Part 13

KETTUNEN (nauraen): Niin teinkin ... teille tahdoin näyttää vain. ett' on jo aika meidän järkiin tulla ja päättää: käymmekö me kuolemaan tuon houkan jäljessä vai pystyn teemme ja kotipelloillemme palajamme -- nääs eihän meille enemp' entistään lie kuormaa lisännytkään Noki-Klaus?

ENS. TALONPOIKA: No, onhan sekin totta, mutta näinkös se sitten Ilkka yksin jätettäis?

TOINEN TALONPOIKA (Pirin ja Palon puoleen kääntyen): Ja mik' on teidän mieli Ilkkaisesta?

PALO: Hm, hän on kumppali ja päällikköni.

TOINEN TALONPOIKA: Mut onhan teistäkin hän kummallinen?

PALO: Ei sotaa tällä lailla ennen käyty.

KETTUNEN: Ja entäs Piri?

PIRI: Kumppali on Ilkka.

KETTUNEN: Niin on, mut päällikkönä minkälainen?

PIRI: Ma sanon niinkuin Palon Perttukin, ei sotaa ennen tällä lailla käyty.

KETTUNEN: Siis tätä sotaa mieluisampi teistä on sovinto, vaikk' ois se laihakin.

(Kimeä vihellys kuuluu).

PALO (hätkähtäen): Se oli merkki etuvartijoilta!

PIRI: Ja yksi kerta ... vieraita se tietää.

ENS. TALONPOIKA: Jos hyökkää salaa niskahamme marski?

KETTUNEN (viekkaasti): Ss, hiljaa miehet, vangeiltamme tuolla sain tietää, että rauhaa tarjoo marski.

ENS. TALONPOIKA: Vai tarjoo marski rauhaa meille?

KETTUNEN: Tarjoo -- ja airueet kai siellä juuri saapuu; siks pois ma tahdoin Kontsahan ja Ilkan ja valhettelin...

PALO (syrjään): Savon orvaskettu, kun vain et kerran kävis itse ansaan!

PIRI: Ptui, lempo, juoniasi, repolainen!

(Knut Kurki ja vouti Abraham Melkiorinpoika muutamain talonpoikain saattamana näkyvät tulevan perällä).

KETTUNEN: Kas tuolla saapuukin jo airueet.

TOINEN TALONPOIKA: Mut jospa Ilkka tänne itse ehtii?

KETTUNEN: Ei ehdi, ei ... mut jos hän ehtis, silloin hän laihaa nahkoansa varokoon!

(Airueet seuraajinensa tulevat etualalle).

KNUT KURKI (tervehtäen): Jumalan rauhaa teille meidän kautta Klaus Fleming, Suomen käskijä ja marski, nyt toivottaa ja tätä veljessotaa hän tahtois tau'ottaa, kun viel' on aika... ma olen Laukon Kurki...

PIRI: Teit' en tunne.

ABR. MELKIORINPOIKA: Mut minut, voutisi kai tunnet, Piri?

PIRI: Niin, Melkersonin tunnen.

PALO: Minä en, mut nähnyt kyllä olen -- kumpaisenkin.

KETTUNEN (kielevästi): Ma, jalot herrat, tunsin kohta teidät; nää täss' on pohjalaiset, Palo, Piri, tää Kukkonen taas Hämeen mies ja minä, min' olen savolainen, Kettunen.

ABR. MELKIORINPOIKA: Ja miss' on Ilkka sekä Yrjö Kontsas?

KETTUNEN: Niin, nekö? Mitäs heistä ... heille sattui juur' asioita tuonne naapuriin. Mut muuten sota meill' on yhteinen ja rauhastakin neuvotella tässä siis voimme ilman heitä. Meitä paitse ei Ilkka sotaa jatkaa voi ja siksi...

ABR. MELKIORINPOIKA (Kurjelle): He on siis poissa. Sitä paremp' on se meidän asialle. Puhukaa!

KURKI (voudille): Niin, vapaamminhan käypi puhe näin. (Miehille). Siis: marski Fleming tähän veljessotaan on kyllästynyt, rauhaa tarjoo teille ja linnaleiristä ja veroistanne hän teitä armahtaa ... muut riidat kaikki jää ratkaistavaks itse kuninkaan, kun keväämmällä Ruotsiin saapuu hän, jos --

PIRI: Linnaleiristä hän vapauttaa ei meitä voi, kun ennestänsä vapaa on siitä Pohjanmaa.

KURKI: Ja verot uudet hän antaa anteeks teille.

PALO: Laittomat ne ovat olleetkin jo alkuansa.

ABR. MELKIORINPOIKA: Te elkää turhaa ylvästelkö, miehet, vaan harkitkaa ja kotiin kääntykää, kun rauhaa tarjoo teille riikin marski, jonk' onpi sotajoukot valtakunnan ja puolellansa itse Sigismund.

PIRI: Niin, häll' on sotajoukot, meillä kansa, ja kumpi taistelussa vihdoin voittaa, sit' emme vielä tiedä.

KETTUNEN: Turhaa kinaa, kun rauhanehdotkin on kuulematta.

TOISET: Niin, mitkä ovat sitten marskin ehdot?

KURKI: Vain päällysmiehet Ilkkaisen ja Kontsaan nyt vaatii armoillensa marski Fleming, ett' tehdä heille saa hän kuinka tahtoo.

KETTUNEN: Vai Ilkkaisen ja Kontsahan, ei muita?

KURKI: Ei.

PALO: Mutta jospa marski hirttää heidät?

KURKI: Niin, heidän kohtalosta päättää marski, me emme tiedä.

PIRI: Kumppali on Ilkka.

ABR. MELKIORINPOIKA: Nyt itse päättäkäätte, sillan luona me tuolla vastaustanne vartoamme.

(Loittonevat kosken luo. Talonpojat jäävät etualalle).

KETTUNEN: No miehet, rauhaako vai sotaa, häh?

TOINEN TALONPOIKA: Ka, rauhan miehiä kai minä olen.

PALO: Mut kunniattomain ois tämä työtä.

KETTUNEN: Se onko työtä kunniattomain, jos säästää kansaa...

PIRI: Mutta pettää sen, jok' uhrais hengen meidän hyväksemme.

PALO: Niin juuri, Pentti.

KETTUNEN; Uhratkoon siis sen, -- nyt juuri siihen onkin tilaisuus -- ja silloin vapahtaa hän meidät täällä ja pois me päästäisiin. Ma olen valmis.

ENS. TALONPOIKA: Ja minä myös.

TOINEN TALONPOIKA: Ja minä.

KOLMAS TALONPOIKA: Valmis olen.

KETTUNEN: Mut kuink' on Pirin sekä Palon laita?

PALO (kynsii korvallistaan): On pirun keksimä tää nahkakauppa: jos oman pelastaa, niin toisen myy.

KETTUNEN: Ka, niinhän ain' on tässä maailmassa -- ja ehkä säästää heitä marski Fleming.

PALO: Mut milläs repolaisen juonin, miehet, te sitten vangiks ottaisitte heidät? Ma ainakaan en siinä auta teitä?

PIRI: En minä myöskään.

KETTUNEN: Siitä vastaan minä, kun vain te itse kaupan hyväksytte.

ABR. MELKIORINPOIKA (kääntyen miehiin): No, miehet, meillä ois jo kiire tielle ja ratsut vuottaa tuolla metsän luona.

KURKI (samoin sillan luona): Näin ajan kääntehessä muistakaa: on talot autiot...

PALO: Se multa paloi.

KURKI: Ja lapset, vaimot vartoo teitä siellä.

PIRI: Jumalan kiitos, viel' on tyttöjäkin!

KURKI: Mut päälliköt jos meille luovutatte, niin ryöstötavaratkin pitää saatte.

KETTUNEN: Ja sehän tässä tärkeint' onkin, häh? Me valmiit olemme, mut pohjolaiset...?

PIRI (Palolle): No, Perttu?

PALO: Entäs sinä?

PIRI: Lempo ties, mut omituiseks on hän käynyt, Ilkka, ja tämä miestä alkaa kyllästyttää, kun ryöstö kielletään ja juomat loppuu ja alkaa pakkasetkin tammikuun.

PALO: Siis myönnyt?

PIRI (mietittyänsä): Olkoon menneheksi!

(Kurki ja Abr. Melkiorinpoika tulevat etualalle).

KETTUNEN: No, nyt me kaikki ollaan yhtä mieltä -- ja marskin ehdot hyväksymme siis.

(Oikealla olevan ulkohuoneen päädyn taa ilmestyy samassa noita-akka pysähtyen kuulemaan seuraavaa keskustelua).

KURKI: Ja ennen päivän sarastusta meille te vangittuna päällikkönne tuotte?

KETTUNEN: Vain Ilkan sekä Kontsahan, ei muita.

KURKI: Ne kaksi riittää...

ABR. MELKIORINPOIKA: Mutta Ilkkaa jos ei marski saa, niin Kontsast' ei hän huoli -- ja silloin raukeaa myös rauhanehdot.

KETTUNEN y.m.: Me Ilkasta siis kaikki vastoamme!

ABR. MELKIORINPOIKA: Ja marskin sana käypi meidän kautta.

KURKI: Siis Herra uudeks vuodeks rauhan suokoon!

KETTUNEN: Ja rauha teille myöskin, jalot herrat.

(Kurki ja vouti Melkiorinpoika lähtevät, Kettunen yrittää heidän jälkeensä, mutta siitä estää häntä):

KURKI (tehden epäävän liikkeen): Me löydämme jo oppaittakin tien!

(Menevät. Miehet seisovat hetken äänettöminä ja noloina).

PIRI: No, mitäs sanot tästä sinä, Perttu?

PALO: Mun on kuin itseni ma myönyt oisin.

PIRI: Ja minun on kuin ilki-alastonna ma häpykaakkiin oisin köytettynä -- hyi, helvetti, kun suostuin koko kauppaan!

PALO: Tuo lemmon Kettunen se viekoitteli...

KETTUNEN (nauraen): Ja jospa oiskin ... mua kiittäkää, ett' tulee retkellemme lysti loppu; mut leirillä on oltta vielä, miehet, ja tämä kauppa sietää harjakannut.

PALO: Jos häpeänsä humalaksi jois?

KETTUNEN: Ja minä laulan Ilkast' uuden laulun.

PIRI: Sun laulujasi lempo kuunnelkoon!

KETTUNEN: Ja sitten kerron teille, kuinka me täss' illan tullen Ilkan nipistämme; hei veikot, tästä tulee hauska juttu ja hyvä vanhan vuoden loppupäätös, kun marski uuden vuoden lahjaks saa kaks pulskaa pohjolaista! Oltta, veikot!

PALO: Jos saiskin janohonsa haarikan!

(Lähtevät perälle. Piri jää mietteihinsä seisomaan. Palo huomaa sen).

Hoi, Piri veikko, heitä hiiteen huolet, vai tyttöjenkö luhdit päässsäs pyörii?

PIRI: Suus kiinni, juopporatti!

PALO: Naisten narri! Mut tule pois sa täältä pakkasesta.

(Menevät kaulatusten leirille; Palo laulaa: "Kyröst' oli poikaa kymmenen" j.n.e.)

Noita (tulee piilostansa varovasti esille): Tuo paksu herra oli Melkerson, se "maitoherra", Puolan puolikkaita, ja toinen Kurki, Laukon herra Knut! Vai ennen uuden päivän sarastusta ois Klaulle saatettava "Iliken" -- ne herrat kutsuu häntä niin -- ja Kontsas! Mut siitä kirnusta ei tullut voita, sen takaa korpolaisten vanha noita. Huh! paljo näin jo, paljo kuulinkin, mut moista nahkakauppaa viel' en kuullut, kun Nokialla päivää vartoessaan nää roistot kumppaninsa tässä möis, Ptui, oli häpy sentään sillä, ken kuin kaakin-puuhun sanoi joutuneensa. Mut Ilkan Jaakkoa te ette saa, vaikk' kaikki Savon ketut johtais teitä, sen takaa naaras-ilves Laihialta. (Menee tanhualle ja katsahtaa sinne). Niin, siellä rauskuttaapi yksikseen se ylöjärveläinen Ilkan tamma ja sillä juuri karkkuun täytyy Jaakon -- hän osaa ratsastaa kuin pohjalainen! Mut joku tulee ... piiloon hetkeks taas.

(Vetäytyy nurkan taakse. Oikealta tulevat Ilkka, Kontsas ja Maunu).

ILKKA (tulee tuikeana): Se kunniaton konna valhetteli, ett' elää Virpeläinen...

KONTSAS: Piikatyttö ei mitään varmaa tiennyt, isäntänsä vain metsään taikka koskeen menneen luuli.

ILKKA: Se miehen viisaankin saa suunniltaan, kun kaikki ympärillä valhettelee. Ken tietää enää, kuka kuollut on ja kuka elää...

KONTSAS: Syy on Kettusen.

NOITA (astuen esille): Ja minä elän vielä, se on varma, ja minä mieleiseni varjelen.

ILKKA: Vai täällä hiivit taas, sa vanha noita, ja raajaruhjoiks multa miehet noidut.

NOITA (silmää iskien); Niin, minähän ne noidannuolet ammun -- ja minun nuolet sattuu aina kohti.

ILKKA (naurahtaen): Sun myrkkytaikoihis en usko enää, kun tuonoin taikomasi puukkokin Keijärven kievarissa taittui multa.

NOITA (viekkaasti): Ka, jos et sinä usko, uskoo muut -- ja (hiljaa) jonkunhan on kannettava syy, kun syyttä kuolema ei tulla saisi.

ILKKA: Siks saatkin vapahasti tulla, mennä.

KONTSAS: Mut minä pelkään tuota noitaruojaa, hän miehissämme uskon lamauttaapi ja kun on usko mennyt, menee tarmo. Ma hänet karkoittaisin täältä pois.

MAUNU: Niin, menköön marskin luokse elkinensä.

ILKKA: Hän raukan roviolla poltattais!

KONTSAS: Niin, siten on jo tuhansille tehty.

NOITA: Ma olen käynyt luona marskinkin, hän ennen ruoski meitä, nyt hän pelkää.

ILKKA (nauraen): Siis koita karkkuun häntä säikyttää!

NOITA: En sitä voi, mut sua auttaa voin.

ILKKA: Ja millä lailla, sinä viirunaama?

NOITA: Sun pelastinhan kerran Turun luona?

KONTSAS: Niin, sen hän teki --

NOITA: Sitten Kontsahassa, kun vouti saapui, tein sen toisen kerran.

ILKKA: Häh?

NOITA: Mua saattaessaan Kyrön poikki toi poikas lautan, jolla pelastuit.

ILKKA: Vai niin -- ja nytkös tulit palkoillesi?

NOITA: Ma tyydyn siihen, minkä vannoit silloin ja vielä kerran nahkas pelastan.

ILKKA: Vai vielä kerran? ... mutta muista, akka, tää nahka onkin kalliin otuksen.

NOITA: Ja kallihista sitä kaupitaankin --

ILKKA: Vai minun tietämättä kaupat tehdään?

NOITA: Niin.

ILKKA: Mik' on hinta vanhan kontion?

NOITA: Vain tuhat päätä sekä verot maan.

ILKKA: Tuo kuuluu joltakin... Ja ostaja?

NOITA: On Noki-Klaus -- (kuuluu leiriltä pilkkalaulua Ilkasta). ja tuoll' on kauppiaat; mut tästä järvelle jos katsees luot, näät tähtein tuikkehessa ratsujoukon, jok' kohti pappilata kiidättää. --

ILKKA (katsoo sinnepäin): No niin -- ja sitten?

NOITA: Heidän joukossansa on Laukon Kurki sekä Melkerson.

KONTSAS: Ja täälläkö on käyneet herrat?

NOITA: On -- ja lähtiessä luvan veivät, että sais ennen huomispäivää marski teidät.

ILKKA: Häh, meidät kaikkiko?

NOITA: Vain sun ja Kontsaan.

KONTSAS: Siis minutkin!

NOITA: Mut Ilkkaa jos ei saa, niin Kontsahasta yksin ei hän huoli.

ILKKA: Vaan mun jos saa, niin toiset armahtaa ja verot anteeks antaa -- (Ottaa eukkoa kalvosesta). semmoinenko se tehtiin kauppakirja?

NOITA: Semmoinen.

MAUNU: Mut sen on tehneet Savon miehet vain ja hämäläiset, vaan ei pohjalaiset.

KONTSAS: Niin, tieten Kettunen --

ILKKA: Se oikein, Maunu, sit' eivät pohjolaiset tehdä vois!

NOITA (kiihtyen): Vai eivät voi? mut omin korvin kuulin, kun Palon Perttu sekä Pirin Pentti he siihen suostui...

ILKKA (raivostuen): Vaiti, saatana, tai tämän valheen hengelläs saat maksaa!

KONTSAS (estellen): Mut jos hän totta haastaa?

NOITA: Totta vain -- ja miksi valhettelisin ma teille?

ILKKA: Se on siis totta?

NOITA: On.

ILKKA: Ja juuri he -- mun parhaat ystävät ja kumppalini! Täm' on jo liian, liian katkeraa --

(Nyyhkii ja pyyhkii hialla silmiänsä).

MAUNU: Ma olen kuullut heidän nurkuvan, kun ryöstövapautta sa kiellät heiltä -- mut tätä sentään heist' en uskonut.

NOITA: Jos vangeiks ette joutua te tahdo, niin paetkaa, kun aika vielä on, ja ratsahin jos lähtee, kauvas ehtii jo ennenkuin on meillä aamupuhde.

KONTSAS: En lähde minä, vaan jos sallimus on minut marskin matkaan määrännyt, niin tyynnä kannan minä kohtaloni.

ILKKA (oikaisten itsensä): Äsh, mene Herroinesi hiiteen, mies! Vai vuoksi ryövärein ja pettureinko ma henken' antaisin, ma, Jaakko Ilkka, jok' aina tähtäsin vain oikeutta ja e'estä poljettujen taistelin; ja vuoksi noiden kiittämättömäin ja juomarein ja loilottajain tuolla ma hirsinuoran kaulaan köyttäisinkö? En, siihen en ma suostu uhallakaan, vaan ennen pako kanssa häpeän kuin vankityrmä vuoksi roistojen! Mun nahkani ei vielä kaupan ole.

KONTSAS: Siis kotiin käännyt ... meiltä viesti vie, kai pian toisetkin me tullaan täältä, (hiljempaa) jos tullaan ollenkaan.

ILKKA: Niin, kotiin, sanoit, on sekin katkerata piikkaa vain, kun huovit senkin multa poltti tuonoin.

NOITA (hätäisesti): On sulle veistetty jo pirtti uusi ja siellä asuu vaimos sun ja lapses.

MAUNU: Siis Kirstikin, vie hälle terveiset --

ILKKA: Sa jäät siis tänne?

(Perältä ovat leiritulet vähitellen sammuneet. Lähenevää humua alkaa kuulua).

NOITA (kuunnellen perälle): Nyt on kiire, Ilkka -- on tamma tanhuassa ... ratsastain sa vielä vältät vangiks joutumasta; -- ja muistahan ei marski huolikaan.

ILKKA: Niin, tuolla saapuukin jo roistojoukko; hyvästi, veljet, kirous pettureille, mun viime sanani on: kirous noille!

(Syöksee kiiruusti oikealle).

KONTSAS: Jumala tiesi, kuinka päättyy tää?

MAUNU: Ma pahinta jo kauvan aavistin, kun miesten kesken narinaa ma kuulin.

NOITA: Te tupaan käykää ... olkaa huoletonna, ma niskoilleni kaiken otan syyn.

KONTSAS: En tahdo sulle hengenvelkaan jäädä, vaan sieluni ma Herran huomaan heitän, kun tästä maata käyn. Siis tule, Mauno!

MAUNU: Ma tulen kanssas. Käyköön, kuinka käy.

(Menevät vasemmalla olevaan tupaan, jossa heti sen jälkeen sytytetään valkea).

NOITA (vilkaisee tanhuaan, nauraen hiljaa): Hän tammoinensa yöhön katos siis ja ratsain karkaavat' ei kiinni saada. Täm' oli kolmas kerta ... tällä kertaa siis itse Kettunenkin peijattiin. Nyt saatte tulla, varron teitä täällä.

(Öinen hämärä. Ainoastaan muutamia leiritulia perällä. Kaksi nuorukaista -- nuijat olalla -- tulee perältä, molemmat hyvällä tuulella).

ENS. NUIJALAINEN (laulaen):

"Ilkka ilkeä isäntä, pääkero, sininen lakki"...

TOINEN NUIJALAINEN: Tähänhän se Kettunen käski meidän jäädä vartioimaan, häh?

ENS. NUIJALAINEN (laulaa edelleen):

"että joi joka kylässä, joka knaapin kartanossa".

TOINEN NUIJALAINEN: Niin no, se on niitä kurimonsa kuluttajia se Ilkka...

ENS. NUIJALAINEN: Eikä niitä "Kupittaalle kulkijoita", niinkuin ne anolaiset, hehehee!

TOINEN NUIJALAINEN: Jotka Turun tuomiokirkolle aikoivat suoristaan, niin...

ENS. NUIJALAINEN: Niin, pääsiäiseksi Turkuun, helluntaiksi Helsinkiin, hehehee!... Saakeli, kun tulisi ne kuopiolaiset...

TOINEN NUIJALAINEN: Niin, kuopiolaiset! ... ei niistä mitään apua ole!...

(Kettunen tulee miesjoukon kanssa perältä, mutta pysäyttää nämä sillan ta'a ja tulee yksin etualalle päin).

TOINEN NUIJALAINEN: Mutta tuossahan se on Kettunenkin, lempo vieköön! Senhän ne sanovat olevan herraspoikia ... papin poikia...

ENS. NUIJALAINEN: Niinhän ne sanoo...

TOINEN NUIJALAINEN: Sittenpä minä siltä kyselen vähän ... niitä Hellun-tellun asioita... Kettunen, hoi!

KETTUNEN (on tullut sillan yli, jonka molemmilla puolen nuijalaiset ovat): Hiljaa, miehet, ettei otus karkaa... Tähänkös te jäittekin, vaikka minä käskin teitä tuonne tanhuan nurkalle ... siitä se menee, jos mennäkseen...

TOINEN NUIJALAINEN: Niin, tanhuan nurkallehan se taisi määrä olla ... mutta kuulehan, Kettunen?

KETTUNEN: No?

TOINEN NUIJALAINEN: Pappikos se sinun isäsi oli?

KETTUNEN (viekkaasti): Ei se pappi alkuaan ollut ... vaan pappihan siitä sitten tuli?...

ENS. NUIJALAINEN: Niitäkö Rautalammen pappeja? ... hehehee!

TOINEN NUIJALAINEN: Ja papithan on herroja...

KETTUNEN: Niinhän ne on ... mutta paikoillesi nyt, mies...

TOINEN NUIJALAINEN (vetää Kettusta syrjemmäs): Kuulehan!

KETTUNEN: No?

TOINEN NUIJALAINEN: Onkos sinua oleteltu?...

KETTUNEN: Mitä hemmettiä sinä?...

ENS. NUIJALAINEN (vetää Kettusta toisaalle, silmää iskien): Eihän ne ole sisukset palaneet siltäkään Palolta, häh?

KETTUNEN: Ei se niitä ole minulle näyttänyt, vaan eihän sitä tiedä...

TOINEN NUIJALAINEN (vetää Kettusta taas puoleensa): Sinua ei siis ole opetettu sinuakaan? ..

KETTUNEN: Mihinkä opetettu, sinä mullikka!

TOINEN NUIJALAINEN (hämillään): Vai niin, no, eipähän paljo mihinkään...

ENS. NUIJALAINEN (kuten äsken): Onkos sillä Pirillä sitten se?...

KETTUNEN: Mikä se?

TOINEN NUIJALAINEN (itsekseen tuumien): Sitä on taidettu sittenkin opettaa tuota Kettusta!

ENS. NUIJALAINEN (rykii): Sepähän se .... (kuiskaa jotakin Kettusen korvaan) ... tauti!

KETTUNEN: Ahaa, vai se! (viekkaasti) no, sillähän se on.

ENS. NUIJALAINEN (iloisesti): Mutta minull' ei jumaliste ole mitään, ei mitään! hehee!...

KETTUNEN: Ka, sen parempi sinulle, senkin sonnivasikka!

TOINEN NUIJALAINEN (kuten äsken): Vai niin, no ... hyvä on, (lyö polveensa) mutta tuossahan se on polvi, häh?

KETTUNEN: Näkyyhän tuo siinäkin yksi olevan...

TOINEN NUIJALAINEN: Sitähän minäkin ... siinä se on ensimmäinen ja sillä polvella se tyttö ensin opetetaan ja (lyö toiseen polveensa) tuossa se on toinen ja sillä se sitten oletetaan, häh?

KETTUNEN (lyöden polviinsa hänkin): Ja tuoss' on kolmas ja neljäs, joilla sinä viimein opetetaan, sinä nokkaviisas vekara...

ENS. NUIJALAINEN (itsekseen): Hevosta tehtiin, mutta härkäpä taisi tullakin!

KETTUNEN: Mutta nyt mars paikoillenne!

ENS. NUIJALAINEN: Sekös se Ilkka sitten on isänsä kieltänyt?

KETTUNEN: Ka, sehän sen on tehnyt ... ja sillähän se nyt on jätettävä rautamarskin kuranssin ja opetuksen alaiseksi...?

ENS. NUIJALAINEN: No, nythän minä tämän alan ymmärtää...

KETTUNEN: Ja seiskää nyt siinä valmiina, että niin pian kuin se yrittää tästä tuonne tanhuaan tamman selkään, niin... Mutta tunnettekos te sen?

TOINEN NUIJALAINEN: Vaikka tervapimeässä!

KETTUNEN: Minä käsken nyt nuo miehet tänne, että yksissä voimin sitten ajetaan piilostaan se maankulkija, ja kun se sitten ryntää ulos, niin...

ENS. ja TOINEN NUIJALAINEN (yht'aikaa): Niin silloin me kuin koirat kimppuun, hehehee!

KETTUNEN: Niin juuri -- ja sitten ei muuta kuin mies kiinni ja marskin haltuun!

ENS. ja TOINEN NUIJALAINEN: Hyvä on!

KETTUNEN (sillalta viittoen miehiä tulemaan): Hoi, miehet, tänne joutukaa, mut hiljaa, ett'emme säikyttäisi otustamme, ja yli metsän tuolta aamupäivä kun alkaa häämöittää, kas silloin, miehet, me Ilkka sekä Kontsas Klaulle viedään ja itse tavarain ja kuormain kanssa taas kotiin palajamme ... rauhan soppeen... ja koko retki koht' on unta vain. (Tulee miesten kanssa etualalle). Mut siellä -- näyttää -- vielä valvotaan.

ENS. TALONPOIKA: Tai joll'ei palanneetkaan miehet vielä?

TOINEN TALONPOIKA: Jo aikoja he palas ... sen ma näin...

KETTUNEN: Mut Palon Perttu missä on ja Piri, heit' en ma joukossanne täällä nää?

ENS. TALONPOIKA: Se Palo olikin jo juovuspäissään... jäi varmaan kumpaisetkin nuotiolle.

KETTUNEN (syrjään): Sen arvasin! (ääneen) Vai niin, no olkoot siis, meit' onkin kylläks kahta vastaan ... hiljaa, nyt seuratkaa ja jos hän ulos ryntää, niin Ilkka ensimmäiseks silloin kiinni...

NOITA (astuu esille tanhuan takaa): Ja ketkä täällä sitten vangittaisiin?

KETTUNEN (syrjään): Tuo ruoja puuttui! (ääneen) Korjaa luusi, velho, tai köysiin kytketän sun laihan raatos ja saatan tuomiolle...

NOITA: Tuomiolle? niin, tuomiolle tullaan kerran kaikki, siit' ole varma sinäkin... Vaan nyt sun aikees tiedän ... ennakolta tiesin sun hankkimasi riettaan kavalluksen, jonk' aiotte te tehdä kumppaneille...

KETTUNEN: Häh, mitä helvettiä sulla täällä on tekemistä!

NOITA: Tekemistä, niinkö? Ma pyydän kettuja ... ja tällä kertaa sain luullakseni ansaan mustahännän... ne ovat harvinaisempia, häh? Vai möit sä Ilkan nahkan Noki-Klaulle ja luulit itsellesi ohjat saavas ja kotiis rikkahana pääseväsi?!... Mut sepäs ilves viel' on ampumatta ja varo, Kettunen, niin, varo, repolainen, ett'et sa itse ketunsaksiin käy!

(Miehissä syntyy murinaa).

KETTUNEN (syrjään): Jokohan petti mun tuo saastahinen? (ääneen) Jos kavallust' on tehty, tuoss' (Viittaa noitaan). on se, jok' onpi syyllinen... Tuo akka kiinni ja sitten toimeen miehet ... nopeasti!

NOITA: Niin, koittakaahan köyttää, koittakaahan! (Ei kukaan liikahda). Mut kauppas Kurjen sekä voudin kanssa ma olen tyhjäks tehnyt... Jaakko Ilkkaa ei käsiins' ainakaan saa Kettunen... hän otti tamman ... sekä ratsain karkas! Minust' ei marski huoli kuitenkaan...

KETTUNEN: Sen oisko keksinyt tuo kalman ruoka? Hoi, Kukkonen, käy, katso tanhuaan! (Ens. talonpoika menee. Syrjään): Jos Ilkka kynsistämme päässyt on, on kauppa marskin kanssa purkaunut -- ja silloin pelastaukoon se, ken voi!

NOITA: No, Kettunen, käy tuonne tupaan vain...

ENS. TALONPOIKA (tulee takaisin): Niin, tanhua on tyhjä ... ratsun jäljet käy Pyhäjärveen pitkin ojannetta...

(Oikealta taka-alalta leimahtaa äkkiä valtava tulenliekki).

KETTUNEN: Vaan kuka perkele se leirin polttaa?

ENS. TALONPOIKA (oikealta kurkistellen): Se vanha lato lieskaa...

TOINEN TALONPOIKA: Palon ruoja sen siell' on syttänyt...

KETTUNEN: Se tästä puuttui -- ja silloin palaa meiltä kuormat siellä ja kaikki tavaratkin...

NOITA (ilkeästi): Tavaratkin! (miehille) No, jokos ymmärrätte ... (miehiä ryntää perälle).

KETTUNEN: Katson sentään, jos totta on, ett' Ilkka karkas meiltä.

(Yrittää hyökätä tupaan, mutta samassa aukeaa ovi ja ulos astuu):

MAUNU: Häh? Mik' on melu täällä? ... miss' on Ilkka?

Kontsas (ilmestyy ovelle hänkin): Ja kuka lempo täällä talon polttaa?

(Kuuluu järeitä tykinlaukauksia).

MAUNU, TOMMOLA, KONTSAS ja KETTUNEN (yht'aikaa): Mut mitä helvettiä!

NOITA (nauraa).

ENS. TALONPOIKA (hyökkää sillalle): Paetkaa! On tykit saapuneet ... ja kirkkomäeltä nyt marski ampuu meitä mörsäreillä!

(Katoaa. Huutoja "paetkaa" ja melua perältä).

KETTUNEN (syrjään): Siis pettää voutikin, se Puolan hurtta!

NOITA (Kettuselle); Molemmin puolin kavallusta, kettu! (nauraa ilkeästi).

KETTUNEN (tyrkäten noitaa, että tämä kierähtää tanhuan eteen maahan): Pois, velho ruoja... Mennyttä on kaikki... pelastakoon se itsensä, ken voi!

(Ryntää viimeisten miesten kanssa perälle, jossa hälinää ja melua jatkuu).

MAUNU (kirveen kuistilta temmaten); Siis muuta ei kuin: kaikki kuormillensa!

TOMMOLA: Ja näinkö päättyi ilkkalaisten retki?

(Juoksee Maunon jälkeen).