Part 5

-- Minulla ei ole ehtoja, mutta jos olen hyvällä päällä, kirjoitan mahdollisesti, nauroi Deili.

-- Sinulla on "kehoitukset" ja ne ovat myöskin suoritettavat, sanoi Seppo.

-- Ihanaa, kun tämä pitkä lukukausi vihdoinkin loppuu. Isä on luvannut meille fillarit, jos suoriudumme ilman ehtoja. Ja sen me teemme, kertoi Sarri.

-- Ei meillekään tule ehtoja, mutt'ei fillareitakaan, kun ei ole antajaa, sanoi Simo.

-- Minä toivon välistä niin fillaria, että tekisi mieli repiä hiuksia tai lähteä kesäksi laivapojaksi ansaitsemaan rahaa, sanoi Esko.

-- Mitä sinä toivot? kysyi Hetti täti, joka käveli hajamielisen enon kanssa jäljessä.

-- Polkupyörää. Ihanaa omaa pyörää.

-- Etkö sinä voisi ostaa? Onhan sinulla omia rahoja? kysyi Seppo.

-- Meillä on tarkasti määrätty summa joka kuukaudeksi, ja se menee aina viimeiseen penniin. Minnakin hankkii meille turhan hyviä vaatteita, sanoi Esko.

-- Minusta te olette siististi puettuja, mutta ei millään tavalla ylellisesti, sanoi Hetti täti.

-- Mutta Minna keksii niin omituisia menoja. Uusia sukkia ja sellaista. Nytkin hän on ostanut meille lakanoja. Nekin rahat olisivat hyvänä pohjarahana fillareihin, sanoi Simo.

-- Ja sänkyihin levitettäisiin käärepaperia lakanoiden sijaan, kikatti Deili.

-- Jalat voisitte tervata, niin ei tarvitsisi sukkia, yhtyi Sarri pilaan.

-- Etenkin, jos ne pistettäisiin höyheniin, sanoi Seppo.

Kaikki nauroivat, paitsi tohtori, joka tapansa mukaan kulki ääneti ajatellen omia asioitaan.

Kun Alamäen tytöt erosivat muista, sanoi Helle syrjässä Eskolle:

-- En minä tosissani luullutkaan, että sinä kirjoittaisit sille Agdalle runoja. Ja kiitos vielä siitä, joka oli kellariluukussa. Minä osaan sen ulkoa.

-- Nyt tämä päivä loppui hurjan hyvin, sanoi Esko hymyillen uskaltamatta katsoa Hellen kimalleleviin silmiin.

Kun pojat sitten illalla olivat vuoteissaan ja sähkö sammutettu, sanoi Esko:

-- Lupaa vaieta, niin kerron tärkeän asian. Tee vala!

-- En minä osaa, sanoi Simo.

-- Sano: "en kavalla sitä, mitä Esko kertoo kellekään, paitsi kun yhdessä päätetään. Koko maailma totta eikä yhtään tippaa valetta" Se on uusi hurjan sitova vala.

Simo toisti sanat juhlallisesti.

-- Isänmaan menestys vaarassa. Suuri onnettomuus on tapahtunut, sanoi Esko.

-- Puhu tavallista kieltä.

Esko kertoi, mitä oli kuullut Agdalta ja sanoi lopuksi:

-- Enosta ei ole hyötyä. Häntä ei luultavasti saa ratkaisemaan rikosjuttuja.

-- Tämä on jännittävää, helkkari sentään! Onneksi ei ole koulua kuin yksi päivä enää ja todistusten jako. Sitten on aikaa selvittää tämä juttu.

-- Ensiksi on hankittava johtolankoja. Kunpa pääsisi noitten amerikkalaisten herrojen jäljille.

-- Jaa, se olisikin tärkeää. Ameriikka pelkää hurjasti Suomea. Me ollaan sen ainoa kilpailija Olympialaisissa. Pisteitä he voivat vetää enemmän, mutta mitaleista tulee taistelu.

-- Niin tulee, jos meidän mestarit ovat mukana. Mutta jos he homehtuvat maanalaisissa holveissa, niin voi maailma olla levollinen -- Suomi on voimaton.

-- Ehkä jotkut ulkomaalaiset ovat punoneet salajuonen saadakseen paraimmat kilpailijat pois tieltä?

-- Kuulehan, Simo. Muistatko, kun oltiin Eläintarhassa katsomassa karsintakilpailua. Silloin oli siellä kaksi ulkomaalaista, jotka utelivat kamalasti urheilijoistamme.

-- Jeh. Kerran minä olin Sarrin kanssa syömässä leivoksia Pasaasin kahvilassa ja silloin he tulivat vastapäätä olevasta ovesta. Me nähtiin ikkunasta. Siitä ovesta mennään Sentrin matkustajakotiin, jossa Virtasen setä asui, kun hän kävi täällä.

-- Olivatko he samoja herroja? Me luultiin heitä ameriikkalaisiksi silloin Eläintarhassa.

-- Tietysti minä muistan. Minä sanoin Sarrille että: "näetkö kun noilla on erilaiset nenät? Ne muodostavat kuperan ja koveran kulman, joitten summa luultavasti on 360°. Ne ovat explementtikulmia." Me ehdittiin nähdä heitä pitkän aikaa, sillä he puhelivat kauan oven edessä, ennenkuin erosivat.

-- Otetaan selkoa heistä jo huomenna. Minusta tässä on selvät jäljet.

-- Kämpissä kuuluu asuvan paljon englantilaisia. Heille olisi myöskin edullista, jos muutama kultamitalisuomalainen katoaisi.

-- Älä nyt sekoita uusia juonia tähän. Lehtonen oli ameriikkalaisten, eikä englantilaisten kanssa.

-- Mutta ne muut olivat ehkä ruotsalaisten tai ranskalaisten kanssa.

Minna nakutti ovelle ja kehoitti poikia nukkumaan.

Vähän aikaa vaiettuaan kuiskasi Esko:

-- Ennen minusta Agda Åhlgrén oli eri hieno, mutta nyt kun vertaa Alamäen tai Muurin tyttöihin, niin näkee ison eron.

-- Pyh. Minusta Agda on yhtä hieno ja paljon mukavampi. Tietää ainakin, mille hän nauraa. Ole nyt hiljaa. Minä alotan jo. Älä keskeytä.

Eskon sängystä kuului vain hiljaista supatusta.

Seuraavana aamupäivänä oli pojista tavattoman raskasta seurata opetusta. Muutkin oppilaat olivat levottomia, mutta Linjan pojat olivat vallan mahdottomia.

Kun Simolta kysyttiin:

-- Sano esimerkki synnistä seitsemättä käskyä vastaan.

Niin hän sanoi:

-- Kun varastetaan urheilijoita valmennusleiriltä.

Ja Esko seisoi ääneti, kun opettaja kysyi, sillä hän ei ollut kuullut mitään. Vasta kun opettaja uudisti kysymyksensä:

-- Minkälaiset olivat Rooman ensimmäiset konsulit? niin hän vastasi:

-- Heillä oli koverat tai kuperat nenät.

Näin viimeisenä päivänä olivat opettajat vähemmän vaativaisia kuin tavallisesti. Muuten olisi poikien käynyt huonosti, ennenkuin päivä oli lopussa.

Kotiin tultuaan he alkoivat neuvotella.

Ensin päätettiin mennä vakoilemaan Sentrin ulkopuolelle.

Sinne tultuaan he näkivät portaissa penkin, jossa ihmiset odottivat hissiä. Tässä pojat istuivat pitkän aikaa tarkastaen ohikulkevia.

Mutta kun aika kului ilman, että kukaan tutun näköinen kulki ohi, alkoivat he puhella hissipojan kanssa.

-- Asuukohan täällä paljon ulkomaalaisia? kysyi Esko.

-- Aina täällä on vieraskielisiä, vastasi poika istuutuen penkille.

-- Esimerkiksi ameriikkalaisia?

-- En minä tiedä heistä eroa.

-- Minkälaisia neniä niillä ulkomaalaisilla on, jotka nykyään asuvat täällä? kysyi Simo.

Poika katsoi pitkään ja sanoi:

-- Toisilla on sellainen, että siihen voi ripustaa kääröjä ja toisilla on sieraimissa hampaat. Yhdellä rouvalla on kynsi nenän päässä ja toisella neljä sierainta.

Simo nauroi, mutta Esko sanoi:

-- Siis tavallisia neniä, joitten mukaan ei saa tunnusmerkkiä. Saisikohan täällä kengänharjaajan paikkaa?

-- Kuka sitten kiilloittaa herrojen omat kengät? ilvehti poika juosten pois, sillä samassa tulikin pitkä musta herra ovesta.

Pojat olivat huudahtamaisillaan, sillä tulija oli toinen ulkomaalaisista, joita he hakivat.

Simo oli vikkelämpi pojista, niin että hän ehti hissiin ennenkuin poika sulki oven. Esko jäi suu auki ulkopuolelle.

Ylimmäisessä kerroksessa molemmat lähtivät hissistä ja "kupera" soitti Sentrin ovikelloa.

Simo seurasi rohkeasti sisään ja näki, kuinka musta herra meni käytävän toisessa päässä olevasta ovesta sisään.

-- Mitä olisi asiaa? kysyi neiti, joka istui eteisessä.

-- Asuuko täällä rouva Anderson? kysyi Simo umpimähkään.

-- Kyllä. Hänellä on huone kerrosta alempana. Minä näytän. Simoa harmitti huono onnensa ja hän jatkoi:

-- Kiitoksia vain, minä kysyn kyllä itse. Saisinko ensin tietää, onko täällä paikkaa vapaana?

-- Meiltä meni eilen tämän kerroksen siivoojatar pois. Jos tunnette siistinnäköisen tytön, niin hän saisi varmaan paikan täällä.

-- Eikö täällä ole kengänkiillottajan tai muuta poikapaikkaa?

-- Ei ole tällä kertaa.

-- Hyvästi sitten, sanoi Simo ja avasi oven.

-- Se rouva Anderson asuu numero 32:ssa, huusi neiti jälkeen.

-- Helkkarin Anderson! mumisi Simo juosten nopeasti alas.

Esko odotti kärsimättömänä alhaalla.

-- Siellä se Kupera ainakin asuu, mutta minä en saanut selkoa huoneen numerosta, enkä uskaltanut kysyä nimeä, selitti Simo.

-- Mennään takaisin ja koetetaan saada paikka siellä?

-- Sen minä jo teinkin. Ei tämä poika ole puulla päähän lyöty. Mutta ei siellä ole meille sopivaa tointa.

Pojat kävelivät kotiinpäin ja Simo kertoi käynnistään Sentrissä.

-- Mitä sinä kysyit Andersonia, niitä on jokapaikassa. Olisit hakenut Velosipedoffia tai Hapankaalisonia, niitä on harvemmassa. Mutta mitä nyt on tehtävä?

-- Pyydetään Agdaa ottamaan siivoojan paikka siellä. Me kyetään kyllä hoitamaan vesimyymälää sillä aikaa, sanoi Simo.

-- Kun juo mehuja ja limonaatia pitkin päivää, niin tulee outo elämä. Sitäpaitsi ei Agdasta ole salapoliisiksi. Hän pelästyy kaikesta ja kirkuu ja pelailee vierasten kanssa. Minä muistan, minkälainen hän oli Virtasella.

-- Vahditaan sitten kadulla ja seurataan Kuperan jälkiä. Missähän sen explementti lienee?

-- Kunpa meillä olisi nainen apuna. Ehkä Helle tai Deili rupeisi vähäksi aikaa siivoojattareksi? Mutta he eivät osaa salapoliisien menettelytapoja niinkuin me.

-- Helkkari sentään. Nyt minä hoksasin keinon. Sinä, Esko, pukeudut siivoojattareksi ja haet paikan. Osaat kai sinä lakaista lattioita ja pöyhentää vuoteita?

-- Mutta sopisithan sinäkin naiseksi.

-- Se neiti tuntee minut ja sitäpaitsi minä olen liian lyhyt. Sinä olet kaitaluinen ja sopivan pitkä. Deililtä saat varmasti vaatteet. Mennään kysymään, innostui Simo.

-- Naisena oleminen on niin noloa.

-- Vieläkös mitä. Kaikki salapoliisit ovat joskus naisen haahmossa. Ja ihmisiä he ovat tavallaan hekin.

-- Salapoliisitko?

-- Ei kun naiset.

Pojat pohtivat asiaa kävellessään Rauhankatua kohti, jossa Alamäen tytöt asuivat.

Eteisessä he kysyivät, olivatko tytöt kotona.

-- Tulkaa sisään, pojat. Täällä me ollaan, huusi Deili viereisestä huoneesta.

-- Meillä on tärkeää asiaa, ei me muuten oltaisi tultu teille näin vain, selitti Esko hätäisesti, tervehdittyään tyttöjä.

-- Niin, mitäs te muuten meistä, nauroi Helle.

-- Ei senpuolesta, mutta ei me näin ilman mitään, sekaantui Esko.

-- Me tarvitaan teidän apuanne. Luvatkaa, ett'ette kysele mitään, sillä asia koskee Suomen kunniaa ja on suuri salaisuus. Perästäpäin me selitämme teille kaikki, sanoi Simo.

-- Kylläpä te olette juhlallisia. Täytyyhän meidän tietää jotakin, sanoi Deili.

-- Mikä on välttämätöntä, sen me kerromme. Tehkää ensin vaikenemislupaus, sanoi Simo.

-- Minä vaikenen kuin kivi, sanoi Helle.

-- Minä teen samoin, yhtyi Deili.

-- Sanokaa vala.

-- Koko maailma totta eikä yhtään tippaa valetta, sanoivat tytöt.

-- Hyvä. Pukekaa minut naiseksi. Niinkuin siisti siivoojatar.

-- Älä. Näyttelettekö te teatteria?

-- Meillä on vakava tehtävä. Voitteko lainata minulle puvun?

-- Tietysti. Tässä on Deilin frotté-puku. Se on siisti ja hauska, mutta kumminkin jokapäiväinen. Minä annan sievän valkoisen esiliinan, sanoi Helle.

-- Tässä on alushame. Muuten voit pitää omat vaatteesi. Käännä paidan kauluksesi sisään, hame on avokaulainen, sanoi Deili.

Tytöt neuvoivat ja menivät toiseen huoneeseen odottamaan, kun Esko pukeutui.

Deilin vaatteet sopivat erinomaisesti, sillä Esko oli hento ja solakka. Simo leikkasi pois kauluksen ja pitkät hihat paidasta.

Kun tytöt tulivat sisään, taputti Helle käsiään ja sanoi:

-- Sinäpä olet nätti tyttö. Ruumiskin on mainio, nyt kun on suoranviivan muoti.

-- Katsokaa jalkoja! Voi kamalaa! nauroi Deili näyttäen Eskon jalkoja, jotka olivat jättiläismäisiä puolilyhyen hameen alla.

-- Sellaista naista ei ole, jonka kengät sopisivat sinulle, sanoi Helle. -- Ehkä sentään Hetti tädin.

-- Mene, Simo, lainaamaan häneltä. Keksi matkalla sopiva tekosyy, kehoitti Deili.

-- Sinne on niin pitkä matka, yritti Simo vastustella.

-- Mene joutuun. Äiti viipyy vielä jonkun aikaa kylässä. Jos hän tulee kotiin niin kaikki tulee ilmi, sanoi Helle.

Simo sieppasi lakkinsa ja lähti.

-- Sinä olet mainio, Esko. Mutta hiukset ovat liian poikamaisia. Onneksi on polkkahiukset muodissa. Minä friseeraan sinua vähän, sillä aikaa kun odotamme. Istu tuohon peilin ääreen, sanoi Deili.

Hän lämmitti käherrysraudan ja kiersi Eskon hiuksia niitten ympärille. Sitten hän kampasi ja asetteli kiharoita. Viimeiseksi hän painoi mustan samettisen otsanauhan hiuksien yli.

Vaikutus oli suurenmoinen. Helle taputti taaskin käsiään ja sanoi:

-- Nyt ei sinua kukaan pitäisi poikana. Kädet ovat liian isot, mutta kyllä se käy päinsä siivoojattarella, joka usein pesee lattioita.

-- Sitä minä en aio tehdä, sanoi Esko.

-- Tietysti sinä teet. Nyt me opetetaan sinulle töitä.

Ja tytöt näyttivät, mitenkä tilaa tehdään ja neuvoivat tomunpyyhkimistä ja mitä muuta keksivät.

Aika kului nopeaan, niin että he hämmästyivät, kun kuulivat Simon äänen:

-- Minä sain näin hienot kengät Hetti tädin palvelijalta. Minä sanoin, että eno aikoo antaa Hetti tädille lahjaksi kengät ja antakoon sellaiset malliksi, joita hän harvoin käyttää.

-- Taivutakin sitten eno ostamaan sellaiset lahjaksi Hetti tädille, sanoi Esko koettaen vetää kenkiä jalkoihinsa.

-- Tässä saat vaaleat liinaiset sukat. Eihän mitkään inhimilliset jalkineet mene tuollaisten sukkien päälle, sanoi Helle.

Eskon jalat olivat oikein sievät ihonvärisissä sukissa ja puolikengissä, joissa onneksi oli matalat korot.

-- Te olette eri kunnollisia ihmisiä. Melkein kuin poikaystäviä, tunnusti Simo.

-- Paljon parempia, korjasi Esko.

-- Tässä on minun viime vuotinen kesähattuni. Muuta et tarvitse näin lämpimällä ilmalla. Ja tässä vaatekäärö, jossa ovat sinun omat vaatteesi, sanoi Deili.

-- Kirjoittakaa minulle todistus edellisestä paikasta. Ilman en saa paikkaa.

-- Lainataan Hilmalta, meidän sisäköltämme, sanoi Deili ja meni keittiöön.

Sieltä hän palasikin monivuotinen hyvä todistus muassaan.

-- Nyt olet Hilma Räsänen, ja todistus on erään tohtorinnan kirjoittama, joka asuu Turussa. Häneltä ei voi tiedustella puhelimitse. Muista vain tuoda se takaisin.

-- Muuten tällainen olisi petosta, mutta kun se on salapoliisitarkoituksessa niin se käy päinsä. Perästäpäin me selitetään Sentrin rouvalle, rauhoitti Esko itseään ja toisia.

-- Hyvästi, tytöt, ja kiitoksia.

-- Hyvästi.

VI.

SALAPOLIISINA.

Pojat lähtivät nyt Sentriin. Matkalla sattui jännittävä tapaus, kun ruotsinkielen opettaja tuli vastaan.

Simo nosti lakkiaan ja Esko nosti kätensä tehdäkseen samoin. Mutta tuntiessaan oudon hatun reunan, hän muisti uuden asunsa ja kiirehti eteenpäin.

-- Hiiri vieköön, tämä on vaarallista peliä, sanoi hän.

-- Opettaja luuli sinua minun sisarekseni, rauhoitti Simo.

Sentrissä tuli sama neiti kuin äskenkin poikia vastaan. Esko muisti nyt kumartaa ottamatta hattua päästään, mutta kannat hän löi yhteen poikien tapaan.

-- Tässä on serkkuni Hilma Räsänen. Hän on tullut Turusta ja hakee paikkaa. Hän on hurjan ahkera siivoomaan, esitteli Simo.

Neiti vei molemmat omistajan luokse sisähuoneeseen.

Lihava rouva kyseli Eskolta yhtä ja toista, luki todistuksen ja sanoi vähän mietittyään.

-- Te näytätte hyvin nuorelta. Tokko jaksatte tehdä työtä?

-- Minä olen eri väkevä. Koettakaa vain käsilihaksia. Minä vedän yhtämittaa kymmenen käsivoimaa. Enkä minä ole nuori. 35 vuotta täyttänyt, kerskasi Esko rohkeasti.

-- Hän on kiltti ja hurjan rehellinen, pitäkää häntä vain kovassa työssä. Mutta vähän ahnaan puoleinen hän on, sekoitti Simo Eskon puheen. Sillä hän huomasi epäilevän katseen rouvan silmissä.

Esko oli ryntäämäisillään Simon kimppuun, mutta hillitsi itsensä ja sanoi:

-- Nykyajan lapset eivät kunnioita vanhempia ihmisiä. Minua on kasvatettu kohteliaaksi ja hienotunteiseksi.

-- Koska teillä on näin hyvä todistus, otan teidät palvelukseen. Nyt on niin vaikea saada kunnollista palvelijaa. Kuinka suuren palkan tahdotte?

Eskolla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä voisi vaatia. Mutta hän päätti koettaa jotakin summaa ja sanoi:

-- Vaikka 600 markkaa.

-- Oletteko päästänne pilalla? Kuka voisi maksaa sellaisen kuukausipalkan?

-- Minä tarkoitinkin vuosipalkkaa, paransi Esko nopeasti.

-- Mitä? kysyi rouva silmät pyöreinä.

-- Antakaa mitä vain. Minä en tiedä Helsingin palkoista mitään, sanoi Esko epätoivoissaan.

-- Merkillinen tyttö. Saatte 200 markkaa, kosk'ette osaa itse määrätä.

-- En minä usko, että hän maksaa sitäkään, kun hän näkee Eskon työssä, ajatteli Simo.

-- Saatte jäädä heti tänne, teillähän on tavaroita mukana, sanoi rouva.

-- Pyytäisin saada aamulla vapaata pari tuntia, että saan toimittaa pienen asian, sanoi Esko, joka muisti todistusten jakelun.

-- Sen saatte mielellään, sanoi rouva ja kääntyi neidin puoleen, Elin on hyvä ja näyttää uudelle siivoojattarelle hänen huoneensa ja neuvoo tehtävät.

-- Hyvästi, poikaseni. Sano kotona, että minä tulen pian käymään. Huomenna tavataan, sanoi Esko ja seurasi Eliniä vaatekäärö kainalossa.

Simo nosti lakkiaan rouvalle ja lähti vähän levottomana kotiin.

Hän pääsi selittämästä Eskon poissaolon, sillä tohtori oli jo syönyt illallista ja vetäytynyt huoneeseensa. Minnalla oli vapaa ilta.

Herättyään aamulla Simo meni ulos ennenkuin tapasi ketään. Pöydällä oli vielä eilistä ruokaa, joka kelpasi ensi nälkään.

Kun hän saapui Sentrin ulkopuolelle, tuli Esko alas hissillä omissa vaatteissaan.

-- Minun täytyi hiipiä eri varovaisesti huoneestani, ettei kukaan näkisi minun muuttunutta ulkomuotoani, sanoi tämä.

-- Istutaan Espiksen penkille, niin voit kertoa, mitä on tapahtunut. Oletko jo paljastanut jotakin? kysyi Simo.

Pojat istuutuivat penkille ja Esko kertoi:

-- Illalla ei ollut enää muuta tekemistä kuin täyttää vesiastiat huoneissa. Kupera ja Kovero asuvat vieretysten. Heidän oikeat nimensä ovat Walker ja Burns, mutta ne äännetään Willi ja Bob, niin he ainakin kutsuvat toisiaan.

-- Nehän ovat tietysti heidän ristimänimensä, nauroi Simo.

-- Tosiaankin, sitä en hoksannutkaan. Ajatteles, että me arvattiin oikein, kun me luultiin heitä ameriikkalaisiksi. He puhuvat niin sotkuisesti, ett'ei voi erottaa eri sanoja puheessa. Kaikki on yhtä pehmeää puuroa vain.

-- Kävitkö sinä heidän huoneissaan?

-- Kävin. Aamulla herättivät jo kuudelta siivoomaan huoneita. Onneksi minulla on oma huone. Deilin hameet ovat viheliäisiä. Niistä ei tiedä etua ja takaa ja ne repeytyvät toisesta paikasta ja riippuvat toisesta. Hellen sukat menivät säpäleiksi, kun minä kiireessä kiskoin niitä päälle. Mutta Kovero sanoi minua nätiksi tytöksi ja taputti leuan alta.

-- Älä. Mahtoi harmittaa. Annoitko sinä hänelle vasten -- -- --?

-- Enkö mitä. Minunhan piti olla oikea tyttö.

-- Mitä sinä teit?

-- Minä pussasin häntä niin että läiskähti. Ei se ollut ilkeempää kuin risiiniöljyn nieleminen.

-- Oletko tullut hassuksi?

-- Kun on salapoliisi, niin täytyy näytellä osaansa luonnollisesti. Nyt hän ei epäillyt mitään, vaikka minä vaihdoin maton ja sänkypeiton, niitä kun täytyi tomuuttaa ulkona.

-- Teitkö sinä sitäkin?

-- Jeh. Minä potkin niitä ilmaan, niin että pölysi kamalasti. Roskat minä lakaisin sängyn alle niinkuin Agda teki Virtasella. Mutta nuuskituksi minä en saanut mitään, kun minä en ymmärtänyt puhetta. He osaavat suomea, mutta sitä he eivät puhu keskenään. 1

-- Olisit avannut väärällä avaimella kirjoituspöydän laatikkoja, niinkuin salapoliisit tekevät.

-- Mistä minä niitä saisin? Kuperan aamunutun taskusta minä löysin paperin. Se oli rypistetty kokoon ja sellainen merkitsee aina jotakin. Se olikin vain algebran laskuja, mutta minä säilytin sen, sillä siitä saamme hänen käsialansa, koska siinä on yksi sanakin: "Finnish", ja Esko näytti paperin Simolle. Sen verran minä ymmärrän, että se merkitsee sen olevan suomea.

-- Suomalainen laskuesimerkkikö?

-- Numerot ja merkit ovat samat joka kielessä.

-- Mitähän se sitten meinaa? Ehkä se on salakieli? keksi Simo.

-- Näytetään enolle. Ehkä hän voi sanoa siitä jotakin.

-- Voihan koettaa. Mutta nyt on mentävä viivana kouluun saamaan todistuksia.

-- Aina pitää olla jotakin, mistä ei pääse millään rimpuilemisella. Koulunkäyntikin olisi paljon mukavampaa, jos kaikki lukisivat niin paljon kuin kukin jaksaa ja ymmärtäisi sen mukaan, kuin järki antaa myötä. Kaikki pääsisivät luokalta ja opettajat ja oppilaat eläisivät sovinnossa ja ystävyydessä, puheli Simo koulumatkalla.

-- Mutta silloin olisi laiskoilla ja ahkerilla yhtä hyvä menestys ja kaikki heittäytyisivät laiskoiksi.

-- Minä lukisin ainakin hurjasti, sanoi Simo.

-- Voi sinä veljeni Simeooni, suuri on kopeutesi, varo ettet lankea suinpäin ylpeyden kukkuloilta. Mutta nyt täytyy juosta, muuten myöhästytään.

Tohtori söi aamiaista ja Minna seisoi ovensuussa.

-- Pojat ovat hakemassa todistuksia, sanoi hän.

-- Vai niin.

-- Nyt kuuluu jäävän hyvin paljon lapsia luokille. Minulla on tuttava, joka palvelee professorin perheessä, ja siellä käy ylioppilas lukemassa poikien kanssa ja kuuluvat sittenkin osaavan huonosti koulussa.

-- Onhan niitä laiskoja poikia.

-- Linteenin poika jää joka toinen vuosi luokalle. Ja sillä kuuluu olevan hyvä pää ja ymmärryksen lahja, mutta ei vain tykkää lukemisesta. Enkä minäkään välittäisi lukea, jos olisi pakko perästäpäin kertoa toiselle kaikki uudelleen ulkomuistista.

Tohtori nousi mennäkseen huoneeseensa. Hän oli totuttanut Minnan puhumaan virallisesti ja lyhyesti. Mikähän häntä nyt vaivasi, koska hän puhui näin paljon?

-- Nisalan pojat eivät opi saksaa, vaikka heille pidetään kesillä nälkäinen poika Saksasta.

-- Minun täytyy nyt mennä, katkaisi tohtori.

-- Meidän pojista ei kukaan huolehdi. Minä en ihmettelisi, vaikka he jäisivät luokille, pääsi Minna vihdoin asiaan käsiksi.

-- Mitä? Meidän pojatko? tohtori vilkastui äkkiä.

-- Saavat ainakin ehtoja.

-- Missä aineessa he niitä saisivat? Ei ainakaan matematiikassa.

-- Enhän minä tiedä. Vaikka lukemisessa tai kirjoituksessa tai laulussa. Eskokaan ei laula mitään nuotilleen.

-- Eihän sellaisessa saa ehtoja.

-- Taikka kartalla etsimisessä. Minä näin, mitenkä Simokin kerran sai hakea pää hiessä sellaisia paikkoja, joittenka nimiä ei kielikään taivu sanomaan.

-- Puuttuisi vielä, että pojat saisivat ehtoja maantiedossa, sanoi lehtori, joka alkoi tulla levottomaksi.

-- Tohtori valmistautuu vain kaiken varalta. Mutta pitäisi hillitä luontoaan eikä pehmittää poika parkoja liikaa.

-- Mitä Minna nyt puhuu?

-- Kun vain ei kiivaus ottaisi valtaa ja katumus tulisi perästäpäin.

-- Minulla ei ole tapana kiivastua. Mutta tuossahan pojat jo tulevatkin.

-- Päivää, eno. Nyt alkaa vapaus ja oikea eläminen, tervehti Esko.

-- Näyttäkää nyt todistuksenne, että näen, mitenkä minun sisarenpoikani edistyvät, sanoi tohtori tavattoman jyrkästi.

-- Ei Linjanpojat tällä kertaa jää luokalle, eikä tule ehtojakaan. Minulla on 6 saksassa ja se on huonoin numero, sanoi Simo.

Tohtori tarkasti todistuksia.

-- Tämähän on hauska yllätys. Minna luuli, että te jäisitte luokillenne.

-- Ollaanko me niin mölhöjä Minnan mielestä, että molemmat jäisivät luokalle? Se on kunnianloukkaus, sanoi Esko.

-- Kun Nisalankin pojat -- -- -- Mutta nyt minä menen soittamaan Hetti neidille, joka kävi eilen täällä. Hän luulee, että te jäitte, sanoi Minna ja meni.

-- Ketähän kaikkia Minna on varoittanut meitä loukkaavalla tavallaan? sanoi Simo harmissaan.

Tohtori oli sillä välin ottanut jotakin laatikostaan.

-- Nyt saatte minulta muistot tästä iloisesta päivästä. Esko saa laskuviivoittimen, joka on ollut minun ystäväni monta vuotta. Simolle minulla on nuuskarasia, jonka yhteinen esi-isämme on saanut keisarilta hänen matkustaessaan Suomessa. Hän oli seurueineen yötä mainitun esi-isän maatilalla. Kerron toiste koko tapauksen. Toivon, että lahjat ovat teistä mieluisia?

Tohtori oli niin lapsellisen ystävällisen näköinen, että Esko nipisti varoittaen Simoa ja sanoi:

-- Kiitos, eno. Minä uskon, että laskuviivoitin on hurjan hyvä olemassa.

-- Nuuskarasiaa minäkin aina olen toivonut. Opettaako eno minua nuuskaamaan? kysyi Simo.

-- Se on kallisarvoinen sukuperintö ja pidettävä sellaisena.

-- Siinä tapauksessa minä ripustan sen roikkumaan sängyn yläpuolelle.

Esko muisti nyt Sentristä löytämänsä paperin. Hän ojensi sen tohtorille ja sanoi:

-- Mitähän tämäkin merkitsee.

Tohtori tarkasti kirjoitusta, joka oli tällainen:

53 + z + 29 + 7 + x + 47 17 + x + 41 + 17 + v + 29 x + 19^2 + z.

53 + x^2 + 3 + y + 43 + 47 + v + x + 43 + 47 + z 31 + v + 41^2 + z + 43.

17 + s + t + 47 + s + 53 + s

31 + z + 47 + 43 + z^2 + 19 + 47 + z.

-- Siinähän on algerbraallisia termejä perätysten. Ehkä tarkoitettuja yhteenlasku-esimerkiksi, sanoi hän.

-- Voisikohan se olla salakieli.

-- Onko teillä syytä otaksua sitä?