Part 16

KAARINA (kääntyen kävelemään): Silt' en ma sulhossani kiinni riipu kuin mikä takkiainen ... (äkkiä) milloinkas ne sitten ovat heidän häänsä, äiti?

EBBA FLEMING: Kun palaa matkaltansa marski Fleming.

KAARINA: Ja sitten kohta heidän muuttaa täytyy?

EBBA FLEMING: Niin, joko hetikohta, tiedä en, mut marski tahtoo heidät Tukholmaan.

KAARINA: He sinne joutaakin ... ja Juhana jos palaa Warsovasta piankin, hän Aunea ei kohtais mielellään...

EBBA FLEMING (kuin itsekseen): Niin, Juhana, hän palannee kai kohta -- ja se on totta, silloin täytyy Aunen jo olla poissa täältä...

KAARINA: Äiti, hoi, (Ottaa ompeluksen pöydältä ja istuu ikkunan luo). tää ompelus on hälle ... Juhanalle, sen peittohonsa saa hän, kun hän saapuu, kas, näätkös vaakunata tässä, äiti?

EBBA FLEMING (katsahtaen sinne, sitten hajamielisesti): Niin, se on vanha kilpi Flemingin --

KAARINA (hetken perästä): Ja onhan, äiti, suku Flemingin jo Ruotsin parhaita...

EBBA FLEMING (ajatuksissaan): On, lapsi kulta.

KAARINA: Siis yhtä korkeat kuin Stuuret, Brahet ja Sparret taikka Bielket?

EBBA FLEMING (kuten äsken): Hornitkin on täällä nuoremmat.

KAARINA: Ja Ruotsissa siis vanhemmatko ainoastaan Vaasat?...

(Ebba Fleming nyökkää päätänsä, Kaarina istuu ompeluksensa ääressä. Hetken perästä naurahtaen):

Sä kuules, äiti, kun ma tänään vasta näin ensi kerran, että oven päällä on salissamme Suomen leijona...

EBBA FLEMING (hätkähtäen): Häh, Suomen vaakunako? (tyynemmin) Onhan se jo siellä kauvan ollut, rakas lapsi.

KAARINA: Mut kumma vain kun näin sen vasta nyt. -- Se on kai säilynytkin siitä asti, kun Johan kolmas nuorna herttuana tääll' asui hovin kanssa ... (huokaisee) Toisellaista kai oli silloin täällä? ... isä siitä on joskus kertonut ... ja vanha Mikko taas Suitiassa haastoi siitä tänään. Ne oli hauskat ajat, sanoi hän, ja silloin täällä nuoret oltiin kaikki ja linnan muurit kaikui naurust' aina. Ne Puolan herrat, niin, ja neidit sitten ne liikkuivat kuin perhoset ... mut kaunein ol' itse herttuatar Katariina ja ritareista uljain Juhana, niin kertoi Mikko...

EBBA FLEMING: Uskon kyllä sen ja sellaista se kansa kauvan muistaa... Juhana itse oli nuori silloin ja samoin Katariina ... tansseista ja loistosta he piti kumpikin.

KAARINA (miettii, sitten äkkiä): Kai heidän mukaan, äiti, meillekin on nimet annettu...

EBBA FLEMING (naurahtaen); Niin tosiaankin, mut kaikkea sa, lapsi, mietitkin...

KAARINA (veikeästi): Kun saapuu kotiin veli Juhana, ma kutsun häntä Suomen herttuaksi -- vain leikilläni, äiti! ... (paussi) Äiti, kuules, kas, tuohon ... Flemingien kilven yli jos herttuaallisen ma neulon kruunun? (Nauraa vallattomasti). Se häntä huvittaisi ... teenkö sen?

EBBA FLEMING: Ei, Kaarin, se on liian vallatonta -- se kruunu meille kuulu ei!

(Kaarin naurahtaa ja ompelee edelleen. Ebba Fleming istuu mietteissään nojatuolissa).

EBBA FLEMING (nousee ja jää seisomaan pöydän ääreen, itsekseen): Ja miksi, miks ei se meidän olla vois, jos Klaus vain tahtois sen ja uskaltaisi? Nyt kun sota Pohjanmaalla loppuu... Suomi on meidän hallussamme, silloin Klaus voi tehdä täällä niinkuin itse tahtoo. Jo aikoja ois muille kelvannut tää suuri niemimaa... (Katsellen seinäkarttaa). Niin, Söyring Norby ois siitä antanut jo Gottlannin ja avuks ostaa aikoi itse tsaarin -- mut tästä esti häntä Eerik Fleming. Kun Hoijan kreivi Sigrid Vaasan kanssa sai huomenlahjaksensa Viipurin ja Savonlinnan, Satakunnan läänit, mut velkautui ja karkas Lyypekkiin -- niin kreivin läänit yhdeks Suomenmaaksi taas liitti jälleen sama Eerik Fleming. Ja Fleming Mecklenburgin Albrektinkin myös täältä hääti... Fleming Girichin, jok' Kustaan jälkeen hälle Ruotsin ohjat ois Suomest' antanut, pois ajoi täällä kuin kulkulaisen... Vuotta sata jo on Suitian ja Viikin Flemingit siis täällä hallinneet ja vallinneet ja vierailta sen kruunun varjelleet... Nyt Kaarlolta se varjeltava lie kai myöskin Flemingien kautta... Niin tahtoo sallimus ... tai, piru oisko, jok' kasvattaa ja kehrää ajatusta, ett' tämä maa on Flemingeillä kerran ja Suomen kruunu ... päässä Juhanan? Sai Vaasat Ruotsin valtikan, kun Kustaa sen tiranneista vapahti ... no miksi, (ääneen) miks Suomea ei Fleming saada vois, kun Flemingit sen suojelleetkin on!

KAARINA (joka on ommellut, ajatuksistaan havahtuen): Sä mitä sanoit, äiti?

EBBA FLEMING: Juhanaa sun veljeäs ja isääs tässä mietin.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (tulee vasemmalta): Kas, vihdoin löydän teidät, armon rouva, ma koko linnan olen kiertänyt...

EBBA FLEMING (hermostuneesti): No, mitäs asioita teill' on taas!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ei hauskimpia, rouva, nytkään, ei, mut tärkeitä ne on...

EBBA FLEMING: Siis puhukaa!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (vitkastellen): Niin, ... armon rouva nuorta Juhanaa kai vartoo Warsovasta kotiin...

EBBA FLEMING: Kyllä, me saimmehan jo taannoin sanan siitä.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, tuota ... meritietä -- Danzigista kai piti tulla hänen...

EBBA FLEMING; Niin ... ja sitten?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Hän ... on jo tullut, armollinen rouva.

EBBA FLEMING: En leikkiänne tänään siedä, Juusten.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut se on totta... Matkallansa häntä on tapaturma sentään kohdannut...

KAARINA (kiiruhtaa luo); Te mitä sanoitte? Ett' tapaturma ois Juhanalle sattunut?

EBBA FLEMING (vakavasti); Jos teillä on sydänt' äidin mieltä kiusata, niin...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (samoin): Totta puhun... Saaristohon laiva on kiinni jäätynyt ... ja matkalla hän kuumetautiin siell' on sairastunut ja makaa noutajaansa vartoen.

EBBA FLEMING (hyppää ylös ja aikeessa lähteä): Siis valmiiks valjakkoni laittakaa, ma lähden sinne kohta, kohta, Juusten!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut joll'ei kestä valjakkoa jää!

EBBA FLEMING (liikutuksensa vallassa); Se kestää kyllä, ja sen täytyy kestää, mun täytyy luokse poikani!... Vai sairas ja kuumesairas merten ulapalla... ja tähän aikaan, ... taivas varjelkoon, jos kuolee poikani, mun Juhana, (Tarttuen voutiin). hän ei saa kuolla, Juusten, kuuletteko?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut rauhoittukaa, rouva...

EBBA FLEMING: En, en, en... mun täytyy sinne, vaikka merten halki!

KAARINA: Ma lähden kanssas, äiti.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Tyyntykää, kas, tääll' ois tarvis teitä, armon rouva, kun viestit marskilta ma juuri sain...

EBBA FLEMING (ylväästi): Te viestit marskilta? ... ja minä en? sit' en ma usko, Minun kautta, Juusten, käy aina viestit marski Flemingiltä.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin kyllä, armon rouva, viestit mulle ei tule marskilta, mut marskin luota... Knut Kurki, Laukon herra, tiedon laittoi, ett' on jo nuijasota loppunut ja voiton kanssa palaa marski Fleming.

EBBA FLEMING: Vai voiton kanssa, kiitos Jumalalle!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Nyt pian marski täällä olla voi.

EBBA FLEMING: Siks kiirehdin ma luokse Juhanan ja hänet noudan tänne tulojuhlaan, niin ilo meillä sitä suuremp' on, kun poikansa hän jälleen tapaa. (Menee nopeasti ovelle). Hoi! (Palvelija tulee). Valjaihin kohta, Mikko, parhaat orhit, ma lähden matkaan itse! Mene! (Palvelija seisoo ymmällä) Mene!

PALVELIJA: Ma teen kuin käskee armollinen rouva! (menee).

KAARINA: Ma lähden kanssas, äiti!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Kuulkaa sentään: myös marski Fleming tiellä tullessansa on Ilmajoella kohtauksen saanut -- ja kansa uskoo, että noidannuoli tai myrkky syyn on ollut ... öisin siellä on häntä vaivannehet kuumenäyt ja mielenhäiriöt...

EBBA FLEMING: Nyt vaiti, Juusten, ma teidän valheitanne -- -- --

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (loukkaantuneena): Armon rouva, ma marskistako pilkkaa uskaltaisin ja tällä lailla? Anteeks, Ebba rouva, mut tää jo loukkaa...

EBBA FLEMING (hillitymmin)? Ehkä kiivastuin, mut kansa keksii siellä juorujansa ja niit' ei usko muut kuin tuhmat. Miksi ei marski mulle sanaa lähettäis, jos sairas ois?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, sit' en tiedä. Ehkä hän uskoi voittavansa kohtauksen? Mut hän on vanha jo ja kylmä viima voi antaa vanhukselle...

EBBA FLEMING: Elkää Juusten, tok' ennen aikojansa ... vaarallista jos ois se ollut, mulle viestin siitä hän oisi laittanut...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut jos hän saapuu jo tänään taikka huomenna, niin kohta hän teitä kaipaa ... ja jos niinkin ois, ett' on hän heikko, kuinkas siiloin linnan nyt juuri jättää voitte?

EBBA FLEMING (kiihkolla): Ihminen, te itse kerroitte, ett' ainut poika mun makaa sairahana ulapalla ja vartoo noutajaa...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut sinne huovit tai Gottschalkin me laittaa voimme, rouva...

KAARINA (itsekseen): Ja miks' ei Aunen! (ääneen) Äiti, kuulee, äiti, ma lähden sinne kanssa huovien, niin voit sa jäädä...

EBBA FLEMING: Minä kuolisin jos vartoa mun täytyis täällä yksin, kun tiedän, ett' on sairas Juhana...!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (painolla): Mut marski myöskin!...

EBBA FLEMING (raivostuen): Väisty, kiusan henki, jok' ihan uhalla vain mua piinaat, ja yhtä aikaa tapat kaksi kertaa. Sa kuulithan jo, ett' en usko sua.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut poikanne te sairaaks' uskotte!

PALVELIJA (tulee): Nyt parhaat hevoset on valmiit, rouva!

EBBA FLEMING: Ma tulen kohta! Kaarina, sa jäät ja varrot isääs...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Te siis lähdette?

EBBA FLEMING: Mun täytyy, kuuletko sa, täytyy, täytyy! Täss' onhan vaarass' ainut poikani.

(Rientää oikealle).

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kuin itsekseen): Niin, sellainen on aina äidin mieli: hän seuraa sydäntään, ei järkeänsä!

(Aikoo lähteä).

KAARINA: Mut sanokaa nyt suoraan mulle, Juusten, se onko totta, ett' on marski Fleming... isäni, sairastunut?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Sanantuojat on ehkä liioitelleet ... toivokaamme, ett' on hän kohta täällä tervehenä!

KAARINA: Niin, toivokaamme!...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (itsekseen): Mutta heitä täytyy mun tästä kerran vielä puhutella.

(Menee).

KAARINA (yksin): Tämäpä vasta ihmeellistä! Isä ja veli Juhanako yhtä aikaa siis kotiin palaisivat jälleen? (iloisesti) Voi, kuin hauskaa, että täällä elämään taas päästään niinkuin ennen; talvi on ollutkin niin ikävää, kun yksin ma tänne äidin kanssa heitettiin ja kaikki nuoret täältä kaikos pois, ett' Aune vain ja Gottschalk seuraks jäivät. Ja heistäkö ois seuraa? Inhoittavaa ja imelää on moinen rakkaus, kun kuiskitaan ja lauletaan ja ... hyi, sit' en ma sallls sulholtani, en!... Jaa, nytpä loppu siitä tuleekin, kun isä saapuu... Entäs Juhana, kun Aunen tapaa? (nauraa) Kuinkas, kuinkas hän voi nähdä kyyhkyistemme kuherrusta! No, äiti sanoi, heidän täytyy pois ja pois he joutaa... Mutta veli parka jos tosiaan hän hengensairas on? Äsh, joutavaa! Tuo inhoittava Juusten hän taas on valhetellut; sillä lailla hän ennenkin on meitä säikytellyt... (Menee ikkunan luo). Nyt linnast' ajoi äiti huovein kanssa! (Teeskennellyllä painolla). Kamariherra luona kuninkaan Juhana Fleming kohta täällä on; siis työhön jälleen ... (Istahtaa) ompeluksen tään ma tahdon valmiiks saada. (Hymyilee). Mitähän, jos todella ma Suomen valtakruunun vain leikilläni neulon kilven yli? (ompelee) Ja heillä kun on ollut turnausleikit ja Ruissalossa suuret eläintarhat ja teini-näytelmät kuin kuninkailla vain Pariisissa on ja Englannissa, niin kertoi Mikko... Hän se kaikki muistaa. Kai Warsovassa myöskin semmoist' on -- ja nyt kun palaa sieltä Juhana, ja meillä jälleen nuoret kokoontuu, niin isän täytyy täällä huvit laittaa... se hänen täytyy tehdä!...

AUNE (tulee kiiruusti oikealta); Kaarina, oletkos kuullut, että marski Fleming on tullessansa sairastunut?

KAARINA (tyynesti): Olen, niin kertoi isäs...

AUNE: Herra varjelkoon, jos on hän sairastunut!... Kaarina, jos lähtisin ma häntä vastaan, kuules, hän on niin hyvä meille, marski Fleming, ja Gottschalk sanoi, että tultuaan hän luvannut on laittaa meille häät...

KAARINA (pisteliäästi): Ja siksi tietysti on hätä sulla --

AUNE: Hyi, Kaarina!

KAARINA: Ma puhun suoraan minä: sa riiput Gottschalkissa päiväkaudet kuin mikä takkiainen...

AUNE (hämmästyen): Kaarina!?

KAARINA (kuohuksissa): Se sopii porvareille, maalaisille, joill' onpi seuranansa pässit, lehmät, ei sille, joka kuuluu aateliin ja nimeä kohta kantaa Flemingin!

(Aune yrittää sanoa jotakin, vaan Kaarina jatkaa yhä kiivaammin).

Tuo teidän kuutamoinen lemmentauti jo suorastansa inhoittaa ... ja Gottschalk, niin, minkä hänkään sulle mahtaa, Aune, kun tunteitas sa hillitä et voi, vaan häntä paimennat ja hyväilet kuin mikä...

AUNE: Lakkaa, lakkaa, Kaarina, tai täytyy luulla mun...

KAARINA (äkkiä): Ja mitä luulla?

AUNE: En tiedä, -- sanoisinko?...

KAARINA: Sano pois, siit' en ma huoli.

AUNE: Voinhan sanoakin, se näyttää melkein siltä kuin sa, Kaarin ... (empii).

KAARINA: No, anna tulla!...

AUNE (pidätetyllä pakolla): Niin, se näyttää siltä, kuin meidän onnea sä -- kadehtisit ja sua harmittaa, kun itselläsi on yksin ikävä...

KAARINA: Vai kadehtisin? Ma, Kaarin Fleming, sua kadehtisin ja sinun onneas! Ei, Aune kulta; saat mielelläs sa onnes pitää, saat, kun vain et aina näytä tunteitas; näät se ei sovi ylhäisille, nyt sa tiedät syyn. Ja nyt kun veljeni on pian täällä...

AUNE (hämillään): Vapaaherra Fleming siis palaako jo kotiin Warsovasta?...

KAARINA: Hän vaikka tänään täällä olla voi?... ja hovintavat kun on toisellaiset ja muutenkin lie ehkä sulla, Aune, kai syytä peittää kaikellaista, vai --?

AUNE (loukkautuen): Taas loukata sa tahdot, Kaarina?...

KAARINA: Sull' onko syytä?

AUNE: Vapaaherra Fleming on mua kerran kunnioittanut -- -- sa tiedät kyllä sen; vaan että hälle ma oisin aihett' antanut -- se on (nyyhkien)... niin, se on parjausta ihmisten, ei muuta mitään, tiedäthän sen itse!

KAARINA: Vai tahdot väittää, että äitini ois ilman syytä...

AUNE (nostaa kasvonsa): Ebba rouva siis? (Kuin itsekseen). Niin, hän se sittenkin on syypää kaikkeen! (ääneen) Jos sellaista on äitis lausunut, niin on se erehdystä ... veljesi ja minun suhde loppui alkuhunsa.

KAARINA: Kun lopetettiin, niin se loppui kyllä. Vaan nyt kun palaa hän, sa ymmärrät, ett' ikävää ois tapaaminen hälle.

AUNE: Mihinkäs tästä sitten lähtisin ma nyt äkkiä ja yksinäni? Ei, jos kerran lähden, vien ma Gottschalkin.

KAARINA: Kun isä saapuu, niin hän laittaa häänne -- ja sitten pois, niin sanoi juuri äiti.

AUNE: Ja minne sitten?

KAARINA: Maalle jonnekin tai Tukholmaan ... mut täältä pois ja kohta, nääs tuota teidän lemmenkuherrusta ei jaksa eikä viitsi kukaan kuulla!

(Ottaa ompeluksensa ja poistuu nopeasti vasemmalle).

AUNE (heittäytyy istumaan, peittää kasvonsa ja nyyhkii): Hän loukkaa maa ... tahallaan ... ja aina, kun suinkin voi ... ja marskin lähdettyä, kun poistui täältä nuoret ritarit, hän käynyt on niin katkeraksi!... Ebba ei meitä siedä, mutta halveksii... ja Kaarina (paremmalla tuulella), no, hälle kateeks käy ja häntä harmittaa, kun Lindorm Bonde ei jäänyt tänne kauvemmaksi aikaa... (paussi) Mut onhan mulla rakas, rakas Gottschalk, hän on niin hyvä, hän ... ja Maariana jos saamme häät, niin tahdon pois ma täältä.

(Gottschalk tulee. Aune rientää häntä vastaan ja heittäytyy hänen kaulaansa).

Ah, siinähän sä olet, rakas Gottschalk!

GOTTSCHALK FLEMING (lempeästi): No, mikäs sulla on, kun kyyneleissä on sinisilmäs... Olet itkenyt -- ja miksi, Aune?

AUNE: Gottschalk, lupaathan, ett' oitis Maarialta viet mun pois, pois vaikka minne, vaikka Tukholmaankin -- (Itku kurkussa). näät min' en kestä täällä enää, Gottschalk!

GOTTSCHALK FLEMING: Vaan miksi itket?...

AUNE (riippuen kiinni Gottschalkissa): Lupaatko sa, Gottschalk?

GOTTSCHALK FLEMING: Ka, lupaan, lupaan, mutta jotakin on täällä hankkehissa... Ebba rouva vast' äsken huovein kanssa linnan jätti ja suojat tääll' on kaikki mullin, mallin, kun kaikkialla siistitään... Jo kysyin, mut selvää vastaust' en saanut heiltä. Tääll' on siis jotain tapahtunut, mitä?

AUNE: Kamariherra Fleming palaa kotiin.

GOTTSCHALK FLEMING (kylmästi): Vai niin.

AUNE: Ja häntä vastaan Ebba rouva on lähtenyt --

GOTTSCHALK FLEMING (miettien): Vai palaa Juhana? Jo tänään?

AUNE: Sit' en tiedä.

GOTTSCHALK FLEMING:

hän aikoo jäädä kai? ... nyt ymmärrän, miks pois sa tahdot.

AUNE: Niin -- ja Kaarina hän mua loukkaa, moittii käytöstäni ja (itku kurkussa) äsken sanoi...

GOTTSCHALK FLEMING: Kaarinako myös?

AUNE (kuten äsken): Hän sanoi, että ... että ... minä, Gottschalk --

GOTTSCHALK FLEMING: No?

AUNE (kuten äsken): -- riipun sinussa kuin takkiainen!...

GOTTSCHALK FLEMING (hymyillen): Kas, mehän toisiamme rakastamme --

AUNE (nopeasti): Mut se vain sopii maalaistallukoille, joill' onpi seuranansa pässit, lehmät -- niin sanoi Kaarina, kun äsken lähti.

GOTTSCHALK FLEMING (vakavasti): Häh? Pässit, lehmätkö?

AUNE (nyyhkien): Niin sanoi hän --

GOTTSCHALK FLEMING (vakavasti): Sit' ei hän tarkoittanut. Tyynny, lapsi, ei meitä kauan enää kukaan loukkaa, nääs Maariana lupas isä häät, ja kun hän saapuu...

AUNE: Tiellä tullessaan on marski sairastunut!

GOTTSCHALK FLEMING: Sairastunut? Mut haavoittunut ei? Vai onko vaaraa?

AUNE: On sekin mahdollista...

GOTTSCHALK FLEMING: Eihän toki, ei Aune, sit' et kai sa usko sentään? (Tarttuen Aunea käteen). Sit' uskoa et saa sä, kuuletkos?

AUNE (hämmästyen): Mik' on sun, Gottschalk?...

GOTTSCHALK FLEMING (kävelee edestakaisin kiihoittuneena): Jos hän surman saa, mä olen syypää, Herra auttakoon!

AUNE: Olethan suunniltas, sinäkö syypää?

GOTTSCHALK FLEMING: Niin, minä, Aune, sit' et tiedä sinä!... ei tiedä muutkaan ... minä yksin vain ja noita-akka ... mutta miss' on isäs?

AUNE: Hän on kai luona Kurjen viestien...

GOTTSCHALK FLEMING: Mun täytyy kohta päästä heidän luo.

(Rientää nopeasti vasemmalle).

AUNE (yksin): Hän salaa jotain multa ... siitä asti, kun marski Fleming nuijasotaan läks, hän on niin kummallinen ... säikähtää, kun sotaviestit saapuu... Taivas tietää, ett' on hän syytön ... sillä väärin tehdä ei Gottschalk vois, jos kuinka tahtoiskin...

(Poistuu Gottschalkin jälkeen).

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (tulee ens. palvelijan seuraamana): No, Mikko, montakohan nuijapäätä on vankitornissamme meillä jo?

ENS. PALVELIJA (miettii): Niin, ylös ullakolle vietiin yksi...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ja kuka sitten?

ENS. PALVELIJA: Herra Simo Slurck...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Häh! Simo Nurkka?

ENS. PALVELIJA: Kirjoissamme Slurck... hän tuotiin seitsemäntenä ... ja tuonne taas kaksi alahalle ... viides päivä...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ja heidän nimet?

ENS. PALVELIJA: Martti Vilpunpoika ja Tommola ja Eerik Markusson... mut ennestänsä meill' on kolmetoista ja (Iskee silmää). kuoppatornin vanki ... Pentti Ponttu!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Häh, Pouttu kai?

ENS. PALVELIJA: Mut kirjoissamme Ponttu.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Hm, hän on tärkeimpiä... Anolasta toi hänet tänne Aksel Kurki itse, nääs Warsovahan Sigismundin luo ois hänet Kurki tahtonut ... mut siitä saa marski päättää, kunhan palajaa, -- Siis kaikkiaan on heitä paljonko?

ENS. PALVELIJA; Kai neljäkolmatta, jos vänrikit ja huoviluopiotkin luetaan...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Vai neljäkolmatta? No, sama se, mut tänään kuulustella tahdon heitä, jos lautakunnan saan.

ENS. PALVELIJA: Hm, vapaata ja jalosyntyistä on kaksi uutta.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Se riittää.

ENS. PALVELIJA: Göran Prijs ja Tönneson... mut sitten "viisaat"...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin --

ENS. PALVELIJA (iskee silmää): Ja "varovaiset" ja (yskäsee) "rehelliset miehet".

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin -- ja heitä jos kaikkiaan on neljä ... kumpiakin voi olla kaksi.

ENS. PALVELIJA: Kyllä ymmärrän... ja vouti pitää pöytäkirjaa vai --?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (miettii hetken, sitten päättävästi): Ei, Mikko, ... siihen mull' on oma mies -- käy, kutsu herra Gottschalk Fleming tänne!...

ENS. PALVELIJA (hymyellen viekkaasti): Nyt vouti leikkiä kai laskee mulle?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (tiuskaisten); En, lempo vieköön, kutsu Gottschalk tänne!...

ENS. PALVELIJA: Hän ymmärtäiskö näitä asioita, kun hän on kirjamies?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ja siksi juuri hän tarvitseekin harjoitusta ... mene ja kutsu tänne hän ja lautamiehet -- ja anna käsky tuoda kaikki vangit!

ENS. PALVELIJA (viittaa ylös): Myös ullakolta?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Tuokoot hänetkin!

ENS. PALVELIJA (viittaa alas): Ja kuoppatornin vanki?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kärtyisästi): Kaikki -- mene!

(Ens. palvelija kumartaa ja menee oikealle. Pentti Söyringinpoika kävelee mietteissään).

Siis lautamiehiks valmiit nyt on Prijs ja Tönneson ... ja näille kummallekin tää olkoon "ensimmäinen oikeuspäivä!" Ja Gottschalk pitää pöytäkirjaa ... hän on liiaks elänytkin kirjoissansa ja kammarissa ... joutaa elämään myös hänkin kerran tutustua! (seisahtuu) Tässä nyt onkin hälle hiiden hauska juttu, kun seuraavast' on selko otettava:

1:o Kuink' on se mahdollista, että moukat voi asein nousta vastaan esivaltaa ja suurin laumoin kertyä ja kuinka on selvitettävä tää yhteishenki?

2:o Mik' oli heidän perustarkoitus: vain huovit karkoittaa tai luultavammin myös koko aatelisto hävittää ja tulla Turkuun, marski vangiks' ottaa? Sellainen tuuma vuosien on työ ja edellyttää viisaan salaliiton.

3:o Keit' ovat yllyttäjät? Kaikki syy täss' onko todellakin herttuan, jok' aiettaan ja retkeänsä tänne näin valmistaapi? Säädyt Arbogassa taas olleet ko'olla onkin: yksimielin on tehty päätös meidät kukistaa.

(Kävelee ja seisahtuu karttaa katsomaan). Mut mitä uutta tietää sitten se, kun prinssi Kustaa, joka Preussinmaalle on Thorniin asettunut, pyrkii maahan tai aikoo Venäjälle tsaarin luo; täss' onko aie Suomi irroittaa ja nostaa prinssi täällä hallitukseen ja avuks pyytää Boris Godunow? Vai mikä piru heill' on mieless' ollut? Näät pelkästänsä linnaleirin vuoksi ei ole moukat nousseet, sen ma tiedän. Jos marski tahtoo, juttu uusitaan -- mut pöytäkirjaan jälkimaailmalle ma tahdon vankiemme tunnustukset! (Gottschalk Fleming tulee vasemmalta). Kas, siinähän sä oletkin jo, Gottschalk.

GOTTSCHALK FLEMING: Sa mua kutsuit, appi!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Käyhän tänne, mull' oisi sulle tänään muuta työtä kuin rakkausjuttuja...

GOTTSCHALK FLEMING: No?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Vaihteheksi sa tällä kertaa saisit oikeusjutun ja sangen hauskan vielä ... nuijavangit ma kutsuin tänne, e'essä lautamiesten ma koitan saada tunnustukset siitä, mitk' ovat olleet heidän syyt ja aikeet -- sa, Gottschalk, pidät pöytäkirjaa tästä.

GOTTSCHALK FLEMING: En tiedä, tokko ymmärtänen --