Part 11

Meidän seisoessamme hämmästyneinä kääntyi Kii Merapiin ja puhui. Hänen kasvonsa, joissa oli sekaisin sekä pelkoa että raivoa, olivat hirveän näköiset ja hänen silmänsä paloivat kuin lamput. Vaikka hän vain kuiskasi, kuulin minä, joka olin lähinnä heitä, kaikki mitä sanottiin. Toiset eivät kuulleet tästä keskustelusta mitään.

"Teidän noituutenne on etevää", kuiskasi Kii, "niin etevää, että se on voittanut minun tässä temppelissä, jossa palvelen."

"Minulla ei ole mitään noituutta", vastasi hän hyvin hiljaa. "Tottelin käskyä, ei muuta." Kii nauroi katkerasti ja kysyi:

"Pitäisikö kahden, joilla on sama ammatti, tuhlata aikaansa hullutuksiin? Kuulkaa nyt. Kertokaa minulle salaisuutenne ja minä kerron teille omani, ja yhdessä vedämme sitten Egyptiä niinkuin vaunuja."

"Minulla ei ole mitään salaisuuksia, minulla on vain usko", sanoi jälleen Merapi.

"Nainen", jatkoi Kii, "nainen tai paholainen, tahdotteko minusta ystävän vai vihollisen? Minut on häväisty täällä, sillä minuun eikä jumalaansa, papit luottivat saadakseen teille kuoleman. Sen voin kuitenkin vielä saada anteeksi. Valitkaa nyt ja muistakaa, että niinkuin ystävyyteni tuottaa teille valtaa, elämän ja mukavuutta, niin vihani vetää teidät häpeään ja kuolemaan."

"Te olette suunniltanne ettekä tiedä, mitä sanotte. Sanon teille, ettei minulla ole mitään taikakeinoja, joita voisin neuvoa tai olla neuvomatta", vastasi hän ymmärtämättä tai välittämättä papin puheista ja kääntyen pois. Kii mutisi joitakin kirouksia, joita en voinut kuulla, kumarsi tomuläjälle, joka oli ollut jumalan kuvapatsas, ja hävisi pyhäkön pylväitten taa.

"Oho-ho!" nauroi Bakenkhonsu. "Enpä turhaani ole elänyt näin kovin vanhaksi, sillä nyt näyttää, että meillä on uusi jumala Egyptissä, ja tuossa on hänen naisprofeettansa."

Merapi tuli prinssin luo.

"Oi, Amonin ylipappi", sanoi hän, "sallitteko minun poistua, sillä olen hyvin väsynyt?"

X.

FARAON KUOLEMA.

Oli määrätty päivä ja tunti. Prinssin käskystä ajoin minä hänen kanssaan faraon linnaan, koska hänen korkeutensa prinsessa kieltäytyi tulemasta hänen seuraansa. Ensimmäistä kertaa keskustelimme nyt siitä, mitä tapahtui temppelissä.

"Oletteko nähnyt Merapia?" kysyi hän minulta.

Vastasin, etten ollut häntä nähnyt. Minulle oli kerrottu, että hän pysytteli sisällä ja oli vuoteessa tuntien suurta väsymystä, vai oliko se muusta syystä, en tiennyt.

"Hän tekee hyvin pysyessään sisällä", sanoi Seti, "sillä luulen, että jos hän tulisi ulos, nuo papit surmaisivat hänet, jos vain voisivat. Onpa vielä muitakin", ja hän viittasi takana tuleviin vaunuihin, joissa Userti ajoi kaikessa komeudessaan. "Sanokaas, Ana, voitteko selittää tuon asian?"

"En osaa, prinssi. Minä luulin, että kenties teidän korkeutenne, Amonin ylipappi, voisi valaista minulle tuota asiaa."

"Amonin ylipappi kulkee suuressa pimeydessä. Kii ja muut vannovat, että tämä israeliitta on noita, joka on keksinyt heidän taikakeinonsa. Mutta minusta näyttää paljon yksinkertaisemmalta uskoa se, mitä hän itse sanoo, että hänen Jumalansa on suurempi kuin Amon."

"Ja jos niin on, prinssi, mitä on silloin meidän tehtävä, jotka olemme vannoneet valan Egyptin jumalille?"

"Painettava päämme alas ja kukistuttava heidän kanssaan, luulen minä, Ana, sillä kunniamme ei salli meidän peräytyä."

"Vaikkako he olisivat vääriäkin, prinssi?"

"En luule, että he ovat vääriä, Ana, vaikka kenties he ovat vähemmän uskottavia. Ainakin he ovat egyptiläisten jumalia ja me olemme egyptiläisiä." Hän pysähtyi ja katseli katuja, jotka olivat täynnä kansaa, ja lisäsi: "Katsokaa, kun kuljin kolme päivää sitten tätä tietä, otti kansa minut vastaan tervetuliaishuudoin. Nyt he ovat ääneti jokainen."

"Kenties he ovat kuulleet, mitä tapahtui temppelissä."

"Epäilemättä, mutta se ei ole syy, mikä harmittaa heitä, jotka ajattelevat, että jumalat voivat itse pitää huolta itsestään. He ovat kuulleet myös sen, että minä tahdon suojella hebrealaisia, joita he vihaavat, ja siksi he alkavat vihata minua. Miksi syyttäisin heitä, kun farao näyttää heille esimerkkiä?"

"Prinssi", kuiskasin minä, "mitä aiotte sanoa faraolle?"

"Se johtuu siitä, mitä farao sanoo minulle. Ana, jollen tahdo hylätä jumaliamme, kun he näyttävät olevan heikkoja, vaikka siitä koituisi minulle hyötyäkin, luuletteko, että jättäisin nuo hebrealaiset heikkoutensa tähden, vaikkapa valtaistuinkin tulisi kysymykseen?"

"Tuo on jaloa puhetta", kuiskasin minä, ja kun astuimme alas vaunuista, kiitti hän minua katseellaan.

Kuljimme suuren salin poikki tuohon se maan huoneeseen, missä farao oli antanut minulle kultavitjat. Hän oli jo siellä istuen huoneen perällä päässään kaksinkertainen kruunu. Hänen ympärilleen olivat kokoontuneet kaikki kuninkaalliset sukulaiset ja korkeat upseerit. Me tervehdimme, mutta hän ei näyttänyt huomaavan meitä. Hänen silmänsä olivat melkein kiinni ja minusta hän näytti hyvin sairaalta. Prinsessa Userti saapui meidän jälkeemme, ja hänelle hän lausui muutamia tervehdyssanoja ja ojensi kätensä suudeltavaksi. Sitten hän käski sulkea ovet. Silloin saapui eräs hovin upseeri sanomaan, että hebrealaisten lähettiläs oli tullut ja halusi puhutella faraota.

"Tulkoon sisälle", sanoi Meneptah, ja samassa tämä ilmestyikin.

Hän oli keski-ikäinen mies, jolla oli tuimat silmät ja pitkä tukka, joka valui pitkin lampaannahkaista pukua. Minusta hän näytti tietäjältä. Hän seisoi faraon edessä tervehtimättä.

"Puhu asiasi ja mene", sanoi visiiri Nehesi. "Nämä ovat Israelin isien sanoja, joita huuleni puhuvat", huusi mies äänellä, joka kaikui ympäri holvimaisessa huoneessa. "Olemme kuulleet, oi farao, että nainen Merapi, Nathanin tytär, joka on paennut teidän kaupunkiinne, hän, jota sanotaan Israelin kuuksi, on näyttäytynyt voimalliseksi profeetaksi, jolle Jumalamme on antanut lujuutta niin, ettei hän seistessään yksin keskellä egyptiläisten Amonin pappeja ja tietäjiä vahingoittunut heidän taioistaan, vaan kykeni rukouksen miekalla tuhoamaan Amonin. Me vaadimme, että tämä profeetta annetaan meidän haltuumme, ja vannomme omasta puolestamme, että hän turvallisesti pääsee kihlatun puolisonsa luo ja hänelle ei tapahdu mitään pahaa huolimatta kaikista rikoksista ja petoksista, joita hän on tehnyt kansaansa kohtaan."

"Käänny tässä asiassa", vastasi farao levollisesti, "Egyptin prinssin puoleen, jonka hovissa luullakseni nainen asustaa. Jos hän haluaa luovuttaa hänet, joka, kuten otaksun, on noita tai taitava juonien keksijä, tämän kihlatulle ja sukulaisille, niin tehköön niin. Ei ole faraon asia päättää yksityisten orjien kohtalosta." Mies kääntyi Setin puoleen ja sanoi: "Te olette kuullut, kuninkaan poika. Tahdotteko luovuttaa tämän naisen?"

"En voi luvata hänen luovuttamistaan", vastasi Seti, "koska neiti Merapi ei kuulu hoviini, eikä minulla ole mitään valtaa häneen nähden. Hän, joka pelasti elämäni, oleskelee seinieni sisäpuolella turvallisuuden tähden. Jos häntä haluttaa lähteä, voi hän mennä; jos hän haluaa jäädä, saa hän jäädä. Kun tämä kokous on lopussa, saatte luvan tavata häntä ja minun läsnäollessani kuulla hänen tahtonsa häneltä itseltään."

"Olet saanut vastauksen, nyt lähde!" sanoi Nehesi. "Ei", huusi mies, "minulla on enemmän puhuttavaa. Näin sanovat Israelin isät: 'Me tiedämme sydämesi pimeät hankkeet, oi farao. Meille on ilmoitettu, että sinä aiot tappaa hebrealaiset miekalla, vaan Egyptin prinssi suojelee heitä miekalta.' Muuta mielesi, farao, ja nopeasti, muuten kuolema tulee taivaasta ylitsesi."

"Vaiti!" ärjäsi Meneptah äänellä, joka hiljensi hovin mutinan. "Hebrealainen koira, uskallatko uhata faraota tämän omalla valtaistuimella? Sanonpa sinulle, että jollet olisi lähettiläs ja sentähden vanhojen lakiemme mukaan turvassa, kunnes aurinko laskee, tulisit hakatuksi kappaleiksi. Viekää pois hänet, ja jos hänet tavataan illansuussa tässä kaupungissa, surmattakoon hänet."

Muutamat vartijat hyökkäsivät miehen kimppuun ja raahasivat hänet väkivallalla ulos. Ovella hän tempasi itsensä vapaaksi ja huusi:

"Ajattele sanojani, farao, ennenkuin aurinko laskee. Ja sinä, mahtava egyptiläinen, ajattele niitä myös ennenkuin se uudelleen nousee."

He ajoivat hänet ulos iskuilla ja ovet suljettiin. Vielä kerran Meneptah alkoi puhua, sanoen:

"Nyt kun tuo rähisijä on mennyt, mitä on sinulla Egyptin prinssi minulle sanottavaa? Vieläkö annat minulle saman neuvon, minkä kirjoitit tuohon kertomukseesi? Vieläkö kieltäydyt, valtaistuimen perillisenä, suostumasta minun päätökseeni, että nämä kirotut hebrealaiset hävitetään miekalla oikeuden mukaisesti?"

Kaikkien katseet kääntyivät Setiin, joka tuumi hetken ja vastasi:

"Antakoon farao anteeksi, mutta nyt sanon samaa kuin silloinkin; niinkuin silloin kieltäydyin suostumasta, kieltäydyn vieläkin, koska sydämeni sanoo, että niin on tehtävä ja luulen, että Egypti säästyy siten monelta vaivalta." Kun kirjurit olivat saaneet kirjoitetuksi nämä sanat, kysyi farao jälleen:

"Egyptin prinssi, jos sinä jonakin päivänä tulisit minun paikalleni, aiotko sittenkin päästää nämä hebrealaiset menemään vahingoittumattomina mukanansa rikkaudet, jotka he ovat täällä koonneet?"

"Antakoon farao anteeksi, sellainen on kuitenkin päätökseni."

Kun nuo ratkaisevat sanat oli lausuttu, nousi hämmästyksen hyminä läsnäolijani joukosta. Ennenkuin se loppui, kääntyi farao Usertin puoleen ja kysyi:

"Onko tämä myöskin sinun neuvosi, sinun tahtosi ja sinun päätöksesi, oi Egyptin prinsessa?"

"Farao kuunnelkoon minua", vastasi Userti kylmällä, selvällä äänellä, "se ei ole minun päätökseni. Tässä suuressa asiassa kulkee herrani prinssi toista tietä ja minä toista. Minun neuvoni, tahtoni ja päätökseni ovat samat kuin faraon."

"Poikani Seti", sanoi Meneptah ystävällisemmin kuin milloinkaan ennen olin kuullut hänen puhuvan, "viimeisen kerran pyydän sinua, en hallitsijana vaan isänäsi, tarkoin punnitsemaan asiaa. Muista, että niinkuin on sinun vallassasi, koska olet täysi-ikäinen, kieltäytyä antamasta suostumustasi suureen valtiolliseen asiaan, niin on minun vallassani ylipappien ja ministerieni suostumuksella karkoittaa sinut pois tieltäni. Seti, minä voin tehdä sinut perinnöttömäksi ja asettaa toisen sinun paikallesi, ja jos sinä itsepäisesti pysyt mielipiteessäsi, olen sen empimättä tekeväkin. Ajattele sentähden, poikani."

Suurimman hiljaisuuden vallitessa vastasi Seti:

"Minä olen ajatellut, isäni, ja mitä se minulle maksaneekin, en voi peruuttaa sanojani."

Silloin farao nousi ja huusi:

"Kuulkaa kaikki, jotka olette täällä koolla, ja ilmoitettakoon se Egyptin kansallekin kaduilla, että hekin tietävät, että karkoitan poikani Setin paikaltaan Egyptin prinssinä ja julistan, että hän menettää perintöoikeutensa kaksinkertaiseen kruunuun. Ottakaa huomioon, että tytärtäni Usertia, Egyptin prinsessaa, en sysää valtaistuimelta. Mitä oikeuksia ja perintöjä hänellä Egyptin perijättärenä on, kaikki ne jääköön hänelle. Ja jos hänelle ja prinssi Setille syntyy lapsi, tulkoon tuosta lapsesta Egyptin valtaistuimen perillinen. Huomatkaa, että joko tuo lapsi syntyy tai ei, määrään kreivi Amenmeseksen, joka on kuninkaallisen, Osiriksen luo menneen veljeni, Khaemuaksen poika, nousemaan Egyptin valtaistuimelle silloin, kun minua ei enään ole. Tule tänne, kreivi Amenmeses."

Tämä lähestyi ja seisoi hänen edessään. Farao nosti omasta päästään kaksinkertaisen kruunun, jota hän kantoi, pani sen hetkeksi Amenmeseksen otsalle ja sanoi asettaessaan sen uudelleen omaan päähänsä:

"Tällä toimituksella ja merkillä nimitän ja asetan sinut, Amenmeses, Egyptin kuninkaalliseksi prinssiksi karkoitetun poikani prinssi Setin sijalle. Astu syrjään, kuninkaallinen prinssi. Olen puhunut."

"Elämä! Veri! Voima!" huusivat kaikki polvistuen faraon eteen, paitsi prinssi Seti, joka ei kumartunut eikä liikahtanut. Hän huusi ainoastaan:

"Minäkin olen kuullut. Haluaako farao ilmoittaa, ottaako hän kuninkaallisen perintöni mukana myös elämäni? Jos niin on, tapahtukoon se täällä ja nyt. Serkullani Amenmeseksella on miekka."

"Ei, poikani", vastasi Meneptah surullisesti, "elämäsi kuuluu sinulle ja sen mukana kaikki yksityiset arvonimesi ja omaisuutesi, mitkä ne ovatkaan ja missä lienevätkään."

"Faraon tahto tapahtukoon!" huudahti Seti samanlaisella äänellä, "tässä niinkuin muissakin asioissa. Farao säästää elämäni siihen asti, kunnes hänen seuraajansa Amenmeses tulee hänen paikalleen, jolloin se otetaan minulta."

Meneptah säpsähti, tuo ajatus oli uusi hänelle.

"Astu esiin, Amenmeses", huusi hän, "ja tee kolminkertainen vala, jota ei voi rikkoa. Vanno Amonin, Ptahin ja Osiriksen, kuoleman jumalan nimessä, ettet milloinkaan yritä vahingoittaa prinssi Setiä, serkkuasi, et hänen ruumistaan, arvoaan etkä oikeuksiaan, jotka jäävät hänelle. Amonin ylipappi, Roi, sanelkoon nyt valan tässä meidän edessämme."

Roi saneli valan vanhan tavan mukaan, jota oli hirveä kuunnella, ja Amenmeses, luullakseni vastahakoisesti, toisti sen hänen perässään, lisäten kuitenkin loppuun nämä sanat: "Vannon kaiken tuon ja otan päälleni nuo rangaistukset tässä ja tulevassa elämässä, mutta sillä ehdolla, että, kun tuo aika tulee, prinssi Seti antaa minun rauhassa olla valtaistuimella, jonka farao on nähnyt hyväksi määrätä minulle."

Muutamat läsnäolijat mutisivat, ettei se ollut tarpeeksi, sillä useimmat heistä rakastivat Setiä ja olivat suruissaan nähdessään, että häneltä noin ryöstettiin kuninkaallinen perintö, koska hänen mielipiteensä oli erilainen kuin faraon yhdessä valtiollisessa asiassa. Mutta Seti vain nauroi ja sanoi pilkallisesti:

"Antaa olla, sillä mitäpä arvoa olisi tuollaisella valalla? Farao valtaistuimellaan on yläpuolella kaikkia valoja. Hänen on vastattava ainoastaan jumalille. Älköön Amenmeses pelätkö, että riitelisin hänen kanssaan kruunusta, minä, joka todellisuudessa en milloinkaan ole halunnut loistoa enkä kuninkuuden huolia. Ja vaikka minulta nyt on riistetty ne, on minulla vielä kaikkea, mitä toivon. Minä kuljen tietäni eteenpäin niinkuin joku toinenkin Egyptin ylhäinen, en muuta, ja jos joskus tulevina päivinä farao haluaa lyhentää vaellukseni, en ole varma, että sitäkään niin paljoa surisin, sillä hyväksyn tyytyväisenä jumalien päätöksen. Lopuksi on faraon niin tehtäväkin. Ennen kuin eroamme, isäni farao, pyydän sanoa muutamia ajatuksia, jotka ovat mielessäni."

"Puhu", mumisi Meneptah.

"Farao, luvallasi sanon sinulle, että tänään olet tehnyt huonon teon, sellaisen, joka on vastenmielinen voimille, jotka hallitsevat maailmaa, mitä ja missä ne lienevätkään, sellaisen, joka tuottaa Egyptille lukemattomia suruja. Uskon, että nuo hebrealaiset, jotka epäoikeudenmukaisesti aiot surmauttaa, palvelevat Jumalaa, joka on yhtä mahtava, kenties mahtavampi kuin meidän. Uskon myöskin, ettei tuo mahtava perintö, joka on otettu minulta, tuota iloa eikä kunniaa sille, jolle se on annettu."

Tässä Amenmeses hyökkäsi esiin, mutta Meneptah kohotti kättään ja oli ääneti.

"Uskon, Farao -- voi, että minun on se sanottava -- että päiväsi täällä maailmassa ovat harvat ja viimeisen kerran katselemme toisiamme elämässä. Hyvästi, isäni farao, jota rakastan nyt eronhetkenä kenties enemmän kuin milloinkaan ennen. Hyvästi, Amenmeses, Egyptin prinssi. Ota minulta tämä koristus, jota tästälähtien sinä yksin olet kantava", ja ottaen päähineestään kuninkaallisen seppeleen, joka oli valtaistuimen perillisen merkki, antoi hän sen Amenmesekselle, joka otti sen ja voitonriemuisesti hymyillen pani sen otsalleen.

"Hyvästi ylimykset ja neuvonantajat. Toivoni on, että uudesta prinssistä saatte isännän, joka on enemmän teidän mieleenne kuin minä koskaan olen ollut. Tulkaa, Ana ystäväni, jos teitä vielä haluttaa vähän aikaa olla luonani, nyt kun minulla ei enään ole mitään annettavaa." Muutaman hetken hän seisoi ääneti katsoen hyvin vakavasti isäänsä, ja tämä katseli takaisin häneen kyyneleet syvälle painuneissa vanhoissa silmissään.

Sitten, tapahtuiko se vahingossa, en voi sanoa, ei prinssi ottanut ollenkaan huomioon prinsessa Usertia, joka ällistyneenä ja vihoissaan tuijotti häneen, vaan vetäytyi taaksepäin ja huusi vanhan tavan mukaan:

"Elämä! Veri! Voima! Farao! Farao! Farao!" ja kumartui melkein maahan asti.

Meneptah kuunteli mutisten huuliensa välistä: "Oi! Seti, poikani, rakkain poikani!" Hän ojensi kätensä kuin kutsuakseen hänet takaisin tai syleilläkseen häntä. Minä näin hänen kasvojensa muuttuvan. Samassa hän kaatui eteenpäin ja putosi maahan maaten siinä aivan liikkumatta. Kaikki olivat pelästyksestä aivan jäykkinä, ainoastaan kuninkaallinen parantaja juoksi hänen luokseen, samalla kun Roi ja muut papit alkoivat mumista rukouksiaan.

"Onko hyvä jumala kutsuttu Osiriksin luo?" kysyi Amenmeses heti käheällä äänellä. "Jos niin on, olen minä farao."

"Ei, Amenmeses", vastasi Userti, "noita päätöksiä ei ole vielä sinetillä vahvistettu eikä julkisesti kuulutettu. Niillä ei ole voimaa eikä arvoa!"

Ennenkuin Amenmeses ehti vastata, huusi parantaja. "Hiljaa! Farao elää vielä, sydän sykkii. Tämä on vain äkillinen kohtaus, joka voi mennä ohi. Menkää jokainen, hänen täytyy saada olla hiljaisuudessa."

Me lähdimme, mutta ensin Seti polvistui ja suuteli isäänsä otsalle.

* * * * *

Tuntia myöhemmin syöksyi prinsessa Userti huoneeseen prinssin palatsissa, jossa hän ja minä olimme keskustelemassa.

"Seti", sanoi hän, "farao elää vielä, mutta parantajat sanovat, että hän kuolee auringon laskun aikaan. Vielä on aikaa. Tässä minulla on paperi, joka on varustettu hänen sinetillään ja todistuksilla, ja jossa hän peruuttaa kaiken, mitä hän tänään tuolla neuvottelussa määräsi, ja määrää sinut, poikansa, oikeaksi ja ainoaksi Egyptin valtaistuimen perilliseksi."

"Todellako, puoliso? Sano minulle, mitenkä tainnuksissa oleva, kuoleva mies voi määrätä ja sinetöidä tämän kirjoituksen?" ja hän tarttui paperiin, jota Userti piti kädessään.

"Hän selvisi hetkeksi. Nehesi kertoo sinulle, miten", vastasi Userti katsoen häneen kylmästi. Sitten hän, ennen kuin Seti ehti puhua, lisäsi:

"Älä tuhlaa enään aikaa kysymyksiin, vaan ryhdy toimeen ja paikalla. Joukkojen päällikkö odottaa tuella alhaalla, hän on sinun uskollinen palvelijasi. Hänen kauttaan olen luvannut jokaiselle sotilaalle lahjan sinä päivänä, jolloin sinut kruunataan. Nehesi ja useimmat upseerit ovat meidän puolellamme. Ainoastaan papit ovat meitä vastaan tuon hebrealaisen noidan takia, jota sinä suojelet, ja hänen kansansa tähden, jota sinä suosit. Mutta heillä ei ole ollut aikaa kiihoittaa kansaa eivätkä he tahdokaan kapinaa. Ryhdy toimeen, Seti, ryhdy, sillä ei kukaan liikahda ilman sinun nimenomaista määräystäsi. Sitäpaitsi, mitään kysymystä ei siitä jälkeenpäin nouse, sillä Tebestä meren rantaan asti ja ympäri koko maailman tunnetaan sinut Egyptin perilliseksi."

"Mitä sinä tahtoisit minun tekevän, puolisoni?" kysyi Seti, kun Userti pysähtyi hengähtääkseen.

"Etkö voi arvata? Täytyykö minun panna valtioviisautta päähäsi samoin kuin miekan käteesi? Miksi tuo kirjurisi, joka seuraa kintereilläsi kuin lemmikkikoira, olisi viisaampi? Kuule siis. Amenmeses on lähettänyt keräämään itselleen voimia, mutta vielä ei hänellä ole viittäkymmentä miestä, joihin hän voi luottaa." Hän kumartui eteenpäin ja kuiskasi kiivaasti: "Tapa tuo petturi Amenmeses -- kaikki pitävät sitä oikeutettuna tekona ja joukkopäällikkö odottaa sanaasi. Kutsunko hänet tänne?"

"Ei ole väliä", vastasi Seti. "Kun faraota, niinkuin hänellä on oikeus tehdä, on haluttanut nimittää joku kuninkaallinen mies seuraajakseen, niin miten tuo mies siitä syystä olisi petturi? Mutta, petturi tai ei, minä en tapa serkkuani Amenmesesta."

"Silloin hän tappaa sinut."

"Kenties. Se on hänen ja jumalien välinen asia, jonka jätän heidän ratkaistavakseen. Vala, jonka hän tänään vannoi, ei ole niin helposti rikottavissa. Mutta joko hän sen rikkoo tai ei, minä myöskin tein valan, ainakin sydämessäni, etten yrittäisi vastustaa faraon tahtoa, faraon, jota kaikesta huolimatta rakastan isänäni ja kunnioitan kuninkaanani, hänen, joka vielä elää ja voi, niinkuin toivon, vielä parantua. Mitä sanoisin hänelle, jos hän parantuisi tai pahimmassa tapauksessa, kun viimein jossakin kohtaamme toisemme?"

"Farao ei enään parane. Olen puhunut parantajan kanssa ja hän sanoi minulle niin. He ovat jo puhkaisseet hänen päänsä päästääkseen ulos sairauden pahan hengen, ja sen jälkeen ei kukaan perheestämme ole elänyt enään kauan."

"Sentähden, että minä niin ajattelen, sanokoon papit ja parantajat, mitä haluavat, he samalla päästävät sisään kuoleman hyvän hengen. Ana, pyydän teitä, jos minä --"

"Mies", keskeytti Userti lyöden kädellään pöytää, jonka vieressä hän seisoi, "ymmärrätkö, että sillä aikaa kuin sinä mietit ja saarnaat, menetät kruunusi?"

"Se on jo menetetty. Etkö nähnyt, että annoin sen Amenmesekselle?"

"Ymmärrätkö, että sinusta, jonka pitäisi olla maailman suurin hallitsija -- muutamien tuntien sisällä, jos sinun edes sallitaan elää -- ei tule muuta kuin tavallinen Egyptin kansalainen, jota jokainen kerjäläinen voi häväistä saamatta siitä mitään rangaistusta?"

"Todellakin, puolisoni. Onpa siinä sitäpaitsi jotakin hyvääkin, mitä teen, sillä toivon sitä täydellisesti ja olen halukas joutumaan vaaraankin päästäkseni nopeammin pois pahasta maailmasta. Kuule", lisäsi hän muuttaen ääntään ja asentoaan. "Luulet minua tyhmäksi ja helposti taipuvaksi; uneksija olet sinäkin, sinä, selväkatseinen, kovatahtoinen valtionainen, joka tavoittelet hetken kestäviä loistavia etuja, jotka olet valmis maksamaan verellä, etkä arvaa, mitä alla piilee. Nuo asiat eivät kuulu minulle enää. Olen ainoastaan mies, joka ponnistelen tullakseni rehelliseksi ja tehdäkseni oikein, niinkuin minulle on hyvä ja paha selvinnyt. Sinä olet varma, että uneksimiseni vie minut maalliseen perikatoon ja häpeään. Siitäkään minä en ole varma. Ajattelen, että se johtaa minut aivan toisenlaisiin olosuhteisiin kuin mihinkä sinun sydämesi kiintyy, mutta se on polku, joka on sirotettu kukilla ja tuoksulla. Ei sitä ole tehty ihmisten luista eikä heidän tippuvasta verestään. Kruunut, jotka on hankittu veren muistolla, ja joita julmuuksilla pidetään hallussa, ovat vaarassa myös hukkua vereen, Userti."

Tämä viittasi kädellään torjuvasti. "Pyydän sinua, Seti, säästämään lopun siksi, kunnes minulla on parempaa aikaa kuunnella. Sitäpaitsi, jos olen ennustusten tarpeessa, pidän parhaampana kääntyä Kiin puoleen ja sellaisten, jotka harjoittavat sitä elämäntehtävänään. Minusta tämä päivä on työskentelyä eikä uneksimista varten, ja koska sinä hylkäät apuni ja käyttäydyt kuin sairas tyttö houreissaan, täytyy minun pitää huolta itsestäni. Koska, niin kauan kuin sinä elät, en voi hallita yksinäni enkä aloittaa sotaa omassa nimessäni, menen sopimaan Amenmeseksen kanssa, joka maksaa minulle runsaasti rauhasta."

"Sinä menet -- ja palaatko takaisin, Userti?"

Prinsessa ojensi itsensä aivan suoraksi näyttäen hyvin kuninkaalliselta ja vastasi hitaasti:

"Minä en palaa. Minä, Egyptin prinsessa, en voi olla puolisona miehellä, joka astuu valtaistuimeltaan maahan ja kruunun sijasta tahraa otsansa loalla. Kun ennustuksesi toteutuu, Seti, ja sinä ryömit tomustasi esiin, silloin kenties keskustelemme jälleen."

"Varmaankin, Userti, mutta kysymys on siitä, mitä puhumme?"

"Siksi ajaksi", lisäsi prinsessa poistuessaan, "jätän sinut valitun neuvonantajasi huostaan -- tuon kirjurin, jonka hulluus, ei viisaus, on harmaannuttanut ennen aikaansa, ja tuon hebrealaisen noidan, joka voi juottaa teitä kuunsäteillä valheellisilta huuliltaan. Hyvästi Seti, kerran prinssi ja puolisoni."

"Hyvästi Userti. Pelkään, että sinun kuitenkin täytyy pysyä sisarenani."

Kun prinsessa oli mennyt, kääntyi hän puoleeni ja sanoi:

"Tänään, Ana, olen kadottanut sekä kruunun että puolison. Kuitenkin on kummallista sanoa, etten tiedä, tokko kumpikaan noista onnettomuuksista surettaa minua vähääkään. Mutta sittenkin on tämä hetki, jolloin onneni kääntyy. Tai kenties kaikki paha ei ole vielä tapahtunut. Ettekö tekin tahdo lähteä, Ana? Vaikka prinsessa pilkkasi teitä vihassaan, pitää hän kuitenkin teistä ja tahtoisi teidät palvelukseensa. Muistakaa, kuka ikinä Egyptissä kukistuneekin, Usertista tulee lopuksi mahtava."