Part 8

Ja siinä istuessa, tupakoidessa ja mietteissä hautui taas ukon päässä sama asia, ja taas hän alkoi siitä puhua. Teki mieli nyt omalle konnulle päästyä antaa pojalle neuvojakin, kuten isän tulee, jakaa sille elämänviisautta, ja niinpä hän alkoi:

"Sillä kuten jo vallesmannikin sanoi niin... Se on kaikkien retkien jälkeen pääkapitaali se jotta... Jotta mies kestää hallavuotenakin konnullansa ja..."

Poika epäili jotain, mutta ei ehtinyt vastaansanoa, kun isä jo jatkoi:

"Ka niin... Jotta pitää kiinni konnustansa ja ... on armollinen ja luja esivalta ja..."

Poika muljautteli jo kuin vihastuneena. Mutta ukko jatkoi:

"Ka... Niin jotta sittepä sitä ei mies enää muuta tarvitsekaan... Paitsi nyt sen varsinaisen pääasian, joka tarvitaan... Nimittäin akka..."

Ja silloin se taas laukesi. Sukeutui entistä tiukempi väittely, sillä jos ukko piti lujasti kiinni naima-asiastansa: vaimon ja rakkauden välttämättömyydestä, niin kyllä poikakin puolestaan osasi taas panna kovan lujaa vastaan. Kerrassaan turhia olivat nyt ukon yritykset saada poika ymmärtämään, että mies tarvitsee muijan.

"Mutta _ei_ tarvitse!" tiukkeni vain poika.

Mutta nyt hoksasi ukko esimerkin. Papin saarnasta hän sen nyt äkkiä sai siepatuksi ja niinpä kysyi rutosti:

"Mutta entäs papin äskeinen saarna?"

Se sai pojan vaikenemaan, ehkä juuri sillä, että tuli odottamatta. Rauhassa sai siis ukko palauttaa pojan mieleen että:

"Niinkuin itse kuulit, niin se selitti, jotta miten Aabraham siitti Iisakin, se taas oman perillisensä ja jotta Jaakoppi jo siittikin kaksitoista patriarkkaa ... ihan peräkanaa."

Poika vain niiskautti ja katsoi ukkoon epäluuloisena. Mutta voitonvarmana jatkoi nyt isä ja kysyi:

"Niin että jos sinä olisit nyt Aabraham ... niin?... Niin mitenkä sinä ilman akkaa saisit ensiksi jo Iisakin."

Nyt oli poika voitettu. Se vaikeni hölmistyneenä.

"No!" oli ukko voitokas ja jatkoi:

"Ja sitten taas, Iisakkina?... Mistä sinä yksinäsi Jaakopin koppaisit?"

Yhä enemmän masentui poika.

"Ä-häh!"

Ja armotta painoi nyt isä lisää, tenäten:

"Ja se nyt ei vielä mitään, mutta entäs millä keinoin sinä akattomana saisit kokoon ne kaksitoistakymmentä patriarkkaa?"

Aivan neuvottomana seisoi jo poika tämän elämän suurkysymyksen edessä. Hattureuhkan alta vain välähtivät voitetun synkeät, epäluuloiset silmäykset.

"No... Nyt sen näet!" ilkkui isä voitostansa nauttien ja kuin uhalla tenäsi:

"Niin jotta nyt sano ... jotta mistä sinä ne kaikki patriarkat ilman akkaa ottaa sipaisisit?"

Mikä vaikea kohta pojalle! Umpimähkään, tappiotaan peitellen murisi hän vain vihaista:

"No sipaisisin kyllä!"

"Sipaisisit", matki isä. "Mokomakin sieppaaja, niin jotta..."

"No niin kyllä!"

Mutta se oli jo voitetun älytöntä uhittelua, ja ukko siihen vain tokaisikin halveksuvan:

"Syö oman leipäsi ruoka!"

Niinpä kyllä! Ja aivan kuin pilkaten käski hän jo poikaa:

"No sanoppas nyt mistä sinä ne ottaa pyyhkäisisit?"

"No vaikka mistä pyyhkäisisin ja ottaisin... Ja vaikka ihan mitä ottaisin", tolkutti vain vihainen poika.

"Ottaisit!"

"No ottaisin kyllä..." tenäsi poika tiukasti ja uhitteli älytöntä:

"Ja vaikka ihan mitä ottaisin... Ottaisin puun ... ja halon ... ja linnun ja ... akan ottaisin ja..."

"Akan!" halveksui isä, mutta:

"No ottaisin kyllä akan!" tiukkeni poika.

Mutta sepä muuttikin äkkiä koko asian ihan toiseksi. Ukkohan näet oli pitkin matkaa tarkoittanut, että akka on tarpeellinen hänelle. Omaa naima-asiaansa, omia oikeuksiansa hän oli puolustanut, ja nyt poika pyöräyttikin asian semmoiseksi, kuin olisi kysymys kokonaan toisesta: pojan naima-asiasta.

Ajateltakoon! Ei ihme, että ukko oitis ynseili ihmeissään:

"Akan!..."

Mokomakin mies! Hän jatkoi:

"Et kykene vielä kunnolla omia housujasi asumaan etkä ... niissä kunnolla vaeltamaan ja..."

"Kykenetkös sinä!" synkistyi poika umpimähkään.

"Saakeli!" kiivastui ukko moisesta epäilystä ja ilmoittaa kehaisi:

"Kukas sitte kykeneisi ... housujensa herra ja seepaootti olemaan, niin jotta... En ole vielä koskaan istunut housujani helvetin tuleen enkä..."

Poika sitä varmuutta hiemasen aivan oudostui.

"Ka niin", jatkoi ukko. "Niin jotta pihkaiselle penkille ja ... kussa pilkkaajat istuvat... en ole housuineni istunut, niin että se on silloin ... klaari... Klaari ja kunniaan riepoitettu se on se, joka ei housujaan hätään heitä", tenäsi hän.

Tietysti. Aivan hän ylvästyi ansioistansa. Mitä onkaan poika, tenava, häneen verraten! Ja kuitenkin jo puhuu, elävä, akanotosta. Halveksien toisti hän mokomalle:

"Niin jotta senkö täyteistä sinunlainen mies jo akalla tekisi..."

Mutta:

"No tekisi kyllä!... Vaikka mitä tekisi akalla!" tenäsi vihastunut, älytön poika tiukkaakin tiukemmin vastaan, ja niin pyörähti väittely nurinpäin.

"Pahahenki!" kivahti jo ukko. Sillä niin se nyt vain kävi, että ukko ei enää millään todistelulla saanut poikaa luopumaan siitä kummallisesta uskosta, että hänkin tarvitsee eukon, tai oikeastaan että mies yleensä tarvitsee vaimon.

Omituista! Ja ihmeellisintä asiassa on se, että poika ei tässä asiassa vanhetessaankaan viisastunut. Päinvastoin. Mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä tiukemmin hän ukon todisteluihin tenäsi sitä ainaista päähänpistoaan, että miehelle, jos se tahtoo olla täydellinen, on akka sangen hyödyllinen ja tarpeellinen laitos.