Herra ja Jeftan miekka!» -- ratsut ketoon -- miehet ketoon -- ainoastaan pieni parvi pääsee heitä pakoon.

HILKIA (innostuksen tempaamana). Totisesti, Herra ja Jeftan miekka!

TYTÖT. Sitä uljuutta! -- Israelin iskua!

ELIESER. Tuhansia iskimme! -- Mutta kaatui alussa moni uljas Israelinkin mies --

KOLMAS TYTTÖ. Ah, minun veljeni?

TOISET. Minun isäni? -- Minun setäni? -- Mitä tiedät? -- Kuule Elieser --

ELIESER. Sinun veljesi, Rakel, palaa ensimäisten joukossa, eikä teidänkään omistanne -- --

(Kaksi juhlapukuista Mizpan miestä on saapunut sillä välin.)

ENSIM. MIZPAN MIES. Israelin rauha, ystävät!

HILKIA YNNÄ TOISET. Herra kanssanne! Jehova kanssanne!

TOINEN MIZPAN MIES. Onko Ammonin voittaja saapunut?

HILKIA. Ei vielä ... juuri parhaallansa odotamme...

ENSIM. MIZPAN MIES. Me olemme Mizpan lähettämät...

SARA. Sadankertaisesti tervetulleet, jalot vieraamme!

HILKIA. Niinkuin sanottu: juuri parhaallansa odotamme. Mutta nuorukainen tässä on seisonut Jeftan rinnalla, ja juuri meille kertonut Aroerin tuimasta taistelusta...

ENSIM. MIZPAN MIES. Terve, nuorukainen!

TOINEN MIZPAN MIES. Kerro, uljas nuorukainen, Israelin kunnian päivistä!

ELIESER. Jatkanko siis toisesta voitostamme Minnitin kukkulan juurella? Leikiksi luulimme me tämän taistelun --

(Itäiseltä vuorelta kuuluu voimakas torventoitotus.)

ELIESER. Se on _hän_!

HILKIA. Jeftan torvi!

TYTÖT. Voi, voi!

SARA. Hagar, käy kummulle silmällä pitämään! -- -- Ainoastaan hän käy isäänsä vastaan...

(Selittelee hiljalleen.)

TOINEN MIZPAN MIES (polkua osottaen). Ihmeellistä...!

SARA. Tyttären rakkaus...

HAGAR. Nyt!

(Juoksee kummulta majan luo.)

(Harpunsoittajat alottavat hiljaisen soiton, senjälkeen muut tervehdyslaulun, Hagarin käydessä hiljaa isäänsä vastaan.)

Soikaa, soikaa Gileadin vuoret! Jeftan kunniata soikaa, Israelin ilovirttä soikaa! Minun sieluni väkeviä tallaa!

(Hagar on saapunut tamariskin luo, jossa odottaa -- vetäytyy Jeftan lähetessä puun rungon suojaan.)

JEFTA (ilmestyy kummulle). Terve, rauhan laakso!

HAGAR (juoksee ojennetuin käsin häntä vastaan). Ole tervehditty -- isä -- sankari!

JEFTA (peräytyy kauhistuneena).

HAGAR. Isä...?!

JEFTA (rupeaa ankarasti vapisemaan). Oi Herra!

HAGAR. Mitä, isä...?

JEFTA (repäisee vaippansa kahtia).

(Majan luona odottavat rientävät hämmästyneinä kummulle.)

HAGAR (lähenee). Isä, isä!

JEFTA (peräytyy torjuen taapäin).

SARA. Jefta...?

HILKIA. Mitä tämä...?

JEFTA. Herra tehköön minut mykäksi!

ENSIM. MIZPAN MIES. Puhu, Jefta!

SARA. Mitä on tapahtunut...?

JEFTA. Hirmuista! -- (Synkkänä taivasta kohti huutaen). Olenko minä äpärä sinunkin edessäsi, Herra?! (Silmänräpäyksen äänettömyys.) En!

(Tempaa miekan huotrastaan ja kääntää sen kärjen itseään kohti.)

TYTÖT. Voi!

HAGAR. Isä!

HILKIA. Jefta!

(Miehet tarttuvat hänen käsivarteensa ja ehkäisevät.)

SARA. Oi Israelin Jumala!

JEFTA (heittää raivona miekkansa maahan). Kolmasti panin minä sieluni miekan terälle Jairin sodassa, ja Gileadin miehet ajoivat minut kuin koiran isäni kodista! Kymmenesti panin minä sieluni miekan terälle Ammonin sodassa, ja _sinä_ ajat minun sieluni kadotukseen! Herra, onko minulle tapahtunut oikeus?

SARA. Jefta, Jefta!

JEFTA. -- Yhden ainoan lapsen annoit sinä minulle, senkin sinä vaadit takaisin! Onko minulle tapahtunut oikeus, Herra?

HAGAR. Isä! Rakas isä!

HILKIA. Sano tämä hirmuinen!

(Äänettömyys.)

JEFTA (rauenneena). Oi lapseni! -- Kuulkaa minun onnettomuuttani, Israelin miehet ja naiset! -- Näin lupasin minä Aroerin kedolla, suuressa ahdistuksessa. Herra, jos sinä tänä päivänä annat Ammonin ratsasväen minun käsiini, niin sen, joka ensiksi tulee minua vastaan, kun minä palaan voittajana kotiin, sen uhraan minä sinulle, Herra!

SARA. Oo!!

HILKIA. Jefta!

HAGAR. Ah!

(Horjahtaa taintuneena Saran syliin.)

ENSIM. MIZPAN MIES. Suuri Israelin Jumala!

(Äänettömyys.)

HILKIA. Mutta kuinka sinä saatoit, Jefta...?

TOINEN MIZPAN MIES. Hirmuista!

TYTÖT (itkien). Oi, Hagar, Hagar!

SARA (Hagaria virvotellen). Olisihan sinun pitänyt arvata, kuka sinua vastaan oli ensiksi tuleva!

JEFTA (ankaran liikutuksen tärisyttämänä). Niinkuin heinää kaatui joukkomme jalointa miestä -- Israelin elämän ja kuoleman näin minä häilyvän miekan tutkaimella --

HILKIA. Mutta kuitenkin...

ENSIM. MIZPAN MIES. Olisit luvannut kaikki Israelin laumat!

HAGAR (joka on toipunut, lämpimästi). Oi, nyt minä ymmärrän, isä! Jalosti olet sinä luvannut Israelin puolesta...

ELIESER (astuu kuohuvana Jeftan eteen). Mitä olet tehnyt, päämies?

HAGAR. Elieser, Elieser!

ABITSEBA. Ah!

(Äänettömyys).

JEFTA. Katsokaa minun onnettomuuteni suuruutta! Tässä seisoo minun ainoa lapseni, tuossa hänen sydämensä rakastettu --

HAGAR. Oi!

(Peittää kasvonsa käsillään.)

JEFTA. Kaikki on hajonnut kuin savu ilmaan!

SARA. Voi onnettomuuden päivää!

TOINEN MIZPAN MIES. Voi kohtalon kovuutta!

(Äänettömyys.)

JEFTA. Lapseni! Ei ole minulla teille ainoata lohdutuksen sanaa... Sallikaa minun kurjan käydä majaan...

(Lähtee murtuneena.)

HAGAR (syleillen). Oi isä, rakkain isä! -- Ah, miksi olet kuin vieras minulle...?

JEFTA (kyyneleitä pyyhkien). Lapseni, lapseni...

(Lähtevät eteenpäin. Tytöt itkevät ääneen käydessään.)

HAGAR. Oi, älkää itkekö, älkää valittako, vaan lohduttakaa minun isääni surussansa. -- Isä, katso isä --

(Menevät hiljaa puhellen sisään. Ainoastaan Elieser jää ulos, seisoen synkkänä syrjässä. -- Pitkä äänettömyys.)

(Hilkia ja Mizpan miehet tulevat majasta.)

ENSIM. MIZPAN MIES. Ei huoli hän meidän lohdutuksestamme...

HILKIA. Ei. Vaan onpa tämä myös hirmuinen kysymys...

TOINEN MIZPAN MIES. Yli ymmärryksen käypä!

HILKIA. Varsinkin kun ajattelemme hänen elämänsä juoksua. Ajatelkaa ystävät, että tämä oli ensimäinen päivä Jeftan elämässä, jolloin ilon aurinko vihdoinkin alkoi hänelle sarastaa. -- Oo Jefta, Jefta!

(Kaksi vaimoa tulee kiireisesti itäistä polkua.)

ENSIM. VAIMO. Jumalan rauha, ystävät ja sukulaiset! -- Sieltä tulee hirmuinen myrskypilvi meidän jälessämme!

HILKIA. Täällä on jo myrsky kaikki musertanut.

VAIMOT. Mitä...?

HILKIA. Kuulkaa siis, rakkaat sukulaiset -- --

(Kertoo heille hiljaisesti.)

ENGIM. MIZPAN MIES (käy toverinsa kanssa syrjään). Eikö löydy mitään keinoa tätä onnettomuutta torjuaksemme?

TOINEN MIZPAN MIES. Juuri samaa tässä aattelen.

ENSIM. MIZPAN MIES. Ei löydy, ei löydy. -- Herralle annettu lupaus on rikkomaton.

(Äänettömyys.)

TOINEN MIZPAN MIES (äkkiä). Mutta kuule! Jos Herran mies, ylimäinen pappi, voisi hänet vapauttaa lupauksestaan -- kysyisi Herralta itseltään --

ENSIM. MIZPAN MIES. Oo, veljeni -- --

ENSIM. VAIMO. Herra varjelkoon meitä!

TOINEN VAIMO. Mykkänä seisoo ihminen tämän edessä!

ENSIM. VAIMO. Kuinka voivat elämän polut olla tämänkaltaiset?

HILKIA. Sanokaas! Jos olisi Jefta jotain rikkonut, mutta juuri Israelin pelasti.

TOINEN VAIMO. Entäs neitonen! Juuri kuin kukkanen puhkeamaisillaan --

ENSIM. MIZPAN MIES. Kuulkaas nyt, ystävät. Täällä on joku pelastuksen mahdollisuus...

TOISET. Mitä...?

TOINEN MIZPAN MIES. Katsokaa -- jos lähtisi Jefta Mizpaan -- jos menisi ylimäinen pappi kaikkein pyhimpään -- jos kysyisi Herralta tahtooko hän tätä --

TOINEN VAIMO. Oo!

ENSIM. VAIMO. Pelastus, pelastus! Ei voi Herra tätä vaatia, kolmen ihmisen elämää!

HILKIA. Mutta suostuuko Jefta itse? Minä suuresti epäilen...

ENSIM. VAIMO. Hänen _täytyy_ suostua! Mennään me puhumaan hänen kanssansa -- -- (Menevät kiireesti majaa kohti.) Kas! Käykää te edellä, me puhumme nuorukaiselle pari sanaa...

TOINEN VAIMO. Oikein, Egla! --

(Käyvät nuorukaisen luo.)

ENSIM. VAIMO. Israelin Jumala sinua siunatkoon, nuorukainen! -- Me tiedämme kaikki. Mutta älä seiso enää noin surullisena, kun pelastuksen avain on löydetty!

ELIESER (raskaasti). Turha toivo. Ei taivu Jefta.

ENSIM. VAIMO. Kyllä me hänet taivutamme! Ja ellei hän meistä huoli, niin on koko Israel tuleva häntä taivuttamaan. -- Tule, Ahinoam!

(Lähtevät.)

ELIESER. Ei taivuta Jeftaa kukaan!

(Kääntyy synkkänä syrjään.)

ENSIM. VAIMO (pysähtyy, kääntyen äkkiä takaisin). Niinkö sanot, että Jefta ei taipuisi? (Kiihkeästi.) Jos niin käy -- minä sanon: jos niin käy, niin eipä muuta, väkevä nuorukainen, kuin tyttösi aasin selkään ja rajan yli toisiin sukukuntiin! Uhratkoon Jefta ja Gilead sitten niin paljon kuin heitä haluttaa!

ELIESER. Mitä sanotkaan, vaimo...?

TOINEN VAIMO. Suuri jumala! Neuvothan nuorukaista syntiin!

ENSIM. VAIMO. Syntiin!

TOINEN VAIMO. Herralle annettu lupaus...?

ENSIM. VAIMO. Nuorukainen ei ole mitään luvannut, eikä neitonen myöskään!

ELIESER (riemuisesti). Ei! -- Selvä on!

TOINEN VAIMO. Ei ei, Elieser! Jos rakastat Herraa Israelin jumalaa ja odotat hänen siunaustansa --

ENSIM. VAIMO. -- Tyhjää! Minä rakastan Herraa isäimme jumalaa niinkuin kukaan Israelissa, mutta minä olen myöskin ollut nuori, ja minä en teeskentele! Minä sanon: ei mikään voima olisi minua silloin luovuttanut rakastetustani!

TOINEN VAIMO (tarttuu lempeästi Elieserin käsivarteen). Ei niin, jalo nuorukainen! _Ei se_ rakkaus ole suurinta, vaan se joka hiljaa sydämessä palaa. Siksi minä rukoilen sinua: ellei asiata voi muuttaa, niin anna rakastettusi käydä sitä ylevää tietä, jonka Israelin pelastus on hänelle määrännyt.

ENSIM. VAIMO (menee). Jefta tämän ratkaisee -- ja ellei -- niin -- sinä tiedät, Elieser!

ELIESER. Minä tiedän!

TOINEN VAIMO. Ei niin, ei niin, Elieser...

(Menevät majaan. Elieser käy kiihkeästi miettien lehtimajaa kohti. Pitkä äänettömyys.)

(Hagar tulee toisten tyttöjen kera majasta.)

KOLMAS TYTTÖ. Voi, Hagar!

TOINEN TYTTÖ. Kun hän edes sanoisi jotain!

HAGAR. Kyllä hän vielä sanoo, ja jalosti sanoo minun isäni.

NELJÄS TYTTÖ. Tämmöistä ei saisi tapahtua!

ENSIM. TYTTÖ. Ei. Kun kerran rakastaa...

KOLMAS TYTTÖ. Mitä me teemme?

NELJÄS TYTTÖ. Niin, mitä me teemme...?

HAGAR (katsahtaa levottomasti Elieseriin). Menkää, ystävät -- lohduttamaan minun isääni...

TYTÖT. Ah!

(Menevät.)

HAGAR (rientää Elieserin luo). Oi Elieser, Elieser! (Ojentaa hänelle kätensä.) Elieser!

ELIESER (tarttuu liikutettuna hänen käsiinsä). Hagar!

(Äänettömyys.)

HAGAR (purskahtaa itkuun). Näinkö meidän kävi, Elieser...?

ELIESER. Ei vielä, Hagar! (Kiihkeästi.) Mitä on isäsi päättänyt...?

HAGAR. Ei ole hän vielä lausunut ainoata sanaa...

ELIESER (yhä kiihkeämmin). Hän ei siis lähde Mizpaan...?

HAGAR. Oi ymmärrä, Elieser, minun isäni ahdistus! Kuinka voisi hän astua Jehovan eteen ja sanoa: Herra, sinä kyllä kuulit minun rukoukseni, mutta minä en tahdokaan täyttää lupaustani. Niin kurja ei minun isäni voi koskaan olla!

ELIESER. Ei. Sen olen tietänyt ensi hetkestä.

HAGAR. Ja kuitenkin: kuinka sydämestäni rukoilen että tapahtuisi jotain, että joku ihme meidät pelastaisi...

ELIESER. Se ihme tapahtuu! Sinun toivosi --

HAGAR. Mitä, Elieser...?

ELIESER (Vetää hänet puiden suojaan, puhuen hiljaa kiihkeästi -- --). Sinun toivosi täyttyy, Hagar! -- Kuule!

HAGAR (huudahtaen). _Herralle_ annettua lupausta...?!

ELIESER. Me emme ole mitään luvanneet!

HAGAR. Mutta minun _isäni_...?

ELIESER. On sydämestänsä iloitseva, että me vapautamme hänet tästä julmasta lupauksesta!

HAGAR. Ei ei, Elieser. Et tunne sinä minun isääni!

ELIESER. Minä tunnen: sinun isäsi tekisi samoin!

HAGAR. Minun isäni...?!

ELIESER. Sinun isäsi on _mennyt_ vieraalle maalle, rohkeasti ja pelkäämättä!

HAGAR (hämmentyneenä). Tosi. -- (Äänettömyys.) Ei ei! Ei se ollut samaa. -- (Raukeaa puun runkoa vastaan.) Ah, kaikki voima on minusta paennut... Istukaamme, Elieser!

(Vaipuu ruohopenkille lehtimajan viereen.)

ELIESER. Sinä olet kalpea, Hagar...?

HAGAR. Minäkö...? Oi, ei se mitään. -- Katso, Elieser ... minä en ymmärrä tätä... Mitä sanoisi Gilead, mitä sanoisi Israel? -- -- Ja mitä sanoisi Herra, Israelin peljättävä Jumala -- oletko sitä ajatellut?

ELIESER. En! En tahdo mitään ajatella, paitsi meidän rakkauttamme!

HAGAR. Mutta rakkaus ilman Jehovan armoa...? -- Ah taivasko se noin mustan varjon --

ELIESER (tarttuu hänen käteensä). Niinkö olet hento, urhean Jeftan tytär? -- Ai, Hagar! Taivas yritystämme suosii ja kiirehtii yön tuloa.

HAGAR (peittää kasvonsa). Ei ei. Minä pelkään ... minä pelkään, Elieser! -- Katso, yhä pimenee --

ELIESER (tarttuu hänen molempiin käsiinsä). Sen parempi! Kun minä kohotan sinut muulini selkään, et pelkää sinä enää!

HAGAR. Ei ei... En uskalla minä, Elieser...

ELIESER (epäluuloisesti). Etkö luota minuun?

HAGAR. Oi luotan, luotan! Mutta katso -- ah, en osaa minä selittää... Katso, jos särkyisi se ... se mikä on ollut kaunista ja suloista --

ELIESER. En ymmärrä minä...?

HAGAR (väristen). Oi, en osaa minä sanoa ... minä ainoastaan tunnen, niinkuin -- -- Katso, Elieser ... niinkuin jotain minussa ... kuuluisi ... jo Herralle...

ELIESER (kiivaasti). Ei koskaan! (Tarttuu hänen käsiinsä.) Minulle, ainoastaan minulle kuulut sinä, Jeftan tytär!

HAGAR. Sinun kätesi on kuuma, Elieser...

ELIESER (tempaa hänet tulisesti ylös). Minun käteni on kuuma, minun sydämeni on kuuma! Tätä päivää minä --

HAGAR. Ei niin, Elieser!

ELIESER (yhä intohimoisemmin). Tätä päivää minä olen odottanut! Tämän päivän tähden minä olen syöksynyt keihäitten kitaan! Tänä päivänä minä sinut tahdon sieluinesi ruumiinesi!

HAGAR. Kuule --

ELIESER (painaa hänet lujasti rintaansa vasten). En kuule! En näe! Sinä olet minun! Et Jehovan! Et Israelin -- Hagar, katso minua silmiin!

HAGAR. Minä pelkään, Elieser!

ELIESER. Sano. rakastan! Sen sanan minä tahdon tänä hetkenä sinun huuliltasi kuulla!

HAGAR (kohottaa nopeasti kätensä hänen kaulalleen). Niin -- rakastan -- rakastan -- rakastan... (Peräytyy äkkiä) Oi kuule, Elieser!

ELIESER. Rakastan, rakastan! En kuule minä muuta! (Sulkee hänet syliinsä.) Hagar! kohota kasvosi minun puoleeni!

HAGAR (hämmentyneenä). Mitä...?

ELIESER (lähentää hänen päätään). Hagar!!

HAGAR. Mitä, Elieser...?

ELIESER. Rakastan, rakastan!

(Aikoo suudella häntä, mutta Hagar painaa päänsä alas ja purskahtaa itkuun. -- Elieser seisoo masentuneena. -- Pitkä äänettömyys.)

ELIESER (järkytettynä). Älä peitä kasvojasi, Hagar!

HAGAR (itkee yhä liikutuksesta väristen).

ELIESER. Miksi tämä kylmyys, Hagar...?

HAGAR (itkee yhä).

ELIESER (kiihtyen). Miksi tämä häväistys?

HAGAR. Elieser!

ELIESER. Sinä et rakasta minua, Hagar!

HAGAR (ojentaa kätensä). Oi Elieser, Elieser!

ELIESER. Sinä siis suostut...? Ah!

(Tarttuu kiihkeästi hänen käsiinsä.)

HAGAR. Ei niin, Elieser... Sinä väärin ymmärrät...

ELIESER (kuohahtaen). En ymmärrä minä väärin! Jehova taikka minä! Ratkaise!

HAGAR. Elieser, Elieser!

ELIESER. Seuraatko minua, vai et?

HAGAR. Oi rakkain Elieser... Kuinka minä voin ... minun isäni tähden... Israelin tähden...?

ELIESER (kiihtyen). Oikein! Sinun isäsi ja Israel ennemmin kuin minä...?

HAGAR. Ei ei ... ei niin...

ELIESER (yhä enemmän kiihtyen). Sinun isäsi, joka teki tyhmän lupauksen!

HAGAR. Elieser!

ELIESER. Sinä hänen heikko tyttärensä, jonka rakkaus on ollut ainoastaan sanoja!

HAGAR. Elieser!

ELIESER. Viimeinen sana: seuraatko vai et?

(Äänettömyys.)

HAGAR (ankarasti liikutettuna). Minä -- en -- voi --. Mutta ymmärrä, Elieser --

ELIESER (menee kuohuvana pois vasemmaista polkua). Kurja! Raukka! Ei ole minun silmäni näkevä sinua tämän perästä!

HAGAR (seisoo pitkän hetken syvässä mielenliikutuksessa. Lähtee sitten juoksemaan Elieserin jälkeen, mutta pysähtyy majan luona ojentaen epätoivoisena kätensä hänen jälkeensä). Elieser... Elieser...?

(Hänen kätensä vaipuvat ja hän käy kuin unissaan kentän poikki lehtimajan luo. Seisoo niin hetken haikeasti itkien, lankeaa sitten polvilleen ruohopenkille. Äänettömyys.)

TOINEN VAIMO (tulee majasta). Oikeassa oli Hilkia...

ENSIM. VAIMO. Niin niin, kyllä minä Jeftan tunnen. -- No, Elieser on hoitava asiansa. -- Mutta missä hän...? -- Kas... Hagar! (Riemuisesti) Oo, onko nuorukainen siis jo --

TOINEN VAIMO. Mutta eikö hän rukoile...? -- (Lähenee.) Hagar!

HAGAR (ei vastaa).

ENSIM. VAIMO. Mitä on tapahtunut, Hagar?

HAGAR. Onnettomuus...

ENSIM. VAIMO. Mitä...?

TOINEN VAIMO. Rakas Hagar?

HAGAR. Kaikki, mikä on ollut kaunista minun elämässäni, on särkynyt...

ENSIM. VAIMO. Eikö Elieser olekaan...?

HAGAR. Ei.

TOINEN VAIMO. Sinä siis et ole suostunut...?

HAGAR. En...

ENSIM. VAIMO. Mitä oletkaan tehnyt!

HAGAR. Oi, älkää soimatko minua onnettomuuteni hetkenä!

TOINEN VAIMO. En suinkaan, päinvastoin sinua ylistän!

ENSIM. VAIMO. Missä on nuorukainen...?

HAGAR. Hän on mennyt...

ENSIM. VAIMO. Tyhmyri! Kelpaa nyt käydä uhriteuraaksi --

TOINEN VAIMO (kiivaasti). Vaikene!

HAGAR. Älkää kiistelkö, älkää kiistelkö, rakkaat sukulaiset! (Ristii kätensä.) Oi, sallikaa minun rukoilla ... lievitystä minun tuskilleni...

TOINEN VAIMO. Oikein, lapsukaiseni!

HAGAR. Häneltä ... kaikkinäkevältä ... jolle minun elämäni kuuluu... (Lyhyt äänettömyys. Rauhottuneempana.) Ah, minä tunnen, minä tunnen että minä käyn oikeata tietä --

ENSIM. VAIMO (pistävästi). Miksi kuitenkin kyyneleet vierivät poskillesi?

HAGAR. Oi, enkö itkisi, kun hän läksi vihoissansa ... kun särkyi meidän ihana ystävyytemme...

TOINEN VAIMO. Älä sitäkään itke, Hagar! Jos hänen rakkautensa oli oikea, niin totisesti hän vielä katuu. Ellei niin tapahdu, ei ollut hän, tyttöseni, sinun ystävyyttäsi ansainnut...

HAGAR (tyyntyen). Niin, ah niin se on! -- Nyt ymmärrän ja rauha palajaa sieluuni...

TOINEN VAIMO. Niin se on... (Laskee kätensä hänen olkapäälleen.) Katso, Hagar! Minäkin rakastin ... nuorukaista jota en voinut saada --

HAGAR (kohoaa). Sinä...?!

TOINEN VAIMO. Minä, tyttöseni. -- Ei ole hän koskaan minua kädestä ottanut, ei koskaan sanoin sydäntänsä ilmaissut. Ja kuitenkin vielä nytkin minun sieluni syttyy, ja minun nuoruuteni sanaton rakkaus on vielä viimeisessä henkäyksessä väikkyvä minun huulillani.

HAGAR (kirkastuen). Silloin ei kuolemakaan...! (Äänettömyys.) Kun ainoastaan Elieser...

(Jefta ja muut tulevat majasta.)

HAGAR. Ah!

JEFTA. Hagar -- lapseni!

HAGAR (rientää vastaan). Isäni!

JEFTA. Kuule minua, lapseni! Ja kuulkaa minua te Israelin miehet ja naiset! -- Olette tänäpänä nähneet sankarin horjuvan kuin lapsen --

ENSIM. MIZPAN MIES. Älä puhu syntiä, Jefta!

JEFTA. Vaikea on minun koettelemukseni ollut. Näin kapinoitsin minä sydämessäni: halvan paimenenkin suku jatkuu, pitääkö Jeftan nimen hävitä Israelin sukuperinnöstä iankaikkisesti? Ei Jehova, tahdon elää jälkeläisissäni!

ENSIM. VAIMO. Oikein, Jefta! Sinä ennen muita olet oikeutettu elämään!

TOINEN MIZPAN MIES. Oikein sanottu!

JEFTA. Niin ajattelin minä. Mutta nyt on minun päätökseni valmis, vahva ja selkeä kuin sotamiehen päätös!

MUUT (jännittyneinä). Ah! -- Kuulkaa! -- Oo, Jefta!

(Kokoontuvat hänen ympärilleen.)

JEFTA (syvästi liikutettuna). Kuule siis minun tyttäreni --

HAGAR (rientää hänen syliinsä). Oi isä, isä -- salli minun riistää sana sinun huuliltasi! (intomieiisesti.) Kuule isä, kuulkaa ystävät, mitä minä olen sydämessäni päättänyt... En pyydä minä muuta kuin saada itse käydä uhrialttarille ja vapaasti täyttää sen, mitä Israel on Herralle kaikkivaltiaalle velkaa!

SARA. Hagar...!

JEFTA. Mitä sanotkaan, lapseni...?

MUUT. Oo! -- Hagar, Hagar!

HAGAR. Vapaasti ja riemullisella sydämellä olen minä päätökseni tehnyt. (Polvistuu.) Siunatkaa minua!

JEFTA (kohottaa hänet ylös ja syleilee itkien). Lapseni ... lapseni...

ENSIM. MIZPAN MIES. Vieläkin sanon: käy Mizpaan, Jefta!

ENSIM. VAIMO. Niin, käy Jefta!

HAGAR (yhä intomielisemmin). Oi, miksi kiusaatte, ystävät, minun isääni! Iloisella mielellä ovat tuhannet käyneet Israelin tähden kuolemaan. Miksi ette soisi minulle tätä riemullista osaa?

JEFTA (siunaten). Ole siunattu, lapseni, ettäs ymmärsit Israelin onnen perustuksen. (Syvä äänettömyys.) -- Totta, niin kaadun minä tänäpänä kuin kanto, josta ei vesaa nouse --

MUUT. Oo Jefta! -- Ylen ankaraa on tämä!

JEFTA. -- Mutta minun sieluni iloitsee, että minä kuitenkin sain kerran iskeä Israelin puolesta, ja että minun tyttäreni nimi on elävä heidän huulillansa! -- Israel ylinnä!

HILKIA (kyynelsilmin). Israel ylinnä, Jefta! Ei sammu sinun sukusi, eikä sammu minun, niin kauan kuin tämä sana pysyy Israelissa pyhänä. -- Israel ylinnä!

MUUT. Israel ylinnä! Israel ylinnä!

(Elieser on tullut toisten huomaamatta.)

HAGAR. Elieser...?!

ELIESER (lähenee). Kurjasti tein minä --

HAGAR. Oi, isä! Hän oli ... katso isä ... hetken murhettansa lauhduttamassa...

ELIESER. Älä lievitä minun tekoani, Hagar! -- Kuule siis Jefta, ja kuulkaa te muut --