Part 3

Tytön vastaus loukkasi häntä. Hän tuli ajatelleeksi, että tämä vain teki hänestä pilaa. Vaan luotuaan jälleen katseen tuohon pieneen olentoon katosi hänestä kaikki epäluulo. Tyttö näytti niin yksinkertaiselta ja avomieliseltä, vaan kuitenkaan Jack ei ymmärtänyt häntä.

Tähän saakka oli tyttö pitänyt silmänsä alas luotuina, vaan äkkiä hän kohotti ne ja katsoi nuoreen mieheen kysyvästi. Kuinka ihanat olivatkaan hänen silmänsä ja mitenkä suloiset ja viattomat hänen kasvonsa! Hän alkoi tuntea suurta hellyyttä tyttöä kohtaan, kumartui ja tarttui hänen käsiinsä. Niin epävarmat kuin hänen aikomuksensa olivat olleetkin kutsuessaan tytön luokseen, yhtä varma oli hän nyt siitä, mitä hänen tuli tehdä.

"Muistatteko, Yuki, mitä minulta kysyitte silloin, kun olitte täällä ensi kerran?"

"Muistan." -- Tyttö katsoi edelleenkin kysyvästi nuoreen mieheen.

"Tahtoisitteko te -- tahtoisitteko mieluummin mennä naimisiin minun kanssani kuin jommankumman kanssa niistä kahdesta?" kysyi hän hiljaa.

"Tahtoisin", vastasi Yuki tuskin kuuluvalla äänellä.

Jack epäili hetkisen, mutta tyttö keskeytti hänet äkkiä:

"Te tahtoo huolia minut!"

"Minä tahdon sinut, Yuki, lemmittyni, minä tahdon", kuiskasi hän ja vei hänen kätensä huulilleen.

"Se on päätetty siis."

Tämän sanottuaan alkoi tyttö vavista, kovasti vavista. Mutta mielenliikutusta hän ei osoittanut.

Tuskin oli Jack ehtinyt suudella hänen otsaansa, kun Ido astui sisään ja antoi heille ammatillisen siunauksensa. Hän oli eräästä shojin reiästä katsellut, mitä huoneessa tapahtui, eikä hän nähtävästi saattanut odottaa kauemmin, vaan kiiruhti esittämään vaatimuksensa.

Hänen saapumisensa muistutti Jackia jälleen velvollisuuksistaan, ja koska hän halusi selvitä nakodasta niin pian kuin mahdollista, pyysi hän Yukia odottamaan hetkisen, johtaen sitten Idon kanssaan takaisin viereiseen huoneeseen.

Nakoda oli heti valmis esittämään ehtonsa. Tämä sopimuksen teko tuntui nuoresta miehestä sangen kiusalliselta.

"Mitä!" huudahti hän kiivastuneena. "Jos me kerran menemme naimisiin, saa hän tietysti kaiken mitä hän tarvitsee ja haluaa."

"Ei siinä tarpeeksi", virkkoi nakoda varovaisesti. "On laadittava avioliittosopimus sekä kirjallinen lupaus siitä summasta, minkä hänelle tarjoatte. Hinta kohoaa myös senvuoksi, että nainen on tyttö, eikä leski."

Sen jälkeen kun tuo epämiellyttävä sopimus oli tehty, poistui nakoda kumartaen, ja Jack palasi Yukin luokse. Hän tapasi hänet aivan muuttuneena: kaikki äskeinen avomielisyys oli kadonnut ja tyttö teeskenteli nyt samoinkuin aikaisemminkin. Tyttö astui askelen taaksepäin ja hänen käytöksensä tuntui pakoitetulta. Vähän ajan kuluttua kysäsi hän:

"Te tulee pitämään minusta, teidän ylhäisyytenne."

"Siitä asiasta älkäämme nyt puhuko", vastasi nuori mies hymyillen.

"Emmekö puhuisi siitä!" huudahti Yuki. "Sehän on varma asia."

Hän nauroi viehättävästi ja näytti sillä hetkellä niin lumoavalta, että Jack tahtoi suudella häntä, vaan tyttö väistyi, teeskennellen pelästystä.

"Se ei ole oikein", selitti hän, "ennenkuin me olemme naimisissa."

"Koittaisipa pian se päivä!" huudahti Jack tavattoman kiihkoisena.

Kun tyttö loittoni hänestä, meni hän hänen jälkeensä ja kysyi poikamaisesti:

"Entä te, pidättekö te minusta?"

Tyttö mittasi häntä kiireestä kantapäähän, sekä nyökäytti päätään myöntävästi, jonka jälkeen he molemmat nauroivat iloisesti. Kun Jack sitten jälleen tahtoi lähestyä tyttöä, näytti tämä ikäänkuin pelkäävän. Jack pidätti itsensä, sillä hän ei tahtonut säikyttää häntä.

"Te ei ole pitänyt toista vaimoa ennen?" kysyi tyttö.

"En, Jumala varjelkoon!"

"Ei minäkään ole ollut toisella miehellä", selitti tyttö, nähtävästi hyvin tyytyväisenä. Ja hän lisäsi: "Jos ylhäisyys olisi mennyt naimisiin jonkun toisen japanilaisen tytön kanssa, hän ehkä olisi ennen ollut miehellä, mutta minä ei _koskaan_."

"Minä uskon, minä uskon." Nuori mies ei oikein tietänyt, mitä hänen piti sanoa.

Vaan tyttö jatkoi:

"Eikö totta, te maksaa enemmän rahaa minunlaiselleni mousmèlle [mousmè = pieni tyttö], joka ei ennen ole ollut naimisissa?"

Nämä sanat saivat nuoren miehen säpsähtämään ja otsaansa rypistäen virkkoi hän tytölle:

"Siitä asiasta olen jo sopinut nakodan kanssa."

Kun tyttö oli huomannut pahoittaneensa hänen mieltään, katsoi hän häneen pitkään. Hän hymyili Jackille suloisesti ja herttaisesti.

"Te ehk'ei pidä minusta enää!"

Nuoren miehen otsa ei kuitenkaan kirkastunut. Tyttö oli loukannut häntä mainitessaan rahoista.

"Ehkä ei te huoli minua enää ollenkaan?" koetteli hän uudelleen. "Parempi kun minä poistuu. Minä jättää teidät yksin."

Hän kääntyi ja lähestyi hitaasti ovea, mutta Jack riensi kiireesti hänen jälkeensä.

"Älkää lähtekö luotani, Yuki!" huudahti hän ja sulki hänet intohimoisesti syliinsä. Tyttö antoi syleillä itseään, vaan vapisi kuin pelästynyt lapsi, Ja nyt suuteli Jack häntä ensi kerran.

* * * * *

Kun tyttö oli jättänyt hänet katseli hän kotvan aikaa hämmästyneenä itseään suuressa kuvastimessa. Vai niin -- hän aikoi mennä naimisiin. Aivanko todella? -- Todella, todella, sillä enää ei ollut mahdollista sitä peruuttaa. Eikä hän puolestaan mitään peruutusta toivonutkaan -- siitä hän oli varma! Päinvastoin oli hän sangen tyytyväinen siihen, mitä oli tapahtunut -- ja vielä enemmän: hän tunsi, että hänen tulevaisuutensa muodostuisi onnelliseksi.

Vähemmän onnellinen hän kuitenkin olisi ollut, jos hän, katsellessaan kuvastimessa omaa olentoaan, olisi samalla hetkellä nähnyt Yukin. Tämä oli kyennyt näyttämään iloisia kasvoja aina siihen saakka, kun hän astui jiurikishaansa, vaan päästyään varmuuteen siitä, ettei Jack häntä enää nähnyt, oli kuin elämä olisi paennut hänestä. Hän muuttui kuolon kalpeaksi, eikä hän koko matkalla Tokioon katsonut oikealle eikä vasemmalle, vaan tuijotti suoraan eteensä. Ja kun Ido salaa katsahti häneen, huomasi hän, että tyttösen silmät olivat täynnä kyyneleitä.

V

Itä ja länsi yhtyvät.

Muutamia päiviä tämän jälkeen he menivät naimisiin. Ne olivat sangen vaatimattomat häät. Ei tarjottu muita virvokkeita kuin kupillinen teetä, eikä niissä, vastoin tavanmukaisia japanilaisia vihkimismenoja, ollut läsnä ketään sukulaisia eikä ystäviä. Saapuvilla ei ollut muita kuin nuori pari sekä Jackin palvelija, palvelijatar ja nakoda Ido. Yuki itse lauloi häälaulun.

He alkoivat aviollisen elämänsä sangen ihanalla ja luonnonkauniilla seudulla. Rakennus, joka sinänsä oli täydellinen taideteos, sijaitsi kummulla, jonka molemmanpuoleiset laaksoon viertävät rinteet uhkuivat vihertävää kasvullisuutta. Kauempana taivaanrannalla siinti moniharjainen vuoristo, jonka huippuja loistava auringon valo purpuroitsi.

Läheisyydessä virtasi hiljaa pienoinen puro, joka moninaisessa väriloisteessaan muistutti sateenkaarta, ja jonka pinnalla Jumalan luonnon kauniit maisemat väreilevinä toistuivat. Mitkään laineet eivät sen kirkkautta häirinneet, eivätkä kosket panneet sen vettä poreilemaan, eivät sielläkään kaukana, missä se laski Tokionlahden hyväilevien aaltojen helmaan.

Heidän korkealla sijaitsevasta kodistaan oli myöskin hurmaavan kaunis näköala yli koko kauniin Tokion, jonka valot aavemaisina leiskuivat, ja jonka kiemurtelevat kadut ja kujat ikäänkuin muodostivat suuren labyrintin. Ja koko ympäristö kukkuloineen, laaksoineen, niittyineen ja metsineen todisti tämän onnellisen seudun suurenmoista luonnon ihanuutta.

Kirsikka- ja luumupuiden oksat, jotka olivat täynnä punaisia ja valkoisia kukkia, keinuivat hiljaa leppoisassa, leudossa toukokuun tuulessa, joka vastuksitta sai kulettaa niiden hurmaavaa tuoksua, minkä levenemistä talvi niin mustasukkaisesti oli tähän saakka estellyt, vaan mikä nyt kirkkaassa ja raikkaassa ilmassa levitti ympärilleen kevään ja uudestasyntymisen tunnetta. Jos missään niin sellaisessa keskuksessa syntyy rakkaus kuumista, värähtelevistä aatoksista, jotka kylmän järjen ja vakavien huolien varoituksista huolimatta täyttävät ihmissielun sellaisella tunteiden laineikolla, jota vastaan eivät väkevimmätkään voimat mitään mahda.

Jack Bigelow tunsi itsensä samalla hämmentyneeksi ja juopuneeksi. Tyttöä kohtaan oli hän kuitenkin hyvä ja hellä, ja useita päiviä häiden jälkeen näytti tämäkin onnelliselta ja tyytyväiseltä. Mutta sitten hän äkkiä katosi, eikä Jack nähnyt häntä kokonaiseen viikkoon.

Jack kaipasi häntä sanomattomasti. Hän odotti häntä maltittomasti ja tytön katoaminen sai hänet äärimmäisen rauhattomaksi. Lyhyen yhdessäolonsa aikana oli hän ehtinyt suuresti kiintyä tuohon leikkivään, hurmaavaan olentoon.

Viikon lopulla saapui hän jälleen takaisin ja ryhtyi toimittamaan taloustehtäviään, ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän ei maininnut sanallakaan, missä hän oli ollut, eikä Jack myöskään tahtonut pakottaa häntä puhumaan.

Sen sijaan, että hän vähitellen olisi lähemmin tullut tuntemaan hänet, lisääntyi hänen hämmennyksensä lisääntymistään, sillä hän ei laisinkaan oppinut häntä ymmärtämään. Toisella hetkellä oli Yuki rakastava, teeskentelemätön ja luottavainen, toisella taas kummallinen ja arvoituksellinen. Milloin hän nauroi, lauloi ja tanssi iloisena ja suruttomana kuin pieni lapsi, milloin taas Jack oli varma siitä, että hän oli itkenyt, vaikka Yuki sen itsepintaisesti kielsi.

Eräänä päivänä kysyi Jack häneltä, miltä hänestä tuntuisi pukeutua amerikalaiseen pukuun. Tyttö jäljitteli häntä. Hän jäljitteli kaikkea ja kaikkia, lintujen viserryksestä aina palvelijaan ja palvelijattareen saakka.

"Tällaiselta minä näyttäisin", sanoi hän, ja kietaisi omeshinsa [omeshi = kimono] hullunkurisen muotoiseksi ja painoi päähänsä Jackin suuren kesähatun. Sen jälkeen hän nauroi sydämellisesti ja kietoi käsivartensa hänen kaulaansa.

"Te tahtoisi varmaan, että minä olisi amerikalainen tyttö?"

"Sinä olet pikku noita, Yuki-san", vastasi Jack.

"Minä tarvitsee uusi leninki", virkkoi tyttö ja ojensi pienen valkoisen kätensä. Jack rypisti silmäkulmiaan. Hän tuli aina pahalle tuulelle, kun Yuki pyysi häneltä rahaa. Kuitenkin täytti hän hänen pivonsa niillä hopearahoilla, jotka hänellä sattuivat olemaan taskuissaan, vaan heti kun tyttö oli lähtenyt hänen luotaan, jonka hän aina teki saatuaan rahaa, tunsi hän vastustamattoman halun ottaa ne häneltä takaisin. Jack kuuli hänen heleän naurunsa shojin läpi ja hän tiesi, että tyttö teki hänestä pilaa.

"Se johtuu kai hänen synnynnäisestä halustaan saada kauniita vaatteita ja rihkamaa", tuumi hän itsekseen. "Sehän piirre hänessä on oikeastaan vain pelkkää naisellisuutta."

Päivää jälkeen, kun Yuki istui häntä vastapäätä ja söi tavattoman pientä aamiaisannostaan, joka käsitti yhden luumun, pienen pienen kalan sekä kupillisen teetä, kertoi Jack hänelle salaperäisenä aikovansa lähteä kaupunkiin asioilleen.

Yuki lausui heti halunsa saada seurata häntä, se kun kuului hyvän ja nöyrän aviovaimon velvollisuuksiin.

Jack vastasi, että se oli aivan mahdotonta. Hänen asiansa oli niin salainen, ettei hän saattaisi kertoa sitä ennenkuin palattuaan.

Itsepintaisesti pyysi Yuki seurata häntä niinkuin orja herraansa, ja kun Jack vaan nauroi hänelle, rukoili hän niin kiihkeästi ja herttaisesti päästä mukaan, että miehen lopuksi täytyi kertoa hänelle koko se yllätys, jonka hän oli aikonut valmistaa hänelle. Yuki selitti silloin närkästyneenä, ettei hän liikkuisi tuumaakaan talosta ja että Jack saisi yksin toimittaa suurenmoiset asiansa! Senjälkeen lähti Jack Tokioon ja nuorekkaassa vallattomuudessaan osti hänelle sellaisen määrän silkkikankaita ja liinatavaroita, että niistä olisi tullut Yukille vähintäin viisikymmentä leninkiä.

Yuki osoitti hänelle mitä suurinta kiitollisuuttaan, mutta sanoi, ettei hän tietänyt, mitä hän tekisi niin tavattoman suurella määrällä koreuksia. Nuo hienot kankaat olivat liian kauniita ja kallisarvoisia verhotakseen hänen vähäpätöistä persoonaansa.

"Nyt", ajatteli Jack sisäisesti tyytyväisenä, "nyt oli tuo epämiellyttävä rahakysymys moniksi ajoiksi poistettu, sillä nyt hänellä oli kaikki, mitä hän saattoi toivoa ja vielä enemmän hän saisi. Minä kyllä pidän hänestä hyvää huolta, mutta siihen ei tarvita mitään imarteluja eikä mielistelyjä."

Muutaman päivän perästä saapui Yuki hänen luokseen aivan hengästyneenä ja hämmästyksissään. Joku oli varastanut häneltä nuo kalliit silkit ja kankaat, vaan sitä eivät suinkaan olleet tehneet tarjoilijatar eikä palvelija. Ei, ei! Se oli aivan mahdotonta. He olivat yksinkertaisia, jumalia pelkääväisiä ja kunniallisia ihmisiä. Mutta kuitenkin oli kaikki tavarat poissa. Minne ne olivat joutuneet, sitä hänen oli mahdoton aavistaa. Hän ei voinut käsittää, kuka ne oli varastanut. Jumalat olivat ehkä katsoneet hänen olentonsa liian vähäpätöiseksi ja halvaksi kantamaan niin upeita koristuksia. Olisi senvuoksi väärin ja tuloksetonta koettaa saada selvää kadonneista tavaroista. Jumalten tahto oli, ettei hän saanut pitää hänelle annettua lahjaa. Aivan varmaan olivat jumalat suuttuneet hänen liiallisesta turhamaisuudestaan. Niin, se oli ainoa selitys tähän hämärään tapahtumaan. Tietysti olivat jumalat vihaisia! Mitkä jumalat eivät sitä olisi? Oli synti ostaa niin paljon kalliita tavaroita yhdellä kertaa!

Yuki näytti hyvin murheelliselta, ja hänen miehensä, joka ihmetteli hänen suurta kaunopuheisuuttaan, jolla hän koetti tehdä varkaat viattomiksi, lohdutteli häntä lupaamalla ostaa hänelle kaksin verroin kalliita koreuksia.

"Ei, ei", vastasi Yuki hyvin totisena, "parempi antaa rahaa minulle. Minä tahtoo ostaa vain pikkuisen, pikkuisen kerrallaan -- että jumalat olisivat tyytyväisiä."

VI

Seikkailijatar.

Jack Bigelow lepäsi hajamielisenä riippumatossa. Hän ei nukkunut, vaikka hän oli vetänyt hatun silmilleen. Hän oli täysin valveilla ja hyvin kiintynyt seuraamaan erästä pikku olentoa, joka istui matolla vähän matkan päässä hänestä. Jack oli useat kerrat pyytänyt häntä tulemaan lähemmäksi, vaan tämä ei tähän saakka ollut osoittanut pienintäkään halua noudattaa hänen kehotustaan. Hän huvitteli itseään poimimalla eräästä alasriippuvasta oksasta kirsimarjoja, jotka hän söi, heitellen sitten niiden kiviä eri tahoille. Hän vain jatkoi tuota omituista askaroimistaan ollenkaan välittämättä siitä äänestä, joka puhui hänelle.

"Täällä riippumatossa on sijaa meille kahdelle, Yuki. Juuri senvuoksi olen tilannut tämän näin suuren."

Yuki ei kuitenkaan herennyt leikittelystään, eikä suvainnut kunnioittaa häntä pienimmälläkään vastauksella; ainoastaan pieni sivukatse hänen sinisistä silmistään todisti hänen kuulleen, mitä hänelle oli sanottu.

"Miten on laitasi, Yuki? Miksi olet noin vaitelias?"

Ei vastausta.

"Kuulehan, mrs Bigelow, minä ihan varmaan tuon sinut tänne väkivallalla, ellet sinä tahdo totella herraasi ja miestäsi."

Yuki vilkaisi häneen epäilevästi, ja vieno hymyily muodosti pienet kuopat hänen poskilleen.

"Kas niin! Olehan iloinen, Yuki! Sinä olet niin kaunis, niin hurmaavan kaunis, ja hymyillessäsi aivan vastustamaton."

Yuki painoi kylmästi päänsä alas.

"Pitäisikö te siitä, jos minä aina hymyilisi?" kysyi hän.

"No, enpä tiedä", vastasi Jack, tirkistäen häneen salaa hatunreunansa alta. "Ajan pitkään se ehkä kävisi yksitoikkoiseksi."

"Juuri siksi minä ei hymyile tänään."

"Mitä sinä tarkotat?"

"Koko eilisen päivän minä naureskeli."

Jack hymyili.

"Muutahan mattosi vähän lähemmä, Yuki!" Hän osoitti hänelle paikan aivan riippumaton vieressä. "Minulla on sinulle jotain sanottavaa."

"Minun korvani ovat --"

"-- aivan liian pienet voidaksesi kuulla niin pitkän matkan päähän", keskeytti Jack hänen lauseensa. "Tule nyt tänne!"

"Paljon kiitoksia", virkkoi Yuki arvokkaasti. "Minä istuu tässä erinomaisen hyvin. Minä ei tahdo olla niin lähellä teidän ylhäisyyttä."

"Miksikä et, jos saan luvan kysyä?"

"Miksikä? Hm! Minä tarkottaa minun olevan vain pieni, pieni orjatar."

"Sinä olet minun vaimoni, minun pikku, pikku lumoojattareni!"

"Vaimonneko? Oh, sitä minä ei tietänyt?" Hän oli ajattelevinaan sitä, mitä hän oli lausunut.

"Te olette siis pettänyt minut solmiessanne kanssani väärän avioliiton, hyvä rouva", selitti hänen miehensä.

"Se on nakodan syy."

"Mikä?"

"Että te sai minut vaimoksi ja" -- hän lisäsi pitkäveteisesti -- "palvelijattareksi."

"Vai niin, vai oli se nakodan syy! Tule siis tänne, pikku palvelijattareni! Palvelijattarien täytyy olla kuuliaisia."

"Ei, ei tuollaista pahaa isäntää kohtaan, joka suotta kiusaa", virkkoi Yuki pelottomasti nauraen. "Sitäpaitsi -- palvelija isännästään kaukana istua täytyy."

"No, entä vaimo sitten?"

"Hm, pikku, pikku verran lähempänä." Yuki siirtyi noin tuuman mitan häntä lähemmäksi. "Vaimo vain pikku verran palvelijatarta parempi."

"Kuulepas, mrs Bigelow, sinä et täytä avioliittosopimustasi. Sinä olet vannonut rakastavasi, kunnioittavasi ja tottelevasi --"

Yuki purskahti lyhyeen, kovaan nauruun.

"Aivan varmaan, niin te vannoitte, rouvaseni!"

"Minä ei sitä tehnyt. Semmoista on vain vanha kristitty avioliitto."

Jack katsahti häneen kummastuneena.

"Mitä sinä tiedät kristittyjen avioliitosta?"

"Pikku, pikku verran."

"Tule tänne, Yuki!"

"Te ehkä pitää, jos minä laulaa!"

"Tule tänne luokseni!"

"Te ehkä pitää, jos minä tanssii? -- Pikku, pikku kesätanssin?"

"Etkö kuule, Yuki, tule tänne! Mitä sinä tarkotat kesätanssilla?"

Samassa silmänräpäyksessä juoksi Yuki sisään huvilaan, vaan palasi pian. Hän oli pukenut ylleen punakeltaisen, liehuvan kimonon, ja rinnoilleen sekä hiuksiinsa oli hän kiinnittänyt tulipunaisia valmuja.

"Tämä on kesäistä auringonpaistetta", virkkoi hän, alkaen huojua edes ja takaisin. "Minä on auringon jumalatar ja te -- te on musta, kylmä maa. Minä nousee ja lämmittää teitä säteillä." -- Silmänräpäyksen ajan seisoi hän hiljaa, pää taaksepäin nojautuneena, samalla kun hymyily, joka sai näkyviin hänen kiiltävän valkoiset hampaansa, leikki hänen huulillaan, ja koko hänen olentonsa säteili viehkeyttä. Sitten hän alkoi tanssia. Hiljaa ja kevyesti leijaili hän sinne tänne. Kesäinen tuuli leikki ja ilakoi hänen kanssaan, hänen, pikku Yukin, jonka notkuva vartalo keinui ja taipui eri suuntiin, jonka kädet ja jalat tekivät jäljittelemättömän miellyttäviä liikkeitä, ja jonka kasvot loistivat kirkkaina ja suloisina.

"Sinä olet todellakin pieni nero", virkkoi Jack, kun Yuki oli lopettanut tanssinsa ja höyhenen lailla kevyesti vaipui hänen jalkojensa juureen.

"Se on totta", myönsi tämä veitikkamaisesti.

Jackia huvitti rajattomasti hänen itsetietoisuutensa. Hän heitti hattunsa Yukia kohti ja osui niin hyvin, että se lensi suoraan hänen päähänsä. Tämä ylisti hänen taitoaan, veti hatun alas silmilleen ja asettautui istumaan matolle. Jack nauroi hänelle ja oli mitä parhaimmalla tuulella. He olivat nyt olleet naimisissa kokonaisen kuukauden, ja koska Yuki ei ollut ollut poissa muutakuin tuon yhden ainoan kerran, alkoi Jack jo olla varma hänestä.

Yuki huomasi hänen olevan hyvällä tuulella ja päätti heti käyttää sitä hyväkseen. Hän otti hatun reunan hampaittensa väliin, matkitteli apinaa ja ryömi hänen luokseen, pyytäen palkkiota esityksestään. Jack ojensi pitkät käsivartensa häntä kohti, vaan hän osasi pysyttäytyä tarpeellisen välimatkan päässä, niin ettei hän saanut kiinni hänestä.

"Te pitää maksaa siitä kauniista näytöksestä, minkä minä teille antoi", virkkoi Yuki.

Jack heitti hänelle yhden seun.

Yuki irvisti sekä kysyi pettyneenä:

"Eikö enempää?"

Jack oli nyt huomannut hänen silmissään kiihkeän rahanhimon, ja hänen hyvä tuulensa katosi heti.

"Kuulehan, Yuki", virkkoi hän tyytymättömänä. "Sinä olet saanut tällä viikolla yli viisikymmentä dollaria. Minä en tietystikään kiellä sinulta rahoja, vaan minä en pidä, että sinä kaikissa mahdollisissa käänteissä koetat niitä houkutella minulta. Sinullahan ei ole mitään menoja, joten en käsitä, mihin sinä oikeastaan tarvitset niin paljon rahaa."

"Minä tarvitsee säästää", lausui Yuki salaperäisenä ja luuli sillä vastauksella hyvinkin puolustaneensa ahneuttaan.

"Miksi sinun täytyy säästää?"

"Siksi kuin kaikki muutkin säästää. Jonakin päivänä ei minä näekään niin paljon rahaa. Mitä minä silloin tekee? Siis minun täytyy säästää."

"Minähän olen mennyt naimisiin kanssasi. Sinulta ei koskaan saa puuttua mitään."

"Oh, te on mennyt naimisiin vain pikku, pikku ajaksi."

"Sinulla on todellakin hyvin kauniit ajatukset minusta, Yuki!"

"On, hyvin kauniit ajatukset", matki tämä.

"Sinun nimeesi on erääseen Tokion pankkiin sijoitettu niin suuri rahasumma, että se riittää sinulle koko elämäsi ajaksi. Jos minun täytyy jättää sinut joksikin aikaa, ei sinulta kuitenkaan puutu mitään."

"Mutta", virkkoi Yuki tuumivasti, "kun te jättää minut, niin minä on leski. Minä ei sitten enää ole naimisissa teidän kanssa. Sen vuoksi minä ei voi ottaa vastaan teidän rahoja." -- Viimeiset sanat lausui hän suurenmoisen ylpeästi.

"Täytyy todellakin myöntää, että sinun ajatuksesi minun rahojeni käyttämisestä ovat hiukan merkilliset!"

"Kun te jättää minut --" alotti hän jälleen.

"Miksi sinä pidät varmana, että niinä jätän sinut?" keskeytti hänet Jack. "Minulla ei ole ollenkaan sellaista aikomusta."

"Mitä te sanoo?" Yuki näytti aivan pelästyvän. "Tekö aikoo jäädä ainaiseksi minun luokseni?" -- Hänen äänensä tulkitsi enemmän kauhua kuin iloa.

"Miksi en jäisi?" kysäsi Jack terävästi, katsellen häntä tutkivin silmäyksin.

"Milord", virkkoi hän nöyrästi, "minä ei tahdo kuulla sellaista. Se olisi väärin minulta. Te uhraisi liiaksi paljon minun tähden."

Jack ei ollut varma, tekikö Yuki hänestä pilaa vai eikö.

"Sinun ei tarvitse pelätä", virkkoi hän suuttuneena. "Minä en luultavasti jää tänne ainaiseksi." Sen sanottuaan käänsi hän hänelle selkänsä.

Äkkiä tunsi Jack hänen pienen kätensä koskettavan hänen kasvojaan. Yuki seisoi nyt aivan riippumaton vieressä. Jack oli edelleen tyytymätön ja suuttunut. Hän oli torkkuvinaan ja rypisti silmäkulmiaan. Hän tiesi hyvin, miltä Yuki sillä hetkellä näytti. Hän tiesi, että jos hän loisi katseensa häneen, olisi hänen vihansa siinä samassa ohi. Yuki aukaisi varovaisesti hänen silmänsä ja suuteli niitä kevyesti. Ja sitten kömpi hän hiljaa riippumattoon hänen viereensä, huolimatta siitä, ettei häntä autettu.

"Teidän armonne", kuiskasi hän, nojaten häneen ja kietoen käsivartensa hänen kaulaansa, "kuulkaa minua!"

"Minä kuulen."

Jack katsoi häneen pitkään, hymyili ja suuteli häntä. Yuki nauroi itsetietoisesti ja voitollisesti. Tämä sai Jackin vielä kerran rypistämään silmäkulmiaan, vaan tuo pieni lumoojatar suuteli rypyt pois ja houkutteli hymyn jälleen ilmestymään hänen huulilleen.

"Ylhäisyys on hyvä ja antaa anteeksi! Minä tahtoo istua teidän jalkojenne juuressa ja puhua teille."

"Etkö tahdo puhua tässä?"

"Tässä ei hyvä. Silmiä häikäisee. Ah, suvaitkaa minun mennä alas!" pyysi hän hartaasti. Vastahakoisesti antoi Jack hänen liukua alas. Yuki istuutui maahan aivan riippumaton viereen ja huokasi syvään.

"No, mitä sinulla on sanottavaa?"

"Minä tahtoo puhua niistä rahoista."

"No niin", virkkoi Jack väsyneesti, "tehkäämme siis kerta kaikkiaan loppu tuosta rahakysymyksestä. Se kiusaa minua sanomattomasti."

"Minä tahtoo tehdä tunnustus."

"Soo!"

"Minulla on seitsemäntoista veljeä ja sisarta", sanoi hän pitkään ja juhlallisesti.

"Mitä sinä sanot, Yuki?" -- Jack oli vähällä pudota riippumatosta.

"Niin, seitsemäntoista!" Hän nyökäytti päätään surullisena.

"Missä he sitten kaikki asuvat?"

"Ah, he asuu siinä Tokion osassa, missä on kaikkien köyhien kodit."

"Entä isäsi ja äitisi?"

"Minun isä ja äiti on näin vanhat." Hän tahtoi havainnollisesti esittää heidän vanhuuttaan, ottaen hyvin kumarassa muutamia askeleita sekä yskien hiljaa.

"No, entä sitten?" kysäsi Jack äkisti.

"Minä antaa kaikki rahat isälle, äidille ja niille seitsemälletoista veljelle ja sisarelle. Se on kaikki, mitä he saa koko maailmassa."

"Mutta eikö kukaan heistä tee työtä? Eikö kukaan heistä ole naimisissa? Mitenkä oikeastaan on kaikkien sinun sisaruksiesi laita?"

"He on kaikki liian nuoria tehdäkseen työtä tai mennäkseen naimisiin, teidän armonne."

"Ovatko he _kaikki_ niin nuoria?"

"He on. Minä vanhin. Minä on kaksikymmentäkahdeksan -- ei, minä on kolmekymmentä vuotias", selitti hän ylpeästi.