Part 16

Uhaten nosti kuningatar kättänsä; silloin kuului ääniä kukkulalta. -- Tännepäin, Ingo, -- huudahti Irmgard hätääntyneenä, -- tule auttamaan vaimoasi! -- Ingo tuli, rientäen ales Irmgardin lähellä olevaa, jyrkkää polkua myöten ja näki hämmästyneenä puolisonsa maassa ja hänen edessään, ratsunsa seljässä ylpeänä istuvan kuningattaren ynnä hänen seuralaisensa. Hän meni vaimonsa ohitse ja notkisti kunnioituksella päänsä ja polvensa Gisela-rouvalle. -- Tervehditty olkoon Thüringiläisten mahtava hallitsijatar, -- lausui hän iloisesti, -- kunnioituksella tervehdin minä sinun jaloa päätäsi; suo suosiosi uskollisen orpanasi kodille! -- Kuningattaren kasvot muuttuivat, nähdessään urhon seisovan edessänsä iloisena ja kunnioittavassa asemassa, ja hän lausui ystävällisesti: -- Terve sinullekin, orpanani!

-- Eikö kukaan ole niin kohtelias, että auttaisi kuningatarta hevoisen seljästä? -- huudahti, Ingo ja tarjosi kuningattarelle jalkansa ja kätensä, auttaaksensa häntä ales. Gisela-rouva tarttui kädellään hänen kähäriinsä, pitääksensä niistä kiinni ja luikui hänen jalkansa avulla ales.

-- Suo anteeksi, orpanani, -- jatkoi Ingo kuningattaren seisoessa hänen edessänsä maassa, -- eipä ole säädyllistä, että minun vaimoni istuu alastoinna kuningattaren ja vieraan miehen silmäin edessä; lainaa hänelle viittasi, jotta hän voisi siivosti mennä pois, -- ja sukkelalla tempauksella tarttui hän kuningattaren viittaan siltä kohdalta, jossa se oli kiinni soljella, sekä nykäsi viitan pois hänen olaltansa. Kuningatar vaaleni ja otti askeleen takaperin, mutta Ingo kietoi viitan vaimonsa ympärille, nosti hänet seisovallensa ja lausui hänelle, osoittaen tietä: -- Jätä meidät!

Irmgard kietoi itsensä ja poikansa tuohon laajaan viittaan ja meni polkua ylöspäin. Mutta Ingo kääntyi taaskin kuningattareen ja näki tämän taistelevan voidakseen hillitä itseänsä, ja että Sintram oli hypännyt ales hevoisensa seljästä sekä lähestyi paljastetuin miekoin. Mutta kuningatar viittasi hänelle, ja Sintram vetäysi totellen takasin.

-- Rohkea se käsi oli, joka otti kuningattaren viitan, mutta miehen tulee puollustaa perheensä kunniaa; sinä, Ingo, olet rohkeasti korvannut, mitä me kiivaudessamme unohdimme, enkä minä ole siitä sinuun vihoissani. -- Hän viittasi toistamiseen seuralaisellensa, Sintram meni kau'emmaksi hevoisineen, ja Ingo seisoi yksinään kuningattaren edessä. -- Niin on käynyt kuten minä toivoinkin, -- lausui Gisela-rouva, -- sinä seisot minun silmieni edessä, Ingo, kuten muinoin, koska minä salin portailta lausuin sinut tervetulleeksi; ja samoin kuin silloin tulen minä nytkin luoksesi ystävällisellä mielellä. -- Ja hän jatkoi vakavammin: -- Sinulla on minun maassani vihamiehiä, jotka uhkaavat sinun onneasi, ja korkealle kuuluu heidän kostonhuutonsa kuninkaanlinnassa; minun kansalaiseni, Burgunditkin, valittavat, kuten olen kuullut, sinun ryöstävien miestesi tähden.

-- Sinä tunnet tavat maanrajalla, kuningatar; minun mieheni ovat itse kostaneet vahingon, jonka muukalaiset heille ovat tehneet. Mutta jos minun mieheni ovat tehneet jollekin Thüringiläiselle vääryyttä, olemme me rientäneet antamaan vääryyttä kärsineelle korvausta; pidä sinäkin, kuningatar, rauhaa, jota Ingo ja hänen rajakansansa toivoo sinun vallaltasi.

-- Sillä urholla, jonka minä muinoin tunsin, oli suurempi kunnianhimo, kuin Burgundein lehmäin ajaminen suojelusmuurinsa sisäpuolelle, -- ivasi kuningatar.

-- Mies, joka levotoinna kuljeksii ympäri maailmaa, veistelee mielellään itsellensä katoksen, jonka alla hän isäntänä voi hallita, vastasi Ingo.

-- Epävarmalta näyttää minusta katos, -- vastasi kuningatar, -- josta kansan huudot kutsuu ulos perheenemännän. Isä ja sulho, joilta sinä olet neitsyen ryöstänyt, vaativat sotaretkeä sinua vastaan, nuori kuningas tarvitsee jalosukuisiensa apua eikä voi kieltäytyä vaatimasta sinulta takasin ryöstettyä, ja minä pelkään tuhon tulevan sinulle, sillä ainoastansa suurella vaivalla on kuninkaan tahto tähän asti voinut hillitä noita kiukustuneita miehiä.

-- Sinun uhkauksesi, kuningatar, pakoittaa minua vieläkin suuremmalla voimalla suojelemaan taloani; jos sota on lähellä, on se minulle tervetullut; lieden ääressä riippuva miekka ruostuu.

-- Mieletöin, -- huudahti kuningatar ja astui lähemmäksi, -- aivan huoletoinna elät sinä täällä metsässä, sill'aikaa kun pyydystäjät lähestyvät sinua joka taholta. Caesar on alkanut uuden sotaretken Alemaneja vastaan ja sinuakin etsii hänen kostonsa; hän on tarjonnut liittoa Burgundeille, ja Gundomar on käskenyt miehensä aseisiin.

-- Caesarista sinä puhut, -- lausui Ingo. -- Kiitos, kuningatar, tästä hyvästä sanomastasi! Sentähden minun miekkani helähtikin, ja sieltä lähestyy sankari, jota minä olen yöt ja päivät ikävöinyt: -- Hänen silmänsä loistivat ja hän tarttui miekkaansa.

-- Hyvin sinä, urho, puhut, -- lausui Gisela, itsekin innostuneena hänen tulisesta luonnostansa, -- turha vaiva olisi peloitella sinua vaaroilla. Minä olen tullut varoittamaan sinua, sillä minä voin tarjota sinulle mahtavampia liittoja kuin metsän ja rajamaiden talonpojat. Ingo-orpanani, mieluummin uskon sinulle kuin kenellekään muulle miehelle nuoren kuninkaan ja itseni; minä haluan saada sankarin, joka sodassa voi johtaa minun miehiäni ja opettaa poikaani, miten mainetta voitetaan. Sellaiseen kunniaan olen minä sinut määrännyt, ja saadakseni sinut kuninkaanlinnan palvelukseen olen saapunut tänne.

Ingo seisoi hämmästyneenä ja ankarasti pyöri ajatukset hänen päässänsä. Hänen edessänsä seisoi tuo kaunis nainen, jolla oli kuninkaallinen kruunu ja ojensi kätensä hänelle; rukoillen tarjosi tämä hänelle sitä, mikä oli ollut uljaimpien sankarein mieliteko ja toivo.

-- Sinun ollessasi lasna, -- jatkoi Gisela-rouva syvästi liikutettuna; -- liitti isämme meidän kätemme yhteen; sinä kasvoit kansan keskuudessa ylistetyksi sankariksi, ja minä onnettomaksi naiseksi kuninkaan linnaan; silloin kosketti taaskin sinun kätesi hyväillen minun kättäni. Se, mikä silloin eroitti sinut kuningattaresta, on sittemmin kadonnut liekkeihin roviolla. Nyt tulen minä kutsumaan luokseni jaloimman kaikista näiden maakuntain sankareista. Molemmatkin rukoilemme me samaa ylhäistä jumalaa, joka on meidän esi-isiemme kanta-isä, sillä jumalallista sukua me olemme kumpikin, me voimme kohottaa päämme korkealle kaiken maailman kansan yli, sinä ja minä; meidät on näkymättömät jumalat itse määränneet kansan hallitsijoiksi. -- Kun Ingo kuningattaren huulilta kuuli samat sanat, joita hän itse oli lausunut, katsoi hän ikäänkuin huumautuneena kuningattareen, joka jumalattaren tavoin tahtoi ohjata hänen kohtaloansa.

-- Nyt kuului kukkulalta kolketta, kuningattaren viitta putosi ales ja kaukana kuului yhä hiljempaa erään lapsen heikko valitus.

-- Tämä puku sopii lemmitylle sankarille, -- lausui kuningatar, koskettaen kädellään hänen olkapäähänsä; Ingo kohotti päätänsä.

-- Hädässäni kuulen minä heikon äänen, -- lausui hän itseksensä, minä kuulen pienen poikani valittavan minun tähteni ja minä seison kuningattaren edessä kuten unesta herännyt mies. Minä olen sidottu erääsen, joka minusta on henkeänikin rakkaampi. Kaiken on hän hyljännyt minun tähteni, ja miesteni piirissä olen antanut hänelle lupaukseni pitää hänestä isällistä huolta ja ainoastansa hänen kanssansa jakaa vuoteeni hänen aviopuolisonansa. Kuinka voisin minä paeta hänen luotansa ja tulla kuninkaanlinnaan?

-- Ei sanaakaan enään, Ingo, -- huudahti Gisela-rouva, ja hänen poskensa hehkuivat, -- muista, että sinä ojensit minullekin kätesi, muistelehan sitä yötä, jona minä pidätin kuningasvainajan miekan. Kun minä sillä kertaa pelastin henkesi, liittivät näkymättömät jumalat meidän kohtalomme yhteen. Minun omani sa olet, minun yksinäni, ja kalliin hinnan minä sinusta olen maksanutkin.

-- Jalomielisen ja sankarinaisen tavalla olet sinä tehnyt minua kohtaan, -- vastasi Ingo, -- ja kiitollisena tulen minä pysymään sinulle niin kauan, kuin elän.

-- Häpeä sellaiselle kylmälle tervehdykselle, -- lausui kuningatar tuimetuksissansa, -- ja häpeä sellaiselle urholle, joka ainoastansa sanoilla osoittaa kiitollisuuttansa siitä, että eräs nainen hänen tähtensä on antanut itsensä alttiiksi kuolonjumalien kirouksille. Niinkö vähän käsität, mitä silloin tein, kun pidätin oman puolisoni miekan? Minä kutsuin esiin pahuuden voimat, epäluulon ja salaisen vihan, omaa henkeäni vastaan, sappi on siitä ajasta asti ollut minun juomani ja erään toisenkin, jokainen sana on herättänyt epäluuloa, jokainen yö on ollut levotoin. Minun huoleni, sydäntä kalvava huoleni, oli yöt ja päivät, että minun vielä piti henkimän päivän valossa, sill'aikaa kun se toinen jatkoi juomistansa hurjien miestensä kanssa.

-- Jos sinä olet kärsinyt kuoleman tuskaa minun tähteni, -- lausui Ingo liikutettuna; -- niin kutsu minua, koska vaara sinua uhkaa, ja mielelläni tulen verelläni korvaamaan sen osan taakasta, jonka minun olisi pitänyt kantaa.

Kuningatar tuskin kuulikaan hänen sanojansa; hän astui lähemmäksi ja kuiskasi käheällä äänellä: -- Niinkö valmis oletkin, lemmittyni? Kentiesi, ett'ei se toinen olisi kuollut, jos et sinä mainittuna yönä olisi ollut minun huoneessani.

Urho säpsähti takaperin, hänen poskensa vaalenivat vastatessansa: -- Luuletko, kuningatar, tulleesi rakkaammaksi minun sydämelleni rasittamalla näin omaatuntoasi ankaralla rikoksella?

-- Miksi sinä tuijotat minuun ikäänkuin olisit kivestä? -- huudahti Gisela-rouva, tarttuen hänen käsivarteensa ja pudistaen häntä. -- Me kumpikin, sinä ja minä, emme voi kauemmin yhdessä elää maailmassa, jos et sinä seuraa minua.

Vihastuneena tempasi urho itsensä irti hänen kädestänsä. -- Jos sinä olet salaa öisellä työllä koonnut kostavien jumalien uhkaa minun pääni varalle, olen minä valmis kärsimään rangaistukseni, mutta vapaana sinusta enkä riippuvana kuin orja sinun elämästäsi.

Kuningatar katsoi terävästi hänen silmiinsä ja nosti vitkallisesti käsivarttansa sekä puristi uhkaavana nyrkkiänsä. -- Arvat ovat heitetyt, joihin onnen jumalatar on piirtänyt minun ja sinun tulevaisuutesi. Sinä olet valinnut, Ingo, ja se merkki, jonka sinä olet saanut, tietää onnettomuutta. -- Hän kääntyi pois, hänen povensa kuohui ankarasti, mutta hänen silmänsä pysyivät kyynelettöminä, ja hänen kasvonsa olivat liikkumattomat, ikäänkuin olisi ne olleet kiveen valetut, kun hän, osoittaen laskevaa aurinkoa, puoliääneen lausui: -- Jää hyvästi huomeneksi! Kiivaasti meni hän hevoisten luo. Ingo potkasi jalallansa kuningattaren viitan ales kalliolta ja riensi kotiinsa päin samaa tietä, jota Irmgard'kin oli mennyt.

11.

Salaman isku.

Niiden ahtaiden käytävien läpi, jotka johtivat lähteeltä linnan pihaan riensi Ingo porttia kohden. Hän huomasi sen suljetuksi sekä miesten vartioimaksi ja tornista huusi Berthar hänelle:

-- Katsopas syrjään, kuninkaani, tuolla laaksossa ratsastaa kuningatar seuralaisineen rajaa kohti. Niin kiirettä ei ole kellään, jonka mieli on huoletoin.

-- Hän erkani minusta vihassa, isä. Berthar ymmärsi päämiehen synkistä kasvoista, mitä hän sanoilla ei ollut lausunutkaan.

-- Kun paimen, -- virkkoi hän, -- ajaa pois suden karsinasta, ei tuo ärsytetty eläin palaja kolmeen päivään, mutta naarassusi rohkenee jo seuraavanakin yönä tehdä sisäänmurron. Koska odotat sinä, Marvingein paimen, päällehyökkäystä laumassasi?

-- Huomenna, -- vastasi Ingo.

Vanhus nyökkäsi päällänsä: -- Tuolla pohjoisessa päin ei ole rauhaa maassa. Vahtitornissa, jonka me rakensimme sinun maasi rajalle, seisoo Radgais; hän on viisas mies ja pitää kyllä vihollisia hyvin varalta, sillä hän on puhutellut Volkmaria ja tietää kuningattaren aikovan keittää uuden liemen Thüringiläisille. Siitä huolimatta ei ole hänen tornistansa näkynyt yhtään savua, päivä on valoisa, ja ilma kirkas; minä pelkään, herra, ett'ei hän vapaaehtoisesti ole ummistanut silmiänsä.

-- Kuningatar ratsasti metsäteitä karttaaksensa vahtitornia, -- vastasi Ingo. Mutta samalla hetkellä kun hän antoi silmäyksensä tähystellen lennellä avaruuteen, ilmausi kultaisella lännen taivaalla valkoista savua; yhä korkeammalle nousi savupatsas ja synkkeni yhä enemmän.

-- Me ymmärrämme varoituksen, -- lausui Berthar; -- kuningattaren miehet tunkevat rajan yli. Sydämestäni toivon vartijan pääsevän heiltä pakoon.

-- Heitäpä silmäyksesi eteläänkin, Berthar, siellä nousee meitä vastaan vanha vihollisemme. Kolmannen kerran hieroo Caesar kauppaa meidän hengestämme, ja tällä kertaa vaatii hän Burgundein hävittämään meidät sukupuuttoon. Kuningatar uhkaili veljensä, Gundomar'in, asevoimalla.

Taaskin tutki vanhus päämiehen kasvoja ja näki niiden vakaisuudesta, että päämies oli aikeissa taistella elämästä ja kuolemasta. Silloin veti hän kovempaan vyönsä ympärilleen ja lausui katkerasti hymyillen: -- Lyhytpä aika sallitaankin meille kaunistaaksemme kartanomme kahdelle kuninkaalle. Mutta sinun miehesi ovat pian valmiit, me olemme jo kauan odottaneet itsellemme sellaista kunniaa, ja se, joka kutsumatta aikoo aterioida meidän joukossamme, tulee kait itse korppein ja kotkien ateriaksi. Käske, kuninkaani; sinun miehesi ovat valmiit sotimaan.

-- Sytytä vartijarovio, -- käski Ingo, -- ja lähetä tiedustelijoita eteläiselle rajalle sekä käske kehoittamaan talonpoikia kylissä piiloittamaan heikon väkensä rytöhakkauksien taakse ja lähettämään meille kaikki sotaan kykenevät miehensä.

Silloin antoi Reithar kaikuvalla äänellä kuulua Vandalein vanhan sotalaulun kartanolla: -- Aseisiin, te nuoret joutsenet, kantakaatte esille rautakulppo ja sytyttäkää liekki palamaan; tänä yönä tulette te alkamaan mainehikkaamman tanssin kuin palavien puupökkelöiden ympärillä.

Heti senjälkeen leimusi suuri valkea kukkulalla, ja aseellisia miehiä ratsasti nelistäen vuorta alespäin.

Irmgard istui siinä korkeassa morsiushuoneessa, jonka Vandalit kerran olivat hänelle valmistaneet tammen oksiin. Kädessänsä piti hän äitinsä varoitusmerkkiä. Hänen silmänsä tuijotti ulos tyhjään avaruuteen. Kuullessansa alahalla linnapihassa puolisonsa askeleet, käänsi hän silmäyksensä sinnepäin nähdäkseen, tulisiko tämä hänen luoksensa. Mutta hän jutteli Bertharin kanssa. Vihdoin tuli hän ylös ja astuen hänen eteensä lausui hän: -- Kuningattaren viitta lensi ales syvyyteen, ja itse läksi hän vihoissaan meidän linnastamme.

-- Minä makasin lähteen yli olevalla kalliolla. Tuska ja häpy vaivutti minut maahan. Silloin kuulin puhetta ja vastauksia, minä näin puolisoni kumartuvan tuon vieraan vaimon puoleen ja kuulin tämän tekevän vaatimuksia hänen henkensä suhteen.

-- Sitten kuulit myöskin minun kieltäyneeni, -- vastasi hän suopeasti.

-- Sanat haihtuivat korvistani, sillä minun poikani valitti, ja minä kannoin hänet isänsä vuoteelle; kentiesi löytää tämä emintimän poikaselle.

-- Irmgard! -- huudahti hänen puolisonsa kauhistuneena, -- mitä ajatuksia sinulla onkaan?

-- Luuletko sinä minun tahtovani olla sinun tielläsi kuten kivi, joka estää sinun jalkaasi sankarin maineesta ja kuninkaan kruunusta? Minä olen kuullut kansalaisieni sanovan, ett'en minä olekaan sinun kunniallinen ja siveä aviovaimosi, ja häpäisevällä tervehdyksellä kohtasi minua kuningatarkin. Jos sinä lähetät jalkavaimosi kotiansa, tulee kuningatar taaskin sinulle suosiolliseksi, kuten hän ennenkin oli.

-- Sinä olet loukattu, ja sinun sanasi leikkaavat syvältä, -- vastasi Ingo, mutta minusta näyttää, ett'ei sinulla pitäisi olla syytä katkaista vaatetta välillämme, sillä eräs toinen miettii samaa ilkeöillä ajatuksilla. Hän tahtoo riistää sinulta puolison, mutta ei, kuten sinä luulet, valmistaaksensa hänelle häävuodetta. Sillä toisellaista lepopaikkaa aiotaan maanpakolaiselle Ingolle, ja tuolla alahalla laaksossa vieritellään jo kiviä sulkeaksensa hänet pimeään kammioon.

Irmgard hyökkäsi kiivaasti seisovallensa, ikäänkuin olisi käärme häntä, pistänyt. Mutta Ingo veti tuon vastahakoisen luoksensa ja lausui hellästi: -- Vaivaloinen on minun matkani ollut maailmassa; minä olin vielä lapsi, kun jo täydyin kuten metsänpeto kuljeksia laaksoissa hankkimassa elatustani, joka pitäisi minua hengissä, sill'aikaa kuin pyydystäjät hiipivät minun jäljissäni. Usein tuskaannuin minä elämääni, nöyrästi anellessani tähteitä muiden pöydältä ja nähdessäni isännän kolkon silmäyksen. Kuitenkaan en luule aivan maineettomana murtauneeni vihollisieni rivien läpi, ja rehellisesti olen ahkeroinut, saadakseni kerran riemulla istua sankarein salissa. Muinoin tuntui minusta viimeinen hyppäys vihollisten joukkoon suurimmalta onnelta, ja kun sotahuudot raikui, luulin kuulevani kuolemattomien huutavan heimolaistaan luoksensa. Vasta sinut nähtyäni, tulit sinä minulle omaa henkeänikin rakkaammaksi, ja minun silmäni aukenivat näkemään monta riemua tässä maailmassa; suloiselta tuntui minusta usein istuminen auringonpaisteessa ja naurahteleminen, kun pienet pukinpojat heittivät kippaa meidän pihassamme, ja mieheni tulivat kotia mehiläiskennot vasuissansa. Mutta kun jumalat soivat minulle sellaisen onnen, päättivät he myöskin, ett'ei se saisi kestää kau'an sekä samalla tuottaa turmiota sinulle, jota minä lemmin. Rohkealla väkivallalla täytyi minun saada sinut omakseni. Vielä köyhempi olet sinä minun vaimonani kuin kodissa ollessasi. Ei kukaan muut ole suositellut sinua paitsi minun hurjat mieheni ja uutisasukkaat, koska heillä oli vastoinkäymisiä siellä kotona. Usein olen minä huomannut, miten sinä maanpakolaisen kainalossa olet koettanut salata kyyneleitäsi ja niitä huokauksia, joita ikävä kotiisi sinussa synnytti. Tänään antoivat taivaalliset minulle merkin, viitan pudotessa. Mahdollista on, vaimoseni, että he tahtovat kutsua minut luoksensa, ja sentähden pidän minä nyt huolta, että minun lähtöni tulisi mainehikkaaksi ja vihollisilleni vaurioksi.

-- Ratsasta pois linnasta, -- lausui Irmgard, -- ja rakenna itsellesi uusi koti vieraassa maassa.

-- Petohan hiipii luolastansa koirien lähestyessä, eikä kansan ja maan isä.

-- Sinähän olet elänyt rauhassa onnellisen vuoden, sinä olet nostanut poikasi kilvellesi, ja vaimosi on levännyt sinun rinnallasi. Ajattele sitäkin, Ingo, ennenkuin valitset, -- Hän katsoi yhä ahdistuksella hänen kasvoihinsa.

Ingo meni vielä kerta noiden pienten akkunaluukkujen luokse ja katseli joka haaralle pimeään maisemaan. Taivas loisti kuni kirkkain kulta, ja alhaalla laaksossa nousi usva purosta. Hän katseli noita aallonkaltaisia kukkuloita, noita synkkiä metsiä, tuota hedelmällistä ketoa; sitte kääntyi hän vaimoonsa ja sulki hänet syliinsä. -- Kun runoilija lauloi salissa, ja sinä ennen muita kunnioitit muukalaista, silloin rakastit sinä minua sentähden, että minä johdin urhoja kuolon tiellä. Mikä on muuttanut mielesi, Vandaalin vaimo?

-- Tuska, jonka tunsin ajatellessani, että sinut menettäisin, -- vastasi Irmgard hiljaa ja painoi kasvonsa hänen rintaansa vasten.

Ingo piti häntä kiinteästi puristettuna itseensä. -- Korkealla kannoin minä päätäni, vaikka olinkin maanpakolainen mies, iloisena nautin minä kunkin päivän tuomaa onnea, sillä minä pidin elämätä vähäpätöisenä mainehikkaasen kuolemaan verraten, ylpeä olin minä uskollisuudestani kaikkia kohtaan, joille olin antanut lupaukseni, ja siitä, että viholliseni minua pelkäsivät. Ken tahtoo tallata lokaan tätä minun ylpeyttäni, hänet minä tapan tahi tappaa hän minut. Mutta ylpeämpänä kuin koskaan ennen, varustaun minä tällä kertaa tappeluun. Sillä vahvempana kuin koskaan ennen lähestyy vihollisen voima, ja sinä, lemmittyni, olet omilla silmilläsi näkevä, ylistikö runoilija syyttä sinulle urhoasi. Valmista itsesi, ruhtinatar, vastaanottamaan puolisosi kunniapäivää, sillä pian saat sinä morsiushuoneesi ympärillä kuulla joutsenten julmaa laulua ja nähdä pilvissä taivaan sillan, jota myöten urhot rientävät ylöspäin.

Tummemmaksi tulivat öiset varjot, vahtirovio leimusi ja levitti punaisen hohteen sekä savupilviä pihan yli, jossa miehet varustausivat puollustukseen. He raivasivat pihan rattaista ja työkaluista, kantoivat esille heittokeihäitä ja latoivat kasaan kiviä; vaimotkin olivat auttamassa, he toivat ahkeraan vettä lähteestä ja täyttivät salin vieressä olevat astiat ja sammiot. Sanantuojia tuli kylissä asuvan väen luota rientämällä pihaan, ja johtajien käskyt kaikuivat ympärysmuurin sisällä.

Irmgard astui Fridan seurassa ales korkealta yliseltä. Hän oli voittanut epäilyksensä ja ikäänkuin jumalattaren kannattamana kulki hän pihan poikki. Berthar hymyili mielissään hänet nähdessänsä. Hän nousi äkkiä seisovallensa maasta, jossa hän naulaili suurta heittokonetta, ja tervehti kuten soturi päällysmiestänsä. -- Noin on minusta mieluista, -- lausui hän, -- nähdä kuningatar koristettuna, hänen kasvojensa tyyneys sekä hänen rinnassansa oleva kultakoriste ilahuttaa minua. Niitä häitä minä ylistän, joissa morsian on noin yltäkylläisesti koristettu. Sillä iloisina me, pojat, taistelemme, nähdessämme meidän hallitsijattaremme urhottarena lähestyvän soturia. Mutta kuulehan vielä ystävällinen neuvo vanhuksen suusta. Hyvä emäntä olet sinä ollut hurjille pojille rauhan aikana, sinä olet pitänyt huolta kaikista ja ollut jäykkä kaikkia kohtaan, kuten oikean perheenemännän tuleekin olla, ett'ei rohkea silmäys tahi sopimatoin pilapuhe simasta päihtyneiltä miehiltä uskaltaisi ilmi sinun läsnäollessasi. Mutta osoitapa nyt taasen, jos hyväksi näet, suosiollista kohtelua sotureille, puhu heille kaikille ystävällisesti ja jaa heille anteliaasti varoja, joita sinulla on kellarissa ja aitassasi. Sillä en minä pelkää joutuvamme ru'oan ja juoman puutteesen sillä ajalla kun sota kestää; mutta moni lyö kovemmin ja lingoittaa aseensa voimakkaammin, jos häntä toverinsa seurassa kestitetään simalla ja runsaalla särpimellä. Tähän asti olemme me vaan väijyneet burgundilaisia rosvoja, mutta tällä kertaa tulee meillä olemaan työ, josta vastaiset sukupolvet tulevat kertomaan.

Irmgard ojensi hänelle kätensä, ja vanhus tarttui siihen kunnioituksella. -- Mitä minuun tulee, on nyt kaikki niin tapahtunut, kuten kauan olen toivonutkin, -- jatkoi hän, -- ahtaanpuoleinen taistelukenttä, tulinen ottelu ja minä päällikköni rinnalla. Yksi asia minua vaan tekee levottomaksi, se, että joukko, joka hänen kanssansa astuu taistelukentälle on niin harvalukuinen. Sillä sotajumala laskee mieluummin pellollansa joukottain kaatuneita miehiä kuin yksinäisiä korsia.

-- Tule tänne, Wolf, -- huudahti Berthar tuolle nuorelle Thüringiläiselle, -- sinä osaat oleskella sievästi naisten kanssa, ja he kehuvat sinun tanssitaitoasi. Sentähden pitääkin sinun ruveta heidän kaitsijaksensa. Johda naisia vierittämään ales kiviä kalliolta ja heittämään vettä tuleen, jos katto syttyy. Tuo kuopasta meidän kokoamamme härjän- ja hirvennahat ja levitä ne kosteat vuodat puukatolle, sillä lähin puiden lehviä ovat märät vuodat meidän parahin suojamme tulinuolia vastaan.

-- Lähempänäpä kuningasta luulin saavani seisoa, -- vastasi Wolf nuristen.

-- Ei kukaan estä sinua oikealla ajalla ottamasta osaa taisteluun, -- lohdutteli ukko, -- mutta kunniakkaampi kuin luuletkaan on sinun toimesi, sillä nuot tuolla ulkonakin tulevat kyllä naisten tavan mukaan kiistelemään siitä, kenen velli pohjaan palaa.

-- Sinä, isä, tarkoitat, että monelle meistä tulee huomenna kuuma päivä.

-- Monelle heistä, pitää sinun sanoa, -- vastasi Berthar. Pidä vaan huolta siitä, että rivakkana poikana saavutat onnen jumalattarien suosion.

-- En minä itseäni ajatellut, -- vastasi Wolf ja katsoi olkansa yli saliin päin.

-- Älä katso taaksesi, on laki sodassa. Kaikki, jotka tulevat jäljissäsi, pitäkööt huolta itsestänsä; ainoastansa niiden varalta pitää sinulla olla silmiä, jotka ovat sinun edessäsi.

Wolfin aikoessa nuoralla hinata märkiä vuotia katolle, tuli Frida hänen luoksensa ja alkoi ivallisesti lausua: -- Kunniakkaanpa toimen sinä olet saanutkin, ja pahalta haisevat ne matot, joita sinä meille levittelet. Jos sinä rupeat kamaripalvelijaksi, joka meitä, naisia puollustat, pysyy viholliset mielellään meistä kymmenen askeleen päässä ja kääntävät kauhistuksella pois nenänsä.