v. 1793 Hämeenlinnan kouluun, josta hän, niiden aikuisten koulun

hallitus-miesten (Rehtorien) Boreniuksen ja Åkermannin käden alla kasvanut ja oppia halulla harjoitettua, vuoden 1800 alusta tuli Turun kouluun ja siinä kevät-puolen vuotta oltua, otettiin 10:tenä päivänä Syyskuuta samana vuonna Turun Akademiaan Oppivaiseksi, josta hän erkani vasta 1:senä p. Helmi-kuuta vuonna 1810. Mutta kuin hän vähä-varaisuudensa tähden ei voinut ylen-aikaa itsiänsä siellä ylöspitää, niin täytyi hänen antaa itsensä välistäpäin muiden lapsia opettamaan, ja joutui niin ensistikin jo kohta Akademiaan tultuansa Turun kaupungissa asuvan Kapteni Mesterton'in taloon, sitten v. 1802-1804 Navon (Nagu) pitäjän Kirkkoherran, Rovasti Mjödhen tykö, (jonka omaa ja hänen talo-väkensä hyvyyttä hän vielä nytkin kiitollisuudella muistelee), siintä v. 1805-1806 Juvan (Jockas) pitäjään Evesti Grotenfeltille, 1807-1808 Maamittarin Stråhlmannin tykö Ruokolahdelle, 1808-1809 Maa-jako Oikeuden Tuomarille Hamarinille Juvan pitäjässä, 1809-1810 Sota-Raadin (Krigs-Råd) Forselleksen tykö Peippolan kartanoon Elimäen pitäjässä, 1810-1812 Baroni Gustaf Wreden tykö Anjalaan. Ainoastaan väli-aikoina sai siis J. Akademian tienoissa oppia harjoittaa, nimittäin: 1:i Kapteni Mesterton'illa ollessa, 2:i 1804 kevät-puolla vuotta, jona vuonna hän myös sai Suomen Huone hallitus Seuralta metalin luonnon vaikutuksia merkitsemästänsä (för Meteorologiska Observationer) 3:i 1806 syksyllä ja 1807 keväällä ja 4:i tultuansa kevät-puolla v. 1810 Turkuun pyytämään Suomen kielen kääntäjän (Translatorin) virkaa Suomen Hallitus Hallitus-oikeudessa (Regerings-Conseil).--Samana vuonna kesällä kävi hän Tukholmia kotsomassa(!). Vuonna 1812 15:tenä p. Huhti-kuuta Magistratin Sihtierin siaiseksi Haminan kaupunkiin tultua, pääsi hän siintä 2:sena p. Joulu-kuuta v. 1813 Magistratin Sihtieriksi Viipuriin, niin kuin myös 4:tenä p. Kesä-kuuta v. 1815 Laivan-mittaajaksi, oli 2:stä (!) päivästä Huhti-kuuta v. 1819 21:een päivään asti Tammi-kuuta v. 1822 Viipurin Apu-Biblia Seuran Sihtierinä ja Helmi-kuun 28:stä päivästä v. 1822 hamaan Toukokuun 18:een päivään asti v. 1832 Viipurin Korttieri-komitietin Sihtierinä.

Puolen toista kuukauden paikoille sitten päättyi siis J----nilta julkisen viran toimitus. Ajatellessamme että hän, moninaisia esteitä ja vastoin-käymisiä vastaan sotiessa ja tärkiäin viivyttämättömäin virka-töidensäkin välillä säilytti halun ja rakkauden äidin kieleen puhtaana ja palavana ja että hänen kanteleellansa oli heliä ääni ja soittajalla silmä selkiä jo silläkin ajalla, kuin sormet melkein lakkaamata olivat väsyttävissä virka-töissä kiini ja on taivas sangen tymperä, niin lieneehän meillä syy toivoa häneltä Suomen kielelle uutta ja runsasta vuoden tuloa nyt, kuin ei viran vaivat ja väsytykset enä kiellä häntä Wäinämöisen kanteletta ylen-aikaa käsivarrella kantelemasta, eikä elämän murheet estele häntä, sormet soitto kielillä, yhä ylös kirkkauteen katselemasta, josta valo alas-vaipuu soittajankin sieluun selittämään hänelle oman sydämensä tuskin aavistettua syvyyttä, ja nimeilemään nimettömiä ja sanoihin solmeilemaan tuolta ylhäältä tuotettuja ihmet-ilmestyksiä, vähemmin näkeville kuolevaisuuden matka-kumppanille loisteeksi liikunnoillansa. Totta kyllä on meidän mieheltä elämä-kulku jo kauvan puolen päivän paikkoja ohitse, mutta kaukana on vielä hänestä elämän ehto-hämärä ja jokaiselle pohjan pojalle tietty, että keski-illoista vasta alkaa taivas täällä oikein seljetä ja sinertyä ja mieli mehuta ja liikunto oikein luokostua liikkuvalta ja työ oikein käydä mieltä myöten työn tekevältä».--Tämän jälkeen on viittaus viivanalaiseen, jossa sanotaan: »Maininnemme myös tässä, että meillä on toivona saada jonkun ajan perästä uusi tilapää puheen jatkantoon samasta aineesta». Ja sitten julaistaan saman vuoden Sanan Saattajan Viipurista 27 numerossa Lauvantaina Heinäkuun 4 päivänä seuraava tiedonanto: »Viipurista. Äskettäin mainitsimme tässä Lehdessä, että Magistraatin Sihtieri J. Juteini edesmenneen Helmi-kuun 17 p., anottuansa, vapautettiin pitkällisestä virastansa, jossa myös hänen elämänsä meno ja vaiheet lyhykäisyydessä tiettäväksi tehtiin, jonka lisäykseksi tällä kertaa ilolla panemme, että Juteini 26 p. edesmennyttä Kesä-kuuta Magistraatissa vastaanotti Läänin Kupernöriltä yhden aivan kauniisti raketun kansiniekan Hopia-maljan, jonka tämän kaupungin Kaupias- ja Porvari-kunta hänelle lahjoitti kiitollisuudensa osoitukseksi hänen pitkällisen ja toimellisen palveluksensa edestä. Tämä malja, tietetty Pietarissa lähes 1500 Ruplalla, paina (!) 11 naulaa, on sisältä kullattu ja ulkoa, paitsi muita kaunistuksia, yhdellä puolella varustettu Viipurin kaupungin vaakunalla ja toisella luettaan seuraavaiset piirrokset:

Jakob Jutelnille. Wiipurin kaupungin Sihtierille, 26 vuotisista vaivoistansa, Kaupungin kaupiaskunta. 1840.

Mitä hohtava hopia, Kuta kulta kiiltäväinen, Nepä muuttuvat moneksi. Muistosi on muuttumatoin.

Heti tämän jälkeen seuraa »Jaakko Juteinille» omistettu pitkä ylistysruno, jonka lopussa on merkki -g- ja jonka nähtävästi on aiheuttanut juuri edellä mainittu »uusi tilapää puheen jatkantoon». Se kuuluu näin:

JAAKKO JUTEINILLE.

Pelto-maata pehmennyttä Sekä auran terän alla, Että astoimen ajolla, Muokattua monistellen, Peri-pohjin perattua Vaotessa varsin totta Kyllä kysyttänee vielä Kaksi kättä kääntäjeltä(!), Miehen kättä, miehen mieltä, Eikä lainkaan lapsellista; Muutoin aura ajaissansa, Herja tämä heitteleepi Monet polvet poikki kylvön, Monet sikkelot sisähän, Saarten kolkat konkkelille, Luiskuu viintoon viskomalla, Vellomalla Veteläisen, Ruman rusko-mullan kanssa Ruoka-mullan mullin mallin, Kaatomalla kahden puolen. Kivet, ravat raunioista.

Mutta sinä siivon suopa, Sinä jäykkä-jäseninen, Suomalainen syntymästä, Meidän mielenkin halusta. Ennen muinon elämäsi Laittelit keväällä kerran Kaikki kalut taitavasti, Kävit sitten vaan kädellä Yhdellä ja yksinäsi Oman nerosi ojassa, Varustukset jo varana, Yhdellä yrityksellä Tuosta noin vaan tunkemahan Auraa ahkerikko-maahan. Mehuttomaan meidän kielen-- Siksi sitä moni luuli-- Urhollinen. uuras miesi! Vaikka totta toinen käsi Kiini oli oikeuden Lento-kirjan kiehkeroissa, Vaikka varsin terä toinen, Toinen terä, toinen varsi, Toiset tavat työ-kaluille, Eväs-kontit erilaiset Molempihin, mokomihin, Miestä kyllä kysyvihin Töihin totta tarvitaankin. Niin nyt työtä tehtyäsi Kahdenlaista, kahden miehen Harteet heti hellimähän Sekä käsnätkin käsihin Saattavata saitpa Sinä Pellon pinnan piirretyksi, Turve-käntit käännetyksi, Kuohkiaksi kovan kuoren, Sekä pellon pehmiäksi, Viljan kauniin kasvavaksi Aivan vähässä ajassa; Ettei keksiä kerinnyt Mitä moni niittäjistä, Moni myöskin myöhästyypi Kaahiessa katsomaan ja Kuulustamaan kuinka kummat Toimeen saatti Suomalainen Nurmen nurin kääntäissänsä Oman korven kasvamilla, Veitsen oman vuolemilla, Oman pajan paahtamilla Kestävillä kaluillansa.

Jaakko, jalo viran töissä, Laulun latoja Juteini! Selvä seppä Wiipurissä,(!) Sinä kalun kaunihimman Sekä terien tekiä Harvinainen, Hattulasta! Kauvan nähnyt nuhjumista, Kauvan kuullut kalkkumista, Paljon palkeen pauhumista Viipurista, viimein kerran Kyllästyneenä kysyypi Suomen suku jo Sinulta: »Mitäs miitit, mies, niin kauvan? Kyllä on jo odotettu Saita saavan säästöstäsi Rikkahasta riemuksemme, Näpistäsi nähdäksemme Oman pellon, perkaamasi, Kaunihia kasvannoita. Sillä vaikka kalut kaikki, Vaiva, vahvuus käsi-varren Sinun ovat osinkota, Ystävämme, yhteisestä Pelto-maasta maksettava Ompi toki osa-lyhde. Siihen päälle päätteheksi Maksa poispa maksettava Vero vielä viivytetty. Miittimälla mitä voitat? Pääset paremmin pahasta Tulos', Jaakko, jakamalla Koko suomen suvullesi. Jopa siltä joutusasti, Kohta tulee korjatuksi Anti köyhällä ajalla, Niin kuin nisu lintuisilta Kylvettynä kynnykselle Taka-talvena kovana. Alä suutu Suomen maahan Suomen kansaan suloisehen. Maa on mettä makiampi, Kansa koko kiitollinen, Vaikka vuosien perästä Sydämensä sytyttyä Vasta saapi sanomahan Poika täällä pohjan maalla, Mitä mielessä makaapi. Onnellisna ollessasi Isiä ja ihmisiä, Oivallisen osan saanut Sekä riemun rikkahimman Luojan meille lohkoessa Kullekin oman osansa, Empä tiedä toivotella Sitä suurempaa Sinulle; Olkoon vaan nyt olevainen Puuttumata pysyväinen!-- Mutta vielä viimmeheksi Toivot tuotan maakuntamme Sanoillansa sanoessa: Jutuistapa nyt Juteini. Vierallista vihkamoista Kerran kätesi molemmat Irti saanut itsellesi, Koettele kyntöäsi Kerran kahdella kädellä. Tuota toinen kynä-veitsi,[255] Vanha veitsi vaivoistansa Lasin ala laskettua: Vuole sillä Suomen sulka, Sulka suihkuva, teräinen, Jolla taidat taivutella Uudet vaot vainiolle, Ajamalla aika-miehen Ajolla juur ahkerasti. Ja jos pääsi palavahan Tuosta tullut poltteleepi Taikka kulkku kuivettuisi, Eli kieli kiprimöissä Kita-lakeen kiinittyisi, Maistelekas maljastasi Ryypyn reunasta repäise, Aika-miehen astiasta. Tohvisesta toimen miehen, Jonkun kerran,--joudukkeeksi Valmis tuossa vaollasi Kaupunkimme kiitollisen, Viipurin kalja-kapassa Vesi, meteen verrattava, Meistä maistava medelle, Hunajalle huulissamme. Sitten vielä siitönäkin Kärkemmästi kyntö käypi, Juosten jalan, juotuasi, Että vaahti varsastasi Vieressäsi vierteleipi.-- Kyllä kynnät, kyntänetkin Ilman muiden muistutusta, Itse pellolle isäntä, Eikä paha palkollinen, Mutta, tiedät, tekeväistä Kaikki kilpaan kiihkottavat Laiskan aina laskemalla Joutilaana juoksemahan Mihin mieli vetäneepi.-- Sanottua sanomalla, Kerrattua kertomalla Minäkin siis mielestäni Toivottelen tuota vielä Halun oman osottaissa: Kynnä kelpo kyntäjämme, Aja aina siihen asti Että Sinun, elämäsi Aurinkoinen alaville, Laineisehen läskeissänsä, Aina vielä ajamasta Löydettyä löysänneepi!--

VII. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjastossa on seuraavat käsinkirjotetut kappalainen EY. Joh. Ahlqvistin runot:

[Ahlqvist, Fr. JJ [_Jälkipuhe_--] Yhtä ja toista Sihterille Jacob Juteinille hänen kelvottomain ja usein juuri hävyttömäin Runoinsa päälle.--Kirjoitettu [mukaillen] Parickalassa sinä 8 päivänä Maaliskuussa vuonna 1830 Manus Birkmannilda. Viito. 12 s.

Ahlqvist, Fr. J. _Jälki-Puhe_ muutamista Sihtierin Jakob Juteinin pilkka-Kirjoituxista, mainitulle Herralle, hyvässä aiwoituxessa omistettu.--Tämä jälki-puhe on parannus Fr. J. Ahlqvistin samannimisestä Jälki-puheosta kyhäilty hänen ystävältänsä Olli Pesoniukselta. IV:o, 16 s.--A.E. Bernerin lahj. P.k.l. IX. 1858.

[Ahlqvist, Fr. JJ »_Jälkipuheita_» Sihterin Jacob Juteinin muutamista sopimattomista runoista ja kirjoituxista». VIII:o, 23 s.--»Af Kapellan Aurén i Jääskis». Pk. 5. XII. 1849.

[Ahlqvist, Fr. JJ 1) [_Jälkipuhe_, M. Birkmannin (?) mukaelma]. »Yhtä ja Toista» Sihterille Jak: Juteinille vastauxexi hänen kelvottomain ja usein juuri hävittömäin Runoinsa päälle.--IV:o, 19 s.--2) Suorasan. lisäys ed:seen ss. 20-23. 3) »Ucko Noal, Ucko Noal oli mjehen mjel» ss. 24-28. Toht. Th. Sehwindt lahj. 95-96.

Näistä Suomal. Kirjallis. Seuran hallussa olevista, kaikkiaan 5:stä toisinnoista me painatamme vain seuraavan 32 sivua käsittävän käsinkirjotetun kirjasen, joka ehkä enin lähentelee alkuperäistä:

JÄLKI-PUHEITA

Sihtjerin Jakob Juteinin muutamista sopimattomista Runoista ja pilka Kirjoituxista, mainitulle Herralle hyvässä aivoituxessa sanotut.

(Toisellaisella käsialalla:)

Fr. Joh. Ahlqvistilta. Kapp. Wirolahdessa.

Siv. 2

Voi sun juttujas, Juteini! Villitsiä vejsujaisi! Mitäs konna kirjoittelet? Mitä leuvoistas laseksit Aivan ilman ajatusta?--

Mitäs Pappeja paneksit Koiran hampailla kaluilet Valat paksulta valetta? Eikös muistu mjelehesi, Vain ett tjetäne todella. Mitä Suomi seuranneepi Mikä oppi, lje otettu? Lukeneeko Lutherusta Vain pitänee Paavin uskon? Kuka voilla voiteleepi Saarnamjestemme seassa Koko Suomen seurakunnas Ilon autuuden avaimen? Voita Pappi palkaksensa Saapi Sihtjerin suruksi. Voi on voide voimallinen Rasva ravinnoks hyväkin Rakas myöskin riivarille, Liukas, joka liikuttaapi, Liikuttaapi, lijottaapi Sihtjeringin kuivan kjelen, Että vastaapi vakaasti, Liukkahasti liehakoitsee, Käändääpi kans kaunihiksi Varsin väärängin asian. Totta Sihtjeri, sinäkin Jollonkullon joutessaisi Olet ottanut halulla Pappilassa pöydän päässä Voita vahvasti tygöhös Rasvaa vatsahas valanut-- Kukin kiittääpi tavallans Seuraa luondonsa lakia-- Porsas paiskaapi kumohon Kylläisenä kaukalonsa. Koira nurkat kasteleepi Saatuansa suuruksensa, Kissa kiittääpi hajulla Jongan jättääpi jälelle, Paha ihminen puheilla Että töillä törkehillä. Kuka hitto hinnan tähden Sjelun laskeepi sisälle Jjankaikkiseen ilohon? Älä Sihtjerin elosta Päätä Pappejen menoihin. Hinta hyvä hyppyisihin Pitää pistettää pivohon Kärkkään Sihtjerin kätehen Puheen pjenengin edestä, Jongan suustansa sanoopi Taikka paperill' paneepi; Vaikka vjelä vjekkasti Aivan petoksell' peräti Jonguun asiat ajaisi, Eli paperill' paniisi Kehnomangin kirjoituksen. Vain vejsaatkot vjerahille Puhut Paavin uskoisille? Miks sit' Suomeksi sanelet Suomen mjestä suututtelet? Mitä Paavista puhunen, Tjerait etehes vetelen? Totta joutses jännittelet Kohden Suomen Saarnaita; Nuoles myrkyiset moniat, Joita ambuilet alati, Suomen Saarnaaihin satutat. Paljon muutakin pappeista Puhut pahoja sanoja, Myrky hambaitas hivoksit Ikeniäs irvistelet, Saarnastakin soimaelet, Kyllä kaappua hyväilet Mullikkaasta muistuttelet Muutta etten mainitsisi. Pidä sinä pitkä saarna Pidä pitkä ja suloinen. Jos on otsassas älyä, Toinda toiselle tarita Ettes unehen upota Laske wäkiä levolle. Pahoin peljättäp' olisi Ettei alla ensimäisen Ikävästä ihmisille Torku tarjoksi tuliisi. Jopa joksikin nukutti Haikiasti haukotteli, Varsin vaipunut olisin, Koska katselin puheitas Luin Lasten kasvatuksest, Ellen tappuroit tavannut, Joihin tartuin ja takistuin Noita suorin ja selitin, Silmät selkeemään rupeisiit. Viimein (!) päästyän peräti Pistin tappurat tulellen Torkun humahus hävitti, Silmät selkeni unesta. Jospa ottaisit opiksi Saarnan lyhvengin sanaiset; Myrky mjelestäs meniisi Sydämestäs häjy hengi, Etkä soimaisi enembi Kjelell' kärmehen kiduttais Ilman syytä ihmisiä. Mitäs mullikkaast muriset? Mullikas on mjehen muona Pandu palkaksi Papille Perheen Haldiain perästä. Mullikasta mjeli tekis Saada kyllä Sihtjeringin, Vaikka harvoin vasikkakin Hänell' teuraaksi tuleepi. Oikein on tämä asia, Pala suuri suun repiipi Pian pjeneltä pedolta. Älvös suotta soimaele Panetuksilla pureksi Koko Säätyä kovasti; Itse ihmisten Isältä Sääty sanans saattajaksi Ihmisyydelle iloksi; Vielä siitte vahvistettu. Myöskin Riikin Ruhtinaita Kautta Lakien lujasti Kautta käskyn kaunehimman: Muutoin taitaisi tavata Paitsi häpiät häjyä, Raukka päälles rangaistuskin, Viha Herran Hallitsian. Älä leukojas levitä Pahat paljasta ikenes, Kisko pilkahan kitaasi, Ettes heikkoa herätä Pahuutehen paisuttaisi, Huonot veljesi vihoita, Saattais sanan kuulioille Paljon luuloja pahoja, Väärät luulot, villitykset Opistakin oikiasta. Laske leukasi levolle Hampaat höllitä häjyimmät Päästä Herra Hengellinen Kateutta on jo kyllä Maassa määrätä monella Pappeistakin aivan paljon. Sama kalvaava kateus Ombi sinungin sisässäs, Koskas näitä kirjoittelet Lanttaat läkkiäs loputa Veden vuodatat tavalla Härskyt peräti hävytä. »Hyvä toista on torua, Paha panna itsiänsä», Sen nyt sinusta näemme, Paljon Pappeja paneksit Panettelet pahan suopa, Vjelä muitakin muriset Virkamjehiä mitata, Kaikki haudan kaivajatkin Saavat kiukkuas kokea; Mutta Sihtjerin sinänsä Jätät järin koskemata. Kyllä haapun tarvitsisi Sihtjerikin selkänänsä, Jolla haisevan häpiän Silloin peittäisi poloinen, Koska tuhman talonpojan Joll' on taskussa jotakin Vejvihinsä vjetteleepi; Johon peittäisi peräti Suden kidan kelvottoman, Joka aina ahnehtiipi Saada salista (!) sisäänsä. Ja on Sihtjerill' sopiva, Peittäis hambahat peräti Vahvast vatsahan vetävät.

Vjelä sanaisen sanoisin Ehkä parikin puhuisin Jos ej juttuni jaloksi Vejsun pitkäksi venyisi, Ja niin mainittais minusta Mitä soimataan sinusta: Ett' on pitkäldä puhetta Raipan kaltaiset runotkin, Mutta meiningit vähäisen. Tapahtukoon kungin tahto. Kyllä sinä selkiästi Ruotsin kjelellä kehoitat, Että pitää pännä mjehen Joka laskeepi lukuja Taikka lauluja latoopi, Joko neuvoa jotakin, Joko johdattaa hyvähän Taikka huvittaa hyvästi Ilman virhetä iloittaa, Taikka molemmat tarita. Tosin sinä myös tätäkin Tolsinansa toimittelet Toimellisella tavalla: Mutta mikäs mjelessäsi? Mikä silloin meiningisi? Mikä päässäsi poloinen, Koskas Kestikin kehoitat Juoma Lauluja latelet? Kuhun tuhmia talutat? Kuhun heikkoja kuletat? Tunne ensin tarkemmasti Kansa kulle kirjoittelet. Kyll' on Suomessa kyliä Pitäitä sangen paljon, Joissa miehet joukottaisin Ynnä pöydän ymbärillä Istuuvat ilolla mjelin Pöydän äärtä paineleevat Kyynysvarsilla vakaasti, Putelita palveleevat Kapan kunnias pitäävät; Joksikin jo olven juovat Vjelä viinankin vetäävät Nahkallansa narrin palat, Pyllistäävät suuren pullin Kohden kattoa kumoohon, Kortelingin kumaiseevat Aivan ahnaahan kitaahan, Pulputtaatpa putelista Kulkuhunskin kohdastansa, Njelaiseevat norri kupin Nappiansa nuoleskellen, Paikoin punsinkin paneevat Vatsahansa mjehet vahvat. Piippu pjeni hambahissa, Josta sauvua sysäävät Karvahinta, katkerinta, Puhaltaavat paksun pilven. Posket joteskin punaiset, Punaiset ja pullollansa, Viinan karvaiset vihannat: Tupakasta vahva tuppu Häijy pallo hambahalla Myrky-lehdeistä mädistä Saksan vesiset vedestä, Joita jauhaavat halulla, Märehtiivat, mökeltäävät, Että kuola konnain suusta Vesi ruskia valuupi. Nenä nuuskalla noettu Sian siivo sjeramissa, Räsähtelee räkä reijät, Joita korjaavat kädellä Pyhkäiseevät peukaloonsa Hihan suuhun hivuttaavat, Housut, helmat saastuttaavat. Silmät pjenet sihkurassa, Veren karvaiset, vesiset, Huulet höpisee jalosti Äändä kantaavat kovasti. Vjelä vejsungin repäisee Rölähyttää raskas rinda. Jopa kortitkin kovasti Paikoin pöytähän läjähtää, Kortit viinasta vetelät Ohran ljemestä lihavat Tupakalla tuhratuna. Tekeevät siit' toisinansa Tappelungin taidottomat, Että jyskinä, jytinä, Kauvas kuuluupi kumina, Äänen möyke ja älinä. Tapa hyvä tappelussa Lyöpi kuka kerkiääpi Eikä vuoroa eroita. Nyrkit niskahan lusahtaa Kyllä korvillen kajahtaa, Kannuustaavat kanta päillä Kintut rikki kumpaneilta. Piiput seinihin sirisee, Ruki ruskaavat jaloissa Poudat heiluuvat hädässä Penkit paukaavat pakossa Kovin keikkuuvat kapatkin. Putelit ja pulli parat Saavat lopun surkehimman; Juoma juokseepi kapasta Laviasti lainehtiipi Viina virtaapi sekaahan, Että kortitkin koriast Pöydällä siit' purjehtiivat. Muoto muuttumaan rupeepi Kasvo käändyy kalveheksi Nenää valkiaks vetääpi. Monet viinasta väsyneet Oluesta onduvana Sekä rauvenneet sodasta Painuuvat siit' pöydän ala Lopuks lijalle menolle. Tuonne syökseevät sisunsa Olven ulos oksentaavat Viinan koirille kokoovat. Saavat saappahat osansa Kauhtanatkin kauniit merkit Pöksyt parahan tavaran. Tuolta hiljangin heräävät Tuolta viimein vilpastuuvat Ylös kömpiä kokeevat Mjehet pohmeloll' pahalla Taudill' tehdyllä kovalla, Miehet hyvin merkitytkin Kauniit katsella peräti. Paitsi kauhtanan koreutt' Millä mustelma nenässä Nocka nosnut korkialle, Kulla kallo paljahana Hiukset revityt hitollen, Millä otsassa omena Kulla kuhmu kulman päällä, Millä huulikin halaistu Kulta hammas kolistettu, Millä silmäkin sininen Kulta kasvot raamittuna. Näitä tapahtuu todella Suomen mjestenkin seassa. Pitäävät näin pitkät kestit Kapakoiskin kaiket päivät, Ratki räyhäävät rajusti Juoma penkissä pelaten, Kuluttaavat kukkaronsa Ajan aivan tarkiangin, Pöksyt pantiksi paneevat Kosk' on tuhlattu tavara. Mitä mjehist' muistuttelen? Monen pojatkin poloiset Korvat vjelä kostiana, Maitosuiksi mainittavat, Kyll' jo kauniisti osaavat Panna leuvan parrattoman Kenohon ja keikallensa Ottaa ryypyt oivalliset Pullin pohjat paljastella, Kyllä konnat kuola leuvat Viinalla jo viruttaavat Maito-hambahans halulla, Viinan kulkuhuns valaavat Veden vertana pitäävät, Oppineet on olven juojat. Ej siis tarvitse enembi Kirjoitella Kesti Laului Juoma Lauluja latoa, Pyytää pahuutta enätä Juopumukseen johdatella. Kyllä mjehet meidän maassa Juoma konstin jo osaavat Ilman vejsun vjetellystä Kirjan pahan kehoitusta, Joka pahan pahemmaksi Tuhman tekee turmelluksi. Vjelä veikkonen kysyisin, Kuingas kokonans unohdat Säännöt suuren Hallitsian? Käsky käypi korkialta Esivallalta varoitus Vastoin juopumust vakaasti; Käsky pappejen kätehen, Että estellä visusti Tätä ilkiät eloa. Sinä toista toimittelet Painetuilla paperillas, Joilla juuri julkisesti Kestin pitoihin kehoitat Vjetät viinahan vasetin Juopumukseen johdattelet. Vastoin vahvoja Lakeja Säännön selkeitä sanoja. Kuingas rohkenet ruveta Näitä vastusta vapaasti?--

Mitäs luulet mjesi parka? Onkos oikenin asia Sekin tehtynä sinulda, Vähitellen, vähätellen Levitellä oudot opit Edestuoda erhetykset Suomen mjesten sydämmihin? Pidät järjen parembana Ilmoituksia isoja, Pyydät helvetin hävittää, Ottaa pojes perkeleengin. Tulla töillä Taivahaasen. Kuingas Raamatun kukistat, Sanan selkiän sokaiset Jutut jaloimman Jumalan Itse Herran Ilmoitukset? Vjelä syitä selviäkin Joita Järki johdattaapi Voidaan vastahas vedellä. Kuhun järki kuljettaapi Ilman Herran Ilmoitusta? Opin peräti pimiän Tjedon Luojasta lokaisen, Uskon uudesta elosta Sangen heikon, häälyväisen, Kehnot hyvään kehoitukset Lopen huonon lohdutuksen Kovan kuolemaa käsissä Järki saattaapi sinulle Paitsi Juttuja Jumalan. Tähän todistus totinen Ovat vanhat viisahimmat Kansat kaikkein kuuluisammat; Vanhat vahvat Ruomalaiset Kerkiätkin Krekiläiset Että Egyptin eläjät. Ota helvetti häjyltä Kjellä perkele peräti-- Etten petoksest' puhuisi Engä suuresta surusta, Vaivastakaan vaikiasta, Johon joutuupi jokainen Viimein tuolla tuonelassa, Joka juttuhis, Juteini, Suostuu, niitä seuraileepi-- Kuingas tahdot tuhman kansan Estää pojes pahuudesta Turmelluksesta takaisin? Ej vjel pimeys peräti Ole hajonnut, hävinnyt, Ej vjel' valkeuus valaisnut, Loistanut kyll' lämbymästi, Että tavat toimelliset Paitsi muuta pakotusta Kautta oman kauneuudens, Tähden toimens ja hyvyydens Suomalaisten sydämmissä Aina saisivat siansa. Jos sä helvetin hävität, Pidät narunna pirungin; Kussas palka on pahalle Makso mjehelle häjylle, Joka estetä eläissä Paljon veljijäns vihaapi Retket riivattuin kuleksii, Istuu pilkaitten parissa, Pitää pettäjät hyvinä Pettää itsekkin ilolla, Seuraa halujans häjyjä, Synnis suruta makaapi, Joist' ej erkane elossa Joit' ej kadu kuolessakaan? Pitääks vaivoista vapaaksi Piinast' pääsemän peräti? Kussa hurskaus on Herran. Totuus Tuomarin totisen?-- Päästä töillä Taivahasen Anna autuuden perustus Olla hyvän omatunnon, Kuhun joutuu kurja mjesi, Jok' on eksyksiin erennyt Pojes totuuden poluilta Haihtunut on harhateille? Mistä toivo on tuleva, Kusta löytänee lepoa? Eli pitääkös poloisen, Ett' on tundo tahrattuna, Ensin epäilys elossa, Sitten peljästys pimiä Osa kuolessa oleman? Eli kussas kurjan luulet Saavan viimeingin siansa? Pitääks loppuman peräti, Vaikka retkensä vihaapi Kauhistuupi käytöstänsä Vaikka andeeksi anoopi, Vaikk' on palainnut pahasta? Kussa kärsimys Karitsan? Kussa armo Armahtajan, Armo Autuaks tekiän?-- Jos et peljänne pirua Etkä huoli helvetistä, Jos et peljänne pahuutta, Tuimaa Lakien totuutta Raskahasta rangaistusta, Joka seuraapi jokaista, Joka julki johdattaapi Kansan tuhman kuljettaapi Haihduttaapi harha teille Oppiin väärähän vetääpi; Kuingas tundos tahraelet, Saatat sydämmes suruuhun, Levon karkotat kotoas Että eksynnein tygöä, Joita kirjoillas, Juteini Poika parka, pahendanut? Vjelä kertojen kysynen: Kuingas tundos tahraelet, Joka viimeingin vihassa Sulle soimaapi surulla, Sinun sisukses repiipi, Ettäs kansaa eksyttänyt, Olet ottanut käsistä Parhaan autuuden avaimen Mjehen monenkin mukoman Olet turmellut todella?-- Jos on pännälläs pituutta Kyllä kynäsi terävä Jos sen annat juoksennella Päällä paperin pelata; Jos on tölkis täytetynnä Mustalla muillengin asti, Jos on syyhy sormissasi, Taikka kutku kukkarossa, Jos on halu huudetuksi Tulla kyllä kuuluisaksi Kyllä saada kunniata; Kirjoittele kaunihisti, Toru turhia tapoja Pane pahoja tekoja, Jotka kansassa jotengin Ovat ottaneet asunnon. Naura nurjalle menolle Näytä hambahas häjylle Ilkivallalle ikenes Pilkka kirves pahuudelle; Anna oppi oivallinen, Neuvo, nuhtele välistä. Paikka paras on sinulla Räntin vjeressä valittu, Panna paperill' kokohon Opit ojentaa paremmat, Tjedot tarita hyvätkin. Käännä kirjoja hyviä, Joita kansa käsittääpi Suomen kjelelle sovita. Anna suomeksi Aviisi, Jolla saattaisit sanomit' Että tjetoja enemmin Suomen mjehille monia, Sanomita muilta mailta, Että omasta ololta. Kyllä kartuisi kalua, Ainehita aivan paljon Mjehelt' muultakin monelta Lehden täytöksi leveimmän. Olispa myös ottaita, Löytyis lukioit' lujasti Suuren Suomen maan kylissä. Hyvä hyödytys perässä Olispa teollas tällä. Monet tjedot tarpeelliset, Neuvot, opit, ojennukset Tuliis kansalle tutuiksi, Valo koittaisi väkevä. Vaikkas olet virren sepäks Runonjekaksi ruvennut, Älä turhia taritse, Joist' ej ensingään etua, Niinkuin nimeltä tämäkin: Saatat armejat sanoista Kutsut mynstrinkiin kokohon. Mitkä selkähän sovitat. Määräät mjehiksi hevoisten Kutka jalkaisin kuletat. Ylös Nominat ylennät Annat Komannon käsiihin Ronominat reserviksi Varamjehiksi varustat, Verboiss herroja herätät. Nauru estääpi enemmin Näitä mainimast nimeldä. Kulle hyväksi kulutus Läkin tuhlaus tämäkin? Vjelä puuttuupi vähäisen Sanais joukosta jotakin: Kersantit ja Keppi mjehet, Välskäärit ja väntrikitkin, Vaanuin kantajat vakavat, Rumpuin pjeksäjät rutevat, Pillein soittajat soriat Muonan mukomat vetäjät. Älä älytä ärise, Luvattomia lorise, Virkamjehetkin vihoita. Joita vastaan vanhuudesta, Vaikka vjelä virhettömät, Kansall' ovat kurjat luulot Epäilykset, epäuskot. Pidä suusi pjenembänä Kyllä kynääsi kurita, Puhu, poikanen, puheita Joitas vastaavas varonet. Ota itsehes opetus Jotas toisille tukitset, Lahjas lahjoitan takaisin; Syldä seitsemän totuutta Joka valheen valajalle. Kasvaispa kirjoja maahan Sattuisipa sangen paljon, Jos sais kaikki kirjoitella, Jos sais kaikkia sanoa, Mitä sylki suuhun tuopi Vesi kjelelle vetääpi.

Paljon sinulla sanoja Monet myöskin puheen parret, Aineet tutkia tarittu Kokonaiset kappaleetkin, Joit' ej tutki tuhma mjesi, Tunne selvä Suomalainen Yksinkertainen käsitä, Vaikkas vjelä vaskessakin Ulosantaisit asian; Kysyy kohta kumpaniita Vaikka ilman vastausta Esimerkiksi sanottu: Mikä toipa muisto Patsas Kirjan muotoinen mukoma? Kuka raamu Kivipiirros? Kuka Pappi Pää Rovasti? Mitä Pila merkinneepi, Taikka Tappurat elämän? Ketä Kehto koskenneepi? Kuinga Kirjat painettanee? ¦ Sinä painatat paperis Paremmat ja pahematkin Paitsi perään katsomusta, Paitsi pjenintään luvata Sedervallerill' vapaasti; Minä pöksyt painattelen Housu vaatteet ja hamehet, Painattelen kangas pankat Liina vyhdit, villa langat, Painatan myös puumulliset Painajan väri padassa. Räntti runot ränttäileepi Sitä varten valmistetut.--

Jo nyt lauluni lopetan, Toimen neuvolla torani, Armas Herra, Herr Juteini, Runonjekka rohkiambi, Lauluin kuuluisa latoja Ota ojennus hyväksi Otolliseksi opetus. Jos on mjelestäs jotakin Kovan kaltaisest' sanottu: Totuus kynääni kuletti Saattoi suuhuni sanoja Joihin juttus joutavimmat Mjelen murheella vetiivät, Paniit kuria perähän Luokse löylyä lisäisiit. Etpä siivosti sinäkään Ole punninut puheitas Edes vääryyttä vetäissäs.

VIII. Niinkuin edellä näkyy, on Birkman toisintoonsa liittänyt seuraavan suorasanaisen »lisäyksen» ja »Ucko Noal» runon:

Joka päivä istut sinä ojkeudessa ja kirjoitelet Lain duomioita sinä siis mahdat tjetä, toivoisin minä, mitä se Laki jongan jälken Suomenmaa nyt hallitan sisälläns pitäpi. Sinä mahdat tjetä mitä se määrä nijlle jotka julkisesti yxinkertaiselle kansalle julistavat oppia jotka ovat vastoin Pyhän Raamatun selkeitä todistuxia ja meidän maassa perustettua Uskoa, Mahdat tjetä mitä niillä on odotettava, jotka perustamattomilla ja häpemättömillä soimauxilla pytävät häväistä sitä säätyä joka korkeimman Esivallan asetuxen jälken ja Hänen suojeluxensa alla Saarna ja opetta meidän pyhän Christillisen uskon totuxia, mahdat myös ymärtä mikä edesvastaus niillen edesseisopi, jotka julkisilla kirjoituxilla ylöskehoittavat kansaa juopumuxen juuri silla ajalla koska Juhlina julkisesti julistetsn meidän armollisimman Kejsarimme Isällisiä varoituxia juopumusta vastaan, joka on yltymäisillänsa, ja koska Hänen Maiiestetinsä oman käskyn jälken opetus Viralle vahvasti vaaditan, neuvolla, opetuxilla ja omalla elämän esimerkillä, tätä ilkeyttä vastan seisoman. Näitä tjetäissäs, Lacka jo oman ajallisen Rauhallisudes tähden, edesvastaustas enendämästä. Alaspaina tykönäs turha kunnian pyyndö ja häjy kateus. Se edellinen on jo vjedellyt monda, kunniata, vahingollistein oppein ja muiden soimausten kautta etsimän. Ej tunnu hyvä ystävä sinun pännäs niin leikatuxi, että se sinulle suurta kunniata tuotais, lijatengin Runoilla, mitä protocolleilla tehne? sitä en mahda tjetä. Se jälellinen taas, nimittäin kateus, ej vähenä toisen etuja vaan enendä oman sisällisen vajvan. Älä sijs viisastele turhilla puheilla Pyhän Raamatun todistuxia vastan. Älä ryvettele muiden kunniata perustamattomilla soimauxilla: älä myös yllyttele yxinkertaisia pahuteen. Joka tahto hyviä päiviä nähdä, hän hillitkön kjelens sanoo yxi pyhä kirjoittaja. Tämä vaaroitus taidetan tähän tilaan sovitetta, sillä muutoxella, hän hillitkön sormens ja pännäns. Ja jäkät hyvästi nyt! hyvästi jääkät hyvä Herra Herr Siihteri!

Ucko Noal, Ucko Noal oli mjehen mjel Kuin hän läxi arkist istutti hän tärkist Viina puita, viina puita joita kasva vjel.

Noak sousi, Noak sousi ulos arkistans Teki viina leilin Näköisen kuin keilin juodaxensa, juodexensa maalle pästyäns.

Noak arwais, Noak arwais että ihminen Monest janostupi niin että hän juopi paljast viina, paljast viina pienen tuopisen.

Ucko Noak, Ucko Noak asiansa tjes Hän joi pito paikois Eikä vjettäin ajkans turhil puheil, turhil puheil niinkuin moni mjes.

Eucko Noan, Eucko Noan kiitettävä työs, Hän soi mjehens juowan Ajoi poiat tuoman toista viina, toista viina monaist läpi yön.

Ei hän sanon, ei hän sanon Ucko pane pois jo tuo viina leilis, ei van näytti peilis kuinga kaunist, kuinga kaunist ukon kasvot loist.

Noak oli, Noak oli Perukitoin mjes Pujo parta Ucko punainen kuin kucko joi hän aina, joi hän aina pohjan joka tjes.

Siilon sopi, silloin sopi elä Mailmas Silloin oli otta vähintäkin oltta, ejkä janost, ejkä janost tjetty koko maas.

Muiston juonti, Muiston juonti ei ol' tuttu heil', Vaan sellainen malja jossa nyt on kalja juotin pohjan, juotin pohjan varsin tällä lail'.

IX. Toinen kappalaisen A:n kirjottama häväistysruno, joka myös on Suomal. kirjallis, seuran hallussa, kuuluu:

VÄINÄMÖISEN ONNEN TOIVOTUS JUTEININ LÄHTÖÖN.

Virolahden kappalaiselta Fredrik Johan Ahlqvistilta.

Halttuun Jumalan, Juteini, Onnee matkalles osaksi, Lykkyy lähtöhös luvattuun Runonjekka reisulleisi. Näitä vanha Väinämöinen Seisoisansa silmissäni Sanoi suulla nauravalla Pilkan pisteli sanoilla Kerran korvissan' unessa. Väliin seuraksi sanoille Nytkähytti niskojanskin Painoi päätänsä kumarten. Vjelä puheitans venytti Jatkoi sanojans jalosti; Nauru huulilta hävisi Kulmat kurttuhun kokoonnuit Ääni karkiast' ärisi Jutut juoksivat visusti: Onhan ottanut eronsa Mjeskin moni merkellinen Lauluin hyväkin latoja Virren seppä voimallinen; Mutta muodolla hyvällä Paitsi pitkiä puheita Vaikiata valitusta Hiljaa jättänyt hyvästi Siivost laulusta lakannut; Vaikka vahvasti veteli Lahjaks lauluja lateli Soiton sorjasti sovitti. Paljon itsestäs pitävä Että konstistas kovasti Sinä kehut, kerskaelet Paljon palvellees minua Suotta virsiä vetänees Paitsi palkata peräti, Joka, mjelessäs makaapi Särkee sydämmes suruisen. Mutta meiningit poilla Sangen harvasti sopiivat Ajatuksiin aika mjesten. Minun mjelessan' makaapi Tämä ajatus totinen: Pitäis palkoja oleman Kokoon ajettu kovasti, Vara vahva palkinnoista Tosin tuhlaten jaella: Jos kaikk' huonotkin hörnäti Ruman kanteleen räminät Lahon käyrängin kominat Kjelten katkennein kirinät Äänen sortuneen ärinät Rinnan raskahan rötinät Veisut vjetteliät pahimmat Pitäis palkituiks tuleman. Pian aivanpa pitäisi Palka oleman pivossa; Vaikka vjeläkin välistä Soitto jokuu sorjemmasti Laulu laadullens käviisi Vejsu viiltäiskin sydändä. --Tässä vanhan Väinämöisen Parta pöyhiä tärisi Tukka hallava tutisi Silmät kulmista säteili. Vasta laulu liikuttaapi Veisu käypi kaunihisti Soitto sorjasti helisee Voidaan palkasta puhua, Lausui vanha Laulun Herra, Koska kantele kovimpi Tehty hongasta hyvästä Ranta lepästä rakettu, Taikka vanhojen tavalla Tehty harppu hauvin luusta Kantele kalan evästä, Kjelet vahvat kanteleessa Joko jouhista orihin, Joko kullan karvalliset Taikka teräksen näköiset Päälle kinnatut kovasti Kimahtaavat, kajahtaavat Heliästi heliseevät, Koska hengi höltiästi Kulkee rinnasta kovasta Ääni kaikuu kaunihisti Paitsi pakota mäneepi Taipuu huilujen tavalla, Milloin matalast' mataapi Höriseepi, möriseepi Ukon muodolla urohon, Kullon nousee korkialle Vinkiästi vinkaiseepi Pjenten piikaisten tavalla; Kosk' on aine kelvollinen; Puhdas, viatoin valittu, Paha jaaritus jätetty, Koska sanat selkiästi Paitsi pakota sidotut, Eikä väännetyt väkisen Varsin kulkeevat vapaasti, Milloin ryöhäävät runossa Kosken kuohuvan tavalla, Niinkuin varsin vahtoaapi Vesi pöllyllä putoopi Vuoksen koskessa kovassa Iharissa ilkiässä Kalarissa karkiassa Rutiaii koskessa rumassa; Milloin jouten juokseleevat Niinkuin niitulla joessa Hannun vjenossa vedessä Tyvenessä Tynkylässä, Pellon pjenessä ojassa Vesi virtaava mäneepi.

Mitkä onnet, omaisuudet, Taikka tavarat hyvätkin, --Sanoi vjelä vjekkahasti, Sinä, poikainen poloinen, Ljenet laskenut avuksi Suomen kjelen saalihiksi Suomen suvulle valoksi Sepä varsin vanhatessa Yli käypi ymmärryksen Mänee mjeleni ohitse.

Arvo korkia, avara Raadi Sihtjerin ramakkaan Aina paikallans pysyypi, Eikä kateus kavala Sitä suuresti sureile Eikä paljongaan paheksi Siitä pyydäkkään palaista. Ole sentähden sinäkin Tästä täydessä levossa Hyvin huoleta, suruta, Pidä arvoskin alati. Usko, poikanen, puheeni, Usko ukkoa totista. Mutta mjehengin mukoman Arvo pelehtyy piangin Kaunis sanoma katoopi, Koska kirjoja pahoja Vejsujakin vjekkahita Kansan käsihin paneepi: Sillä kirjasta kokoopi Lujan päätöksen lukia Pännä mjehen mjelestäkin, Eikä ensin tutkistele: Ljekkö leikki leuvoisansa Vainko valanee vakuutta; Tavan tottuneen pitääpi Seuraa vanhojen sanoja. Työstä tekiä havaitaan Kirjastansa kirjoittaja, Suuhan selittää sydammen. Jolla korvat kuulon tähden Vaarin ottakaan visusti.

Voi sä kurja Suomen kansa, Sanoi samalla tavalla-- Kansa kylmäksi kovonnut. Kuin et kirkkaasta valosta Etkä onnestas omasta Ota vaaria visusti, Jonga pannut on ovelles Jalo tarjoksi Juteini, Juoma Laulussa jalossa Perhekunnassa paraassa, Lahjain oivassa otossa Joissa juuri kuin nisuja Pyytää seuloa sinua, Valon taritsee väkevän Onnen oikian jakaapi. Voi te kivet kelvottomat Kannot Suomessa kovimmat Paadet paattuneet lopetin, Oksat kankioiks kovenneet Lehdet ilman liikutusta, Voi teit' Emännät vesissä Pedot metsissä pahimmat Linnut tylyt latvoissanne Miksi muuttuneet olette! Etten soittoa suloista, Kainata kauniimbata Veisun äändä Viiburista Laske luondonne iloksi. Pahat yksinäns penikat Vjelä vanhuuden pitäävät. Soitto korvihin sopinnut Laulu luontoa lykännyt Äänen antaavat avuksi Ynnä yhtehen vetäävät Sekä riukuttaat sekaahan; Vaikka varsin työlähästi Tästä taidetaan lukea Enää soitolle etua Kanteleelle kunniata Hyvää veisulle vähääkän Mettä soittajan sydämmeen Laulajalle lohdutusta: Sillä koirat kelvottomat Pahat penikat nykyiset Usein ulvovat vavisten Myöskin seuraksi susille Karvat siirassa selässä Ikenetkin irvellänsä Karhun ääntä kauhistuuvat Pahan paiskaavat pärinän. --Nauru rätkähti, remahti Itse Laulujen Isältä Vatsa tukeva tutisi Parta keikistyi kenoohon.

Turha pelko on povessas Suomen kjelestä suruinen, Kjelen sotkusta kotoisen, Sanoi vanha Suomalainen. Suomen kjeltä selvimbätä Paitsi muutosta puhuttu Sangen selvillä sanoilla Ombi pitkäldä peräti. Aina hamasta ajasta Koska minä kanteletta Soitin sormilla omilla Vedin virttä suomalaista Ombi sjemen suomen kjelen Aikaa monta ja monoista Aina puhtaana pysynyt. Jos vjel' joku huono Herra Hävennellen häpiäisi Oikein osaavans puhua Suomen kjeltä selkiästi; Taikka taitteliis sanoja Kaunistellen, koristellen Kädet puuskassa pidellen, Murtais mutkilla monilla, Sekoitteliis, sokerteliis Mjesten muodolla merellä Kjeltä seitsemän sekaisin; Jos taas jokuu talonpoika Tyhmä, taidotoin, pönäkkä Lästä kaupungit' kotoisin, Taikka teitä kuljeskellut Matkustellut maita paljon Aina rahtia ajannut; Eli uuden maan eläjä Ranta kansojen rajoilta, Kääntäis kjelensä kalikan Pitkin taikka poikki puolin Vaikka vyöllensä vetäisi, Pullistelis poskiansa, Vääntäis leukansa levälle Ryyppy kynnyksen repiisi Sinne, tänne sioiltansa Huulet ryttyhyn rypistäis Saadaksensa sanat oudot Koto kjelen koreudeks Suomen kjelehen sekaahan; Eihän sentähden sekaannu Suomi kokonans sekaisin Vjelä vähemmin katoa. Järin jäänyt on sinänsä Tämä tapaus takaisin Eikä edespäin tapahdu Aivan aikoihin monihin. Mäne maahan karjalaisten Taikka Savohon syvähän Taikka Hämehen taloihin, Sjellä kjelen kelvollisen Sanat selvät suomalaiset Paitsi vjerasta puhetta Suulta täydeltä sanotut Laviasti laaittavan Kuulet korvillas omilla. Sjellä havaitset hävyllä Kjelen kokonans kotoisen Ylenkatseesta kovasta Varsin olevan vapaana; Sjeltä taitaisi todella Teikäläinengin tavata Vjelä vähän viisautta Puheen puuttuvan avuksi. Paha Baabelin rakennus Torni Taivaaseen tapaava Kerran kjelen ensimäisen Puhtahimman puheen parren Pojes peräti sekoitti. Tätä työtä työlähintä Rohkehinta rakennusta Täytyi tehdä ahkerasti, Että torni taivahaasen Pistäis pilvien läpitse. Totta tuossa huiskittiingin, Mitkä muuria kutoivat Kutka sotkivat savia Mitkä tiiliä tekiivät Kutka kantoivat kiviä. Työtä tehdessä parahin Päin hiessä huiskatessa Varsin hartiat varinna Kävi lustikin lusahus Mjehet ällistyit äkisti. Murre muuttui muuraailta Sanat saven sotkioilta Kjeli kiven kantailta Outo tiilinkin tekiät Puhe peräti sekoitti-- Suuta aukoivat sanoihin Tahtoit tarpeitans anoa; Mutta mjehet työn tekiät Kohta hämmästys käsitti Sanat oudoimmat sanoovat Varsin vjeraita puheita, Eikä ensingään eroita Toinen toisensa sanoja. Mjehet silmiäns mulistens Suut selälläns kuuldeleevat Työhön tahtoovat tavoittaa; Mutta kjelen muutoksesta Toista kokonans tekeevät: Tuovat toisensa avuksi Kiven siahan savia Saven siahan kiviä Vettä tiilistä vetäävät. Tuohon kohta tuskaantuvat Mjehet tyhmän työn tekiät Siihen paikkahan paneevat Työnsä tyhmimmän käsistä Alas muurilta mäneevät Kaikki heittäävät hitolle Kalut viskoovat vesiihin Että tuiskiivat tuleehen, Kaikki hajoovat hajalle Kjelinensä kuljeskellen Kukin kulmalle omalle. Tätä tornia tylyä Rohkiata rakennusta Taikka mukoman tapaista En nyt luulisi enemmin Suomen kansan kaahittavan. Jää siis kansa kaahituksen Myöskin seuratkin sinänsä. Tästä pelvosta pahasta Myöskin mjelellä hyvällä Ole oivassa levossa Varsin murheesta vapaana. Usko ukkoa totista Ukon lujaa lohdutusta.

Missä taikka millä lailla Ombi Suomi sjemenensä Kjelen sjemenen kotoisen Kasvon kautta kartuttanut? Kysymykset merkilliset Tyhjän tynnyrin kuminat. Jollon kullon joutessasi Taikka leivästä levota Surullisna suuruksesta Ljenet joutunut jotenkin Käymään kirkonkin läpitse Seurakunnan suomalaisten. Mitäs mjelestäs havaitsit Sjellä viipyissäs vähäisen? Mitäs korvissas kumahti, Mitä silmäs selittivät? Mitä mjehet veisaisiivat Ukot römisiit uroosti, Mitä mujat vinkaisivat Neidot nuoremmat kimahti; Lauloivatko latinata Vainko Grekata vetiivät? Eikö Saimit suomalaiset Silloin korvissas kumisseet? Mitä lukiivat lujasti Puhuit Herralle pyhälle? Eikö kjeltänsä kotoista Suomen selviä sanoja? Mistä virttänsä vetiivät Luku sanojans lukiivat? Eikö kirjoista käsissä Suomen räntätyt sanoilla? Joutunut on jollon kullon Raamattukin räntättynä Suomen kjelellä käsiihis Aivan kourihis koviihin. Eikö kjeltä kartutettu Siliteltykin sanoja, Koska vaivalla kovalla Ajatellen ajut läpi Kirjaa kallista tätäkin Suomen käännettiin sanoille? Eikö kjeltä kartutettu Sanojakin silitelty Ilo-Laulussa isossa, Vjelä veisussa monessa Kirjassakin kauniimmassa Sekä hengelle hyväksi Että ruumiinkin eduksi Laki Kirjassa kovassa Asetuksilta tuettu. Kaikki kansalla käsissä Laviasti levitetty Kauvangin jo räntin kautta. Myöskin muitakin runoja Veisujakin vahvojakin Maassa löytyypi monia. Jotka jätetyt järingin Pojes paperin parista Vjelä sallittu vähemmin Kaunistelta räntin kautta Ainoastansa asuuvat Otsa luussa laulaitten Mjesten muistossa iloisten, Sillä laadut laulumjehet Virren sepät siivolliset Tämän täytenä lakina Aina päässänsä pitäävät: Pysy pannasta erässä Taikka toimella kynäile. Toisin ylpiät tekeevät Mjelestänsä Mestaritkin. Työllä, tuskalla kokoovat Saavat sanoja siteisin, Jopa kiiruusti kynäävät Päälle paperin paneevat Jopa juokseevat ilolla Kyllä ränttiä kysyyvät Painattaavat paperinsa. Sitten paisunneet peräti Kyllä pönäkät kovinkin Vähän vertanans pitäävät Tuskin tunteevat nenäänsä. Kaikki aivan kaunihiksi Lopen lustiksi lukeevat Mitä milloingin, mitengin Päästäns purkaavat omasta Laskeevatkin leuvoildansa Kulkee kynästä kovasta; Eivät luulekkaan enemmin Maassa mjehiä olevan, Joiden myöskin joten kuten Sanat solmehen sopiivat, Pännä pyöriipi käsissä Kynä viiruja vetääpi. --Tässä vanha Väinämöinen Rykäis rinnasta kovasta, Sylki suihkaisi sivulle.

Jos se nuori Joukavainen --Lausui Laulujen Isäntä-- Muinen murisi minulle Pyysi pulkailla pahasti Tahtoi taistella halulla Kansanikin kilvoitella Vanhaa mjestä vastustella; Vaikka minä mjelestäni Koska Lauluja latelin Aina asjoja valitsin Sanojakin sovittelin, Engä piikkiä pidellyt Engä jousta jännittänyt Engä ensinkään kävellyt Neljäjalkaisten jälillä Virkaa pyytänyt pedoilta Valpahilta vartioilta, Engä syytä soimaellut Ketään puheilla pahoilla, Annoin kaikkein kaunihisti Ratki rauhassa asua:-- Koska kuitengin minulle Yhtähyvin ylpiältä Tätä toisinans tapahtui; Mitäs sinä siit muriset Valitat niin vaikiasti, Jos nyt nuoret Joukavaiset Mjehet mjelestäns viata Syystä tarttuuvat sinuuhun Koiran ruoskahan rupeevat Pojes pääldänsä hosuuvat Pedon pahan nukuttavan, Alas arvopatsahalta Pahan juonisen paueevat Johon järin huokiasti Pääsnyt mjekkonen piangin Kyllä kiiruusti kipunnut Olis vaivalla vähällä; Josta juttujans jakaisi Pahat juonensa julistais, Soimaais suulla rohkialla Huutais häjyllä tavalla? Otat oudoksi kovingin Asian aivan luonnollisen Seurat selvät Suomessakin: Joka mjekalla mehuupi, Saman saapi vastahansa, Joka piikillä pelaapi Piikki pistetään eteehen. Pane mjelehes paremmin Tämä tarkia asia Älä kovin koirittele Kelpo mjestä kelläele, Ohhottele, hohhottele Kateuudesta kovasta, Koska kovilla puheillas Juonikkahilla jutuillas Kovan vastahas vetänyt Olet syystä oikiasta, Joka sotiipi samoilla Ajaa päälliänsä aseilla Joilla kohden karkaelet.

Mitä kateuus kaluupi Mitä muuta murhehtiipi, Ellei etuja hyviä Korkiata kunniata, Konstiakin kuuluisata Muita lahjoja monia, Joita jollenkin, jotenkin Lykky lykännyt osaksi? Tästä lähteepi totinen Seuraavainen selvä päätös: Missä ej mitäkän näistä Löydy lahjoista hyvistä Siintä Kateuus katoopi. Nyt on sinulda sanottu Suulla omalla surulla, Että onnes omaisuudes Suomen kjeltä kartuttaaxes Olet uhrannut uroosti; Eipä kauppakaan kovinkaan Painettujen paperien Kulu kulkevan jalosti. Kadonneet siis ovat kaikki Tästä kynnet kateuuden. Eikä kuulu kunniata Suurta tulevan teoistas. Harvoinpa se horjahtaapi Palkaks kirjoille pahoille. Ainoastansa aviisin Tyhjän lehden täytökseksi Kerran kirjojas nimeldä Nimitettiin, poika parka; Aine aivan kehnokainen Kärsimätöin koskemista Järin jätetty sinänsä Kokonansa koskemata. Kadonneet siis ovat kaikki Tästä kynnet kateuuden. Saman konstistas sanonen Laulujes latomisesta Jonga yksinäs ylennät Aivan korkiaks korootat. Se nyt selvästi näkyypi Sinun suuresta surustas Huudostaskin huikiasta Vaikiasta valituksest' Kateuttakin kovinta. Luulet kaiken luonnon lahjan Sinun saanehes osakses Jota kuitengin jotengin Vähän veisuisas näkyypi. Luulet lopetin vähäisen Maassa mjehiä olevan Jotka verrakses vetäisit. Juuri jutuistas näemme, Ettäs ylpiä, ylennät Itses ilman perustusta Myöskin rinnalle minungin. Toi on tarjonna poille, Jotka rohkeevat ruveta Vanhoillengin vastukseksi. --Tässä vanha virren Seppä Näytti nyrkkiä kovinta Polki jalkaansa jalointa.

Pahin kaikista pedoista, --Puhui vanha halli parta-- Salan puriat pahempi Kaukaa haukkujat häjymbi Ombi tuulen tavoittaja Villi, kelvotoin, kamala. Joka syytä, syyttömästi Haukahtelee, houkahtelee, Päälle karkaapi piangin Tuttuakin tavoittaapi, Vaikka täytyypi väkisen Mjestä kovaa kohdatessa Varustettua vavalla Häjymmängin hämmästyä Kohta syrjätä sivuuhun Ääri puoleen älinällä. Niinkuin muutamat nykyiset Runonjekat rumemmat Itse mjelestäns ihanat, Mitä suustansa sanoovat Leuvoistansa laseksiivat Siihen suostuman pitäisi Sitä siunaaman ilolla Koko maakunnan majoissa. Koska nyt kokonans toisin Näille toisinans tapahtuu Koska joitakin jotakin Vastoin veisujans sanotaan; Puheet mjelestäns paraatkin Sukkelatkin laulun sanat Vitkelätkin lakin viirut Jokuu selvä Suomalainen Siksi selvästi sanoopi Kuin ne kokonans ovatkin, Kateuuden karvaat jutut Pahan juoniset pärinät Pilka sanatkin pahimmat Vjetellykset vjekkahimmat Vaikka kohta vaan kynällä Ombi ratoksi omaksi Muistohon paperiin pannut:-- --Koska nyt nämät näkeepi, Saapi korvihins kehuja; Kohta ylpiä kamoopi Hämmästyypi huono hengi Sangen heicko säikähtääpi; Kohta harmissa kerääpi Mitä suingin saada voipi Murhe mjelensä iloksi; Kohta aineensa kynääpi Panee paperill' sanansa Mitä tuska tuotteleepi Mitä mjelehen herääpi Hämmästynyt houraileepi Niitä, näitäkin vetääpi Syytä kaiken karvallista: --Suotta nuorna soittaneensa-- Ikään kuin iälle sille Kaikki sallituks sopiisi, Eikä enää vanhembana Niitä tarvitsiis nurista; --Pilkkaa Raamatun pyhimmän ¦¦ Työläästi totuttu tapa Pojes pannuksi tuleepi; Lausuu kjeli lakkariksi Nimittämätä nimensä. Joka juttuns, jaarituksens Panetuksensa pahimmat Morkkaa loppuhun lopetin Juurta myöden juurittaapi Valheen valheeksi sanoopi. Kumpi syyssä suuremmassa, Joka päälle pöyhähtääpi Vainko vastahan hotia? Joka kellätä kovasti Ensin alkaapi asian Vainko vastahan sanoja? Voispa nimittää nimensä Paitsi pelvota, hävytä Jälki puheenkin peräähän Kova vastahas kokia, Jos se tyhmien tavalla Tahtois tulla kuuluisaksi Turhan kauttakin tutuksi. Voispa vastata sanansa Näyttää todeksi toransa. --Vjelä siivota sanoopi Laulaneensa luulon tähden Kirjoittaneensa todella Epäluulon estehexi-- Mitä luuloja lopetin Ombi antanut opiksi, Sepä selvästi näkyypi Kirjoistansa kehutuista, Valituista veisuistansa. --Kehtaa kehua, sanoa, Arvon saavan Sioninkin Vaikka varsinkin kovasti Panee kirjoissans pahoissa Sättii sättimättömätkin.-- Koska saanut on kokoohon Näitä juttuja näpeitä Puhdistuksia paraita, Kohta juokseepi kovasti Kiivahalla kiirehellä Rientää ränttihin ilolla Sedervallerill' visusti, Painattaa taas paperinsa Kirjoitukselle tutulle Jälkipuheelle järingin Sortamiseksi somaksi; Jolla tyhmällä teolla Näyttääpi närkästyneensä. Varsin syttynens vihankin. Tässä vihansa väessä Panee pakkoans minulle Suiskii tuskassans kovasti Vaikka paitsi perustusta. Vjelä päällen päätteheksi Aivan pianpa paniisi Lukiis leikillä lopetin Minun mjehen voimallisen Vaikka vanhan Väinämöisen Raajarikkojen ratiihin Ruho rampojen sekaahan, Vanhan kalun vartiaksi Ramun kaiken korjaajaksi Vanhan kanteleen vähiksi. Tähän sanonen sinulle Neuvoks nuorille pokeille Varsin vanhojen tavalla: Jos on laulustas lopetin Tuska tuonistas kovista, Soittos soimaapi sydändä: Heitä rampasi hitolle Mitäs minulle taritset; Iske kantelees katuhun Kivi katuuhun kovaahan Niveräiset nappulatkin Rinki portihin rimaise Vallin kylkehen kovasti Linnan muurihin muserra. Kaikki kappaleet kokoa Poimi pjenetkin palaiset, Visko vesiihin syviihin Linnan sillalta sivalla Paiskaa Papulan veteehen Puna lähteeseen pudota. Jos nyt loppu liaksikin Tämä tuimaksi näkyisi, Värkis vahva ja valittu Varsin vaivatuks tuliisi Alas mjeleskin maniisi; Jos taas jotakin etua Vjelä värkistäs vähäisen Saada tahtoisit todella, Pane pätsihin omahan Tulen tuiman saalihiksi, Siinä selkäs lämmittele Käändele myös kylkiäskin Vatsas varista hyvästi Paista polvias paremmin, Tuosta säästetyks tuliisi Halko hyväkin halaistu Taikka kyntilä kytevä. Taikka toisella tavalla Ehkä enemmin etua: Lasi ruukkihin lähetä, Jossa tämänkin tulella Parhaan kappaleen palaissa Vjelä Mestari mukoma Vahva hengensä vedossa Konstin oppinut osaapi Taikka puhaltaa puteliin Laskun lasista paraasta Taikka pullin puhtahimman Kirkahimman, kiiltävimmän.

Halttuun Jumalan, Juteini, Onnee matkalles osaksi Lykkyy lähtöhös luvattuun Runonjekka reisulleisi. Ota hijestä hevonen Varsa vuoresta valitse Jong' ej jalat jäällä nulja Kaviat räisky kalliolla. Mäne matkahas majoille Työstä turhasta levolle, Jonga varsin vaatimata Olet ottanut etehes. Näitä wanhan Wäinämöisen Lawiasti lausuessa. Itse ilmestyi Juteini Seisoi myöskin silmissäni Melkein mjelellä pahalla. Nenä näytti venynneeksi Tahtoi tawata napaahan, Pilka huulilta häwinnyt, Sanat suuhun sammununna; Silmät häwyltä sowaistut Katsoit maahan kantapäihin Wartioiwat warpahia, Polwet pelwosta tutisi Housut konnalla höpötti. Koska wiimein kuuloitettu Loppu kurja kanteleelle Jalo tuomio jaettu. Lykky suotu lähtewälle, Minä makoosta heräisin Silmät selkeni unesta. Panin ylös paperiihin Unen, uuden, merkillisen Joka nähty on nykyisin Sekä kirjaan kirjoitettu Pimiässä pirttisessä Säkiässä sauwusessa Matti Maksasen majassa Nauris Niileksen tygöna Lauri Lantusen kotona Pekko Piranan talossa Tampu Tuomahan tuwassa Kaali housun kammarissa.

X. Näillä sivuilla esitämme Juteinin hakemuksen kielenkääntäjän virkaan Hallituskonseljissa sekä kaikki hakemukseen liitetyt kielinäytteet ja todistukset,

Stormägtigste, Allernådigste Kejsare och Stor-Furste!

Genom annoncen uti Åbo allmänna Tidning underrättad, att en finsk Translators sysla vid Eders Kejserliga Majestets Regerings-Conseil uti Storfurstendömmet Finland skall inrättas, vågar jag i djupaste underdånighet anhålla, att till denna sysla blifva befordrad, hvarjemte jag i lika underdånighet får bifoga ett bevis och några profstycken på min kännedom af finska språket.

Förtröstande mig på Eder Kejserliga Majestets nåd framhärdar med djupaste vördnad, trohet och nit

Stormägtigste, Allernådigste Kejsare och Stor-Furste!

Eders Kejserliga Majestets allerunderdånigste och tropligtigste undersåte

Jacob Judén Studerande vid Kejserl: Universitetet i Åbo.

Hovirätille ja Yli-Oikeuxille yhteisesti, kuinga käytettämän pitää, koska soimausanoja Kuningaallista Majestetiä ja Hallitusta kohtaan ilme annetaan. Sinä 25 päivänä Syyskuussa 1777.

Gustas etc: Sitte kuin Me Hallituxen vastaanotimme, on jo monda kertaa Oikeuxilda tutkinnoita ja tuomioita niiden ihmisten ylitse Meille ilmoitettu, joidenga päälle pahendavaisten soimausten ja siivottomain puheitten tähden Meitä ja Hallitusta kohtaan on tullut kannetuixi. Jos Me olemme yhdeldä puolen näitä asioita tutkittaisa mielisuosioxemme havainneet enemmän mielen malttamattomuutta kuin pahaa sisua, usiasti yxinäisen kateuden, mutta aina taitamattomuuden elli tyhmyyden niisä ilme annetuisa soimauxisa; niin on se jällensä toiselda puolen aina ollut meille mielikarvaudexi, havaita senkallaisten soimausten kanssa niin angarasti menetetyxi, yxinkertaiset alamaiset rasittavaisiin vangihuoneisiin sisälle suljetuixi ja pitkälle sen Oikeuden-käymisen alla niin köyhtyneixi, että koska he kerran Meidän Armomme kautta tulevat Lain rangaistuxesta vapautetuixi, on heidän kunniansa, omaisuudensa ja terveydensä kadotus ollut kuitengin usiasti heidän rangaistuxensa; Tätä liikuttavaisesti tutkiesamme, emme ole Me taineet myöskään unhottaa, kuinga vihasa ja kiukusa taitaan senkallaisten rikosten tähden vähimmästäkin syystä päälle kannattaa, sanan ja meiningin väärän selityksen, vääräin todistusten ja muiden ilkiäin neuvojen kautta vahvistettaa, myöskin niinmuodoin syyttömän vihamiehen päälle, kiivauden muodon-alla Hallituxen puolesta, tuomio langetettaa: ja viimexi kuinga Tuomarit, jotka vähemmän tundevat Meidän luondomme, kuin he ovat kiindiät Lain sanasa ja alamaisellisesa nöyryydesä, luulevat Meidän suosiomme ja heidän velvollisuudensa angaruuden kautta asian tutkimisesa ja valvomisesa parhain täytetyixi.

Se on armeliaisuuden ja oikeuden kautta kuin Me toivomme tehdä uskollisten Alamaistemme sydämet Meille rakkaixi ja Asetustemme vaikutuxen kautta vakuuttaa heitä sekä niiden hyödyllisyydestä että Meidän väsymättömästä huolen pidostamme yhteisestä hyvästä.

Wäkivalda ja kosto ei ole koskaan ne välikappaleet, joilla Me sen hallituxen varustamme, jonga Me itse vapaudella ja vaarattomuudella perustaneet olemme; ja koska Me sillä omantunnon rauhalla kuin senkallaista päälletarkoitusta seuraa, annamme Meidän toimituxemme sen korkeimman Tuomarin tutkinnon ale, emme pahoita Me mieldämme vieteldyjen ja taitamattomain alamaisten soimausten ja kiittämättömyyden tähden.

Me olemme sentähden havainneet Hallituxemme kanssa yhteensopimattomaxi, otta nimitettyjen rikosten ilme andamisista niin tarkkaa vaaria kuin tähän asti; ja koska Me Itse parhain taidamme tutkia, kuinga tarkasti niistä pitää vaari otettaman, niin olemme Me myös Armosa päättäneet, että niin pian kuin jokuu senkallainen rikos josakin Oikeudesa ilme annetaan, pitää Tuomarin, paitsi vähindäkän viivytystä, jutun Justitiä-Revisionille tiedoxi andaman, misä rikos löytyy ja kuka sen ilme andanut on; jonga jälkeen Me myös kohta tahdomme Armosa tietä andaa, kuinga niiden läsnäolevaisten asiain laadun jälkeen asia kokonansa unhotuxeen jätetään taikka sitä vielä tutkitaan; ja Me teemme sen tämän kautta Teille Armosa tiettäväxi, sillä käskyllä, että Te niille Teidän allanne olevaisille Oikeuxille seu myös ilmoitatte. Me käskemme etc: Ösversatt as Judén.

KEISARILLE.

(Fragment as ett längre Stycke kalladt: Suomalainen.]

Pari vuott' on vietettynä sitte kuin sota suruinen meitä peljätti pahasti. Ruoisin valda vaipui meildä, vanha varjelus pakeni. Kauhistus povessa kungin, aivan musta epätieto onnestamme elämässä malas' kaikki kauheimmaxi. Vaara kulki vaunuillansa pitkin pohjan mandereita, sekä uhkas' että piexi vitsallansa verisellä. Ilo katos' kaikki meildä isätöinnä ollessamme. ----Mutta vielä vaarassakin, ah! ah! armas Isänmaja! löytyi lohdutus sinulle, oli onni orvollakin. Viellä päivät valkenivat syngiästä sumustansa, koska rauha rakettihin, koska korkein Keisarista tuli Itse lsäxemme, Suomen Suurex' Ruhtinaaxi, jok' on Suomessa sijinnyt, kasvanut kotokylässä-- Kaupungissa kuulusassa Suomen lahden liepehellä. Terve kallis Kaitsiamme-- terve tulduas' tykömme! Hyvin me havaitsemme sinun vahvan viisaudesi, joka tunnet tarpehemme-- hyvin me jo havaitsemme hyvänsuovan sydämmesi, joka kaikki kaunistaapi ltsevaldiaan viraassa kaikkein onnen kandajana. ----Mutta mitä on hyvyyttä korkeimmasta kunniasta? vaivat ovat sangen suuret arvon kanssa yhdistetyt; työ on raskas, rasittava tämän viraan valvojalla. Kuuliaisuus kiitollinen, tahto, toimi uskollinen joka poikamme povessa huojendakoot helpommaxi kovan kuorman Haldiamme. Olkoon ilo omantundos', muistos' meidän mielessämme, rakkauskin rinnoissamme panttina myös palkastasi. Suomen vahva Suojelia! itse Isä valistuxen! orjain Ostaja vapaaxi! joka olet saanut ohjat-- ohjat onnemme käteesi ole leskein Lohduttaja, ole Isä orpolasten, ole turva turvattoman! Saata Suomi siunatuxi, Ihanax' ilon majaxi! Suomen lapset siunailevat sitte suuria tekojas', lausuvat lastengin lapset viisaita neuvojas' viellä-- viellä illalla ikäsi, koska kaatuu kallis pääsi vanhuudesta vapiseva koska kaatuu kallis pääsi, heldyvät hopiahiuxes' ----kuitengin pysyköön pojes kauvan tämä karvas hetki! vietä ikääsi ilolla, jossa on nyt joukon toivo, onni kansan olevaisen, vapaus vasta tulevan! vietä ehtoota elämäs' maassa varsin monda vuotta turvana monen tuhannen! Elä jälkeen elämäskin Suomalaisten sydämmissä!

RUPULISTA.

Suurin surmaaja sukumme, päästyänsä vallan päälle, rusikoitsi Ruotsiakin,[256] suomi suurta Suomenmaata. Kuka täällä kotoperän tienne tämän halvattavan? mutta kurjax' kutsutahan, rupulixi rumemmaxi, jok' on kauan kauhistellut ihmisiä ilman syytä. Tämä taimet terveimmätkin suurest' ihmisen sugusta niinkuin naatit nahistutti. Kuori kaiken kauneuden punertavan poskipäistä naurusuitten nuorukaisten. Aina turmeli tuhannet, salvas' sadat tuonen teille ihmisistä Isänmaassa.

Mutta, viellä vihollisen Herra löytyi laitumella, jonga taas on totisesti nimi vakaa: (vaccinatio)-- vahva varjelusrupuli, jok' on taistellut todella rokon kanssa rohkiasti; tahtoi kohta kokonansa pojes julman juuritella; solmis' sanansa sopivat, sanoi kovin ja kopeesti: Sinä rivo rokkotauti! rokkotauti raateleva! kuka pahendaman pannut on sun Luojan laitoxia?

Kohta vitsa vierahalda heldis' kourista kovembi peljästyxessä pahassa.

Voittaja saatuans' voiton moitti viellä murhamiestä, nuhteli näillä sanoilla:

Sinä korvesta kotoisin, peto julma, peljättävä! Kuinga monda murhatyötä olet sinä sivullasi tehnyt kaikissa kylissä? Kuinga monen mieli karvas ombi kyllä kasvoistansa, viellä kahta karvahambi jäsenistä jäätyneistä? Mutta nyt on mulia valda, sun on valdas' vaipuneena; vastus on jo kyllä vahva vasten julmuuttas' varottu. ----Anna edes armostasi, itse armoton aneli seljän kaari kiperänä, koko Häme halduhuni, taikka puoli Pohjanmaata. Eipä iäisnä ikänä aikain aikaini aluusta, västas' tähän (Vaccinatio)-- vahva Varjelusrupuli, ole sulla sanomista Suomen maidengan majoissa, kussa köykäinen ikeeni ombi vastaan otettuna.

Näin on valda vahvistunut tämän hyvän hyödyttäjän, jok' on rauhan rakendaja ihmisille ilman alla kohta koko maailmassa.

SUOMEN LAULU.

Aine on nyt aivussani Suomenmaata mainita. Väinämöinen, veisussani itse solmet sovita, ett' se olis' otollinen, kaikumahan kelvollinen.

Tääll' on leipää tarpehexi Suomenmaassa suuressa, ehk' ei elo einehexi kasva miesten maatessa, ilman sitä ilo suuri juhlina on jalo juuri.

Silloin kestiin kutsumata ovat olven jakoiset, laulu kuuluu lakkaamata, posket ovat punaiset. Veljein malja maistettava täysi ain' on tarjottava.

Suomalaisten suututtajat saavat pahan palkkansa, vihollisix' vihvoittajat syystä kovan surmansa, koska pyssyt pauhailevat, tykit liiax' laukeilevat.

Suomen poika pellollansa miestä monda vastaapi, korvet kylmät voimallansa niitux' pellox' perkaapi. Töissä on hän toimellinen, onnest' aina osallinen.

Opin teillä oppineita Suomessa on suuria, Väinämöisen kandeleita valmiina on uusia. Valistus on viritetty, järki hyvä herätetty.

Suomen tytön poskipäissä marja pysyy punainen; hal' ei viivy harmaa näissä, näit ei pane pakkainen. Likat kauniit kukoistavat, joihin rinnat rakastuvat.

Kestiss irtain iloisena juo hän joka kannusta, yxin kannun kumppanina maistaa harvoin herkusta. Ain' on ollut Suomalainen tavoissansa taitavainen.

Hänen Keisarillisen Majestetinsä Armollinen Asetus, niistä ulosteoista kuin Wirkamiesten silloin maxaman pitää, koska heitä Wirkaan saatetaan. Annettu Turusa 5 (17) päivänä Marraskuusa 1809.

Me Alexander I:nen Keisari ja Itsevaldias kaikkein Wenäläisten ylitse etc: etc: Suuri Ruhtinas Suomesa, teemme tiettäväxi: että niinkuin päähuolenpito yhteisestä vaivaisten holhouxesta on määrätty Huonenhallitus-Departementin Cancellie-Expeditionille Meidän Suomenmaahan asetetusa Hallitus-Raadisamme, niinkuin 4:jäs Momenti, 1:nen Luku, 3:mas Osa Meidän Armollisesa Reglementisämme osottaa, joka on nimitetylle Hallitus-Raadille 6 (18) päivänä edesmenneesä Elokuusa ulosannettu, ja jonga johdatuxesta, 9:nen Momentin jälkeen samasa Lugusa ja Osasa, pitää todistuskirjat niistä vaivaisten holhouxexi määrätyistä ja maxetuista ulosteoista, kuin Wirkamiehet heitä Wirkaan saatettaisa maxavat, nimitetysä Expeditionisa kirjaan pandavaxi näytettämän; niin tahdomme me vielä tämän kautta säätää ja käskeä: 1:xi että kaikki Wirkaan saattamisisa ennen tavalliset ulosteot, niin hyvin Sotamiehen huoneeseen ja Lasarettiin, kuin myöskin se niin kutsuttu Charta Sigillata recognitioni (elli vissi ulosteko Charta paperista Wirkamiehen palkan suuruuden jälkeen) pitää siinä Maaherran Läänisä, josa se Wirkaan saatettu tulee palvelustansa tekemään, Maan Ränterihin sisälle pandaman, ja todistuskirjat sen päälle niildä, joille joko Me itse, taikka Meidän Suomeen asetettu Hallitus-Raadimme jonguun Wiraan Kruunun palkalla suoneet olemme, edellä nimitetysä Cancellie-Expeditionisa kirjaan merkittää annettaman, jota vastaan taas niiden virkamiesten, jotka Hovrätildä ja muilda Oikeuxilda ja Wirkamiehildä ovat Kruunun palkalla Wirkaan saatetuixi tulleet, pitää todistuskirjat niistä ulosteoista, kuin he Wirkaan saatettaisa maxavat, sielä näyttämän, kusa he Wirkansa valan tekevät; ja 2:xi että ei yhtäkän Wirkamiestä pidä hänelle eteenkirjoitetulle valalle laskettaman, viellä vähemmän palvelusta tekemään, ennen kuin hän tällä tavalla on osottanut, että ne velvolliset ja täsä ennen nimitetyt Wirkaan saattamisen ulosteot häneldä täydellisesti maxetut ovat; joka kaikki asianomaisille alamaisexi jälkeenelämisexi tulee. Turusa 5 (17) päivänä Marras-kuusa 1809.

Hänen Keisarillisen Majestetinsa korkian nimen puolesta:

Hänen asetetun Hallitus-Raadinsa Huonenhallitus-Departementti:

Robert Wilh. De Geer. Knut von Troil. C. Fr. Rotkirch. C. Mannerheim. Erik E. Tulindberg. H.C. Nordenswan. Carl J. Idman.

Suomea Kansalle, vuonna 1810.

Rakkaat Suomalaiset!

Nykyisillä ajoilla on tapahtunut meille suuri tapaus. Jälkeentulevaiset saavat havaita, jos se on Suomalaisille onnexi taikka onnettomuudexi. Hänen Keisarillinen Majesteetinsä Alexanderi I:nen, joka on Itsevaldias Venäjäsä, on voiton kautta saanut Ruotsilda koko Suuren Ruhtinaanmaan Suomen halduunsa. Hän on asettanut sen, aivan rakkaasti meitä kohtaan, korkian ja laupiaan suojeluxensa ale. Se on tosi, meillä oli ennengin hyvä, oikia ja armollinen hallitus, joka vilpittömästi etsi meidän etuamme; ehkä se on myös tosi, niin kauvan kuin meidän kielemme on ylenkatseessa ollut, jonga perustus on kuitengin aivan merkillinen, niin kauvan on yhteinen kansa ollut viellä paljon hyvää paitsi; sillä omalla kielellänsä taita kukin kansa parhain täydellisyyttänsä lähestyä. Nyt on meidän kuuluisa Pääkaupungimme, nyt on meidän hyvä ja viisas Haldiamme omassa maassamme. Meillä on siis nyt toivo, pikemmin kansain yhteiseen päämaaliin, nimittäin pysyväiseen onneen ehtiä. Mutta missä oli meillä ennen vakuutus tämän onnen rauhallisesta nautinnosta? Totisesti, se oli meillä aina huikendelevainen niin aukian Riikin rajan ohessa, kuin endinen Ruotsin raja Suomessa oli. Se näkyy Suomenniemen rauhallisuuteen välttämättömäxi, että Pohjanlahden pitää oleman rajana Ruotsin ja Venäjän valtakundain välillä. Historian ja isäimme ilmoitusten kautta on meille kyllä tietty, kuinga kauhistavaisesti meidän maamme ja esivanhembaimme kanssa on muinen meneteldy niissä kapinoissa ja riidoissa, jotka Ruotsin ja Venäjän kesken ovat ajoittain syttyneet maata hävittämään. Koko Suomenmaan yhdistyxen kautta Venäjän valtakunnan kanssa tulevat toivon jälkeen nämät hirmuisuudet tästäedes meidän pääldämme poistetuixi. Se isäimme verellä punattu maa, joka tähän asti on sodan jaloissa verikangaana ollut, kukoistaa kuitengin viimmein jälkeentulevildamme ilolla viljeldäväxi. Suomen valistuxen auringo saa myös vapaasti kulkea puolipäivään; sillä Alexanderi I:nen on nyt Venäjässä Itsehaldiana, Joka meitä siitä vakuuttaa. Sama Alexander on meidängin Valdiaamme, jonga sydän liekitsee rakkaudesta ihmisyyttä kohtaan, Joka on meillekin armonsa niin runsaasti osottanut, että Hän on Itse tullut meille Suurexi Ruhtinaaxi. Tämä Ruhtinas, Jonga valda ulettuu maan ääriin, rakastaa oikeutta ja valvoo alamaistensa onnen ylitse. Hän andaa järjellisiä asetuxia, perustaa Oppihuoneita, ja kallistaa korvansa leskein ja orpolasten valitusääneen. Hän holhoo ihmisyyden arvoa. Hän lunastaa orjat orjuudesta, jotka tähän saakka turvatoina raskaasti huokailivat, mutta nyt siunailevat sitä hetkeä, koska Alexanderi nousi Valdakunnan Keisarilliselle Hallitusistuimelle uskollisten alammaistensa turvaxi ja Isäxi. Hän nousi ihanan valistuxen ja ilon säteitä Isänmaansa hyväxi ja kunniaxi levittämään. Se on myös Sinulle kunnia, o Suomenmaa! tulla Hänen kalliin Valdikkansa kautta suojelluxi ja kutsua Händä Isäxesi, Hänen isällisen hallituxensa alla-- se on sinulle suurembi kunnia kuin itse Venäjälle, sillä Hän asuu sinun luonasi Pietarin julkisissa muurissa Suomenlahden rannalla------ rakastakan, kuulkan ja kunnioittakan siis Händä!

Att Studeranden Herr Jacob Judén, som meddelat mig åtskilliga af sina Finska skaldestycken, synes mig äga en verklig talang för poesien, som förtjenar en patriotisk uppmuntran, helst hans försök äfven genom ämnenas val torde kunna betydiigen verka på den Finska Allmänhetens odling, samt att han i Finska språket förvärfvat sig en ovanlig färdighet och insigt: derom har jag ej kunnat vägra honom, på hans begäran, mitt anspråkslösa vitsord. Åbo d. 27 Januarii 1810.

Frans M. Franzén. Professor.

Rector och samtelige Professorer vid kejserl. Academien i Åbo göre vitterligt: Att hos Consistorium Academicum har Studeranden af Tavastländska Nationen Jacob Judén anmält, det han skall vara sinnad att göra ansökning om Finska Translators Sysslan vid Kejserliga Regerings Conseilen i Åbo, och i sådant ändamål om Academiskt vittnesbörd anhållit: Och alldenstund Consistorium Academicum inhämtat, att bemälde Judén den 10 September 1800 blifvit vid härvarande Academie inskrefven: Att han under sitt vistande härstädes med flit idkat sine Studier, dem han till Litterae humaniores och kännedomen af det Finska Språket förnämligast lämpat, samt tillika städse betygat ett i allo måtto ärbart och anständigt förhållande; Fördenskull har Consistorium Academicum bordt sådant Honom, Studeranden Judén, till Bevis deröfver härigenom meddela och Honom derjemte hos Kejserl: Regerings Conseilen till all ynnest och bevågenhet underdånigt anmäla. Till yttermera visso varder detta med vanlig underskrift och Kejserl: Academiens Sigill bekräftadt. Åbo den 1 Februari 1810.

På Consistorii Academici Vägnar Gustaf Gadolin. Kejserl. Acad:s n.w. Rector. (Sigill.)

L.S. Joh; Fredr; Ahlstedt.

Vittnesbörd för Studeranden Jacob Judén, Tavastensis.

VIITESELITYKSET:

[1] Kertojamme on Hauhon Pätiälässä vielä nykyään (v. 1913) elävä vanhus, yli 80 vuoden ikäinen, entinen talonisäntä Henrik Joel Juutila. V. 1862 myi hän perimänsä osan Juutilan taloa vanhemman sisarensa miehelle Antti Antinpoika Juutilalle, joka oli Juutilan talon nykyisen omistajan Kustaa Antinpojan isä. Henrik Joel Juutila taas osti Pätiälän talon Hauholla. Tämä vanhus, Pätiälän entinen isäntä, joka eläkkeen varassa elää huvilassaan aivan lähellä taloa, minkä nykyään ent. senaattori Charpentier omistaa, on kertonut tämän kirjan tekijälle tapahtumia ynnä asioita, joita ylläolevassa elämäkerrallisessa esityksessä, suoraan Juteinia koskevina, lukijalle tarjoamme, sekä sen lisäksi hänen veljistänsä, edellä mainitsemistamme talonjakajista, seuraavat tiedonannot, jotka välillisesti Juteinin elämäkertaa jollain tavoin voivat valaista. Juutilan nykyisen isännän isoisä Antti, Jaakko Juteinin velipuoli, oli ollut »hyvin puuhaava mies»; aivan toista maata kuin kertojan Henrik Joel Pätiälän isän kasvatusisä Tuomas, Juteinin vanhempi täysiveli, joka taas »oli enemmän viinaanmenevä»; olipa »melkein oikein alkoholisti, kuitenkin vasta vanhoilla päivillä», kuten sanat kuuluivat. Esimerkkinä Antti Juutilan toimekkuudesta mainittiin, että, vaikk'ei paasikiveä ole lähitienoilla saatavissa, Antti oli erästä kellaria varten, jonka hän rakensi talonsa päärakennuksen toisen pään alle, hankkinut ja vuorannut sen takaseinän paadella, joka oli »neljä kyynärää kanttiinsa», ja »kellarin halssin» kattoon käytti hän myös paasia.

Esitämme edellisen yhteydessä vielä muutamia muitakin Henrik Joel Juutilan eli Pätiälän antamia tietoja: »Juteinin sisar Anna joutui Tyrvännössä naimisiin Suotaalan kylän Mattilan taloon ja eli myöhemmällä ajalla köyhyydessä ja puutteessa ja kävi Viipurissa muutaman kerran ja sai Juteinilta aikaisemmin apua, mutta tuli uudestaan pyytämään; silloin J. oli kiivastunut, niin että ajoi hänet pois, eikä antanut edes yösijaa.» Tämän oli Juteinin täysiveli Tuomas kertonut Henrik Joel Juutilalle, joka oli Tuomaan kasvattipojan poika (Tuomaalla ei ollut omia lapsia). Pätiälän tietämiä ovat seuraavatkin: »Yhden kerran olivat veljekset, velipuoli Antti ja veli Tuomas käyneet Juteinin luona Viipurissa».--»Kun Juteini parin ja kolmen vuoden väliajoilla--etupäässä talvisin omalla kuomureellä--kävi Hattulassa, niin toi hän mukanaan muistoksi paljon lahjoja, etenkin kirjoja.» Sellainen muistolahja oli esim. kertojan kehtolapsena saama hopeinen helistin. »Juteini toi vasaroita ja kerran yhden näverin, jonka varsi oli mahongista hienosti tehty.» Juteinin käyntien muistoina näytettiin Juutilassa tämän teoksen tekijälle hänen käydessään siellä tämän vuoden (1913) tammikuulla erästä vanhaa peiliä, jossa oli tahkottu lasi ja koristeinen kehys mahonkia; samoin vanhaa kelloa ja hopeasankaisia silmälaseja sekä sievää säilytintä: posliinista kanankuvaa.

Niinikään näytettiin J:n aikana jo kodissa luultavasti ollutta suurta, vanhaa oudonnäköistä kaappia, joka oli varustettu omituisella kirjotuksella (Kats. saman vuoden Valvojan kirjotusta »Juteinia etsimässä»). Samoin näytettiin tekijälle maanviljelijä Pätiälä nuoremman leskellä Hämeenlinnassa J:n antamaa suurta peiliä, jonka kehykset olivat mahongilla vaneeratut ja lasi tahkottu, sekä Juteinin norsunluulle maalattua medaljonkikuvaa, jonka luultavasti on maalannut taidemaalari Le Moine, joka oli ranskalaista sukujuurta ja Ruotsista kotoisin sekä kävi täällä Suomessa ynnä Venäjällä viime vuosisadan alkupuolella. (Kts. Valv. helmik. 1913 siv. 150 E.N. S(etälä)n kiij.) Tämä Juteinin muotokuva on sittemmin lunastettu Kansallismuseolle Helsingissä ja säilytetään siellä.

Juutilan nykyinen isäntä Kustaa Antinpoika, edellämainitun Juteinin velipuolen Antin pojanpoika, kertoi, että hänen isänsä Antti Antinpoika, joka ei itse ollut mikään ryyppymies, usein sanoi, kun näki toisen ryyppivän: »Juoden janottaa, sanoi Juteini», tarkottaen sillä, että väkijuomat synnyttävät himon. Kustaa Juutila on 8 lapsesta (4 poikaa ja 4 tyttöä) nuorimmasta edellinen ja on hänellä vain yksi poika.

[2] Jos nykypäivien Juutilan ulkomuodosta saa johtopäätöksiä tehdä, olisivat vielä jaon jälkeenkin ainakin piha ja kaivo olleet yhteisiä, mutta mahdollisesti yhtä ja toista muutakin, niinkuin karjapiha, karjakeittiö y.m..

[3] Katso Liitettä VI.

[4] Tätä suomalaista nimeä hän sittemmin aina käytti esiintyessään suomenkielisenä kirjailijana; muuten hän sekä virkamiehenä että ruotsinkielisissä teoksissaan oli sukunimeltään Judén.

[5] Lagus'en Matrikelin tieto siv. 834: »Student 15/9 1800,», on epäilemättä väärä. Hänen nimestään on siinä myös seuraavasti: »Judin [Judén, Juteni], Jakob Tavastens.» En ole tavannut Judin ja Juteni hänen nimensä muotoja missään, mutta kyllä P. Päivärinnan teoksesta »Elämäni» siv. 28 Jutén.

[6] Kts. »Kirjoituksia Jak. Juteinilda. Turussa 1810» sivv. 23 s.

1817-vuoden painoksessa »Lausuminen Pää-Rowastin Polwianderin muistoksi. (Hattulaisille).»

1856-vuoden painoksessa »Lause Pää-Rowastin Polwianderin Muistoksi 1806.» Selvin, paras ja oikein kaunis on alkuperäinen 1810-vuoden painoksessa oleva runo. Näille muille painoksille emme tahtoisi antaa samaa runollista arvoa.--Tämän yhteydessä huomautettakoon, että paitsi jo mainittua kahta Porthan'ille ja Polviander'ille omistettua runoa, joiden syntymävuosi on ilmotettu, otaksuisimme vielä ainakin kolme Kirjoituksia-vihkosen huomattavaa runoa syntyneen aikana ennen vuotta 1806, mutta mahdollisesti kaikki muut saman runovihkon 22 runosta sitä jälkeisenä aikana vuoteen 1810 mennessä, jolloin ne painettiin. Tämä olettamus johtuu siitä, ett'ei muissa ole vanhan kirjotustavan merkkiäkään, kun sitä vastoin noista kolmesta niitä voi vielä löytää muutamia 1810-vuoden painoksessa. Tämä meistä todistaa niiden vanhemmuutta noiden toisten rinnalla, tai ainakin että ne ovat alkuaan kirjotetut aikana, jolloin Jutein vielä käytti vanhaa oikeinkirjotusta. Kuten esityksemme sivulla 14 tulemme näkemään, oli v. 1804 Åbo Tidning'issä oleva runo Porthan'in muistoksi vielä kokonaan kirjotettu vanhaa oikeinkirjotusta noudattaen x:ineen y.m., mutta 1810-vuoden painoksessa on siinä oikeinkirjotus jo kauttaaltaan uusittua. Samoin on yritetty tehdä siinä 1810-vuoden painoksen runossa, joka on v. 1806 kirjotettu ja Polviander'in muistolle omistettu; mutta kuitenkin on siihen vielä yksi merkki jäänyt vanhasta kirjotustavasta. Loppupuolella runoa on, näet, sanamuoto sellainen kuin _hywyydensä_, mikä ilmeisesti vielä on jäännös aikaisemmasta kirjotustavasta. Runot _Rupulista, Wilutaudista_ ja _Nuoren Rouwan haudalla_ ovat nuo ennenmainitut kolme, joissa myöskin olemme huomanneet vanhemman kirjotustavan merkkejä. Rupulista-runon viivanalaisessa sanotaan nimenomaan, että se on kirjotettu »Ruotsin wallan aikana», ja on siinä ainakin yksi selvä vanhan oikeinkirjotustavan merkki jäljellä. Runon alkupuolella on sana _sugusta_, jossa sanan sisässä suljetun tavun alussa on vokaalin jäljessä puheäänellinen g. Wilutaudista-runossa on sanaan _ryppykynnöxen_ vielä jäänyt x, vaikka muualla runossa tämä äänneyhtymä jo onkin merkitty ks:llä, ja loppupuolella runoa on sanamuoto _kaawut_ (1817-v:n pain:ssa: _kaakut_), ehkä ex anal. nk. _ruuvan_. Runossa Nuoren rouwan haudalla, joka 1817-vuoden painoksessa on jonkinverran muuntuneena saanut nimen Lausuminen Nuoren Rouwan haudalla ja 1856-vuoden laitoksessa vielä enemmän muutettuna otsakkeen Lause nuoren äidin haudalla, on ensimäisessä painoksessa seuraavat aikaista syntyperää todistavat merkit. Alkupuolella on sana _ildaha_, joka viittaa aikaan, jolloin vielä noudatettiin Vhaël'in Suomalaisen kieliopin sääntöä, että sai h:lla erottaa pitkät vokaalit useissa nominien ja verbien päätteissä. Toisessa kohdassa noin keskellä runoa on ensin _syöxi_, mutta sitten vähän alempana _syöksit_. Ihan runon lopussa on sana _pugun_. Muuten koko tämä runo alkuperäisessä muodossaan on liikuttavan kaunis.

[7] Teoksessa Suomal. Kirjallis. vaiheet s. 204.

[8] Franzén'in lausunto kuuluu alkuperäisenä ruotsinkielisenä: »att han i Finska Språket förvärfvat sig en ovanlig färdighet och insigt», ja konsistorin: »Att han under sitt vistande härstädes med flit idkat sine Studier, dem han till Litterae humaniores och kännedom af det Finska Språket förnämligast, lämpat.» Lagus'en Matrikelin tieto, »hvilket språk (finskan) jemte humaniora han i sht studerat», perustuu nähtävästi juuri konsistorin pöytäkirjaan.

Katso tarkemmin näitä todistuksia »Liitteissä».

[9] Finland och dess invånare af Friedr. Rühs. Öfvers. Andra Upplagan, tillökt och omarbetad af Adolf. Iwar Arwidsson. Stockholm. 1827. Siv. VII.

[10] Suomal. Kirjall. Vaiheet siv. 206.

[11] Katso Liitteitä.

[12] Juteinin hakesnus ja näytteet Liitteissä.

[13] Februarii 10. Judén, Jacob, Studerande vid Academien i Åbo, anhåller att blifva befordrad till Finsk Translator vid Kejserl. Regerings Conseilen.

[14] Canc: Exped. föredragit och resol. finaliter den 7 April. Acten återld.

[15] Näin valtioarkistossa! Minua neuvottiin tässä asiassa kääntymään ministerivaltiosihteerinviraston arkivarion puoleen, minkä parissa kirjeessä teinkin, kun en senaatin arkistostakaan mitään selvyyttä asiaan saanut. Mutta Arkivario siellä ei löytänyt sieltäkään mitään tiedonantoa Juteinin hakemuksen hylkäämisen syystä.

[16] Meidän kursivoimaa.

[17] »Härigenom sluta sig studierna vid denna Akademi nära till dem, som förnämligast vid Åbo varit gängse; ty här värderades ypperst kunskapen i Fäderneslandets Historia. Derjemte har under denna tiden smak för det stränga filosofiska studium allmännast vid detta universitet blifvit bibehållen, hvarvid en mera poetisk stämning röjt sig, och således den estetiska delen af filosofien förnämligast älskats, liksom, hvad den moderna Litteraturen angår, den Tyska äfven här, såsom i Upsala, haft det mesta inflytande på vettenskapernas behandlingssätt, då den danska deremot i Lund närmast varit aktad och känd. Men vid Åbo insmög sig, småningom, under de sednare åren, en allt mer och mer tilltagande Fennomani, som äfven yttrat sin verkan så väl på de studerandes tänkesätt som på studiernas eget skaplynne. Då studiernas riktning och lynne vid ett universitet så mycket beror af vissa lärares anseende, så låter det naturligt sluta sig, att en Dahl, en Afzelius, en Nordmark, liksom en Lundblad, Sjöberg och Florman samt en Franzén, Porthan och Calonius skulle bidraga att i allmänhet gifva de studerandes bemödanden den karakter, som man i det föregående sökt att uttrycka, och hvarvid man som facta egentligen betraktat de vid hvarje Högskola utkommande Disputationes in genere, emedan det är genom Disputationer, som både de lärandes och lärarnes kunskaper läggas för en dag.»

[18] Miten lienee asian ollut? Eiköhän Franzén seuraavana vuonna (1811) muuttanut Suomesta osiksi myöskin siitä syystä, että häntä näin epäiltiin »fennomaniasta» ja leimattiin »fennomaniksi».

[19] Katso Liitteitä.

[20] Kaikki tässä puheessa meidän.

[21] Kun Juteini tässä runossa sanoo: »Kyllä minä köyhyydessä/ olen kolmesti kokenut / leipää kohden kuroitella, / kolmesti myös olen minä / tika-puilda pudotettu», niin emme tiedä selvitellä, mitkä nuo muut kaksi kertaa olivat, sillä ei ole meillä tiedossa muuta kertaa, jolloin hän virkaa tai tointa olisi hakenut sellaista saamatta.

[22] Edellisestä Konsistorin todistuksesta, josta jo aikaisemmin on ollut puhetta, sekä tästä toisesta viivan yläpuolella juuri mainitusta on Lagus'en Matrikelissa e.m.p. seuraava tiedonanto: »Betyg 1/2 1810 _att söka finska translatorstjensten_ vid reger. konselj., åter 18/4 1812 till befordran.»

[23] Saman Matrikelin tieto, että Juteini v. 1812 olisi ollut Hämeenlinnan maistraatin sihteerinä perustuu nähtävästi erehdykseen ja tarkottaa hänen Haminan aikuista sihteerinäoloaan. Ettei Hämeenlinnan maistraatin pöytäkirjat tiedä mitään Juteinista sihteerinä siellä, siitä on hyväntahtoisesti Tohtorinrouva Verna Koskimies hankkinut minulle varmuuden, samalla kuin hän on Juutilan talostakin kuvia valokuvauttanut, minkä kaiken kiitollisena täten mainitsen.

[24] Hattulan nykyinen (v. 1913) kirkkoherra J.J. Westerlund on ystävällisesti paitsi edellä esittämiämme Juteinin sukua selvittäviä kirkonkiijojen tiedonantoja kirjallisesti myöskin kertonut seuraavan, johon jo viivan yläpuolella viittasimme: »Milloin ja mihin yllä mainittu Jakob (Jaakko Judén) on Hattulasta muuttanut ei ole merkitty kirkonkirjaan. 1811 vuoden kirk. kirjassa hän vielä on muistutuksella »vistas i Rysslad», mutta 1812 vuoden kirk. kirjassa ei hänen nimeänsä enää löydy.» Viivan yläpuolella olevan perustelun ja siitä johtuneiden johtopäätösten tueksi on vielä mainittava, että Viipurin lääni v. 1811 palautettiin muun Suomen yhteyteen.

[25] »Viborgs stads Kommunionbok 1813-25» sisältää seuraavan tiedon Juteinista: »Secr. Herr Jacob Judén / Födelsedag och år /. Att. pr. 2/2 1814 1782

»Viborgs stads svenska församlings Kommunionbok. 1835-45» taas esittää meille Juteinin seuraavasti: »Magistr. Secret. Philosophiae Doctor (syrjässä: Enki.) Judén, Jacob. / Födelsedag och år / Egen gård N:o 109 i staden.» 1781

[26] Nämä kirjat olivat epäilemättä Juteinin v:na 1816 julkaisemat Lyhyt Neuwo Lapsen Opettajalle ja Lasten Kirja.

[27] Prof. Setälältä olen ystävällisesti käytettäväkseni jäljentämistä varten saanut seuraavan otteen R. Rask'in päiväkirjasta maalisk. 23 p:ltä 1818: »Ankom jeg dog med elendig Skyds, især paa sidste Stationen, til Viborg, hvor jeg hilsede paa Sekretær _Iudén_, subskriberte paa hans Grammatik (10 Ark.) og hans Samling af Ordsprog; (8 Ark) og fik til Foræring 16 af hans smaa finske Pjeser, 2 vare udsolgte nemlig Barneböger. Han introducerte mig i Klubben; hvor vi drak Te; men han var engageret i Kortspil, hvorover jeg gik hjem. Næste Dag afleverte jeg en Pakke fra Dr Haartman till Landshövdingen Vallén, samt et Brev fra Vulfart til Baron Nikolay; dog uden at göre Lykke med nogen af Delene; jeg havde siden et Besög af Sekr. Iudén, som jeg viste mine Sager og ny Böger. Ieg kjedede mig hjemme især da Iudén ikke kom som han havde lovet at öve mig i at tale Finsk, besluttede derfor, at rejse og inviterte ham skriftlig (den fjerde gang som jag sögte ham forgjæves) til om Aftenen kl. 6. og at blive til Aften hvilket han og gjorde og gav mig en Del Hjælp og Oplysning i Finsk med det samme.»---- Niinkuin näkyy, on sananlaskukokoelman arkkimäärä tässä liian suureksi ilmotettu.

Juuri esittämämme Rask'in päiväkirjaotteen sanamuodosta mielestämme voi päättää, että Juteini luultavasti jo aikaisemmin oli lupautunut osanottajaksi korttipeliin »Klubissa», ennenkun hän sinne vei mukaansa Rask'in, ja että hän nähtävästi yhteisen teenjuonuin jälkeen liittyi pelaajiin, mutta myöskin että Rask, joka ei näyttänyt haluavan pelata, koko tähän joukkoon nyt ikävystyneenä ja toiveissaan hauskasta illanvietosta pettyneenä meni kotia, kun »Klubissa» ei hänen mielestään ollut tilaisuutta mihinkään henkevään seurusteluun. Tämä kohtaus johtaa mieleemme Franzén'in v. 1801 runoileman Studentvisa-nimisen kauniin ja perin hauskan laulun. Rask on tullut tähän seuraan, ehkä sellaisia seurustelutapoja mielessä väikkyen, kuin Franzén'in juomalauluissa »Till en yngling» ja »Glädjens ögonblick» kuvataan; ja luultavasti näiden vaikutuksesta Juteini itse pari vuotta aikaisemmin, juoma- ja Kesti lauluissaan oli esittänyt. Ja ne Rask epäilemättä oli juuri lukenut, koska oli Juteinin Pilakirjoituksia-kirjankin hiljan saanut. Saatammekin senvuoksi ajatella kuinka pettyneeksi R. tunsi itsensä, kun Klubissa vallitsi toisellainen katsantotapa kuin se, mikä ilmenee Juteinin omissa seuralauluissa sekä Franzén'in sepittämissä samanhenkisissä, jotka varmaan olivat Rask'ille tunnetut, ja olivat sopusointuiset hänen omien mielipiteittensä kanssa. Vertaa esim. seuraavia kohtia:

»Hvar dag med ädel visdomstörst stå främst vid Mimers källa»,

ja

»Från skum skilj drycken som från stoft, Sky sprätten som pedanten. Bär på din frack ej cedrodoft, ej dam af folianten!»

ja

»För moln af rök, der ruset bor, fly alla gracer unnan. Den Bacchus, som var Febi bror, är icke den på tunnan. Drick vid en högtid ett glas eller par för att glädjas, ej blott för att dricka; drick som du drucke, om munskänken var din i brudstolen rodnande flicka!»

Mutta Klubissa ollessa korttipelin aljettua kaikuvat saman laulun säkeet:

»Svär till allt spel ett osläckeligt hat, båd' din tid och din själ det föröder.»

ja Rask jätti illatsun.

Epäilemättä Juteinilla nuorena ylioppilaana oli ollut samat mielipiteet jalostavasta ja henkevästä seuraelämästä, kuin hänen opettajallaan Franzén'illakin oli; mutta nähtävästi olosuhteet ehkä jo hänen kotiopettajana ollessaan saivat hänet seurapiirinsä makuun mukaantumaan. Samoin kuin meidän päivinämme tähän asti on ollut, oli näet varmaankin Juteininkin aikana aatelisten, laki- ja sivilivirkamiesten piireissä korttipeli herrain kesken sangen tavallisena seurahuvina.

[28] »Suomi», Toinen jakso I:nen osa; sivuilla 225-226 kuuluu sanottu kohta: Jag vet väl att han, såsom barnfödd i Savolax, är en god Finne ex usu, men om han fästat någon uppmärksamhet vid språkets Grammatik m.m. känner jag icke. Magister Savenius vore i sådant afseende enligt min tanke bättre. _Den första af alla är dock Secreteraren Judén, onekligen en af våra bästa Finnar, både i theoretiskt och praktiskt hänseende_. (Kursivointi meidän!)

[29] »Suomi», e.m. jakso ja osa siv. 229. Viime kohta kuuluu alkuperäisenä: »Vore han närmare till Åbo, så önskade jag mig icke någon bättre medarbetare, ehuru han icke känner Latinska språket.»

[30] E.m.t. siv. 232.

[31] E.m.t. siv. 238.

[32] Niinkuin myöhemmin Juteinin kielioppia selostaissamme mainitsemme, on J. Krohn'in arvostelu siitä Biogr. Nimikirjassa, että se »ei ollut suuren-arvoinen». 1891-vuoden Valvojaan painetussa esitelmässä taas, samoin kuin vähän lyhennetyssä muodossa v. 1897 julkaistussa Suomal. Kirjall. Vaiheet-nimisessä teoksessa, J. Krohn'in arvostelu kuuluu: »Hänen kielioppinsa näet ei millään muotoa ansaitse sijaa Beckerin ja Renvallin teosten rinnalla, sillä se on suureksi osaksi vaan järjestämätön kieliopillisten vaarin-ottojen ja ainesten kokoelma. Mutta yhtä hyvin on sillä se ansio, että melkein sadan vuoden päästä oli ensimmäisiä uusia yrityksiä ja että se Vhaël'in kieliopin perästä oli askel eteenpäin.» »Oman Maan» Juteinia koskevasta kirjotuksesta tuo arvostelu on poistettu ja kappale kieliopin esipuheesta pantu tilalle.

[33] Nykyään sanottaisiin: koska niissä vahvan asteen k:ta heikossa asteessa vastasi _kato_.

[34] Ylläolevan kirjeen on prof. Setälä kopioinut Kööpenhaminan yliopistonkijastossa ja kyväntahtoisesti antanut minun jäljentää se. Ruotsinkielisenä se kuuluu: »Wiborg 21 Febr. / 5 Martii 1819. Vidtberömde och Höglärde Herr Professor!

Min lifligaste tacksamhet har jag äran aflägga för Herr Professorns mig bevista ynnest och hogkommelse med dess högst berömvärda arbete. Jag har ännu icke hunnit genombläddra hela Boken, men hvad jag läst och förstått, är förträffeligen afhandladt. Jag kan egenteligen icke bedöma, utan allenast beundra en så djup forskning af språkens grunder.--Hvad för öfrigt Herr Professorns anmärkningar öfver mitt lilla Grammaticaliska försök beträffar, finner jag dem, angående bokstäfverna, ganska riktiga, och har jag äfven haft sådant i project, men ännu icke vågat införa något nytt bruk; jag skall likväl icke glömma att taga saken i närmare bepröfning. Men, rörande Verberna och deras indelande i tre Conjugationer efter samma grund, som i Declinationerna, dertill kan jag ej finna nog bestämda reglor, mer än jag dem i mitt försök företedt. Denna omständighet måste jag således lemma derhän tills vidare upplysning i saken erhållits. Med odelad tillgifvenhet har jag äran framhärda

Vidtberömde och Högädle Herr Professorens

ödmjukaste tjenare Jac. Judén.»

[35] »Herr Professorns afhandling om Nordens gamla språk läses här med begärlighet. Ehrströms exemplar är redan halfslitet». Ehrström, jota Renvall kirjeissään joskus sanoi maisteriksi ja jota hän venäjänkielisistä teksteistä ja sanoista selkoa ottaissaan käytti apunaan, oli tällöin jo yliopiston dosentti ja lehtori venäjän kielessä ja kirjallisuudessa.

Prof. Rask'in näihin aikoihin julkaisemia teoksia ovat: » Vejledning til det Islandske eller gamle Nordiske Sprog» (56 + 282 siv.), 1811, »Undersögelse om det gamle Nordiske eller Islandske Sprogs Oprindelse», 1818, käänteentekevä »Angelsaksisk Sproglaere», 1817 ja »Anvisning till Isländskan». Stockholm 1818 (28 + 298 siv.), hänen itsensä ruotsiksi suorittama uusittu laitos »Vejledning»'iä v:lta 1811.

[36] »Min Finska språklära är numera till det mesta utarbetad, till och med Prosodien. Jag bör tacka Herr Professorn för de nya denominationerna på språkets casus, hvilka jag vid närmare pröfning funnit vara lämpeligare, än de af mig förut i min disputation föreslagna. För öfrigt har jag i det mesta bibehållit den af ålder brukliga Grammatikaliska terminologien.» Renvall julkaisi kielioppinsa kuitenkin vasta vuotta ennen kuolemaansa eli v. 1840. Sen esipuheessa hän vain mainitsee Juteinin kieliopin 5:ntenä suomen kieltä käsittelevänä.

[37] Suomal. Kirjall. Vaiheet siv. 196.

[38] Kirjeessä 24/4 1819 Renvall suosittaa Sjögren'iä sopivaksi lähetiksi suonialaissukuisten kansojen kieliä Venäjällä tutkimaan, koska hän oli kuullut, että kreivi Rumjanzow oli ehdottanut, että prof. Rask sinne lähtisi, mutta tämä taas oli katsonut siihen sopivammaksi jotain suomenkielentaitoista ja tarkkaa tuntijaa.

[39] Kohta kuuluu alkuperäisenä: (Judén) »hat----im Jahr 1812 in Wiburg einen Versuch Zur Erörterung der finnischen Grammatik drucken lassen, die viele treffliche Bemerkungen, jedoch ohne streng systematische Ordnung enthält». Painatusvuoden on Sjögren muistanut väärin; sehän oli 1818. Kirjansa ensimäisillä sivuilla Sjögren puhuu samaan suuntaan kuin Jutein puheessaan »Suomen Kansalle, wuonna 1810». Ajatukset ovat aivan samoja.

[40] Nähtävästi sama mies, jota myöhemmin (v. 1827) sanotaan, tällöin prokuraattorina olevan Carl Walléen'in eräässä virkamemoriaalissa Turun maaherralle, Mynämäen kirkkoherraksi, tohtori Rönnbäck'iksi, vaikkakin nimen oikeinkirjotus on, kuten näkyy, hieman erilainen, (Kts! Liitteitä.) Rönbäck'in nimen on Friman tässä kirjottanut väärin (katso »Bibel Sällskapets i Wiborg protokoll» sivu. 54 ja 55!)

[41] Sanan Saattajan Viipurista ensimäisessä päivämäärässä on painovirhe: pitää olla 2 sijasta 20 p:stä huhtikuuta; ja Friman'in kertomukseen on väärinymmärryksestä tullut väärä vuosiluku: Viipurin Pipliaseura alkoi toimintansa varsinaisesti vasta 20 p:nä huhtik. 1819, pidettyään helmik. 12 p:nä samana vuonna juhlallisen kokouksen raatihuoneen salissa. (Kts. E.m. lähde!)

[42] Ehkäpä Jutein oli lähettänyt erään sensuroimattoman Anteckningar-nimisen kirjansa v. 1827 prokuraattori Walléen'illekin, niinkuin eräässä edellisessä viivanalaisessa mainitulle Rönnbäck'ille, minkä arvelun näin edellisen yhteydessä tahdomme esittää.

[43] Kts. Liitteitä.

[44] Ent. kirjakauppias Walter Howing'in Viipurista tiedonanto.

[45] Koska »Viborgs stads Kommunionbok 1813-1825», niinkuin jo aikaisemminkin näimme, ei tiedä vielä mitään Juteinin aviosta, niin on mahdollista, että Howing'in tiedonannossa on muistiereys kysymyksessä ja että puheena ollut liitto solmittiin vasta v. 1826. »Viborgs stads svenska församlings Kommunionbok. 1835-45» tietää Juteinin vaimosta ja pojasta seuraavaa, jonka tässä esitämme sen lisäksi, mitä sen mukaan aikaisemmin olemme J:sta itsestä erääseen viivanalaiseen merkinneet: »H:stru Cathr. Margr. Blank. f. 1790 död den 7 Junii 1841.--son Joël Jacob Judén f. 18/11 1827». Sitten seuraa 14 täyttä ristiä (X) lukemisen taidossa ja kristinopin tiedossa sekä sanat: »adm. med nöje 1844».

[46] Katso Liitteitä.

[47] Hän nähtävästi ei tuntenut, että Frenckell Turussa aikaisemmin oli painattanut muutaman Juteinin julkaisun.

[48] Katso Liitteitä.

[49] »så mycket mindre, som sådant högeligen skulle strida emot min egen öfvertygelse derom».

[50] »--upplösa all den förmenta tvetydighet, som blifvit tillagd de till anklagelse deri anmärkta ställen.»

[51] Juteini oli kuten näkyy yhtä mieltä usean jumaluusoppineen kanssa siitä, että Heprealaisepistola olisi ap. Paavalin kirjottama.

[52] Kats. Liitteitä.

[53] Kats. Liitteitä.

[54] J. Krohn kirjassaan Suomal. Kirjall. Vaiheet siv. 212 sanoo, että Anteckningar-kirja »seuraavana vuonna (tarkottaa v:na 1828) hovioikeuden päätöksestä poltettiin----julkisesti Turun torilla pyövelin käden kautta». Nähtävästi tieto perustuu perinnäistietoihin. Tuo »pyöveli» tässä nyt oli v.t. kaupunginvouti J.J. Andström; vuosi taas oli Krogerus'en sairauden takia vasta 1829 ja tuosta »Turun torista» tahdon esittää seuraavan arvelun, jonka esitti Viipurin lääninkanslian vahtimestari. Hänen kanssaan, näet, jouduin tästä asiasta keskusteluun, kun Viipurissa ollessani tammikuussa 1913 kävin ottamassa selkoa maaherra Ramsayn ylläesittämistäni kirjeistä sikäläisen lääninkanslian suuressa ja hyvin järjestetyssä arkistossa, jossa sanottu vahtimestari oli opastajanani. Hän sanoi, että pitkää siltaa, joka alkaa pienestä rantatorista, jolla Torkkeli Knuutinpojan patsas on, ja johtaa Viipurinlinnan alueelle, kutsutaan Turun sillaksi ja että epäilemättä tätä pientä toria sitten myös on sanottu »Turun toriksi». Mahdollistahan siis on, että Andström kirjan painoksen poltti tällä »Turun torilla» Viipurissa.

[55] Niinkuin myöhemmistä (vv. 1835-45) kirkonkirjoista näkyy, on Juteinin talo aikoinaan merkitty numerolla 109. Howing'in tiedonannon mukaan on Juteinin talona ollut nykyinen viljakauppias ja myllynomistaja Mielck'in talo n:o 19 Katariinankadun varrella, minkä talon nykyisen (v. 1913) omistajan Mielck'in isä oli vaihtanut Juteinin pojan kanssa. Jo ennenmainitussa tilaisuudessa tammikuulla v. 1913 kävi tämän kirjottaja katsomassa tätä taloa ja oli hänellä opastajanaan talon monivuotinen talonmies, jonka vaimo oii läheistä sukua (muistaakseni: tytär) Juteinin ent. palvelijattarelle. Tämän talonmiehen esittelyä sekä kirjottajan omia huomioitakin esitetään tässä. Pituuttaan koko tontin mittainen kivirakennus antaa Katariinankadulle päin. Holviportin yläpuolella kivitalon linnanpuolisessa päässä oli rakennusta pihanpuolelta levitetty, ja porstua pihan puolella portin vieressä uusittu. Tämä oli muistaakseni tapahtunut sen takia, että sisäänkäytävä oli laitettu kadunpuolelta ja rappuset olivat ylösjohdettaissa vaatineet sen laajennuksen. Juteinin aikana oli heti pihan takana ollut muuri (näet linnotusmuurin yksi osa; kaupungin taloja oli muurin sisäpuolella); tämän muurin päällä oli Juteinin puutarha ollut. Nyt oli puutarha hävitetty ja muurissa olevaa kalliota louhittu ja sinne tilalle rakennettu suuri jauhomakasiini, talli ja vaunuliiteri, jonka yksi seinä vielä muodostui entisestä munrista. Sen kiviäkin vielä oli näkyvissä.

[56] Koko tämä pöytäkirja kuuluu alkuperäisenä:

»Den 4 December 1827.

§ 3.

Sedan Hans Kejserliga Majestät genom nådigt rescript af den, 21 Martii innevarande år i nåder lemnat Wiborgs Stad rättighet att utom åtskiligt annat uppbära så kallade Tomtören, hafva Stadens gårdsägare till i dag blifvit uppkallade för att i ämnet höras. Och infunno sig nu af desse Herr Lagmannen och Häradshöfdingen Adolf Krogius, Herr Lagman Anders Malm, Herr vice Landskamreraren Eric Johan Bäck, Herr Magistrats Secreterarn Jacob Judén. Herr Collegii Rådet och Riddaren Christian Jaenisch, Herr Collegii Asessoren Johan Thesleff, Notarien Henrik Sylviander, Handlanderne Johan Tuderman, Filip Listvennikoff, Henrik Heitman, och Jemelian Koscheloff, Commerce Rådet Timofei Tichanoff, Handlanderne Merculei Schussin, å fru Consulskan Maria Hackmans vägnar dess Son Handels Bokhållaren Fredric Hackulan, Handlanderne Dimitri Alenoff, Jonas Wrigstedt, Ivan Scorneikoff, Nicolaj Wlassoff, Andrej Tschusoff, Michaila Budanoff, Commerce Rådet Andreas Jaenisch, Grosshandlaren Guftaf Johan Heyno, Bokbindaren Eusebius Suppius. Kopparslagaren Carl Baltrusch, Uhrmakarene Johan Aqvilander och Carl Elfström, Kakelungsmakaren Thomas Backström, och Svarfvaren Daniel Stenberg och Färgaren Guftaf Nyman.

Härå och sedan ofvanberörde Nådiga Rescript blifvit uppläst och följande deraf här intagit:------

3:o det samtlige ifrågavararande Städer utom de här ofvanföre uppräknade afgifter och de som bero af Städernes eget bestämmande och taxation, såsom Tomtören, Burskaps afgift, Tracteurs och Näringsidkareafgift, Muhlbetespenningar samt Bodrums och Marknadsstånds penningar m.m.: jemväl äga att------förklarade Herr Lagman Krogius sig af ordalydelsen häruti finna att det helt och hållet berodde af gårdsägarene att bestämma om Tomtören böra utgå eller icke, hvarföre och då Stads Cassan för närvarande vore i det skick att den icke behöfde andra inträder än de hitintills vanlige, Herr Lagmannen jemväl tills vidare undandrog sig sagde afgift, men i händelse Stads Cassan framdeles genom tillftötande omständigheter komme i behof af större inkomster ville Herr Lagmannen för sin del gerna erlägga ifrågavarande afgift.

Häruti förenade sig Herr Lagman Malm, vice Landskamreraren Bäck, Collegii Rådet Jaenisch, Asessoren Thesleff, Handlanderne Tuderman, Listvennikoff, Heitman och Koscheloff samt Magistrats Secreterarn Judén hvilken sistnämnde derhos ingaf ett sålydande andragande till Protocollet:

»Då Svenska Regeringen fordom anlade Fästningen Wiborg såsom Stad, kunde denna Stad icke bli utan innevånare och inkomster, om anläggningen skulle äga bestånd. Derföre anvistes Tomter i Fästningen till bebyggande, och jord kring Staden anslogs till begagnande. Genom det förra tillskapades en Stad, och genom det senare skulle Staden vidmakthållas. Den anslagne jorden var nödvändig, för att med inkomsten deraf kunna bestrida de förefallande kostnaderne och borgerliga onera utan att innevånarne behöfde belasta sig sjelfve med betalning af Tomtören, hvaraf och uppbörden inom Fästningen aldrig existerat. Men då förstäderna sedermera tillkommit, hafva Gårdsplatserne i likhet med Stadens öfriga användbara mark, blifvit upplåtne till hugade bebyggare emot årligt arrende, och hafva förmodligen vilkoren dervid antingen med eller utan köpeskilling till Staden, bestämts att utgå efter areal widd, och således bestå i Tomtören såsom den beqvämaste norm till debitering i sådant afseende. Wissheten af detta påstående framlyser klarligen af den omständigheten att icke Tomterne inom Fästningen, utan endast i Förstäderna varit med Tomtören belastade, såsom uppbörds Längderne för åtskilliga år tillbaka torde sådant utvisa, ehuru uppbörden af Tomtören äfven i Förstäderne sedermera alldeles upphört, åtminstone hafva de med regelbundenhet icke blifvit indrifne. Åtskillige af Förstädernas innevånare böra likväl kunna uppvisa Quittencer å denna sorts utbetalning som ännu efter Länets förening med det öfriga Finland, af en och annan Gårdägare blifvit uppburen, synnerligen vid försäljningen af gårdarne. Alla Gårdsplatser inom Fästningens murar, såsom förlänte af Öfverheten till bebyggande, äro således att anse såsom Fritomter, och kunna emot ägarenas samtycke med afgifter icke betungas, hvartill de och svårligen torde finna sig befogade, sålänge de inse löjligheten af att utan anledning och liksom blott på andras inrådan tömma den ena fickan för att fylla den andra. Då nu en slik afgift äfven vid stadfästelsen af Stadens senaste organisation icke blifvit påräknad utan sådant öfverlemnats till vederbörandes eget godtfinnande och Stads Cassan för öfrigt icke finnes vara i någon sädan brist af medel, att extraordinaira debiteringar skulle behöfva påkallas; så torde Tomterne inom Fästningen vara derifrån alldeles befriade och så beskaffad taxering kunna tillämpas endast Förstädernas Tomter och annan Stadens brukbara jord, i händelse det kan af Staden godtfinnas, att sålunda begagna sina ägor».

Som upplästes; hvaremot alle öfrige närvarande förklarade sig villige att ifrågavarande afgift för sine gårdar erlägga; dock anmärkte Svarfvaren Stenberg, att han endast i den händelse de inom fästningen belägne gårdar blefve befriade för denne afgift, jemväl undandrog sig betalningen deraf.

Wederbörande tillsades härå afträda, medan öfverläggning skedde till följande

Utslag:

Hvad af vederbörande anfördt och påstått blifvit har Magistraten i öfervägande tagit; och alldenstund Hans Kejserliga Majestät, genom ofvanomförmäldte Nådiga Rescript i Nåder funnit godt förordna att Wiborgs Stad äger uppbära ifrågavarande afgift under namn af Tomtören; fördenskull, och då det icke tillkommer Stadens Gårdsägare att pröfva Stads Cassans behof af större eller mindre inkomster, ty finner Magistraten skäligt ålägga vederbörande Gårdsägare att genast skrida till förslag af bestämmande utaf det belopp, hvartill sagde afgift bör af hvarje Gårdsägare utgå: Hvilket å inkallandet afsades då Herr Lagman Krogius och de hvilka med honom sig förenat emot Utslaget anmält missnöje, som de underrättades att fullfölja medelst skriftliga besvär, hvilka, åtföljde af detta Protocoll, böra till Herr Landshöfdingen i Länet ingifvas inom trettio dagar härefter, denne dock oräknad och således sist den tredje (3) Januarii nästkommande år 1828; Och kommer emellertid med vidare åtgärd i ärendet att anstå, tills erfaras får om vederbörande fullfölja sitt missnöje, samt i sådan händelse intilldess ärendet blifvit å vederbörlig ort sluteligen afgjordt».

[57] Maistraatin pöytäkirjassa, jonka kyseessä olevaa asiaa koskevassa kohdassa kunnallispormestari ja kollegiasessori Buchman itse on kirjottanut, on sana »inan» (sic!), vaikka tietenkin tulisi olla »sedan».

[58] »Den 12 Januarii Måndag närvarande i Magistraten Politiae Borgmästaren Collegiiass. o. ridd. Buchman; Justitiae Borgm. o. ridd. Ekmark Justit. Rådmännen Hällström och Öijer samt Politie Rådmännerne Ivanoffskij och Zincke. Prot. fördes af Öijer». (Tämä on sitten laatinut 7 §:ä, joiden jälkeen on pöytäkirjaan liitetty 1 1/2 arkkia samalle päivämäärälle ja merkitty §§:llä 1 ja 2:) »1829 den 12 Januarii Pol: Prot:

Politiae Borgmästaren etc. Buchman amnälte huruledes tjenstförrättande Notarien vid Rådstuvu Rätten och Magistraten Justitie Rådmannen Öijer oaktadt af Borgmästaren tid efter annan gjorde påminnelser och derpå af Rådmannen gifne löften, ännu icke utlemnat Politiae Protocollerne från den tid, förningen af desamma honom blifvit ombetrodd, eller från den 3 Julii år 1827 till och med år 1828 äfvensom alla dertill hörande Handlingar och Diarier. Rådmannen Öijer härom tillspord uppsteg i från dess i Rätten innehafda säte och förklarade att protocolerne icke kunnat af honom Coumpletteras i saknad af Herr Landshöfdingens till Magistraten i åtskillige ämnen aflåtne Memorialer som Magiftrats secreteraren Judén skulle hafva vägrat till honom lämna, för att hemma hos sig begagnas till Protocollernas deducerande, och att inan (!) sådant skedt och han såsom af Rådstufvu Rätten tillförordnad Extra Ordförande vid Kämner Rätten här i staden, hunnit verkställa några i sådan egenskap honom åliggande göromål, ville han skyndesammast från sig lemna ifrågavarande Protocoller och handlingar. Magistr. Secr. Judén detta förebärande åhörande, förklarade att hvarje gång då Herr Landshöfdingens Memorialer blifvit Magistraten föredragne, har Rådman Öijer emot qvitto, uti en dertill inrättad Bok, erhållit Memorialerne för att begagnas vid deduceringen af Protocollerna; sedan desse memorialer för år 1827 blifvit återlenmade och sedermera inbundne, har Rådmannen velat taga Memorial Bandet hem till sig, men M. Secr. har dertill icke kunnat bifalla med mindre Magistraten för godt finner, sådant tillåta.--Rådmannen Öijer tilllades att afträda hvarefter uppstod skiljaktighet uti meningen Ledamöterne emellan och yttrade Extra Rådmannen Zincke att Rådmannen Öijer med fästadt afseende å särskilda gifne Förordnanden att handleda mål vid Kämner R:n borde åläggas att aflemna Protocollerne och handlingarne för år 1827 till den 26 dennes, fallit för år 1828 till den nästkommande 14 Febr. vid vite af 10 Rubel Silfver, Rådman Ivanoffsky deremot ansåg Öijer, som haft mera än tillräckelig tid och tillfälle, att deducera Protocollerne och i behörigt stånd sätta handlingarne och Diarierne, böra åläggas af (!) aflemna desamma för år 1827 inom åtta och för 1828 inom fjorton dagar härefter vid berörde vite, Justitiae Rådm. Hällström och Justit Borgm. Ekmark förenade sig med Extra Rådmannen Zincke, samt Pol: Borgm. Buchman med Rådnmannen Ivanoffsky; I anledning hvaraf

Beslöts:

Som herr Justitiae Rådmannen Öijer åtagit sig tillsvidare förrätta notarie Tjensten i denne Rådstuvu Rätt och Magistrat emot åtnjutande af den dertill anslagne lönen; men alltifrån dess antagande eller från och med Julii månads början år 1827 intill närvarande tid ehuru särskilde gånger derom påmind, åsidosatt till Magistraten aflämna de dervid förde Protocoller; alitså varder han Justitiae Rådmannen Öijer ålagd att vid vite af 10 Rubel i s:r, sist inom den 26:te i denne månad till Magistraten hafva ingifvit alla de från Julii månads början år 1827 till sagde års slut förde Protokoller uppsatte jemte alla de dertill ingifne hörande handlingar; äfvenledes åligger det herr Justitiae Rådmannen vid enahanda vite att inom den 14 nästkommande februarii aflämna alla de vid Magistraten för sistlidet år förde Protocoller behörigen uppsatte jemte dertill hörande handlingar tillika med saköres Längden för senare hälften af sistlidet år, hvilket efter inkallandet afsades».

[59] Katso Liitteitä.

[60] Ignatius, Kaarlo Henrik Jaakko, kirjailija, s. 23/12 1809. Yliopistossa opintonsa lopetettuaan I. vihittiin papiksi 1533, tuli vankilansaarnaajaksi Viipuriin 1836, työ- ja ojennuslaitoksen saarnaajaksi samassa kaupungissa 1838. V. 1841 nimitettiin I. apulaiseksi Viipurin lukioon. Hän kuoli 11/10 1856. Vaikka heikko ja kivulloinen ruumiiltaan, työskenteli hän innolla kansan valistamiseksi, jota todistaa hänen painattamansa _Lukemisia Suomen kansalle_. Tätä teosta ilmestyi 1845 ainoastansa kaksi vihkoa, edellinen käsittävä alkuperäisen novellin »Harjulan onnettomuus», toinen Martti Luther'in elämäkerran. (Biogr. Nimikirja).

[61] Katso tämän teoksen siv. 108.

[62] Meidän kursivoima.

[63] J.W. Ruuth. Wiborgs stads Historia. siv. 900. Ruuth mainitsee myös »Kanavasta, Sanansaattajasta Viipurista 1845-1847», puhuessaan, että »sen sisällyksen muodosti aluksi enimmäkseen kansantapain kuvaukset, vaihdellen Juteinin ja Schröder'in runojen kanssa». Mutta mitään Juteinin runoja ei ole siinä; ainoastaan Schröder'in.

[64] Kaarle Krohn. Mikä oli Kalevalan palkka. »Otava», kuvall. kuuk. lehti 1914. Siv. 56.

[65] J. Krohn. Suom. Kirj. Vaiheet. Siv. 213.

[66] Viipurin raastuvanoikeuden arkistonhoitaja, eräs vanha neiti Svetichin kertoi myös kuulleensa, että Juteini oli ollut omituinen, mutta mitään erikoisen omituista ei hän sentään tietänyt mainita.

[67] Samana vuonna hän muuten oli matkoilla Skandinaaviassa.

[68] Ehkäpä näin: D(avid) E.D. Europaeus.

[69] Tämä lause tukee koko lailla J. Krohn'in väitettä ja meidän aikaisemmin epäillen lausumaa arvelua Juteinin jumaluusopillisista luvuista, vaikk'ei sekään tietysti varmaksi todista asiaa. Ellei Krohn'in tiedonanto ole perinnäiskertomaa, on se kotoisin tästä lähteestä.

[70] Ellei J. Krohn'in tästä asiasta edellä esittämämme tiedonanto ole taaskin perinnäiskertomaa, niin on sekin kotoisin tästä lähteestä.

[71] Tämän epäkriitillisen lauseen löytää järkevämmässä muodossa J. Krohn'in Juteini-elämäkerrasta. Siitä on jo edellä puhe.

[72] »Suomettaren» toimituksella on nähtävästi kyllä ollut kirjanen »Lauseita», mutta ei »Anteckningar» kirjaa, koska sen nimen on hieman väärin esittänyt: käyttää, näet, »hvarjehanda» sanaa »varianta» sanan sijasta, vaikka sen kyllä sanallisesti oikeana olisi saanut »Lauseita» kirjan esipuheesta, mutta ei ole huolinut siihen katsoa, vaan on sen siitä luultavasti ennen lukeneena muistista esittänyt.

[73] Viisi päivää ennen kuolemaansa Juteini jo täytti 74 ikävuotta.

[74] Tässä sopinee täydennykseksi erääseen edelliseen viivanalaiseen lisätä, että Mielck'in talo, jonka Joël Jacob Judén sai vaihtoon isältänsä saamaansa taloa N:o 109 (nyk. Katariinank. 19) vastaan, sijaitsi Neitsytniemen esikaupungissa Viipurissa ja että vaihto ehkä oli tapahtunut jo isän eläissä, koska Aschan'in kertomuksessa mainitaan »ukko J:n tulleen Neitsytniemestä».--Joël Jacob Judén oli Howingin tiedonannon mukaan naimisissa suomalaissyntyisen palvelijansa kanssa ja muutti Ruotsiin 1860-luvulla. Saman tietämän mukaan ei hän ollut mikään »kielten opettaja», kuten J. Krohn mainitsee, vaan eli isänsä keräämillä varoilla, niinkuin eräässä kohdin aikaisemminkin kerromme.

[75] Åbo Tidning,--N:o 26, d. 31 Mars 1804 ja V.W. Pipping'in Luettelo. Kerron tässä, että tohtori A.V. Koskimies on huomauttanut minulle, että Åbo Tidning'issä oleva tämän runon otsake »Edesmenneen muistoxexi,» on siksi niin omituinen, että se on runomittaiseksi laadittu.

[76] J. Krohn'in »Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet» siv. 206.

[77] Tämä wainaja oli itse Pohjalainen. (Juteinin oma muistutus!)

[78] Nähtävästi painovirhe pro »jälje».

[79] F.W. Pipping'in Luettelo ja Åbo Tidning 1804 nr. 26 sekä Valvoja v:lta 1882 siv. 373 Aug. Hjelt'in kirjotus, jossa viivanalaisessa muistutuksessa kerrotaan Åbo Tidningin toimituksen seuraava arvostelu: »runo on sekä vilpitön uhri yli koko maata kaivatulle opettajalle, joka sen ohessa itse suojeli piakkoin kuoloon joutuvia suomalaista mnotaitoa, että ilahuttava runollisen kyvyn osote, josta voipi tulevaisuudessa odottaa monta onnistuvaa yritystä mainitun runouden hyväksi.»

[80] Jotta lukija voisi saada oikean käsityksen siitä, miten vähän Juteini _oikeinkirjotustaan_ muutti koko pitkänä kirjailijatoimintansa aikana, mutta taas miehuutensa päivinä _paljonkin_ oli antanut »valistuksen aikakauden» _runoiluunsa_ vaikuttaa, painatamme tähän ensin tohtori Aug. Hjeltin »Åbo Tidningistä» lainaamat 17 säettä tästä Juteinin runosta vuodelta 1801 nekä sen jälkeen vertailtavaksi koko runon 1856-vuoden painoksesta. Viimemainitun painoksen runot tuntuvat yleensä venytetymmiltä, vetisemmiltä sekä (sallittakoon pieni pila!) »järjen valon» valtaamilta.

»Åbo Tidningin» äsken mainitut säkeet kuuluvat:

»Mies on ollut, mies on mennyt! Ah! kuin rintan ahdistuupi! Täst on täynnä tuhannetkin syystä syngiät sydämmet.------

Sanall yhdellä sanottu, puhuin puolella puheella: eipä wertaista wedetä joka ajan antimista, eipä saada sadoissakan wuotten wuosissa tapaista. Tämä yxin yhtyänsä oli kaikki kaikillengin.------

Pois on mennyt Porthanimme! Eipä pojat Pohjanmaalta, yli suuren Suomenmaankan, taida suullansa sanella, murhettansa mainitakkan.

1856-vuoden painos tätä runoa kuuluu: Lause Yli-Opettajan Porthanin Muistoksi 1804. [Kursivoinnit meidän.]

Täysi tundo, kelpo kundo, Oppi oiwa, sana soiwa walmistuiwat wainajalla, joka kuoli kunnialla.

Mies on ollut, mies on mennyt, ah, ah! kuinga ahdistuupi rinda kungin riemutoina. Kalma, tullut tuonelasta, Oppi-isän otti meildä.

Tuosta tosin tuhansilla syngeys on sydämessä, rajittawa raskahasti, koska kuolema kowasti kutsui pojes kunnon miehen,-- miehen kuuluisan kylissä, kaupungissa kuuluisamman, waldakunnissa walitun, jolta oli opin teilä järjen jalon johdattaissa neuwo nuorten ystäwäinsä hywän-suonnossa sulasta.

Sanalla on sanottawa taikka puolella puheella oiwallisen olennosta, miehen mennehen menosta: Eipä wedä wertaistansa joka aika andimeksi, eikä jaata wuosi-sadat tänne wainajan tapaista. Tämä yksin yhtyänsä; ilman innon järkähdystä oli kaikki kaikillekin; oli siellä taikka täällä, aina ajoi asioita opit korkeat ojaillen; sekä tiesi että taisi, pyysi, aina pystywäinen, temput selvittää sywätkin, _käytti järjen käsitykset epä-luulon esteheksi, walistukselle waroksi_. Opettaissa omiansa pohjan maiden mandereilda ohjaili hän outojakin taidon tielle tasaisesti, warustellen, walmistellen johdatteli joukottaisin ymmärryksen ystäwiksi, wartioiksi wakaisuuden, teki työtä työlähindä ahkerasti aikanansa warsin wiisaalla tawalla.

Tämän tunnetun totuuden _Turku_ taitaa todistella, jonne kaukaakin kokoili opit, oiwat ohjaukset,-- jonne saatti Suomalainen muisto-merkit muilda mailda, Kirja-huoneet hywät täytti tunnon, taidon tawaroilla, wirwoitteli wiisautta Oppilaisille omille _Auran_ Akatemiassa, jonga hän on isä ollut,-- ollut tuki, ollut turwa, tehden sille testamentin koki opin koroitusta lepohongin lähteissänsä, rauhan riemuisen majoille.

Nyt on näändynyt elosta mainittawa Mestarimme niin kuin ruoko runnelduna. _Wainaja on waloilansa_ ollut hywä, _hyödyllinen_, mutta kynttilän mukainen: _walistusta waikutellen_ oman olennon menetti. Oppi-isämme iloinen, walpas, wirkku, walwowainen on jo jättänyt hywästi matkustajat maailmassa, --pois on mennyt Porthan'imme.

Suomessa on käynyt surma murtawainen murehella. Eipä oiwat oppineetkan, horjuwaiset huolessansa, taida suullansa sanella, kuinga ombi huoli kurja, mieli musta, rinda raskas katkerasti karvastellen, koska saattavat surulla, suuren murehen sumussa, särjetyillä sydämillä sielun parhaan puetusta maatumahan jälle maaksi, josta alkoi ainehensa hywän hengensä majaksi.

Waan ei muutu nimi maassa, muisto miehen merkillisen. Wähät owat wuosikunnat tätä täyttämään ajassa; mainittua Mestaria kuolduakin kutsutahan miesten mieheksi jaloksi. Eipä kuollut kuolemana sangen suuri sanomansa, ehkä ruumis raukeneepi mustan mullan muotoiseksi; muistohomme muuttaneena ei se mene mieleltämme, eikä erkane elosta, ehkä sielu säilytetty, kaunistettu kunnialla maalda warahin waelsi.

[81] F.W. Pipping'in Luettelo.

[82] Ibid. Sen hän lähetti Haminasta tammikuussa, siellä vielä ollessaan v.t. maistr. sihteerinä.

[83] Biograf. Nimik.

[84] Jak. Jut. Kirj. I, siv. 1.

[85] Miten tavattoman paljon Juteini eri painoksissa muutteli runoja, niin etiä ne tulivat miltei tuntemattomiksi tai suoraan sanoen aivan toisiksi runoiksi, siitä on ylläoleva 1856 vuoden painoksesta otettu runo mitä selvin todistus, sillä 1815 vuotien painoksessa »Suomalaisten Laula Suurelle Kuhtinaalle» kuuluu:

Eläkön armias, rakkahin Ruhtinas rauhallinen! jossa on onnemme, jossa on ilomme, turwa ja toiwomme täydellinen!

Osottain armonsa wahwisti waldansa Wartiamme; on lewinnyt, walistus wirinnyt, elatus enennyt majoissamme.

Suojeldu sodassa riemuitkon rauhassa Suomalainen, ollen taas uudella uskollisuudella, urhollisudella (!) alammainen.

O! Luoja laupias, wahwista woimallas Ruhtinaamme! Aamuja enennä, päiwiä pidennä, waiwatkin wähennä Waldiaamme!

[86] F.W. Pippingä'in Luettelo.

[87] F.W. Pipping'in Luettelo ja »Muisto-Patsas j.n.e. TURUSA, 1815. Painanut J.C. Frenckell ja Poika.» Tässä painoisessa muutama oikeinkirjotusseikka vetää huomiomme puoleensa. Kolmessa säkeessä runon alkupuolella on s-kiriainta käytetty toisin kuin muualla; ehkäpä niissä on painovirhe. Säkeet kuuluvat: »mutta koska kuuluisasti / nosti päänsä Pietarista»------»nosti päänsä paistawaisen.»

[88] Mnisto-Patsas j.n.e. 1815 s. 5.

[89] F.W. Pipping'in Luettelo.

[90] »Några drag etc.» Litteraturblad'issa v:lta 1852.

[91] F.W. Pipping'in Luettelo.

[92] Suomalainen, elli Runo j.n.e. Wiip. 1816.

[93] Suomalainen j.n.e. Wiip, 1816 s. 11.

[94] Suomalainen j.n.e. Wiip. 1816 s. 5.

[95] Siinä kappaleessa tätä runoa vuodelta 1816, jonka olen lainannut ylioppilaskirjastosta, on joku lyijykynällä klrjottanut sivun alareunaan juuri tämän kuvauksen alle sanan: Ukkonen. Ehkäpä Juteini »ukonilmaa» ja ukkosen virvottavaa sadetta tässä tahtookin kuvata, vaikka, kuten toisista kohdin näkyy, hän antaa Ilmarisen »jylistää» ja »iskeä tulda» l. salamoida. Olemme tästä monessa kohdin hauskasta runosta esittäneet niin paljon ja etenkin juuri sellaista, josta selviää minkälainen käsitys Wäinämöisestä ja Ilmarisesta ja heidän toiminnastaan ia tehtävistään Juteinilla oli jo v. 1816 eli siis paljon ennen, kuin Kalevala ilmestyi.

[96] Koko tähänastinen kuvaus on otettu Juteinin kirjasesta Suomalainen j.n.e. Wiip. 1816 ss. 1-22.

[97] Jak. Juteinin Kirj. I s. 99.

[98] Suomalainen j.n.e. Wiip. 1816. siv. 23 seur.

[99] I saknad af orginal händelse till följande målning af en sjöbatalj, behagade läsaren anse den blott som fyllnad tili tavlan. (Alkuperäisen tapahtuman puutteessa seuraavaa meritappelun kuvausta varten, pitaköön lukija sitä vain kuvauksen täytteenä.) (Juteinin oma huomautus!)

[100] Snomalainen, j.n.e. Wiip. 1816 s. 31.

[101] F.W. Pipping'in luettelo ja Wenäläineu j.n.e. Wiip. 1816.

[102] Venäläisillä ja suomalaisilla, näet, yhteinen.

[103] Aleksanterin.

[104] Hanhensulka, jolla bän kirjotti.

[105] Wenäläinen j.n.e. Wiip. Ibid.

[106] Tässä Juteinin kirjasessa »Wenäläinen» on nimilehdessä epäjohdonmukaisesti käytetty kirjaimia s+vanha-s pitkää s-äännettä merkittäissä, vaikka hän itse runossa kauttaaltaan sen merkitsee vanha-s+vanha-s, joten otsakkeessa luemme »Wenäjäsfä», »Parisisfa ja Wiipurisfa», »Walmistettu A. Cederwallerin kirjapainosfa wuonna 1816». Tiedonannossa painatuspaikasta 1816 painetun runon »Suomalainen» nimilehdessä on samoin sf, mutta muuten on samaisen runon otsakkeessa esim. »Suomeffa» ja johdonmukaisesti koko runossa, samoin kuin samana vuonna painetussa »Waikutukfia Suomalaifen fydämeffä», pitkä s-äänne merkittynä ff-merkeillä. Yhteen aikaan vuonna 1816 Juteini siis käytti yhdistettyinä ff-kirjaimia.

[107] F.W. Pipping'in Luettelo ja Waikutuksia j.n.e. Wiip. 1810 sekä Pila-Kirjoituksia. Wiip. 1810.

[108] Waikutuksia j.n.e. Jak. Jut. Wiip. 1810.

[109] Biograf. Nimik.

[110] Joh. Rich. Danielson. Suomea yhdistäminen Venäjän valtakuntaan, s. 13.

[111] Joh. Rich. Danielson. Suomen yhdistäminen j.n e. ss. 189-191.

[112] J. Krohn Suomal. Kirjallis. Vaiheet, s. 206.

[113] Niinkuin Juteini itse runoilullaan oli tehnyt!

[114] Juteini on jakanut kahdelle riville sanat: rinnassamme ja waelluksessamme: siksi oikeinkirjotus nähtävästi tällainen; muuten olisi sanoissa ff.

[115] Pila-Kirjoit. Jak. Jut. Wiip. 1810.

[116] Joka tietenkään ei ennen ole sitä ymmärtänyt käyttää. (Meidän huomautuksemme!)

[117] Jak. Jut. Pila-Kirjoituksia. Wiip. 1816 s. 20.

[118] F.W. Pipping'in Luettelo.

[119] Anmärkningar etc. ja Kritik etc. Viborg. 1816.

[120] Suomalainen runousoppi j.n.e. A.E. Ahlqvist siv. 29.

[121] Anmärkningar etc. Wiborg 1810.

[122] Jak. Jut. kirj. I, siv. 108.

[123] Kritik öfver Lån-Bokst. etc. Wib. 1810.

[124] Hän on johdonmukaisesti käyttänytkin tätä kirjotustapaa paitsi v. 1819 julkaisemassaan ranovihkossa »Uusia Lauluja Perustuskielellä» ja siinä runossa, jonka hän liitti oheenaolevaan Kritiikkiinsä. Runon nimi on »Suomen kielestä elli Sana-Armeijan Kokous Perustus-suomeksi», josta vastedes tulee puhe.

[125] Liitämme tähän Renvall'in omat sanat, jotka otamme hänen kirjottamastaan: »Lexicon linguae finnicaen» esipuheesta. Hän, näet, sanoo: »Littera Consonans ubi sit aut simplex scribenda, aut duplicanda, facile dijudicit auris in Finnicis teres, neque in ea re inter nostrates unquam fuit dissensus, nisi in usu litterarum k, p, t post m, n, l, utrum scil. mp, nk, nt. It, an ex imitatione exterorum mb, ng, nd, ld, exaranda, e.c. utrum _rampa, lanka, ranta, silta_, an _ramba, langa, randa, silta_. Diligentius vero vocem Finnorum exanimans quisque, sine dubio judicet, p in _rampa, lampaan_ eodem modo pronuntiari ac in _rapa, tapaan, halpa, warpaan, ylpiä_, it. k in _lanka, henki_ haud aliter sorare qvam in _loka, lohko, alku, solki, härkä, walkia_, it. t in _ranta, häntä, ilta, pelto_ ita efferri ac in _rata, hätä, wirta, pirtin, vihta_, it. pp in _hamppu, kimppu_ ejusdem esse soni atqve in _loppu, wilppi, kirppu_, it. kk in _lenkki, renkku, lonkka, penkki_ ita sonare ac in _leikki, arkku, kirkko. nilkka, sorkka_, it. tt in _kinttu, paatti, kiltti, waitti_ non dfferre a tt in _matti, juttu, pirtti, karttaan_. Quae vero voce consentiunt, consentiant etiam, necesse est, scriptura. Nos igitur analogiae rerum analogarum studente semper scripsimus _rampa, lampaan, lanka, henki, ranta, häntä, silta, pelto.» Tähän liittää Renvall muistutuksen: »Qvi namque scribere amat _ramba, langa, randa, silda_, scribat etiam, necesse est, si sibi contentiat, _raba, tabaan, halba, warbaan, ylbiä: loga, algu, solgi, härgä, walgia: rada, hädä, wirda, parda, pirdin_. Qvod vero a nemine huc usque est usurpatum. Differentia autem speciosa soni k in _hanki_ et _halki, henki_ et _härkä, lanka_ et _loka_, non est sita in k, sed in antecedente n nasali (ng), qvod k emollire videtur.--De cetero facile patet, p, k, t in _rampa, lanka, ranta, silta_ alio plane a Finnis genuinis efferri sono duriore, qvam b, g, d in Svec. _vimba, ringa, landa, vilda_, mitiori tamen quam svec. p, k, t, in _lumpor, lunka, lunta, salta»--»In Genit. tamen pinximus _langan, hengen_, nam ibi excidit k (aeque ac in _jalka jalan, wirka wiran_ etc.) nec restat nisi n nasale, qvod, deficiente typo alio aptiore, ope litterarum ng designavimus. Eadem de causa scripsimus e.c. _kangas, penger, ongin, langeta_ etc., quia in illis solum n nasale occurrit, sed contra, accedente k, exaravimus _kankaan, penkereen, onkia, lankean_ etc. haud aliter ac in _porras portaan, kinner kinteren, rewin replä, rupean ruweta.» Näistä Renvall'in todistuksista ja muistutuksista käyneekin selväksi, että Juteini oli erehtynyt, mitä b:n, d:n ja g:n käyttämiseen m:n, l:n ja n:n jäljessä tulee.

[126] Meidän lisäämä sana.

[127] Juteini ei ole huomannut, ett'ei d:tä itämurteissa käytetä myöskään esim. myöskin esim. h:n ja vokaalin välillä.

[128] F.W. Pipping'in Lutttelo sekä itse kirjaset.

[129] Biogr. Nimik.

[130] Litteraturbladet v. 1858.

[131] Jak. Juteinin Kirj. VI v. 1858 s. 27 ja 28.

[132] Ajan Wiete, j.n.e. Jak. Jut. Wiip. 1817, ss. 22, 23.

[133] F.W. Pipping'in Luettelo sekä itse kirjaset.

[134] Biograf. Nimik.

[135] F.W. Pipping'in Luettelo.

[136] Biograf. Nimik.

[137] Huomattava on, että Juteini antaa tälle sijalle päätteen -ta.

[138] Tuosta olisimme halukkaat päättämään, ett'ei Juteininkaan aikana kansankieli käyttänyt illatiivissa »sen»-päätettä.

[139] Tämän esim. J. on pannut väärään paikkaan, sillä sen asema olisi ennemmin oleva vasta seursavassa säännössä.

[140] Litteraturbladet v:lta 1858.

[141] Jak. Jut. Kirj. IX, siv. 137.

[142] Lyhennämme joka kohdassa merkki-sanan näin.

[143] F.W. Pipping'in Luettelo ja itse 24 siv. käsittävä teos. Mainittakoon tämän yhteydessä että J. Krohn teoksessaan Suomalaisen Kirjallisuuden Vaiheet sivulla 193 sanoo Juteinin painattaneen tämän vihkosen v. 1817; aikamääräys mainitussa kohdassa on kuitenkin nähtävästi syntynyt painovirheen kautta, koska Krohn myöhemmin sivulla 209 samassa teoksessa ilmottaa oikean painatusvuoden. Kun 1891-vuoden Valvojassa oleva J. Krohn'in esitys Jutelnista on siirretty jo mainittuun teokseen Suomalaisen Kirjallisuuden Vaiheet ja samaisessa esityksessä (Valvojan siv. 267) löytyvä kappale lainakirjainten poistamisesta suomenkielestä vähän muunnettuna sijotettu irralleen Juteinin elämäkerrasta toiseen kohtaan sanottua teosta (Oman Maan Juteini-elämäkerrasta se on kokonaan jäänyt pois, vaikka siihen eräässä kohdin esitystä viitataankin!), niin edelläminittu virhe olisi myöskin voinut syntyä siten, että useinmainitun teoksen toimittaja alkuaan oli tarkottanut viitatussa kappaleessa »Uusien Laulujen» asemesta mainita runon »Suomen Kielestä, elli Sana-Armeijan Kokous», joka myöskin on julkaistu oikeinkirjotuksen puolesta »Perustus-suomeksi, niinkuin edellämainittu teos »Uusia Laulujakin», ja joka runo liittyy vuonna 1816 painettuun kirjaseen »Kritik öfver Lån-bokstäfverna», mutta sitten hän muistiereyksen takia oli tullutkin maininneeksi perustuskielellä lauletut »Uudet Laulut», jotka tässä kieliasussa, niinkuin esipuheessa sanotaan, »taipuvat huokeasti nuotille». Asia ei muuten olisi huomauttamisen arvoinen, ell'ei samassa paikassa (Suomal. Kirjallis. Vaiheet siv. 193) oleva hieman erehdyttävä esitys Juteinin kannasta lainakirjainten b:n. d:n ja g:n käytön suhteen tavallaan saisi tukea tämän virheellisen tiedon kautta. Krohn, näet, siinä sanoo Juteinin ehdottaneen juurimainitussa Lainakirjainten kritiikissään b:n, d:n ja g:n hyljättäviksi, kosk'ei niitä »vastaavia äänteitä löytynyt alkuperäisessä suomenkielessä», ja painattaneen v. 1817 vihkosen laulujansa tällä »perustuskielellä», ilman b:tä, d:tä ja g:tä. »Mutta myöhemmin hän ne» muka »otti jälleen armoihin ja piti niistä sitten lujasti kiinni, kirjoittaen: parembi, rauda» (pitää tietenkin olla randa), »kuitengin, ikänsä loppuun asti». Näin Krohn! Tästä voi lukija saada sen käsityksen, että Juteini kirjailijana jonkun aikaa hylkäsi sanottujen kirjainten käytön, vaikka myöhemmin otti ne armoihin. Kuitenkin on asian laita sellainen, että Juteini, mikäli ymmärrämme, oikeastaan ei muuttanut tässä asiassa kantaansa; sillä ensiksikin tuo hänen »hylkäämisehdotuksensa» kuului: »Minä esitän tässä------ tarkastajain vastattavaksi kysymyksen: Eikö Suomen kieli voi mitään varsinaista kotimaista tietä täydellistyä ilman ulkomaisia merkkejä ja vieraita kaavoja? Epävarmana siitä, kuinka vastaus tulevaisuudessa tulee kuulumaan, en ole uskaltanut sovelluttaa kaikkia tämän Kritikin tuloksia muihin kokeihini Suomen kielellä, kuin mitä tämän (kirjan) lopussa esimerkkinä esitetään» (Kritik öfver Lånbokstäfverna sivv. 5 ja 6 sekä Försök till Utredande af Finska Språkets Grammatik sivv. 142 ja 143). Ja toiseksi hän v:na 1819 julkaisi kaikki muut teoksensa tavallista oikeinkirjotustaan noudattaen paitsi Uudet Laulunsa ja jo ennen mainitut muutamat sivut Lasten Kirjan toisessa painoksessa. Edellisen mukaan siis Juteini kaipaa keinoja suomenkielen kehittämiseksi usein mainittujen äänteiden oikeata ja johdonmukaista merkitsemistä varten, niinkuin näkyy vielä hänen puolustuksestaankin vuonna 1827 kirjotuksessa »Suomen kielen pehmeiden äänteiden puolustus» (kirjassa »Anteckningar etc.» Katso tämän esityksemme sivuja 104-106!), joka nähtävästi aiheutui Renvall'in muistutuksista edellisenä vuonna hänen ja entisaikain tavasta käyttää b:tä, d:tä ja g:tä, eikä uskalla sen vuoksi parempien välikappalten puutteessa vielä niistä luopua, vaikka katsookin ne oikeutta myöten poistettaviksi. Yhden esimerkin hän sentään esittää ikäänkuin koetteeksi, miltä suomenkieli näyttää ilman lainakirjaimia, nimittäin ennenmainitun runon »Suomen Kielestä», mutta karttaa siinä, vaikka se on 9 sivun laajuinen, huolellisesti sanamuotoja, joissa olisi merkittävä suljetun tavun alussa tai edessä vahvan asteen nk ng:llä ja samoin suljetun tavun alussa vahvan asteen t d:llä lyhyen vokaalin jäljessä. Sen sijaan tapaamme 3 vuotta myöhemmin Uusien Laulujen »Kewät-Laulussa» sanamuodon sellaisen kuin _aurinkon_ ja laulussa »Hiljain naineille» sanan _hetelmöitkäi_. Ett'ei Uusien Laulujenkaan julkaiseminen »perustuskielellä» tietänyt mitään kannanmuutosta, sen näemme niiden esipuheesta, jossa syy »syvän ja suloisen koto-kielen» (suomen kielen) käyttämiseen tässä asussa ilmotetaan. Paitsi että laulut näin helpommin sujuvat laulaissa, niin »on sen (suomen) helisevä puhtaus» vielä »säilytettävä muistoksi jälkeentulevaisille, jotka kerran ihmetellen havaitsevat siinä monta etusuutta, joita he muissa kielissä turhaan etsivät». Kirja on siis oleva kielellisenä muistomerkkinä »perustussuomesta» eli puhtaasta suomesta aikoina, jolloin suomi on oleva vallan pilaantunutta. Sellaista aikaa Juteini ennustaa, sen vuoksi että »Suomen kieli on Ruotsin monen wuosisataisen wallan aikana unhotettu ja suuresti turmelluksi tullut», ja kun »sitä on työläs nytkin, _Wenäjän_ hallituksen alla, ojentaa ja ylös auttaa, koska kansan lain käyminen ja walistuksen menot owat meillä wieraisiin kieliin suljettuina», ja koska kolmanneksi SSuomen kieli on siis (muukalaisen sivistyksen takia) wieläkin waipuwainen, eikä jaksa tästä tilasta oikeaan ja omaan arwoonsa ylentyä» ja--huudahtaa Juteini--»kuka woine sitä enää koskaan wanhalle perustukselle kokonansa parantaa!» Lopuksi sanoo Juteini kyllä tietävänsä, ett'ei tämä julkaiseminen »perustuskieleilä» »niille otolliseksi näytä, jotka ennen opitun ja wieraan turmeluksen parempana oman kielen puhtautta pitäwät; mutta, kuin yksikin wiisas asiaan suostuu, siinä ei kymmenenkän tyhmän mieltä noutaa tarvitse». Että Juteinin kanta pysyi muuttumattomana kautta hänen elämänsä b:n, d:n ja g:nkin merkitsemisessä, samoinkuin se oli järkkymätön muiden lainakirjainten täydellisessä poistamisessa, todistavat vielä seuraavat otteet hänen Lasten Kirjaansa liitetystä »Lyhyestä Neuwosta Lapsen Opettajalle», jotka ovat lainatut esitykseemme kirjasen kahdesta eri painoksesta. D-äänteen äänneopillisessa tutkimisessa vain huomaa jonkinlaisen kehityksen. Otteet otamme Lasten Kirjan 1819- ja 1858-vuoden painoksista ja kuuluvat: »Wieraista kielistä lainnattuja puustawia on------: b, c, d, f, g, x ja z, joita ei suuresti, eikä ensingän Suomessa tarwita; waan ne owat rasitukseksi kielelle, ehkä b, d ja g, niin kuin wähemmän rasittawaiset, owat minuldakin endisen tawan jälkeen tähän asti säilytetyt, koska d on kuitengin, nykyisen kirjoituksen mukaan, t (teen) muutoksissa, useasti tarpeellinen, esimerkiksi: _pöytä, pöydän_, joka on perustus-suomeksi: _pöytä, pöyän_. Wiimeisiä (b, d, g) ei taida peri-suomalainen tässä, eikä yksittäin koskaan selkeästi ulos sanoa, ehkä niihin muiden puustawien seurassa, l, m ja n jäljessä, jotka itsestänsä niiden äänen pehmittäwät, kieli joksikin taipuu, niin kuin näissä sanoissa: _kangi, parembi, silda ja kando_. Muutoin perustus-suomeksi: kanki, parempi, silta_ ja _kanto_» (Lasten Kirja. 1819. siv. 42.). Toinen ote: »Wieraista kielistä lainattuja kirjaimia on----: b, c, d, f, g, x ja z, joita ei suuresti eikä ensingän suomessa tarwita, waan owat outoja kielelle, ehkä g, b ja d, _niin kuin puheen pehmittäjät, omaisten merkindöen puutteessa, owat minuldakin endisellä tawalla tähän asti säilytetyt_», (Meidän harventamaa!) »joista erittäin d on kuitengin, nykyisen kirjoituksen mukaan, sanan wäändeissä ja t (teen) muutoksissa, useasti tarpeellinen ja niistä kuuluwa niin kuin kielen kärjen hellä täräys etu-hammasten juurella yli-ikenässä_,» (Meidän harventamaa!) »esimerkiksi: _pöytä pöydän_, joka muutoin olisi _pöytä pöyän_. Ei wiimeisiäkän (g, b, d) taida peri-suomalainen yksittäin warsin pehmeästi äändää, ehkä niihin sanain sisällä, l, m ja n jäljessä, jotka itsestänsä waatiwat seurawaisen kirjaimen laukkeutta, luondewasti kieli taipuu, niin kuin näissä sanoissa: _kangi, wamba, silda_ ja _kando_. Muutoin: kanki, wampa, silta ja kanto.» (Jak. Juteinin kirjoja. VI osa. Sivv. 108 ja 109).

[144] Biogr. Nimik. ja itse teos.

[145] Itse teos.

[146] Itse teos.

[147] Samoin ja J. Krohn. Suomal. Kirjallis. Vaiheet. s. 153.

[148] Erasmuksen kirja käännettiin suomeksi v. 1670. Kuten G. Palander kirjottamassaan Porthan'in elämäkerrassakin ilmottaa, piti tämä luentojakin siivoista tavoista.

[149] F. W. Pipping'in Luettelo ja itse teos.

[150] Tämä viimeinen lauselma on muodostettu eri runoksi 1856-vuoden painoksessa nimellä »Paha lammas» eikä siis vielä sen nimellisenä ja siinä muodossa ollut 1819 olemassa, niinkuin Krohn ennen mainitussa teoksessa s. 210 mainitsee. Mutta pääasiassahan tuo lause muodostaa koko runon.

[151] Merkki A.A. = August Ahlqvist Litteraturblad'issa v:lta 1852 sanoo tämän runon alkaneen sanoilla: »Voi Juteini juttujasi, Jaakko jaarituksiasi». Katso kuitenkin Liitteitä tämän kirjan lopussa.

[152] Katso Liitteitä.

[153] F.W. Pippinng'in Luettelo ja itse kirja.

[154] Huilun Humina s. 13. Tällä kohdalla on viivan alla seuraava huomautus: Det will säga, den upphöjande kraften och inre njutande känslan wid snilleöfningar hafva hos författaren aftagit (Se tahtoo sanoa, kohottava voima ja sisällinen nautintoa tuottava tunne neroharjotukslssa ovat tekijässä vähenneet.)

[155] Jak. Jut. Huilun Humina s. 36.

[156] Jak. Jut. Kirj. IV, s. 5.

[157] Kissan Poika. Jak. Jut. Wiip. 1826. Mitä tulee itse kirjaan, on se myöskin mainittuna F.W. Pipping'in Luettelossa.

[158] Sangari Sionissa, j.n.e. Jak. Jut. Wiip. 1826.

[159] Katso Liitteitä.

[160] F.W. Pipping'in luettelo.

[161] Biograf. Nimik. ja itse kirja Ant. af Tank. etc. Jac. Judén. Wib. 1827.

[162] F.W. Pipping'in Luettelo.

[163] Merkki A. A(hlqvist) Litteraturblad'issa vita 1,452 sanoo Anteckningar-nimisen kirjan ilmestyneen jo v. ,SiS, mikä tiedonanto kuitenkin on väärä.

[164] Katso Liitteitä.

[165] Katso Liitteitä siv. IV N:o II.

[166] Että kirje Krogerus'elle on päivätty jo 3 p:nä, vaikka kenraalikuvernöörin kirje mainitaan Walléen'ille saapuneeksi vasta 4 p:nä, riippunee kait siitä, että tämä oli ryhtynyt toimiin jo suusanallisen keskustelun nojalla odottamatta kirjallista määräystä.

[167] Katso Liitteitä.

[168] Että prokuraattori W. mahdollisesti oli uskonuollismielinen, todistaa seuraava piispa H. Råbergh'in lausunto kirjeessä minulle: »Prokuraattori Walléen'in uskonnollisista suhteista tiedän minä, että hänen tytärpnolensa, sittemmin Aurora Demidoff-Karamzine harjotti jumalisuutta, pitäen polvistuneena iltarukouksia aina lapsuudesta asti: että hänen vaimonsa, Aurora K:n äiti, aikaisemmin naimisissa maaherra Stjernvall'in kanssa, piti jumalanpalveluksia kodissaan. Yleensä olivat useat sen ajan ylhäisöön kuuluvat Suomessa hurskaita. Vaan heidän uskonnollinen suuntansa oli ankaraa kirkollista laatua. Sentähden heillä oli usein epäluuloja pietistejä kohtaan. Epäuskonnollisia mietteitä he kokonaan hylkäsivät. (Katso Råhergh'in kirj. Aurora K:n elämäkertaan K.F.F.K:n kalenterissa »Ljus» v:lta 1911.) Piispa R. on myöskin ystävällisesti auttaakseen minua käynyt läpi Porvoon Konsistoorin pöytäkirjain luettelon niiltä vuosilta, jolloin ilmianto olisi voinut tapahtua, »mutta ei löytänyt mitään tietoja Juteinista». Hän arvelee vielä: On mahdollista, että, jos Cons. Eccl:lla on ollut osallisuutta toimenpiteessä, tämä on tapahtunut yksityisesti piispan puolelta eikä sen vuoksi ole otettu pövtäkitjoihin.

[169] »De hafva materialiserat offrets allegori i Christi död till underpant för den förmenta försoningen genom offerblod. (Katso Liitteitä.)

[170] ----»och en lefvaade visshet om hans välbehag med den förbättrade menniskans moraliska tillstånd och uppriktiga framsträfvande uti det goda.»

[171] Sanottu pykälä tässä asetuksessa kuuluu alkuperäisenä seuraavasti: »Ingen vare tillåtit något skrifva eller genom Trycket utgifva, som strider emot vår rätta Tros Bekännelse och den rena Evangeliska Läran; Hvar, som dermed beträdes, vare til Tryhundrade Daler Silfvermynts böter förfallen.

Innehåller skriften smädelse emot Gud, varde dömd efter almän Lag. Och på det irrige Lärosatsers insmygande des bättre förekommas må, skola alla Manuscripter, som i någor måtto angå Läran och våra Christendoms stycken, förut af närmaste Consistorio öfverses, och ingen Boktryckare, vid Tuhundrade Dal. S:mts vite, sig fördrista, at utan Consistorii påskrifne tillåtelse, hvilken ock tillika tryckas bör, sådana skrifter genom trycket utgifva.»

[172] Anjala samoin kuin Elimäkikin oli Juteinin aikana Lovisan kirkkoherrakunnan kappeli, mutta molempia nimitetään sen aikuisissa asiakirjoissa pitäjiksi. Vapaaherra Gustaf Wreden maatila, missä Juteini vuosina 1810-12 oleskeli kotiopettajana, oli juuri Anjalassa, eikä Elimäellä, niinkuin Krohn sanoo e.m.t. sivuilla 204 ja 205. (Katso Liitteitä N:o VI). Elimäellä Juteini oli ollut vähän aikaisemmin eli vv. 1809-1810 sotaneuvos Forselles'en luona Peippolan kartanossa. Tästä kotiopettajanpaikasta oli hän juuri keväällä 1810 lähtenyt Turkuun pyytämään hallituskonseljin kielenkääntäjän virkaa, ja kun ei sitä saanut, meni hän Wredelle Anjalaan kotiopettajaksi.

[173] Katso Liitteitä. Asessori K.E. Raade on ystävällisesti minulle etsinyt tämän pöytäkirjan hovioikeuden arkistossa, minkä täten kiitollisena mainitsen.

[174] Tämä julistus kuuluu alkuperäisenä: »Den 6 Maji 1780. Kongl. Maj:ts Kungörelse och Påbud, angående Boktryckares ansvar för brott och förseelser emot Kongl. Maj:ts Förordning om Skrif- och Tryckfriheten.

Wi Gustaf &c. Göre veterligt: at som Wi utaf åtskillige tid efter annan utkomne tryckte skrifter med missnöje förnummit, huru Wår nådiga Förordning om skrif- och tryckfriheten af den 26 April 1774, emot des rätta förstånd, samt sanskyldiga ändamål, i flerehanda slags måtto, så i anseende till ämnen, som skrifsätt, öfverskriden och missbrukad blifvit; Hvilket Oss desto mera misshageligt förekommit, som Wi funnit orsaken dertil förnämligast härröra från en del Boktryckares öfverdrifne egennytta, i det de, för at öka sin afsättning och vinning, oförsynt emottaga och nästan trycka alt, hvad dem i sådant afseende tilställes; Altså och på det en sådan deras tiltagsenhet hämmas och förekommas må, samt tryckfrihetens rätta bruk icke uti missbruk af ofvannämde orsak vidare förfalla; ty hafve Wi i nåder velat förordna, at Boktryckarne ej mindre än Auctorne skola ansvara, och på sätt Tryckfrihets Förordningen bjuder, straffas för de brott och förseelser, hvilka emot des 2. § samt 1. och 2. mom. 3. § begås kunna; men i alt öfrigt, som emot berörde Förordning brytes, skall Auctoren för tiltal och straff vara fri, och Boktryckaren allena til ansvar stånda, samt på det sättet anses, at han första gången skal böta ethundrade riksd., andra gången dubbelt: men förbryter han sig tredje resan, vare icke allenast sin Boktryckare-rätt förlustig, utan och derjemte skyldig, at på minst tio eller flere år hållas på någon fästning, med eller utan arbete, efter personens och brottets beskaffenhet. Det alle som vederbör, o.s.v.»

[175] Meidän kursivointimme!

[176] Kunink. Majest arm. varotus, annettu jouluk. 21 p:nä 1792, kyseessä olevassa kohdassa kuuluu: »------at vederbörande skulle ställa sig til obrottslig efterrättelse, hvad vi i samma förordning tydeligen undantagit, såsom otillåteligt at skrifva och trycka, nemligen: alt det, som är anstöteligt, stridande och smädeligt emot det Högsta Väsendet, emot vår rätta trosbekännelse och den rena Evangeliska läran, emot regeringssättet, emot moralen och goda seder, samt emot utrikes Hof och Magter; men som Vi med högsta missnöje förnummit, huru som åtskillige antingen oförståndige eller kitslige författare vågat, at uti deras skrifter drifva och försvara sådane förgripelige satser, hvilka icke mindre påsyfta än uphäfvandet af regeringssättet, af den i samfundet faststälde ordningen, och af det lugn och den säkerhet, som hvar man i samhället och under lagen njuta bör, så hafve Vi, likmätigt Vår Konungsliga plikt, ansett Oss icke längre kunna upskjuta med at öfverlemna slika fredsförstörande och uproriske skrifter til lagens alfvarsamma åtgärd och straff.

Sorgfällige derom, at denna af Oss utstakade Skrif- och Tryckfrihet icke må yttermera dragas till något skadeligt och oanständigt missbruk, vädeligt för allmänna lugnet och den medborgerliga förtroligheten, hafve Vi tillika å nyo velat varna samt derjemte alfvarligen befalla dem af Våre trogne undersåtare, hvilka vilja nyttja denna tryckfrihet, at afhålla sig från sådane ämnen, hvilka Vi i meranämnde Vår Förordning så tydeligen undantagit, och som icke til tryckning kunna tillåtas, ehvad de äro här i landet författade eller från fremmande språk öfversatte; skolandes den som häremot bryter, utan skonsnål anses med de böter och det straff, sona Vår Högstsalig Herr Faders, Konung Gustaf III. förnyade Förordning och Påbud, angående Skrif- och Tryckfriheten af den 26 April 1774 förrgår och stadgar i 1, 2 och 3 §§, hvilka till deras innehåll och efterlefnad i alla delar Vi härmedelst fastställa, med den tilläggning, at Boktryckaren skal lika anses med Författaren om den tryckte skriften innehåller försök til Grundlagarnes tadlande och angripande.»

[177] Katso Liitteitä.

[178] Katso esityksemme sivuja 110 ja 111.

[179] Katso Liitteitä.

[180] Katso esityksemme sivuilla 110 ja 111 olevaa tietoa. Luultavasti on B.F. Godenhjelm Suomalaisen kirjallisuuden historiassaan oikeassa siinä, että Anteckningar-kirja poltettiin Viipurin torilla. J. Krohn'in tiedonanto (Suomal. Kirjallis. Vaiheet siv. 212), että se vasta hovioikeuden päätöksestä olisi poltettu Turun torilla, on epäilemättä väärä.

[181] Katso taas esityksemme sivuja 110 ja 111.

[182] Katso Liitteitä.

[183] Tätä merkillistä, hävitettyä kirjaa on nykyisin yksi kappale yliopistomme kirjastossa ja prof. Setälällä toinen. Olen yliopiston kappaleen itselleni kokonaisuudessaan kopioinut.

[184] Katso esityksemme sivua 86.

[185] Katso Liitteitä.

[186] Meidän kursivointimme!

[187] _Lasten Kirjan_ ensi painos näkyy kyllä painetun ilman »imprimatur'ia», riippuen kaiketi siitä, ett'ei siinä oikeastaan ollut muuta hengellistä kuin »Isä meidän» rukous.

[188] Till ödmjukaste följe af h. exc. generalgouverneuren m.m. högvälborne Arsenii Zakrewskys till cons:m vördade skrifvelse. Hornborg: Circulärbref siv. 142.

[189] Valvoja 1891 siv. 273.

[190] Katolisuskoisten (luultavaeti).

[191] »Om ordet tro». Kts. Anteckningar j.n.e.

[192] Luultavasti Juteini tässä tarkottaa, ett'ei kahden konsonantin sulautumista yhdeksi ainoaksi äänteeksi lainkaan ole suomenkielessä olemassa; mutta siinä kohden hän on erehtynyt, sillä ng-äännehän on juuri sellainen äänne. Sitä paitse on huomattava, että »suomen d on pehmeä, heikon r:n kaltainen ja vienoon äänelliseen s:ään vivahtava äänne, siis toisellainen kuin ruotsin ja muiden vierasten kielten kova d». (Genetz).

[193] J. Krohn sanoo (e.m.t. siv. 212) Juteinin polttaneen »kaikki, mitä hänellä oli painamattomia runoelmia», nmtta Juteini itse käyttää yllämainitussa kohdassa sanoja: »qvarlefvorna af mina öfriga---- _ströskrifter_» (Meid. kurs.!).

[194] Katso taas sivv. 110 ja 111.

[195] 1856-vuoden painoksessa lisäys: »1835».

[196] 1856-vuoden painoksessa lisäys: »Käytyä Suomessa 1833».

[197] 1856-vuoden painoksessa lisäys: »1836».

[198] Laulun alla on: Wanha suomalainen». Tämän merkin hän yhdessä saman vuoden ja useissa seuraavan vuoden runoissa lyhentää »W-S-»:ksi.

[199] J. Krohn (e.m.t. siv. 213) sanoo: »Useammat hänen (Juteinin) rakkaus----lauluistansa ovat tällä ajalla syntyneet; eikä hän voine tarkottaa muuta kuin aikaa, jolloin Juteini antoi runojaan Sanan Saattajaan. Mutta mitään uusia, varsinaisia rakkauslauluja en ole lehdestä löytänyt, ellei »Vanhan Pijan laulua» ja »Neitoisen laulua Meri-miehelle», molemmat pieniä leikkilauluja, sellaisiksi katsottaisi, vaikka sisältävät pikemmin pilaa ja ivaa kuin erotiikkaa».

[200] Promotori Carolus Reginaldus Sahlberg sanoo sivulla 11 heinäk. 20 p:nä 1840 päivätyssä kutsumuskirjassaan: »I Philosophiae doctores honorarii creandi». (Seuraa sitten kunniatohtorien luettelo, jossa Israel Hwasser on 5:nä ja seuraavana:) »Jacobus Judén, Senatus Friderico-Hafniensis antehac Secretarius urbisqve Notarius Pnblicus», Erehdyksestä on siinä »Haminan», vaikka tulisi tietenkin olla »Viipurin».

[201] Kuten ennenkin jo on mainittu, löytyy Aug. Ahlgvist'in esitelmä »Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning» nimisen aikakauslehden n:ossa 8 elokuulla 1852. Sen täydellinen nimi on: »Några drag ur Finska litteraturens historia. Föredrag, hållet i akad. Läseföreningen den 22 okt. 1852». Esitelmä oli nähtävästi aikakauslehdelle annettu, ennenkun se todella oli »pidetty».--Koska tässä tullaan viittaamaan ylläesitettyyn esitelmänkohtaan, niin painatamme sen kohdan kokonaisuudessaan tähän. Se kuuluu:

----det vackraste beviset är, att han (Judén) vid filosofiedoktors promotionen under jubelfesten 1840 blef promoverad till honorarie-doktor, ett ovanligt erkännade af Judéns finska sträfvanden, helst han icke hade tagit någon examen vid universitetet. Den uppmärksamhet, hans författarskap sålunda ådrog sig, var dock till en del förorsakad genom de skrifter, han på svenska språket utgaf, och bar i detta hänseende äfven bittra frukter för författarn, i det han för några uttryck i en samling af aforismer kallad: _Anteckningar af tankar i warianta ämnen_, som utkom 1818, invecklades i en process, hvilken slutades dermed, att skriften blef i högsta instansen dömd att uppbrännas. Denna skrift, hvars bedömande är utom detta föredrags gränsor och enskildt för mig äfven omöjligt, emedan arbetet, till följe af den deröfver fällda domen, är sällsynt, denna skrift tyckes hafva innehållit åtskilliga skarpa utfall mot presterskapet och för dessa ådragit sig denna dom. Det kränkta ståndet försmådde dock icke heller att bekämpa Judén på hans eget fält och angrep sin motståndare i föga valda uttryck, såsom synes af den bekanta runon: _Voi Juteini juttujasi, Jaakko jaarituksiasi!_ Bland hans öfriga, oantastade skrifter finnas några mot presterna riktade satirer på finska språket, hvilka utvisa, att han syftat åt embetets svagaste sidor, och häraf blir det också lätt förklarligt, huru ett stånd, som helst öfverlemnar sig åt lugna och ostörda betraktelser, kunde till en sådan grad oroas genom några vanvördiga uttryck af en simpel satirförfattare.» Jo aikaisemmasta esityksestämmekin monessa kohdin selviää, että useat Ahlqvist'in väitteet tässä ovat erehdyttäviä. Eikä ihmekään. Hänhän nähtävästi ei ollut saanut käsiinsä Anteckningar-kirjaa, koska hän sanoo kirjan arvostelemisen itselleen mahdottomaksi, se kun, näet, polttamistuomion johdosta oli harvinainen. Kuitenkin katsomme velvollisuudeksemme selvittää lukijalle ne nähdäksemme kuusi kohtaa, joissa Ahlgvist'in edellä oleva esitys on harhaanvievä. Ja silloin emme ota lukuun sitä seikkaa, josta esityksessämme viivan yläpuolella mainitaan. 1. Vuosiluku on luultavasti vain _arvailtu_ samaksi kuin kieliopin julkaisuvuosikin. 2. Ei Anteckningar-kirjaa »korkeimmassa oikeusasteessa tuomittu poltettavaksi». 3. Ei Anteckningar-kirjassa ole »monia ankaria hyökkäyksiä papistoa vastaan», vaan päinvastoin Juteini siinä sellaisia karttaa, saatuaan tarpeekseen mieliharmia v. 1819 kappalaisen Ahlgvist'in häväistysrunoista. 4. Ei kirja siis näiden (oletettujen) »hyökkäystensä johdosta saanut tuota (korkeimman oikeusasteen) tuomiota osakseen», kun ei siinä erityisesti pappien kimppuun käytykään, vaan kuten jo tunnemme aivan toisista syistä. 5. Ei tietysti »loukattu (pappis)säätv» _sanotun kirjan johdosta_ »katsonut arvolleen sopiuiattomaksi taistella Juteinia vastaan hänen omalla taistelutanterellaan» runossa: »Voi sun juttujas, Juteini! Villitsijä vejsujaisi!» (Emme ole Aug. Ahlgvist'in esittämillä sanoilla alkavaa toisintoa runosta ensinkään nähnyt!). 6. Aug. Ahlqvist'in esityksestä lainaamaamme viimeistä lausetta johtuu lukija lauseyhteyden johdosta jatkamaan ajatuksessaan jotenkin niin, kuin me sulkumerkkien välissä tulemme sen esittämään, vaikka kuten ennestään tunnemme tällaista ajatusta vastaava teko kuuluu ainoastaan tähän asti todistamattomiin mahdollisuuksiin: »Bland hans öfriga, oantastade skrifter finnas några mot presterna riktade satirer på finska språket, hvilka utvisa, att han syftat åt embetets svagaste sidor, och häraf blir det också lätt förklarligt, huru ett stånd, som helst öfverlemnar sig åt lugna och ostörda betraktelser, kunde till en sådan grad oroas genom några vanvördiga uttryck af en simpel satirförfattare» (att det angifvit denne, hvarigenom han blifvit »invecklad i en process» o.s v.).

Sanoimme aiemmin, että on kuin ei Anteckningar-kirjasta v. 1840 ja sitä seuraavana aikana yleensä mitään tiedettäisi, ja mielestämme näytimme jo siinä toteen, että näin voi sanoa, huolimatta siitä että Juteini itse Lauseita-kirjasessaan v. 1844 sen kohtalosta puhuu. Kun kuitenkin vielä Aug. Ahlqvist'kin v. 1852 sen mainitsee, niinkuin edellisestä selviää, niin heikentää tämä tieto ensi näkemältä tietysti lukijan mielestä tuon väitteemme todenmukaisuutta. Mutta itse asiassa pidämme, että Ahlgvist'in esitys vain vahvistaa käsitystämzne tässä asiassa, sillä hänen tietonsa siitä, niinkuin edellä osotimme, ovat osiksi vääriä otaksumia, osiksi nähtävästi myös lapsuudessa tai poikavuosina kuulemia, jotka nyt tarvittaissa, kun hän 26 vuoden vanhana kirjottaa esitelmänsä, hämärinä muistoina ensin palautuvat mieleen, mutta joita hän sitten väkevällä kuvausvoimallaan saattaa tietoisuudessaan ilmieläviksi ja selviksi tapauksiksi syineen ja seurauksineen. Hän ei näytä tunteneen Juteinin Lauseita-kirjasta ja sen esitystä Anteckningar-kirjan kohtalosta eikä myöskään katsoneen »akateemisessa Lukuseurassa» pidettävää esitelmäänsä siksi tärkeäksi, että olisi sitä varten tarkemmin tiedustellut vanhalta Juteinilta »kuulemiensa» ja muistamansa oikeata suhdetta todellisuuteen, vaan luottaneen nähtävästi hyvänkin muistinsa pettämättömyyteen. Millä seurauksella sen olemme edellä nähneet.

[202] F.W. Pipping'in Luettelo ja itse teokset, toinen 158 ja toinen 56 sivua laaja.

[203] F.W. Pipping'in Luettelo. Yliopiston kirjastossa ovat nämä vihkoset sidotut yhdeksi 11 painoarkkia laajuiseksi kirjaksi. Luettelon näistä pienistä arkkiveisujen kokoisista kirjasista olemme liittäneet kirjotuksemme lähdeluetteloon.

[204] Tällaista tarkotusta varten olisi vielä Juteinin kootuissa teoksissa vakavia »Ajatuksia» 635 ja hieman hilpeämpiä »Hupailemia» 508 kappaletta.

[205] Sanan Laskun Koetuksia ja Runon Tähteitä. Jak. Juteini. Viipurissa, 1844. Sivu 38. Tarkotetaan luonnollisesti kristittyjä »uskokuntia».

[206] Kaksi viimeksi esitettyä löytyy Juteinin e.m.t. siv. 59.

[207] Molelmmat viimeksiesitetyt löydetään Juteinin e.m.t. siv. 50.

[208] Tämän hän olikin laatinut siinä olevista lukuisista esimerkeistä päättäen yksinomaan pitäen esikuvina omia runojaan, jotka kuitenkin runomitan puolesta olivat virheellisiä.

[209] Nykyisten runolakien mukaan hän on liiankin paljon pitänyt loppusoinnun täydellisyyttä silmällä.

[210] Meidän kursivoimaa!

[211] Ilmarinen föreställes i Finska Mythologien såsom luftens, åskans och vindarnas beherrskare. (I:ta Suomen jumalaistaruissa esitetään ilman, ukkosen ja tuulien hallitsijana.) (Juteinin oma huomautus!)

[212] Lähtö-Laulu sivv. 5-12.

[213] Jak. Jut. Kirj. I, siv. 9.

[214] Jak. Jut. Kirj. II, siv. 2.

[215] Ajan Viete, siv. 47.

[216] Tosin olivat jo edellisellä vuosisadalla Gabriel Calamnius, Henrik Lilius ja Juhana Frosterus kirjottaneet muutamia tällaisiakin runoja ja niiden joukossa toisia onnistuneitakin, mutta niiden lukumäärä oli pieni; ja Kristfrid Ganander'inkin Kalevalan runomitalla sepitetyt runot, vaikka tosin runomuodoltaan parempia kuin Juteinin, olivat kuitenkin sisällykseltään siksi arkipäiväisiä, ett'eivät Juteinin runoille voineet sen takia olla minään hyvinä esikuvina. Calamnius'en kaunista Ilolaulua Jesuksesta on Juteini nähtävästi käyttänyt esikuvanaan sepittäessään Sangarinsa Sionista, mutta huonolla menestyksellä.

[217] A.E. Ahlqvist. »Suomalainen runous-oppi j.n.e.» siv. 5. Olemme tässä viitanneet »De Poësi Fennicaan», koska se oli Juteinin käytettävissä.

[218] Hyminä, ett sakta mest genom näsan sjungande dån eller läte, hvilket ord för de många likheter emellan Grekiska och Finska språken torde äfven vara en derivation af Hymn, som betyder en lofsång.

[219] Edellisen yhteydessä Juteini viittaa Cajanuksen kauniiseen virteen »Etkös ole ihmis-parka» etc. Muuten ainoa kohta, jossa hän esittää muiden runoista esimerkkiä.

[220] »Första ordet af tre, andra af två, och tredje af tre stafvelser, såsom:

Mainitun ilon majoissa, och Hellittäin hyvän hedelmän,

låta ock säga sig, men böra nyttjas sällan; ty i denna ställning kommer hvarje ord att _söndras_, [meidän kurs.] då deras stafvelser skola afdelas till pedes, hvilket gör versen tung, allt efter mängden af de ord, som ej af naturen passa till tonfallet, i synnerhet om förra stafvelsen af det tvåstafviga ordet är vigtigare än uti de anförde verserne. Dessutom passa _ordens rim_ [meidän kurs.] här aldirg till rim för pedes, som _är hufvudsaken_, [meidän kurs.] och utgör rythmen i versen.»

[221] Juteinin aikana siis äännettiin me, te, he pitkiksi, kuten vielä muutama vuosi sitten kuulin vanhan rovasti A.E. Tarenius'en säännöllisesti saarnoissaan tekevän. Hän kuoli Heinolan kirkkoherrana