Part 12

PIRI: Ei meille, mutta Kontsahalle kertoo -- ja hän sen mulle haastoi. (Lyö Penttiä olalle). Perttu hoi, jos Pouttu Turkuun toisi Aksel Kurjen ja me taas prinssi Kustaan, häh, ois uljasta, jos johtais meitä prinssi!

PALO: Niin, hän on poika Eerik kuninkaan!

PIRI: Ja nousis ruhtinaaksi meidän kautta...

PALO (nauraa): Ja me taas hänen kautta ... niinkö meinaat!

PIRI: Ja mont' on aateloitu moukkaa ennen: on Kirves, Hevonpää ja Karpalainen jo kilven saaneet -- miks' ei pohjalaiset siis kelpais heidän rinnallensa, häh?

PALO: Ja leirivapaus meillä onkin jo -- (Ylvästellen). ma knaappi-kilven kyllä osaan kantaa.

PIRI: Kun vain et jois, sä ruoja, tuolla lailla!

PALO: Ka, herrathan ne juuri juovat, Perttu! Mut Herran kuolema, vain röökinöitä kai sinä sitten naurattaisit, häh! (lyö polveensa). Ois hempukkata kullan kiiltävää kai hauska polvellansa kiikutella!

(Maunu tulee rakennuksesta vasemmalla).

PIRI: Suus kiinni, lurjus, tuolla saapuu Mauno -- ei sanaa hälle tästä.

PALO (hiljaa): Näitä siis ei Ilkka keksinyt, vaan sinä.

PIRI: Vait!

MAUNU (lähestyen): Kas, täällä värjytte te pakkasessa ja riitelette lämpimiksi vai? --

PIRI (äreästi): Tuo Palon Perttuhan se aina alkaa ja nurkuu, kun ei kylläkseen saa juoda -- ja sitä juutast' aina janottaa!

PALO (samoin): Mut minkäs lemmon sille minä mahdan -- jos en ma juoda saa, niin palaa suolet tai tulen hulluks -- kumpaakaan en tahdo.

MAUNU: Mut katsos Ilkkaa, Perttu, hän ei juo --

PALO: Lie hällä sisälmykset toisellaiset kuin sotilaillaan, siks' ei ymmärtäne enemmän meitä hän kuin häntä me.

MAUNU: Mut juoppoja ja ryöväreit' ei kärsi, ken aikoo huojennusta _kaikille_.

PALO: Ken miettii kaikkia, ei omiansa, on mielest' omiensa hourupäinen.

MAUNU (hämmästyen): Vai niinkö aattelette myöskin te?

PALO: En juuri minä, mutta kaikki muut; ma tyydyn siihen, jos ma juoda saan, kun janottaa, ja Pirin Pentti tuossa (nauraa) ei muuta tahdo, kun saa rakastella!

PIRI (äreästi): Sa pidä suusi, vanha juorukello!

PALO (jatkaen vakavasti): Mut toiset herrain tahtoo tavaroita, ei muille suinkaan, ei, vaan itsellensä. Kun heitä herrat ryösti, omat vain he ottaa jälleen ryöstäessään näitä. Kas, semmoisiksi käyvät ihmiset!

MAUNU: Mut niin ei tuuma alkuansa ollut!

PALO: Sen piru tiennee, mitä kukin mietti, kun tarttui nuijahansa; useimmat kai miettivät jo silloin tällä lailla: jos herrat itse köyhiks tehtäisiin, niin totta huomaisivat, lempo vie, se miltä tuntuu, kun on nälkä e'essä ja aitat, leipäorret tyhjäks viety. Niin mietti kaikki, myönsi Ilkkakin, kun Kontsahassa retki harkittiin.

MAUNU (syrjään): Niin, hän on, Herra nähköön, oikeassa!

PALO: Sa lausu suoraan: näinkö mietittiin?

MAUNU: Kai lienee ollut sellaisetkin tuumat -- mut retken määrä oli nostaa kaikki ja kansa Flemingistä vapauttaa ja marski vangiks ottaa herttualle -- niin on sit' tarkoittanut Jaakko Ilkka ja siihen häll' on järkkymätön usko.

PIRI: Niin, se on Ilkan usko.

PALO: Totta kyllä, on suuret tuumat hällä retken suhteen, kun prinssi Kustaankin hän mukaan tahtois --

MAUNU (syrjään): Hän tietää senkin! (ääneen) Sillä tahtois Ilkka vain marskin säikähyttää, muuta ei.

PALO: Vai muuta ei, mut se on tuhmaa silloin: jos marski lyödään ja jos löytyy prinssi, hän olkoon ylimmäinen päällikkömme -- näät hän on poika Eerik kuninkaan ja häll' on oikeus Ruotsin kruunuhunkin.

MAUNU: Mut näin me noustais vastaan herttuaa, ja häntä puolustaa me vannottiin!

PALO: Niin vannottiin, vaan meille palkaksemme, jos marskista me vapautamme maan. voi herttu Kaarle antaa oman herran ja meidän mieleisen kuin prinssi Kustaa. Mut siks on ryöstettävät rikkahat ja mahtavat ja aateliset kaikki, kun kansanmiehiä he vastustaa.

MAUNU; Mut ryöstöä ei Ilkka salli, ei, näät prinssi Kustaa pääksi ryöstöjoukon ei tieten suostuis. Häll' on mieli hellä ja ruttona hän kammoo riitaakin.

PALO: Mut jos ei ryöstää saa, niin raukee retki, ja joukot luopuu, jättää päällikkönsä. --

MAUNO: Ma sitä pelkään ... viekas Kettunen se heitä johtaa. Kontsas epäilee, ett' on hän marskin miehiä ja tänne on tullut syttämään vain sekaannusta.

PIRI: Hm, mahdollista, ruotsalaisten kanssa hän paljo ollut on ja kielen taitaa -- myös salaa kirjoittaa hän kaikenlaista.

PALO: Kun vain ei kirjoitelle Flemingille?

(Torven ääni kuuluu perältä. Piri ja Palo hypähtävät ylös).

PIRI: Ken saapuu siellä! Kuului torven ääni!

(Kuuluu hälinää).

MAUNU: Ja hälinää ... kuin vain ei etuvahdit ois marski yllättänyt...

(Taas torven ääni).

PALO: Merkki tuo on meidän vartijaimme ... kaksi kertaa, se tietää ystäviä...?

PIRI: Mutta keitä?

(Perältä tulee Martti Tommola kahden talonpojan saattamana).

PALO (huutaen vastaan): Ken saapuu sieltä?

ENS. TALONPOIKA (huutaa): Viesti anolaisten!

PIRI (nauraen): Vai Kupittaalle kulkijoilta viesti?

(Viesti tulee yli sillan; hänen saattajansa kääntyvät takaisin. Vasemmalla olevan talon ovi avautuu ja ulos tulevat Ilkka sekä Kontsas).

ILKKA (tullen keskemmälle): Kaks kertaa merkkihän on ystäväin -- Kas, Martti Tommola, no terve, veikko! Kuink' olet tänne joutunut sa, kerro, ja kuink' on Poutun laita?

TOMMOLA: Poutun, niin -- ma saatan teille murhesanoman...

ILKKA (hätkähtäen): Häh? Onko surman saanut Pentti Pouttu?

KONTSAS: Tai lyöty joukko teidän?

ILKKA: Kerro, Martti!

TOMMOLA: Viel' elää Pouttu --

KONTSAS: Kiitos Jumalan!

TOMMOLA: Mut johtamansa joukko ... se on lyöty --

ILKKA: Siis teihin suostunut ei Aksel Kurki?

TOMMOLA: Ei suostunut, vaan viestit vangiks otti ja heiltä tiedot meistä saatuaan hän yöllä hyökkäs kimppuun huovinensa ja ennenkuin ma oikein toinnuinkaan ol' lyöty joukko ... itse pelastuin ma hämärissä Sonniniemen metsään.

KONTSAS: Mut entäs Pouttu?

TOMMOLA: Tiellä kuulla sain, ett' oli Kurjen luona Pouttu nähty.

ILKKA: Siis Kurki lopultakin Poutun vei!

TOMMOLA: Vei Anolaan ja sieltä Turkuun tieten.

ILKKA (synkästi): Ja siellä vartoo häntä hirsipuu.

TOMMOLA: Mut kuink' on laita rautalampelaisten?

ILKKA: Kai Vilpunpoika kohta palajaa ja tullessansa Hämeen nostattaapi, ja miehet Sysmän, Jämsän, Kuhmoisten taas yhtyy heihin siellä Padasjoella.

TOMMOLA: Ja heitä johtaa?

ILKKA: Matti Leinonen.

TOMMOLA: Siis savolainen, lempo heihin luotti!

ILKKA (naurahtaen vasten tahtoansa): No, hullummin kuin teille nyt on käynyt ei hälle käydä voi ... ja viesti ties, ett' ois jo heillä miestä tuhannen.

MAUNU: On heillä päällikköinä Hulkun Olli ja Hiisimäeltä kuulu Pekka Holsti.

ILKKA: Niin, sekin intoamme lisätköön -- ja huomenna se tässä ratkaistaan, jos me tai marski ottaa Turunlinnan.

TOMMOLA: Ja miss' on leiri mustan noki-Klaun?

ILKKA (viittaa oikealle): Jos katsot tästä poikki Pyhäjärven, näät tulet luikkavaiset pappilasta; kas, siell' on marskin leiri ... kirkonmäellä.

TOMMOLA: Vai kirkonmäellä ... niin, ma näen kyllä.

ILKKA (miehiin, kääntyen iloisesti): Hei, veikot, murheviesti Tommolan ei meitä painaa saa ... ja muistakaa: on miesten tarpeetonta tietää tästä -- sen kuulla ehtivät he myöhemmin.

TOMMOLA: Mut vartijat jo aavistavan näytti --

ILKKA: Voi helvetti! (kääntyen miehiin) Siis sinne rientäkää ja toisahalle mielet kääntäkää, ei siedä kuulla he nyt tappioista -- näät huomispäiväks toivo tarvitaan ja usko oikeuteen.

(Piri, Palo ja Maunu perälle).

TOMMOLA: Se onko heillä?

ILKKA: Ma luotan siihen, että on se heillä.

KONTSAS: Mut käyhän tupaan, Martti, levon tarvis on sulla varmaan huomispäivää varten.

ILKKA: Niin, jos sä tapparahan käydä aiot, on voimat tarpeen; käykää sisään te, ma tässä varron, kunnes vahdit saapuu.

TOMMOLA: En pois ma jäädä ai'o ottelusta, vaan paras lienee saada virkistystä!

(Menee tupaan. Ilkka kävelee mietteissään edestakaisin).

ILKKA: No, huomenna se vihdoin ratkaistaan!

KONTSAS: Jo onkin aika tulla päätökseen.

ILKKA: Ma järjestystä ylläpitää koitan ja estää juomasta ja ryöstämästä, mut sentään kumpaistakin hurjapäät mun tietämättäni he harjoittavat. En ehdi kaikkialle minäkään.

KONTSAS: Vain Herran silmä näkee kaikkialle, siin' olet oikeassa.

ILKKA: Tutut miehet on toki luonani ja teihin luotan. Jos Pouttu vangittiin, on Vilpunpoika kai joukkoinensa täällä piankin.

KONTSAS: Vaan huomenna jos voittaa meidät marski?

ILKKA: Ei hylkää vanha onni Jaakko Ilkkaa. Mut miss' on vartijat? ... ma etsin heidät ja leirin kerran vielä tarkastan.

KONTSAS: Niin, joka uskoo, sitä auttaa Herra.

(Kontsas menee tupaan. Ilkka lähtee sillan yli perälle, mutta samassa tulee vasemmalta huononnäköinen talonpoika).

VINIKKA (huutaen Ilkan jälkeen): Hoi, Jaakko Ilkka, mull' ois kysymistä; -- sa voitkos hetken kuulla siukkaa miestä.

ILKKA (kääntyen takaisin): Kas, Vinikka, sun onko ruokaa tarvis, kun noin sa raukealta näytät, häh?

(Palaa etualalle).

VINIKKA: En jaksa enää, Jaakko, rintaa polttaa ja tässä näin on niinkuin tyhjä malja ois sinne upotettu...

ILKKA: Merkillistä! Vai tyhjä malja? (naurahtaen) Täytä juutas sitten -- ei tyhjä säkki pysy seisallaan.

VINIKKA: Niin, sinä naurat, mutta hiisi vie, myös ruumis mulla on kuin liekiss' oisi, ja selkäpiitä karmii poltinraudat -- kai tulee huonot ilmat taaskin, Jaakko?

ILKKA (silmäten taivaalle): On toistaiseksi kirkas taivas vielä.

VINIKKA: Niin, kirkas on tää kylmä talvi-ilta -- mut huomenna voi olla tuisku jo, kun luissa, jäsenissä kuumentaa -- ne eivät petä nämä varmat merkit.

ILKKA: Sit' olen tuntenut jo kolme vuotta, mut voihkivan et siltä kuullut mun.

VINIKKA: Sin' olet tahdoltasi luja, Ilkka, ja enhän vaikerois ma myöskään, en, joll'ei mun valtais kumma väsymys -- se saattaa kuolemaa mun miettimään.

ILKKA: On kuolo sodass' aina vahtimassa; jos sitä peljännet, niin väisty pois!

VINIKKA: Mut korvissani myöskin siivet huhkaa ja päätä kiertää niinkuin käärmeet ois.

ILKKA: Kun väsyttää, niin syö ja yösi makaa --

VINIKKA: En jaksa seurata ma teitä enää, vaan kotiin tahdon; lemmon noita tuolla kai lienee velhonut mun jäsenet.

ILKKA: Vai on hän täällä taas, se mierolainen! Jos tauti on, niin on se sallimuksen.

VINIKKA: Niin, kai se lienee sitten sallimusta, -- (Kynsii korvallistaan). mut mikäs on se sallimuksen tauti?

ILKKA (nauraa): Niin, mikä se on, tietköön piru sen, joll'ei se (raa'asti) vatsa lienee. Syy on sun, kun sisukses sa turmiolle joit!

VINIKKA: Vain silloin tällöin pienen humalan, vain silloin tällöin, Jaakko, sisälmykset jos lienen turmellut, niin taata voin, ett' on se syömisestä; Herra tietää, tok; enemmän ma aina söin kuin join.

ILKKA (naurahtaa): No, niinpä söit sa sitten tuomios; mut itsehän sen teit?

VINIKKA (vihastuen): No, kukas lempo se sitten syömätönnä olla vois?

ILKKA: Niin, vastaa siihen, taivaan Herrankin kun salakähmää syövän kerrotaan.

VINIKKA: Mut siitä kuolla voi?

ILKKA: Ja kuolee varmaan -- vain ajankysymys se olla taitaa.

VINIKKA: Niin kai se lie, mut milloin kuolla täytyy, jos sen vain tietäis?

ILKKA: Kuolinhetkes itse sa tiennet parhaiten ... kun aika täyttyy, niin rukki seisattuu ja kaikki loppuu.

VINIKKA: Niin, niin se on ja juuri niin, mut sentään tok' kotipirttiin kuolen mieluummin; siis laske matkaan minut, kotiin tahdon.

ILKKA: Ka, tee kuin tahdot: toinen tielle kaatuu ja toinen vuoteellensa kylmettyy. (Kaivaa povitaskustaan paperiliuskan). Kas tuoss' on suojakirjas, jonka alla on Kontsahan ja minun puumerkit, se ota huomaas, jatka matkoasi ja vaimolleni, jos hän elää vielä, vie multa tervehdykset; sano vain: viel' elää meissä usko oikeuteemme!

VINIKKA (ottaa lipun ja tarkastelee sitä): Vai täm' on suojakirja? ... kiitos, Jaakko, mut miksi on tää lippu ruotsalainen?

ILKKA: Se merkitsee, ett' oot sa siukka mies. Ja nyt on tuossa ties -- ja ruokas kerjää tai koita syömätt' olla -- hyvästi!

(Kääntyy poispäin).

VINIKKA: Mut kuules, Jaakko, suo mun varoittaa: ma paljo murinaa oon kuullut täällä, kun käyt sä ankaraksi...

ILKKA: Ryöväreille ma olen ankara ... ja yksin tein se roistojoukko joutais seuraksesi.

VINIKKA: Vois silloin pieneks käydä oma seuras, kun julmaks, ylpeäks ja ankaraksi he sua sallii: "leiriin herrojen jo Ilkka siirtyy, kun ei ryöstää anna, ja sit' ei tehdä anna siksi hän, kun itse herraks kerran nousta tahtoo!"

ILKKA (tuijottaa äänetönnä Vinikkaan, kunnes lausuu): Häh, perkelekö kurjan ramman haahmoss' on tullut kiusaamahan miestä, jonka elämä haudan partahalle saakka vain tähtää oikeutta? Kurjempaa en ivaa kuullut vielä konsanaan kuin kuulen nyt, kun kuolevainen raukka mun sättii siitä, etten ryöstää anna ja tehdä maailmata kurjemmaksi? Minäkö herraks pyrin, minä, minä, minä, jok' uhrasin jo kaikki päällä maan, ett' omatunto vain ja sielu jäi.

VINIKKA: Ne omattunnotkin on monenlaiset!

ILKKA: Ne juuri monenlaiset ovatkin ja juuri siks on oikeus pyhä, siksi ei herkin vaaka ole kyllin herkkä. Mut minä uskon, uskon oikeuteen, ja joll'ei päälläs häilyis kuolon miekka ja täyttymässä elon mittas ois, niin tuolle paikalles ma herjauksistas sun lävistäisin niinkuin korpikonnan.

VINIKKA: Niin, kaikki uhrasit, mut henkes säästit!

ILKKA (ärjästen): Pois väisty rietas ruoja silmistäni, vai kadehditkos multa elämääkin? Sen toistaiseksi säästi taivaan Herra, mun halvan kautta joka työnsä täyttää.

VINIKKA (syrjään): Jumalan kiitos, häll' on usko vielä -- se minulta jo ammoin mennyt on! (ääneen). Siis kotiin lähden, viestit sulta vien; mut muista, Jaakko, vehkeet ympärilläs sun vaanii henkeäs!

ILKKA: Sa korjaa luus --

VINIKKA: Sen kohta teenkin, mutta joukossas on Savon miehet ynnä hämäläiset jo riitaa tehneet meikäläisten kanssa; jos sun he pettää, mennä henkes voi!

ILKKA: Jos menee henki, menköön tanterella!

VINIKKA: Kun henkes antanet, on mittas täys -- ja silloin uskoo sinuun kansa jälleen.

(Lähenevää laulun loilotusta).

ILKKA: Taas juomaretkiltänsä palaa roistot?

VINIKKA: Se pilkkalaulu Jaakko Ilkast' on --

ILKKA: Minusta pilkkalaulu?

VINIKKA: Sinusta, niin... ja vasta tehty täällä Nokialla, Nyt ollaan Nokialla, Ilkan Jaakko.

(Ilkka, on vaiti. Laulun sanat kuuluvat jo selvään):

"Ilkka ilkeä isäntä, pääkero, sininen lakki, ei konna tapella tainnut eikä sammakko sotia, että joi joka kylässä, joka knaapin kartanossa".

ILKKA (kuin itsekseen): Ja mua tarkoittaa tuo renkutus?

VINIKKA: Sinua, Ilkka; semmoinen on joukkos!

ILKKA (ei vastaa mitään, seisoo mietteissään).

VINIKKA: Huh, kuin on kylmä tämä talvi-ilta -- (Ilkka seisoo yhä tuijottaen eteensä). Nyt on jo myöhä, hyväst', Ilkan Jaakko! (Lähtee verkalleen perälle. Seisahtuu sillalle). Hän onko hullu vaiko vanha kettu? mut jompikumpi kumminkin hän on.

(Poistuu. Loilotusta. Sitten äänettömyys).

ILKKA (yksin): Niin, hälle myöhä ... mulle selvä päivä, mut talvi kylmä meille molemmille, "Nyt ollaan Nokialla, Ilkan Jaakko", niin sanoi hän -- ja mua pilkkalaulu siis tarkoittaa. Vai korpisammakko ja pelkuri ma heistä olen siis? Mut huomenna he nähdä saavat, ken -- Tai ei ... me ollaan Nokialla ... musta seinä, johonka toisten heikkous heijastuu, se olen minä heille ... minä siis myös mustaks maalataan ja juomariksi; ja nää on ystäviä? -- Petä ei tok' omat kumppalit? Mut kuitenkin, jos on tää heistä pelkkä ryöstöretki ja ajan hauskutus, kun mulle se on pyhä taisto e'estä oikeuden, niin taivas tietää, kuinka meidän käy? En tahdo päänä olla ryövärein, vaan turvaan oikeuden ma kansan tahdon -- siis tietä suoraa käyn mä edelleen ja usko oikeaan mun johtakoon!

(Oikealta melua, joka nopeasti lähenee ja näyttämölle ryntää puolikymmentä humalaista talonpoikaa riidellen keskenään. Yhdellä heistä on kädessä suuri hopeapikari).

No, joko taas on käyty ryöstämässä ja ohran jyvä luomen alle saatu?

ENS. TALONPOIKA (nikotellen): Vain pistäydyttiin tuolla Virpelässä...

ILKKA: Ja mistä on tuo hopeainen malja!

TOINEN TALONPOIKA: Niin tuoko pikari?... Ka, Virpelästä ma otin hyllyltä sen lähtiessä...

ENS. TALONPOIKA: Ei, se on valhe ... ihan ilmivalhe, minähän kaapista sen tempasin!

KOLMAS TALONPOIKA: Hän valhettelee viinapäissään, Ilkka, tuon maljan minä löysin, vaikka hän sen multa ryösti ... tiellä tullessamme...

ILKKA: Se anna tänne, että nähdä saan (ottaa pikarin), siis kenen on tää hopeainen malja?

ENS. TALONPOIKA: No, se on minun!

TOINEN TALONPOIKA: Ei, vaan minun!

KOLMAS TALONPOIKA: Eipäs, kun minä seinän luota löysin sen!

NELJÄS TALONPOIKA: Siis on se yhteinen ... ja meille kuuluu.

ILKKA: Vait, sinä siellä!... Meille ei se kuulu, kun ryöstön kieltänyt mä jyrkäst' olen -- vaan on se saatettava sille jälleen, jolt' oot sen ottanut ... se hänen on.

KOLMAS TALONPOIKA: Mut hän on kuollut taikka pakosalla -- se talo vallan oli isännättä.

ILKKA: Ja kenen luvalla te uskalsitte?

ENS. TALONPOIKA: On sodan oikeus aina väkivalta -- ja jok' ei ottaa tohdi, ilman jää.

ILKKA: Vai niin sa mielit, kun me oikeutta on juuri lähdettykin hankkimaan. Siis näät sa nyt: voi joskus niinkin käydä, ett' Ottaja se juuri ilman jää! (menee sillalle päin). Tää malja omaisuutt' on ryöstettyä, siis ei se meille kuulu kellenkään, mut kosk' on kuollut se, jonk' on se oma ja sit' ei hälle toimittaa voi jälleen, niin tuolla huiman kosken kurimosta sen onkikoon, ken teistä ahnain on. (Heittää maljan koskeen, kääntyy miehiin jälleen). Kas, niin käy sille, joka toisen omaan kätensä kurkottaa ... se muistakaa, te, jotka vastoin kovaa kieltoani vain ryöväätte ja juotte, mellastatte ja pilkkalaulujanne loilotatte. Nyt menkää, minne haluatte, miehet, ma etsin tänne leirin vartijat.

(Menee sillan yli perälle. Miehet jäävät ällistyneinä paikoilleen, katsellen ensin poistuvaa Ilkkaa, sitten toisiansa).

ENS. TALONPOIKA (kumppaleihinsa kääntyen): No, mitäs sanotte nyt, kumppalit?

KOLMAS TALONPOIKA: Hän käypi kummaksi ja omituiseks jo Ilkkaparka; kuka maljan kalliin voi tuolla lailla kosken kuohuun heittää, on minun mielestäni hourupäinen.

ENS. TALONPOIKA (toiselle talonpojalle): Vaan kukas perhana sun käskikin sen hälle antaa! Se on oma syys.

TOINEN TALONPOIKA (kynsii korvallistaan): Ka, enhän lempoa mä sentään luullut noin tuittupääksi enkä kiukkuiseksi!

KETTUNEN (tulee oikealta): No, mitäs miehet täällä miettii, häh?

(Miehet ovat nolostuksesta hetken äänettöminä).

ENS. TALONPOIKA: Tuo Ilkka lempohan se kepposet sai meille tehdä...

TOINEN TALONPOIKA: Maljan hopeaisen, jonk' otin saalihiksi Virpelästä, hän viskas tuonne kosken kurimoon.

KETTUNEN: Ja miksi viskas?

KOLMAS TALONPOIKA: Ryöstää ei hän meidän nyt muka salli enää.

KETTUNEN (nauraa): Pyhimys! Ei sallis meidän ryöstää, vaikka toiset on tavaroita koonneet kuormat täyteen!

TOINEN TALONPOIKA: Ja lisäks haukkui meitä juomareiksi --

KETTUNEN (kuten äsken): Vaikk' omat kumppalinsa juuri juovat -- se Palokaan ei selvää päivää nää!

ENS. TALONPOIKA: Niin, se on totta ... omiaan hän puoltaa, vaan meille kohta syytää kiukkuansa kuin oltaisiin me huonommat kuin toiset.

KETTUNEN: Me savolaiset, niin, -- on vanha juttu, ett'eivät rinnallensa päästäis meitä ne Pohjan miehet...

KOLMAS TALONPOIKA: Eikä meitä liioin -- ja vaikk' on asiamme yhteinen ja Hämeen herroja he ryöstää täällä, niin meille sittenkin vain kopeillaan.

KETTUNEN: En tiedä kopeilleeko täällä muutkin, mut Ilkka sortaa meitä.

ENS. TALONPOIKA: Kontsas myös ja Pirit, Palot, Maunohuovikin, jok' onkin vävypoika Ilkan, tieten käy heidän asioita.

TOINEN TALONPOIKA: Piru vie, kun ollenkaan me heihin yhdyttiin!

ENS. TALONPOIKA: Ois itsekin me aatelista täällä kai loppu tehty... Hämeen kartanot ois itse puhdistettu...

KETTUNEN: Oikein haastat... ja Pohjan miehetkin jo keskenään on kinaan joutuneet ja Ilkkaa sättii --

ENS. TALONPOIKA: Vai Pohjan miehetkin? Ja mistä syystä!

KETTUNEN: Sen lempo tietää, kai jo epäilee he retkeänsä itsekin ja katuu, ett' ollenkaan he rajoiltansa loittos.

ENS. TALONPOIKA: Vai katuvat jo hekin?...

KETTUNEN: Katuvat -- kun vangit kertoi heille äskettäin, ett' tykit huomenna jo Nokialle saa avuks ratsuväelle Noki-Klaus, niin silloin mietteihin jo miehet vaipui.

TOINEN TALONPOIKA: Vai tykitkin saa meitä vastaan marski -- mut siihen leikkiin vain en lähde minä.

KETTUNEN: Ken hyötymättä hengenvaaraan käy, on pähkähullu. Itse toimikaamme, niin itse hyödyn saamme, (syrjään) Minä jaan -- (Ilkka näkyy perällä Palon, Pirin ja Maunun seurassa). Vait! Tuolla tullaan. Kuules, Kukkonen, mist' otit maljan, jonka koskeen tuonne juur' Ilkka viskas?

TOINEN TALONPOIKA: Tuolta Virpelästä.

KETTUNEN: Se hyvä, Puhevuoro mulle suokaa -- (itsekseen) hän siksi saatava on täältä pois, kun saapuu marskin rauhanairueet.

(Ilkka seuralaisineen tulee etualalle. Kontsas samassa tuvasta).

ILKKA (kumppaneilleen): Kas niin, kun vahtivaihto yöks' on tehty ja etuvartijat on paikoillansa, niin levätkäämme aamunkoittoon asti! Mut humalasta taikka räyhinästä ken yöllä tavataan, hän varokoon, ett'ei hän kaulahans' saa hirttonuoraa. (Tyytymättömyyttä miesten kesken). Häh, mitä murisette siellä, miehet? Ett' olen liiaks ankarako teille? Mut huomispäivä hengentärkki on: se juuri ratkaisee, jos ensi vuonna me viljan pelloiltamme puida saamme tai Turun kuoppatornin kammioissa kuin kurjet kuollaan nälkäkuolon kautta; se ratkaisee, jos oikeus elää maassa ja talonpoika turvaa nauttii lain tai jos hän onkin luontokappaleita ja leikkikalu kuulun Noki-Klaun.

KETTUNEN (astuen teeskentelevästi esille): Niin, huomispäivä kai sen ratkaisee, jos elää laki taikka ryöstövalta; mut ehkä oikeutta jo tänäänkin sun kauttas saada voisi syyttömät?

ILKKA: Sit' ovat multa aina saaneet he -- siis kelle teistä väärin tehty on?

KETTUNEN: Kas, tuolla tullessani vastakkain sai äsken Virpeläinen vaikeroiden, ett' ovat rosvot vieneet maljan hältä, niin, hopeaisen, kalliin maljan.

ILKKA (ymmällä): Häh? Ja kuka vaikeroi?

KETTUNEN: Ka, Virpeläinen, se sama, jolt' on malja varastettu.

ILKKA (kääntyen toisiin): Ei, hän on kuollut!

KETTUNEN: Kuka?

ILKKA: Virpeläinen.

KETTUNEN: Ei suinkaan kuollut vaikeroi ja noidu ja tämä kiros, että seinät kaikui.

ILKKA (miehille): Mut joku teistä hänet kuolleeks väitti?

ENS. TALONPOIKA: Ka, lempo tietköön enää mistään mitään, jos haudastansa noussee kuolleetkin; -- mut renki kertoi niin ja autio ja tyhjä tullessamme oli pirtti ja kun ei nähty, kuultu isäntää, niin...

ILKKA (kiivaasti): -- -- sinä hengen hältä valhettelit ja tekoon tuonoiseen sait minut sillä! Ma oonkos pääksi pantu ryövärein ja avosuiden, valhekielisten, jotk' erota ei oikeasta väärää? Ja kaltaiseksenneko minutkin te tässä tekisitte? piru vie, näin joudunhan ma ryöväriksi itse! Mut sitä mainetta en tahdo ma, vaan välin suoraks kanssa Virpeläisen viel' ennen aamua ma tahdon laittaa.

KETTUNEN: Ja miks' ei kohta, että tyyntyy hän.

ILKKA: Mut jos on matka sinne pitkäkin?

KETTUNEN: Se näkyy tästä ... tuolla vaaran alla -- ja Mauno kyllä sinne tietää tien.

ILKKA: Se lienee selvintä ... siis, Kontsas veikko ja sinä Mauno, tulkaa ... pian jälleen me palajamme ... väärytt' en ma kärsi.

(Ilkka, Kontsas ja Maunu menevät oikealle).

KETTUNEN (hetken vaitiolon jälkeen): No, miehet, tuommoinenko omatunto se sodat johtaa? Tuolla tuittupää hän rientää jo ... ja mua kohta uskoi ja öiseen aikaan läksi leiriltänsä -- hän onko mielestänne täysipäinen?

TOINEN TALONPOIKA: Vaan mitä hemmettiä? Kettunen, sinähän valhettelit hälle, kelmi; nääs Virpeläinen sittenkin on kuollut.