Part 13

"Nyt olette lähellä sitä, Ana, sillä epäilemättä heillä on paljon tekemistä tässä asiassa. Jollei heitä olisi, kruunattaisiin huomenna Seti eikä Amenmeses. Ja kertomus ihmeestä, jonka kaunis hebrealainen nainen teki tuolla temppelissä, on levinnyt laajalti ja pidetään sitä enteenä. Kerroinko jo teille, että kuusi päivää sitten vihittiin siellä hieno, uusi jumalan kuvapatsas, ja seuraavana aamuna se löydettiin makaamassa kyljellään tai oikeammin nojaten päätään Mutin rintaa vasten?"

"Silloin on Merapi ainakin syytön, sillä hänhän on poistunut tästä kaupungista."

"Tietysti hän on poistunut, sillä eikö Setikin ole mennyt? Mutta luulen, että hän on jättänyt jotakin jälkeensä. Olkoon kuinka tahansa, itse meidän uusi jumalainen herrammekin on peloissaan. Hän näkee pahoja unia, Ana", lisäsi hän alentaen ääntään, "niin pahoja, että hän on kutsunut luokseen Kiin, päätietäjän, selittämään niitä hänelle."

"Ja mitä sanoi Kii?"

"Kii ei voinut sanoa mitään tai oikeammin ainoa vastaus, jonka hän suvaitsi antaa hänelle ja hänen seuralaisilleen, kun nämä kysyivät tulevaisuuttaan, oli se, että tämän jumalan hallitus tulisi olemaan hyvin lyhyt ja että se loppuisi yhtä aikaa kuin hänen elämänsäkin."

"Mikä luultavasti ei miellyttänyt jumalaa, Bakenkhonsu."

"Mikä ei ollenkaan miellyttänyt jumalaa. Hän uhkasi Kiitä. On mieletöntä uhata suurta tietäjää, Ana, ja sen Kherheb sanoikin hänelle katsoen häntä silmiin. Silloin farao pyysi anteeksi ja kysyi, kuka seuraisi häntä valtaistuimelle, mutta Kii sanoi, ettei hän tiennyt, sillä Kherheb, jota on uhattu, ei voi muistaa mitään -- paitsi maksaa takaisin uhkaajalle."

"Ja tiesikö hän sen, Bakenkhonsu?"

Vastauksen asemasta murensi vanha neuvonantaja jotakin hienoa pöydälle, sitten sormellaan piirsi muruihin sakaalipäisen jumalan ja kaksi höyhentä, ja senjälkeen nopealla liikkeellä pyyhkäisi murut lattialle. "Seti!" kuiskasin minä, luettuani Setin nimen kuvakirjaimilla piirrettynä, ja hän nyökytti päätään ja naurahti tapansa mukaan.

"Ihmiset saavat toisinaan takaisin omansa, Ana, varsinkin, jos he eivät etsi omaansa", sanoi hän. "Mutta jos niin paljon täytyy ensin tapahtua, on se hirveätä. Uusi farao ei ole ainoa ihminen, joka uneksii, Ana. Myöhäisempinä vuosinani olen tullut herkkäuniseksi ja toisinaan uneksin, vaikka en ole taikuri, niinkuin Kii."

"Mitä uneksitte?"

"Näin unta, että suuret parvet marssivat aivankuin heinäsirkat Egyptin yli. Niiden edellä kulki tulipatsas, jolla oli kaksi kättä. Toinen piteli Amonia kurkusta ja toinen uutta faraota. Niiden jäljessä tuli pilvipatsas, jossa näkyi kuin kääreistään irroitetun muumion haamu, kuoleman haamu seisoen veden päällä, joka oli täynnä lukemattomia kuolleita."

Nyt minulle muistui mieleen se kuva, jonka prinssi ja minä olimme nähneet pilvissä tuolla Goshenin maassa, mutta siitä en virkkanut mitään. Luulen kuitenkin, että Bakenkhonsu näki ajatukseni, sillä hän kysyi:

"Uneksitteko te milloinkaan, ystäväni? Te näette näkyjä, jotka toteutuvat -- Amenmeses valtaistuimella, esimerkiksi. Ettekö tekin toisinaan uneksi? Ettekö? No, entä prinssi sitten? Te näytätte sellaiselta, ja aika on sovelias ja tärkeä. Oi, minä muistan! Te uneksitte kumpikin, ei sellaisia näkyjä, jotka kulkevat Kiin peloittavien silmien ohi, vaan sellaisia, joita kuu heijastaa Memphiksen vedenpintaan, Israelin kuu. Ana, kuulkaa minua, unohtakaa pois ruumis ja kasvattakaa henkeä, sillä se yksin on onnea, josta nainen ja kaikki ilomme ovat vain maallisia vertauskuvia, varjoja, jotka heijastavat kuoleman pilven läpi, joka on meidän ja valon välissä. Näen, että ymmärrätte, koska muutamia säteitä tuosta valosta on päässyt sydämeenne. Muistatteko, että näitte sen loistavan sillä hetkellä, jolloin pieni tyttärenne kuoli? Niin, tiesin sen. Se oli lahja, jonka hän jätti teille, lahja, joka kasvaa sellaisessa rinnassa kuin teidän, jos vain tahdotte hylätä ruumiin ja tehdä sille tilaa, Ana. Mies, älkää itkekö -- naurakaa, kuten minä teen, oho-ho! Antakaa minulle keppini ja hyvää yötä. Älkää unohtako, että istumme yhdessä huomisissa kruunajaisissa, sillä te olette 'Kuninkaan seuralainen', ja se on arvo, jota, kun se kerran on annettu, ei uusi farao voi ottaa pois. Se on niinkuin hengen lahja, Ana, vaikea saavuttaa, mutta kerran saavutettuna ikuisempi kuin tähdet. Oi, miksi elän niin kauan minä, joka tahtoisin kylpeä siinä, kuten lapsena oli tapani kylpeä Niilissä?"

* * * * *

Seuraavana päivänä määrättyyn aikaan menin palatsin suureen saliin, jossa ensiksi olin nähnyt Meneptahin, ja otin minulle osoitetun paikan. Se oli jotenkin takana, kenties siksi, ettei toivottu minun, joka tunnettiin prinssin yksityiseksi kirjuriksi, muistuttavan Egyptiä hänestä, esiintymällä sellaisessa paikassa, jossa kaikki voisivat nähdä minut.

Vaikka sali olikin suuri, oli se ääriään myöten täynnä ihmisiä. Sitäpaitsi ei siellä ollut mitään ainaista väkeä, vaan melkein kaikki aatelisia ja Egyptin ylipappeja, näiden puolisoja ja tyttäriä, niin että koko hämärä linna loisti kullasta ja jalokivistä, joita heillä oli juhlapuvuissaan. Odotellessa nilkutti vanha Bakenkhonsu luokseni ihmisten tehdessä tietä hänelle, ja minä näin hymyn hänen sisäänpainuneissa silmissään.

"Meillä on huonot paikat, Ana", sanoi hän. "Mutta jos joku Egyptin monista jumalista sattumalta vuodattaisi tulta faraon päälle, olemme me silloin turvassa. Jumalista puhuttaessa", jatkoi hän kuiskaten, "oletteko kuulleet, mitä tapahtui tunti sitten Taniksen Ptahin temppelissä, josta juuri tulen? Farao ja kaikki kuninkaallisen perheen jäsenet -- paitsi yhtä -- kulkivat tavan mukaan jumalan patsaan ohi, jonka, kuten tiedätte, pitäisi nyökäyttää päätään merkiksi, että hän valitsee ja hyväksyy kuninkaan. Amenmeseksen edellä kulki prinsessa Userti, ja kun hän meni ohi, kumartui jumalan pää, sillä minä näin sen, Vaikka kaikki väittivät, etteivät he nähneet sitä. Sitten tuli farao -- ja seisoi odottaen, mutta se ei kumartunut, vaikka papit lausuivat vanhaan tapaan: 'Jumala tervehtii kuningasta'. Viimein hän jatkoi matkaansa näyttäen synkältä kuin yö, ja toiset Rameseksen jälkeläiset seurasivat järjestyksessä. Viimeisenä kaikista nilkutti Saptah ja kuulkaa! Jumala kumarsi taas."

"Miten ja miksi se tekee sillä lailla", kysyin minä, "ja väärällä ajalla?"

"Kysykää papeilta, Ana, tai Usertilta tai Saptahilta. Kenties ei tuota jumalaista niskaa oltu öljytty pitkiin aikoihin, ehkä oli liiaksi tai liian vähän öljytty, tai ehkä rukoukset -- taikkapa nauhat -- olivat sotkeutuneet. Tai kenties farao oli kitsaasti antanut lahjoja suuren jumalan huoneen virkakunnalle. Kuka olen minä, että ymmärtäisin jumalien tiet? Siinä temppelissä, jossa minä palvelin viisikymmentä vuotta sitten, Tebessä, ei teeskennelty kumartamista eikä vaivattu päätä sillä, mikä kuninkaallinen suku tuli valtaistuimelle. Hiljaa! Farao tulee."

Komeassa juhlakulkueessa, prinssien, neuvonantajien, naisten, pappien ja vartijoiden ympäröimänä, Amenmeses ja kuninkaallinen puoliso Urnure, suuri nainen, joka käveli kömpelösti, saapuivat saliin. Se oli loistava seurue. Ylipappi Roi ja visiiri Nehesi ottivat faraon vastaan ja veivät hänet valtaistuimelle. Kaikki heittäytyivät maahan, torvet toitottivat ja vanha tervehdys: "Elämä! Veri! Voima! Farao! Farao! Farao!" huudettiin.

Amenmeses nousi ja kumarsi, ja minä näin, että hänen kovat kasvonsa olivat levottomat ja vanhentuneet. Sitten hän vannoi jumalille ja ihmisille jonkun valan, jonka Roi luki hänelle, ja koko seurueen edessä pani päähänsä kaksinkertaisen kruunun ja muut koristeet, ja otti käteensä valtikan ja kultaisen sirpin. Heti sen jälkeen tehtiin uskollisuuden vala. Ensimmäiseksi tuli prinsessa Userti ja suuteli faraon kättä, mutta ei notkistanut polveaan. Kuitenkin hän ensin puhui hänen kanssaan hetken. Me emme voineet kuulla, mitä sanottiin, mutta jälkeenpäin saimme tietää, että hän vaati faraota julkisesti toistamaan kaikki ne lupaukset, jotka hänen isänsä Meneptah oli tehnyt hänelle, ja vahvistamaan hänen asemansa ja oikeutensa. Lopuksi Amenmeses tekikin sen, vaikka minun mielestäni hyvin vastahakoisesti.

Niin tuota juhlaa jatkettiin monin vanhanaikaisin juhlamenoin, kunnes kaikki väsyivät odottaessaan hetkeä, jolloin farao puhuisi kansalle. Tuota puhetta ei kuitenkaan koskaan pidetty, sillä äkkiä näin nuo kaksi Israelin profeettaa, jotka olivat käyneet Meneptahia tervehtimässä tässä samassa salissa, työntäytyvän eteenpäin. Ihmiset vetäytyivät taaksepäin niin, että he menivät suoraan valtaistuimen luo, eivätkä edes vartijat yrittäneet pysäyttää heidän kulkuaan. Mitä he siellä sanoivat, en voinut kuulla, mutta luulen, että he vaativat, että heidän kansansa sallittaisiin mennä palvelemaan Jumalaansa tapansa mukaan, ja että Amenmeses kieltäytyi, kuten Meneptahkin oli tehnyt. Silloin toinen miehistä heitti sauvansa maahan ja se muuttui käärmeeksi, joka sihisi faraolle, jonka jälkeen Kherheb Kii ja hänen seuralaisensa myöskin heittivät sauvansa maahan, jotka nekin muuttuivat käärmeiksi, vaikka minä saatoin ainoastaan kuulla sihinän.

Sen jälkeen sali pimeni niin, etteivät ihmiset voineet nähdä toistensa kasvoja, ja jokainen alkoi ääneensä huutaa seuralaistaan, joka hämmingissä oli sekaantunut väkijoukkoon. Bakenkhonsu ja minä jouduimme yhdessä ihmisten työntäminä ovelle, josta iloksemme taas saimme nähdä taivaan.

Näin loppui Amenmeseksen kruunaus.

XII.

JABEZIN SANOMA.

Tuona yönä ei ollut ketään iloitsevaa kaupungin kaduilla, eikä ketään, paitsi hovin suojissa ja saleissa, joka olisi juhlinut. Kuljin torin poikki ja huomasin ihmisten kulkevan synkkinä edestakaisin tai kuiskaten puhuvan keskenään. Äkkiä alkoi eräs mies, jonka kasvot oli peitetty kaavulla, puhutella minua sanoen, että hänellä oli sanoma isännälleni, prinssi Setille. Vastasin, etten ota mitään sanomia oudolta muukalaiselta, jolloin hän työnsi päähineen taaksepäin, ja minä näin, että se oli Jabez, Merapin setä. Minä kysyin häneltä, oliko hän totellut prinssiä ja vienyt profeetan ruumiin, tuon, joka oli yrittänyt murhata Merapin, Gosheniin ja kertonut vanhimmille syyn miehen kuolemaan.

"Olen", vastasi hän, "eivätkä vanhimmat olleet vihaisia prinssille siitä. He sanoivat, että heidän lähettiläänsä oli mennyt pitemmälle kuin mitä hänellä oli oikeutta, sillä ne eivät milloinkaan olleet käskeneet häntä kiroamaan Merapia, vielä vähemmin yrittämään ottaa häntä hengiltä, ja että prinssi teki oikein tappaessaan sellaisen, joka olisi tehnyt murhan hänen kuninkaallisten silmiensä edessä. Kuitenkin he lisäsivät, että tuo kirous, jonka pappi kerran oli lausunut, varmasti kohtaisi Merapia joko toisella tai toisella tavalla."

"Mitä hänen sitten pitäisi tehdä, Jabez?"

"En tiedä, kirjuri. Jos hän palaa kansansa luo, kenties hänet vapautetaan siitä, mutta silloin hänen varmasti on naitava Laban. Se on hänen valittavanaan."

"Ja mitä te tekisitte, jos olisitte hänen sijassaan, Jabez?"

"Luulen, että olisin siellä, missä olen, ja tekisin itseni hyvin rakkaaksi Setille. Onhan mahdollista, että kirous menee hänen ohitseen, sillä sitähän ei ole laillisesti hänelle määrätty. Mitä tietä hän astuneekin, surut odottavat, ja pahinta kaikista, nainen toivoisi saavansa tyydyttää sydämensä ennen kuin se kuolee, varsinkin jos tuo sydän on sattunut kääntymään sellaiseen, josta tulee farao."

"Miksi sanotte: 'Josta tulee farao', Jabez?" kysyin minä, sillä me seisoimme aivan kahden yksinäisessä paikassa.

"Sitä en voi sanoa teille", vastasi hän sukkelasti, "kuitenkin käy niin kuin sanon. Hän, joka on valtaistuimella, on hullu niinkuin Meneptah oli hullu, ja taistelee voimaa vastaan, joka on mahtavampi kuin hänen, kunnes se painaa hänet maahan. Ainoastaan prinssin sydämessä loistaa viisauden valo. Se, minkä tänään näitte, on vain ensimmäinen monista ihmeistä, kirjuri Ana. En voi sanoa enempää."

"Mikä sitten on asianne, Jabez?"

"Tämä: Koska prinssi on koettanut kohdella hyvin Israelin kansaa ja heidän tähtensä hylännyt kruunun, mitä sitten muille tapahtuneekin, ei hänen tarvitse pelätä mitään. Mikään vaiva ei kohtaa häntä eikä hänen lähellään olevia, esim. teitä, kirjuri Ana, joka myöskin tahtoisitte kohdella meitä oikeuden mukaisesti. Kuitenkin saattaa tapahtua, että veljentyttäreni Merapin vuoksi, jonka päälle nuo kiroussanat ovat tulleet, kohtaa suuri suru sekä prinssiä että häntä itseään. Sentähden kenties voi olla viisasta, että hän jää Setin taloon, ja prinssi taas tekisi viisaasti kääntäessään hänet takaisin oveltaan."

"Mikä suru?" kysyin minä hämmästyneenä hänen synkästä puheestaan, mutta vastausta ei kuulunut, sillä hän oli mennyt.

Lähellä asuntoani kohtasin toisen miehen. Kuun valaistessa hänen kasvojaan näin Kiin peloittavat silmät.

"Kirjuri Ana", sanoi hän, "te lähdette huomenna varhain Memphikseen, ettekä kahden päivän kuluttua, kuten aioitte."

"Miten sen tiedätte, tietäjä Kii?" kysyin, sillä en ollut kenellekään kertonut suunnitelmani muutoksesta, koska olin sen tehnyt vasta sitten kuin Jabez oli poistunut.

"Minä en tiedä mitään, Ana, paitsi että uskollinen palvelija, joka on saanut tietää kaiken, minkä te olette tänään kuullut, tahtoo kiiruhtaa kertomaan siitä isännälleen, varsinkin jos siellä on joku toinenkin, jolle hän haluaisi siitä ilmoittaa, kuten Bakenkhonsu tuumii."

"Bakenkhonsu puhuu liian paljon, mitä hän sitten tuumineekaan", huudahdin äreästi.

"Vanha tulee suulaaksi. Te olitte tänään kruunajaisissa, ettekö ollutkin?"

"Olin, ja jos näin oikein sieltä kaukaa, nuo hebrealaiset profeetathan näyttivät voittavan teidät, Kherheb, joka harmittaa teitä kovasti, niinkuin olitte harmissanne silloin temppelissä, kun Amon kukistui."

"Se ei harmita minua, Ana. Jos minulla on kykyjä, voi olla toisia, joilla on vielä suurempia kykyjä, kuten näin Amonin temppelissä. Miksi sentähden hämmästyisin?"

"Kykyjä!" naurahdin minä, sillä tuona yönä oli mieleni kuohuksissa. "Eikö viekkaus olisi parempi sana? Miten voitte muuttaa sauvan käärmeeksi, asia, joka on aivan mahdoton ihmiselle?"

"Viekkaus voi olla parempi sana, sillä se tarkoittaa taitoa yhtä paljon kuin petostakin. 'Mahdotonta ihmiselle'! Luuletteko senkin jälkeen mitä näitte jonkun aikaa sitten Amonin temppelissä, että mikään on mahdotonta miehelle tai naiselle? Kenties itsekin voisitte tehdä yhtä paljon."

"Miksi pilkkaatte minua, Kii? Minä opiskelen kirjoja enkä käärmeitten lumoamista."

Hän katseli minua tyynellä tavallaan, ikäänkuin tarkastellen, ei kasvojani, vaan ajatuksiani niiden takaa. Sitten hän katsoi kädessään olevaa keetripuista sauvaansa ja antoi sen minulle sanoen:

"Tarkastakaa tätä, Ana, ja sanokaa minulle, mikä se on."

"Olenko lapsi", vastasin suuttuneena, "etten tuntisi papin sauvaa?"

"Luulen, että teissä on jotakin lapsellista, Ana", hän mutisi, koko ajan silmillään tuijottaen kasvoihini.

Silloin tapahtui hirveätä. Sauva alkoi liikkua kädessäni ja kun vilkaisin siihen, katso, se oli pitkä, keltainen käärme, jota pitelin hännästä. Heitin tuon matelijan kirkaisten maahan, sillä se käänsi päätään kuin pistääkseen minua. Ja tuossa tomussa se liikkui ja kiemurteli pois minusta Kiitä kohden. Hetkistä myöhemmin se oli vain sauva keltaisesta keetripuusta, vaikka minun ja Kiin välillä oli käärmeen jälki hiekassa.

"Ana, on häpeämätöntä", sanoi Kii nostaessaan sauvansa, "syyttää minua viekkaudesta samalla, kun itse koetatte hämmentää silmänkääntäjäparan tällaisilla tempuilla."

En tiedä, mitä sanoin hänelle. Lopuksi kuitenkin arvelin, että hän pian sanoisi minun voivan täyttää huoneen pimeydellä keskellä päivää ja saada ihmiset kauhuihinsa.

Äkkiä hänen kasvonsa ja äänensä muuttuivat.

"Se kaikki on ollut leikkiä", sanoi hän. "Tahdotteko uudelleen ottaa tämän sauvan ja ojentaa sen kuuta kohden? Te kieltäydytte ja teette oikein, sillä ette te enkä minä voi peittää hänen kasvojaan. Ana, koska te olette viisas tavallanne ja seurustelette vielä viisaamman kanssa, ja olitte läsnä temppelissä, jolloin Amonin patsas särkyi tuon noidan tahdosta, joka mitteli voimiaan kanssani ja voitti minut, niin minä, suuri tietäjä, olen tullut kysymään teiltä -- mistä oli lähtöisin tuo pimeys tänään salissa?"

"Jumalasta, luullakseni", vastasin kuiskaten peloissani.

"Niin luulen minäkin, Ana. Mutta sanokaa minulle, tai pyytäkää Merapia, Israelin kuuta, sanomaan minulle -- mistä jumalasta? Oi, sanonpa teille, että peloittava voima on liikkeellä tässä maassa ja prinssi Seti teki viisaasti luopuessaan Egyptin valtaistuimesta ja paetessaan Memphikseen. Sanokaa se hänelle, Ana."

Sitten hänkin oli poissa.

Nyt palasin turvallisesti Memphikseen ja kerroin kaiken prinssille, joka kuunteli innokkaasti. Ainoastaan kerran hän oli kovasti liikutettu. Se oli silloin, kun kerroin hänelle Usertin sanat, ettei tämä milloinkaan tahtoisi nähdä hänen kasvojaan, jollei häntä haluttaisi uudelleen palata valtaistuimelle. Tämän kuullessaan nousivat kyyneleet prinssin silmiin ja hän alkoi kävellä edestakaisin huoneessa.

"Kaatunut ei saa odottaa hellyyttä", sanoi hän, "ja epäilemättä, Ana, pidätte mielettömänä, että olen harmissani tällaisesta kohtelusta."

"En, prinssi, sillä minutkin on vaimoni jättänyt iäksi päiväksi, ja tuska on unohtumaton."

"En ajattele puolisoani, Ana, sillä todellisuudessa ei hänen Korkeutensa ole minulle mikään puoliso. Sillä mitkä lienevätkään Egyptin vanhat lait, kuinka olisi voinut käydä toisin hänen ja minun välilläni? Kaipaan sisarta. Sillä vaikka meillä ei ollut sama äiti, kasvatettiin meidät yhdessä ja omalla tavallamme rakastimme toisiamme, vaikka hänen huvinsa oli hallita minua ja minun taas totella, ja maksaa hänelle takaisin pilkalla. Siksi hän on niin suuttunut, kun nyt äkkiä olen hylännyt hänen hallituksensa, seuratakseni omaa tahtoani, jolloin hän on kadottanut valtaistuimen."

"Egyptin kuninkaallisen perijättären velvollisuus on aina ollut naida Egyptin farao, prinssi, ja hän seurasi tuota velvollisuutta naimalla sellaisen, josta piti tulla farao, ja siksi isku meni syvälle."

"Silloin hänen olisi parasta hylätä tuo hullu puolisonsa ja naida farao. Mutta sitä ei hän milloinkaan tee. Hän on aina vihannut Amenmesesta niin paljon, ettei mielellään tahdo olla edes samassa paikassa hänen kanssaan. Eikä Amenmeseskaan naisi häntä, sillä hän ei tahdo hallita sellaisen naisen avulla, jolla on suurempi oikeus kruunuun kuin hänellä. Tästä lähtien täytyy minun kulkea yksin, jollei -- jollei -- Jatkakaa kertomustanne, ystävä. Onpa hän ystävällinen, kun suuruudessaan muistaa näin vähäpätöistä. Minun pitäisi muistaa se, vaikka on totta, että painuneet päät joskus nousevat jälleen", hän lisäsi katkerasti.

"Niin ainakin Jabez luulee, prinssi", ja minä kerroin hänelle, miten israelilaiset olivat varmoja, että hänestä tulisi farao, johon prinssi nauraen sanoi:

"Kenties, hehän ovat hyviä profeettoja. Omasta puolestani en tiedä sitä enkä välitäkään. Tai ehkäpä Jabez huomaa jotakin hyötyvänsä puhuessaan niin, sillä tiedättehän, että hän on taitava kauppias."

"En luule sitä", vastasin ja pysähdyin.

"Puhuiko Jabez vielä jostakin muustakin asiasta, Ana? Neiti Merapista, esimerkiksi?"

Tuntien, että se oli velvollisuuteni, kerroin hänelle kaiken, mistä Jabez ja minä olimme keskustelleet, vaikka vähän ujostellen.

"Tuo hebrealainen on paljosta varma, Ana, vieläpä siitäkin, kelle Israelin kuu haluaisi loistaa. Kenties, ystäväni, hän haluaa houkutella valollaan teitä tai jotakuta nuorukaista Goshenissa -- ei Labania -- tai ehkäpä ei ketään."

"Minuako, prinssi, minuako?" huudahdin.

"Niin, Ana, olen varma, että haluaisitte sitä. Minun mielestäni voitte kysyä hänen mieltään siinä asiassa. Älkää näyttäkö noin hämmentyneeltä, mies, sillä hän, jonka aiotte naida, on liian kaino sellaiseen. No, kertokaa minulle kruunajaisista."

Ollen iloinen, päästessäni puhumasta Merapista, kerroin laveasti kaikesta, mitä oli tapahtunut farao Amenmeseksen noustessa valtaistuimelle. Kun kuvailin hänelle, miten hebrealaisen profeetan sauva oli muuttunut käärmeeksi, ja miten Kii ja hänen seuralaisensa olivat tehneet saman ihmeen, nauroi prinssi ja sanoi, että ne olivat pelkkiä silmänkääntäjien temppuja. Mutta kun kerroin pimeydestä, joka peitti koko salin, ja kauhusta, joka täytti ihmisten sydämet, ja Bakenkhonsun peloittavasta unesta, sekä sanoista, joilla Kii oli hämmentänyt minut ja pilkannut minua, kuunteli hän hyvin vakavana ja vastasi:

"Minä olen samaa mieltä kuin Kii tässä asiassa. Minäkin luulen, että joku hirveä voima on likellä Egyptiä, sellainen, joka on kotoisin Goshenin maasta, ja että tein viisaasti kieltäytyessäni valtaistuimesta. Mutta miltä jumalalta nuo vaivat ovat lähtöisin, sitä en tiedä. Kenties aika sen meille näyttää. Sillävälin, jos on mitään perää noitten hebrealaisten profeettojen puheessa, mistä Jabez kertoi, te ja minä ainakin saamme levätä rauhassa, joka on parempi kuin faraon onni valtaistuimella, jota Userti tavoittelee. Joka tapauksessa tätä leikkiä kannattaa katsella. Olette tehnyt tehtävänne hyvin, Ana. Menkää lepäämään sillä välin kuin minä ajattelen kaikkea sitä, mitä olette kertonut."

* * * * *

Oli ilta, ja kun palatsissa oli kovin kuuma, menin puutarhan pieneen huvimajaan, jossa Seti ja minä tapasimme lueskella, istuuduin sinne ja kun olin väsynyt, nukahdin siihen. Uneksin naisesta, joka itki ja kun sitten heräsin, oli tullut yö ja täysi kuu loisti taivaalla. Sen säteet valaisivat edessäni olevan puutarhan.

Tämän pikku majan edessä, kuten olen kertonut, kasvoi puita, jotka tänä vuoden aikana olivat täynnä valkeita kukkia. Näiden puiden suojassa oli penkki, joka oli rakennettu auringon kuivaamista tiileistä. Sillä istui nainen, jonka tunsin Merapiksi. Hänkin oli surullinen, sillä vaikka pää oli alaspainuneena ja pitkä tukka peitti kasvot, kuulin hänen hiljaiset huokauksensa.

Tuo näky liikutti minua suuresti ja muistin, mitä prinssi oli sanonut minulle. Hänhän oli käskenyt minua kysymään Merapilta, ajatteliko hän yhtään minua. Jos siis tekisin sen, ei minua voitaisi moittia siitä. Olin kuitenkin varma, ettei hänen sydämensä kuulunut minulle, vaikka -- totta puhuakseni -- toivoin hartaasti asian olevan toisin. Kuka katselisikaan haikaraa rämeikössä silloin, kun laajasiipinen kotka leijailee taivaalla.

Paha ajatus tuli mieleeni. Otaksutaan, että tuon istujan silmät olivat kiintyneet kotkaan, ilmojen herraan Otaksutaan, että hän jumaloi tuota kotkaa, että hän rakasti sitä siksi, että sen koti oli taivas ja koska se oli kaikkien lintujen kuningas. Ja otaksutaan, että joku huomauttaisi hänelle, että jos hän houkuttelee sen maan päälle taivaan loistavasta vapaudesta, tuottaa hän sille orjuuden tai kuoleman ansanvirittäjän käsissä. Eikö silloin tuo rakastunut katselija sanoisi: "Lennelköön se vapaana ja onnellisena, miten paljon kaipaankin katsella sitä", ja kun se olisi kadonnut näkyvistä, kenties hänen silmänsä kääntyisivät haikaraparkaan?

Jabez oli sanonut minulle, että jos tämä nainen ja prinssi rakastuisivat toisiinsa, tuottaisi hän prinssille paljon surua. Jos kertoisin sen hänelle, uskoisi hän sen varmasti, sillä hänhän luottaa kansansa ennustuksiin. Sitäpaitsi, mitä ikinä hänen sydämensä kuiskisikin, ollen ylevämielinen ei hän milloinkaan suostuisi tekemään sellaista, mikä tuottaisi ikävyyttä Setille, vaikkapa sitten luopuessaan hänestä hänen oma sydämensä vaipuisikin suruun. Eikä hän palaisi hebrealaistenkaan luo joutuakseen sen käsiin, jota hän vihasi. Silloin kenties minä -- Puhuisinko hänelle? Jollei Jabez olisi tarkoittanut, että asia pitäisi tulla hänen tietoonsa, olisiko hän ollenkaan puhunutkaan siitä? Lyhyesti sanoen eikö se ollut velvollisuuteni häntä kohtaan ja kenties myös prinssiä kohtaan, joka silloin säästyisi tulevilta onnettomuuksilta.