Part 18

"Kummallista, että eläin kuoli tuolla lailla", sanoi Bakenkhonsu, kun samalla toinenkin putosi maahan aivan sen lähellä. Pikku Setin musta kissanpoikanen, joka makasi pojan vuoteen vieressä, näki sen putoavan ja hyökkäsi sinne. Mutta ennenkuin se ehti lepakon luo, pyörähti se ympäri, seisoi takajaloillaan kynsien ilmaa ympärillään, päästi sitten valittavan äänen ja kaatui kuolleena maahan.

Me tuijotimme siihen, kun äkkiä jostakin kaukaa kuului sydäntäsärkevää koiranulvontaa. Sitten alkoi joku lehmä valittavasti ammua, kuten nämä eläimet tekevät, kun niiltä ryöstetään vasikat. Ja samassa kuului aivan läheltä aidan toiselta puolen suuressa tuskassa olevan naisen korvia viiltävää huutoa, jollaista alkoi yhtä aikaa kuulua joka suunnalta, kunnes ilma oli täynnä valitusta.

"Oi, Seti, Seti", huudahti Merapi äänellä, joka pikemmin muistutti sihinää kuin kuiskausta, "katso poikaasi!"

Me juoksimme sinne, missä poika makasi. Hän oli herännyt ja tuijotti ylöspäin suurin silmin ja jäykin kasvoin. Pelko, jos se sitä oli, katosi hänen kasvoiltaan, mutta yhä hän tuijotti. Hän nousi pikku jaloilleen, yhä tuijottaen ylöspäin. Sitten kirkasti hymy, suloisin hymy hänen kasvonsa. Hän ojensi kätensä kuin syleilläkseen jotakuta, joka kumartui hänen puoleensa, ja kaatui taaksepäin -- kuolleena.

Seti seisoi äänetönnä kuin kuvapatsas. Kaikki, jopa Merapikin, seisoivat liikahtamatta. Sitten hän kumartui ja otti syliinsä pojan ruumiin.

"Nyt, puolisoni", sanoi hän, "on sinua kohdannut se suru, josta Jabez setäni puhui sinulle, jos vähääkään seurustelisit kanssani. Nyt Israelin kirous on murtanut sydämeni ja nyt on lapsemme kasvanut liian suureksi maallisille onnentoivotuksille ja tervehdyksille, kuten ilkeä Kii ennusti."

Näin hän puhui kylmällä, hiljaisella äänellä, kuten sellainen, joka jo kauan on odottanut jotakin tai tiennyt sen tapahtuvaksi. Sitten hän kumarsi prinssille ja lähti kantaen lapsen ruumista. Ei milloinkaan, minun mielestäni, Merapi ollut ihanampi kuin tuona hetkenä, jolloin hän oli rakkaansa kadottanut, sillä nyt loisti hänen naisellisen rakastettavaisuutensa läpi vielä joitakin säteitä hänen sielustaan. Hänen silmänsä ja liikkeensä olivat todellakin sellaiset, että se olisi yhtä hyvin voinut olla aave kuin nainen, joka lähti luotamme sen kanssa, joka oli ollut hänen poikansa.

Seti nojasi olkapäähäni katsellen tyhjää vuodetta ja pelästynyttä hoitajaa, joka yhä istui sen vieressä, ja tunsin kyyneleen putoavan kädelleni. Vanha Bakenkhonsu kohotti ryppyiset kasvonsa ja katsoi prinssiin.

"Älkää surko liian paljon, prinssi", sanoi hän, "sillä ennen kuin niin monta vuotta kuin minä olen elänyt on kulunut, on tämä lapsi unohtunut, ja hänen äitinsä on unohtunut, ja teistäkin, prinssi, elää vain nimi, joka kerran oli suuri Egyptissä. Ja sitten, prinssi, alkaa jossakin ilo uudelleen, ja sen, minkä olette kadottaneet, löydätte jälleen. Kiin noituus ei kaikki ole valetta, ja kun hän sanoi teille tuolla Taniksessa, ettei teitä turhanpäiten nimitetty 'Uudestisyntymisen herraksi', puhui hän sanoja, joista tänä yönä voitte löytää lohdutusta."

"Kiitän teitä, neuvonantaja", sanoi Seti ja kääntyi seuraten Merapia.

"Luulen, että saamme enemmän kuolleita", huudahdin tuskin tietäen, mitä surussani sanoin.

"En luule, Ana", vastasi Bakenkhonsu, "sillä Jabezin tai hänen Jumalansa kilpi suojaa meitä. Alinomaa hän ennusti, että Merapille ja hänen tähtensä Setille tulisi surua, mutta siinä onkin kaikki."

Minä vilkaisin kissanpoikaseen.

"Se eksyi tänne kaupungista muutamia päiviä sitten, Ana. Ja yölepakotkin lensivät varmaan tuolta kaupungista. Kuulkaa tuota valitusta. Onko Egyptissä ennen kuultu sellaista ääntä?"

XVI.

JABEZ MYY HEVOSIA.

Bakenkhonsu oli oikeassa. Paitsi Setin poikaa, ei ketään niistä, jotka asuivat hänen talossaan tai sen lähellä, kuollut, vaikka kaikki Egyptin esikoiset kuolivat, vieläpä kaikkien eläinten esikoiset. Kun tämä tuli tiedoksi ympäri maata, valtasi egyptiläiset viha Merapia kohtaan, joka, he muistivat, oli huutanut kirousta Egyptille sen jälkeen kuin hänet oli pakotettu rukoilemaan temppelissä ja kuten he uskoivat poistamaan pimeyden Memphiksestä.

Bakenkhonsu, minä ja toiset, jotka rakastimme häntä, huomautimme, että hänen oma lapsensakin oli kuollut. Tähän vastattiin, ja siinä olin huomaavinani Usertin ja Kiin vaikutusta, ettei se ollut mitään, koska noidat eivät rakastaneet lapsia. Sitäpaitsi, sanoivat he, hän voisi hankkia niitä miten paljon häntä vain haluttaisi ja milloin haluaisi, muodostaen niiden savisen ruumiin lasten näköisiksi ja kasvattaen niitä ilkeähenkisiksi vahingoittamaan maata. Lisäksi kansa vannoi, että hänen oli kuultu sanovan, että vaikka hänen olisi surmattava oman miehensä poika, tahtoi hän kostaa egyptiläisille, jotka kerran olivat pitäneet häntä orjana ja murhanneet hänen isänsä. Vieläpä israelilaisetkin, tai muutamat heistä, kenties Laban muiden muassa, olivat kertoneet egyptiläisille, että tuo noita joka oli lumonnut prinssi Setinkin, tuotti heille sellaisia kärsimyksiä.

Siksi alkoivat egyptiläiset vihata Merapia, joka oli suloisin ja rakastettavin naisten joukossa. Ja toiset vielä syyttivät häntä siitäkin, että hän noituudellaan oli ryöstänyt Setin sydämen pois tämän lailliselta puolisolta ja saanut hänet käännyttämään tämän puolisonsa, Egyptin kuninkaallisen prinsessan, takaisin palatsinsa porteilta, joten hän oli pakotettu asustamaan yksin Taniksessa. Kukaan ei soimannut Setiä, jota kaikki Egyptissä rakastivat, koska tiedettiin, että hän olisi tahtonut kohdella israelilaisia vallan eri tavalla ja siten pelastaa Egyptin kaikilta kärsimyksiltä. Tuo hebrealainen suurisilmäinen tyttö, joka oli onnistunut loihtimaan hänet, oli hänen kova onnensa. Eihän ollut kummallista, jos yksi noista naisista, joita prinssillä oli talo täynnä, kuten he uskoivat ja kuten prinsseillä yleensä oli tapana, olisi ollutkin velho. Olen varma, että Merapi vain siksi, että prinssin tiedettiin rakastavan häntä, säästyi myrkytykseltä tai muulta salaiselta murhalta, joka tapauksessa ainakin vähäksi aikaa.

Nyt saatiin iloisia uutisia, että faraon ylpeys oli viimeinkin murtunut (sillä hänen esikoisensa oli kuollut toisten mukana), tai oli hänen järkensä selvinnyt, kummin nyt asia sitten mahtoi olla. Hän oli määrännyt, että Israelin lapset saivat lähteä milloin ja mihin halusivat. Silloin kansa hengitti uudelleen toivossa, että heidän kärsimyksensä loppuisivat.

Silloin ilmestyi Jabez vielä kerran Memphikseen mukanaan suuri joukko sotaratsuja. Hän sanoi haluavansa myydä ne prinssille, sillä hän ei halunnut jättää niitä kenenkään muiden käsiin. Hän oli laskenut ja määrännyt hevosien hinnan, jonka mukaan ne olivat äärettömän suuriarvoisia.

"Miksi haluatte myydä hevosenne?" kysyi Seti.

"Siksi, että menen kansani mukana paikkoihin, joissa on vähän vettä ja missä ne kuolisivat, oi prinssi."

"Minä ostan hevoset. Katsokaahan niitä, Ana", sanoi Seti, vaikka tiesin hyvin, että hänellä oli jo enemmän kuin mitä hän tarvitsi.

Prinssi nousi näyttääkseen, että keskustelu oli lopussa, kun Jabez kumarrellen kiitokseksi sanoi nopeasti.

"Iloitsen nähdessäni, oi prinssi, että on tapahtunut niinkuin minä ennustin, tai oikeammin niinkuin minua oli käsketty ennustamaan, nimittäin, että teidän kotinne on säästynyt kärsimyksiltä, jotka ovat kohdanneet Egyptiä."

"Silloin iloitsette väärin, hebrealainen, sillä vaikein noista kärsimyksistä on tullut tänne. Poikani on kuollut", ja hän kääntyi pois.

Jabez kohotti viekkaat silmänsä ja vilkaisi häneen.

"Prinssi", sanoi hän, "tiedän sen ja olen pahoillani, että tämä tappio on haavoittanut sydäntänne. Kuitenkin ei se ollut minun eikä kansani syy. Jos tarkoin ajattelette, muistatte varmasti, että sekä silloin kun rakensin tämän paikan ympärille suojamuuria hyvien tekojenne tähden, joita olitte israelilaisille osoittaneet, oi prinssi, että jo ennen sitä varoitin ja annoin varoittaa teitä. Sanoinhan, että jos te ja veljentyttäreni, Israelin kuu, joutuisitte yhteen, kohtaisi teitä suuri suru hänen kauttaan, jonka, tultuaan egyptiläiseksi naiseksi, täytyy kantaa sama kohtalo kuin muillakin egyptiläisillä naisilla on."

"Voi olla niin", sanoi prinssi. "Asia on sellainen, josta en halua puhua. Jos tämä kuolema aiheutui teidän loihdustanne, on minulla vain sanottavana -- että se oli huono palkka minulle kaikesta siitä, mitä olen yrittänyt tehdä hebrealaisten hyväksi. Niin, mitä muuta voisi toivoakaan sellaiselta kansalta sellaisessa maassa? Hyvästi."

"Yksi pyyntö, oi prinssi. Pyydän lupaanne saada puhella veljentyttäreni, Merapin kanssa."

"Hän ei ole tavattavissa. Sen jälkeen kuin hänen lapsensa noitakeinoilla murhattiin, ei hän ota vastaan ketään miestä."

"Luulen kuitenkin, että hän haluaa puhutella setäänsä, prinssi."

"Mitä teillä olisi sitten sanottavaa hänelle?"

"Oi, prinssi, faraon armeliaisuuden tähden saamme me orja raukat poistua Egyptistä, emmekä milloinkaan palaa takaisin. Sentähden, jos Merapi jää tänne, on luonnollista, että haluaisin sanoa hänelle jäähyväiset. Samalla uskoisin hänelle muutamia sukumme ja perheemme asioita, jotka hän kenties haluaisi taas siirtää lapsilleen."

Kuullessaan sanan "lapset" Seti nyyhkytti.

"En luota teihin", sanoi hän. "Teillä on ehkä lisää noita hebrealaisia kirouksia Merapia varten, tai te voitte lausua sanoja, jotka tekevät hänet vielä onnettomammaksi kuin hän jo on. Mutta jos tahdotte tavata häntä minun läsnäollessani --"

"Herrani prinssi, en tahdo vaivata teitä niin paljon. Hyvästi. Olkaa hyvä ja viekää --"

"Tai jollei se miellytä teitä", keskeytti Seti, "voitte tehdä sen tämän Anan läsnäollessa, jollei Merapi kieltäydy ottamasta vastaan teitä."

Jabez mietti hetken ja vastasi:

"Tapahtukoon se sitten Anan läsnäollessa, sillä hän on mies, joka tietää, milloin pitää vaieta."

Jabez kumarsi ja lähti, ja prinssin viittauksesta minä seurasin häntä. Meidät vietiin heti rouva Merapin huoneeseen, jossa hän istui surullisena ja yksinään musta huntu päässään.

"Terve sinulle, setäni", sanoi hän vilkaistuaan minuun, jonka läsnäolon hän luullakseni ymmärsi. "Tuotko lisää ennustuksia? En tahdo kuulla niitä, koska viimekertaiset olivat liian tosia", ja hän kosketti kädellään mustaa huntua.

"Tuon uutisia ja erään pyynnön, veljentyttäreni. Uutiset ovat, että Israelin kansa on lähdössä Egyptistä. Pyyntö, joka myöskin on määräys, on -- että valmistaudut seuraamaan heitä -- --"

"Labaninko luo?" kysyi Merapi katsoen ylös.

"Ei, veljentyttäreni, vaan elämään nöyränä kansasi keskuudessa. Laban ei halua puolisokseen sellaista, joka on ollut egyptiläisen vaimona."

"Olen iloinen, ettei Laban toivo sellaista, jota hän ei milloinkaan voi saavuttaa, setäni. Pyydän, sanokaa, miksi minun pitäisi totella tätä pyyntöä tai tätä käskyä?"

"Tärkeästä syystä, Merapi -- sillä elämäsi on kysymyksessä. Tähän asti on sinun annettu tehdä sydämesi halun mukaan. Mutta jos jäät Egyptiin, jossa sinulla ei enää ole mitään tehtävää, kun kaikki se on saavutettu, mitä haluttiinkin rakastajasi prinssi Setin avulla, kuolet varmasti."

"Tarkoitat, että kansamme tappaa minut."

"Ei, ei meidän kansamme. Mutta kuitenkin kuolet."

Merapi astui askeleen lähemmäksi häntä ja katsoi häntä suoraan silmiin.

"Sinä olet varma, että kuolen, setä?"

"Olen, tai ainakin toiset ovat varmoja siitä."

Nyt Merapi nauroi. Se oli ensimmäinen kerta monien kuukausien jälkeen, kun näin hänen nauravan.

"Silloin jään tänne", sanoi hän.

Jabez tuijotti häneen.

"Minä luulin, että sinä rakastaisit tuota egyptiläistä, joka todella on kenen naisen rakkauden arvoinen tahansa", mutisi hän partaansa.

"Kenties juuri siksi, että rakastan, haluan kuolla. Olen antanut hänelle kaiken, mitä minulla on annettavaa. Minulla ei ole enää muuta jäljellä vaivaisesta aarteestani kuin sellaista, mikä tuottaa hänelle kärsimystä ja onnettomuutta. Sentähden mitä suurempi rakkaus -- ja se on suurempi kuin kaikki nuo pyramiidit yhteensä -- sitä välttämättömämpää, että se tulee joksikin aikaa kokonaan maahan kätketyksi. Ymmärrätkö?"

Jabez pudisti päätään.

"Ymmärrän vain sen, että sinä olet hyvin kummallinen nainen, erilainen kuin kaikki toiset, jotka olen tuntenut."

"Lapseni, joka surmattiin, oli minulle koko maailma, ja tahtoisin olla siellä, missä hän on. Ymmärrätkö nyt?"

"Tahtoisitko poistua elämästä maataksesi haudassa kuolleen poikasi kanssa, vaikka, kun vielä olet nuori, voisit kenties saada useamman tuon yhden sijaan?" kysyi Jabez hitaasti aivan kuin ihmetellen.

"Välitän elämästä vain niin kauan kuin voin sillä palvella häntä, jota rakastan. Ja jos tulee päivä, jolloin hän nousee valtaistuimelle, miten voi vihattu Israelin tytär silloin palvella häntä? Enkä tahdo enempää lapsia. Elävänä tai kuolleena hän, joka lähti täältä, omisti koko sydämeni, siellä ei ole enään sijaa muille. Se rakkaus on ainakin puhdas ja täydellinen, ja kun se on balsamoitu kuolemalla, ei se voi milloinkaan muuttua. Sitäpaitsi en makaa haudassa hänen kanssaan, niin ainakin uskon. Näitten egyptiläisten uskonto, jota me halveksimme, kertoo ikuisesta elämästä taivaassa, ja sinne tahtoisin mennä etsimään häntä, joka on kadonnut, ja odottamaan häntä, joka hetkeksi jää jälkeenpäin tänne."

"Ah!" sanoi Jabez. "Minä puolestani en vaivaa itseäni noilla arvoituksilla, sillä tämän maailman ajallinen elämä riittää täyttämään ajatukseni ja haluni. Mutta sinähän, Merapi, olet kapinoitsija, ja ollaanpa sitten taivaassa tai maan päällä, miten kuningas, jota vastaan niskoittelijat ovat kapinoineet, ottaa vastaan heidät?"

"Sinä sanot minua kapinoitsijaksi", sanoi Merapi kiinnittäen liekehtivät silmänsä häneen. "Miksi? Siksi, etten tahtonut häväistä itseäni menemällä naimisiin miehen kanssa, jota vihaan, ja lisäksi miehen, joka on murhaaja, ja siksi, etten niin kauan kuin elän tahdo erota miehestä, jota rakastan, palatakseni niitten luo, jotka eivät ole tehneet minulle muuta kuin pahaa. Tekikö Jumala sitten naiset myytäviksi kuin karjan sellaisen huviksi ja hyödyksi, joka voi eniten maksaa?"

"Näyttää siltä", sanoi Jabez levittäen kätensä.

"Näyttää, että sinä ajattelet niin, sinä, joka muodostat Jumalan sellaiseksi kuin haluaisit hänen olevan. Mutta minä puolestani en usko sitä, ja jos uskoisin, etsisin itselleni toisen hallitsijan. Setä, minä vetoan papeista ja vanhimmista Häneen, joka loi sekä heidät että minut, ja Hän saa päättää, seisonko vaiko kaadun."

"Joka tapauksessa on vaarallista tehdä niin", tuumi Jabez, "sillä papit ovat nopeita ottamaan oikeuden omiin käsiinsä, ennen kuin asiaa ehditään edes selittää missään. Mutta, mikä minä olen, että voisin neuvoa sellaista, joka voi musertaa Amonin tomuksi tämän omassa pyhäkössä, ja jolla ehkä siksi on oikeus tehdä kaikkea, mitä hän ajattelee ja tahtoo?"

Merapi polki jalkaansa.

"Tiedät hyvin, sinä itse toit minulle määräyksen vaatia Amon-jumala taisteluun temppelissään. Se en ollut minä --" hän alkoi.

"Tiedän", vastasi Jabez heilauttaen kättään. "Tiedän myöskin, että niin sanovat kaikki noidat, mikä kansallisuus tai jumala heillä sitten lieneekään, eikä sitä usko kukaan. Koska sinulla oli usko, tottelit määräystä ja sinun avullasi lyötiin Amon. Sekä israelilaiset että egyptiläiset pitävät sinua suurimpana velhona, mitä Niilin rannoilla on nähty, ja se on vaarallinen nimi, Merapi."

"En ansaitse sitä, enkä ole milloinkaan sitä tavoitellut."

"Niin, niin, mutta joka tapauksessa on se annettu sinulle. Epäilemättä tiedät, mitä pian tapahtuu Egyptissä, ja nyt kun sinua on varoitettu, jos varoitusta tarvitset, siitä vaarasta, mikä sinua uhkaa, kieltäydytkö vieläkin tottelemasta tätä toista määräystä, jonka velvollisuuteni mukaan olen tuonut sinulle?"

"Kieltäydyn."

"Silloin on se oma syysi, ja hyvästi. Ai, tahtoisin lisätä, että sinulla on vähän omaisuuttakin, karjaa ja maan hedelmiä, jotka perit isältäsi. Kun kuolet --"

"Ottakaa ne kaikki, setäni, ja tulkaa onnelliseksi. Hyvästi."

"Jalo nainen, ystävä Ana, ja ihana", sanoi vanha hebrealainen sitten kuin Merapi oli mennyt. "Olen pahoillani, etten enään koskaan saa nähdä häntä, ja ettei kukaan näe häntä pitkiin aikoihin, sillä muistakaa, hän on veljentyttäreni, johon olen mielistynyt. Nyt minunkin on lähdettävä, koska olen toimittanut asiani. Kaikkea hyvää teille, Ana. Ettehän enään ole sotilas, vai miten? Ettekö? Uskokaa minua, olette näkevä, että se on hyvä. Tervehtikää prinssiä. Muistakaa minua ystävyydellä joskus, kun tulette vanhaksi, sillä minä olen palvellut teitä parhaani mukaan, ja myöskin herraanne, joka toivottavasti löytää jälleen sen, minkä hän joku aika sitten menetti."

"Hänen korkeutensa, prinsessa Usertinko?" sanoi minä.

"Prinsessa Usertin muitten muassa, Ana. Sanokaa prinssille, jos hän arvelisi niitä kalliiksi, että nuo hevoset, jotka myin hänelle, ovat todella hienointa syyrialaista rotua. Jos teillä sattuu olemaan ystävä, jonka haluaisitte menestyvän, älkää antako hänen mennä taistelemaan erämaahan nyt seuraavien muutamien kuukausien kuluessa, varsinkin jos farao on johtamassa. Ei, minä en tiedä mitään, mutta nyt on suurten myrskyjen aika. Hyvästi, ystävä Ana, ja vielä kerran hyvästi."

"Mitä hän tarkoitti tuolla?" ajattelin itsekseni lähtiessäni Setin luo kertomaan kuulemiani. Mutta en keksinyt mitään vastausta tuohon kysymykseen.

Mutta pian aloin ymmärtää. Näyttää siltä, että viimeinkin israelilaiset olivat lähdössä Egyptistä. Heitä oli mahdottoman suuret joukot ja lisäksi kymmeniin tuhansiin nousevat arabialaisheimot, jotka palvelivat israelilaisten Jumalaa ja joista muutamat olivat Hyksos kansan jälkeläisiä, tuon paimenkansan, joka kerran hallitsi Egyptiä. Että nuo huhut olivat tosia, näimme siitä, että kaikki hebrealaiset naiset, jotka asuivat Memphiksessä, jopa nekin, jotka olivat egyptiläisten kanssa naimisissa, olivat lähteneet kaupungista, poistuen miestensä ja jotkut lastensakin luota. Muutamat heistä, jotka olivat olleet Merapin ystäviä, tulivat ennen lähtöään tervehtimään häntä ja kysymään, tulisiko hänkin mukaan. Hän pudisti päätään vastatessaan:

"Miksi lähdette? Oletteko mieltyneet niin kovin noihin erämaamatkoihin, että niiden vuoksi olette valmiit lähtemään, milloinkaan enään näkemättä miehiänne, joita rakastatte ja omia lapsianne?"

"Ei, rouva", vastasivat he itkien. "Me olemme onnellisia täällä valkomuurisessa Memphiksessä, ja täällä kuunnellen Niilin kohinaa tahtoisimme vanhentua ja kuolla mieluummin kuin asua tuolla jossakin erämaan teltassa vieraiden kanssa tai yksin. Mutta pelko ajaa meidät täältä."

"Mitä pelkäätte?"

"Egyptiläisiä, jotka, huomattuaan mitä kaikkea ovat meidän tähtemme saaneet kärsiä ja mitä rikkauksia ja aarteita ovat meille antaneet monien sukupolvien aikana, ja miten pienestä olemme kasvaneet suureksi kansaksi, varmasti tappavat jokaisen israelilaisen, jonka löytävät keskuudestaan. Myöskin pelkäämme pappiemme kirouksia, jollemme lähde täältä."

"Silloinhan minunkin olisi pelättävä noita asioita", sanoi Merapi.

"Ei, rouva, tehän olette Egyptin prinssin ainoa rakastettu, prinssin, jonka huhutaan pian tulevan Egyptin faraoksi ja hänen avullaan te säästytte egyptiläisten vihalta. Ja lisäksi, kuten kaikki hyvin tietävät, te olette maailman suurin noita, mahtavan Amon-Raan kukistaja, ja sellainen, joka uhraamalla lapsensa kykeni suojelemaan talon, jossa hän asusti, kaikilta vaivoilta. Teidänhän ei tarvitse ollenkaan pelätä pappeja ja heidän taikojaan."

Silloin Merapi hypähti ylös pyytäen heitä poistumaan, jonka he nopeasti tekivätkin peläten, ettei hän vain loihtisi heitä. Ja niin kävi, ettei Egyptissä ollut jäljellä hebrealaista sukua muita kuin suloinen Israelin kuu ja joitakin puoleksi egyptiläisiä lapsia. Silloin, huolimatta vaivoista ja onnettomuuksista, jotka muutamien kuluneitten vuosien aikana olivat kauhun, kuoleman ja nälänhädän kestäessä hävittäneet kenties puolet kansasta, Egypti suuresti iloitsi.

Jokaisen jumalan kaikissa temppeleissä pidettiin juhlia, ja sellaiset, joilla oli vielä jotakin jäljellä, uhrasivat. Jumalien patsaat puettiin uusiin, hienoihin vaatteisiin ja koristettiin kukkaseppelillä. Sitäpaitsi Niilissä ja pyhissä lammikoissa lipuivat alukset edestakaisin kaunistettuina lyhdyillä, kuten mahtavan Osiriksen juhlassa. Prinssi Seti, joka oli Amonin nimellinen ylipappi, josta virasta ei hän eläissään voinut päästä, seurasi noita mielenosoittajia, sillä hänen oli pakko se tehdä, Memphiksen suureen temppeliin, johon minäkin menin hänen mukanaan. Kun monet juhlamenot olivat ohi, johti hän kulkuetta kauniissa, papillisessa puvussaan suuren kansanjoukon läpi, jolloin tuhansista suista kuului ukkosen jyrinää muistuttava tervehdys: "Farao!" tai ainakin "Faraon perillinen."

Kun tuo huuto viimein lakkasi, kääntyi prinssi heidän puoleensa ja sanoi:

"Ystävät, jos tahdotte lähettää minut siihen seuraan, joka istuu Osiriksen pöydässä eikä faraon juhlissa, toistatte tuon tyhmän tervehdyksen, jota hallitsijamme Amenmeses ei ilolla kuuntele."

Hiljaisuudesta, joka seurasi, kuului ääni:

"Älkää pelätkö, prinssi, niin kauan kuin tuo hebrealainen velho nukkuu öisin rinnallanne. Hän, joka kykeni tuottamaan Egyptille niin paljon kärsimyksiä, voi varmasti varjella teitä vahingolta", jolloin valtaavat riemuhuudot kaikuivat jälleen.

Seuraavana päivänä palasi vanha Bakenkhonsu Taniksesta, jossa hän oli käynyt, tuoden paljon uutisia. Siellä oli pidetty iso kokous suurimman temppelin avarimmassa salissa. Tuossa kokouksessa, johon kaikki saivat ottaa osaa, oli Amenmeses kertonut, että israelilaiset olivat lähteneet tuhansittain. Siellä oli myöskin uhrattu, jotta saataisiin Egyptin suuttuneet jumalat lepytetyiksi. Kun juhlamenot olivat lopussa, mutta ennenkuin seura hajosi, -- nousi hänen korkeutensa prinsessa Userti paikaltaan ja kääntyi faraoon päin sanoen:

"Isäimme henkien nimessä", hän huusi, "ja erittäinkin isäni, hyvän jumala Meneptahin nimessä, kysyn sinulta, farao, ja teiltä kansa, onko tuo vääryys, jonka israelilaiset orjat ja heidän noitansa ovat tuottaneet meille, sellaista, jota mahtavan Egyptin tulisi kärsiä? Jumalamme ovat lyödyt ja häväistyt, kauheat ja suuret kärsimykset, jollaisia ei historiassa kerrota, ovat kohdanneet meitä noituuden lähettäminä, kymmenet tuhannet, faraon esikoisesta alkaen, ovat kuolleet yhtenä ainoana yönä. Ja nyt nämä hebrealaiset, jotka ovat murhanneet heidät noituudellaan, sillä he ovat kaikki noitia, miehet ja naiset, varsinkin yksi heistä, joka on Memphiksessä, ja josta en tahdo puhua, hän kun on tuottanut minulle yksityistä pahaa, päästetään faraon luvalla lähtemään maasta. Vielä lisäksi, he ovat ottaneet mukaansa kaiken karjansa, kaiken puidun viljansa, kaikki kalliit koristeet ja rikkaudet, jotka he ovat kansaltamme kauhujen keskellä väkisin lainanneet, eivätkä aiokaan niitä milloinkaan takaisin antaa. Siksi minä, Egyptin kuninkaallinen prinsessa, kysyn faraolta, onko tämä faraon päätös?"

"Mutta", sanoi Bakenkhonsu, "farao istui pää riipuksissa valtaistuimellaan, eikä vastannut mitään."

"Farao ei puhu", jatkoi Userti. "Silloin kysyn, onko tämä faraon neuvoston ja Egyptin kansan päätös? Egyptissähän on vielä armeija, satoja sotavaunuja ja tuhansia jalkamiehiä. Onko tämä sotajoukko sitä varten, että se istuisi paikallaan silloin, kun nuo orjat pakenevat erämaahan kiihoittaakseen vihollisemme Syrian meitä vastaan ja palatakseen heidän kanssaan murhaamaan meitä?"

"Noihin sanoihin", jatkoi Bakenkhonsu, "vastasi koko kansanjoukko huutamalla: 'Ei.'"

"Kansa sanoo -- ei. Mitä sanoo farao?" huusi Userti. Seurasi hiljaisuus, kunnes Amenmeses äkkiä nousi ja puhui: "Tapahtukoon, kuten haluat, prinsessa, mutta jos pahoin käy, kohdatkoon se sinua ja noita, jotka olet lainoittanut. Vaikka minun mielestäni olisi se paikka, jossa sinä seisot, puolisosi, prinssi Setin paikka, ja hänen olisi sinun sijastasi tehtävä tuo pyyntö."

"Puolisoni, prinssi Seti, on Memphiksessä sidottuna velhon hiusnauhalla, niin kerrotaan minulle", nauroi Userti pilkallisesti kansan hyväksyvästi säestäessä.