Part 10

KLAUS FLEMING: Mutta sillä yksin ei aikeissansa kauvas pääse Fleming.

EBBA FLEMING: Ja liitto nuoren Juusten suvun kanssa tuo mukanansa pikku-aatelin, kun näkee se, ett' täällä linnassa ei halveksita nousukkaitakaan.

KLAUS FLEMING: Ja kaiken tään sa olet harkinnut? (Nousee kävelemään). Kun mietin tarkempaan ... hm, lempo soikoon, ei hullummasti, ei ... niin, valtakunta on sulle paljo, Ebba, velkapää. Näät kannatusta kaiken aatelin niin Suomen ylhäisten kuin alhaisten ja porvarein ja moukkainkin on tarvis, se kaikk' on totta. Nuoretkin on tarpeen.

EBBA FLEMING: Ja tansseja ja loistoa he vaatii.

KLAUS FLEMING: Niin -- mutta meille nuori herttuamme ei tätä sallis, liian kallihiksi hän väittää linnanhoidon soimaten, ett' uida loistossa ma tahdon vain ja täällä ruhtinaana kuninkaan kuin kantaisin ma riikin valtikkata.

EBBA FLEMING: Hän soimatkoon, mut niin ei tuhma lie tok' Kustaan poika, ett'ei oivaltais, miks sen me teemme. Arvo vaatii sen.

KLAUS FLEMING (sävähtäen): Niin oikein, Ebba, arvo miehen, jolla on koko Suomi hallussaan ... nääs, kansan sen tahdon siihen näin ma kasvattaa, ett' ylpeillä se osaa kunniasta, kun on sen nähtävissä korkealla mies oman kansan, heidän keskuudesta, mies, joka hengen uhkain uskaltaa sen nostaa kunniaan ja toisten arvoon.

EBBA FLEMING: Kas, nyt ma jälleen tunnen Flemingin!

KLAUS FLEMING: Mut sitäkös nuo moukat ymmärtäis? He mua vastustaa ja niskuroivat ja kenpä tietää, kuinka kääntyy kaikki, kun pääs hän tuonoin täältä Tukholmaan se kansan yllyttäjä Jaakko Ilkka, jok' oli heistä uljahin ja viisain. Hän tieten kieltä kantoi herttualle -- ja valtaherrat, Banérit ja Bielket ei meitä myöskään kärsi ... jälkeen naimisemme (nauraa) Kai heitä harmittaa se kepponen, kun sain ma langoks itse Kustaa Vaasan!

EBBA FLEMING (vakavasti): Niin, kenpä tietää, vaikka syytäkin he vielä harmihinsa saada vois, jos sota syttyy... Itse kaikki he kun ruokoina jo nöyrtyi Kaarlen e'essä, niin nöyrryttäis he myöskin voimakkaimman.

KLAUS FLEMING: Niin, hyväks herttuan he luopuivat.

EBBA FLEMING: Mut sit' ei tehne marski Fleming toki?

KLAUS FLEMING: Vain pakon tieltä väistyy marski Fleming.

EBBA FLEMING: Ja sitä pakkoa ei tullekkaan?

KLAUS FLEMING: Ken tietää sen?... Mut aikeet herttuan me hyvin tunnemme ja varustaumme.

EBBA FLEMING: Hän kruunuun kurkottaa, sen kaikki huomaa.

KLAUS FLEMING: Niin, sen hän ottais...

EBBA FLEMING: Mutta Ruotsiin ei hän tyydy, myöskin Suomen tahtois voittaa.

KLAUS FLEMING (kävellen): No, se on vanha juttu! Tahtoo, tahtoo, mut tät' ei saa; kas, siitä vastaan minä, ett' täällä hallitseepi Sigismund niin kauvan kuin on Flemingiliä valta.

EBBA FLEMING: Mut jos hän auttajaksi tsaarin ostaa ja uhraa palkkioksi Karjalan?

KLAUS FLEMING: Niin suurta uhrausta ei hän tehne.

EBBA FLEMING: Ken takaa sen? Sa mielees johda, marski. ett'ei hän itseään vain enää mieti, kun tuonoin syntyi hälle poikakin: näät herttua tai prinssi Kustaa Aadolf voi kantaa kruunut kolmen valtakunnan, jos lankeaa se Sigismundon päästä.

KLAUS FLEMING: Hm, nyt on herttualla poika, niin!

EBBA FLEMING (hiljan): Mut meillä myöskin, marski Fleming!

KLAUS FLEMING (sävähtäen): Häh? Sa mitä tarkoitat? (Ebba on vaiti) Ei, Ebba, Ebba, sa hilli ylpeytes ja kerkäs kielesi Ma toivon, ett'en sua ymmärtänyt.

EBBA FLEMING (kohottautuen): Ja miks' en lausuis kerran julki sitä, mit' öisin usein olen miettinyt, Mun sisar Kaarina sai Ruotsin kruunun ja pojalleen hän valtikankin jättää ois voinut, jos ois hällä poika ollut. Mut mull' on poika, nuori Juhana, ja miks' ei poika Ebba Stenbockin vois tulla Suomen suuriruhtinaaksi?

KLAUS FLEMING (tiukasti): Nyt vaikene ja muista: kuningas voi pojallensa valta-kruunun antaa, mut minä -- --

EBBA FLEMING (innolla): Sinä, niin, jos arvos tunnet, oot yksin käskynhaltijana maassa, jok' ilman Flemingeitä ryssäin ois tai muiden muukalaisten kulkurein, -- ja marskina on sotajoukot sulla ja Ruotsin laivastosta toiset puolet. On ilmaiseksi kruunun harvat saaneet, mut rohkea sen itse ottaa... Suomi on luotu Flemingeille... Sigismund, tuo heikko raukka, sit' ei riistää voi ja Kaarlen hankkeet valtaistuimelle ei salli liioin näihin puuttumista; jos tahdot vain, on Suomen kruunu sun ja sinä voit sen antaa, kelle tahdot!

KLAUS FLEMING (ärjästen)

Nyt vaiti, Ebba; onkos piru itse sun mieles villinnyt? Vai valapatto ois marski Fleming e'essä kuninkaansa?

EBBA FLEMING: Niin, eessä kuninkaan, jok' itse rikkoi sen valan, jonka säädyille hän antoi --

KLAUS FLEMING: Sa olet hullu tai --

EBBA FLEMING: Se onko valhe, ett' antamansa lupaukset hän rikkoi? Sa kysy piispaltas, jos epäilet!

KLAUS FLEMING: Mun kysyä ei keltään ole tarvis -- ja jos se oiskin totta, entäs sitten? Kuningas maass' on sentään Sigismund ja minä marski...

EBBA FLEMING: Mutta Fleming aina ja Stenbock minä, muista sitä, Klaus! Juhana kolmas niinkuin Kaarle mulle on orpanoita ... nuori Kustaa Aadolf ja poikas Juhana siis serkukset -- ja itse äsken juuri ylpeilit sä, ett' oisit lanko itse Kustaa Vaasan, jos eläis vanhus --

KLAUS FLEMING: Sitä hullumpaa ois moiset arvottomat vehkeet meille?

EBBA FLEMING: On Kaarleen valtaherrat suuttuneet; ja Sturet, Brahet, Leijonhufvudit ja Sparret myöskin, meidän omaisemme, ma ehkä puolellemme saada voisin -- ja joll'ei veljes Jochum vainaja ois halpasyntyisillä naimisillaan nimeäs tahrannut, niin...

KLAUS FLEMING (polkien jalkaa): Vaiti, Ebba, tai kautta taivaan! ... koht' en itse tiedä, ma mitä teen... Sa herjaat kuningasta ja haudastansa kaivat kuollehetkin, ett' oikein pöyristyttää mieltehes! Niin, Jochum hän nai toisen jalkavaimon -- (Ebba tekee halveksivan liikkeen). mut tämän naisen luona kuningas ol' onnen löytänyt ... sä tiedät, Eerik...

EBBA FLEMING (halveksien): Nuo jutut teidän lempivaimoistanne ei mua hauskuta... Ne jätä, Klaus!

KLAUS FLEMING (tyyntyen): No, olkoon sitten, mutta viime kerran: ei sanaa tästä enää, Ebba Stenbock! (kävelee ... muuttaen äänensä). Liet laskenutkin pahaa pilaa mulle?

EBBA FLEMING (pilkallisesti): Niin, pilaa, niin!

KLAUS FLEMING: Ja ilman tarkoitusta?

EBBA FLEMING: Siis en ma mitään tarkoittanut!

KLAUS FLEMING: Et --

(Pitkä äänettömyys. Ebba on istunut ikkunan luo ja katselee ulos, marski kävelee edestakaisin permannolla, kunnes pysähtyy Ebban eteen).

Sa kerroit äsken, että Warsovasta hän olis karkoitettu -- --

EBBA FLEMING (hajamielisesti) Kuka sitten?

KLAUS FLEMING: Ka, kukas muu kuin Juhana.

EBBA FLEMING: Vai hän? -- niin, viikoks kahdeksaksi karkoitettu hän maalle on ja luokse Radziwillin.

KLAUS FLEMING: Häh, luokse Radziwillin? Wilnaan siis!

EBBA FLEMING: On mahdollista, varmaan muut' en tiedä, kuin ett' on sukua hän Flemingeille -- (Marski puistaa päätänsä). niin, Saksan Flemingeille...

KLAUS FLEMING (nauraa): Miks' ei Turkin? (Kuin itsekseen). siis luokse kuulun "mustan Nikolain" -- Vai elää sekin nokiherra vielä.

EBBA FLEMING: Sa mitä sanoit?

KLAUS FLEMING: Miksi karkoitettu?

EBBA FLEMING: Ei kerro siitä Anna Sparren kirje, mut Bondelta ma tiedustella aion.

KLAUS FLEMING: Niin, sen voit tehdä. Hm, hm!... Luultavasti hän jääkin toistaiseksi vieraaksemme?

EBBA FLEMING: Vain kaksi päivää sanoi viipyvänsä.

KLAUS FLEMING: Vain kaksi?

EBBA FLEMING: Päivää, niin, mut mielellänsä ois kaksi viikkoakin, vaan ei voi. Hän näyttää viihtyvän ja Kaarinaamme jo katsoo --

KLAUS FLEMING: Vait! Ma kuulen askeleita. Ja muista, Ebba, että seinätkin voi kuulla silloin, kun ei tarvis ois. (Pentti Juustenin ääni kuuluu eteisestä. Marski Ebballe). Tuo kettu puhees äskeisen jos kuuli, voi olla e'essä meillä mestauspölkky.

EBBA FLEMING: Ei vaaraa hänestä, nyt on hän varma.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (tulee hyvällä tuulella ovelle): Ma etsin teitä, marski ... anteeks, rouva, jos häiritsin ma perhekohtausta -- On tänään puuhaa teillä... Kestit tuolla mun täytyi jättää...

EBBA FLEMING: Tänään ette suinkaan tok' asioissa linnan tänne tulle? Ne huomiseksi, tänään tanssitaan.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut ain' ei ruusuisilla, armon rouva --

EBBA FLEMING: Te mitä tarkoitatte, kunnon Juusten?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (tuttavallisesti): Ma kuulin kerrottavan ... hm, ma pyydän anteeks, jos sekaudun ma toisten asioihin, mut nyt, kun (Naurahtaa). tavallaan ma taloon kuulun, niin ehkä sallitaan...

KLAUS FLEMING (syrjään): Vai niin, sa kettu!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, armon rouva kai sen ymmärtää, ett' turhat juorut teidän pojastanne -- --

KLAUS FLEMING (tylysti): Teill' onko marskillenne asiaa?

EBBA FLEMING (syrjään): Klaus hältä kyllä ottaa juorutaudin.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (nolostuen ja äänensä muuttaen); On kyllä, marski, juuri kirjan sain, jonk' Kupittaalla vartijamme sieppas, kun ohi sieltä aikoi viesti Kaarlen.

(Kaivaa esiin kirjeen ja antaa sen marskille).

KLAUS FLEMING (silmäten kirjettä): Mut tää on voudillemme Viipuriin?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (suutansa maiskauttaen): Niin, Wiipuriin ... ja siell' on vouti Creutz.

KLAUS FLEMING (tylysti): On vouti Creutz, ... mut haltijana Kruus.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Kai parast' tietää sentään meidän lie, mit' aikoo herttuamme ... voihan kirjan taas sinne toimittaa, jos tahdotaan.

KLAUS FLEMING (tarkastaen Juustenia): Niin, sen voi kyllä tehdä, Pentti Juusten, jos vain on lukko meillä aitan suulla?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (taas tuttavallisesti); No, nyt se on ja oikein varma onkin.

KLAUS FLEMING (katsoo pilkallisesti Juusteniin, ottaa sitten kirjeen, jonka avaa): Siis kirjan aukaisemme!

(Katselee sitä ensin vakavasti, sitten hymähdellen, Juusten lähentelee kurkistelemaan marskin takaa).

Vanhaa, vanhaa on nuotti herttualla ... poistuvaksi hän meidät tahtoo ... aikeittensa tiellä me täällä ollaan ... vallan tiettävästi! Mut toistaiseksi jäämme sentään tänne ja hallitsemme ... hm, ei ole uutta...!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA; Ei ole uutta, ei!

KLAUS FLEMING (äkkiä): Niin mikä sitten?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ma tarkoitan: on tuttu Kaarlen nuotti!

KLAUS FLEMING (silmäten edelleen): Djaa ... Aksel Kurki astuis sijallemme...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kuten äsken): Niin, Kurki, niin, se herra Anolan!

EBBA FLEMING: Vai Kurki Anolan, se vielä puuttui?

KLAUS FLEMING (silmäillen kirjettä): Ja Lindöön Stålarm tänne kutsutaan --

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Vai Stålarm?

KLAUS FLEMING: Tänne kiiruhtamaan meitä, ett' antaisimme ryssäin haltuun sen...

EBBA FLEMING: Ja minkä sitten?

KLAUS FLEMING: Rakkaan Käkisalmen.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, kai se nyt jo heille jättää täytyy se meidän vanha, rakas Käkisalmi!

KLAUS FLEMING: Vai niin te arvelette ... täytyy jättää? Mut sit' en jätä... Stålarm jättäköön, -- (naurahtaa) häll' onkin käsky siihen kuninkaalta!

EBBA FLEMING (iloisesti): Niin, sit' ei jätetä ... sen tehköön Stålarm!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (maiskauttaen suutaan): Mut oikeudestaan kiinni pitää ryssä ja herttua jos ryssää kannattaa --

KLAUS FLEMING: Niin meillä valmiit ollaan... Horn on lyöty --

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin. Horn on lyöty...

KLAUS FLEMING: Kurki Anolan ei tahdottamme uskaltane tulla.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut entäs Kaarle?

KLAUS FLEMING: Kaarlen lyömme me taas laivastolla ... laivat meillä on.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, laivat on, mut huonoiks huomattiin ne Danzigissa, marski muistaa kai?

KLAUS FLEMING (tiuskasten): Häh? josko muistan? Muistan kyllä, Juusten -- mut meill' on uusia ja uudet kestää.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin uudet kyllä, mutta vanhat vuotaa --

KLAUS FLEMING (kutea äsken): Voi vanhat korjata ja, hiisi vie, työ Pikkalassa vilkkahasti käy.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin voi, niin voi, mut kaikki maksaa, maksaa...

KLAUS FLEMING: Ma siitä viis... Se huoli teille kuuluu -- mun tehtävä on maata puolustaa ja säilyttää se Ruotsin kuninkaalle.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, sen ma tiedän, mutta tehtävänne se liiaks maksaa... Linnan taloudesta ja kulungeista mun on vastattava. Tää maa on köyhä...

KLAUS FLEMING: Turun porvareilta te verot uudet kantaa voitte, Juusten.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (hieman kiivaasti): Vai verot uudet Turun porvareilta, kun entisetkin heill' on maksamatta!

EBBA FLEMING: Se laiminlyönti syyttää yksin teitä -- he hopeansa meiltä piiloittavat.

KLAUS FLEMING: Niin, muistanpa kun tuonoin mester Staben löys Härkäpäältä rahat myllyn alta.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (hölmistyen): Vai myllyn alta? Mester Staben?

KLAUS FLEMING: Niin, -- on meidän tohtorilla varma vaisto ja tarkka silmä kätköt keksimään.

EBBA FLEMING: Se pitäis tietää linnan isännän, mut te vain nukutten.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (yrittää kiivastuneena kääntyä Ebban puoleen).

KLAUS FLEMING (keskeyttäen): Hän riihtä ensin näät käytti piilonaan, muut tutkittaissa vei lurjus myllyn alle hopeansa.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (yhä nolostuen): Vai ensin riihen, sitten myllyn alle?

KLAUS FLEMING: Siks talot porvarein on tutkittavat ja joll'et löydä heidän kätköjään, saat panna omistas (syrjään), sa vanha saita!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (taas tuimistuen): Ma omistako laivavalmistuksiin?

KLAUS FLEMING (samoin): Sa täällä kylläks oot jo hyötynyt -- nyt uhrata on vihdoin sunkin vuoros, kun vaatii uhrin maa ja kuningas.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (yhä tuimemmin): Vai minä hyötynyt, kun kaikki tietää mun aikanani linnan hyötyneen!

KLAUS FLEMING (samoin): Mut sinun myös ... ja kenpä takaa mulle, ett'et sa säilyys lailla Härkäpään vain kasaa valtakunnan hopeoita?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ma luulin, että siteet, jotka tuolla (viittaa perälle) nyt kohta suvut meidän yhdistää, tok' oisi tyhjäks tehneet moiset syytteet...

EBBA FLEMING (itsekseen): Ja tuokin pöllö hän nyt kilven kantaa!

KLAUS FLEMING (vihaisesti): Ne siteet sikseen ... ne on heidän kesken, mut asioissa maan ja valtakunnan ei tiedä sellaisista marski Fleming.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (yrittää, keskeyttämään):

KLAUS FLEMING (polkien jalkaa jatkaa): Ma linnanpäällikkönä, käskijänä nyt puhun teille. Totta onko se, ett' tykkimiehiltä ja laivaväeltä te palkkaa vähennätte; väitetään, ett' taskuhunne liukuu rahat liiat. Se onko totta, Juusten, vastatkaa!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (loukkautuen): Ken moista väittää, valhettelee, konna! Ja mua syytöksin jos mokomin vain toiste loukataan. --

KLAUS FLEMING: Vai niinkö siis? Te kiellätte ja konnaks teette sen, ken moista väittää. Hyvä, hyvä, hyvä, siis kutsutanko tänne syyttäjät?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Sen voitte tehdä, heille rangaistusta ma vaadin ankarimman säännön jälkeen.

KLAUS FLEMING: Mut tietkää, Juusten, aateliin he kuuluu!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: On yhtäkaikki ... aateloitu mies ma olen myös. Kai jotkut juoppolallit, joilt' olen lainanpyynnöt kieltänyt, on käyneet kostoksensa syyttämässä?

EBBA FLEMING (itsekseen): Kas tuosta huomaa kyllä nousukkaan.

KLAUS FLEMING: Vai niin sä luulet, vanha kitsuri, mut jos ma sanon nyt: sun syyttäjäs on nuori Stålarm sekä Eerik Munck, sa heidän e'essä uudistatko kieltos ja väität heidän mulle valhetelleen?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (masentuen): Vai nuori Stålarm sekä Eerik Munck? Sit' en ma tiennyt ... enkä uskois myöskään...

KLAUS FLEMING (ärjästen): Siis valheestako mua syytät vai?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: En suinkaan, marski Fleming, en...

KLAUS FLEMING (tuimasti): Kas niin, ma kutsutan siis tänne Stålarmin ja nuoren Munckin, vastaa heidän kuullen! (Ottaa askeleen perälle). Hoi, vänrikki!

PIETARI JUUSTEN (ilmestyy ovelle): Ma varron käskyjänne!

EBBA FLEMING: Nyt meni kettu omaan paulahansa!

KLAUS FLEMING (käskevästi): Käy, kutsu tänne vieraskammiosta...

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: (taistellen itsensä kanssa ja pyhkien hikeä otsaltansa): Mun suokaa muistutella, jalo marski... vain hiukan aikaa ... (Marskille hiljaa). muistaa suvaitkaa: hän on mun veljenpoika...

KLAUS FLEMING: Asioissa en sukusiteitä ma koskaan tunne.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut sallikaa tok', että poistuu hän vain hetkeks täältä, että muistuttelen, jos ehkä joskus...

KLAUS FLEMING (itsekseen): Syyllinen! sen tiesin, (Ääneen vänrikille). Voit ilmoittaa sa säkkisoittajille, ett' alkaa täällä soihtutanssi kohta, ja mester Vogelsang hän tulkoon myös!

(Juusten poistuu).

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ma kiitän teitä, marski Fleming, tästä!

KLAUS FLEMING (kuivasti): Ei kestä kiittää. Vuoksi poikani ma tämän tein, en teidän tähden. Mut koska siteitä te muistutatte, ma tahdon tietää, apen minkälaisen saa nuori Gottschalk, sillä muistakaa: nimeä Flemingin hän myöskin kantaa. Mut suoraan, Juusten, ilman koukkuja!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (häpeissään): No, koska suorin tie lie paras sentään, niin tunnustan, ett' ehkä olen joskus ma vähentänyt palkkaa tykkiväeltä.

EBBA FLEMING (syrjään): Kas, se on kaunis uusi sukulainen!

KLAUS FLEMING: Sa myönnät siis. Mut myöskin laivaväeltä sa olet kavaltanut, kuuluu syytös.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: En laivaväeltä, en!

KLAUS FLEMING (tuimasti): Siis kutsutanko ma tänne syyttäjäs vai?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (yhä masentuen ja hikoillen). Elkää sentään, voi olla mahdollista ... maksupäivin mua usein vaivaa pyörtymys ja silloin voi kyllä erhettyä; ihminen ei ole aina yhtäläinen, marski.

KLAUS FLEMING: Niin, ihminen voi erhettyä kyllä; mut myöskin jalkaväeltä riistäneen sun väittävät he päiväpalkkojansa.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Vaan ketkä lemmot täällä nuuskii kaikki? sit' eivät Munck ja Stålarm tietää voi!

KLAUS FLEMING (naurahtaen): Sa tokkos huomaat, että omat kasvos ja sanas ilmaisevat ilkityös. Siis siitä lähtein, kun on avaimet tään linnan olleet sulle uskottuna, sa ryöväät noilta, maansa puoltajilta, joill' onpi palkka kurjan kerjäläisen ja petät meitä sekä kuningasta?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ei ole huomanneet he itse lainkaan, kun aikaan humalan ma maksoin heille.

KLAUS FLEMING (ärjästen ja sylkästen): Hyi, häpeä jo itseäs ja meitä! vai käytit hyväkses sa päihtymystä ja varastit -- (Juusten yrittää vastata). niin, juuri varastit, sen teit sa, Juusten, sotilailta mun, joill' onpi rahaa tuskin vaattehiksi, sa, rikas knaappi, joka rahas kautta vast' olet aateloitu; häpeä ja joudu kirstuillesi, vanha saita.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kumartaa ja yrittää lähteä): Ma teen kuin käsketään. (Kääntyy ovella ja palaa ilkeästi hymyillen). Mut entäs kirja, jok' oli Wiipuriin, ken rikkoi sen?

KLAUS FLEMING (vihaisesti ärjästen): Sen rikoin minä, marski Fleming itse, jok' olen valtuutettu kuninkaan ja teen kuin tahdon tässä Suomenmaassa; on mulla oikeus siihen. (Ottaa kirjeen pöydältä). Kirjeet herttuan käy meidän kautta, säätää valtakirja: lain kiertelyyn on syypää herttu Kaarle ja hänen kirjeilleen siis teen ma näin. (Repii rikki kirjeen ja viskaa paperit lattialle). Nyt ymmärrätte kai mun, linnanvouti!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kumartaa nöyrästi): Ma teen kuin käskee päällikköni mun!

KLAUS FLEMING: Siis saavat sotilaani täyden palkan?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: He saavat sen, mun sanani on pantti.

(Tarjoaa kätensä).

EBBA FLEMING (joka on istunut erään ikkunan ääressä ulos katsoen, kääntyy puolittain): Kas sepä pantti, sana moisen miehen!

KLAUS FLEMING (ei ole huomaavinaan Juustenin yritystä): No, siispä tähän jääköön koko juttu, jok! ei lie mieluisinta kummallenkaan. Nyt menkää vieraittemme joukkoon te, ois harmillista, jos he jotain huomais. (Juusten kumartaa ja lähtee). Mut muista myös: ei yhtä äyriä saa huomenlahjanansa tuoda hän, sun tyttäres, ma pidän huolen heistä.

(Juusten kumartaa ja poistuu verkalleen perälle: marski kääntyen Ebbaan).

No, kuinkas suoriusin ma mielestäs tään uuden sukulaisen kanssa, häh? (Ebba on vaiti). Hän tuli pöyhkeänä, luuli kai jo jokin olevansa, mutta nöyrä ja lauha taas kuin lammas lähtiessään.

EBBA FLEMING: Niin, kylläks nöyryytit sa vanhaa miestä -- mut uutta ystävää et nyt sa saanut.

KLAUS FLEMING: Ma häntä käsken, pyytää mun ei tarvis -- ja kautta työnsä on hän hallussani, tuo vanha kitsuri; mut lempo soi, ma hänet uhraamahan kyllä saan.

EBBA FLEMING: Mut ei hän suuria lie ottanut, kun muutenkin on väellä palkat pienet. Hän kuuluu sukuun nyt, sit' et voi auttaa, ja siis ei julkiseksi juttu tulle?

KLAUS FLEMING (naurahtain): Sa mitä mietitkään ... ma huomenna jo olen unhottanut kaikki tyyni; on mulla kylläks muuta miettimistä. (kävelee edestakaisin). Hm, samaa väitti hän kuin herttu Kaarle ja siksi kiivastuin ma; totta on, ett' tuhansittain maksavat mun joukot ja paljo kyntää maata rahvas saa ja moni kauppahaaksi purjeet nostaa, jos mieli maksaa heidän muonaväelle. Mut sit' en auttaa voi ma enkä tahdo, kun semmoinen on käsky kuninkaan, mun kuninkaan ja herran Sigismundon; hän hurskaudessaan eessä Jumalansa, siis siitä vastatkoon; sa tiedät, että jo kevääks kaikki valmist' olla täytyy, niin käskee Bonden kautta Sigismund.

EBBA FLEMING (hymyillen): Niin, Lindorm Bonde ... hän on viisas mies ja nuorten kanssa viihtyy, näitkös sa kuink' osaa naurattaa hän naisiakin? (Marski murahtaa jotakin). Hän näyttää miellyttävän Kaarinaa -- ei olis hullumpi se naimakauppa!

KLAUS FLEMING (nauraen): Mun täytyy nauraa sulle, Ebba rouva!

EBBA FLEMING: Ja miksi nauraa?

KLAUS FLEMING: Lindorm Bonde nääs on sotilas ja miettii koroitusta, ei muuta mitään, Ebba, sen ma arvaan.

EBBA FLEMING: Niin, koroitusta naimaliiton kautta kuin kaikki hovinherrat. Kaarin Fleming on kyllin kaunis...

KLAUS FLEMING (puoleksi ivallisesti): Peru äidiltänsä!

EBBA FLEMING: Ja tarpeeks arvokas, vaikk; ois hän kreivi, ja kyllin nuori sekä vauras myös.

KLAUS FLEMING: Niin, nuori on hän, liian nuori vielä -- sa, Ebba, naittaisit jo lapsetkin; nääs hän on lapsi vielä meidän Kaarin.

(Kaarina ilmestyy samassa avoimeksi jääneelle ovelle).

KAARINA (juosten iloisesti ja läähättäen sisään): Vai minä lapsi? Näytänkös ma siltä?

KLAUS FLEMING: No, ellet lapsikaan, niin lapsenlainen -- mut terve oot sa, terve, reipas tyttö!

EBBA FLEMING; Siis päättyi Puolan tanssi?

KAARINA; Juuri päättyi, ma tanssin kanssa Lindorm Bonden sen.

EBBA FLEMING (hymyillen): Hän sua miellyttää?

KAARINA (avomielisesti): Jos puhun totta, hän heistä kaikista on ylvähin ja häll' on herttaisin ja hienoin käytös.

KLAUS FLEMING: Vai niin, vai niin, nuo Puolan kannusherrat ne kohta lumoo meidät maalaistollot!

EBBA FLEMING: Mut hän on todellakin hauska mies!

KAARINA: Ja taitaa juttuja ... mut onkos totta, mit' tarinoi hän mulle tanssiessaan?

EBBA FLEMING: Kai joku hullu hovijuttu taas?

KLAUS FLEMING: Niin, ne hän tiennee varmemmin kuin me.

EBBA FLEMING: Mut tämä koski veli Juhanaa.

KLAUS FLEMING: Ahaa, vai Juhanaa? Noo, ja mitäs ties siis Juhanasta uutta Lindorm Bonde? Ett' on hän Warsovasta karkoitettu, sen tiedämme.

EBBA FLEMING: Ja luona Radziwillin saa viettää viikkokautta kahdeksan, sen myöskin tiedämme.

KAARINA: Niin, mutta miksi?

KLAUS FLEMING: No, miksi siis?

KAARINA (nauraen): Voi, kenpä uskois, ett' on hän nyt jo Aunen unhottanut?...

EBBA FLEMING: Ei sanaa siitä enää, Kaarin Fleming?

KAARINA (nauraa): Mut nyt hän lempii kahta yhtä aikaa.

EBBA FLEMING: Sa ootkos mieletön?

KLAUS FLEMING: Vai semmoiset on hällä juorut ... meidän viestillämme!

KAARINA: On toisen nimi Olga Urusovska, jos oikein muistan, nuori hovineiti.

KLAUS FLEMING: Vai Urusovska?

KAARINA: Toinen tuttu meille. --

EBBA FLEMING:

KAARINA: Gunnil Boije.