Part 17

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Aika on elämään jo sunkin tutustua ja asioihin valtakunnan... Näätkös, jos Tukholmaan sun marski tahtoo, niin hän valtakunnan tehtäviin sun aikoo.

GOTTSCHALK FLEMING: Ma luulen, ett'en pysty niihin, appi.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Sen saamme nähdä ... muut' ei tarviskaan kun ymmärrät sä, minkä näät ja kuulet ja tiedot annat... Tämä nuijasota on siihen oiva koulu: aikakirjat niin harvoin tietää, että rahvas itse ois noussut kapinaan.

GOTTSCHALK FLEMING: Niin, se on totta, mut taalalaiset Kustaa Vaasan aikaan --

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin kyliä, niin, mut Suomen aikakirjat ei tunne tapaust', että koko kansa -- --

(Lautamiehet, luvultaan kuusi, ynnä ens. ja toinen palvelija tulevat oikealta).

vaan siinähän on meidän lautamiehet ja uskotut ja viisaat, varovaiset! Te Prijs ja Tönneson jos käytte tänne -- hoi, Mikko, penkit jalosyntyisille (Palvelijat rientävät vetämään penkkejä seinän viereltä). ja mulle pöytä tuolta ... herra Gottschalk saa tuosta nahkatuolin, -- joutuun, Mikko!

(Palvelijat täyttävät käskyt. Kaikki istuvat paikoilleen, Pentti Juusten pöydän ääressä olevaan nojatuoliin, Gottschalk häntä vastapäätä ja lautamiehet vasemmalle).

Niin, nyt kun meillä tiedot verekset on tämän kauhun sodan päätöksestä -- sen lienette jo kuulleet, lautamiehet? (Nämä myöntävät). ja nyt kun Ilkka rikoskumppaleineen on saanut kuolemansa hirsipuussa... niin, hyvät herrat, nähkääs semmoinen on ollut käsky marski Flemingin!... Vaan nyt kun sota lopun saanut on, voi alkaa kuulustelu sodan syistä. Ei tosin valtaa oikeus-istuimen, niin, sit' ei ole meillä, mutta täällä on vankiemme joukoss' suurimmat pääyllyttäjät Pouttu, Vilpunpoika ja pari rikollista pappihurttaa... Ja siksi, herrat jalosyntyiset ja viisahat ja ... (Melua oikealta). mutta, Mikko hoi, käy katso, ketkä siellä elämöi! (Ens. palvelija menee). Meill' on siis tässä uusi merkkijuttu ja tyyneesti on harkittava kaikki.

ENS. PALVELIJA (palajaa): Se vanki ullakolta ... kirkkoherra... ei ketään tottele, vaan vastaan potkii ja hiilihangoin pieksää vartijoita...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Jos pappi potkii, eihän purre sentään, tuo sisään vanki, vaikka väkisin!

ENS. PALVELIJA: Hänt' eivät huoneestaan saa vartijat, hän vasta lauvantaina tulla lupaa -- se toinen pappi, Eerik Markusson, taas huutaa, että tuomariksi hälle ei kelpaa vouti Juusten...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Vai ei kelpaa? Tuo sisään vangit ... myöskin pastori -- (Lautamiehille). lain-alainen on hän kuin kaikki muutkin! (Ens. palvelija menee). Kas, siinä näätte, herrat lautamiehet, ai, mikä sisu Herran miehelläkin! Lain eessä sentään kaikk' on yhtäläiset...

(Samassa tulee joukko vankeja, etunenässä vartijan lykkäämänä laiha, harmaahapsinen, villiytyneen näköinen pappi, sitten Pouttu vanhentuneena, kädet eteen sidottuina, useilla, kuten Tommolalla ja Vilpunpojalla kädet taakse sidottuina; lopuksi muutamia huovivartijoita).

PAPPI (tullessaan vartijan lykkäämänä, huutaa): Mun tuomariks ei kelpaa vouti Juusten ja hänen uskottunsa...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (äkäisesti): Vaiti, pappi!

PAPPI (huutaen): Mun Herrani on Kristus...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (lautamiehille): Hän on hullu!

PAPPI (kuten äsken): Hän yksin tuomitkoon mun erhetykset, hän, joka kärsi täällä toisten vuoksi... vaan teidän valtanne on perkeleeltä!...

POUTTU: Ma myöskin kieltäyn tässä vastaamasta, jos olen syypää, päättää kuningas; mut armo-kirjat meille herttualta...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (äkkiä väliin ehättäen): Joit' et sa lukeakaan itse tainnut!...

POUTTU: En tainnut silloin, mutta taidan nyt..,

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (nauraen lautamiehille): Te kuuletteko: kolme kuuta tuskin hän istunut on kuoppatornissamme, niin väittää oppineensa lukemaan! (nautaa) No, hyvä, sangen hyvä!... (Gottschalkille). Pöytäkirjaan siis merkittäköön, että vanki Pouttu täss' syyttää yllyttäjäks ruhtinasta.

POUTTU: Ma sanon niinkuin pastorikin tässä: mun tuomariks ei kelpaa vouti Juusten!

MUUT VANGIT (yhtä aikaa): Niin, tuomariks ei kelpaa vouti Juusten!

(Levottomuutta lautamiehissä).

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kiihtyen): Häh, juuri teille, koppi-istujille on vouti Juusten tuomari...

PAPPI: Ei mulle, mun tuomari on Kristus taivahassa!...

(Melua oikealta).

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Vait, sinä hullu ... teille nuijapäille on Herrallakin valmis helvetti... ja siell' on teidän paikka ... mutta siellä on teillä tuomarina...

(Ovi oikealla lyödään auki ja sisään astuu):

HOVIPOIKA (ilmoittaen): Marski Fleming!

(Vangit peräytyvät perälle, Juusten, lautamiehet ja Gottschalk nousevat ylös; aseiden ja kannusten helinää rappusissa, kaksi aseellista huovia sisään, sitten Knut Kurjen ja Pietari Juustenin tukemana marski Fleming sota-asussa. Huomatessaan isänsä horjuvan rientää):

GOTTSCHALK FLEMING (marskia vastaan): Sa olet haavoittunut, isä?

KLAUS FLEMING (ponnistaen itseänsä ja irtautuen Kurjesta sekä Juustenista): Ei hätää, vain pieni kohtaus ... menee ohi kyllä, kun levähdän ... on taival ollut pitkä... ja kiiruhtaa ma tahdoin teidän luo!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kumartaen); Kuink' oomme teitä varronneetkin, marski! Nyt puolest' alamaisten kaikkien ma lausun ilon siitä, että jälleen te täällä ootte...

KLAUS FLEMING; Kiitos, vouti Juusten; niin, nyt on matka tehty, tuima reissu. (Yrittää istua nojatuoliin, vaan katsahtaa samassa ympärilleen). Vaan mikäs messu teillä tääll' on ollut? Mun tulojuhlaan tyrmästäkö vangit sa olet kutsuttanut, Juusten?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (hiljempaa marskille): Anteeks, mut uudet lautamiehet harjoitusta on vailla olleet ... siksi kuulustella ma tahdoin vankejamme sodan syistä.

KLAUS FLEMING (tehden kädenliikkeen): Vai niin ... mut riittää täksi kertaa, Juusten, ja voihan jatkaa ... vaikka huomenna. Hyvästi, lautamiehet ... vangit kaikki pois tyrmähänsä täältä saattakaa; ma tahdon rauhaa!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (antaa merkin vartijoille): Vangit tyrmään siis!

(Vartijat häätävät ulos vankeja. Viimeisiksi jäävät kuitenkin pappi ja Pouttu, joista edellinen vartijan häätämisestä huolimatta lähenee marskia).

PAPPI: Olette sangen sairas, marski Fleming!

KLAUS FLEMING (katsahtaen häneen): Ken olet sinä?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (marskille): Rautalammen pappi, se, joka Padasjoella vangittiin, puol'-hullu mies...

PAPPI (tulee lähemmäs): Mut puhdas opiltansa, mies punakirjan, saman rituaalin kuin meidän armollinen majesteetti! Te ootte sairas, marski, sangen sairas ja jos vain sallitte, niin sakramentit jaan teille tässä vanhan tavan jälkeen!

KLAUS FLEMING (voudille): Vie hiiteen pappi punakirjoinensa, jok' esivaltaa vastaan noussut on!... (Papille) Ma pidän rituaalit niinkuin tahdon... ja sakramenteistasi happamista en anna vanhaa saapasvartta!

PAPPI (johon Pietari Juusten huovien kanssa samassa tarttuu kiinni): Vai niin, vai kiroat sa pyhät kirkonmenot: mut muista, marski, torvet tuomion sun korvissasi kohta soi ja sulla on silloin eessäs ilmestyksen näyt -- ja kirkon kirous!

KLAUS FLEMING: Viekää pois tuo hullu!

(Pappi viedään pois).

POUTTU (jota myöskin ruvetaan häätämään): Tuo on siis marski! (Ääneen nöyrästi). Anteeks, marski Fleming, ma olen Pouttu, kuoppatornin vanki, ja tietää tahtoisin: miss' ovat nyt mun kumppalini?...

KLAUS FLEMING (ankarasti): Hirsipuussa!

POUTTU: Vai niin; (Lähenee marskia). mut sit' en usko.

KLAUS FLEMING: Häh? et usko?

POUTTU: En.

KLAUS FLEMING (naurahtaen): Kas, sepä hauska ukko! ... kaikkein nähden ma heidän ruumiit maasta kaivatin ja teiliin panna annoin ... neljään osaan he hakattiin ja seipään nenään päät, ... kuin laki kuuluu kansan nostajille; sen näin ma itse niinkuin herrat tässä!

PIETARI JUUSTEN ja KNUT KURKI: Niin, siellä kirkonmäellä riippuvat he hirsipuussa!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (päätänsä puistellen): Taivas varjelkoon!

POUTTU: Mut ruumiina on kaikki yhtäläiset -- ja sit' ei sallinut ois herttu Kaarle!

(Vartijat vievät Poutunkin; huoneeseen jäävät marski, Kurki, molemmat Juustenit ja Gottschalk).

KLAUS FLEMING (nauraa vastahakoisesti): Sep' oli lysti ukko ... tyrmävangiks kun säästyi hän .. niin siellä päähän hälle on noussut moisiakin hourehia!

GOTTSCHALK FLEMING (säikähtäneenä): Siis kaikki hirtettiin?

KLAUS FLEMING (jäykästi): Se oli pakko. (Äänettömyys). Mut miss' on Ebba rouva? (Kuin itsekseen). Ennen aina ol' ensimmäisnä vastassani hän.

GOTTSCHALK FLEMING: Niin, Ebba rouva huovein kanssa juuri läks äsken vastaan veli Juhanaa.

KLAUS FLEMING (ikäänkuin ei olisi kuullut oikein): Läks ketä vastaan?

GOTTSCHALK FLEMING: Veli Juhanaa...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (ehättäen selittämään): Niin, nuori Fleming kautta Danzigin on Suomeen saapunut...

KLAUS FLEMING: Vai on hän tullut!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut laiva jäätyi hältä saaristoon ja itse sairastui hän kuumetautiin... sen vuoksi vastaan läksi Ebba rouva... mut pian kumpikin kai täällä on!

GOTTSCHALK FLEMING: Häll' onkin linnan parhaat orhit, isä!

KLAUS FLEMING: Vai niin on asiat ... no, varrotkaamme... (Itsekseen). mut mua vaivaa pahat aavistukset -- (Ääneen Pentti Juustenille). Kai sentään, Juusten, tarpeellista lie mun tulostani viesti heille laittaa... mut heti kohta ... ratsain ... hiirakolla!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kumartaen): Ma miehen varman siihen valitsen, Mut matkan jälkeen rauhaa kaipaa marski, (Katselee vuodetta). on vuode tehtynä ja Bertil Galle saa tulla tänne ... tai jos sallitte, ma itse autan päältä haarniskan.

KLAUS FLEMING: Sen tehköön Pekka...

GOTTSCHALK FLEMING: Taikka minä, isä?

KLAUS FLEMING: No, vaikka sinä, Gottschalk... Mutta Juusten, sa saata Laukon herra vierassuojaan...

KNUT KURKI: Mut marski sairas on ... jos jotain sattuis, ma läsnä mielelläni oisin siksi!

KLAUS FLEMING (ponnistaen): Ei hätää, Laukon herra, vielä kotvan me kiusoitamme herttuaa ja ryssää, kun kuninkaalle säilytämme maan -- (Nauraa väkinäisesti). ja Käkisalmea saa vuottaa ryssä, näät sit' ei jätä Viikin vapaaherra ja rautamarski Fleming, Noki-Klaus!

KNUT KURKI (kumartaen): Kai ryssä suostuu vielä vartomaan... siis poistua mun sallii marski?

KLAUS FLEMING: Menkää, vaan linnaan jääkää sentään toistaiseksi.

KNUT KURKI: Jumalan rauhaa, marski, huomiseksi!

(Menee Pentti Juustenin kanssa).

KLAUS FLEMING: Ja sinä, Pekka?

PIETARI JUUSTEN: Varron käskyjänne!

KLAUS FLEMING: Tuo iltajuomani ... tai tuokoon Mikko, niin pääset lepoon ... sitä tarvis lie?

PIETARI JUUSTEN: Jos saisin nähdä marskin levähtävän, niin kolme vuorokautta valvoisin!

KLAUS FLEMING: Hm ... entäs Kaarina?

PIETARI JUUSTEN: Ma kutsun neidin.

(Pois).

KLAUS FLEMING: Tuo kunnon poika!... Vai on Ebba poissa?... no, Gottschalk, autas vanhaa isääs, että saan päältäni ma haarsniskan ja miekan...

(Gottschalk rientää luo, marski yrittää nousemaan, mutta vie samassa kätensä rinnalleen ja voihkaisee).

Kas, pirun noitaa ... tuohon samaan paikkaan se aina vihlaisee kuin veitsen isku.

GOTTSCHALK FLEMING (auttaessaan marskin päältä): Jos on se ehkä hengenvaarallista!

KLAUS FLEMING: Äh, sit' on usko ... nyt se ohi onkin... niin, Kaarina?...

PIETARI JUUSTEN (tuo pikarin, jonka asettaa pöydälle): On kohta täällä, marski!

KLAUS FLEMING: Saat mennä, Juusten! (Juusten pois). Entäs sinä, Gottschalk? nyt on jo ilta ... lienee myöhäkin, ma itse lepoon tahdon matkan jälkeen, sa levähtää voit vieruskammiossa, niin kutsun tarvittaissa ... miss' on kello? (Katselee ympärilleen). Kas, senkin vieneet...

AUNE (tulee ja rientää suoraan marskin luo): Isä puhui totta... ett' on jo tullut marski...

KLAUS FLEMING (jonka eteen Aune on polvistunut): Rakas lapsi, sa olet kai jo ikävöinyt meitä... Nyt saatte kohta häitä viettää, lapset, ja komeasti takaa marski Fleming...

AUNE ja GOTTSCHALK FLEMING (yht'aikaa): Oi kiitos, isä kulta!

KLAUS FLEMING (pyyhkien hiansuulla silmiänsä): Isä-kulta?! Kas, sitä noitaa ... silmää karvastaa vain yhä vielä ... ei, mun maata täytyy... (Aune ja Gottschalk nousevat ylös). ja menkää tekin, lapset... Gottschalk maatkoon siis vasemmalla ... jos ois tarvis häntä.

KAARINA (juosten vasemmalta): Se on siis totta, ett' on isä tullut?

KLAUS FLEMING (hyväillen häntä): On, tyttöseni ... täällä ollaan taas... kai oletkin jo meitä ikävöinyt?

KAARINA: Niin, -- ja jos? Vaan tervehän sa olet!

KLAUS FLEMING (teeskennellen): Ka, terve, terve!

KAARINA: Vaikka Juusten äsken sun hengensairaaks tiesi!... Juoruinensa hän joskus meitä vallan säikähyttää. Siks en ma uskonutkaan ... mutta Gottschalk kai kertoi Juhanasta? Äidin kanssa hän pian täällä on ... mut (Hiljaa marskille). silloin täytyy kai Aunen pois ... he häitä vartovat... ne toimittaa kai isä kohta heille?

KLAUS FLEMING (yhä ponnistaen peittääksensä heikkouttaan): Niin, huomenna...

KAARINA: Tai jälkeen Maarian... sen luvan on he saaneet sulta, isä...

KLAUS FLEMING: Ja sen ma pidän! (Käännähtäen). Gottschalk. Maariana siis saatte häänne...

AUNE: Meill' on aikaa kyllä...

GOTTSCHALK FLEMING: Niin, meill' on kyllä aikaa... (Tulevat lähemmäs). Kaarina, Me liiaks ehkä isää väsytämme... hän halaa lepoon pitkän matkan jälkeen!

KAARINA: Se on siis lopussa tuo nuijasota! Jumalan kiitos ... koht' on kevät taas ja täällä alkaa sitten toinen leikki... Mut todellako lepoon tahdot, isä?

KLAUS FLEMING: Niin, levähtää kun hetken saan ma vain, niin sitten puhellaan ... ja Ebbakin jo siksi saapunee ... hyvästi, lapset!

(Suutelee Kaarinaa otsalle; Aune ja Kaarina pois).

GOTTSCHALK FLEMING (palaa verkalleen ovelta takaisin): Siis sota loppunut on kaikkialla!

KLAUS FLEMING (varmasti): On ... kaikkialla...

GOTTSCHALK FLEMING: Eikä kansa enää voi nousta aseisiin?

KLAUS FLEMING: Ei tahdokaan -- ja myöntäneet on itse meille, että he toimineet on toisten viettelystä ja yllykkeestä perkeleen...

GOTTSCHALK FLEMING: Ja töistään on kuolleet hirsipuussa päälliköt!

KLAUS FLEMING: Viis heistä hirtti vouti Melkerson, kun liian myöhään saapui armoitus...

GOTTSCHALK FLEMING: Siis Ilkka myöskin?

KLAUS FLEMING: Ensimmäisnä Ilkka.

GOTTSCHALK FLEMING (ahdistuksella): Hän sentään oikeuttansa puolsi vain?

KLAUS FLEMING: Mut nosti kansan vastaan esivaltaa! (Katsoen tutkivasti Gottschalkiin). Ja syksyllä kun pakoon pääs hän täältä, tuon velhon luota -- --

GOTTSCHALK FLEMING (äkkiä): Pakoon! Ilkkako?

KLAUS FLEMING (kuten äsken): Niin, hänet piiloittanut mökkihinsä se lempo oli, kertoi Juusten mulle; mut huoviroistoistani joku petti -- sa ehkä muistat: veljes Juhana kai oli silloin heitä johtamassa?

GOTTSCHALK FLEMING: Niin oli, isä.

KLAUS FLEMING: Nyt kun palaa hän, niin tutkittakoon sitten tääkin seikka; näät jos ma silloin hänet kiinni sain, ois tuskin syttynytkään nuijasota.

GOTTSCHALK FLEMING: Siis kaikk' on Ilkan syy?

KLAUS FLEMING: Niin, ilman häntä ei toiset nousseet oisi... Tuhansilta ois henki säästynyt, jos Ilkka saatiin... Siks häntä kaikkialta etsittiin.

GOTTSCHALK FLEMING (syöksee polvilleen marskin eteen): Suo anteeks, isä, kaikki syy on mun!

KLAUS FLEMING: Häh, mitä tarkoitat sa?

GOTTSCHALK FLEMING: Jaakko Ilkan ma silloin velhon luota pelastin.

KLAUS FLEMING: Sinäkö, Gottschalk? Se on mahdotonta...

GOTTSCHALK FLEMING: Ma riensin Juhanan ja huovein jälkeen, ma heidät noidan luona tavoitin ja Juhana kun mökkiin syöstä aikoi, ma estin häntä ... syöksin itse sinne ja tuvan tyhjäks heille valhettelin...

KLAUS FLEMING: Siis oli Ilkka siellä?

GOTTSCHALK FLEMING (hiljaa): Oli, isä... ja kumppalinsa Kontsas ... lauteen alla.

(Äänettömyys).

KLAUS FLEMING: Ja miks sa valhettelit?

GOTTSCHALK FLEMING (hiljaa): Kansan vuoksi.

(Äänettömyys).

KLAUS FLEMING: Vai niin ... mut isääs silloin muistanut et enempää kuin itse esivaltaa?

GOTTSCHALK FLEMING (on vaiti).

KLAUS FLEMING: Juhana veljes noin ei oisi tehnyt, mut äitis oli kansanlapsi ... nouse (Gottschalk nousee). ja mene Aunen luokse ... häitten jälkeen te saatte maalle muuttaa ... Tukholmaan ei ole tarvis ... hyvää yötä, Gottschalk!

(Gottschalk tarttuu marskia kädestä, kumartaa ja poistuu vasemmalle, Fleming kävelee pari kertaa edes takaisin, juo pikarista ja istahtaa jälleen nojatuoliin).

Hm, poikani siis heidän puolellansa jo siitä lähtein! ... mutta Juhana on sentään toista verta... Warsovassa ei olla kansan mieltä ... kuninkaalle on annettava tieto retkestämme.

(Ottaa kynän pöydältä, yrittää kirjoittamaan, vaan antaa herpoutuneena kätensä laskeutua alas).

Kuink' olen heikoks käynyt: hanhen sulka ei pysy enää kä'essä Flemingin!... No, puolestamme kirjoittakoon Kurki jo huomenna ... mun levon tarvis on. (Vaipuu hetkeksi nojatuoliin). Mut lepoa en myöskään saa ja silmät jos ummistankin, alkaa hourenäyt (Ikkunassa perällä näkyvät noita ja Pentti Ilkka). ja kauhuillansa nostaa kylmän hien... Tuo hullu pappi sakramentteinensa hän tiesi kaikki ... tiesi saatana kuink' on mun laita!... Santavuoren näyt ei rauhaa suo ja -- Jaakko Ilkka roisto hän mulle kummittelee kuoltuaankin.

(Ilkan haamu ilmestyy ikkunaan semmoisena kuin 2:n näytöksen I:ssä kuvaelmassa ja vartijain pitelemänä).

Siin' on hän taas, se lempo! (Hyppää tuolistaan). väisty saata... tai kautta taivaan -- (Tavoittelee miekkaansa). ... oikeusko sulla ja mulla väärin? näätkös, Juusten, tuossa hän nousee helvetistä ... haudastansa se kalman ruoka ... jonka vuoksi tuonoin mun petti poikani ... ja tehdä aikoi mun pyöveliksi oman isänmaani! Sinäkö kuolit vuoksi sorrettujen ja sull' on oikeus, huudat? Mikä oikeus, sinähän nousit vastaan kuningasta ja mua, joka nostaa maani tahdoin vain toisten arvoon ... juuri kansan vuoksi ma olen taistellut... Jos Gottschalk kieltää... hän onkin äpäröitä ... poikani Juhana yht' on mieltä ... vanhaa isää hän toki kannattaa ... (Astuu näkyä kohti varmasti). mull' on oikeus, on, sen uskon tuomiolle tullessani! (Näky katoaa). Kas, väistyipäs se ... (Nauraa). täytyi, täytyi, kun näki, ett'en epäillyt... Ma uskon mun työni oikeaksi ... moukkain valta ei kannattaa voi valtakuntaa, ei, sit' ei se tehdä voi, mut ruorimies hän olkoon varma töissään, tehtävissään, niin sanoi vanha Kustaa kuningas, kun palas Taalain maalta... (Kustaa Vaasan haamu ilmestyy). On kuin tuossa nyt hänet sellaisena näkisin! Sun työs ma täällä tehdä aioin, Kustaa. (Haamu puistaa päätänsä). Vai et sa usko? Mutta kautta taivaan ja harmaan pääni, totta tehnyt ma oisin haavehista Juhanan; (Haamu puistaa päätään) min' oisin tehnyt sen ... ja oisin voinut ja voin sen vieläkin ... niin, sen ma teen! (Haamu katoaa), (hiljaa) Hän uskoi sen ... mut miss' on Ebba? Ebba! hän sytti aattehen, niin, hän sen keksi, ett' on tää maa kuin luotu Flemingeille ja meille kuuluva on Suomen kruunu. Kuningas-aatos ... mutta synnillinen... se oishan työtä valapattoisen... (Sigismundin haamu ilmestyy, kaksi sormea ylhäällä). Siin' on hän ... kuninkaani ... Sigismund... ja valan sormet kohti taivaan kantta; mut väisty tieltä, heikko kirkon orja, vain heikot korkeutta kurkistelkoon -- on maasta kotoisin mun valtakunta ja vallan uskallan ma itse ottaa -- on lyöty nuijapäät ja Suomen kansa mun eessä nöyristyy se ... vaan ei sun -- pois tieltä pappein narri, "rex crastinus"... kun saapuu joukkoinensa Noki-Klaus! (Sigismund katoaa, vaan samassa ilmestyy herttua Kaarle aseissa). Vai astut tielle sinä vallan-ahnas ja suurisuinen moukkain kuningas? Ei vielä kruunu päässä, herttu Kaarle, ei vielä kruunu päässä ... tässä maassa sun vallanahneutes ma hillitsen; kuin kukonpoi'at löin ma nuijapäät ja nyt on sinun vuoros ... tulla saatkin ja kautta helvetin ja miekkani, ma viskaan niskoiltani kaikki, kaikki, sen teen ma, kuuletkos, en pelkää teitä ja sinun uhallaskin Suomen kruunun, ma lasken päähän Johan Flemingin!

(Nuori Fleming puolalaisen kamariherran puvussa näkyy polvistuvana herttuan edessä; pyöveli punaisessa viitassaan seisoo vasemmalla kirves kohoitettuna).

Haa, ken on eessäs siinä, herttu Kaarle, ken on tuo nuorukainen polvillansa... häh, Juhanako? Johan Flemingkö on polvillansa herttu Kaarlen eessä! Pois siitä arvoton ... seis pyöveli -- hän lyö ... oi taivas ... ei, hän empii sentään... hän kuulee huudot vanhan harmaapään... Taas nousee miekka ... tappaa aikovatko he nuoren syyttömän?... Nyt lankes säilä... Jumala taivaan ... armos hälle suo -- haa ... rintaan pisti, maahan, maahan tuolla viimeinen Fleming kaatui -- mestattuna! Vanhurskas taivas ... nyt on aika siis myös tullut marskillekin... Ebba, Ebba ja Kaarina ja kaikki ... tulkaa ... tulkaa Juhana joudu ... Juhana, Juhana!

(Marski on viimeisen puheen aikana horjunut vuodetta kohti, johon korahtaen vaipuu. Siivitetyt enkelit korjaavat Juhana Flemingin, jäljelle jää Kaarle herttua ja pieni prinssi Kustaa Aadolf, molemmilla kruunut päässä, kunnes hetken kuluttua katoavat. Paussi. Sen jälkeen avautuu oikeanpuolinen sivu-ovi ja päänsä pistää varovaisesti esiin):

NOITA: Nyt kaikk' on hiljaa ... marski nukkuu varmaan! (Tulee vuoteen luo, katselee, palaa ovelle). Nyt voit sa tulla, Pentti ... (Pentti Ilkka ilmestyy ovelle). vuotehella tuoll' lepää Noki-Klaus, jok' isäs hirtti!

PENTTI ILKKA: Se onko varmaa?

NOITA: Katso itse.

PENTTI ILKKA (tulee vuoteelle): On, se on hän, marski itse tällä kertaa. Nyt ei hän vältä enää kostoansa.

NOITA: Ma varron tuolla ulkoisalla, Pentti, ja vahdin rappusissa...

PENTTI ILKKA: Tee se, noita!

(Noita pois. Pentti seisoo hetken yksin, käsi puukon kahvassa).

NOITA (kurkistaa uudelleen ovesta): Mut nukkuvaan sä ällös käsin käy!

PENTTI ILKKA: Pois, velho-akka! (Noita pois). Hän on oikeassa, ei toki nukkuvaista! Herätköön siis marski Fleming, mutta kuollaksensa! (Lyö sängyn verhon syrjään, katselee). Vaan hän ei liikahda ... (Kumartaa veitsi kädessä hänen ylitsensä). ei hengitä... niin, hän ei hengitä!... Voi taivaan luoja... hän ... hän on ... kuollut. (Ravistaa uudelleen). marski Fleming kuollut, ja minä kostaa aioin vainajalle! Mun veitsen kärjess' ei siis kosto ollut... Jumala taivaan tuominnut on tässä!

NOITA (ovella): No?

PENTTI ILKKA: Hän on kuollut!

NOITA: Marski Fleming kuollut?

PENTTI ILKKA: Niin, täss' ei sijaa enää koston työlle: Jumala taivaan täss' on tuominnut!

NOITA: Jumala taivaan taikka -- marski itse!

(Juoksevat oikealle. Huutoja ulkoa: marski Fleming on kuollut! Melua ja hälinää. Kuuluu nuoren Juhanan ääni linnan käytävästä, kohta temmataan ovi auki ja sisään syöksee).

JUHANA FLEMING (juosten isänsä vuoteelle); Ei toki vielä lie hän kuollut! (Tarttuu isänsä käteen). On... hän on jo kuollut, liian, liian myöhään!