Part 3

(Antti, kädessään halko, jonka toinen pää on palanut ja vielä savuaa, lennättää sisään edellään Maijaa, jolla on vesiämpäri, mistä räiskyttää Antin ja halon päälle.)

MAIJA. Auttakaa, hyvät ihmiset!

ANTTI (huomaa Reetan ja Kallen, jotka sylitysten nauravat. Jää hämmästyneenä seisomaan). Mitä! Mitä te teette?

MAIJA (myöskin hölmistyen). Mutta Reeta! Oletko sinä aivan hassu, vai eikö sinun ukkosi olekaan tehnyt mitään tyhmyyksiä tänään?

REETA (nousee). Me olemme oppineet paremmin tuntemaan itsemme ja huomanneet, että omista tyhmyyksistämme olemme kärsimyksemme kutoneet. Mutta nyt me olemme päättäneet tästäpuolin elää sulassa sovinnossa ja olla toisiamme morkkaamatta.

ANTTI. Tuohan tuntuu mukavalta.

KALLE. Antti, muistatkos vielä sitä entistä Pajulan Maijaa, josta olit niin mustasukkainen, että olit Kantolan Villen hengiltä kuristaa, kun hän mielestäsi Maijaa liiaksi tanssitteli?

ANTTI. Hm! Hm! (Panee halon hellaan.)

MAIJA (laskee vesiämpärin pois. Seuraa äänettömyys, jolloin Antti ja Maija seisovat noloina, vilkuillen toisiinsa).

KALLE. Onko sovinto ja anteeksiantamus teidän välillänne aivan mahdotonta?

ANTTI (viittaa Reetaan ja Kalleen). Maija, katsoppas noita tuossa! Aivanhan ovat niinkuin me ennen vanhaan, silloin juhannusaatto-iltana siellä Pajulan aitan portailla. Muistatkos?

MAIJA (pyörittelee esiliinaansa ja pyyhkii silmiään).

ANTTI. Emmeköhän mekin voisi vielä -- -- -- (Ääni sortuu.)

MAIJA (kääntyy selin ja alkaa itkeä. Antti menee hänen luoksensa ja ottaa kädestä kiinni. Seisovat äänettöminä).

KALLE (ylös hypähtäen ja Reetaa edellään pyöritellen menee Antin ja Maijan luo). Mutta, hyvät ihmiset! Jokohan teille nyt kävi niinkuin Lotin vaimolle muinoin. Mutta ei tässä nyt suolapatsaiksi muututa, vaikka onkin tullut vähän taaksepäin vilkaistua. -- Ja kun tässä nyt vanhoja muistellaan, niin koetetaanpas muistella vieläkö osataan sitä vanhaa veikeetä kansantanssia, jota ennen pyörittiin iltamissa, kun oltiin nuorempia. Eihän nuo lie jalat vielä niin kankeiksi käyneet, ettei tässä pientä polskaa voisi pistää.

MAIJA (lakkaa itkemästä, pyyhkii silmiään ja yrittää hymyillä).

ANTTI. Se on oikein! Siitähän mieli kirkastuu! (Tanssivat jonkun kansantanhun).

[Tähän sopivia tansseja ohjeineen ja säveleineen on Anni Collanin teoksessa "Suomalainen kisapirtti" (3 vihkoa) ja Asko Pulkkisen "Suomalaisia kansantanhuja" (2 vihkoa.)]

MANU ja EEVA (tulevat tanssin loppupuolella sisälle ja jäävät seisomaan ovensuuhun käsi kädessä katsellen tanssia ja kuiskaillen keskenään hymysuin.)

KALLE (tanssin tauottua). Kas sillä lailla! (Osoittaen Manua ja Eevaa.), Mutta mitäs nuo tuossa niin rakkaasti käsi kädessä toljottavat. Ettehän vain tekin aijo ruveta yhdessä tanssimaan elämän polskaa?

MANU. Johan meillä on ollut kauvan se aikomus. Ellei teillä, vanhemmalla väellä, ole mitään vastaan sanomista, niin rupeisimme yksiin leipiin jo tänä kesänä.

KAIKKI (onnittelevat).

KALLE. Kuuleppas velimies, miksi sinä juuri tuon Eevan tahdot ottaa?

MANU. Sentähden, että rakastan juuri häntä, enkä ketään muuta.

KALLE. Se on oikein. Mutta tiedätkö sinä edes mitä rakkaus on?

MANU. Luulenpa sen nykyisin tietäväni.

KALLE. Siinäpä se onkin puntti ja pykälä. Kyllä jokainen luulee silloin tietävänsä, kun naimisiin menee, sillä silloin palaa rakkaus roihuvalkeana. Mutta tiedätkös, minä olen vasta tullut huomaamaan, että rakkaus on hiljainen tuli, johon aina täytyy lisätä uusia polttoaineita, jos mielii sitä vireillä pitää. Ei ole hyvä jättää sitä hoitamatta. Vielä pahempi on, jos heittää siihen sammutusaineita, sillä silloin voi siitä tulla tuhkaa ja hiiltä.

MANU. Mutta minun rakkauteni on niin vakava, että kyllä sitä riittää vaikka joka päivälle.

KALLE. Kuulkaapas tuota kehujaa! Noin sitä jokainen luulottelee sinun sijassasi, poika. Mutta ymmärrätkö, että ainoastaan siihen voi tulla tuhkaa, missä on ollut tultakin. Ainoastaan siinä, missä on ollut rakkautta, voi löytyä myöskin mahdollisuus sen sammumiseen ja sammuttamiseen.

MANU. Aijotko pelottaa minut peräti naimisiin menemästä?

KALLE. En millään muotoa! Päinvastoin sanon, että mene vain. Mutta muista, että rakkaus on pyhä tuli, jota tulee jokapäivä hoitaa. Itseäni surettaa, että me vanhemmat parit vasta näin myöhään ymmärsimme sen. Mutta "parempi myöhään, kun ei milloinkaan". Onhan niitä ihmisiä, jotka eivät opi sitä koskaan.

Väliverho.