Part 2

Hildebrand astui esiin ja alkoi puhua: -- Ruhtinas antaa sinulle kansassansa vallitsevan tavan mukaan kolmen päivän levähtämisajan ja kolmen päivän ravinnon, sitte tiedustaa hän kansalta sen tahtoa. -- Kantakaatte hänelle istuin lieden luokse, pojat, ja tarjotkaat hänelle Jumalan antimia.

Kolme nuorukaista kantoivat, yksi istuimen, johon muukalainen asettautui, toinen leipää ja suolaa kahdessa astiassa, kolmas puisen sarkon täytetty tummalla oluella. Viimeksi mainittu tarjosi ensiksi juoman ruhtinaalle, joka kosketti sarkonlaitaa huulillansa, ja sitte muukalaiselle.

Sitten antoi tallipäällikkö palvelijalle merkin ja kaikki menivät huoneesta.

-- Ja nyt, matkustaja, -- alkoi Hildebrand ystävällisin sanoin, istautuen ruhtinaan jalkoihin; -- nyt, kun olet saanut turvaa henkesi ja jäsentesi suhteen, anna meillekin tiedoksi, jos voit, oletko vuortemme takana nähnyt tahi kuullut mitään, joka voisi olla meille hyödyksi, eikä sinulle miksikään vahingoksi. Sillä nyt on murheelliset ajat, ja varovainen perheenisä koettaa saada tietoja paljon kulkeneilta miehiltä. Tahdotko itse kertoa, koska Jumala on suonut sinulle lahjan, että sinun sanasi helposti liittyvät toisiinsa kielelläsi; vai kysynkö minä sinulta, mitä meidän on tarvis tietää?

Muukalainen nousi seisovallensa. -- Minä tuon sanoman, joka panee miesten sydämet liikkumaan, mutta en tiedä, saattaako se teille iloa vai surua. Eräs taistelu on tapahtunut, suurin mitä miesmuistiin on oteltu. Sudet ulvovat taistelukentällä, ja korpit lentelevät Allemanein luiden yli, jolle kansalle meidän jumalamme ei ole suonut voittoa. Frankilaiset ovat voittaneet tappelun Romalaisten eduksi, Allemanein kuninkaat, Hnodomar ja Athanarik, ovat joutuneet sotavangeiksi ja heidän kanssansa monta ruhtinasten poikaa; Caesarin sotajoukot raivoavat tulella ja miekalla Schwartzwald'in laaksoissa Main-virtaan saakka ja vievät pois laumoittain sotavankeja. Caesar on saanut vallan rajamaan yli ja Kattein sanotaan lähettäneen airuita hänen leiriinsä tarjoamaan hänelle liittoa.

Syvä äänettömyys seuraisi näitä mieltä masentavia sanoja. Answald-ruhtinas tuijotti synkästi maahan, ja Hildebrand'kin saattoi töin tuskin salata mielenliikutustansa.

-- Meillä on rauha. Romalaisten ja Allemanein kanssa, -- lausui hän vihdoin varovasti; -- eikä Thüringiläiset pelkääkään Caesarin voimaa. Mutta sinä olit itse, kuten huomaan, saapuvilla tappelun kestäessä ja sinä olet sittemmin välttänyt Kattein kyliä, vaikka sanotkin heidän olevan ystävällisiä Romalaisia kohtaan. En tahdo kysyä sinulta, kenelle sinä olisit suonut voiton.

-- Minä ilmoitan sen kysymättäkin, -- vastasi muukalainen uljaasti, -- minä en ole ruvennut Romalaisten palkkalaiseksi.

-- Ystävällisyyden ilmaus leimahti näkyviin ruhtinaan silmästä. -- Sinä et ole Allemanein kansasta, -- sanoi hän, -- puheestasi päättäen olet sinä niitä saman jumalamme lapsia, jotka asuvat kaukana idässä.

-- Vandali Oder-virran rannalta, vastasi muukalainen rivakkaasti.

-- Pitkä on matka kotiseudultasi, muukalainen, Rhen-virran varrella olevalle tappelukentälle. Onko sinunkin kansakuntasi lähettänyt miehensä sotaan?

-- Minä tulin Rhen-virralle ilman kansalaisittani, onnetoin kohtalo pakoitti minut pois kotiseuduiltani.

-- Onnettoman kohtalon luo Jumala tahi miehen oma ynseä luonne. Älköön se, mikä on karkoittanut sinut pois kotoasi, maatko raskaana sydämelläsi.

Muukalainen nyökkäsi kiitokseksi päätänsä. -- Vieraan halu on olla kestittäjällensä mieliksi; suo anteeksi, jos muukalainen etsii keinoa sinun suosiosi saavuttamiseksi. Minä olen omassa maassani kuullut laulettavan laulua siitä, miten esi-isäimme aikoma muuan sankari Thüringistä taisteli kansani sotilaiden joukossa Romalaisia vastaan kaukana etelässä, Donaun varrella. Irmfried oli hänen nimensä.

Ruhtinas ojensi itseään istuimellansa ja lausui: -- Hänen kätensä on siunaten levännyt minun pääni päällä, hän oli minun isäni.

-- Hän oli erään minun kansassani syntyneen soturin kasvinkumppali. Kun ruhtinas läksi pois minun synnyinseudultani, murti hän voimakkaalla kädellänsä kahtia erään romalaisen kultarahan ja jätti jäljelle toisen puoliskon olemaan vierasvaraisuuden merkkinä tuleville sukupolville. Jos toinen kultarahan puolisko on sinulla, on toinen minulla.

Hän ojensi ruhtinaalle kiiltävän kultarahan. Answald-ruhtinas syöksi äkkiä istuimeltansa ja piti sitä tarkastellen päivää vastaan. -- Hiljaa, -- käski hän, -- älköön kukaan virkkako sanaakaan. Mene, Hildebrand, jättämään tämä tunnusmerkki hallitsijattarelle, jotta hän liittäisi tämän yhteen toisen puoliskon kanssa; ja pyydä häntä olemaan yksinänsä, kun minä tuon hänen luoksensa erään muukalaisen. -- Hildebrand riensi ulos, isäntä astui lähelle vierastansa ja katseli häntä hämmästyneenä kiireestä kantapäähän. -- Mikä olet sinä miehiäsi, joka tuot minun kotiini niin jalon tervehdyksen? -- Ja hän jatkoi iloisesti: Ei tarvita tuoda tunnusmerkkiä; siitä hetkestä, kun sinä astuit kynnykseni yli, olet sinä saanut minun sydämeni sykkimään. Tule, sankari, sanoinaan minulle nimesi siellä, missä salaisen tunnusmerkin kumpaisetkin puoliskot liitetään yhteen.

-- Hän riensi kiiruusti edellä ja muukalainen seurasi hänen jäljessänsä.

Salissansa seisoi Gundrun-rouva, ruhtinatar, pitäen kumpaistakin kultarahan puoliskoa liitettyinä toisiinsa. Tässä on kaksi tähkää samasta korresta, -- huudahti hän puolisollensa, -- se, jonka sinä minulle lähetit, on Ingbert-kuninkaan merkki.

-- Ja hän, joka nyt lähestyy ruhtinattaren polvea, -- lausui muukalainen, -- on Ingo, Ingbert-kuninkaan poika.

Pitkä äänettömyys seurasi tätä huudahtusta: Gundrun-rouva katsoi arasti tuohon uljaasen soturiin, hänen jaloihin kasvoihinsa, kuninkaalliseen vartaloonsa, ja hän kumarsi syvään, tervehtien; mutta ruhtinas puhui huolestuneena: Usein olen minä halunnut saavani nähdä ystävieni kasvoja, noiden jumalaisien sankarien; minun isäni on kertonut minulle monilukuisista hovipalvelijoista, suuresta seurueesta loistavassa teräs-asussa. Mutta toisin ovat korkeat jumalat päättäneet näkemisen hetken. Matkustajan pu'ussa, anelevana muukalaisena, näen minä sen suuren kuninkaan ja minä vapisen sydämessäni. Ennustakaan tämä hetki, jolloin näen sinun kasvosi, hyvää. Kuitenkin luulen minä saavani rehellisesti osoittaa sinulle uskollisuuttani.

-- Mutta minä en tule onnen lemmityisenä sinun enkä puolisosi luokse, -- lausui Ingo vakaisesti; -- pakolainen olen minä, enkä tahdo minä salaa hiipiä sinun suojaasi. Minut karkoitti synnyinmaastani oma setäni, joka isäni kuoleman jälkeen varasti kruunun hänen pojaltansa, tuskin voivat uskolliset miehet pitää minua salassa siksi, kunnes minä kasvoin mieheksi; vaara on minulle suotu, kuninkaan lähettiläät etsivät minua jokaisesta kansasta, he tarjoisivat lahjoja ja vaativat minun henkeäni. Noiden harvojen uskollisten kanssa menin Allemanein sotakentälle, näiden suuret kuninkaat soivat minulle ystävyytensä, ja sodan päivänä johdin minä erästä osastoa heidän miehistänsä. Nyt antoi Caesar voitostansa hurmaantuneena etsiä niitä, jotka eivät avojaloin antauneet hänen valtansa alle. Kau'as ulottuu hänen voimansa kuningasten linnoissa, minä näin sinun apurisi, Kattein, lähettiläiden ratsastavan hänen luoksensa Rhen-virralle rauhan merkeillä, ja sentähden olen minä kuusi päivää ja yötä salaa suden poluilla hiipinyt heidän maakuntainsa kautta, olipa milt'ei ihme, että minä pääsin joutumasta heidän käsiinsä. Tämä tulee sinun tietää ennenkuin lausut: Ingo, ole tervetullut luokseni!

Ruhtinas epäröi ja etsi puolisonsa silmiä, missä hän istui tuolillansa ja katseli alespäin. -- Mitä rehellistä on ja valat käskevät, sen minä teen, -- sanoi Answald-ruhtinas vihdoin, ja synkeys katosi hänen kasvoiltansa; -- ole tervetullut luokseni, Ingo, sinä kuninkaan poika!

-- Jaloa mielialaa ilmaiset, sankari, -- alkoi ruhtinatar, -- epäillessäsi tuottaa vaaraa kestitsijäsi huoneelle. Mutta meidän tarvitsee punnita, miten me samalla kertaa voisimme täyttää lupauksemme sinulle ja suojata meidän kotiamme vaarasta. Kauaksi kaikuu kuninkaan nimi mailla, ja monta vihollista väijyy sankarin ympärillä, joka kantaa kruunua, sen olet sinä itsekin huomannut. Sentähden on minun ajatukseni, että ainoastansa varovaisuus voi pelastaa sinut ja meidät. Ja jos minä saan suoraan lausua herralleni ja puolisolleni ajatukseni, näyttää minusta parhaalta, että sinun vieraasi tuntemattomana oleskelee huoneessasi, ja ett'ei kukaan muut kuin sinä ja minä saa tietää hänen sukuperäänsä.

-- Pitääkö minun omassa huoneessani salata tämän jalon vieraan täälläoloa? -- lausui ruhtinas mielikarvaudella. -- Minä en ole kenenkään alamainen, en Caesarin enkä Kattein.

Thüringiläistenkin kuninkaat syövät mielellään atriansa kulta-astioista, joita romalainen taide on valmistanut, -- jatkoi ruhtinatar; -- kavahda herättämästä kuninkaan epäluuloa!

Vieras seisoi liikkumattomana, ja turhaan koetti ruhtinatar päästä hänen ajatuksiensa perille.

-- Vaikeaksi käy jalon veren salaaminen palvelijan pu'ussa, -- vastasi Answald-ruhtinas.

-- Siegfrid-sankarikin, josta runoilijat laulavat, seisoi palvelijan pu'ussa alasimen ääressä.

-- Ja paiskasi vihdoin alasimen kumoon sekä sepän samaten, -- huudahti ruhtinas. -- Lausu itse, Ingo, miten tahdot sinä meidän itseäsi kohtelemaan.

-- Minä olen turvaa etsiväinen, -- lausui vieras maltillisuudella, -- enkä saa nurista, jos näet hyväksi asettaa minut joko korkealle tahi alahalle penkillä istuvien miestesi joukossa. Minä en kerskaile nimelläni, mutta minä en sitä salaakaan, etkä sinäkään taida antaa minulle kunniatointa tointa.

-- Hän miettii kuten minäkin, -- sanoi ruhtinas.

-- Aina pelkäävät sankarit kunniansa vähenemistä, -- lausui ruhtinatar hymyillen. -- Mitä minä pyydän, on helppo myöntää, tyytykäät vaan vähän aikaa siihen pukuun, jonka me talossamme muukalaiselle lahjoitamme; sill'aikaa hankkii ruhtinas sinulle kansan suosioa. Rajalla oleva sodan jyrinä ei kestä ikuisesti, uusia sotia ei tule puuttumaan Caesarilta, muutaman kuukauden kuluttua on melu tauonnut, ja sillävälin saattaisi meillekin onnistua voittamaan kuningas puolellemme.

-- Minä tahdon miettiä asiata yön kuluessa, -- lausui ruhtinas, -- sillä viisas on minun puolisoni neuvo, ja usein olen minä koetellut hänen neuvojansa. Salaa itsesi siksi, sankari, alhaisessa asussa, ja usko minua, ikävällä mielellä vartoon minä sitä päivää, jona minä julkisesti salissa saan ilmoittaa, mitä sinun ja minun kunniani vaatii.

Sitten menivät miehet ruhtinattaren huoneesta. Mutta kun ruhtinas illalla kävi levolle, lausui hän: Minun sydäntäni vihloo; nähdessäni; hänet alimaisena penkillä.

Mutta ruhtinatar vastasi hiljaa: -- Koettele kuitenkin ensiksi, josko hän ansaitsee sinun suojelustasi. Sillä outo on muukalaisen käytös ja iloton hänen elämänsä. Säilyttäkäämme hänen salaisuutensa kaikilta, Irmgard-tyttäreltämmekin.

2.

Pidot.

Ruhtinaan talossa valmistettiin pitoja maan miehille. Ruhtinatar kävi palveliatterensa kanssa niiden huoneiden läpi, jossa keittiön varat säilytettiin; siellä riippui pitkässä rivissä sianliikiöitä, pyöreitä makkaroita ja savustettuja härjänkieliä; hän riemuitsi noista runsaista varoista, antoi ottaa ales, mitä tarvittiin keittiöön ja käski palvelijattaria leikkaamaan merkin herkkupaloihin, jotta paloittaja siten tietäsi asettaa ne vanhimpien pöydälle. Sitten meni hän viileään kellariin, joka kiviholvineen ja maan sekä turpeiden peittämänä oli eräässä nurkassa, johon auringon säteet juuri niukalta tunkivat; täällä valitsi hän tynnyrejä, jotka sisältivät voimakasta olutta, ja simaruukkuja sekä katseli epäröiden joitakuita isoja, kummallisia saviastioita, jotka olivat eräässä nurkassa, puoleksi maahan kaivettuina. -- Minä en luule ruhtinaan tulevan haluamaan viiniä, mutta jos hän käskee sitä tuomaan, niin käskekää juomanlaskijaa ottamaan tuon pienen astian, sillä ne muut ovat suurempata juhlaa varten. Ja pitäkäätte itse silmältä, ett'eivät ne kömpelöt miehet särje sitä kallista astiaa, se on olkiin käärittynä kuljetettu hevoisten ja miesten avulla suurella vaivalla tänne velsiläisten maasta, ja tuo pitkä matka voisi mennä turhaan poikien varomattomuuden kautta, kun he ovat päihtyneet simasta. -- Vielä kerran heitti hän vakaisen silmäyksen pitkin avaraa varastohuonetta. -- Täällä on kylläksi varoja ruhtinaankin perheelle, ja monta hauskaa vuotta voi sima ilahuttaa miesten sydämiä; suokoon jumalat meidän miesten tyhjentävän ne kaikki riemulla ja kunnialla. Ja kuulehan, Frida, me tiedämme kyllä, mitä miehet tarvitsee, mutta juomakemuissa pettää joskus laskut, vaikka ne olisivat runsaammaltakin otetut. Anna tuoda ylös varoilta vielä kolme ruukkua vanhaa simaa, ja sano juomanlaskijalle, että jos miehet ovat rauhallisella päällä ja rehellisessä keskustelussa, tarjottakoon lopulta tämäkin heille, mutta jos he kiukustuvat toisiinsa ja riitelevät kiivaudessaan, pitää hänen kaataa heille varovaisuudella, ett'ei mikään suuri onnettomuus meitä kohtaisi.

Ruhtinatar ohjaisi nyt askeleensa keittiörakennukseen, jossa suuret valkeat leimusi kiviarinoilla. Huoneen ulkopuolella työskentelivät nuoret miehet uhrieläinten, suurten hirvien ja kolmen metsäsian, paloittamisella sekä lihan kiinnittämisellä, pitkiin paistinpuikkoihin. Mutta tytöt istuivat pitkissä riveissä höyhentämässä lintukasaa, tahi pyörittelivät kämmenillänsä ryytinsekaista vehnätaikinata suuriksi leiviksi. Ja kylän pojat odottivat hymysuin sitä hetkeä, jolloin nuorukaiset kääntäisivät puikkojansa, että hekin saisivat osansa sankarein pidosta.

Sill'aikaa laittoivat ruhtinaan miehet suuren salin reilaan. Se avara rakennus sijaitsi pihan keskellä kokoonliitettynä paksuista, honkasista hirsistä; yhdet portaat johtivat avatulle ovelle ja sen sisässä oli katto-orsia kannattamassa kaksi riviä korkeita puupylväitä, ja näistä pylväistä seiniin asti oli kolmella sivulla korkopermanto; keskellä sisäänkäytävän vastapäätä sijaitsi kunniaistuin isännälle sekä ylhäisimmille vieraille ja sen vieressä kauniisti koristettu, lehtimajan muotoinen istuinsija perheen naisille, että lie olisivat tilaisuudessa katselemaan pitoja niin kau'an, kuin heitä halutti. Ja nuoremmat miehistä koristivat lehtimajan kukkivilla oksilla, joita he olivat taittaneet lehdossa. Mutta ulkona tuli Wolf, ajaen suurta vaunua täynänsä kaisloja ja kalmusruokoa, joita hän oli ollut lähellä olevan lammin rannalta ottamassa ripottaaksensa niitä laattialle.

-- Täällä, muukalainen, on hyvä olla, -- puhutteli Wolf tervehtiessänsä Ingoa, -- sinuakin vastaan on ruhtinas ollut laupias, sinä kävelet uudessa pu'ussa, jonka meidän vaimot ovat kutoneet. Miltä tuntuu Thüringiläisten tyttöjen kutoma kangas?

-- Mitä hyvästä sydämestä tarjotaan, tuntuu aina saajalle hyvältä, -- vastasi tämä hymysuin. -- Minua ilahuttaa taaskin kuullani äänesi, sillä monta päivää perätysten olet sinä ollut poissa.

-- Me pojat pyydystimme koirain kanssa juhlapaistit metsästä, -- vastasi nuorukainen, -- Auta, Theodulf, -- huudahti hän eräälle seuralaisellensa, -- pitääkö minun yksinäni purkaman kuorma?

Theodulf, muuan uljas miesi joukosta, tarttui jäykillä käsivarsillaan kaisloihin ja puhui olkansa takaa muukalaiselle: -- Ken on tottunut anomaan vieraalta vaatetta, ei pitäisi seisoa työtönnä, koska ei paremmatkaan miehet säästä käsiänsä.

Ingo katsoi synkkänä puhujaan, joka oli pitkävartaloinen soturi ja pitkä arpi poskipäässänsä; ruhtinaan miesi vastasi muukalaisen silmäykseen yhtäläisellä jäykkyydellä, toisen viha yltyi toisen silmäyksistä, kunnes kumpaisenkin silmät säihkyivät tulta toisillensa. Mutta voittaen itsensä hillitsi Ingo vihansa ja vastasi kääntäen selkänsä: -- Jos olisit pyytänyt ystävällisemmin, olisin mielelläni täyttänyt pyyntösi.

Mutta vartija kuiskasi hänelle: -- Ole häntä ärsyttämättä, hän on julma miesi, joka mielellään pitelee aseita; hän on ruhtinattaren sukulainen eikä ole palvelija, kuten me olemme, sillä hän on jaloa sukua ja on ainoastansa joksikuksi ajaksi ruvennut palvelukseen sekä tulee kerran perimään isänsä omaisuuden. Eihän ole ihme, jos kaislat hänen sormiansa hierovat kun hän niitä kantaa.

-- Ken palvelee, hänen täytyy myöskin kantaa, -- vastasi Ingo synkkänä.

Mutta vaimotkin kiinnittivät huomionsa muukalaisen juhlapukuun. Katsokaapa, kuinka uljaana muukalainen kuljeskelee ruhtinattaren lahjoittamassa nutussa, -- sanoi Frida Irmgardille.

-- Jalo mieli aateloi huonommankin pu'un, -- vastasi Irmgard.

-- Huonomman? -- huudahti Frida, -- nuttu on parahinta kangasta mitä meidän arkuissamme on, sen minä kyllä tiedän, sillä minä joku aika sitten sen ompelin. Minusta tuntuu kummalliselta, että ruhtinatar tuhlaa niin hienoa kangasta muukalaista varten.

-- Ei kait se mies ole mikään joutava, -- vastasi Irmgard.

-- Se minunkin luuloni on, vastasi Frida uteliaana, sillä minä näin äsken ruhtinattaren kohdatessaan puhuttelevan häntä äsken pihassa; kumpaiseltakin puolelta tehtiin herrastervehdyksiä; ruhtinatar hymyili hänelle ja silitteli hänen vaatteitansa, aivan kuin olisi hän ollut tälle joku läheinen sukulainen.

-- Kun muukalainen eilen illalla tuli liedelle, jonka ääressä miehet olivat koolla, -- vastasi Irmgard, -- laski minun isäni sitä ennen huolettomasti leikkiä miesten kanssa, mutta nähtyänsä muukalaisen, muuttui hänen olentonsa, hän nousi ylös mennäksensä muukalaista vastaan, mutta ei sitä kuitenkaan tehnyt; juhlallinen oli kuitenkin sitten hänen käytöksensä, ja aterialla oli sellainen äänettömyys, kuin jos lähettiläs kuninkaan hovista olisi istunut kunniasijalla.

-- Muukalainenkin astui, -- jatkoi Frida innokkaasti, -- sisääntullessansa rivakkaasti ruhtinasta vastaan, ikäänkuin olisi hän tahtonut istua kunniasijalle, ja yhden miehistä täytyi nyäistä häntä nutusta takasin paikallensa, ett'ei hän unohtaisi kunnian vaatimuksia.

-- Sen minä näin, -- nyökkäsi Irmgard; -- hän naurahti silloin. -- Ja tätä muistaessansa naurahti hän itsekin.

-- Ja kuitenkin istuu hän kaikkein alimaisella istuimella, -- huudahti Frida, -- ja nyt kun tuo suulas Wolf taaskin panee suuren kielensä liikkeelle, täytyy muukalaisen kuulla pojan viisautta.

-- Jos se on salaisuus, -- lausui Irmgard hiljaa, -- saamme me tytöt sen kyllä kaikkein viimemmäksi tietää.

-- Mutta sinä itse, -- muistutti Frida, -- olet sen jälkeen ollut häntä kohtaan sangen vähän ystävällinen. Me olimme kuitenkin ensimäiset, joita hän kohteliaasti tervehti, ja kolmen päivän ajalla olet sinä kieltänyt häneltä kaiken kanssapuheen. Tylyksi tulee kait miesi sinua nimittämään ja kovasydämiseksi, itse ei hän rohkene sinua puhutella, koska hän on tullut tänne hädässä olevana miehenä, tervehdi siis sinä häntä vihdoinkin tervetulleeksi.

-- Tehkäämme, mikä kohtuullista on, -- vastasi Irmgard. Hän meni vastahakoisesti noiden nuorten, uljaiden miesten joukkoon, jotka olivat ruhtinaan seurueena, kun hän ratsasti kyläin läpi tahi ensimäisenä taisteli tappelussa. Mutta lähestyessänsä muukalaista häpesi Irmgard puhutella häntä muiden kuullen, vaan pysähtyi Theodulfin luona ja sanoi: -- Myöhään kaikui illalla sinun metsätorvesi portin ulkopuolella, oliko saaliisi runsaskin, orpana?

Theodulf punastui riemusta kun ruhtinaan tytär tervehti häntä ennen muita, hän kertoi tälle metsästysonnestansa ja johti hänet erään aituuksen luokse, jossa kaksivuotias karhu istua jörötti. -- Koirat iskivät kiinni sen turkkiin, minä sidoin sen hihnoilla ja kannoin sen elävänä kotiin, hänestä, saavat kaiketi kylän lapset leikkitoverin.

Kun Irmgard oli katsellut karhua, ja meni pois Fridan seurassa, huudahti tämä nuhdellen: -- Kohteliaillapa sanoilla puhuttelitkin muukalaista.

-- Minä olin kylläksi likellä, -- vastasi Irmgard, -- ja kuitenkin oli hän vaiti.

-- Hän tietää paremmin, miten ruhtinaan tyttären tulee käyttäidä, -- vastasi Frida.

Mutta Irmgard piti sitten vierasta silmältä, ja nähdessään tämän seisovan nojaamassa aitaa vastaan erillänsä toisista, meni hän yksinänsä tämän ohitse, pysähtyen ikäänkuin sattumasta ja lausui:

-- Pääsi kohdalla olevassa seljapuussa pesii pieni, harmaja lintu, yöllä lauleskelija. Tytöt rukoilevat joka ilta näätää ja pöllöä, etteivät ne hävittäisi sen pesää. Jos se laulaa sinulle, kuultele ystävällisesti, että se iloitsisi sinun hyvänsuovasta mielestäsi. Sen sanotaan laulussansa muistuttavan jokaiselle kaikkia, mitä tälle on rakasta.

Ingo vastasi avosydämisesti: -- Jokainen siivekäs olento, haukka ilmassa ja laululintu pensaassa, laulavat samaa laulua muukalaisen korviin, ne muistuttavat hänelle isänmaatansa. Siellä minun äitini ripoitti talvieinettä linnuille, että ne laulaisivat hänelle hyviä enteitä elämässänsä. He ovat aina siitä alkaen näyttäneet uskollisilta. Monta kertaa ovat nuot metsän lähettiläät höyhenpu'uissansa varoittaneet pakoisalla olevaa miestä arolla ja metsässä uhkaavista vaaroista. He ovat tulleet hänelle toveriksi kovassa kohtalossansa; samoinkuin hän kulkevat nekin koditoinna maailmassa ja samoinkuin hän elättävät nekin itseänsä saaliilla, jota sattuvat saamaan tahi antimella, jonka joku ystävä heille lahjoittaa.

-- Mutta kuitenkin löytävät ne kaikkialla villahöyteitä, joista rakentavat pesänsä, -- vastasi Irmgard.

-- Mutta mihin saa maanpakolainen rakentaa majansa? -- kysyi vieras vakaisena. -- Se, joka seisoo oman kotinsa kynnyksellä ja katselee hevoisia isältään perityllä laitumella, ei voi käsittää miten puutteet jäytävät uljaan miehen sielua, kun hänen täytyy ottaa vastaan lahjoja, vaikka haluaisi itse niitä antaa.

-- Sinä valitat sen huoneen antimista, joka on ottanut sinut liedellensä? -- kysyi Irmgard nuhdellen.

-- Onnelliseksi ylistän minä sitä perheenisää ja emäntää, jotka rikkaassa kodissansa osoittavat ystävällisyyttä muukalaiselle, -- vastasi vieras. --. Mutta ilman kiintokohtaa leijailee sen miehen ajatukset, jolle he ovat suoneet nurkan penkillänsä. Sillä yhä tutkii vieras arkana isännän kasvoja, josko tämä edelleenkin pysyy hänelle ystävällisenä. Jokainen talossa oleva voi varmasti turvautua oikeuteensa, ainoasti ventovieraalle on se maa, jota hän polkee, ikäänkuin ohut jää, joka kentiesi murtuu hänen allansa huomenna, ja niin usein kuin joku suu avautuu häntä puhuttelemaan, ei hän tiedä, josko sanat tulevat sisältämään hänelle kunniaa tahi pilkkaa. Älkäätte suuttuko minuun tästä valituksestani, -- pyysi hän. -- Sinun silmäsi ja sinun sanasi ovat houkutellet ilmi salaisia murheita minun rinnastani, ja typeränä rohkenin minä puhua avosydämisesti sinulle. Minuun koskisi kipeästi, jos olen pahoittanut mielesi.

-- Sinun sanojasi tulen minä tästälähin muistamaan, -- vastasi Irmgard hiljaa, -- niin usein kuin näen yksinäisen matkamiehen meidän pihassamme. Mutta usko minua, moni tervehtii sinua täällä tervetulleeksi. Thüringiläiset rakastavat reipasta mieltä ja iloista seurapuhetta, näyttäydy tänään sellaisena naapurien joukossa, ja, jos minä saan antaa sinulle hyvän neuvon, älä karta meidän nuoria miehiämme, kun he harjoittavat sankarileikkejänsä. Sillä minä uskon sinunkin voivasi päästä voittajaksi kilpailussa. Jos sinä saat kiitosta naapureiltamme, riemuitsee meidänkin talo, sillä isännän kunnia on, kun hänen vierastansa ylistetään. Myöskin huomaan minä isäni toivovan sinun parastasi.

-- Hän nyökkäsi punastuen päätänsä ja poistui muukalaisen luota.