Part 9

MAUNU: Niin voi, mut vaaran tullen minä yksin, ma sotilasko syrjään hiipisin! Sit' en ma voi, ja sit' ei sallis Kirsti.

ILKKA (lyöden häntä olkapäälle): Siin' olet, lempo vieköön, oikeassa -- niin, sit' ei sallis Ilkan Jaakon tyttö.

MAUNU (Ilkalle): Sun poissa ollessas ma heille kerroin, mit' oli tehneet marskin miehet nuo -- ja silloin kumppalit jo kauhistuivat ja valan käsin nostetuin he vannoi, ett' tietäs seuraavat he kuoloon asti!

POUTTU: No, sen jos vannoivat he kumppalille, ma siihen luotan. Mutta rantaseudut ken nostattaa, ma heistä huoli en.

ILKKA: En minä myöskään, ranta-Ruotsin miehet on eriseuraa, marski säästää heitä.

KONTSAS (rykäisten): Ja toinen ääni heill' on kellossansa -- ma heidät tunnen, rantaruotsikot.

POUTTU: Siis rantaruotsalaiset jääkööt pois!

KAIKKI: Pois!

POUTTU: Heill' on ehkä toiset käskyt, niin -- (intoutuen) Mut kun on talvi tullut, kierä jää ja suksi luistaa siljan hangen selkää, kas, silloin kaikki Turun linnaa kohti me joukoin taajoin yli Suomenmaan siis lennämme kuin tuntureilta vyöry.

ILKKA (innolla lakkiansa hoilauttaen): Niin lennetään kuin tuima raivomyrsky, jok' kaikki tieltään maahan ruhjoaa ja yli Suomen kaikuu yksi huuto: pois alta aateli ja kansan syöpä! Mut eellä muiden Pohjan miehet käy ja Turun portit auki lyö ja maassa he marskin hirmuvallan kukistaa, -- ja yli Ruotsin, yli Ryssän maan voi meistä haastaa vuosituhannet!

(Samassa hyökkää näyttämölle läähättäen ja edestänsä miehet syrjään singahuttaen):

PENTTI: Hoi, vouti saapuu huovijoukon kanssa!

POUTTU: Häh? Uusi vouti huovijoukon kanssa?

ILKKA: Nyt perii perkele, jos yllättää hän meidät tässä ... silloin vangit oomme. Siis joelle kaikki, minkä kengät kestää, ja siitä lautan kanssa tuolle puolen!

(Ankara meteli syntyy, miehet tempaavat aseensa, toiset hyökkäävät vasemmalle).

POUTTU: Mut lauttahan on tuolla puolen joen!

ILKKA: Voi, saatana, en sitä muistanutkaan! Siis yli uikoon, joka uida voi!

PENTTI: On lautta rannassa, ma toin sen itse.

(Miesjoukko lähtee juosten vasemmalle; jäljelle jää vain Ilkka, Kontsas ja Pentti).

ILKKA (katsoen pitkään poikaansa): Sa Herran siunaama siis pelastit nyt isäs sekä kaikki; kenpä ties, vaikk' oisit kohtalonsa ratkaissut!

KONTSAS: Niin, tutkimattomat on Herran tiet!

(Ilkka tempaa Pentin mukaansa ja lähtee juosten toiston jälkeen, Kontsas perässä. Heidän mentyä tulee vasemmalta vanha noita-akka ontuen ja polveansa pitäen).

NOITA (sylkäisten): Ptui jälkees hammastauti, kuppatauti, sa hurja ruoja, joka vanhatkin noin tyrkit rammaks, katkot polviluut! (Tulee etualalle). Ma tulen Laihialta, jossa synnyin: ei mua muistettu, ma muistin kaikki, ei mua tunnettu, ma tunsin kaikki. Ma tiedän tuumat heidän, johdan heitä ja kehrään langat omaks kankahaksi. Niin, Ilkan poika toi mun yli joen -- tuo oli Ilkka itse ynnä Kontsas; he kaikk' on palanneet ja hertun viestit ma kuulin akkaväeltä. Valhekirjan (nauraa) sen minä itse tullessani toin! (Kuuluu lähenevää melua oikealta). Mut nyt on vouti täällä huovinensa, siis tupaan tuonne ... uksi telkimeen, niin laitan heille vielä oivat lystit.

(Katoaa Kontsaan tupaan. Pian sen jälkeen saapuu huovijoukon kanssa Pohjanmaan vouti).

ABRAHAM MELKIORINPOIKA (täydessä virka-asussa ja aseissa; ensimmäiselle huoville); Sa sanoithan, ett' täällä Kontsahassa nyt jälkeen kapinan ja murhatyön he istuis oltta juoden, mässäten ja hankkis sotaa vastaan esivaltaa -- mut yhtä sielua en täällä huomaa.

ENS. HUOVI: Mut vankineen he palas tänne päin ja että tääll' on mässätty, se näkyy: (Viittaa kumoon viskattuja raheja, tuoppeja y.m.). voi huovit todistaa, ett' aie heillä on nostaa nuijasotaan koko maa.

HUOVIT: Sen kuulimme ... ja kaikki todistamme!

ABR. MELKIORINPOIKA (miettien): Hm, kaikk' on mahdollista; herttua hän käyttää heitä omiin aikeihinsa -- mut senpä taidon taidamme me myös. (ääneen) On karkuun lähtenyt siis nuijajoukko; mut minne päin, kun tietäisimme sen?

TOINEN HUOVI (joka on veräjän luona): Miesjoukon nään ma Kyrön tuolla puolia.

ENS. HUOVI: Ja lautan tieten veivät mennessään.

ABR. MELKIORINPOIKA: On virta matala ja ratsuillansa voi huovit yli päästä: jälkeen siis! (Ens. huovi antaa lähtömerkin miehillensä). (Tullen etualalle). Tai seis! Nuo tuvat ensin tässä tutkikaa, jos aseit' ois he jättäneet tai muuta, mik' aikehista heidän todistais; lain nimessä ne kaikki korjataan. Tää talo tässä (Viittaa nimismiehen taloa). näyttää autiolta, on auki ikkunat ja uksi myös; Mut tupa tuo?

ENS. HUOVI: On tupa Yrjö Kontsaan.

ABR. MELKIORINPOIKA: Sen teljetty on ikkunat ja ukset -- kenties on siellä naiset piilossansa, niin saamme heiltä tiedot nuijapäistä. (Lähestyy ovea ja huutaa). Lain nimessä te uksi aukaiskaa, jos keitä lie? (Äänettömyys, huutaa uudelleen). Ma uksen murratan ja talon poltatan, jos niskuroitte? (Äänettömyys. Huoveille). Siis ovi murtakaatte auki te!

ENS. HUOVI (tempaa pihalta rahin, jolla lyö oven sisään; ens. huovi katsoo tupaan): On tupa tyhjä!

ABR. MELKIORINPOIKA (tulee myöskin katsomaan): Eipäs! Uunin päältä ma näen kaksi silmää tuijottavan! Hoi, akka siellä, alas uuniltas!

ENS. HUOVI (menee tupaan ja raahaa tullessaan esille noita-akan): Kas, tuon ma löysin sieltä tosiaankin!

NOITA (tekeytyen vähäkuuloiseksi): Häh? Uksen rikoitko ja ma kun luulin, ett' aikoja on uksi auki ollut!

(Huovit naurahtavat).

ABR. MELKIORINPOIKA: Sa vastaa, miss' on miehet, nuijalaiset!

NOITA (kuten äsken): Niin, multa loppui kellaristakin ja uuni lieskasi kuin helvetissä.

ENS. HUOVI: Hän hourii vanhuuttaan...

ABR. MELKIORINPOIKA: Niin, mielipuoli hän varmaan on tai kuuro, (huutaa) Akka, hoi, miss' ovat miehet täältä, tiedätkö?

NOITA (käsi kotvan takana): Häh? Puukko Ilkall' on, ja tuolla, tuolla on Kyrön kirkko ... vouti kyllä tietää.

ABR. MELKIORINPOIKA: Suus kiinni, hullu! Jääköön houkka rauhaan! (Kääntyen poispäin). Ma saavuin tällä kertaa --

NOITA (ilkeästi): Liian myöhään!

ABR. MELKIORINPOIKA (ärjästen): Vie akka tupaan, telki uksen päälle!

ENS. HUOVI (työntäen akan tupaan): Mars, akka, uunillesi uudelleen!

NOITA (ovelta): Mut nyt on auki heitettävä uksi!

ENS. HUOVI (naurahtaen): Kas siinä, lempo vie, hän puhui totta; ma uksen rikki löin ja telkimen.

(Huovit nauravat).

ABR. MELKIORINPOIKA (vakavana): Hän jääköön uunillensa, mielipuoli! Meit' tärkeämmät kutsuu tehtävät: te nuijajoukon jälkeen joutukaa ja vangitkaa, jos keitä kiinni saatte. Ma oitis marskin luokse matkustan ja sanan saatan, että kansa täällä on noussut yksimielin kapinaan ja uhkaa Turkuun tulla tuokiossa.

(Vouti huovijoukon kanssa häviää oikealle. Heidän poistuttua tulee tuvasta, varovasti hiipien noita-akka, kurkistellen ja katsellen tielle päin).

NOITA: Nyt ovat kaikki poissa ... (nauraa ilkeästi) tuolle puolen pääs nuijalaiset ... vouti huovineen taas palaa Kumpsilaan ja sieltä Turkuun vie sanan tästä marski riettahalle. Ma kaikki kuulin ... kuuro en ma ole, en kuuro, en, en sokko, enkä hullu, vaan langat kankahaksi kehräilen. Ma huovit Ilkkalan sain polttamaan, ett' ois hän irti synnyinseudustansa ja vapaa toimehensa määrättyyn! Niin, sen ma tein; mut Ilkan pelastin jo toisen kerran: mua saattaessa toi Pentti lautan yli Kyröjoen! Jos isä kaatuu, poika tehköön työn -- mut yhtä rintaa kerran muistelkoon Klaus Flemingin ja Ilkan töitä kansa! (Säikähtää ja kuuntelee). Ei tule ketään, ei, ma hiivin pois, nyt tehtäväni toisahalle kutsuu -- mut kautta myrkyn, noidannuolen, loihdun ma tässä taivas-alla vannon, että on verta hohtava se ruumisvaippa, johonka marski Fleming lasketaan -- ma tahdon sen ja -- perkele sen täyttää!

(Esirippu alas).

NELJÄS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kuvaelma.

Suuri "Kuninkaaan sali" Turun linnassa, varustettu ikkunoilla ja holvikatolla. Seinillä gobeliiniverhot, Kustaa Vaasan, Eerikin, Sigismundon muotokuvat, teräsvarustuksia sekä sen aikuisten ruotsalaisten ja suomalaisten aatelissukujen kilpiä ja vaakunoita. [Kilvet edustavat m.m. seuraavia sukuja, nim.: Fleming, Sparre, Stenbock, Stålarm, Creutz, Horn, Kurki, Stiernkors, Boije, Fincke, Björnram j.n.e.] Ovia molemmille sivuille ja perälle, missä kaksois-oven avartuessa näkyy rappuset "Kuningattaren saliin". Vasemmalla valtaistuimen tapainen loistavine katoksineen ja koroituksella, sen molemmin puolin, tammenvärisiä nojatuoleja; oikealla penkkejä, joita ulottuu muutamia rivejä yli näyttämön.

Esiripun noustessa kuuluu hiljaista soittoa ja tanssin humua. Näyttämö on hetken aikaa tyhjä, kunnes vasemmalta tulevat käsitysten Aune Juusten ja Gottschalk Fleming.

GOTTSCHALK FLEMING: Huh, kuinka helpottaa mun rintaani, kun tuolta tomust' tanssisalin pääsin! Kas, tääll' on vilpoisaa ja rauhallista ja hauskaa uinaella haaveitamme mun armas, kallis morsioni Aune!

AUNE: Niin, kyllä Gottschalk, tääll' on rauhallista!

GOTTSCHALK FLEMING: Kas, näissä vanhan linnan kammioissa ma hyvin viihdyn, täällä talvi-illat ma tutkin kirjoja ja soitin, lauloin mun rakkaan kumppalini luutun kanssa, kun tornin ikkunoissa ulvoi myrsky ja huovit räyhäs olvikammiossa. Mut joskus iltaisin, kun vingahtain nous nostosilta linnan ja kun ratsain sai kaupungista huovijoukon kanssa mun veljein Olavi, ma havahduin ja varroin siksi, kunnes touhu tyyntyi.

AUNE: Ja sitten kirjoihis sa vaivuit taas?

GOTTSCHALK FLEMING: Niin, kirjoihin tai luuttuhuni tartuin ja sulle lauloin, vaikka itsekseni.

AUNE: Sa mua tokko lienet muistanutkaan?

GOTTSCHALK FLEMING: Mun aattehissa vuotta monta jo sa olet yksin ollut -- tiedät kyllä.

AUNE (heittäytyen hänen kaulaansa): Niin, sen ma tiedän ... mutta sentään pelkään... en tiedä miks, vaan tääll' en enää viihdy...

GOTTSCHALK FLEMING (kummastuen): Et viihdy täällä näissä suojissamme?

AUNE: En, rakas Gottschalk, en, ... nää linnan suojat on kylmät, raskahat ja päivää vailla...

GOTTSCHALK FLEMING: Ma aavistan --

AUNE: Niin, häitten jälkeen ma tahdon maalle täällä ... Suitiaan tai enon luokse ... taikka minne vain, kun pääsen vapauteen ja luonnonhelmaan, miss' siintää taivas yllä korkeudessa ja paistaa päivä, metsä huminoi ja linnut laulaa, purot pulputtaa ja silmä vihriäisen ruohon kohtaa -- niin, maalle, maalle tahtoisin ma, Gottschalk, ja viethän sa mun sinne häitten jälkeen.

GOTTSCHALK FLEMING (hyväillen): Niin, häitten jälkeen, meidän häitten jälkeen me sinne muutamme ja kahden, kahden me siellä uinailemme, haaveksimme ja kesä-illoin laulan siellä sulle: ja lehto raikaa, vuoret laulun kai'un ne yli lahden kauvas kannattaa.

AUNE (Gottschalkin rinnalla): Niin juuri, Gottschalk, niin sen tahtoisin!

GOTTSCHALK FLEMING: Niin, häitten jälkeen, Aune, kesät maalla -- mut talvis-aikaan tääll' on suojaisampi ja turvallista olla; tänne kutsuu myös toimi mun: näät linnan arkiston mun halttuhun on isä uskonut.

AUNE (hieman ynseästi): Sa luona kirjojes kai paremmin myös viihtynet kuin seurassani mun?

GOTTSCHALK FLEMING (hyväillen): Sun seuras korvaa kyllä kaikki, kaikki, mun oma Aune kulta; tointani en sentään laiminlyödä saata, armas; ja kuules, täällä jos ma menestyn, niin tiedätkös ... (Taluttaa Aunea valtaistuimelle). niin, käyhän tänne ja nouse istuimelle korkealle...

AUNE (kääntyen poispäin): Sa valtaa, kunniaako tahdot siis? Mut niin en minä tahdo, vapauteen ja maalle luonnonhelmaan halaan vain.

GOTTSCHALK FLEMING (naurahtaen) En pyri valtaan minä myöskään, en -- ma valtaistuint' tarkoitin vain lemmen; mut isäni on marski Fleming, näätkös, ja hän se kohtalomme päättää, Aune.

AUNE (huokaisten): Ma tiedän sen ... ei mulla siihen valtaa.

GOTTSCHALK FLEMING: Ei mulla myöskään ... köyhä olen ma --

AUNE (ilahtuen): Sen vuoksko vain? Mun huomenlahjallain jo voimme maalle muuttaa ... talon ostaa, jos muit' ei syitä lie?

GOTTSCHALK FLEMING: On muitakin: mun täytyy kuulla mieltä isän, marskin, jok' on mun kasvattanut, mieheks tehnyt ja hän se tahtoo --

AUNE (vilkkaasti): Minne tahtoo hän?

GOTTSCHALK FLEMING; Hän meidät tahtois ajaks Tukholmaan.

AUNE (hämmästyen): Oo, Tukholmaanko meidät? Marski ei, vaan Ebba rouva, hän se meidät täältä kai karkoittaisi pois ... ma tiedän kyllä, hän silmin karsain katsoo liittoamme, kun näät sen Fleming yhtyy Juusteniin!

GOTTSCHALK FLEMING: Mun äitin' oli halpa kansanlapsi...

AUNE: Mut isäs Fleming ... sinä Fleming myös ja poikanansa pitää marski sua; (nyyhkien) mut Ebba rouva isääs yllyttää ja tahtoo kauvaks halvan sukulaisen.

GOTTSCHALK FLEMING (viihdyttäen): No, kaikkea sa keksit?... Ebba rouva hän tahtoo parastamme, muuta ei, ma hänet tunnen...

AUNE: Häntä uskot siis sa enemmän kuin mua... Ebba rouvaa, jok' ylväs on ja ... kuulinhan ma itse, mit' aattelee hän minust' ... (empien) tuonoin, kun...

GOTTSCHALK FLEMING: Kun kättäs pyysi Johan, veljeni!

AUNE (säikähtäen): Sa tiedät siis?

GOTTSCHALK FLEMING (tyynesti): Ma tiedän kaikki tyyni -- mut unhottanut on hän sun ja lempii jo toista nuorta naista Warsovassa.

AUNE: Niin ... sen ma arvaan; (lempeästi) sydämmessä mulla on yksin sulle sijaa ollutkin.

GOTTSCHALK FLEMING: Ma siihen luotan, mutta --

AUNE: Ebba Stenbock ei meitä kärsi ... mua halveksii ja tahtois tieltään meidät Tukholmaan!

GOTTSCHALK FLEMING: Mut ajaks vain mun sinne isä laittais; kai voisin sieltä hälle hyödyks olla...

AUNE (ikäänkuin olisi hän juonen keksinyt): Nyt selviää jo kaikki mulle ... siellä on Stenbockit ja Lejonhufvud, Sparret, nää mahtavat ja suuret valtaherrat -- ja heiltä tiedot sais hän sinun kauttas.

GOTTSCHALK FLEMING (luonnollisesti): Niin, ehkä on hän siten harkinnut ja jos ma sillä...

AUNE (innolla): Noiden ylhäisten ja suurten naisten seurahanko me, me kaksi jouduttais? Sa luuttuinesi ja minä maalaistyttö?... Eipäs, Ebba, ma teidän juonihinne suostu en!

GOTTSCHALK FLEMING: Sa näet aaveit', Aune...

AUNE (kiihtyen): Tiedän kyllä, mit' olen puhunut ja mitä tahdon: he multa tällä lailla ryöstäis sun ja käyttäis juonihinsa omiin meitä. Mut sit'en salli minä, en, en vaikka -- ja nyt on voimaa mulla. Ebba rouva, ma olen onnestani valmis taistoon!

(Kävelee kiihkoissaan. Samassa tulee äkkiä oikealta):

PIETARI JUUSTEN: Ma pyydän anteeks, että häiritsen -- mut maisteria kysyy mester Staben.

AUNE (seisahtuen ja kiihkeästi): Häh! Kuka kysyy?

PIETARI JUUSTEN (ivallisesti): Staben ... tohtori.

GOTTSCHALK FLEMING: Ja mitä kysymist' on heillä multa?

AUNE (kuten äsken): Hän vartokoon ... sa meitä häiritset.

GOTTSCHALK FLEMING: Mut jos hän tahtoo jotain kirjastosta?

AUNE: Vai kirjastosta ... nyt? kun tääll' on kutsut... ja mester _Staben_?... (Niskaansa heittäen). Tuhma en ma ole.

PIETARI JUUSTEN: Ja sua, Aune, nuori Stiernkors on kauvan etsinyt...

AUNE: Vai Stiernkors?... hän varrotkoon!

PIETARI JUUSTEN: Niin, juhlan soihtutanssi on kohta tanssittava täällä teidän, niin käskee Ebba rouva.

AUNE (ynseästi): Ebba rouva?!

PIETARI JUUSTEN: Niin ... ja marski. Vanhan tavan jälkeen se tässä suojass' aina tanssitaan -- on siksi tilaa täällä raivattava mun kanssa lakeijain; siis anteeks, serkku, mut semmoinen on mulla päiväkäsky.

AUNE (kuten äsken)? Vai tilaa raivattava? ... toimi siis, ma väistyn täältä (niiaten) vallan mielelläni! Siis lähdemme (tarttuu häntä käsivarteen)...

GOTTSCHALK FLEMING (naivisti): Mut min' en ymmärrä...

AUNE (varmasti): Mut minä ymmärrän ... ja siin' on kylläks, (Mennessään). ja Tukholmaan he meitä eivät saa!

(Poistuvat vasemmalle).

PIETARI JUUSTEN (nauraen): Kas, orpanaa kuin on hän tuittupäinen ja kuohuksissaan! No, näin häitten e'ellä on naisten mieli aina kummallinen. On päiväkäsky täytettävä mun, ei auta ajatella sotamiehen. Siis toimeen, Juusten, tilaa tulokkaille ja ylhäisille soihtutanssijoille! (ovella) Hoi, lakeijat, teill' onko korvat auki? Tääll' oisi raivattava tilaa meidän. (Neljä palvelijaa tulee vasemmalta). Nuo penkit seinäin viereen siirtäkää ja tuolit siistiks tehkää ylhäisille. (Joku palvelijoista naurahtaa). Häh? Mitä naurat siellä? Nojatuoli on itse marskin ... toiset vanhimpain on aatelisten ... mutta verhopenkit saa istuakseen ... hm, tai nukkuakseen taas nuoremmat ja vasta-aateloidut.

(Palvelijat ryhtyvät hymyillen työhön. Juusten istahtaa rappusille ja jatkaa leikillisesti).

Tuo pitkä penkki on kai setää varten, nyt hänkin näätte kuuluu aateliin! Mut minä tyytyä saan puuhun kuivaan ja istun rappusille ... tähän näin. Näin meitä luokitetaan arvon jälkeen ja milloin nostetaan ... tai lasketaan. (Palvelijat tirskuvat). Se naurattaa, mut niin se on ... ma tässä vain varron koroitusta luutnantiksi! Mut piru tietää, kuinka senkin käy, kun yhä rauhaa kestää? Papit vain, nuo mustahännät täällä mellastavat ja pastorista piispaks nousta voivat, kun täällä hallitsee Ericus piispa ja omat lampahansa suojelee. Mut tässä muistan ... eilen torven kuulin ja julistajan ratsahin ma näin, jok' kansan kutsui kirkon sakaristoon. Siell' on siis kokous ollut tänään, häh?

ENS. PALVELIJA: On, vänrikki, ja kokous myrskyinen.

PIETARI JUUSTEN: Kas, sen ma uskon; kun sen marski johtaa, niin on se aina hauska myrskynpuuska. Se päättyi kai jo keskipäivän aikaan?

ENS. PALVELIJA: Me silloin marskin kanssa palattiin.

PIETARI JUUSTEN: Ja läsnä oli itse piispa myöskin?

ENS. PALVELIJA: Niin oli, piispa, papit, aateli ja huone täysi Turun porvareita ja kansaa kaikenlaista pakaten.

PIETARI JUUSTEN (ojentaikse mukavaan asentoon): Kun pappeja lie ollut, silloin marski on aina kuulijoita naurattanut. No, niitä tahtoo meistä majesteetti?

ENS. PALVELIJA: Sai nuhteet piispa ensin marskiltamme, kun Turun tuomiokirkon vanhat taulut Ol' irti ottanut .. ja pyhät ristit pois heitättänyt rengeillään...

PIETARI JUUSTEN: Ohoh, vai ristinkin? Mut risti, lempo soi, ja taulut myös ... ne kuulunee kai kirkkoon?

ENS. PALVELIJA: Ja kellonsoitot, kirkon kynttilät on ajaks messun lakkauttanut piispa ja poistattanut pappein valkokaaput -- nää kaikki jälleen tahtoo kuningas.

PIETARI JUUSTEN: Niin, hän on hurskas meidän Sigismund ja marski Fleming noutaa hänen mieltä. Mut entäs rahvas?

ENS. PALVELIJA: Rahvas yhtyi marskiin ja vaati kaikki vanhan tavan jälkeen.

PIETARI JUUSTEN (nauraen): Kai lie se vanha tapa paras sentään -- mut piispa parka kiikkiin joutui siis?

ENS. PALVELIJA: Niin näytti joutuvan, mut tointui kohta, kun Sigismundin kirjeen vääräks väitti se nuori Fleming, Louhisaaren herra.

PIETARI JUUSTEN: Vai vääräks väitti ... marskin käännöksen?

ENS. PALVELIJA: Niin väitti, niin, ja pyys sen kopioida...

PIETARI JUUSTEN: Kas, heikkouskoista ... vai kopioida?

ENS. PALVELIJA: Niin, mutta siihen suostunut ei marski, vaan tyynnä taskuun pisti kirjoituksen.

PIETARI JUUSTEN: Vai taskuun kirjoituksen ... entäs sitten?

ENS. PALVELIJA: No, sitten naurettiin ... mut tuiman kiistan sai hauskimmaksi herra Kaskisten, jok' käytöksestä marskin yltyi vain ja vaati siitä häntä vastuusehen, ett' yli kirkon muurin linnan huovit kaks pappia ol' eilen heittäneet.

PIETARI JUUSTEN (nauruun purskahtaen): Vai papit muurin yli heitettiin!

ENS. PALVELIJA: Niin, yli kirkonmuurin ... tielle sinne!

PIETARI JUUSTEN: Kas, huoviroistoja ... ne ottaa hiisi!

ENS. PALVELIJA: Niin luullut ois ... mut marski nauroi vain, ja huusi naurun sekaan: "viskatkoot siis heidät jälleen sinne muurin taa -- mut voimakkaammin, että luissa tuntuu!"

(Juusten ja palvelijat purskahtavat nauruun kaikki).

PIETARI JUUSTEN (naurun seasta): Vai pihaan jälleen, "että luissa tuntuu!" se lemmon marski! ... mitäs rahvas siihen?

ENS. PALVELIJA: Ka, kaikki nauroi sille kuollakseen -- mut silloin poistui herra Kaskisten.

PIETARI JUUSTEN (yhä nauraen): Vai "että luissa tuntuu?" ... semmoinen on tapa marskillamme opettaa!

(Ovi aukeaa samassa perällä ja ovelle ilmestyy marski Fleming. Palvelijat, jotka aikoja jo ovat työnsä lopettaneet, huomaavat sen, kumartavat ja joku heistä rykäisee merkiksi Juustenille, joka yhä istuu rappusilla).

KLAUS FLEMING: Hoi, Juusten, päiväkäsky kuinka kuuluu?

PIETARI JUUSTEN (hyppää säikähtäen ylös; syrjään): No, vie sun helvetti! (Ääneen) Mun päiväkäsky on tilaa raivata ja soihdut syttää ja hevoisista huolta pitää!

KLAUS FLEMING (tullen etualalle): Niin, mut senpä sijaan virkailet sa täällä ja linnan lakeijoja naurattelet. (Juusten on vaiti. Palvelijat poistuvat. Fleming katsoo tuimasti Juusteniin). Ja ties sen, kelle täällä naurettiin? (Juusten on vaiti). Ei sovi heitä haastatella sun, vaan käskeä -- se vasta mielees paina, ja mene, herra vänrikki. (Juusten kumartaa ja poistuu. Marski kävelee edestakaisin). Kas niin -- ma kuulin juttunsa ... (naurahtaa) hm, ajallansa on pappein kanssa hauska leikitellä; mut lempo tietää, kuinka selvetään, jos yhtyvät he nuoreen herttuaamme, jonk' into toimeen ajaa suurehen, kun kannuksensa voittaa hänkin tahtoo? Ja piispa myös hän vetää yhtä köyttä -- mut tänään sormilleen sai hurskas pater ja sen hän ansaitsi, se niskuri!

EBBA FLEMING (tulee vasemmalta): Vai tänne karkasit sa vierailtas?

KLAUS FLEMING: Tuo touhu tuolla vanhaa hermostuttaa näin jälkeen aamullisen istuntomme.

EBBA FLEMING: Sa siellä suututit kai monta taas?

KLAUS FLEMING: Vain pappeja ma hieman höyhentelin, -- sai piispa hyväksensä kansan pilkan.

EBBA FLEMING: Siks olivatkin tänään tyhjät tuolla niin tuolit piispan kuin myös Flemingein?

KLAUS FLEMING: Niin, kutsuas ei noudattanut piispa ja Kaskisten ja Louhisaaren herrat jäi kemuistamme pois... No, yhtäkaikki, kun tarvis vaatii etsii meitä piispa ja -- suvust' aina suurin harmi on!

EBBA FLEMING (nauraa): Niin, semmoinen on sinun mieles, Klaus, sa musta Noki-Klaus ja "mustain" pää -- mut mull' on toinen mieli: suvun kautta voi paljo aikaansaada, marski Fleming.

KLAUS FLEMING: Sa niinkö luulet?

EBBA FLEMING: Tukholmassa meillä on Brahet, Stenbockit ja Leijonhufvud -- ja heill' on herttuankin avaimet.

KLAUS FLEMING (epäillen): Ah, joutavia?

EBBA FLEMING (ilkamoiden): Mutta Tukholmaan sa toiste menne et?

KLAUS FLEMING: En, lempo vie, ma enää lähde heidän lystiksensä! Jos meistä jotain Ruotsin herrat tahtoo, niin tulkoot tänne... Tukholmasta Turkuun on yhtä pitkältä kuin täältä sinne.

EBBA FLEMING: Mut kerran sentään edessä herttuan sa katuvaisna pääsi paljastit?

KLAUS FLEMING: Niin, kerran tein sen, mutta miksi tein sen?... sen tiedät varsin hyvin... (Vie kätensä päälaelle ja pyyhkäisee sillä yli pään). Ymmärrätkö?

EBBA FLEMING: Sa koitat väistää, mutta myönnä pois, ett' täytyi silloin sun!

KLAUS FLEMING (naurahtaen): No, täytyi sitten!

EBBA FLEMING: Niin, joskus täytyy. Mutta tiedätkös, miks illan kestit olen toimittanut?

KLAUS FLEMING: Nää illan kestit? (nauraen) Ka, kun täytyi, täytyi sun nuorten vuoksi ... niin on tapa vanha.

EBBA FLEMING: Ei kaipais näitä Gottschalk eikä Aune, sen kyllin selvästi he osoittaa, kun pois he hiipii, milloin silmä välttää. Mut mull' on toiset mietteet: arvatkoon sen marski Fleming, valtakunnan neuvos!

KLAUS FLEMING: Siis, Ebba rouva, suvun kunniaa ja mainetta sa mietit, eikö totta?

EBBA FLEMING: Sep' oiva kunnia on Flemingille, kun yhtyy Juusteniin!... En, siksi en ma tätä vaivaa oisi nähnyt suinkaan; mut marski Fleming vuoksi herttuan hän kaiken kannatuksen tarvitsee.

KLAUS FLEMING: Kas siinä, hiisi vie, sa puhuit totta -- ja siksi siis...

EBBA FLEMING: No, ymmärrätkös nyt?

KLAUS FLEMING: Sa olet viisas, Ebba.

EBBA FLEMING: Nuorten kanssa on harvoin seuraa meillä ... tänään on.

KLAUS FLEMING: En huoli seurasta ma nulikkain.

EBBA FLEMING: Mut heidän kannatus on tarpeen, marski, jos tahdot jotain toimeen, innostusta on yksin heillä.