Part 4

Eräänä päivänä ollessani poissa kotoa jokapäiväisellä metsästysretkelläni tuli kaksi miestä Yhdysvalloista leiriimme. He olivat rohkeasti uskaltaneet Kanadan rajan yli, ja heillä oli, vaikkakin olivat intiaaneja, valkoisen miehen puku. Olipa oikein hyvä, etten sattunut olemaan kivääreineni saapuvilla.

Tulijat olivat isäni ja häntä opastava intiaani. He olivat vihdoinkin koko päivän etsittyään löytäneet meidät.

Hänet oli otettu kiinni intiaanien keralla, jotka aikoinaan olivat ottaneet osaa kapinaan ja sitä seuraaviin taisteluihin, ja viety Davenportiin Iowaan. Vankeudessa lähetyssaarnaajat Williamson ja Riggs olivat antaneet hänelle opetusta ja käännyttäneet hänet kristinuskoon. Hänet oli tuomittu kuolemaan, mutta kun häntä vastaan oikeastaan ei ilmennyt mitään erikoista, armahti vihdoin presidentti Lincoln hänet ynnä muut intiaanit.

Päästyään vapaaksi ja palattuaan hallituksen Missourin varrelle äsken perustamiin intiaanipiirikuntiin huomasi hän pian, että elämä siellä vei henkiseen ja ruumiilliseen riutumiseen. Silloin päättivät hän ja muutamat muut intiaanit koettaa valkoisten elintapaa ja ansaita itse elatuksensa. He läksivät piirikunnasta vastoin hallituksen edustajan neuvoa, luopuivat kaikesta hallituksen tarjoamasta avustuksesta ja hankkivat Yhdysvaltain kotipaikkaoikeusasetuksen[15] nojalla itselleen maata Suuren Sioux-joen[16] varrella. Asetuttuaan sinne asumaan tahtoi isäni lähteä hakemaan kadotettua poikaansa, joskin siihen aikaan oli vaarallista kulkea Kanadan rajan poikki. Mutta hänen velvollisuutensa kristittynä pakoitti hänet menettelemään siten; hän hankki itselleen hyvän oppaan ja pääsi vihdoin pitkän ajan jälkeen jälleen samoamaan erämaata.

Kotiin palatessani en odottanut mitään erinomaista. Lähestyessäni leiriä kaadettu otus olallani en vähintäkään aavistanut, että minut niin äkkiä temmattaisiin villistä elämästäni ja siirrettäisiin toiseen, tuntemattomaan maailmaan.

Tullessani näkyviin, isäni, joka kärsivällisesti oli kuunnellut setäni kertomuksia minun elämästäni ja kasvatuksestani, innostui ja tuli hyvin levottomaksi. Hän halusi saada syleillä poikaansa, joka, kuten hän jo oli kuullut, hehkui halusta saada kostaa isänsä kuolema. Hellä isä ei saattanut odottaa pojan telttaan tuloa, hän nousi ja riensi häntä vastaan. Setäni läksi varmuuden vuoksi hänen mukaansa.

Harvinainen näky: mies pitkäveitsien puvussa, sai kiihtymyksen hehkun sävähtämään kasvoihini.

"Mitä tämä merkitsee, setä?" huudahdin.

"Poikani, isäsi on saapunut, hän jota olemme kuolleeksi surreet, tulee sinun luoksesi."

Isäni lisäsi tähän: "Miten iloinen olenkaan nähdessäni poikani voimakkaana ja urhoollisena. Veljesi ovat omaksuneet valkoisten elintavat, nyt tulen sinun luoksesi! Opetan sinullekin näitä tapoja ja toivon sinusta tulevan kunnon miehen."

Hän oli tuonut mukanaan minulle valkoisten vaatteita, mutta minä otin ne vastahakoisesti vastaan!

Nehän olivat valmistetut kansan keskuudessa, jota vihasin niin katkerasti. Ajatus, etteivät valkoihoiset olleetkaan surmanneet isääni eikä veljeäni, sai minut kuitenkin jonkin verran sovinnollisemmaksi ja niin puin ne ylleni.

Muutamien päivien kuluttua me matkustimme Yhdysvaltoihin. Minusta tuntui, kuin olisin vainaja, joka matkustaa henkien maailmassa. Täytyihän kaikkien vanhojen ajatusteni tästedes väistyä uusien tieltä! Miten toisenlaiseksi elämäni nyt onkaan muodostuva!

Yhtäkaikki olin kuitenkin utelias näkemään ja oppimaan jotakin valkoihoisten ihmeellisistä keksinnöistä. Saapuessamme Totcen'in linnoituksen luo katselin suurella mielenkiinnolla ympärilleni.

Isäni ei ollut muistanut ilmoittaa minulle, että vuorien yli kiitävän tulilaivan kiskot olivat Jamestownin kohdalla ja että itse tulilaiva saattaa tulla missä silmänräpäyksessä hyvänsä. Juottaessani poneja kuului kukkulan takaa korviini omituinen vihlaiseva vihellys. Eläimet kohottivat kaulaansa, höristivät korviaan ja hurjasti korskuen läksivät vinhaa vauhtia nelistämään halki aavan aron. Samalla minullekin oli tullut hätä käteen, hyppäsin muutaman ponin selkään ja ajoin täyttä neliä. Oli suloinen, kirkas päivä, enkä voinut ymmärtää, mikä synnytti tuollaisen yliluonnollisen mahtavan jyryn, mutta siltä minusta kuitenkin näytti, kuin koko maa olisi halkeamaisillaan!

Juuri päästyäni eräälle töyräälle saapui juna. "Ahaa, sehän on tulilaiva, joka juoksee vuorien yli! Siitä olen tiennyt jo aikoja sitten!" puhelin itsekseni ja käännytin sitten levollisena ponit takaisin.

Isälläni oli tapana joka aamu laulaa laulu ja lukea raamattua. Monta kertaa olin jo aamunkoitteessa mennyt metsälle kivääri olalla ja palannut takaisin, ennenkuin isäni eräänä päivänä tuli luokseni, pyysi minua vielä hetkisen odottamaan ja kuuntelemaan itseään.

Kuuntelin hyvin hämmästyneenä. Laulussa oli sana Jeesus, jonka merkitystä en ymmärtänyt. Isäni kertoi minulle, että Jeesus on Jumalan poika, joka oli tullut maailmaan pelastamaan ja tekemään autuaiksi syntiset; hänen tähtensä hän oli etsinyt ja noutanut minut. Tämä keskustelu teki minuun erittäin syvän vaikutuksen.

Myöhäissyksyllä me saavuimme Etelä-Dakotassa olevaan Flandreaun siirtolaan, jossa isäni asui muutamien muiden intiaanien ja valkoihoisten kanssa. Näin oli villi elämäni loppunut, ja kouluajan surut ja ilot alkoivat.

Viiteselitykset:

[1] Yhdysvaltain hallitus on määrännyt intiaanien asuinsijoiksi piirikuntia, joita valkoihoiset toistaiseksi eivät saa viljellä. Piirikuntien hallintoa hoitaa paikkakunnalla oleva hallituksen edustaja, jolla on apunaan intiaaneista kokoonpantu, enimmäkseen varsin luotettava poliisijoukko.

[2] "Satumainen karhu" on Dakotan satujen mukaan karhu, jolla on yliluonnollisia ominaisuuksia.

[3] Sioux (lue: sjuu) nimitystä käytetään Amerikassa tavallisesti dakota nimityksen asemesta. Dakota oli suuri, seitsemään eri heimoon hajaantunut soturi- ja metsästäjäkansa, joka asui muinoin nykyisen Minnesotan suurilla metsäalueilla ja suureksi osaksi nykyisen Dakotan ja Montanan preerioilla eli ruohoaavikoilla.

[4] Dakota-kansan keskuudessa oli lapsilla heidän pieninä ollessaan määrätyt nimet. Vanhimman pojan nimi esim. oli aina Tshaske, vanhimman tyttären Winona (lue: uinona), kolmannen pojan Hakada eli Hake.

[5] Taikurit tahi shamaanit kykenivät lääkitsemään, samalla kun olivat yhteisen kansan ja korkeampien voimien välittäjiä, joihin he koettivat vaikuttaa rukouksilla, manauksilla ja uhreilla. He vastasivat korkeampien kansojen pappeja ja lääkärejä.

[6] Mokkasiini on intiaanien käyttämä tohvelin kaltainen, villin eläimen nahasta valmistettu kenkä, jonka muoto eri heimojen keskuudessa on usein hyvin erilainen. Melkein kaikki heimot koristavat mokkasiininsa kirjailemalla niitä värillisillä piikkisianharjaksilla tahi helmillä.

[7] Chippeway- (lue: tshipivei-) eli ojibway-heimo, joka oli dakota-heimon perivihollinen, kuuluu algonkinien suureen kansaperheeseen ja asui Yläjärven ympärillä olevilla avaroilla metsäalueilla. Sillä oli kaarevat, puunkuorilla tahi turpeella peitetyt vigvamit eli vigi-vamit, kun taas dakota- eli sioux-heimon keilan muotoiset majat olivat katetut nahalla tahi palttinakankaalla.

[8] Sanalla uatshitshun, s.o. henget, dakotat nimittävät kaikkia valkoihoisia, koska he joutuessaan ensi kerran (1680) heidän yhteyteensä pitivät heitä yliluonnollisina olentoina.

[9] Kulovalkea heinäaroilla. Paras keino suuria preeria- ja metsävalkeita vastaan oli n.s. vastavalkea, s.o. asunnon tahi leiripaikan ympärillä oleva kuiva ruohikko ja metsikkö sytytettiin palamaan, niin ettei suuri, enimmäkseen myrskyssä hurjaa vauhtia eteenpäin kiitävä valkea saanut enää niillä paikoilla ravintoa.

[10] Dakota-heimon keskuudessa alkoi ensimäinen lähetystyö 19:nnen vuosisadan kolmannella vuosikymmenellä.

[11] "Suuri Salaisuus" on oikea käännös dakotain "Wakan tanka" nimityksestä. Tämä käsite on intiaaneja koskevassa kansanomaisessa kirjallisuudessa käännetty epätarkasti nimityksellä "Suuri Henki", Intiaanit tarkoittivat sillä salaperäistä voimaa, jolla näyttää olevan suuri vaikutus luontoon ja ihmisiin, mutta josta ei tiedetä mitään tarkempaa.

[12] Mustajalat eli sisikat kuuluvat luoteisille preerioille hajaantuneeseen algonkinintiaanien heimoon, joista muutoin melkein kaikki asuvat Suurten järvien metsäseuduilta alkaen Atlantin rannoille saakka idässä.

[13] Jashitshat, saksalaiset, sananmukaisesti: "epätäydellisesti puhuvaiset". Tällä nimityksellä dakotat kutsuivat saksalaisia siirtolaisia, jotka puhuivat epätäydellisesti englantia.

[14] Tarkoitetaan kansalaissotaa vv. 1861-65.

[15] Tämän lain mukaan annettiin uutisasukkaalle 160 acren suuruinen maakappale viljelemätöntä hallituksenmaata, edellyttäen että hän tekee sen viljelyskelpoiseksi ja asettuu siihen asumaan.

[16] Suuri Sioux-joki eli Big Sioux River yhtyy Sioux Cityn kohdalla Iowa valtion luoteisrajalla Missouriin.