Chapter 1

Produced by Tapio Riikonen

JAAKKO COOK'IN MATKAT TYYNELLÄ MERELLÄ

Kirj.

Antti Fredrik Hassell

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1884.

SISÄLLYS:

Johdatus. Cook'in ensimmäinen matka 1768-1771. Tahitin saari. Uusi Seelanti. Uusi Hollanti. Cook'in toinen matta 1772-1775. Cook'in kolmas matka 1776-1779.

JOHDATUS.

Kun Eurooppalaiset uuden ajan alussa oppivat tuntemaan Aasian ja Amerikan välillä olevaa suunnatonta Tyyntä mertä ja joitakuita sen lukemattomista saarista, syntyi heissä ensikerran aavistus uudesta eteläisestä mantereesta. Sen ajan ihmiset ajattelivat, näet, ett'ei Luoja kaikkiviisaudessaan ole jättänyt suurinta osaa maapallostamme veden valtaan, ja kun sittemmin opittiin vaillinaisesti tuntemaan Uuden Guinean, Uuden Hollannin ja Uuden Seelannin rantoja, arveltiin että ne olivat vaan osia tuosta suuresta mantereesta, joka muka ulottuisi aina etelänavan seuduilta kauas pohjoseen ja jota sen vuoksi nimitettiinkin "tuntemattomaksi _eteläiseksi_ mantereeksi" (lat. terra _australis_ incognita). Jokseenkin semmoisena pysyi Eurooppalaisten käsitys maapallomme eteläosista aina viime vuosisadan toiselle puoliskolle asti, jolloin Englantilaiset ryhtyivät pontevasti Tyynen meren ja sen saarien tutkimiseen, poistaen siten kaikki harhaluulot uudesta "eteläisestä mantereelta". Kysymyksen lopullisesta ratkaisemisesta tulee kunnia melkein yksinomaan englantilaiselle kapteenille Jaakko Cook'ille, jonka pitkille ja vaivaloisille retkille Tyynen meren saaristoissa aiomme tällä kertaa hetkiseksi poiketa. Mutta sitä ennen on meidän kuitenkin luotava lyhykäinen silmäys niihin löytöihin, joita Eurooppalaiset ennen häntä olivat tehneet samoilla aloilla.

Espanjan palveluksessa oleva Portukalilainen _Magellan_ oli ensimmäinen Eurooppalainen, joka ohjasi laivansa Tyynen meren selälle. Kun hän oli purjehtinut v:n 1520 lopulla vielä nytkin Magellanin nimeä kantavan Etelä-Amerikan ja Tulimaan välillä olevan salmen läpi, aukeni hänen eteensä lavea valtameri, jonka hän nimitti "Tyyneksi mereksi" siitä syystä ett'ei siellä neljään kuukauteen kuulunut mitään myrskyä. Maaliskuun alkupuolella v. 1521 saapui Magellan saaristoon, jonka alhaisessa luonnontilassa olevat asukkaat olivat peräti taipuvia näpistelemiseen. Hän nimitti sen vuoksi saaret _Varkaiden saariksi_ (Ladrones) ja purjehti yhä etemmä länteen päin. Filippineillä sai hän kuitenkin surmansa alkuasukasten nuolista, mutta hänen miehensä jatkoivat matkaansa ja saapuivat viimein takasin Espanjaan tehden siten ensimmäisen purjehduksen maan ympäri.

Vähän aikaa sen jälkeen kuin Espanjalaiset olivat avanneet Eurooppalaisille tien Tyyneesen mereen, tekivät Portukalilaiset Malakka-niemen valloituksen jälkeen retkiä "Suuren Jaavan" (Uuden Hollannin) ja _Uuden Guinean_ rannoille. Mutta siihenpä pysähtyivätkin tutkimukset Tyynessä meressä siksi kertaa; sillä suurten löytöretkien merikansat, Espanjalaiset ja Portukalilaiset, pitivät paljon edullisempana tutkia Amerikan kultamaita tai käydä tuotteliasta kauppaa Intian tavaroilla kuin purjehtia uusille tuntemattomille aloille, joista ei luultu tulevan niin suurta aineellista voittoa.

Vasta v. 1567 tehtiin tärkeämpi retki "tuntemattoman eteläisen mantereen" tutkimiseksi. Silloin lähti Espanjalainen _Mendana_ Kalloon satamasta Tyyneesen mereen uusia maita hakemaan ja saapui sillä matkallaan _Salomon saarille_, joilla hän tapasi ihmissyöjiä, vihamielisiä asukkaita. Tautien ja ruoan puutteen takia täytyi hänen palata kotimaahansa, jossa hänen löytömatkansa eivät saavuttaneet sanottavasti suosiota. Myöhemmin sai Mendana kuitenkin uuden retken varustetuksi, otti silloin puolisonsa donna (rouva) Isabellan mukaansa ja löysi v. 1595 _Markesas saaret_. Sieltä jatkettiin purjehdusta länttä kohden ja saavuttiin viimein Santa Cruz'in saarelle, jonne Espanjalaiset aikoivat perustaa siirtolan. Kesken niitä puuhia kuoli kuitenkin Mendana, jolloin hänen puolisonsa purjehti _Oviros_ nimisen luotsin avulla Ladronien eli Marianien kautta Intian saaristoon ja sieltä kotimaallensa. V. 1605 sai Oviros toimeen uuden retken Tyynelle merelle, jossa hän löysi joukon matalia korallisaaria ja nimitti ne _Vaarallisiksi saariksi_, syystä kun purjehtijaa niiden rannoilla uhkaili haaksirikkoon joutuminen. Sittemmin löysi hän myöskin _Uudet Hebridit_, mutta sielläpä ottivat hänet omat miehensä vangiksi ja palasivat Amerikkaan; yksi hänen seuralaisistaan, _de Torres_, jatkoi kuitenkin matkaansa hakeakseen uutta eteläistä mannerta, vaan uppiniskaiset merimiehet pakoittivat hänetkin palaamaan espanjalaisiin siirtokuntiin; sillä matkalla löysi hän Uuden Guinean ja Uuden Hollannin välisen salmen, joka vielä nytkin kantaa Torres'in nimeä. -- Siihen loppuivat Espanjalaisten löytöretket Tyynessä meressä. Heidän voimansa alkoi muutenkin niihin aikoihin heikontua ja kauppa sekä meriliike kaukaisilla vesillä joutui vähitellen heidän kilpailijainsa Hollantilaisten ja Englantilaisten haltuun.

Kun matkustusta Magellanin salmen kautta pidettiin hyvin vaikeana ja vaarallisena työnä, rupesivat Hollantilaiset miettimään uutta väylää Amerikan eteläpuolitse Tyyneesen mereen. Rikas Amsterdamin kauppias _Lemaire_ yhdessä erään _Schoutenin_ kanssa keksikin semmoisen väylän Tulimaan eteläpuolitse (v. 1616). Samoin kuin Magellan purjehti hänkin sitten pitkin Tyynen meren selkää luoteista ilmansuuntaa kohden ja saapui Ystävyyden saarien ohitse _Laivuri- eli Samoan saarille_. Täälläkin olivat asukkaat näppäriä näpistelijöitä, sillä he kiskoivat tarkoin naulatkin laivojen kupeesta. Matkallaan Intian saaristoon kävivät Hollantilaiset Uuden Guinean ynnä muiden saarien rannikoilla.

Lemairen jälkeen seuraavat Hollantilaisen _Tasman'in_ tärkeät matkat. Syyskuussa v. 1642 läksi hän Afrikan itärannikolta kaakkoista ilmansuuntaa kohden hakemaan uutta eteläistä mannerta. Hän saapuikin noin 42 eteläisen leveysasteen kohdalla erään maan luokse, jonka hän nimitti _Van Diemenin maaksi_. Viipymättä siellä sen enempää jatkoi hän matkaansa ja saapui maahan, jossa hän tapasi ruskea-ihoisia, karkeaäänisiä asukkaita. Niitä ilmestyi kohta laivaankin, jossa sitten ryhdyttiin molemmin puoliseen vaihtokanppaan, vaan kun Tasman lähetti muutamia miehiään rannalle, tapettiin heistä siellä kolme ilman mitään syytä. Tasman nimitti tämän löytämänsä maan Statenlandiksi, joka nimitys sittemmin vaihdettiin _Uudeksi Seelanniksi_. Samalla matkalla kävi Tasman myöskin Tonga- eli Ystävyyssaarilla. V. 1664 teki hän vielä tutkimusmatkan Uuden Guinean rannoille, mutta siitä matkasta ei paljon tiedetä, syystä kuin hänen päiväkirjansa hukkuivat. -- Hollantilaisista matkustajista puhuessa on vielä mainittava _Roggeven_, joka v. 1722 löysi Pääsiäissaaren, Palliserin saaren y.m.

Seitsemännellätoista vuosisadalla alkavat myöskin Englantilaiset tehollisen vaikutuksensa meriliikkeen alalla. Heidän satamistaan purjehti vuosittain rohkeita merimiehiä kaukaisille vesille ja syrjäyttivät siellä vähitellen kaikki muut laivaliikkeen harjoittajat. Ensi alussa oli Englantilaisten meriretkillä kuitenkin sotainen, jopa merirosvouksenkin tapainen luonne, johon oli suurena syynä sekin, että heidän merimiestensä usein täytyi henkensä uhalla puolustaa itseään muiden kateellisten valtain purjehtijoita vastaan. Mutta vähitellen muuttuivat asiat. Euroopan muut kansat huomasivat ett'eivät he voineet vetää vertoja Englannin merivoimalle; se varttui sen vuoksi varttuumistaan, jopa antautui viimein rauhallisen tutkimuksenkin palvelukseen.

Englantilaisten tieteelliset matkustukset Tyynessä meressä alkavat kuitenkin vasta 18 vuosisadan toisella puoliskolla. V. 1764 purjehti _Byron_ hallituksen toimesta Tyynelle merelle tehdäkseen siellä tutkimuksiansa, joista ei kuitenkaan tärkeämpiä seurauksia ollut. Kohta sen jälkeen varustettiin uusi retki _Wallis'in_ johdolla v. 1766. Purjehdittuaan Magellan'in salmen läpi saapui hän Vaarallisille eli Pomotusaarille ja sitten _Tahitiin_, jonka asukkaat ottivat tulijoita ensin kivienheitolla vastaan, vaan huomattuaan miten mahtavia muukalaiset olivat, muuttuivat nöyriksi, ystävällisiksi ihmisiksi. -- Hiukan myöhemmin kävi myöskin Ranskalainen _Bougainville_ Tahitin saarella ja antoi siitä kotiin palattuaan viehättävän kertomuksen.

Mutta kaikkien näiden retkien kautta ei saatu kuitenkaan ratkaistuksi tuota suurta kysymystä uuden eteläisen mantereen olemisesta. Tosin oli moni jo Tasmanin retkien jälkeen ruvennut epäilemään koko juttua, mutta ennenkuin epäilys muuttui varmaksi tiedoksi, tarvittiin Jaakko Cook'in huolellisia tutkimuksia Tyynessä meressä.

* * * * *

_Jaakko Cook_ syntyi v. 1728 pohjoisessa Englannissa köyhistä vanhemmista ja sai jo aikaseen tottua työhön sekä ahkeruuteen. Pienoisena poikana auttoi hän isäänsä, herraskartanon renkiä, maantöissä, rupesi kolmentoista vuotiaana palvelukseen erään maakauppiaan myymälään, vaan luopui kuitenkin kohta siitä toimestaan ja lähti isänsä suostumuksella merille. Ensi alussa sai nuori Jaakko olla laivapoikana eräässä Englannin ja Irlannin väliä kulkevassa hiililaivassa, mutta ollen ahkera ja tarkka toimissaan yleni hän ensin matruusiksi ja sitten laivuriksi. Kun Englanti v. 1755 joutui sotaan Ranskan kanssa, meni Cook sotalaivastoon, kohosi siellä yliperämieheksi ja lähetettiin v. 1759 Amerikkaan, jossa hän toimitti tärkeitä tehtäviä, kartoittaen muun muassa useita tuntemattomia rannikkoja. Näiden ansioidensa tähden määrättiin hän sodan loputtua v. 1764 New-Foundlandin meri-insinööriksi.

Vaikkei Cook olutkaan nuoruudessaan saanut mitään koulu-opetusta, oli hän kuitenkin omin neuvoinsa hankkinut itselleen tarkat tiedot ammattiinsa kuuluvissa asioissa. Mutta varsinaisten ammattitutkimuksiensa ohessa työskenteli hän myöskin tähtitieteen alalla ja lähetti v. 1766 Lontoon tiedeseuralle kertomuksen eräästä auringon pimenemisen tarkastuksestaan, herättäen siten puoleensa tieteellisenkin maailman huomiota. Sepä seikka vaikuttikin että kun pari vuotta myöhemmin Englannissa puuhailtiin erästä tähtitieteellistä retkeä Tyynen meren vesille, pyydettiin Cook'ia semmoisen retken johtajaksi.

Tähtien tutkijat olivat, näet, laskeneet että Venus niminen kiertotähti joutuu kesäk. v. 1769 kiertomatkallaan maan ja auringon väliin. Semmoista tapausta pidettiin hyvin tärkeänä tieteelle, sillä sen avulla oli mahdollinen laskea auringon etäisyyttä maapallostamme. Kun yleisesti arveltiin että joku Tyynen meren saarista olisi erittäin sopiva paikka sellaisen tähtitieteellisen tarkotuksen tekemiseksi, päätettiin sinne lähettää retkikunta, jonka tarkoituksena olisi paitsi tähtitieteellisiä myöskin maatieteelliset tutkimukset. Tehtävä ei ollut siis helpoimpia, mutta Englannin amiraliteetti luotti kuitenkin tarpeeksi Cook'in taitoon ja kokemukseen antaessaan hänelle pääjohdon "Endeavour" nimisessä laivassa, joka oli varustettu aiottua retkeä varten.

COOK'IN ENSIMMÄINEN MATKA.

1768-1771.

TAHITIN SAARI.

Elokuun 26 p:nä 1768 lähti Cook Plymouthin satamasta pitkälle matkalleen. Paitsi laivaväkeä seurasi hänen mukanaan tähtientutkija Green, ruotsalainen luonnontutkija Solander, tiedemies Banks y.m. Ruokavaroja oli varustettu puoleksitoista vuotta ja sitä paitsi oli laivassa runsaasti ampumavaroja ja aseita. Retken ensimmäiseksi tarkoitusperäksi määrättiin Tahitin saari, jota juuri parhaillaan kotiutunut maan ympäri purjehtija Wallis piti soveliaimpana paikkana retken tähtitieteelliselle tarkoitukselle.

Matkalla Englannista Madeiraan ja sieltä Etelä-Amerikan rannikolle ei tapahtunut mitään mainittavampaa. Purjehtiessaan Tulimaan etelärannatse oli Cook'illa tilaisuutta tutustua sen seudun kurjaan luontoon. Tammikuu oli käsissä, siis keskikesä täällä maanpallomme eteläpuoliskolla, vaan siitä huolimatta oli ilma kuitenkin joskus tavattoman kylmä. Maan asukkaat, nuo Etelä-Amerikan Lappalaiset, olivat sekä ruumiin että sielun puolesta mitä kurjimmalla kannalla. Ilman tarpeellisia vaatteita ja aseita voivat he hädin tuskin taistella elämänsä puolesta luonnon ankaria voimia vastaan. Kun Englantilaiset tarjosivat heille tavaroitaan, valitsivat he kaikenlaisia korukaluja paljon mieluummin kuin kirveitä, veitsiä y.m., joiden hyötyä he eivät voineet käsittää.

Tyyneelle merelle päästyään suuntasi Cook laivansa suoraan luodetta kohden. Nytpä saivat matkalaiset purjehtia pari kuukautta näkemättä muuta kuin vettä ja taivasta. Purjehdittuaan _Vaarallisten saarien_ ohitse saapuivat he viimein huhtikuun 11 p:nä _Tahitin_ rannikolle.

Saaren asukkaat tulivat venheillä Englantilaisille vastaan tarjoten heille rauhan merkiksi puunoksia ja ryhtyen sitten heidän kanssansa vaihtokauppaan. Seuraavana päivänä laskivat Englantilaiset laivansa ankkuriin Matavain lahdessa. Siellä antoi Cook miehilleen tarkat päiväkäskyt ja lähti sitten muutamien seuralaistensa kanssa saarelle, joissa asukkaat osoittivat tulokkaille mitä suurinta ystävyyttä, saattaen heitä pitkin kauniita lehtoja ja näytellen heille palmu- sekä leipäpuiden varjossa olevia asumuksiaan.

Kerran veivät alkuasukkaat vieraansa erääsen asuntoon, joka oli muita saarella olevia paljon suurempi. Siellä majaili Tutaha niminen mies, joka kuninkaana hallitsi saaren isompaa puoliskoa. Englantilaisten eteen leviteltiin mattoja ja pyydettiin istumaan. Sen jälkeen tuotiin sisään kukko ja kana, jotka annettiin lahjaksi Cook'ille ja Banks'ille. Vastalahjaksi sai Tutaha silkkisen esiliinan, jonka hän oitis mielihyvillään vyötti kupeelleen.

Ollakseen paremmin turvattuna mahdollisia vaaroja vastaan saarelaisten puolelta ja voidakseen rauhassa toimittaa tärkeät tähtitieteelliset tarkastuksensa, antoi Cook rakentaa saarelle pienen linnoituksen. Samalla teki hän kaikki mitä vaan voi, säilyttääkseen saarelaisten ystävyyttä. Eipä hän ottanut edes yhtään hirttä linnaansa varten ilman heidän luvattaan ja maksoi aina rehellisesti, mitä sen rakentamiseksi muuten tarvittiin. Tällaiseen varovaisuuteen olikin hänellä sitä enemmän syytä kun saarelaiset, ensimmäisen hämmästyksen puuskan ohi mentyä, alkoivat osoittaa yhä suurempaa halua näpistelemiseen, ja siitä taas oli seurauksena kaikenlaisia rettelöitä heidän ja Cook'in miesten välillä. Niinpä tapahtui kerrankin, että eräs saarelainen tempasi vahtina olevalta Englantilaiselta kiväärin ja juoksi sen kanssa toveriensa luo. Silloin tarttuivat saapuvilla olevat muut Englantilaiset aseisinsa, ottivat kiväärinryöstäjän kiinni ja tappoivat hänet. Siitäpä sitten syntyi saarelaisten keskuudessa aika melu ja Cook sai ainoastaan vaivoin entisen ystävyyden palautetuksi.

Näpistelemistä eivät Tahitilaiset näkyneet yleensä pitävänkään minään törkeänä paheena; sillä sitä harjoittivat heidän arvokkaimmat miehensäkin. Kerran oli Cook muutamien seuralaistensa kanssa yötä Tutahan luona. Vaikkei saapuvilla ollut muita kuin pelkkiä tahitilaisia ylimyksiä, huomasivat Englantilaiset kuitenkin aamun koittaissa että osa heidän vaatteuksistaan oli yön aikana kadonnut. Varastettuja ei voitu millään tavoin saada takasin ja niinpä täytyi monenkin palata vierailultaan puoleksi eurooppalaisessa puoleksi tahitilaisessa pukineessa.

Kesäkuun 4 p:nä tehtiin tuo tärkeä Venustähden tarkastus. Cook itse toimitti sen rakentamastaan linnasta samalla kuin Banks lähti sitä varten Cimeo-nimiselle läheiselle saarelle ja eräs kolmas mies tarkasteli tähteä soveliaalta paikalta melkoisen matkan päässä Cook'in asemasta. Taivas oli koko ajan pilvetön ja ilma muutenkin tarkastamiseen suotuisa; ainoastaan tavaton kuumuus tahtoi rasittaa liiaksi.

Tähtitieteellisen tarkastuksen tehtyänsä oleskelivat Englantilaiset saarella vielä vähän toista kuukautta, tehden tuon tuostakin retkiä sen sisäosiin tutkiakseen asukasten oloja sekä tapoja. Erittäinkin oli Banks tässä suhteen ahkera tutkija. Hän seurasi kerran Matawain luona mereen laskevaa jokea pitkin ja löysi sillä vaelluksellaan jälkiä eräästä aikoja sitten sammuneesta tulivuoresta. Hän jakeli saarelaisille uusien kasvien, niinkuin meloonin, apelsinin, sitroonin y.m. siemeniä ja istuttipa niitä itsekin sitä varten rakentamaansa puutarhaan. Kerran tapasi Banks tällaisella matkallaan joukon kuljeskelevia ilveilijöitä, jotka olivat hänen suureksi ihmeekseen ottaneet laulujensa ja näytöksiensä esineeksi Englantilaisten tulon Tahitiin ja heidän toimensa siellä. Vähää ennen lähtöänsä tekivät Englantilaiset purjehduksen saaren ympäri nousten sillä matkalla usein maalle keskustelemaan asukasten ja heidän päällikköjensä kanssa ja tehden samalla monta arvokasta tieteellistä huomiota.

Heinäkuun alkupuolella rupesivat Englantilaiset varustelemaan lähtöä. Sitä ennen antoi Cook hajoittaa linnansa ja tasoitutti sen ympärille rakennetut vallit. Lähtöpäivän aamuna (heinäk. 13 p:nä) ilmaantui Englantilaisten luo joukko Tahitilaisia jäähyväisille. Toiset heistä olivat ääneti, toiset taas ilmoittivat kovalla äänellä suruansa, jota Englantilaiset kuitenkin pitivät enemmän teeskenneltynä kuin todellisena. Pyysipä eräs saarelainen, nimeltä Tupia päästä 13 vuotisen Tomio-nimisen palveluspoikansa kanssa Englantilaisten mukaan. Cook suostui mielellään sellaiseen tarjoukseen, sillä hän toivoi miehestä paljon apua tulevilla matkoillaan.

* * * * *

Ennenkuin lähdemme seuraamaan Cook'ia etemmäksi hänen matkoilleen on meidän mainittava niistä huomioista, joita hän teki Tahitin saaren ja sen asukasten suhteen.

Tahitin on luonto varustanut mitä runsaimmilla lahjoillaan. Ilma on siellä aina mieto, taivas kirkas ja koko luonto niin viehättävä että saari näytti todellakin pieneltä paratiisilta matkan vaivoista väsyneiden purjehtijaimme silmissä. Keski-osissa olevat vuoret muodostivat kapean, hedelmällisen alangon pitkin meren rannikkoa ja myöskin sisämaassa tavattiin siellä täällä kauniita laaksoja. Maan tuotteista mainittakoon leipäpuu, kokospalmu, banaani y.m.

Tärkein kaikista oli kuitenkin leipäpuu, jonka noin lapsen pään suuruiset hedelmät antoivat asukkaille lumivalkeaa, pehmoista ja maukasta ravintoainetta. Eikä Tahitilaisten tarvinnutkaan jokapäiväistä elatustaan hankkiakseen tehdä juuri muuta kuin kiivetä leipäpuuhun sen hedelmiä ottamaan. Mutta vaikka asukkaat elättivätkin itseään pääasiallisesti kasvikunnan tuotteilla, hoidettiin saarella kuitenkin jonkunverran koti-eläimiäkin niinkuin kanoja, sikoja ja koiria; etenkin viimemainittujen lihaa pidettiin herkkuna.

Tahitin asukkaita kuvailee Cook vilkkaiksi ja ystävällisiksi ihmisiksi, mutta moittii heitä samalla näpistelemisen halusta, jopa epäsiveellisyydestäkin. Kasvultaan olivat he kookkaita ja kaunisvartaloisia. Heidän ihonsa oli ruskea, tummempi tai vaaleampi aina sen mukaan miten paljon he oleskelivat ulko-ilmassa. Miehet kantoivat tukkansa pitkänä, vaan naiset sitä vastoin lyhyenä, ja sen koristukseksi käytettiin kukkasia tai lintujen sulkia. Korvarenkaita kannettiin myöskin, mutta ainoastaan toisessa korvassa. Tärkein koristuskeino oli kuitenkin ihon piirtäminen eli tatueeraaminen. Se tapahtui siten että pienellä hammasreunaisella väriaineesen kastetulla luuliuskalla piirrettiin ihoon neliskulmaisia, ympyriäisiä tai muunlaisia kuvia.

Saarella vallitseva lämmin ilmanala vaikutti ett'eivät Tahitilaiset tarvinneet suojella itseään paljon vaatteuksilla. Usein oli vaan keskiruumis peitetty värisellä vaatteella, jota valmistettiin saarelle omituisen vadelmapuun kuoresta. Eivätkä Tahitilaiset kaivanneet pysyväisiä asumuksiakaan. Muutamat maahan pystytetyt pylväät saivat olla majojen seininä, jotka sitten varustettiin palmupuun lehdistä tehdyllä katolla. Laattialle asetettiin heiniä ja mattoja, joilla saattoi istua päivällä ja levätä yöllä.

Suurimman osan päivää viettivät Tahitilaiset ulko-ilmassa, ja oleskelivat myöskin hyvin paljon vesillä. Heidän venheensä n.s. kanot olivat tasapohjaisia pystysuorilla syrjillä ja erisuuruiset aina sen mukaan käytettiinkö niitä sotaa, kalastusta tai muita matkustuksia varten. Sota-alukset olivat suurimmat ja niitäpä käytettiin parittain s.o. kaksi purtta liitettiin toisihinsa vahvasti sivuilta. Pienempiä venheitä soudettiin ainoastaan, mutta suurempiin oli laitettu purjeitakin.

Mitä muuten Tahitilaisten tapoihin tulee, huomauttaa Cook heidän suuresta puhtauden noudattamisestaan. He kylpivät kolme kertaa päivässä, aamuin, keskipäivällä ja illoin; ruokaillessaan huuhtoivat he suunsa ja kätensä melkein joka suupalan jälkeen. Mainittava on myöskin heidän omituinen menettelynsä kuolleita haudatessa. Ruumiit asetettiin paarille ja annettiin mädätä muutamia kuukausia, jonka jälkeen ainoastaan luut haudattiin sitä varten erityisesti rakennettuihin _morai_ nimisiin paikkoihin. Nämä hautapaikat olivat varustetut usein komeilla hautapatsailla ja saarelaiset näkyivät pitävän niitä suuressa kunniassa.

Uskonnolliset käsitykset olivat saarelaisilla jokseen kehittyneellä kannalla; sillä he uskoivat yhden maailman luojan, vaikka kohta ajattelivat hänen alapuolellansa olevan useita alijumalia eli haltijoita. Yhteiskunnallinen järjestys oli ylimyksellinen, ja mahtavimmille ylimyksille annettiin jonkunlainen kuninkaallinen arvo. Sellainen ylimys oli myöskin Tutaha, joka sotaisen kuntonsa vuoksi oli valittu kuninkaaksi, vaikka kohta hänen isänsä ja edeltäjänsä oli vielä elossa.

* * * * *

Tahitin saarelta lähdettyään kävi Cook läheisiä pienempiä saaria tarkastelemassa ja huomasi että maanlaatu sekä asukkaat olivat niissä kaikissa melkein samanlaisia. Huaheinen asukkaat tulivat häntä vastaan venheillään ja astuivat vasta sitten laivaan kun olivat nähneet siellä Tupian. Heidän kuninkaansa Oree tarkasteli ihmetellen kaikkea mitä hän näki Englantilaisilla ja ihastui kohta vieraisinsa niin että vaihtoi nimiä heidän päällikkönsä kansa kutsuen häntä omalla nimellään ja itseään taas Cokeeksi. Uliteian ynnä kolme sen naapurisaarta otti Cook juhlallisilla tempuilla Englannin kuninkaan haltuun, löysi sitten vielä joukon pienempiä saaria ja nimitti koko ryhmän _Seurasaariksi_.

UUSI SEELANTI.

Onnellisesti oli Cook täyttänyt matkansa ensimmäisen tehtävän, Venustähden tarkastuksen. Alkuperäisen suunnitelman mukaan päätti hän jatkaa tutkimusmatkaansa ja lähti sen vuoksi elokuun alkupuolella Seurasaarilta eteläistä ilmansuuntaa kohden. Kuukauden ajan purjehdittuaan saapui hän noin 40 eteläisen leveysasteen kohdalle, mutta silloinpa nousi niin ankara myrsky että matkustajiemme täytyi hieman peräytyä ja jatkaa sitten kulkuansa länttä kohden. Kuukauden päivät saivat he sitten taas purjehtia aavalla aukealla valtamerellä. Viimeinpä nähtiin veden pinnalla puun kappaleita, irtonaisia kasveja, ja maalintuja alkoi lennellä laivan läheisyydessä. Lokakuun 5 p. muuttui vesikin väriseksi ja seuraavana päivänä tervehtivät merimiehet ilohuudoilla edessään olevaa rannikkoa.

Maa tuli yhä selvemmin näkyviin. Vuoriseudut olivat metsäisiä ja laaksoissakin nähtiin joitakuita puita. Ilmaan nousevasta savusta voitiin päättää, että seutu oli asuttua ja kun lähemmäs saavuttiin, tuli näkyviin pieniä, sievännäköisiä majoja, venheitä, jopa ihmisiäkin. Merimiehet luulivat jo saapuneensa tuolle tuntemattomalle eteläiselle mantereelle, mutta toden teolla olivat he tulleet itärannikolle _Uutta Seelantia_, jonka länsipuolella oli Tasman käynyt jo v. 1642.

Cook laski laivansa ankkuriin erään joen suulle ja lähti oitis muutamien seuralaistensa kanssa rantaa kohden. Kun alkuasukkaat huomasivat sen, lähtivät he ensi alussa pakosalle, mutta tuskin oli Cook astunut Banks'in ja Solander'in kanssa maalle, kun metsästä töytäsi äkkiä neljä pitkillä keihäillä varustettua miestä aikoen anastaa rannalla olevaa Englantilaisten venhettä. Muutamat pyssynlaukaukset kaatoivat kuitenkin yhden ryntääjän, jolloin muut lähtivät pakosalle. Mutta myöskin Cook näki parhaaksi sillä kertaa lähteä takasin laivaansa.