Part 2

ILKKA: Sekä Sigismund tai hänen puolestansa ruhtinas!

POUTTU: Mut Suitiasta sotaa jatketaan -- ei lyödä ryssää, syödään talonpoiat.

TOMMOLA: On meillä leirivapaus Juhanalta ja suojakirjeet Kaarlon, Sigismundin -- ne verellämme oomme ostaneet ja milloin ryssä vaatii uuden hinnan, se maksetaan, jos onni kääntyy niin. Siis armolahjoja me emme syö ja sontaryyttäreit' ei täällä tarvis.

POUTTU: Jos sota ois, jos sotia he vois! Vaan hylkyrengit, lantakuorman kaakit nyt syövät viljaa meidän vainioilta. Kun silkka pettu meill' on pöydällämme ja haarikassa sinerväinen sintu, niin rehkii huovit voilla, rukihilla ja räyhää olvimaljat nenän alla.

ILKKA (synkkänä kumarruksissaan): Tuo kaikk' on totta!

POUTTU: Niin, sen Luoja tietää, sen ovat tienneet muut jo kuusi vuotta, nyt tiedät itse!

ILKKA (oikaisekse): Siitä tulkoon loppu!

POUTTU (riemuiten); No, vihdoinkin nuo sanat kuulen sulta, joit' olen vuottanut kuin päivän silmää. Sa sanoit, Ilkka: siitä tulkoon loppu!

TOMMOLA: Niin sanoi Ilkka ja kun sanoo hän, ma luotan siihen niinkuin kallioon.

KONTSAS: Niin minä myös, ja koko Ilmajoki on mukanamme varmaan meillä nyt.

POUTTU: Ja Kyröön, Laihiaan ja Lapuaan kun yhtyy Ilmajoki, nousee muutkin!

TOMMOLA: Ja silloin huovit ynnä jalkamiehet me sinne lyömme, mistä tulivatkin!

ILKKA (vakaasti): Sa mietit, Martti, ilmikapinaa -- sen kieltää Luojan sekä Ruotsin laki.

TOMMOLA: Sen kieltää kyllä vastaan esivaltaa, vaan esivaltahan on kuningas ja sijaisensa Kaarlo herttua -- mut marski Suitian on käskyläinen.

ILKKA: Vaan Suomenmaassa häll' on herran valta! sen vallan saanut on hän kuninkaalta.

POUTTU: Sen vallan otti marski itse täällä, niin sanoi kirkon luona Kaarlon viesti.

KONTSAS: On marski kansan sekä kirkon syöjä, hän uhkaa meitä paavin elkehillä.

ILKKA: En puutu uskonriitoihinne minä, ne selvän järjen aina sotkee pois!

POUTTU: Mut äsken lausuit: tästä tulkoon loppu!

ILKKA: Sen täytyy tulla!

POUTTU: Mutta millä lailla?

ILKKA: En tiedä sitä vielä itsekään.

(Kirkon kellot kuuluvat kaukaa. Pitempi äänettömyys).

KONTSAS: Nyt soitetaan jo pois... Sä näitkö, Ilkka, ett' oli kirkossa myös Hannu herra!

ILKKA (vilkastuu): Fordellko liikkuu taaskin matkoillansa?

KONTSAS: Niin, herra Pännäisten, hän aikoi tänne!

ILKKA (sydämmellisesti): Ja tervetullut on tuo kunnon mies. (Pentti tulee). Mut kuink' on äitis laita, Pentti?

PENTTI: On äitiparka yhä säikyksissään ja verissä on silmänterä hällä, kun vain ei raukka saisi sokeaksi!

ILKKA: Vai sokeaksi! -- Voi, sen perkeleitä!

POUTTU: Ja kuitenkaan et yhdy kapinaan?

ILKKA: En.

POUTTU: Et nyt, et milloinkaan?

ILKKA: En vielä. Mut jos ma marskin suusta omin korvin saan kuulla, ettei kohta pääty rutto ja ruhtinas jos auttaa meit' ei voi, vaan jättää niinkuin kulkukoirat tielle --

POUTTU: Niin sitten yhdyt? Sitten muutkin nostat?

ILKKA: Niin sitten Herran nimeen tapellaan.

(Kirsti tulee).

ILKKA: Miks et sä äitis luona pysynyt?

KIRSTI: Näin juuri ikkunasta ullakon, ett' tulee meille kansaa kujatiellä, ja jollei silmät mulla valehdelle, niin Pännäisten on herra ensimmäissä, voi-ostoillaanko lie?

ILKKA (menee ikkunan luo ja katselee ulos): Niin on kuin sanot, tuo onhan Hannu herra Kokkolasta ja miest' on viisi hällä mukanansa --

POUTTU (katselee ulos hänkin): Nuo miehet taannoin istui kirkon luona ja kaikkein suusta kuului sama virsi: nyt huovivallast' täytyy loppu tulla! (Iikalle): Siis arvannet jo heidän asiansa?

ILKKA: On Ilkkalahan vieras tervetullut -- ja eellä muita aina Hannu herra.

KIRSTI: Ma riennän äidin luo! (yrittää mennä).

Ilkka: Et vielä -- sä ensin täytä olvihaarikka, Fordellin kunniaksi juoda tahdon. (Kirsti täyttää haarikan ja menee). Sä, Pentti, solaveräjälle riennä ja saata vieraan hepo tanhuaan! (Pentti menee), (muille): Jos herrat meillä ois kuin Pännäisten, ei juopa suur' ois silloin välillämme.

POUTTU: Niin, hän on kansan mies ja ruhtinaan.

KONTSAS: Mut Herran päivää pyhitä hän ei, kun käypi kauppaa kirkonmenon aikaan.

ILKKA: Hän siitä pappein kanssa sopikoon -- mut kunnia on käyntinsäkin mulle.

(Hannu Fordell, Martti Vilpunpoika, Pentti Piri, Palon Perttu y.m. astuvat sisään).

HANNU FORDELL (ja muut): Jumalan rauha tänne Ilkkalaan!

ILKKA: Ja ollos tervetullut, Hannu herra, mun tupa käyntiäs jo kauvan vartoi -- (Juo ja tarjoo haarikan Fordellille, joka juotuaan antaa sen takaisin). ja tervetulleet olkaa kaikki muut! (Maistaa uudelleen ja antaa haarikan toisten kesken kiertää). (Fordellille): Et kotvaan käynyt ole näillä mailla?

FORDELL: Näin kauvas kodistani harvoin lähden, ja Tukholmasta äsken koteusin; mut Kyröt, Laihiat ja Lapuat jo sentään kiertää olen ehtinynnä.

ILKKA: Liet ostoksilla vai on veronkanto?

FORDELL (hymyillen): Ei tällä kertaa ollut kumpaakaan. Mä tervehdykset Kaarlo ruhtinaalta oon heille vienyt; tuon ne sullekin.

ILKKA: Ja jalo jaarli, mitä käskee hän?

FORDELL: Mies rahvahan on Kaarlo ruhtinas.

ILKKA: Sen tiedän.

POUTTU: Kansa siksi luottaa häneen.

FORDELL: Ja Pohjanmaata varsinkin hän hellii.

MARTTI VILPUNPOIKA: Sen kuulin itse siellä käydessäni.

ILKKA: Hän oikeuden on mies, siis kansankin -- vaan mitkä terveiset hän laittoi meille?

FORDELL: Hän suojakirjeet pitäjittäin antoi ja ellei marski huovejansa nouda, niin noutaa herttua ne itse pois. Niin lausui ruhtinas.

ILKKA: Vai niin hän lausui tuo jalo jaarli!

MARTTI VILPUNPOIKA: Onhan lupa kaunis! Mut saman kolme vuotta sitten kuulin ma hänen suustaan, vaan ei kuulu häntä.

TOMMOLA: Ja pitäjittäin vapauttaa hän meitä, kun leiriveron kolmas Juhana jo koko Pohjanmaalta tyyten poisti.

POUTTU: Ma tiedän myös, hän parastamme tahtoo, vaan marski mahtava on hällekin; ei voi hän, mitä tahtoo.

PENTTI PIRI (rohkeasti); Siksi juuri on ruhtinasta autettava meidän!

PALON PERTTU: Mä myöskin jousen kohta jännittäisin.

PENTTI ILKKA (muiden takaa): Ja mull' on vallan uusi teräsjousi!

ILKKA (tiuskasten): Sä, nallikka, saat pitää kiinni suus, kun miehet haastaa, ettäs ymmärrät!

PENTTI ILKKA (mutisten): Ma olen kirkonjoutsi minäkin!

ILKKA: On haukikoukku ase kirkonjoutsen. -- (Kääntyen Fordelliin): Siis aikoo itse tulla ruhtinas ja marskin eljet tuomittavaks ottaa?

FORDELL: Se juuri onkin jalon jaarlin hanke, jos marski totella ei ai'o häntä.

PALON PERTTU: Sit' ei hän tee, se nokinenä, koskaan!

POUTTU: Näät vanha tervashonka ennen kaatuu kuin taipuu tuulta myöten huojumaan.

ILKKA: Niin pelkään minäkin. Siis mitä tehdä?

PENTTI PIRI: Ma sanoin: kova kovaa vastaan pannaan; kai kirves, jousi sekä karhukeihäs lie kullakin, ja sitten vieköön lempo, jos hurtat eivät kaikkoo näiltä mailta!

PALON PERTTU (ja muutamat muut): Niin aivan, Pirin Pentti oikein haastaa!

PENTTI POUTTU: Jo aikaa sitten noin ma aattelin!

ILKKA: Ja mitä sanoo herra Pätinäisten?

FORDELL: Ma luulen myös, ett' ellei jouset soi ja kirveet laula, laulaa meidän loppu. Kai siihen viittas myöskin ruhtinas, kun marskia hän vastustamaan käski ja tahtoi apuhunsa luottamaan.

USEITA ÄÄNIÄ: Siis sontaryyttärit me karkoitamme!

TOISIA: Ja huovit lyödään täältä Suitiaan!

FORDELL: Vaan mitä itse mietit, Jaakko Ilkka?

ILKKA: Kun kuulen teidän, jonka kuningas lain noudatust' on valvomahan pannut, kun kuulen teidän suusta sodan kieltä, ja että ruhtinas on samaa mieltä --

KONTSAS: Ja sitä mieltä myös on kirkkoherra!

ILKKA: Hän siitä Herran eessä vastatkoon! Vaan tätä kuullessani paisuu sappi jo minunkin --

KAIKKI: Siis Ilkka suostuu!

ILKKA: Mun taloain on huovit vieroneet, lie konnat isäntääkin peljänneet, mut tänään vartiatta talo jäi, niin rosmot lehmän vei ja aitat ryösti --

FORDELL: Sä näät, ei kulkukoirat ketään säästä.

ILKKA: Ja vaimoni, jo ennestänsä sairaan, he piiskoillansa pyörryksihin ruoski ja telkes navettaan --

FORDELL: Nuo hirtehiset!

ILKKA: Nyt makaa hän ja maatessansa hourii ja silmistään kai näkö myös on mennyt --

FORDELL: En kummeksis, jos kohta karhukeihään sä oisit konnan lyönyt kylkiluihin!

ILKKA: Mit' oisin tehnyt, sit'en tiedäkään -- mut kurja raukka kynsistäni pääsi.

POUTTU: Mit' et sä tehnyt, voit sä vielä tehdä, kun kaikki noustaan niinkuin yksi mies!

KAIKKI: Siis käymme keihäisiin ja tapparoihin!

ILKKA (varmasti): En esivaltaa vastaan nouse minä, niin kauvan kuin on toivo oikeudesta!

POUTTU: Hän peräytyy!

PENTTI PIRI (halveksien): Voi kurjaa pelkuruutta!

ILKKA (kääntyen kiivaasti Piriin päin): Ken pelkuriks mun huutaa uskaltaa, ei tunne ilmajoen Ilkkain töitä!

FORDELL: En sua ymmärrä. Sä miksi emmit?

ILKKA: Siks, että rinnassani ääni soi, mi koston Herran käsiin jättää käskee, siks, että Ruotsilla on kuningas, lain kautta kruunattu ja häll' on valta myös jakaa oikeutta jokaiselle; mut häll' on käskynhaltijana marski.

PENTTI PIRI (toisiin kääntyen): Mut mitä perhanaa hän tahtoo siis?

ILKKA: Ma tahdon kuulla itse marskin suusta, jos on jo oikeus kuollut Pohjanmaalla ja haudattuna Ruotsin vanha laki.

FORDELL (muille selittäen): Hän tahtoo lähetystön marskin luo.

POUTTU (tehden halveksivan kädenliikkeen): Ma kengät kuudet olen rikki käynyt ja kuudet hangat halki soutanut, ja suojakirjat mull' on kuninkaalta ja luvat kauniit Kaarlo herttualta -- mut marski kirjoistani huolii viis ja hylkyhuovit rosvoo niinkuin ennen!

ILKKA: Niin olet sinä tehnyt; siksi sun on helppo huutaa: sotaa Flemingille! Ma tahdon kerran häntä haastattaa, sen jälkeen selvä myöskin mun on tie.

FORDELL: Mut ensin käydä aiot marskin luona?

ILKKA: Sen teen mä yksin, ellen muita saa.

FORDELL: Luo marskin on jo monia täältä mennyt, mut harva tullut sielt' on takaisin. On lujat Turunlinnan vankityrmät ja varma hautas "kuoppatorni" on.

ILKKA: Ja vaikk' ois marski itse Belzebub ja perkeleitä koko Turku täynnä, ma siellä käyn, -- Ken lähtee kumppaliksi?

(Pitkä äänettömyys).

PENTTI ILKKA (astuu rohkeasti isänsä luo): Ma lähden kanssas, isä, marskin luo!

ILKKA (silittää poikansa päätä): Sä kunnon poika, kohta täysi mies, jo varhaiseenpa Ilkkain mieltä näytät! Mut äitis täällä sua tarvitsee, jos Jaakko Ilkkaa palaavaks ei näy, (Maunu tulee huomaamatta sisään talonpojan vaatteissa). Mut eikö täällä joukossamme miestä, ken kerallani Turkuun uskaltais? (äänettömyys). Ken täällä suurin äänin, rehennellen huus äsken pelkuriksi Jaakko Ilkkaa? Kai lähtee hän mun seurakumppaliksi?

PENTTI PIRI (taampaa mutisten): En lähde syötiks marskin huoviloille, kun Tukholmaan on yhtä pitkä tie.

ILKKA (ivallisesti): Ja kun ei sulla hengenvaaraa siellä!

MAUNO (tulee esille): Ma tulin juuri, kysymykses kuulin ja mukaas lähden, jos sä sallit sen.

ILKKA (hämmästyen): Kas, Maunu täällä, ilman haarniskaa? Sä mitä kummaa, poika, ilveilet?

MAUNO: Mä haarniskan ja kypäräni heitin, nyt olen vapaa mies kuin muutkin täällä; se virka koiran on, sen tiedän nyt, ja vaikka kohtaa mua marskin kosto, ma mukaas lähden, jos sen tehdä suot.

ILKKA (liikutettuna): Oon sua epäillyt, sen tunnustan -- ken marskin huoveja ei epäilis? -- Nyt sinut mieheks nään. Kas tuossa käsi! (Kättelevät). Vaan surman suuhun lienet liian nuori, ja sua kaipaa myöskin toiset täällä -- (hiljempaa) on ullakossa Kirsti äidin luona.

(Maunu vetäytyy syrjemmäs).

FORDELL: Ma luulen, Ilkka, että kumppalitta sun täytyy marski käydä kuulemassa.

ILKKA: Niin, siltä näyttää. Käynkin yksin siis.

KONTSAS (joka istualtaan on kuunnellut Ilkan puhetta, nousee äkkiä ylös): On vaimo, lapset mulla niinkuin sulla, vaan Herra suomansa kai suojelee; ja kosk' ei lähde muut, ma lähden kanssas.

ILKKA (iloisesti Kontsaalle kättä lyöden): Se oikein puhuttu, sä Kyrön pappi, meit' on siis vielä kaksi tosi miestä -- ja meiltä marski kuulkoon totuuden!

KONTSAS: Ma hälle uskonmiehen virren veisaan, kun paavin eljillä hän kansaa uhkaa.

ILKKA (yllä iloisemmin): Niin, anna lemmolle sä moinen läksy, ett' täräjääpi Turunlinnan seinät; ma myöskin laulan hälle oudon laulun ja omaatuntoansa kutkuttelen.

FORDELL; Se siis on selvä: Ilkka sekä Kontsas käy ensin Turkuun, rautamarskin luo. Mut marski hän on vanha pyydysmies: ken Turkuun lähtee, hän käy hiirenloukkuun.

ILKKA: Ma tahdon tutkistella loukun tuon.

FORDELL: Sa tee kuin tahdot; varoittanut olen, mies olet itse töistäs vastaamaan. Ma kauppahaahdellani Ruotsiin lähden kai pian taas. Ken yhtyy seurahan?

TOMMOLA: Ma lähden kanssas.

PENTTI PIRI: Valmiit oomme kaikki!

POUTTU: Niin usein turhaan tuon oon vaivan nähnyt, kai nyt mä kotimieheks tänne jään.

FORDELL: Ma kaikki saatan, mutta Pouttu mukaan!

MUUT: Niin, Pouttu mukaan!

POUTTU: Kaikki niin jos tahtoo, ma lähden ilman eriseuraisuutta.

FORDELL: Me lähdemme jo syksyn loppupuolla. Ja milloin Ilkka sekä Yrjö Kontsas?

ILKKA: Ma oisin valmis Pertun päivän jälkeen, mut vuottaa tahdon, kunnes Katri kostuu.

FORDELL: Siis täksi kertaa päättyi työmme täällä -- ja nyt se, Luojan kiitos, onnistui: näät Ilkka, jos hän palaa, meihin yhtyy ja jos hän surman saapi Flemingiltä, niin Ilmajoella nousee koko kansa -- ei ruumis kostamatta päätään heitä. (Ilkka tekee liikkeen kädellään). Niin, niin, ma tiedän valtas täällä, Ilkka, kuin valaan sanaas uskon minäkin.

ILKKA: Kai miehen sana yhtä on kuin vala.

FORDELL: Niin sun on sanas, siksi iloitsen, (Tarttuu pöydällä olevaan haarikkaan). ja muiden kanssa onneksesi juon!

(Juo ja antaa haarikan kulkea).

KAIKKI: Niin onneks Ilkan, onneks Pohjanmaan!

FORDELL (astuu Ilkan luo ja kättelee häntä): Nyt jätän jäähyvästit Ilkkalalle, mun täytyy tyttäreni Barbron luo -- sä tiedät, vävy mull' on Kruunupyyssä!

ILKKA: Ma tunnen Martti herran pappilan.

FORDELL: Niin, mull' on veronkanto siellä kesken -- (Iskee silmää) ja Monikkalan herra myös on siellä.

ILKKA: Ma ymmärrän ja matkaan lasken teidät, vaikk' oiskin viivykkinne kunniaksi. Sä, Pentti, tanhuasta hepo tuo ja Hannu herra veräjälle saata!

(Pentti pois).

FORDELL (muihin kääntyen): Te mukaan lähdette? Siis rauha taloon!

KAIKKI (lähdössä): Jumalan rauha tänne Ilkkalaan!

(Kättelevät ja menevät).

KONTSAS (menee viimeisenä ovelle, mutta kääntyy takaisin Ilkan luo): Siis päätetty: me lähtään marskin luo ja meiltä kuulla saa hän kansan äänen?

ILKKA: Ma hälle pohjolaisen kiellä haastan.

KONTSAS: Ja minä Herran soitan pasunaa, vaikk' ammuttais hän hengen kankahalle; "tie helvettiin käy jesuiittain kautta", niin sanon hälle, vaikkei kieltä oiskaan.

ILKKA: "Ken rikkoo lait ja oikeutta polkee on valapatto eessä Jumalan", sen hälle huudan, vaikka hirsipuusta!

KONTSAS: Niin tehdä vannomme ja ken jos väistyy, sen korpit nokkikoon ja madot syököön kuin koiran raadon haisevalta suolta. Sen sielu älköön koskaan rauhaa saako, vaan lailla Hornan hengen kummitelkoon ja kyttyräissä, hampaat irvellänsä hän ontuvana menköön helvettiin!

ILKKA ja KONTSAS (käsi ylhäällä): Sen vannon kautta sielun autuuden!

KONTSAS: Siis rauha taloon!

ILKKA: Onni lähtijälle! (Kontsas pois).

(Ilkka menee ovelle hänen jälkeensä, palaa takaisin ja jää seisomaan mietteihinsä),

He rauhaa toivottivat, nyt kun juuri ma oman rauhan uhraan oikeudelle. Mit' onkaan tapahtunut? Tänään kai ma aamukirkkoon läksin niinkuin ennen? Ja nyt on ryöstettynä isäin talo, on rammaks ruhjottuna vaimo multa ja muiden mielestä jo kangastaa vain tyrmä mulle sekä hirsipuu! Ja sentään tuntuu täällä rinnassani kuin siell' ois rauhan suuri sunnuntai ja sielussani koittais kirkas päivä ja kirkon kellot kaukaa kumajais. (Hetken äänettömyys). Niin on, ma tiedän sen, ma tunnen sen, ma astun varmaa tietä oikeuden -- ja oikeutemme marskin täytyy myöntää. Hän onhan laamannina Pohjanmaan ja vallanhaltijana kuninkaan -- ei väärää sallia voi kuningas. Vaan jos mä sentään surman suuhun käyn Mut eestä oikeuden sen teen mä silloin -- niin monta kuollut on jo eestä sen, miks sit'ei tehdä voisi Jaakko Ilkka?

(Esirippu alas).

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimäinen kuvaelma.

Juliana-herttuan holvikatolla ja seinäpilastereilla varustettu sali Turun linnassa. Perällä suurempi ovi, jonka yläpuolella herttuakunnan vaakuna; sivuilla ovet molemmin puolin, oikealla Flemingin, vasemmalla Stenbockin vaakunat. Seinillä uhkeat seinäverhot ja Kustaa Vaasan, Erik XIV:n, Juhana III:n ja Sigismundin kuvat, kruunuilla varustetuissa puitteissa. Oikealla kaksi ikkunaa, niiden välissä tukeva kirjoituspöytä, kirjoitusneuvoineen sekä tammen värinen kirjoitustuoli; vasemmalla (etualalla) korkeaselkäinen, nahkalla päällystetty nojatuoli, sen vieressä uuni, jossa takkavalkea palaa. Uunin edessä kabden-istuttava rahi.

Pari Flemingin väreihin puettua palvelijaa; peräoven molemmilla puolen pari hilporeilla varusteltua huovia, jäykkinä ja juhlallisina. Nuori vänrikki Pietari Paavalinpoika Juusten istuu uunin edessä olevalla rahilla tuijotellen äänetönnä valkeaan.

Aika: päivällisen tienoissa.

ENS. PALVELIJA (puoliääneen): No, mitä luulet Hornin hyötyvän sä tästä matkastansa, veikko?

TOINEN PALVELIJA (samoin): Hm, lie rauta kovempaa kuin sarviluu. --

ENS. PALVELIJA (samoin): Mut tuiki uljas mies on Kankaan herra, niin ylväs katse ja niin hieno käytös!

TOINEN PALVELIJA (samoin): Niin, totta kyllä; mutta liian hienot on hällä sarvet marskin rautakouriin; sen äsken oivalsin, kun hanhensulkaa sain Ribbingille teroitella.

ENS. PALVELIJA (samoin): Hm, niin luulen minä myös; -- mut lempo soi, ois toista sentään moista ylimystä kai palvella kuin meidän karhuamme. Vai kuinka luulet?

TOINEN PALVELIJA (vilkaisten arasti Juusteniin): Hiljaa helkkarissa! Vois sulle kalliiks käydä moiset mietteet: ei sovi palkkaorjan arvostella.

PIETARI JUUSTEN (havahtuen): Sä mitä supatat kuin juoruämmä? Kuin kauvan luulet, että kokous kestää?

TOINEN PALVELIJA: On kohta ruoka-aika, jalo herra, ja siksi päättynee kai istunto.

PIETARI JUUSTEN: Ja kuinka näyttää käyvän lähetystön? Min näköinen on herra Kankaisten?

TOINEN PALVELIJA: Viel' äsken tyynnä istui hän ja kuuli, kun puhui Laukon Kurki.

PIETARI JUUSTEN: Entäs muut? Kai Kurjen lauluun yhtyi Teijon herra?

TOINEN PALVELIJA: Hän äänetönnä niinkuin muutkin istui.

PIETARI JUUSTEN: Ja marski itse?

TOINEN PALVELIJA: Niinkuin ukkospilvi, hän pöydän päässä punoi viiksiänsä.

PIETARI JUUSTEN: Vai punoi viiksiään, siis jyrähtää myös kohta ukkonen, siit' olkaa varmat. (Kovaa ääntä kuuluu perältä). Kas, nyt mä marskin äänen selvään tunnen, se soi kuin tykkein jymy kaukainen ja sanat kuulia on kanuunain. Ei kestä niitä Louhisaaren linnat, ei kuulu Kurjen kukerrukset silloin ja sarvet nilelleen käy Horninkin, (kuuntelee). Kas niin, nyt: "ulos!" huutaa marski -- "pois käsken linnasta ma kuninkaan nyt teidät Kaarlo herra Kankaisten!" Voi saakeli! (kuuntelee) Ei kuulu hiiskahdusta! Ei kenkään tohdi häntä puolustaa -- nyt herttua sai kerran sarven täyteen -- Ahaa, jo kuulen jonkun askeleita.

(Tulee etualalle, asettuu suoraksi).

HOVIPOIKA (lyö oven seljälleen, niin että näkyy sali, jossa Suonien aatelistoa istuu pitkin penkkejä; huutaa): Jalosukuisen Kankaisten vapaaherran ratsu on satuloitava!

(Odottaa siksi, kunnes hänen jäljessään rientävä Kaarlo Horn on tullut näyttämölle, jonka jälkeen ovi suljetaan. Yksi palvelijoista rientää heti ulos ja pihalta kuuluu huuto: Jalosukuisen Kankaan vapaaherran ratsu tuokaa!)

KAARLO HORN (tulee kalpeana ja kiihkoisana nopein askelin): Mun hansikkaat ja kypäräni tänne!

PIETARI JUUSTEN (viittaa palvelijoille, jotka heti rientävät oikealle): Te poisko linnasta jo matkustatte siis, jalo herra?

KAARLO HORN (istahtaen uuni-rahille, selin Juusteniin): Niin, mun täytyy rientää -- kai avovettäkään ei kauvan kestä.

PIETARI JUUSTEN (ivallisella kohteliaisuudella): Sven Maununpoian sekä Ribbingin kai ratsut satuloida myöskin saa?

KAARLO HORN (jyrkästi): Ei, ei he toistaiseksi linnaan jäävät.

(Palvelija tuo kypärän ja hansikkaat. Horn panee kypärän päähänsä ja alkaa, jalkojansa uunin edessä lämmitellessään, vetää hansikkaita käsiinsä; itsekseen).

Kuin viekas kettu on tuo Suomen karhu -- hän ensin ärsyttäin mun kiivastutti ja hyödyksensä käytti hedelmät. Ja mikä häväistys! Mä olen varma: nuo herrat tuolla meidän kuninkaasta on kaikki samaa mieltä niinkuin minä. Ja Fleming myös hän kyllä tyysti tietää, ei sovi meille heikko Sigismund, Vaan hän on viekas; hänen oma valta näät nousee, laskee kanssa kuninkaan ja siksi vastustaa hän meitä aina. (Heristää kädellään ovelle päin), "Nur abzuwarten", sanoo Erik Sparre -- sa makaa talvi, karhu, pesässäs, mut kevään tullen ehkä katsotaan, ken täältä lähtee, kuka linnaan jää! (Nousee ylös). Te, vänrikki, kai voitte näyttää tien luo Ebba rouvan?

PIETARI JUUSTEN (ivallisen kohteliaasti): Kyllä, jalo herra -- tien palvelija tietää lyhimmän!

KAARLO HORN (katsoo tuimasti Juusteniin): Id verum: _qvalis rex, talis grex_. Siis, vänrikki, ma sulkeun suosioonne!

(Menee palvelijan opastamana).

PIETARI JUUSTEN (kumartaa ensin syvään, remahtaa sitten nauramaan): Hah hahhahaa! Ja Ruotsiin terveiset myös vänrikiltä viekää -- herttualle! Voi peijakkahan marski! -- kilpaveljen hän ajoi linnastaan kuin kulkukoiran ja toisten jäädä antoi. Nöyryytystä siin' oli kyllin tuolle sarvipäälle. (Lähestyy ovea). Ahaa, nyt istunto jo vihdoin päättyy, siis kohta haarikan myös minä saan.

(Erik Ribbing, Sven Maununpoika. Knut Kurki ja Pentti Söyringinpoika Juusten tulevat perältä puhellen keskenänsä. Oven avautuessa nähdään herrojen nousevan istuimiltaan, toisten keskustelevan ryhmittäin, toisten rientävän pois eri tahoille).

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Siis kaukovieraat Turku menettää näin heti kohta; meidän halvat ruo'at ja kehnot juomat armoa kai löydä ei myöskään edessänne, jalot herrat?

ERIK RIBBING: On marskin kyökki sekä vanhat viinit jo kuulut Ruotsissai; mut tällä kertaa ei salli aika meidän viivähtää. Me kiitämme -- ja ratsut tahtoisimme!

(PENTTI SÖYRINGINPOIKA viittaa nuorelle Juustenille, joka heti poistuu).

KNUT KURKI (joka tällä välin on puhellut Sven Maununpojan kanssa, kääntyy Ribbingiin) Te näitte itse, jalo Ribbing, nyt, millainen valta tääll' on Flemingillä; hän persoonallaan kaikki hallitsevi ja suojanaan on aina knninkuus. Se liekin meidän kaikkein varmin turva.

ERIK RIBBING (hermostuneesti): Niin, kuningas on aina kuningas, se tuttu meille on kuin teillekin. Mut kuningas on poissa, herttualle on säädyt vallan hoidon uskoneet. Ken vastaan kapinoi, on luopio ja isänmaansa turmioksi toimii, niin kuuluu päätös Ruotsin säätyjen.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (tullen väliin): Sen tiedämme, vaan parhaintahan lie, jos tästä päättää itse Sigismund.

EERIK RIBBING (kohottaen olkapäitään): Sen viestin Suomesta ma vienkin nyt, te sanoistanne itse vastatkaatte, kun kerran tiliin vaatii herttua. -- Ja ratsut?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Valmiina on pihamaalla.

ERIK RIBBING: Siis Herran haltuun, jalot Suomen herrat!

(Erik Ribbing ja Sven Maununpoika menevät).

KNUT KURKI (seisoo hetken ääneti): Tää käynti ennustavi pahaa meille --

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Päin vastoin. Nythän täällä yhtä mieltä taas oltiin ylhäiset ja alhaiset. Jos aateli ois aina tällainen, ei hätää meillä?

KNUT KURKI (surullisesti): Entäs kansa?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (matkien ylenkatseellisesti): Kansa! Sen täytyy kestää, minkä kestää muut. Niin laita meillä on kuin muuallakin: käy sotaa aateli ja hoitaa valtion, mut talonpoika, hän saa viulut maksaa. Siis onni sen, ken aateliin on päässyt!

KNUT KURKI (katsoo halveksien Pentti-herraan; itsekseen): Tuon vaari itse vielä maansa kynti ja nyt hän nylkis vaari-vanhankin!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (leikillisesti): Ka, surkoon rahvaan eestä kuningas, mut meitä vartoo marskin kestit nyt. Siis atrialle!