Part 7

ILKKA (joka toisten puhellessa on seisonut äänetönnä mietteissään, astuu Poutun ja Kontsaan luo): Sun sanas, Pouttu, lankes sydämmeeni. Kai, Kontsas, kuulit myöskin sanat nuo, ett' yhtä Suomen kansaa kaikki oomme! Niin, siin' on aatos, jota tarvitsin: on Pohjanmaa ja Savo, Häme kaikki vain yhtä Suomea ja Suomen kansaa, jok' orjuudessa herrain alla huokaa. Tuo aatos sielussani suurra väikkyy, se kotkan siivet mulle kasvattaa ja kauvas, korkealle katse lentää. Siis emme nousekkaan me koston vuoksi, on määränämme vapaus koko Suomen, kun lienemme me yhtä kansaa kaikki ja sama orjuus meillä myöskin lie!

POUTTU: Yks kansa, niin, ja samat sortajat -- on herrat kaikkialla samanlaiset!

KONTSAS: Jumala myös on yksi; Häntä tahdon ma palvella kuin isä-vainajamme -- mut marski Fleming tahtoo paavin valtaa.

ILKKA; Sä vuoksi uskonnon, me kansan vuoksi!

KONTSAS: Niin, Jumalaani marskit taikka mirskit ei, surma vieköön, multa viedä saa!

(Hovipojat tulevat sisään vasemmalta. Talonpojat poistuvat perältä).

Toinen kuvaelma.

Isonkyrön kirkonkylä. Vasemmalla nimitysmies Lassi Gregorin pojan talo, rappuset ja kaksi ikkunaa näyttämölle päin; oikealla Yrjö Kontsahan rakennus kuistiovinensa. Talojen päätyjen ohi menee yleinen maantie, joka vasemmalle mutkautuen nousee taka-alan ylängöllä näkyvään Isonkyrön kirkkoon. --

On marraskuun 25:s päivä eli pyhän Kaarinan päivä, jota vanhan tavan mukaan pyhänä vietettiin. Ihmisiä vaeltaa kirkkoon.

Kontsahan talosta tulee muudan talonpoika, jonka eräs maantiellä vaeltava kirkkomies huomaa ja kääntyy pihaan.

ENS. TALONPOIKA: Kas Laurolaista, hyvää päivää, Matti!

TOINEN TALONPOIKA: Sen Jumal' antakohon, Ikolainen! (kättelevät).

ENS. TALONPOIKA: Vai kirkkoon läksit, Herran huonehesen?

TOINEN TALONPOIKA: Mun täytyi tietäjähän, vaimo kun ei kostu lapsenvuotehesta.

ENS. TALONPOIKA: Hm, et pelkää siis sä pyhää Kaarinaa?

TOINEN TALONPOIKA: Nääs taika tepsii juuri pyhäpäivin.

ENS. TALONPOIKA: Vaan kirkkoherra Simo Nurkka jos sen tietää sais, ett' taikoja sä käytät --

TOINEN TALONPOIKA: Ka, eihän auttaa voi hän itsekään! Kai mahtoi tullakin jo virran poikki?

ENS. TALONPOIKA: Ei vielä tullut. Tuurolaisen luokse hän sakramenttineen lie kiirehtinyt, kun Lassin huovit vanhan isännän he kuoliaaksi vartahilla kolhit.

TOINEN TALONPOIKA: Voi aikaa surkeata syntein tähden! Ei lait, ei asetukset mitään mahda ja suojakirjat itse ruhtinaan ei turvaa anna rosvojoukkiolta. Jo itkisinkin, jos vaan ilkeäisin!

ENS. TALONPOIKA: Mut suurin konna Kumpsilan on Pekka, hän etsii uhriksensa köyhimmät.

TOINEN TALONPOIKA: Ja entäs Lassi sitten, naapurimme? kuin vainiolta mettä kimalainen hän kasaa aittahansa hopeoita. (Vasemmalta melua). Nyt siellä taaskin juodaan, mässätään!

ENS. TALONPOIKA: Niin, ryyttärit ja huovit ystävyksin!

TOINEN TALONPOIKA: He juovat viikot, juovat sunnuntait.

ENS. TALONPOIKA: Ja kekrinä he lystiksensä poltit jo Ilkkalankin Ilmajoella -- tiennet.

TOINEN TALONPOIKA: Niin kulki juttu, uuden rakennuksen he ilkes polttaa, riettaat hurjimukset! Mut liekös totta, että linnun tietä ois Jaakko päässyt luota noki-Klaun?

ENS. TALONPOIKA: Niin, "keulass' onni, ruotelissa Herra" on hällä aina ollut, miekkoisella.

TOINEN TALONPOIKA: Nyt veljen luokse vaimo lapsineen on tänne Kyröön muuttanut ja vuottaa, ett' Tukholmasta palais jälleen Ilkka; (Kääntyen ens. talonpoikaan). hän tulla aikoo kotiin Kaarinaksi ja silloin tyttärensä naittaa tahtoo, vaikk' oiskin tiellä tuhat puolakkata.

ENS. TALONPOIKA: Niin, uusi vouti hän on puolalainen ja puolakoill' on omat eljet heillä!

TOINEN TALONPOIKA: Niin, heill' on messut jälkeen syntein heillä -- saa siitä Kontsas vettä myllyyn taas. (Kuuluu melua vasemmalta). Vaan kuinka ruojat taaskin elämöivät!

ENS. TALONPOIKA: Ja kirkon-aikaan; mutta kirkkoa he karttaa niinkuin pirut pyhää paikkaa.

(Paussi, jonka aikana iloista humua ja soittoa alkaa kuulua oikealta).

Mut mikäs hiiden melu tuoll' on sitten?

TOINEN TALONPOIKA: On tänään Ilkan Kirstin naittajaiset.

ENS. TALONPOIKA: Mut ilman naittajaako?

TOINEN TALONPOIKA: Eno Kirstin kai toimii naittajana, Jaakko kun ei voine täyttää tulolupaustansa. Kas, siin' on riemujoukko soittoinensa!

(Iloinen ja meluava saattue tulee oikealta, pari kolme soittajaa etunenässä. Silloin tällöin kuuluu laukauksia. Nuorisoa käsikädessä, useilla miehillä joku ase mukanansa, jousi tai pyssy olalla, toisilla puukot vyöllä. Heti soittajain jälkeen kaksi paria, sitten Kirsti Ilkka ja Maunu Matinpoika juhlapuvuissa; heidän jäljessänsä taas neljä paria, sitten sokea Katri Ilkka ja Pentti, joiden perässä vaarivanhukset y.m. väkeä. Saattueen lähestyessä on Kontsahan talolta juossut kuistille naisia ja lapsia; nimismiehen talon akkunat avautuvat ja päihtyneen näköisiä huoveja kurkistelee sieltä haarikat kädessä).

ENS. TALONPOIKA (huutaa ohimenijöille): Onni uudelle parille, lapsenlykky lattialle!

ENS. HUOVI (ikkunasta): Paha onni petturille, Ilkan nartun naittajalle!

JOKU SAATTUEESTA: Ole vaiti, huovi-koira, koirille on kalikoita!

(Saattue katoaa vasemmalle; eräs talonpoika erkanee siitä yhtyen pihalla oleviin. Soitto ja melu lakkaa vähitellen. Talonpojat ryhmittyvät kaivon ympärille).

ENS. TALONPOIKA: Sa ootko kutsuttu vai kuokkimassa?

KOLMAS TALONPOIKA: En ole kumpaakaan; vain muuten tuolta ma yhdyin joukkoon uutta kuullakseni.

ENS. TALONPOIKA: On vanha surkeus: kurjat köyhän päivät, kun yhden elää, niin jo toisen kuolee.

TOINEN TALONPOIKA: Niin on, niin on!

KOLMAS TALONPOIKA: Mut tottakohan lie, ett' aikoo maahan tulla kuningas ja että marski kanssa kuninkaan myös tahtois vangiks ottaa herttu Kaarlen?

ENS. TALONPOIKA (hämmästyen): Siit' en ma kuullut ole sanaakaan!

TOINEN TALONPOIKA: Niin käy kuin aattelin; tääll' itse täytyy kai kunkin puoltaa omaa tavaraansa; mun aitat eivät ole noita varten!

(Heristää nimitysmieheen päin; samalla kuuluu loilotusta oikealta).

Ja tuolla ulvoo hurtat Kumpsilan!

(Neljä humalaista huovia tulee täysissä aseissa kaulatusten; yhdellä heistä on oluthaarikka kädessä; kääntyessään Lassi Gregorinpojan talolle töytäävät edelliset heistä kaivon luona seisovia talonpoikia selkään).

ENS. HUOVI (heilauttaen toisella kädellään talonpojan sivulle): Pois tieltä, moukka, herrain saapuessa!

TOINEN TALONPOIKA: Vai mokomainkin herrain tiellä tässä?

ENS. TALONPOIKA: Tuo onhan Kontsaan vanha muonarenki, jok' on nyt noussut sontaryyttäriksi. Mut kuules, poika, marskin huovi jos sa liet, niin herrasi on herttu Kaarle.

TOINEN HUOVI: Mun herra marski on; ken häntä käskee, ei kuulu mulle, herttu vaiko kerttu?

KOLMAS TALONPOIKA: Mut herttu sentään yli marskin on -- kas tässä (kaivaa taskustaan paperin) suojakirja hält' on mulla, jos kuka tyrkkii taikka liikaa tahtoo.

ENS. HUOVI (ottaa paperin): Kas, kirja! (Katsoo kumppaleihin). Suojakirja, lempo soikoon, mut sille aimo mies hän tekee näin! (pistää paperin oluttuoppiin ja lyö sillä talonpoikaa suuta vasten). Nyt istu rauhassa kuin riikin "fursti"!

KOLMAS TALONPOIKA: Kas, tuota perkelettä, suojakirjan sa lempo turmelit!

ENS. HUOVI: Sen kalkkinaan saa ennen Mikonpäivää Kaarle syödä ja kohta, tietkää, kengiss' Eerikin saa käydä herttuanne!

KOLMAS TALONPOIKA: Varo, mies, ettei sun sappes kiehu kankahalle!

TOINEN HUOVI (tyrkäten kuten edellinen): Vai ois se sappi sitten särjelläkin!

KOLMAS TALONPOIKA: Niin, särjellä se juuri sappi on --

TOINEN HUOVI: Vai sillä on -- ja silmät punaiset!

(Huovit menevät nauraen nimismiehen talolle; kuistilla kääntyy taaksensa):

ENS. HUOVI: Mut herra Suomessa on marski Fleming ja herroja on marskin huovitkin! (kiljasee) Juh-hei, nyt oltta täyteen tuoppi, veikot, ja sitten (lyö polveensa) tyttö tuohon polven päälle!

KOLMAS TALONPOIKA (heidän jälkeensä): Vai tyttö sulle vielä polven päälle! Liet löyttykin sa saunan lauteen alta ja vaille vanhempia jäänyt, ruoja! Voi, hyvä isä sentään elkiänne!

TOINEN HUOVI: Niin, isä meidän, istu siellä puussa...

ENS. HUOVI: Vaan pysy pappilan veräjän suussa!

(Menevät nauraen tupaan).

TOINEN TALONPOIKA: Nyt juodaan siellä meidän siemenviljat!

KOLMAS TALONPOIKA: Tuon hoikan kiiskenpojan suomustaisin niin lemmon mielelläni; hiisi vie, ois lämmin leppä hältä ruiskahtanut, jos (Näyttäen pitkää puukkoansa). tuo ois luiden lomaan sattunut!

TOINEN TALONPOIKA: Siis pääset haukasta, kun höyhennät!

ENS. TALONPOIKA: Mut eihän selvät miehet kirkon-aikaan voi käydä tappeluun, jos sietäisikin.

(Oikealta kuuluu huutoja: nyt ne tulevat, nyt ne tulevat! huudot ja melu lähenee, talonpojat hypähtävät höröstellen peremmäs).

TOINEN TALONPOIKA (rientää taka-alalle): No mitä huutaa? Ketkä tulee siellä?

KOLMAS TALONPOIKA: Jos itse vouti vieraaksemme saisi?

ENS. TALONPOIKA: Tai oisko huovit ratsain liikkehellä?

ERÄS POIKA (jonka jäljessä naisia ja lapsia juoksee läähättäen oikealta ja huutaen): Hoi! nyt ne tulee, nyt ne tulee sieltä!

ENS. TALONPOIKA (ravistaen poikaa hartioista): Sa ootko huilu, ketkä tulee sieltä?

POIKA: Ne, joit' on varrottuna Tukholmasta!

KAIKKI: Siis Kaarinaksi saapuu ilkkalaiset!

TOINEN TALONPOIKA: Ja onkos Pouttu myötä?

POIKA ja NAISET: Kaikki, kaikki!

(Juoksevat toisten edellä vasemmalle, talonpojat seuraavat, Kontsahan tuvasta ryntää ulos):

KONTSAHAN VAIMO (kasvava tyttö kintereillä): Kun kaikk' on tulleet, niin on Kontsas myös! Hei, joudu, Annikki, on isäs tullut!

(Katoavat vasemmalle, Samassa avautuu nimismiehen talon ikkuna ja humalainen huovi pistää päänsä ulos).

ENS. HUOVI: Kuka perhana sieltä sitten tulee, kun koko kylä on mullin, mallin?

TOINEN HUOVI (tullen kuistille): Ja mihin hittoon täältä kaikki ihmiset ovat kadonneet?

KOLMAS HUOVI (tullen oluthaarikka kädessä ja kuistin penkille lysähtäen):

Jos se on Lasse luutnantti, niin enpä pa-paljo välitä, mutta uutta vo-voutia minä pe-pelkään!

TOINEN HUOVI (matkii): Vo-vo-voutia! hän on marskin miehiä; -- -- ja milloinka marski on juomasta kieltänyt, häh?

KOLMAS HUOVI: Eipä ky-kylläkään. Hyvä mieshän se marski on ja hänen ku-kunniaksensa mi-minä aina juon. (Juo) Mut ei se sillä hyvä ole, että minä juon -- juo sinä kanss', Pekka! -- Juo, kun saat (tarjoaa haarikkaa).

TOINEN HUOVI (lykkää sen luotaan): Enkä huoli! Päätä jo porottaa, että vanteet on katketa.

KOLMAS HUOVI (tarjoaa yhä): Ykspää kesänsä talvensa! -- Juo, sen vietävän vasikka, tai -- --

TOINEN HUOVI: Kun minä sanon, ett'en juo! Oletko kuuro, mies?

KOLMAS HUOVI: Vai pe-petturimiehiä kuin Ilkan Ki-Kirstin Maunu! Mutta sen miehen myötäjäiset ne on menneet tästä ku-kurimosta! (nauraen) Semmoinen Kullervon kaima se minä olen, saakut -- -- --!

TOINEN HUOVI: Ja minä se olen semmoinen mies, että minä annan "saakut" takaisin. Luuletko sinä saakeli minua kuopiolaiseksi? -- Heh!

(Lyö kumppaniansa korvalle, niin että tältä oluthaarikka vierähtää maahan).

KOLMAS HUOVI (vetäisten miekkansa esille): Ku-kuules! sinähän kaasit olveni maahan, -- Jumalan viljan maahan kaasit, sinä nallikka! Mutta en sitä vielä minäkään ole "kupittaalle kulkijoita" -- enkä kaikkien opetuksen alaisia! -- -- Miekkas esille, po-poika!

(Miekkailevat. Kirkosta soitetaan pois. Ensimmäinen huovi, joka on torkkunut ikkunassa, herää kellojen soitosta, huomaa miekkailijat).

ENS. HUOVI (huutaen pihalle): Soh, pojat, miekat pois, kun kellot soi!

KOLMAS HUOVI (tappelun keskestä): Pidä suusi, sinä kutkatautinen te-teirenpoika! Meidän kanssa sinulla ei ole mitään te-tekeniistä --, -- ei mitään!

ENS. HUOVI (ikkunassa): Vai teirenpoika!

(Katoaa ja tulee oven kautta pihalle tappelijoita erottamaan).

Kun minä sanon, että miekat pois, kun kellot soi, niin sen pitää myöskin tapahtuman!

(Lyö miekat heidän käsistään).

KOLMAS HUOVI: Mitäs hän mun olveni maahan kaasi?

ENS. HUOVI: Olvesi? no, saadaanhan uutta!

KOLMAS HUOVI: Uutta ja kellä sitten?

ENS. HUOVI: Ka, kysytään ... ja katsotaan!

NELJÄS HUOVI: Ei ole talossa tippaakaan ... viimeisen nopan tiristin haarikkaan.

KOLMAS HUOVI: Siinä sen nyt kuulet. Ja sinä vietävän sonni, Herran lahjan maahan kaasit!

TOINEN HUOVI: Minäkö sonni? ... mutta varrohan, kun lauvantaina...

ENS. HUOVI: Älähän hätäile! Kontsahassa on ... ei siitä tapella tarvitse... Tules apuun, Paavo!

(Juoksee erään toverin kanssa Kontsahan taloon, toiset katselevat ällistyneinä hänen peräänsä).

TOINEN HUOVI: Ja ettäkö uskaltaa ihan nimismiehen naapurista?

KOLMAS HUOVI; Ei ne ka-kaikki toki jäniksiä ole!

(Kuuluu melua Kontsahan tuvasta, mistä kohta molemmat huovit palaavat raahaten mukanaan oluttynnyriä.)

ENS. HUOVI (huutaa): Suus kiinni, paitaressu, siellä!... Tämä juoma on liian hyvää niille murjaaneille!

(Huovit kantavat tynnyrin nimismiehen puolelle, jonne toisetkin katoavat. Kellojen soitto on lakannut, mutta sen sijaan kuuluu vasemmalta iloista melua ja pian tulevat esille Pouttu, Kontsas, Tommola, Piri y.m. Viimeisinä Ilkka sokean vaimonsa, tyttärensä ja vävynsä kanssa; Pentti on saanut tuliaisiksi uuden jousen, jota hän tutkistelee isänsä perässä käydessään).

POUTTU (tullen etualalle): No, kiitos Luojan, ett' on matka tehty!

KONTSAS: Ja mont' on mutkaa ollut matkallamme. --

POUTTU: Ja monta Mattiakin vastaan tullut!

KONTSAS (katselee ympärilleen): Mut tuoss' on vanha koti ennallansa ja tuolla Herran huone; Häntä kiitän!

ILKKA (istahtaen oikealle): Niin, "silmät merellä ja korvat metsäss'" on olleet retkellämme meilläkin, sen varmaan uskot, rakas Katri parka!

KATRI (kyynelten välistä): Niin, sen ma uskon. Mutta, kiitos Herran, ett' ootte jälleen meidän turvanamme, näät --

ENS. TALONPOIKA (ehättäen väliin): -- huonot viestit ehtii aina kuulla; -- Tääll' onhan tänään naittajaiset Kirstin, sun tyttäres, ja Maunu huovin tässä; niin ollut on sun oma tahtos, Jaakko!

ILKKA (Kirstiä ja Maunua kätellen): Niin oikein, lähtiessä lausuin kai, ett' oisi naittajaiset näihin aikoin; ma usein matkallani muistin sen -- siis tänään ... (jatkavat puhetta).

KONTSAS: Mutta kuules, eukkoseni, et tulomaljaakaan sa meille tarjoo? Kai lienee oltta vielä Kontsahassa?

KONTSAHAN VAIMO: On äsken pantua; mut lailla muiden ma varron sanaa rakkaan ruhtinaamme.

POUTTU (lyhyesti): Se kuuluu miehille, ei akkaväelle.

KONTSAS: Niin kylläkin ... sen ehdit vasta kuulla: nyt maljat reilaan riennä laittamaan! (Vaimo menee). On kaksi tupaa meillä muhkeata: siis alle orren käykää, kumppanit ja arvon isännät! Näät maljain ääress' on asioista haastaa mieluisampi -- ja niinhän vaatii vanha tapa myös.

(Kontsas lähtee muutamain kanssa tupaan, toisia hajautuu maantielle).

PALO: No, juodaan sitten matkan päättäjäiset, niin polttaakin jo kurkkuani taas!

TOMMOLA: Ka, kyllä sietää kieli kostuketta...

PIRI (ilkeästi naurahtaen): Ja marski maksaa vielä nääkin kestit!

KOLMAS HUOVI (joka on ikkunaan ilmestynyt): Vai marski maksaa? Kuulkaas päälle, veikot!

PIRI (kivakasti): Sun kuulijoistas viitt' en huoli minä.

KOLMAS HUOVI: Vai et sa tiedä, mitä marski antaa, jos kuka herttualle kieltä kantaa? (katoaa).

PIRI: Jos antaa rauhaa taikka kylmää rautaa, on yks ja kaikki, senkin koukkuhuovi!

TOINEN HUOVI (katsoo vuorostaan ikkunasta): Kas, johan haukkuu siellä Pirin piski! (katoaa).

POUTTU (Pirille): Kun vilja kyps' on, tehdään vasta touko!

PIRI: Mut kuumat vereni ei kärsi pilkkaa.

POUTTU: Ne täytyy hillitä, (huutaa) Nyt tupaan kaikki! Sa maljaa halveksutko, Jaakko Ilkka?

ILKKA: Ei sovi halveksua matkan jälkeen, mut kotiuutiset ma kuulla tahdon. Siis sisään käykää, kohta seuraan teitä!

(Kaikki poistuvat pihalta tupaan, paitse Ilkka, Katri, Kirsti, Maunu ja Pentti, jotka ryhmittyvät kaivon ympärille).

Kas niin, nyt ootte kaikki rakkahani taas mun ympärillä; sinä, Katri raukka, tok' olet henkes säilyttänyt! Kirsti ja Mauno naimisissa, oikein tehty! Ma tulla Kaarinaksi naittajaisiin kai lupasin ja niinkuin näätte lapset, ma pidin lupaukseni; (naurahtaen) mun ei syy, jos hieman myöhästyin, sen arvannette. Mut katsos Penttiä, hän lihoo vaan ja kasvaa mieheks varsin muhkeaksi -- kai kohta jousen jännittää sä voit?

PENTTI: Sun poissa ollessas ma jousellasi oon harjoitellut. (Kohottaa uutta joustaan). Jos sä nähdä tahdot, niin ammun tuolta sulle tuomen lehden, tai taivahalta lentäväisen linnun.

ILKKA (naurahtaen): Vai niin sa tarkka-silmä kyttä oot! Mut toistaiseksi säästää saat sa taitos, voi muihin tarkoituksiin tarvis tulla.

MAUNU (vilkkaasti): Vai herttualta semmoisetko viestit on teillä eväinänne? Rauhaa ei siis voinut taata meille herttukaan?

KIRSTI: Nuo kulkurit he toimii niinkuin tahtoo, ja vaikk' on marski heillä kilpenänsä, he tuskin kuunnellevat häntäkään.

KATRI: Niin, Suitiass' on hän ja matka pitkä on Suitiasta tänne saakka.

KIRSTI: Äiti, ei isä tiedä heidän ilkitöitään?

ILKKA (vaimoonsa kääntyen): Häh, mitä tarkoittaa hän ilkitöitä --?

KATRI: Niin, Jaakko, parast' on kai suora olla...

ILKKA (sävähtäen): Niin, niin, te kaikki täällä... Kyrön kirkolla... mun sielun täyttää outo aavistus!

KATRI (nyyhkien): Niin, Jaakko, perhees on nyt mieron tiellä ja muilta suojaa harmaan pääni päälle ma olen kerjännyt ja lapses sun on vailla kotiansa, kontuansa. Näät talos huovit poltti, raunioina on siellä pirttis, kaikki, kaikki, kaikki!...

ILKKA: Häh, raunioina Ilkkalako, sanoit?

MAUNU: Mun poissa ollessa he työnsä teit.

KATRI: Ja karja teurastettu, aitat tyhjät!

PENTTI: Ja orhillasi renkis entinen nyt ylpeänä ratsastaapi, taatto.

ILKKA: Sa totta haastat ... huolten juovat nuo ei valhettele... Taivas varjelkoon, nyt maailma mun silmissäni pyörii ja päätä polttaa kumma kuume-hehku ja suokoon Herra, että malttaisin ma itseäni; miksi juuri minä? (Sävähtäen). Vai oisko viittaus tää sallimuksen, ett' tehtäväänsä mun se juuri tahtoo, kun senkin langan on se katkaissut, mi vielä liitti mua synnyinseutuun?

KATRI: On outo kaiku, isä, äänessäsi ja kolkot tuumas; muista meitä sentään!

ILKKA (puhuu kuin itsekseen): Jo Tukholmassa luona herttuan se mulle selvis Poutun lausuessa, ett' oltaisiin me yhtä kansaa kaikki.

KATRI: Niin, yhtä kansaa kai, mut ihmisiä me kaikki ollaan, tietää taivaan Herra!

MAUNU (innoissaan): Niin, kansaa yhtä, jolle johtajiksi on varmaan kutsuttuna pohjalaiset!

ILKKA: Sa lausut sen, mit' itse aattelin -- kas, pohjolaiset, toisiin verrattaissa, on lujat tarmoltaan ja taitavimmat, kun aika suureen vaatii toimeen, jossa voi olla kokonaisen kansan onni.

KATRI: Mut onni rauhan töissä yksin on!

ILKKA: Hm, rauhan kyllä, laissa turvatun.

KATRI: On ohje ylimmäisin ihmisyys ja onnetonten auttavainen viisaus -- mut voima suojaks suotiin heikompain.

ILKKA (katsoo pitkään häneen): Niin, voima suojaks heikompainsa, niin -- (kovasti) ma olen voima, heikon suojaks luotu.

KATRI: Mut katso silloin, ett'et itse sorra!

ILKKA (miettii): Sen täytyy oikein olla, rinnassani niin käsky kuuluu ... (nousee) nyt on tieni selvä.

(Kontsas tulee tuvasta hieman liikutettuna, oluttuoppi kädessä).

KONTSAS: No, ilkkalaiset, yhä kuivin suin? (Ilkka seisoo äänetönnä) Tok' oisi olvi oiva virkistäjä näin pitkän matkan jälkeen. Veikko, hoi, käy sisään nyt ... me siellä haastellaan ja tuumitellaan, miehet keskenämme.

ILKKA: On miesten tuumat täällä meilläkin.

KONTSAS: Mut siell' ois tarvis sua ... sisään käykää ja saakaa haarikkanne ... tupaan nyt!

KONTSAHAN VAIMO (tulee tuvasta): Niin, tupaan käskisin ma myöskin teidät, mut (Viittaa vasemmalle). roistot, rosvot nuo ja hurjimukset on käyneet taaskin täällä varkaisilla.

KONTSAS: No, mitä nyt?

KONTSAHAN VAIMO: Vain hetkeks väistyin pois, kun juoksin vastahanne, sillä aikaa jo konnat veivät olvitynnörin.

TOMMOLA (tulee): Hoi, iikka, miksis viivyttelet, mies, kun tääll' ois tuumat retkestämme meillä?

ILKKA: Ne kaikk; on pohdittavat aikanaan, mut mulla sappi kiehuu (heristää) noille tuolla!

KONTSAHAN VAIMO: Nuo rosvot juovat siellä ryöstöoltta!

(Piri ja Palo tulevat).

PIRI: Hoi, emäntä, se onkos sitten totta, ett' on jo juomat kaikki Kontsahasta?

PALO (haarikka kädessä): Mun kurkkuani kumma tuska polttaa. --

PIRI: Tuon Palon kurkkua sit' aina polttaa!

KONTSAS: Näin matkan jälkeen --

KONTSAHAN VAIMO (Palolle): Talon tyhjäks panneet on huovit tuolla ... pyydä heiltä, pyydä!

PALO: Häh, huovikoiriltako käsket pyytää!

ENS. HUOVI (ikkunassa): Mut pyydä koreasti, kiiskenpoika!

PALO (kiivaasti): Vai koreasti teiltä, varkahilta?

PIRI: No, Kontsas, otettaisko omat pois?

ENS. HUOVI: Niin ottakaa, kun ottaa rohjennette!

PIRI (heristäen ikkunaan): Tuo vietävä se juuri viljat vei mun riihelläni! (Menee lähemmäs). Kuules, lemmon kurppa, käy tänne näkyviin, niin sulkapyrstös ma hieman lyhennän.

ENS. HUOVI: Kas sappikissaa, sa ota Ilkan Jaakko kuvakses: näät hän on tyyni (nauraa), vaikk' on haarikatta!

ILKKA: Niin on, ja juuri siksi viel' on tyyni!

(Pouttu ja Martti Vilpunpoika tulevat tuvasta).

POUTTU: Taas kinastusta! (tovereille) Mielet hillitkää, on ensin harkittava, sitten toimeen!

ENS. HUOVI (yhä ikkunassa): Tuo Ilkkalaton Jaakko täällä reuhaa kuin oisin hältä minä olven juonut!

ILKKA (tiuskaisten): Vuoks' sinun lienenkin ma mierolainen, sa pirun käskyläinen!

TOMMOLA (hilliten): Malta, veikko!

ILKKA: En taida hillitä ma kauvempaa -- --

POUTTU (tarttuen Ilkkaa käsivarteen): Sa meidät turmiohon saattaa voit!

MARTTI VILPUNPOIKA (samoin): Niin, hiili mieles!

ILKKA (riuhtaikse irti)! En ja tuhat kertaa en!

PIRI: Niin, anna tulla, minkä tulla täytyy!

ILKKA: Siis kuulkaa kaikki, mit! on tehty mulle, sill' aikaa kun me matkallamme oltiin.

(Miehiä tulee lisää Kontsaan tuvasta kuistille).

ENS. HUOVI (tovereilleen): Nyt korvat auki, veikot, kuunnellaan!

ILKKA: Jo tuonoin ryöstivät he aitat, läävät ja vaimon löivät rammaks, sokeaksi; nyt taas on polttaneet he pirtin uuden, on karja teurastettu, kaikki viety, ett' olen konnuton ja kerjäläinen -- ei turvaa itselle, (Viittaa omaisiinsa). ei näille tässä!

KONTSAS: Häh, Jaakko, talos poltettuko, sanot, ja kaikki viety ... tottako sa haastat?

PIRI: Sen saavat maksaa rosvot nuo ja marski!

PALO (kumppaneilleen): No, siispä liekkiin tuli leimutkoon, nyt onkin Ilkka valmis johtajaksi!

(Huovit nauravat).

TOMMOLA: Ja vieköön lempo, joll'ei höyhennetty nuo kukonpoi'at ole Kumpsilan!

(Huovit lyövät ovet auki ja istuvat ikkunoille ja kuistille).

PIRI (Ilkalle): Nyt, Ilkka, ottaa itse piru sun, jos et sa kerro rahvahalle tälle, mik' oli käsky valtakunnan jaarlin.

ILKKA: Sen tehköön Pouttu!

POUTTU (estellen) Mull' on hidas kieli -- siis Ilkka haastakoon, me todistamme. Näin ehkä uhkauksilla herttuan jo saamme huovit tuolla tuppisuiksi!

KATRI: Voi isä, muista toki meitä myös!

KIRSTI (äitiänsä pidättäen): Sa anna taatto toimii puolestamme.

(Katri huokaa).

ILKKA (puoleksi itsekseen): Kun katson sokkovaimoani tuossa ja lapsiani ... heitä juuri muistan! (Katrille) Mut voima heikommuutta suojatkoon, niin sanoit äsken sa -- ja niin se on!

(Hyppää kaivon luona olevalle kivelle, kansaa kokoontuu hänen ympärilleen ja puheen kestäessä tulee väkeä maantieltä ja Kontsaan tuvasta).

Hoi, ystävät ja Pohjanmiehet, kuulkaa! Siit' on nyt vierryt kuuta kaksi vain, kun jälkeen Pertun päivän marskin luo me kanssa Kontsaan täältä samottiin.

KONTSAS: Niin, kaksi kuuta siit' on täsmälleen!

ILKKA (jatkaa); Me marski tavattiin ja kerrottiin, mik' ahdistaapi kurjuus meitä täällä, kun huovikoirat puhtaaks kaikki syö ja polkee oikeuden ja Ruotsin lain ja kurkkuhunsa siemen-viljat juo.

ENS. HUOVI (haarikkaa heiluttaen): Hei, veikot, terveydeksi Flemingin!

(Huovit nauravat ja juovat).