Part 15

ILKKA: Ja mik' on rikos, vouti Melkerson? Jos puollustan ma itseäin ja näitä ja kumppaleita vastaan väkivaltaa ja ryöstö-oikeutta -- ja herttualta jos Tukholmasta asti luvan hankin, se onko rikos e'essä maan ja kansan!

ABR. MELKIORINPOIKA: Mut e'essä esivallan -- -- --

ILKKA: Esivallan? Ja mik' on esivalta sitten, vouti? Vain kourallinen vallan-ahmahia ja joukko kerjureita tavarain, jok' ilojensa ylläpidoks valmis on uhraamahan kaiken omantunnon ja kannattaissaan valherakennusta vie perihukkaan itsensä ja kansan! Kas, sellainen se on se esivalta, jonk' asioita täällä käytte te, te, joka miehet yöllä -- ostatte! Ken meist' on syyllisempi, vastatkaa, jos teill' on rinnassanne omatunto?

ABR. MELKIORINPOIKA: Mun rinnassani on, mit' on, ja sulle mun teoistani vastata ei tarvis -- mun tuomari on Sigismund, ei muut!

ILKKA: Mut eessä kansan, vouti, kuka vastaa?

NURKKA: Ja eessä Jumalan ja lasten, vouti?

ABR. MELKIORINPOIKA: Ken on tuo kirkon mies?...

ERÄS HUOVI: Tuo vanhusko? hän lienee kirkkoherra herra Simo!

ABR. MELKIORINPOIKA: Vai kirkkoherra? Rauha sulle, vanhus, sun kanssas tekemist' ei ole mulla; mut väisty syrjään, kaitse lampaitas -- (Viittaa Katriin). tuo tuolla tarpehess' on lohdutukses! Mut esivallan miestä ällös häiri, jos tahdot välttää rangaistusta lain; sun työs on lohduttaa, mun käskyt täyttää. Nyt riittää jaaritus, ja käskyn jälkeen kapinan nostajana, karkulaisna ja kansan-villitsijänä ma nyt sun Ilkka vangitsen, ja marskin käskyn myös kaikkein kuullen sulle julistan: pihalla vankihuoneen, kirkonmäellä on hirsipuusi valmis! Toimeen, huovit!

(Huovit tarttuvat Ilkkaan käsiksi).

ILKKA: Minunko yksin vuoksi kaikkien siis kuolla täytyy?

KONTSAS: Niinkuin elämässä ma häntä seuraan, vouti Melkerson.

ABR. MELKIORINPOIKA (silmäilee ympärilleen): Sa olet Kontsas ... täyden apajan me saammekin ... no, kaikki kerrallansa kai paremp' on kuin yksitellen jahti. (Ottaa poveltansa pergamentti-kääryn). Mun valtakirjan käsky kuuluu näin: on rikostovereineen Jaakko Ilkka kapinan nostajana vastaan esivaltaa nyt kuoloon hirsipuussa saatettava! Siis kuulutte te yhteen joukkoon kaikki. (Huomaa Pirin). Häh, erehdynkö, vaiko pettää silmät tai oletkos sa täällä ... Ilkan luona... sa, joka Nokialla kauppaa teit?

PIRI: Kuin Juudas mestarinsa möin ma hänet, kun kerran ostaa ilkesitte te!...

KONTSAS: Niin, voutihan on puolakoita, häh?

ABR. MELKIORINPOIKA: Suus kiinni, mies! Vai herjaat esivaltaa jo sinä myöskin? (Pirille) Rauhanehtoihin kun suostuit Nokialla ... rikokses ma muuttaa vankeudeksi voinut oisin, vaan koska herjaat esivaltaa...

PIRI: Tyrmä on mulle kauheampi kuolemaa.

ABR. MELKIORINPOIKA: Vai ennen kuolema kuin vankityrmä! Siis kadut kauppojasi...

ILKKA; Pirkkalaiset ei ennen ostaneet ... vaan verot otti...

ABR. MELKIORINPOIKA: Niin, verot otti!

ILKKA: Kunnia ja maine ei kaupaks' ennen ollut Pohjanmaalla.

ABR. MELKIORINPOIKA (nauraa vastahakoisesti): Vai puhut kunniasta sinä, sinä? ei, kuulkaa, miehet, hän on leikkisä...

ILKKA: Jos puhun kunniasta minä? Puhun, ma juuri, vouti, siitä puhunkin; ma kauppaa toisten kunniast' en käy ja osta vihollista ... salaa yöllä... kun tämä säätämäss' on oikeutta. Ma kunnialla elin, sotaa kävin ja kunnialla kuolla osaa Ilkka!

PIRI: Mun laukkukauppuriks he tehdä aikoi, mut nyt ma jälleen olen Pohjan mies -- ja kunnialla kuolee Pentti Piri!

KONTSAS: Se oikein Piri, kunnialla!

ILKKA (liikutettuna): Pentti, kuin veitsen isku koski silloin tänne, (Laskee kätensä sydämmelleen). kun tekos kuulla sain, (Innostuen). vaan perkele kai juuri silloin riivas pettämään, kun ehkä vartoi meitä voiton päivä, ja oikeus maassa saatu jälleen ois...

ABR. MELKIORINPOIKA: Kavahda itses, Ilkka, hilli kieles, kun seisot silmä vastaan kuolemaa!

ILKKA (innoissaan): Niin, silmä silmää vastaan kuolon kanssa, mut juuri siks ma huudan julki teille; jos kuolee hirsipuussa Jaakko Ilkka, niin vuoksi oikeuden ja sorrettujen sen tekee hän ja nuora kaulassaankin hän huutaa kirouksensa Flemingille ja teille ryöstövallan kätyreille!

TOISET: Niin, kansan kirous marski Flemingille!

ABR. MELKIORINPOIKA: Vai rammatkin ja raajarikkoiset tääll' ovat yhtä seuraa, herjaten niin mua voutia kuin marski Klauta ja hänen persoonassa kuningasta. Siis hirteen kaikki, kaikki!

ILKKA: Hirteen kaikki -- siis miks' ei hänkin tuolla (viittaa Katria) tämä tässä (viittaa Kirstiä)?...

KIRSTI: Ja miks' ei hirttää sitten papit myös, niin pääsis kerrallansa!

ABR. MELKIORINPOIKA: Vaiti, vaimo, ja hoida äitis kanssa kirkonmiehen. Te ette meille kuulu! Köytetyt siis ovat kaikki. Ulos, hirteen, mars!

(Ilkka ja hänen toverinsa ovat kaikki huovien ympäröimät ja nämä tyrkkivät heitä jo lähtemään).

ILKKA (riuhtautuen vaimonsa luo): Siis, Katri parka, hyvästi ... ja Kirsti, (Syleilee häntä). hyvästi jääkää ... (huutaen) Kansan kautta kerran mun kuolo Flemingille kostetaan!

KIRSTI (leimuten): Sun kuolos kostaa kerran poikas Pentti!

KATRI (itkien): Ei, Kirsti, ei, ken miekkaan tarttuu...

NURKKA: ... se miekkaan hukkuu, sanoo Herra, amen!

KONTSAS (mennessään): Niin, Herran huomaan jääköön multa kosto!

ABR. MELKIORINPOIKA: Pois kirkonmäelle! Ulos kaikki, mars!

ILKKA (tyynesti): Edestä oikeuden on helppo kuolla!

(Kaikki menevät; Katri vaipuu tunnotonna kirkkoherran ja Kirstin syliin),

KIRSTI: Voi, äiti kuolee ... äiti, tointukaa... voi, äiti, äiti... Kylmät on jo kädet ja silmissäkin outo, kolkko kiilto.

NURKKA: Niin, hänen hetki tullut on ja rauhaan hän kohta pääsee, sokko Katri parka!

KATRI (hiljaa ja ontosti): Voi Jaakko, Jaakko! (avaa silmänsä) Kirsti, sinäkö? mut Pentti ... ainut poika, miss' on hän?

NURKKA: Jumala ehkä säästää hänetkin.

KATRI: Ah, kuinka ahdistaa ... ja kylmä hiki jo valtaa ruumiini ... on tullut mun päivieni loppu ... tulla saakin, kun ainut poikakin jo vietiin multa!

KIRSTI: Hän ehkä palaa, äiti, hänkin ja oonhan luonas iässä minä vielä...

NURKKA: Niin, onhan luonas vielä tyttäres!

KATRI: Mut miss' on Mauno?...

KIRSTI: Emme tiedä, äiti!

KATRI: St .. hiljaa, Kirsti, hiljaa... Kirkonmäeltä ma kuulen ääniä, (nousee ylös) Kas, Kirsti, Kirsti, ma näen kaikki... Jaakon riisuttuna ja valmihina hirsipuuhun käymään -- nyt heittää huovi hälle nuoran kaulaan...

KIRSTI: Sinähän hourit, äiti, toinnu, toinnu!

KATRI (tarttuu kirkkoherran käsivarteen): Näetkös, nyt he hältä vaatteet riisuu ja huovilla jo heiluu piilukirves...

(Samassa aukeaa ovi ja sisään hyökkää):

MAUNU: Kas, oikeinhan ma sentään osasin! Voi, rakas Kirsti!

KIRSTI: Elätkös sa vielä!

(Juoksee häntä syleilemään).

MAUNU: Niin, vielä elän ... kuink' on laitas, äiti?

KATRI (katsoa tuijottaa Maunuun): Sinäkö, Mauno? elät, elät vielä... (parkaisee) mut miss' on Jaakko, Mauno?

KIRSTI: Äiti hourii... (Vitkaan). Isäni ... vouti vasta vangiks otti... hän täältä vietiin juuri (Purskahtaa itkuun). hirsipuuhun!

NURKKA: Hän on nyt tuomiolla Herran eessä!

MAUNU; Mut jospa pelastaa ma hänet voisin?

(Yrittää ovelle. -- Ovi temmataan samassa auki ja sisään hyökkää):

PIETARI JUUSTEN (hätäisesti) Täm' onko Ilkkala?

KIRSTI: Sa kuka lietkin, kun kysyt sitä, jonka kaikki tietää täm' oli Ilkan tupa -- --

PIETARI JUUSTEN: Miss' on Ilkka?

KIRSTI: Hän riippuu kirkonmäellä -- hirsipuussa!

NURKKA: Klaus-marskin käskystä hän hirteen vietiin!

PIETARI JUUSTEN: Se valhetta on julkeata se; minull' on käsky hänet säilyttää, siks kunnes marski saapuu!

ÄÄNI ULKOA (kovasti): Liian myöhään! Nyt ensimmäisnä lankes Ilkan pää!

(Juusten pois).

KATRI (horjuu kamarin ovelle parkaisten): Vanhurskas taivas!

(Kaatuu ovea vastaan, joka aukeaa ja Katri vaipuu kamarin lattialle).

KIRSTI (yrittää ovelle): Kuollut? äiti kuollut!

NURKKA (estää häntä asettuen ovelle): Niin, hänkin kuollut ... kuolleet yhtä aikaa siis kumpaisetkin! (siunaten) Rauha vainajille! Elämä alkaa teissä uudestaan!

Toinen kuvaelma.

Kulmikas "tornihuone" Turunlinnassa; ikkunat perällä ja oikealla, ovia kummallekin sivulle. Oikealla ikkunan luona ja pitkin verhottuja seiniä -- joilla riippuu karttoja, piirroksia y.m. -- penkkejä sekä vanha kirjakaappi. Vasemmalla matala takkauuni, jonka päällä kello, sekä taampana poikkipäin näyttämöä komeilla uutimilla varustettu sänky. Etualalla, vasemmalla nojatuoli, jonka edessä pöytä.

Sivulta tulee punoittavana talviasussa Kaarina Fleming palvelijan saattamana.

KAARINA (ryhtyen riisumaan päältänsä turkkia y.m., jotka yksitellen jättää palvelijalle): Kas niin, nyt ollaan, Mikko, linnassa me jälleen! Kyll' onkin pakkanen ... ja Suitiasta on matkaa kyllä tänne Turkuun asti. Kas, tuoss' on turkki ... tuossa talvilakki ja tässä päällyskengät ... kaikki tyyni saa Mikko viedä piha-kammioon. (Palvelija yrittää mennä). Ei, varros hetki, tiedätkös sä, Mikko, jos uutta kuulunut on Pohjanmaalta ja kuink' on sodan laita?...

Palvelija (vaatteet käsivarrella): Nuijasodan? Niin, Jaakko Ilkka on nyt hirsipuussa.

KAARINA: Vai sai hän vihdoin toki rangaistuksen -- no, hänest' on siis rauhaan päästy...

Palvelija: On -- ja neljä Ilkan rikoskumppanista on samoin mestattuna Ilmajoella; ne vouti hirtti, kertoi Pentti herra.

KAARINA: Sen on he ansainneet, ... siin' onko kaikki?

PALVELIJA: Ei, armon neiti, Ilkan hirtettyä on siellä syttynyt jo uusi liekki.

KAARINA: Sa mitä tarkoitat? Uus kapinako?

PALVELIJA: Niin, armon neiti, uusi kapina -- ja monta juttua ma kuulin siitä, mit' ovat nuijalaiset voudin tehneet...

KAARINA (istuutuen): No, annas kuulla!

PALVELIJA: Tarharannan luona he yllättivät vouti Melkersonin -- sen "maitoherran" niinkuin kansa kutsuu (nauraa) -- kun tämä tyynnä ajoi kuomireessä; ja siinä riisuivat he turkin hältä ja sitten takin, sitten...

KAARINA (nauraen): Eihän sentään tok' alastomaks talvipakkasella?

PALVELIJA: Ei paljo paremmakskaan, armon neiti: mut sudenturkit otti Krankka hältä ja itse ylleen puki ... toiset taas kun hänet huomas sudenturkiksissa, niin kaikki sutta lyömään...

KAARINA (nauraa): Krankkaparka! Se mahtoi olla hauska näytös!

PALVELIJA: Hauska -- mut sillä aikaa karkas vouti metsään.

KAARINA: Vai pääsi pakoon heiltä "maitoherra?"

PALVELIJA: Niin, pääsi. Sitten toinen juttu...

KAARINA: No?

PALVELIJA: Vaan täm' on surullinen. Sillä, nähkääs, se Kyrön kirkkoherra Matti Stuut...

KAARINA: Stuut? Mikä kummallinen nimi!

PALVELIJA: Sen sai isältään hän varmaan ... kuulkaahan, millaisen kuoleman sai kirkonmies?

KAARINA: No?

PALVELIJA: Kädessä kannu sekä kirkonavain, kun astui ulos porstuastaan pappi, niin portahilla kuoliaaksi lyötiin hän sillä hirmuisella avaimella.

KAARINA: Hyi, kirkonavaimella! julmurit!

PALVELIJA: Niin, se onhan julmaa? ... siellä Pohjanmaalla niill' onkin julmat kirkon avaimet... tällaiset näin (näyttää). -- Mut yhtä uljaita ei kaikki olekkaan kuin Matti-herra, Kai on jo armon neiti kuullut sen, kuin kävi nuoren Piirtolaisen?

KAARINA: En, en ole kuullut mitään.

PALVELIJA (katsoo viekkaasti Kaarinaan): Ettekö? Hän laudan päällä selkähänsä sai, ett' tämä halkes...

KAARINA: Selkä?

PALVELIJA (nauraa): Eeei, kuin lauta -- mut kumpaiseenkin lienee vika tullut. Niin sai hän ketunturkit siepatuksi, ja pääsi metsään ... siellä kuusen alla, hän naisen vaatteet puki...

KAARINA (nauraen): Eihän toki!

PALVELIJA: Ka, ihan totta ... sitten sotilaita kun saunoittamaan läks, niin siellähän se petos huomattiin, hehee!

KAARINA (arvokkaasti): Jo riittää; nyt saapi Mikko viedä säilyyn turkit (nousee) ja vasta kaskujansa valikoida!

PALVELIJA (kumartaen): Ah, anteeks, armon neiti, suokaa anteeks, jos vanha Mikko liian suoraan...

KAARINA (käskevästi): Menkää!

(Palvelija kumartaa ja poistuu. Kaarina riisuu hansikkaansa, jotka heittää tuolille).

Tuo vanha hupsu hän on ennallansa! Mut täällä ikävässä moiset kaskut -- sen tietää liian hyvin vanha Mikko -- on mulle melkein ainut huvitus, kun isä poissa on ja Juhanaakaan ei kuulu Warsovasta| äitikin käy allapäin ja itkusilmin vartoo, ett' toki kotiin saisi jompikumpi, (naurahtaen) Hän pelkää, että joku tapaturma on tullut Juhanalle. -- Sit' en usko, Hänest' on hauskemp' olo Warsovassa, kun siell' on hovin huvit, siinä kaikki! Ah, miekkoisia ... Lindorm Bonde kai on siellä myös ... ja varmaan aikoja hän on jo unhoittanut meidät täällä... Ja onkos kumma, siell' on hienot neidit... (paussi) Mut Kaarin Fleming myös on prinssin serkku ja (Ottaa käsipeilin pöydältä). onhan minullakin kasvot... äsh, täm' onhan lapsellista, tuhmaa kaikki... ja missä lienee äitikin? (Menee akkunan luo ja katselee ulos). No, niin -- se tästä vielä puuttui? Taaskin tuolla he istuu ikkunassa kaulatusten kuin mitkä kyyhkyset ... kas, tällä lailla... Uh, kuinka hermostavan äitelää ja harmillista, naurettavaa, että... tät' en ma kauempata kärsi, en! (kävelee kuohuksissaan). Vaan heidän täytyy täältä pois ja kohta...

(Nauraa katkerasti ja vaipuu sitten nyyhkien ikkunapenkille. Ulkoa alkaa kuulua Gottschalk Flemingin laulua luutun säestyksellä, jota Kaarina vähitellen taipuu kuuntelemaan nojaten itsensä ikkunan pieltä vastaan. Laulun tauottua huokaa hän):

Niin, Gottschalk, hän on onnellinen, hän, ja Aune myöskin ... mutta juuri siksi ma tahdon heidät pois ja...

(Samassa aukeaa sivuovi ja sisään astuu)

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kohteliaasti): Päivää, neiti! Noo, kuinkas täällä jaksetaan? (Kaarina ei vastaa). Ohhoo, vai retki Suitiaan ei miellyttänyt siis armon neitiä?

KAARINA (kuivasti): Ei!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ja miks' ei? Nyt onhan kaunis ilma, keli liukas ja ruuni-valjakko on mainio, sen olen itse nähnyt.

KAARINA: Kyllä, kyllä.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut kuitenkaan ei retki hauskuttanut? Se Mikko kai on huono kyytimies vai --?

KAARINA: Olkaa tuossa sukkeluuksinenne... en ole tänään leikkisällä päällä.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, neiti Kaarin, ette tänäänkään, mut ette eilen myöskään ... pitkän aikaa jo vaivaa teitä ... (Kaarina tekee epäävän liikkeen). elkää kieltäkö, ma olen nähnyt minä, kaikki nähnyt --

KAARINA (käännähtää äkkiä): Ja mikäs täällä sitten hauskuttaisi?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin kyllä, neiti Kaarin, vanha Turku on teidän ikäiselle neitoselle jo liian ikävä... Kas, nyt kun poissa on marski, veljenne ja nuoret paashit kun kaikki Warsovahan poistui täältä, niin on tää linna kolkko vanhallekin. Jos uutta kuuluu, on se hirmutöistä, joit' ovat tehneet nuijapäät...

KAARINA: Niin, julmat on jutut heistä, Mikko tässä kertoi... Kun loppuis se ja isä retkeltänsä kun palais hengiss' ehkä!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Marski Fleming on tosin ikämies, niin, se hän on, ja Pohjan pakkasten ja noitain kanssa ei ole leikkimistä, sanotaan; mut vanhuksell' on tarmoa ja huovit, ne "rautahuovit", suojaa häntä kyllä, niin että piankin hän täällä on.

KAARINA: Vai niinkö uskotte te myöskin, Juusten?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin uskon. Mutta siitä yksin ei kai paljo riemastune neiti Kaarin? Te muuta kaipaatte!

KAARINA (naurahtaen): Ja mitä sitten?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, eihän syrjäiseen se kuulu suinkaan, vaan ... näittekös te Aunen tuolla äsken ja kuulitteko Gottschalk herran laulun? (Kaarina nyökkää myöntymykseksi). Kas, heille ikävä on outo vieras ja oikein hyvää tekee vanhan miehen, kun heidät näkee ... missä helkkarissa se viipynee se Lindorm herrakin, kun hänt' ei kuulu...

KAARINA (nousee ylös): Lindorm Bondeko? Ja mitä kuuluu herra Bonde minuun?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ah, antakaa anteeks, neiti Kaarin...

KAARINA: Saatte, vaan sekautua toisten asioihin on aina tuhmaa sekä tarpeetonta!

(Menee loukattuna nopeasti ulos).

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kumarrellen): Vai niin, ma pyydän ... anteeks, neiti Kaarin! -- Kas, sen sain palkakseni, hehehee, kun parhaimmassa aikehessa ... no, se osoittaa, ett' olin oikeassa! Mut sellaiset ne on ne nuoret naiset, ett'ei ne sallis huomattavan (nauraa)... Äsh, ma kuulunhan nyt sukuun minäkin ja nyt kun Ebba rouva...

PALVELIJA (tulee): Tänne kai jäi armon neidin hansikkaat? ... kas, vouti!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: No, neitiä sä käytit Suitiassa? Mut iloisempaa tuult' et saanut hälle. (hiljempaa) Hah? salaviestin tapasitkos, Mikko?

PALVELIJA (tulee lähemmäs, iskee silmää): Niin, viestin Warsovasta tarkoittaa kai linnanvouti ... hovimarsalkalta?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, hältä juuri kautta Danzigin ma varron sanaa Johan Flemingistä, nääs nuori Fleming palaa Turkuun kohta ja jääpi toistaiseksi tänne.

PALVELIJA (tehden varovaisuusmerkkejä): St! St!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: No, mitäs kujeita?

PALVELIJA (salaperäisesti): Niin, nähkääs, vouti, kun herra Fleming, nuori "kammerjunker", ei palaakaan...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Vai taas sa viisastelet, ma sainhan kirjan Räävelistä äsken, ett' aikoo tulla hän...

PALVELIJA (taivastellen): Ei a'o, ei...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ja miks' ei, lurjus?

PALVELIJA: Siksi, armon herra, ett' on hän -- tullut jo!...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Sun piru vie, jos mulle tässä valhettelet, mies! Miss' on hän sitten?

PALVELIJA (lähestyy voutia): Saaristossa, vouti, kun laiva jäätyi siellä saaren rantaan ja nuori herra tiellä sairastui...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Häh?

PALVELIJA (vakuuttaen): Kuumetautiin, meritautiin, niin, ja laivassansa siellä ulapalla hän makaa nyt ja vartoo noutajaa...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (vakavasti): Täm' onko totta, Mikko?

PALVELIJA (tekee liikkeen kuin hirtettäissä): Tämä näin, jos sanan vääristän.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: No, hyvä on -- ja palkanmaksussa ma muistan tämän. (Palvelija jää seisomaan kuin odottaisi jotakin). Niin, nyt saat mennä!

PALVELIJA (menee ovelle, kääntyy takaisin ja ojentaa viekkaana kätensä): Jos se sopis nyt?...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Nyt? Luuletkos sa, lurjus, että mulla on aina rahaa sitten ... tiehes siitä, ma kyllä muistan tämän...

PALVELIJA (mennessään mutisten): Vanha saita, hän kun on niitä, jotka eivät muista!...

(Poistuu).

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (katsoen palvelijan jälkeen): Nuo aina vain on rahaa, rahaa vailla, ikäänkuin mulla aarrekirstut ois! (kävelee) Vai sillä lailla siis on asiat, ett' on hän sairas, hm, ja saaristossa!... Vaan juuri nyt, kun rouva Ebballakin on huonoin päivänsä ... ja marski itse kun poissa on ja lempo tietköön missä! Se onkin helvetti, kun kehenkään ei enää luottaa voi ... vaan rahvaan kanssa he vetää yhtä köyttä ... valhettelee kuin tattarit ja kalmukit. Jo ostaa ma heitä kahdest' olen koittanut, vaan kummallakin kertaa petti, konnat!

PALVELIJA (tulee): Kaks Kurjen huovia on ratsain tullut ja pyytää kohta päästä voudin luo.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Kaks ratsuviestiäkö Aksel Kurjen?

PALVELIJA: Ei, Laukon herralta he sanan tuovat.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Knut Kurjeltako? ... marskin luota siis -- (nopeasti) ne laske kohta tänne! (Palvelija pois). Heiltähän ma tiedot varmat saankin marskistamme! Mut kuink' on mulle sana? Ebba rouva hän ennen yksin marskin viestit sai? Ne on siis Kurjelta, ei Flemingiltä.

(Kaksi huovia tulee nopeasti palvelijan saattamana).

ENS. HUOVI: Te lienettekö linnanvouti itse?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, Pentti Juusten itse olen.

ENS. HUOVI: Hyvä, on meillä teille Kurjen sanomat.

(Katsahtaa palvelijaan, joka Juustenin viittauksesta poistuu, mutta huomataan oven raosta kuuntelevan).

ENS. HUOVI (virallisesti): Knut Kurki, Laukon herra, tervehtää ja meidän kautta tekee tiettäväksi, ett' ovat nuijalaiset kaikkialla nyt vihdoin lyödyt...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Kiitos Jumalan!

ENS. HUOVI: Löi Götrik Fincke itse Savon joukot...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, luona Savonlinnan, tiedän sen.

ENS. HUOVI: Ja Mikkelissä... Vouti Laurinpoika --

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Häh, vouti Laurinpoika ... ken on hän?

ENS. HUOVI: Uus vouti Pohjanmaalla, hertun mies; näät vanha vouti Abram Melkerson kun luona Tarharannan vangiks joutui ja vietiin Tukholmahan hertun luo...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Voi, Herra laupias ... vai hertun kynsiin!

ENS. HUOVI: Niin, Krankan toimesta. Mut voudin joukot taas luona Santavuoren marski itse löi tyyten tykkönänsä...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Santavuoren? Ja milloin sitten?

ENS. HUOVI: Pyhä Matti kai on helmikuussa neljäskolmatta...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (miettii): Niin, neljäskolmatta on Matin päivä.

ENS. HUOVI: Nyt kera huovien ja vankiensa on paluumatkallansa marski Fleming. Mut tiellä kohtas häntä noidan nuoli...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ah, mitä juttuja ne taaskin on!

ENS. HUOVI: Niin, kautta kunniani, vouti Juusten, se Korpolaisten vuoren noita-akka hän ampui myrkkynuolen marskihin...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Tää onko myöskin Laukon herran viesti?

ENS. HUOVI: Ei Laukon herran, mutta omin silmin kun nähtiin horjuvan me marskin ja kun telttahuovit kertoi: ihmenäyt ja kuumehoureet häntä yöllä vaivaa, niin että unta ei hän silmiin saa -- siks ennakolta teille viestin tuomme.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Vai näyt ja houreet!... Piru teitä uskoi -- Mut missä heititte te marskin joukot?

ENS. HUOVI: Jo Pohjan rajamailla.. Närpiössä...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Siin' onko kaikki Laukon herran sanat?

ENS. HUOVI: On.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (menee ovelle): Mikko, hoi!

PALVELIJA (tulee): Ja mitä käskee vouti?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Nää sanantuojat tupaan saata, Mikko, ja heitä olven kanssa kestitse. Siis hyvästi ja häntä seuratkaa!

(Huovit menevät palvelijan kanssa).

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (yksin): Ja kaikki tulee tässä yhtäaikaa!! Mut marski sentään on jo vanha mies ja kenpä tietää? kuolo tulla voi kuin varas yöllä... Mutta juuri nyt, kun vihdoin heitettäv' on Käkisalmi ja Ruotsin säädyt Kaarle Arbogassa kun saanut liittoon meitä vastaan on... nyt kaikki helvettiinkö mennä aikoo!? Eei, Ebba rouvan täytyy viesti saada ja heti kohta, muu ei tässä auta. Saas nähdä sitten, puoliso vai poika on hälle rakkahampi? Kumman luo hän ensin lähtee, se sen näyttää meille!

(Poistuu kiiruusti oikealle. Kaarina ja Ebba Fleming tulevat vasemmalta).

KAARINA (vetää äitiänsä käsipuolesta ikkunaan): Kas, äiti, katsokaahan, tuonne noin! Sun täytyy kieltää, äiti, Aunea, hän käy jo vallan sietämättömäksi --

EBBA FLEMING (hermostuneesti): Ei, Kaarina, sit' en ma sentään usko... ne on sun luulojasi, lapsi kulta.

KAARINA: Vai luuloja, vai niin ... ja miksi sitten hän aina minun nähden kiemailee, ja iltakaudet puhuu onnestansa ja häistään...

EBBA FLEMING (naurahtaen): Rakas lapsi, jollekulle kai täytyy haastaa niistä hänenkin, kun tääll' ei ole muita... Onnellinen on avosuinen, avosydämminen ja muille tuntehensa näyttää tahtoo. Sa itse, Kaarina, kun vanhenet --