Part 47

»Te aiotte siis lähteä Englannista?» kysyi Rowena, joka yhä vieläkin oli kummastuksissaan tämän merkillisen vieraan tulosta.

»Minä lähden, rouva, ennenkuin kuu jälleen muuttaa muotoansa. Eräs isäni veljistä on Granadan kuninkaan Mohammed Boabdilin suuressa suosiossa. Sinne me menemme; siellä tiedämme saavamme elää täydessä rauhassa ja turvassa, kun vain maksamme veron, jota muhamettilaiset vaativat meidän kansaltamme.»

»Mutta ettekö eläisi yhtä hyvässä turvassa Englannissakin?» kysyi Rowena. »Minun mieheni on kuninkaan hyvässä suosiossa, -- kuningas itsekin on oikeutta rakastava ja jalomielinen.»

»Rouvani», vastasi Rebekka, »sitä en epäilekään. Mutta Englannin asukkaat ovat kiukkuista kansaa, aina riidassa naapuriensa kanssa tai keskenään ja valmiit työntämään miekan toinen toisensa sydämeen. Tällainen maa ei ole turvallinen asuntopaikka minun kansani lapsille. Efraim on arka kyyhkynen -- Isaskar rasitettu työorja, jonka selkä on kovan kuorman alla painunut käyräksi. Maassa, joka on täynnä meteliä ja verenvuodatusta, jota vihamieliset naapurit ympäröivät ja jota keskinäiset eripuraisuudet raatelevat, ei Israel voi saada levätä matkansa vaivoista.»

»Mutta sinun, tyttö», sanoi Rowena, »sinun ei suinkaan tarvitse pelätä mitään. Sen, joka istui Ivanhoen sairasvuoteen vieressä hoitajana», jatkoi hän kiihtyvällä innolla, »ei tarvitse mitään pelätä Englannissa, sillä saksilaiset ja normannit tulevat kilpailemaan siitä, kummat voisivat osoittaa hänelle suurempaa kunnioitusta.»

»Teidän puheenne kuuluu kauniilta», virkkoi Rebekka, »ja teidän tarkoituksenne on vielä kauniimpi. Mutta niin ei voi olla -- meidän välillämme on syvä juopa. Meidän kasvatuksemme, samoinkuin meidän uskontommekin, estävät tämän juovan umpeenkäymistä. Hyvästi -- mutta, ennenkuin lähden, sallikaa minulle vielä yksi pyyntö. Morsiushuntu peittää kasvojanne; olkaa siis hyvä ja kohottakaa sitä, jotta saisin nähdä teidän kasvonne, joista maine niin paljon puhuu.»

»Minun kasvojani ei maksa vaivaa katsella», sanoi Rowena. »Mutta siirränpä kuitenkin pois huntuni sillä ehdolla, että vieraanikin tekee samoin.»

Hän siirsi syrjään huntunsa, ja osaksi oman ihanuutensa tunnosta, osaksi häveliäisyydestä hän punastui, niin että poski, otsa, niska ja rinta peittyivät purppuraväriin. Rebekkakin punastui, mutta vain hetkeksi. Ylevämpien tunteitten karkoittamana puna pakeni hiljalleen hänen kasvoiltaan, samoinkuin purppurainen pilvi muuttaa väriänsä, kun aurinko laskeutuu ilman rajan taakse.

»Rouva», sanoi hän, »nämä kasvot, joita minun suvaitsette katsella, pysyvät kauan muistossani selvänä kuvana. Niissä ilmenee lempeyttä ja hyvyyttä, ja jos jokin maallisen ylpeyden ja turhamielisyyden vivahdus sekaantuukin tähän suloiseen ulkomuotoon, niin kuinka voisimme moittia maaemon synnyttämää olentoa siitä, että hänessä näkyy syntyperänsä jälkeä? Kauan, kauan olen muistossani säilyttävä teidän kasvonne ja ylistävä Jumalaa siitä, että hän on jalolle pelastajalleni suonut puolisoksi...»

Hän keskeytti puheensa; hänen silmänsä tulivat täyteen kyyneleitä. Hän pyyhki ne kiireesti pois ja vastasi Rowenan huolestuneisiin tiedusteluihin: »Minä voin hyvin, rouva -- aivan hyvin. Mutta sydämeni paisuu muistellessani Torquilstonen linnaa ja Templestowen taistelutannerta. Jääkää hyvästi! -- Mutta vielä on täyttämättä eräs tehtävä, kaikista mitättömin. Ottakaa lahjaksi tämä rasia, -- älkää oudoksuko sen sisällystä.»

Rowena aukaisi pienen hopealla silatun rasian ja näki siinä timanttiset kaulavitjat ja korvarenkaat, joiden arvo ilmeisesti oli summaton.

»Ei suinkaan», hän vastasi ojentaen rasian takaisin. »En uskalla ottaa vastaan näin kallista lahjaa.»

»Ottakaa se kuitenkin, rouva», vastasi Rebekka. »Teillä on valta, korkea arvo, voima; meillä on rikkautta, joka on sekä voimamme että myös heikkoutemme syynä. Nämä korut, vaikka niiden hinta olisi kymmenenkin vertaa kalliimpi, eivät saisi aikaan puoltakaan siitä kuin teidän pienin pyyntönne. Teille tämä lahja ei siis ole suuriarvoinen, ja minulle sen luovuttaminen on vielä vähemmän arvoinen. Älkää antako minulle syytä uskoa, että tekin pidätte meitä yhtä halvassa arvossa kuin kansalaisenne yleensä. Luuletteko, että minä pidän näitä loistavia kivenpalasia kalliimpana kuin vapauttani? Tai että niiden arvo minun isäni silmissä on saman vertainen kuin hänen lapsensa kunnia? Ottakaa ne, hyvä rouva, -- minulle ne ovat aivan tarpeettomat. Minä en aio enää koskaan koristautua jalokivillä.»

»Sinä olet siis onneton!» sanoi Rowena, jonka mieltä liikutti äänensävy, jolla Rebekka lausui viimeiset sanansa. »Oi, pysy meidän luonamme --hurskaiden miesten opetus saa sinut luopumaan harhauskostasi, ja minä tahdon olla sinulle sisarena.»

»Ei, rouva», vastasi Rebekka, jonka lempeä ääni ja ihana muoto yhä ilmaisivat samaa hiljaista surullisuutta, »niin ei voi tapahtua. En voi vaihtaa isieni uskoa, niinkuin vaihdetaan vaatetta, joka siinä maassa, missä tahdotaan asua, katsotaan sopimattomaksi. Ja onneton en ole. Hän, jonka palvelukseen tästä lähtien pyhitän kaiken elämäni, on oleva Lohduttajani, jos vain noudatan Hänen tahtoansa.»

»Onko teilläkin siis luostareita ja aiotko mennä semmoiseen?» kysyi Rowena.

»Ei, rouva», vastasi juutalaistyttö. »Mutta meidänkin kansassamme on hamasta Aabrahamin ajoista ollut naisia, jotka ovat pyhittäneet kaikki ajatuksensa taivaalle ja kaikki tekonsa laupeudentöihin hoitaen sairaita, raviten nälkäisiä ja auttaen onnettomia. Näiden joukkoon Rebekkakin tahtoo kuulua. Sanokaa tämä myös puolisollenne, jos hän kenties tiedustelisi pelastamansa tytön kohtaloa.»

Rebekan ääni vapisi ja heltyi vastoin hänen tahtoaan ilmaisten ehkä enemmän, kuin mitä hän olisi suonut. Hän otti nyt kiireesti jäähyväiset Rowenalta.

»Hyvästi», hän virkkoi. »Vuodattakoon Hän, joka on niin kristityt kuin juutalaisetkin luonut, teidän ylitsenne parhaat siunauksensa! Laiva, joka vie meidät täältä, on ehkä jo valmiiksi lastattu, ennenkuin kerkiämme satamaan.»

Hän poistui hiljaa kamarista ja Rowena jäi kummastuneena seisomaan, ikäänkuin aave olisi käynyt hänen luonaan. Ihana rouva kertoi omituisen kohtauksen puolisolleen, jonka mieleen se teki syvän vaikutuksen. Hän eli kauan ja onnellisesti Rowenan kanssa, sillä jo varhaisvuosina kypsyneet rakkaudensiteet lujittivat heidän liittoansa ja heidän rakkautensa vain kiihtyi, kun he muistelivat esteitä, jotka olivat viivyttäneet heidän yhdistymistään. Mutta liian uteliaita olisimme kysyessämme, että eiköhän Rebekan ihanuuden ja jalomielisyyden muisto liikkunut Ivanhoen mielessä useammin, kuin mitä Alfredin kaunis jälkeläinen olisi suvainnut.

Rikhardin palveluksessa Ivanhoe teki nimensä vielä kuuluisammaksi ja sai osakseen paljon uusia suosionosoituksia. Hän olisi epäilemättä kohonnut valtakunnan korkeimpiin arvoihin, jollei liian aikainen kuolema olisi kohdannut leijonamielistä sankaria, hänen kuningastaan, Chaluzin linnan edustalla Limogens'in lähellä. Tämän ylevämielisen vaikka äkkipikaisen ja romanttisen hallitsijan mukana sammuivat myös kaikki hänen kunnianhimonsa tai jalon sydämensä hautomat suuret aikeet. Häneen sopivat vähin muutoksin ne säkeet, jotka runoilija Johnson kirjoitti Ruotsin Kaarle XII:sta:

Kulkunsa loppui maalle vierahalle, pienoisen, halvan linnan edustalle; ja nimensä, tuo kaikkein peloitus, on nyt vain jonkin tarun koristus.

VIITESELITYKSET:

[1] Ruusujen sodaksi sanotaan Lancasterin ja Yorkin sukujen välillä käytyä taistelua Englannin kruunusta. Suom. muist.

[2] 'Swine' = 'sika' on anglosaksilaista, mutta 'pork' normannilais-ranskalaista alkujuurta.

[3] Anglosaksilaiset, ensi alussa tultuaan Britanniaan, perustivat sinne Seitsemän valtiota (Heptarkia = Seitsenvalta). Suom. muist.

[4] Kauniit naiset, jotka Muhamedin opin mukaan paratiisissa palvelevat oikeauskoisia.

[5] Wilhelm Valloittajan käskystä piti saksilaisten sammuttaa sekä kynttilänsä että takkavalkeansa iltakellon soidessa, minkä johdosta sitä nimitettiin valkeansammutus-kelloksi (curfew-bell.) Suom. muist.

[6] Wilhelm Valloittaja oli avioton poika. Suom. muist.

[7] Nämä olivat saksilaisten mielijuomia. Morat tehtiin hunajasta ja mulperimarjain mehusta. Pigment oli ryydeillä höystettyä viiniä, myöskin hunajalla sekoitettua.

[8] Paistetuilla omenilla, sokerilla y.m. höystettyä juhlaolutta.

[9] Ritari W. Tyrrell ampui vahingossa metsästysretkellä Juhanan isoisän kuoliaaksi.

[10] Kultarahan laji. Suom. muist.

[11] Kultarahoja.

[12] _Beau-séant_ oli temppeliherrojen lipun nimi; se oli puoleksi valkoinen, puoleksi musta, osoittaen niinkuin he sanoivat, että temppeliritarin piti olla valkoinen ja rehellinen kristityitä, mutta musta ja peloittava uskottomia kohtaan.

[13] Kultaraha. Suom. muist.

[14] Tämä sana oli saksilaisten mielestä häpeällisin, mitä miehestä voi sanoa. Seurasipa Wilhelm Valloittajaakin aina suuri joukko anglosaksilaisia sotaan peläten _nideringin_ nimeä, jolla hän uhkasi kaikkia kotiin jääviä.

[15] _Luukko_ vanhoissa suomalaisissa sanakirjoissa merkitsee munkin päähinettä. Suom. huom.

[16] _Oc_-kieleksi sanottiin eteläisen ja _oui_-kieleksi pohjoisen Ranskan murretta; nimitys oli otettu niistä eri sanoista, jotka vastaavat meidän »niin» eli »jaa» sanoja.

[17] Oikeastaan slaavilainen epäjumala, jota Scottin mukaan saksilaisetkin näkyvät palvelleen. Suom. muist.

[18] Alkemisteiksi sanottiin niitä entisajan luonnontutkijoita, jotka luulivat voivansa tehdä kultaa. Suom. muist.

[19] Kirous.

[20] Se arvonimi oli Ranskan kuninkaalla.

[21] Aviottomasti. Suom. muist.

[22] Taikausko, joka viimeisen anglosaksilais-kuninkaan Edward Tunnustajan (1004-1066) päivistä lähtien on kohdistunut kaikkiin Englannin kuninkaisiin. Suom. huom.

[23] Gånge Rolf (Rolle), tanskalainen tai norjalainen viikinkipäällikkö, joka v:n 911 tienoissa asettui miehineen asumaan Ranskan Normandie-maakuntaan, josta pohjolaiset viikingit saivat normannien nimen. Suom. huom.

[24] Anglosaksilaisena aikana Englanti oli jaettu 7 pikku kuningaskuntaan (heptarkiaan), jotka Kaarlo Suuren aikalainen kuningas Egbert 827 yhdisti valtansa alle. Suom. huom.

[25] Anglosaksilaisten yhteiskäräjissä (»viisasten miesten kokouksissa»).

[26] Hyökättäessä käytettiin siihen aikaan vahvoista laudoista kyhättyjä kannettavia kattoja suojana ja samoin suuria kilpiä, jotka peittivät koko ruumiin.

[27] Eteenpäin, de Bracy! -- -- -- Front-de-Boeuf avuksi.

[28] Ranskalainen sotahuuto.

[29] Temppeliherrojen sotahuuto.

[30] Suurtilallinen; vastaa frankkilaista vasallia. Suom. muist.

[31] Kärjestään pässinpään muotoon veistetty muurinmurtajakoje. Suom. muist.

[32] Nuotteja sanottiin siihen aikaan sanoiksi.

[33] Vulgataksi sanotaan katolisen kirkon hyväksymää Raamattu-laitosta. Suom. muist.

[34] Päähenkilöitä senaikaisissa ritariromaaneissa. Suom. muist.

[35] Temppeliherrojen eri kartanoiden päällikköjä nimitettiin preceptoreiksi (kasvattajiksi) ja Johannes-ritaristossa kommandereiksi (komentajiksi) sekä kartanoita kommanderioiksi.

[36] Tämä lause: »Lyötäköön aina jalopeura» nähdään alituiseen, ikäänkuin jonkinlaisena tunnussanana, temppeliherrojen säännöissä.

[37] Kun anglosaksilaiset sankariensa Horsan ja Hengistin johdolla valloittivat maan, perustivat he sinne seitsemän pientä kuningaskuntaa, jotka kuningas Egbert 827 yhdisti Englannin kuningaskunnaksi. Suom. huom.