Chapter 3

"Eipä totta tosiaan sinua suotta sanota kirjatoukaksi", alkoi Mäentausta puhella. "Henkivakuutuksestakin ja kaikista muista siihen kuuluvista seikoista olemme nyt saaneet sinulta kuulla niin perinpohjaisen selityksen, että meidän velvollisuus on antaa sinulle neuvo, jota pyysit. Jos tämä asia olisi minulle nuoruudessani niin selvitetty, kuin tänään on tehty, niin totta tosiaan olisin vielä vakuutettu -- en ainoastaan siitä pienestä summasta, jonka alussa otin, vaan olisin siihen samaan myöskin sijoittanut osan metsärahoistani, jotka sain noin 8 vuotta sitten" -- --

"No, eihän vielä ole liian myöhäistä", keskeytti Eljas. "Vastahan olette neljänkymmenenneljän vuoden vanha, kuten äsken kuulimme."

"Ikäni ei ole esteeksi, sen kyllä tiedän, eikä terveyskään, Luojalle kiitos. Mutta rahat -- nepä ne ovatkin jo tiessään", huokasi Mäentausta.

"Mihin ne ovat juosseet?" kysäsi Elli. "Eivätkö ne ole pankissa tallessa, kuten" -- -- --

"Niin, -- ne olivat. Voinhan teille opiksi kertoa, kuinka kävi ja kuinka on luullakseni käynyt monelle, joka tahtoo tuossa tuokiossa rikastua. Alussa olivat rahani pankissa, kunnes eräänä päivänä saapui luokseni metsäasioitsija, joka ehdotti minulle ahväärin. Hänen laskunsa olivat erittäin loistavat: tulisi yhdessä vuodessa ansaitsemaan 50 prosenttia. Hän kyllä hoitaisi koko homman, eikä minun muka muuta tarvinnut, kuin vaan rahani liikkeesen antaa ja sitten hyvät voitot nostaa. Vaimoni oli asiaan erittäinkin innostunut" -- --

"Tuota vanhaa juttua tuo" -- -- --

"Elä nyt sekoita. Me sovimme asian, minä noudin rahat pankista ja varmat kirjat tehtiin. Vuoden päästä teki asioitsija vararikon, vieläpä siksi huonon, ett'ei edes puolta pääomasta saatane takaisin -- voitosta puhumattakaan. Se on juuri tuo äkkinäisen rikastumisen toivo, joka niin useasti vie perikatoon. Minä oivallan, että henkivakuutus kyllä voittaisi paremmin alaa, ell'ei ihmissydämeen olisi niin vahvasti juurtunut halu päästä pian ja vähällä vaivalla rikkaaksi. Vielä ei malta taipua hiljaiseen säästämiseen, eikä vähitellen, vaan varmuudella saavutettavaan vaurastumiseen. Lisäksi vielä tulee, että nautinnonhalu, kuten jo äsken kiivastuneena lausuin, on kasvanut äärimmilleen. Tulevien sukupolvien kohtaloa ei liioin ajatella, kunhan vaan nykyhetkenä hyvin eletään. Minä kuitenkin olen tilani jommoiseen kuntoon laittanut -- ennätin toki viljelyksen laajentamiseen osan metsärahoista käyttää. Ja olenhan voinut säästöjäkin tehdä. Mutta kun katselee Korpelan isännän taloutta ja miettii, missä kunnossa hän asiansa perillisilleen jättää, silloin on vaikea pysyä maltissaan. Voi kuitenkin sitä tuhlausta ja hurjaa elämää, jota Korpelassa vietettiin ja osaksi vieläkin vietettäisiin, jos varat riittäisivät. Mutta ylellistä elämää seurannut laiskuus ja kykenemättömyys on pian tekevä lopun siitä, mitä vähän vielä jäljellä on. Ja samassa asemassa on maassamme monta sataa taloa. Jos todellakin, kuten Eljaksen toivo on, älyttäisiin edes osa niistä rahoista, joita metsillä saadaan, panna henkivakuutukseen, niin jäisi toki vakuutussumma tulevalle polvelle. Nyt sitä vastoin jätetään tulevain polvien perittäväksi metsättömät tilat, jotka muutenkin ovat turmeltuneet. Onpa mielestäni siis sangen järkevästi harkittua Eljakselta, että hän on päättänyt panna niin varmaan säästöön osan perintönä saamistaan rahoista. Tahtoisin kuitenkin huomauttaa, että viisaus käskee myöskin varovaisuuteen, ja sen vuoksi neuvon jättämään osan rahoista pankin talteen ja ainoastaan osan käyttämään henkivakuutukseen. Tämmöinen on minun neuvoni."

"No, mitäpä opettaja sanoo? Olettehan nyt jo saanut kuulla ja miettiä tarpeeksi asti", tuumi Elli.

"Täytyy siis vihdoin minunkin lausua avomielinen tunnustukseni. Nyt on seikka semmoinen, että minä tavallaan olen jäävi antamaan neuvoa tässä asiassa. Minä nimittäin olen pari päivää sitten tullut henkivakuutusasiamieheksi, ja ehkä emännät, jos olisin tämän ilmaissut ja sitten puhellut, sanoisivat minun haastavan omaan pussiini. Sitä en kuitenkaan tee ja vilpittömästi on minun sanottava, ett'en olisi voinut asiaa niin perinpohjaisesti selittää, kuin Mattilan isäntä on sen suorittanut. En olekaan vielä ennättänyt lukea ja tutkia kaikkia kirjallisuutta, jota näkyy olevan koko joukko, enkä ennen ryhdy asiaa ajamaan, kuin ensin itse olen päässyt täydellisesti sen perille. Kyllä itse olen vakuutettu ja vakuutusasian harras ystävä minä myöskin olen. Luonnollisesti en voi muuta, kuin lämpimimmin kannattaa Mattilan isännän sekä vakuutusaijetta että vakuutustapaa. Lisäksi pyydän vielä kiittää siitä erinomaisesta opetuksesta, jonka olen tänään saanut ja jonka perustukselle minun nyt on helppoa lisätietoja hankkia."

"Mitä yhtiötä opettaja edustaa?"

"Suomi-yhtiötä tietysti, jossa itsekin olen vakuutettu."

"Olen mielissäni, että juuri opettaja" -- lausui Eljas -- "on meidän paikkakunnan asiamieheksi tullut, sillä, varmaan tiedän, että hän itse tahtoo tehtäväänsä perehtyä ja innolla muitakin vakuutuksen kannattajiksi hommaa. Mutta mitäs sanotte esimerkiksi naapurikunnan asiamiehestä, joka minulle ei voinut selittää, mimmoista kannattavaisuutta voisi korkoon nähden kertamaksulla tehdystä henkivakuutuksesta odottaa? Onneksi toki sain yhtiön viimeisen Vuosikirjan, josta helposti löysin moiseen laskelmaan tarvittavat numerot."

"Tahdon huomauttaa" -- puhui opettaja -- "että näytään yhtiön puolelta vakaasti kiellettävän suurten voittojen luulottelulla houkuttelemasta ihmisiä henkivakuutukseen, koska semmoista toimintatapaa ei katsota arvokkaaksi."

"Mutta eipä se voi mitään voitonluulottelua olla, kun minä lasken, minkä koron rahat tuottavat, jos yhtiö antaa sen ja sen voittoprosentin."

"Asiamiehenä ei saa tehdä laskelmia vastaisuuden varalle tähän saakka saavutetun voittoprosentin perustalla -- sen ainoastaan saa ilmoittaa, mikä yhtiön voitto on ollut, mutta sen perustalle on kielletty tekemästä siihen suuntaan vivahtavia lupauksia, että saavutettu tulos on vast'edeskin pysyvä: voitonluulottelu voi, näettekös, aikaa myöten tuottaa aatteelle vahinkoa. Yksityinen henkilö saattaa niistä seikoista puhella, mutta ei asiamies koskaan", selitti opettaja.

"Vaan ainakin on asiamiehen jaettava yhtiön kirjallisuutta ja opetettava jokaista henkilöä sitä viljelemään ja oikein ymmärtämään -- vakuutuksen ottaminen seuraa kyllä sitten, kun asia on ensin selväksi tullut."

Kahvintuoja astui sisään. Mäentausta vilkasi kelloonsa. "No, onpa tässä aikaa kulunut, eikä ollenkaan ole huomattu, että kohta on ilta käsissä. Ei muuta kuin tuhannet kiitokset isäntäväelle ja sitten kiireen kautta kotiin."

"Meidän asiamme on kiittää ystävällisestä käynnistänne", sanoi Eljas. "Mutta, Elli, mitäs sanot nyt? Onko vakaumuksesi muuttunut vai pysytkö vielä entisessä mielipiteessäsi? Sinun on omasta vapaaehtoisesta vakaumuksestasi päätettävä asiasta."

"Kyllä minä olen täydellisesti kääntynyt sinun uskoosi ja lupaan aina kiltisti olla mukana sinun hyvissä harrastuksissasi."

Kun hevonen oli valjastettu ja Mäentaustan isäntäväki istui lattialla, vaihdettiin viimeiset jäähyväiset, eikä suinkaan jätetty moneen kertaan muistuttamatta: "elkää unohtako käydä katsomassa."

Opettajalle olisi annettu kyyti, mutta hän tahtoi kernaammin kävellä jalkaisin. Lähtiessään hän sanoi: "Tulevana sunnuntaina on nuorisoseuralla iltama, jossa minun on pyydetty puhumaan. Koetanpa nyt saada henkivakuutuksesta jotain kokoon, sillä tunnen olevani asiaan innostunut. Nuoriso juuri on saatava säästämisen hyvä avu tuntemaan -- ja kun vaan kansamme taloudellinen asema kehittyy rinnakkain henkisen pääoman kanssa, niin aikakauden myrskyt voidaan murtumatta kestää. Toivottavasti teiltäkin tullaan iltamaan, ja varmaan Mattilan isäntä on vankkana apuna, jos keskustelussa en kykenisi puoliani pitämään."

"Tietysti tullaan. Valmiina minä myöskin olen, missä suinkin voin henkivakuutusasialle palvelusta tehdä."

Kun Elli hyväili pikku Eljasta nukkumaan, puheli hän itsekseen: "Sinä siunattu lapsi! Olkoonpa ollut vaikka sattumakin, mutta tänään sinun kauttasi avautuivat silmäni ja järkeni käsittämään, että jokaisella, mutta erittäinkin vanhemmilla, on velvollisuuksia tulevia polvia kohtaan, oikein kalliita velvollisuuksia. Oli vähällä, ett'en pyörtynyt. Mutta nyt iloitsen siitä kohtauksesta. Valitettavaa vaan on, ett'ei monikaan taida tehtäväänsä ja velvollisuuttaan ymmärtää. Ehkä myös on niin, että moni liian hartaasti ainoastaan itseään ajattelee. Kansanopistossa kuulin kerrottavan eräällä luennolla, että Napoleon oli lausunut: 'Ranska tarvitsee hyviä äitejä.' Niitä meidänkin maa tarvitsee, sekä näinä synkkinä aikoina että ainakin. Maamme äitien pyhä velvollisuus on tehdä kaikki, mitä suinkin voivat parantaakseen toistensa kohtaloa, eivätkä he koskaan voi tehdä liian paljon."

"Suokoon Jumala, että kaikki äidit ajattelisivat samoin!" lausui Eljas, joka oli hiljaa ovella seisonut.

IV.

Noin kuukausi tämän jälkeen tapasivat Mäentausta ja Eljas toisensa kunnankokouksessa. Juteltiin yhtä ja toista. Vihdoin kysyi Mäentausta:

"No, mitäs teitte sitten henkivakuutuksen kanssa?"

"Otimme me henkivakuutuksen molemmat, Elli 55 vuoden vanhana nostettavan ja minä 60 vuoden. Maksun suoritimme talletuksilla. Puolet talletuksistamme ovat edelleenkin pankin hallussa, mutta nyt sijoitettuina siten, että korot aina heti lisätään pääomaan, jolle niin sanoakseni itsestään korko korolle kasvaa. Opettaja ilmoitti äsken, että vakuutushakemuksemme ovat hyväksytyt. Aijon kokouksen loputtua mennä ne lunastamaan."

"Vai niin ... hm ... no, voinhan sanoa, että vaimoni ja minä otimme myöskin henkivakuutuksen. Mutta kun jo ijäkkäitä olemme, täytyi meidän tehdä elinaikainen vakuutus. Maksut kuitenkin suoritamme kerrassaan. Tuota äsken mainitsemaasi talletustapaa en ole ennen tietänyt. Sehän on vallan sopiva siinä tapauksessa, kun korkorahoja ei tarvitse käytettäväkseen ottaa. Minäkin laitan pankkitalletukseni samanlaiseksi, jahka tässä kaupunkiin menen."

"Mutta kuulkaahan, setä. Olin huomaavinani, että te ikäänkuin salaisuutena tunnutte pitävän henkivakuutustanne. Kun te kuitenkin olette esimerkkiä antava mies paikkakunnalla ja kun kerran olette punninnut asian ja sen hyväksi huomannut, niin ette te mielestäni saa sitä ainoastaan omana tietonanne pitää, vaan päinvastoin on se tunnetuksi tehtävä, jotta teidän jälkiänne muutkin seuraisivat. Eivät olevaiset olot korjaannu siten, että vaan yksi ja toinen parannuspuuhiin ryhtyy -- koko kansan on yksimielisesti toimeen tartuttava. Minä en ole mikään painava mies kunnassamme, mutta kyllä opettaja saa käyttää minun vakuutustani toisten kehoittamiseksi, jos vaan tahtoo. Varmasti uskon, että teidän antama esimerkki vaikuttaisi hyvin paljon sekä omassa että myöskin lähikunnissa. Jos siis ei vakuutustanne tarvitseisi salassa pitää, olisi siitä asialle ja hyödylliselle aatteelle etua."

"Liioittelet sinä nyt", sanoi Mäentausta hymyillen. "Mutta siitä huolimatta en tahdo kynttilää vakan alla pitää -- jos noin sopii sanoa. Kyllä minun vakuutukseni saa muitten tietoon tulla, vaikka en luonnollisesti tahdokaan siitä itse puhua."

"No niin, se oli oikein! Toivokaamme vaan, että hyvin monet ryhtyvät käyttämään henkivakuutusta maamme taloudellisen vaurastumisen hyväksi!"

End of Project Gutenberg's Järkimiehet miettimässä, by Kaarlo Hemmo Tiihonen