Part 13

Samana iltana seisoi kuningatar odottamassa tornikamarissansa; öiset linnut istuivat muurilla ja valittivat sitä onnettomuutta, jota tuolla sisällä hankittiin eräälle ihmiselle; kovassa ilmavedossa, joka tunki sisään avatusta akkunasta, liehui vahasoihtu ja heitteli tuon kauniin naisen varjoa sinne tänne seinällä. Gisela-rouva seisoi keskellä huonetta, puettuna juhlavaatteisiin ja punainen, kuninkaallinen valtija-koristus otsallansa; hänen kalpeat kasvonsa olivat kumarruksissa eteenpäin ja kätensä lujasti kokoonpuristetut, ikäänkuin aikoisivat ne tehdä jonkin väkivaltaisen työn -- Jos sinä, Ingo, lähdet täältä pois, -- lausui hän itseksensä, -- tuotat sinä minulle tuskan, katkeramman kuin kuolema, ja jos sinä jäät tänne, silloin on kolmesta hengissä olevasta yksi liikaa. Hän säpsähti ja kuulteli taaskin, alahaalta kuului puhetta ja hiljaista aseen kalsketta. Silloin tempasi hän soihdun sen korkeasta jalasta ja piti sitä ulkona akkunasta niin, että savu ja leimuava liekki liehui tornin räystään lähellä, ja tarhapöllöt lensivät peljästyneinä ilmaan. Muutaman silmänräpäyksen kuluttua vastasi kaukaa yksinäinen metsästyshuuto, kuningatar veti soihdun takasin ja asetti esiripun akkunan aukon eteen.

Kiviportaissa kuului miehen askeleita. -- Hän se on, lausui kuningatar hiljaa. Mutta kun ovi aukeni, säpsähti hän takaperin, sillä Bisino-kuningas astui sisään; synkät olivat hänen kasvonsa, ja tuo kömpelö mies oli puettu panssaripaitaan; päässänsä oli hänellä teräskypäri ja hänen miekkansa kahvassa säkenöi veripunainen kivi. -- Kuningatar on koristettuna ikäänkuin juhlaa varten, -- lausui hän vihaisesti.

-- Sinähän sen olet tahtonut.

-- Minä tahdonkin olla näkymätöin todistaja sinun keskusteluusi hänen kanssansa, ja että hänelle sanoisit kaikki niin, kuin minä olen käskenyt, kuultele nyt minun varoitustani: tornin juurella odottaa kaksi kovakouraista miestä minun seurueestani; jos hän menee ales minun olemattani mukana, ei hän pääse elävänä kynnyksen yli.

-- Viisas oli kuninkaan keksintö, -- lausui Gisela kolkosti. Silloin sattui hänen silmäyksensä kuninkaan miekkaan, ja hän lausui: -- Verisenä loistaa kivi kuninkaan miekassa, se on sinun esi-isäisi surma-ase. -- Ja koettaen väkisin voittaa kauhuansa, jatkoi hän: -- Kuningattaren huone on muutoin tavallisesti rauhoitettu miesten miekoilta. Miksi loukkaa kuningas minun oikeuttani?

-- Se tapahtuu ainoastansa varovaisuudesta, Gisela, -- vastasi kuningas tuikeasti. Hän meni huoneen perälle, avasi pienen syrjä-oven ja katosi sen kautta.

Taaskin seisoi kuningatar yksinänsä, ja hänen ajatuksensa riehuivat tuimassa kapinassa. -- Kuunteleva kuningas miettii väkivaltaa, ja minun pitäisi auttaa häntä konnamaisessa työssänsä.

Silloin kuului ulkoa Ingon askeleet, ja hän astui sisään panssaripaidatta sekä miekatta. -- Kiitän sinua, orpanani, -- lausui hän sydämellisesti, -- että tänään aukaisit minulle tornisi. -- Hän katsahti ympärillensä koristetussa huoneessa, silmäili seinillä olevia ommeltuja verhoja ja noita vieraista maista tuotuja kalliita astioita. -- Äidistäni jäätyä, en ole konsanaan sittemmin ollut kuningattaren loistavassa makuuhuoneessa. Miksi näytätte niin vieraalta, orpanani? -- jatkoi hän surullisesti; suo minulle anteeksi, jos en niin, kuin pitäisi, riemuitse siitä kunniasta, jonka sinä osoitat köyhälle Ingolle, ottaessasi häntä vastaan kuninkaallisessa loistossa. -- Hän tarttui kuningattaren käteen; huolimatta tuskastansa lensi rusoittava puna tämän kalpeille kasvoille, vetäessänsä pois kätensä. Helpompi on ylöstulo kuningattaren huoneesen kuin alasmeno ulos tornin ovesta, -- lausui hän hiljaa.

-- Minä näin kuninkaan miesten seisovan väijymässä, -- vastasi Ingo, -- eikä se minua kummastuta, sillä minä tiedän Harietton yllyttäneen minua vastaan kuningasta, joka ennen oli minulle ystävällinen; sentähden pyydän sinua, jos mahdollista, pitämään huolta, ett'ei mitään häväistystä minulle tapahdu. Minä olen, kuningattareni, suuttunut kohtalooni maailmassa, kaikki minun ystäväni ovat kyllästyneet minuun, köyhyys seuraa minua kaikkialla, ikäänkuin hullua sutta ahdistetaan minua talosta taloon, sellainen elämä herättää minussa ylenkatsetta, sillä minä tiedän ansaitsevani paremman onnen, ja itse aion minä pitää huolta siitä, ett'en elävänä joudu Romalaisten kahleisiin. Mutta joll'et sinä voi muuttaa minun kohtaloani, rukoilen sinua pelastamaan minun asekumppalini, tuon kuljeksivan joukon, häpeällisestä kuolemasta. Mielellänsä tulevat he sotimaan ketä vastaan tahansa, mutta he pelkäävät vaaraa, joka heitä lähestyy näkymättömässä muodossa, sillä me olemme varmasti salvatut kivimuurein sisään.

Sanaakaan lausumatta tuijotti kuningatar sala-oveen päin; äkkiä parahti hän käheästi huutamaan, sillä kuningas astui esiin ja kiljasi: -- Salvattu olet sinä itse, saadaksesi viimeisen haavasi. -- Nostetulla miekalla syöksyi hän Ingoa vastaan, mutta ikäänkuin naaras jalopeura juoksi Gisela puolisoansa vastaan ja väänsi hänen käsivarttansa, että miekka putosi helisten laattiaan. Ingo otti miekan ylös lattiasta, heilutti sitä ja lausui: -- Sinun henkesi, Bisino-kuningas, on minun kädessäni, vähänpä sinun panssarisi sinua suojeleisi, jos minä tahtoisin tehdä sen työn, jonka sinä aioit tehdä minulle. Kiitä sitä jumalaa, johon sinä luotat, että minä pidän vuorovieraisuuden valan pyhempänä kuin sinä. -- Ja hän heitti miekan kuninkaan jalkoihin. Heikko ääni ikäänkuin naisen valitus värähteli huoneessa.

Kuningas silmäili tuimasti ympärillensä: -- Sinä puhut kuin mies; noh, ota tänne miekkasi portailta, taistelkaamme keskenämme.

-- Minä olen vannonut sinulle pitäväni rauhaa, -- lausui Ingo liikahtamatta.

-- Ja minä sinulle, -- vastasi kuningas, -- vala on rikottu, sinä olet vapaa, ota ylös aseesi!

-- Sinun kanssasi en minä taistele hengestäni, -- vastasi Ingo, -- sinun kuninkaallista päätäsi pidän minä kunniassa, vaikka sinulla välistä onkin ollut pahoja aikomuksia minua vastaan. Enkä minä ikinä tule olemaan avullisna siinä, että sinun kuningattaresi maine pilataan vuodattamalla joko sinun tahi minun vertani hänen vuoteensa vieressä. Jos minun täytyy kuolla, en valita, vaikka sinä itse teet työn; lävistä minut siis miekallasi, kuninkaani, ja paljon kiitoksia antimestasi!

Kuningas kumartui ales ottamaan miekkaansa; silloin kuului melua ja sotahuutoja alhaalta päin, ja Ingo säpsähti. -- Voi minua, -- lausui hän, -- oman hätäni vuoksi olen unohtanut toverini onnettomuudessa. Minä kuulen joutsenieni äänen, minä tulen. Ole varoillasi, kuningas, minä löydän kyllä sen, joka voi sinua pakoittaa. -- Ikäänkuin rajutuuli riensi hän ulos ovesta; kuningas kuiskasi käheästi: -- Ne, jotka tuolla alahalla häntä vartoovat, eivät tunne minkäänmoista armeliaisuutta, -- ja riensi paljastetuin miekoin hänen jäljessänsä.

Mutta Ingo juoksi ainoastansa muutaman portaan ales kuningattaren makuuhuoneen alla olevaan kamariin, johon hän oli jättänyt miekkansa, ja jossa kuningattaren nuori poika Valda-urhon kanssa makasi. Hän tempasi pojan vuoteelta, likisti häntä itseensä ja kuiskasi hänelle: -- Auta minua, Hermin, turmio uhkaa minua. Minä en tee sinulle mitään pahaa, joll'ei kuningas tee minun miehilleni mitään vahinkoa. -- Poika riippui unen horroksissa hänen käsivarrellansa ja kietoi kätensä hänen kaulallensa. -- Mielelläni autan minä sinua, orpana, lausui hän aavistamatta mitäkään. Ennenkuin tuo vanha soturi oli ennättänyt nousta ylös vuoteeltansa, kantoi Ingo pojan kuningattaren ovelle, jossa kuningas juoksi häntä vastaan paljastetuin miekoin. Mutta Bisino säpsähti kauhistuneena takaperin, nähdessään lapsensa Ingon miekan alla. Mene edelläpäin, Bisino kuningas, -- huudahti Ingo käskien, -- raivaamaan tietä minulle; tässä on minulla se, joka pakoittaa sinua. Sinun poikasi henki on takauksessa minun miesteni päistä. Hyvästi, Gisela-rouva, rukoile jumalaa, ett'ei kuninkaan huone romahda kokoon tänä yönä.

Molemmatkin miehet riensivät kiviportaita ales ja Gisela-rouva kuulteli liikahtamatta, josko hän kuulisi mitään aseenkalsketta ja portaan juurelle putoavan esineen ääntä. Toivoiko hän sen miehen pääsevän pakoon, joka oli vienyt hänen poikansa pantiksi? Ingokohan palajaisi hänen makuuhuoneesensa, vai kuningasko, tahi kentiesi ei kumpikaan. Sellaisia ajatuksia raivosi hänen sielussansa: hän tunsi vihaa sitä kohtaan, joka oli ylenkatsonut hänen apunsa, ja samalla kertaa pelkoa hänen hengestänsä ja pelkoa kuninkaan palajamisesta. Hän juoksi akkunaan ja katseli yön pimeyteen. Hän kuuli kaukaista sorinaa ja kimakan parkaisun, sitten oli kaikki hiljaista; hän näki tulisoihdun leimahtavan, mutta sekin sammui pian, ja yö oli pimeä ja synkkä kuin hänen oma kohtalonsakin. -- Viimeisillä portailla pysähtyi Ingo tornin edustalla ja lausui: -- Aja pois koirasi, kuningas, ett'eivät he purisi sinun omaa poikaasi. -- Vastenmielisesti astui kuningas esiin, mutta käski kuitenkin vartijansa menemään. Ingo juoksi kuin pakeneva peura hänen ohitsensa miestensä asumukseen. Vaikka kuningas kuinka koettikin, ei tämä voinut häntä saavuttaa.

Asumuksen ympärillä seisoivat kuninkaan miehet varustetut kilvellä ja keihäällä ja monella oli soihtukin kädessänsä. Maassa, portaan edustalla, leimusi punainen liekki ja loi himmeätä valoa pimeään saliin ja Vandalein julmistuneille kasvoille. -- Miksi pöllöt eivät siedä valoa, vaan kääntävät pois silmänsä? -- huusi Berthar portailta. -- Minua kummastuttaa, että kuninkaan miehet häpeävät konnamaista työtä, sillä ovathan he, kuten olen kuullut, tottuneet murhaamaan yön aikana. Kansa sanoo heidän olevan häpeämättömiä. Senkö vuoksi he vapisevat, että minun miekkani sammutti valkean heidän soihdunkantajaltansa? Tulkaat lähemmäksi, te kurjat pelkurit, että rauhanrikkojina olisitte kirotuita kaiken kansan seassa. Tulkaa tänne, että minun mieheni antaisi teille viimeiset matkaeväät.

-- Ra'at sanat ovat maapakolaisen kerjäläisen viimeinen hätävara, -- huudahti Hadubald vastaukseksi, -- ja hyvin sinä osaat niitä jaellakin, kuljeskellessasi ympäri maailmaa ja laiskana loikoellessasi vieraiden penkkilöillä. Hyödyttömiä olette te maailmassa, ettekä te enään taida tulla häiritsemään muiden taloja rähinällänne.

Näin valmistelivat miehet itseänsä vihaisilla sanoilla taisteluun; silloin juoksi Ingo, pitäen kuninkaan poikaa sylissänsä, tuon meluavan joukon läpi. Hän kiiruhti portaille ja seisoi nyt urhollisten miestensä keskellä; raikuva riemuhuuto kaikui Vandalein joukossa salissa; mutta Ingo huudahti käskevällä äänellä kuninkaan miehille: -- Astukaat takaperin, te sankarit, sillä tämä nuori kuningas, jota minä kanniskelen, käskee teitä pitämään sovintoa. Jos te tahdotte hänen päänsä säilymään, niin lakatkaat herjaamasta minun miehiäni. Olkoon kuningas tervehditty majassamme, -- jatkoi hän, Bisinon ehdittyä paikalle, -- ja tietäköön hänen tulonsa rauhaa. Astu armollisena, kuningas, vieraidesi makuuhuoneesen, sillä aseettomina luulen minä meidän tänään ratkaisevamme riitamme. Ole minulle avullinen saattamaan kuningasta sisään, Hermin-orpanani! Hän laski poikasen laattialle, piti miekkansa koholla hänen päänsä päällä ja meni näin kuningasta vastaan. Poika tarttui isänsä käteen ja seisoi näin kumpaisenkin urhon välillä. -- Kaikki vetäytykööt syrjään ja te, Vandalit, tehkäät vahtipalvelusta portailla kuningasten neuvotellessa.

Nuristen antoi Bisino käskyn palvelijoillensa jättämään ovipuoli tyhjäksi ja sitte käski hän Hadulbaldia miehittämään portaat yhtä monella henkilöllä hänen omistakin seuralaisistansa. Ingo seuraisi kuningasta salissa olevalle korkeammalle paikalle, jossa urhon vuode sijaitsi, ja itse asettui hän kuninkaan vastapäätä ja kietoi kätensä nuoren kuninkaan pojan kaulalle. Bisino istahti vastenmielisesti ja katseli synkästi ympärillensä. -- Sinä aiot käyttää minun poikani päätä pakoittaaksesi minua säästämään sinua ja sinun maankulkijoitasi. Mutta hirveästi on viha leimunnut raivoon minun ja sinun välilläsi, ja minä pelkään, ett'ei sovinto meidän välillämme tulisi kau'an kestämään. Jos sinä tänään pelastut minun vihaltani, saavuttaa se sinut kuitenkin huomenna tahi jonakin muuna päivänä, sillä jos poikani esirukoukset avaakin sinulle oven vankihuoneesta, niin tiedäthän kuitenkin minun voimani ulottuvan kau'as ympäristöön, ja että kuninkaan tahto saartaa sinut kuin ahdistetun metsäotuksen.

-- Tosin kunnioitan minä sinun voimaasi, kuningas, -- vastasi Ingo, -- ja minä tiedän, että minulle kävisi vaikeaksi päästä sillan yli ja ratsastaa aron poikki, jos sinun vihasi minua vainoaisi. Kuitenkin on minun ajatukseni, että kuningas toimii jalosti, jos hän täyttää minulle annetun lupauksensa niin pitkälle, kuin meidän valamme vaatii. Kuningas on tarjonnut minulle kaksintaistelua; tarjoumus tuottaa kunniaa sekä on sankareille sopiva, ja joll'et sinä voi suvaita minua maan päällä, tiedän, ett'ei minulla voisi olla kunniakkaampaa kuolemaa kuin kuninkaan miekan kautta kaatuminen tahi joutuminen miesteni kera Thüringein raivon uhriksi, siinä tapauksessa, että lähettäisin sinut edeltäkäsin kuolleiden asuntoon. Siitä huolimatta en voi hyväksyä ajatusta taistelemisesta sinun kanssasi, minun herrani ja isäntäni, sillä hyvä sinä olet minua kohtaan ollut, ja hyviä töitä olet sinä minulle hovissasi tehnyt; minä kunnioitan puolisoasi ja tätä poikaasi, jota minä pidän käsivarrellani, ja iloisia tulevaisuuden toiveita on minussa herännyt sinun suosiosi johdosta. Sentähden minua surettaa, jos minun pitäisi sinun kanssasi taistella hengestäni, vaikka minä pidänkin sotakunniaa suuressa arvossa.

-- Järkevät sinun sanasi ovat, -- vastasi kuningas, -- ja minä luulen sinulla olevan rehellisen tarkoituksen ja sinun vastenmielisesti syöksyväsi turmioon, mutta minua pakoittaa vaarallinen asemani kuninkaana, jota ei kukaan muu voi käsittää paitsi se, joka itse hallitsijana istuu kansan valta-istuimella. Tiedä siis, maanpakolainen, että Caesar vaatii minua antamaan sinut hänen lähettiläänsä käsiin.

-- Aiotteko te, voimallinen kuningas, ikäänkuin voitettu mies totella kateellisen Romalaisen käskyä?

-- Hän on ärsyttänyt Kattein kansaa, jotka ovat halulliset saamaan orjia ja karjaa minun maastani; sinun takiasi tulevat Thüringit laulamaan sotalauluansa.

-- Suo minulle sija sotajoukossasi, kuningas; -- keskeytti häntä Ingo, -- niin minä palajan voittajana tahi en koskaan.

-- Luuletko sinä voittajana olevasi minulle tervetulleempi kuin nyt, sinä perintöruhtinattaresi kanssa? -- kysyi kuningas synkästi. -- Thüringein sodat määrää kuningas yksin!

Silloin laski Ingo kätensä kuninkaan pojan päälle ja lausui surullisesti: -- Samoinkuin tämä lapsi, kasvoin minäkin ilossa kuninkaallisen kruunun loisteessa, viattomana kuin sinunkin poikasi, kun minut karkoitettiin isänmaastani. Muista, kuningas, että ihmis-onni nopeasti vaihettelee; et sinäkään tiedä, mikä kohtalo tulevaisuudessa on suotu sinun pojallesi. Kuinka jumalat meidän onnen määrännevätkin, vaativat he kuitenkin meitä aina uskollisesti pitämään sanamme. Pidä sinäkin, kuningas, huolta siitä, ett'eivät he joskus poikasi päähän kosta valaa, jonka olet tehnyt onnettomalle Ingolle.

-- Poikaani minä muistan ja että voisin turvata hänelle vallan, rikkoessani sinulle antaman valani, -- vastasi kuningas.

-- Riko kuitenkin vuorovieraisuuden vala sillä tavalla, ett'eivät jumalat sinuun vihastu, -- jatkoi Ingo rukoillen, -- salli minun miehineni vauriotta lähteä linnastasi ja maastasi. Enempää ei kansasi sinulta vaadi, ja jos Romalaiset vaativat sinulta pahempia, loukkaavat he sinun kunniaasi. Auta minua, poika, ja rukoile isääsi minun puolestani!

Herrain laskeusi maahan ja syleili kuninkaan polvia: -- Älä tee, isä, orpanalleni mitään pahaa.

Kuningas katseli kau'an poikaa, jonka pään päällä Ingo piti aseella varustetun kätensä. -- Sinä et tiedä, lapsi, mitä sinä pyydät, -- lausui hän vihdoin. Ja katsoen lempeämmin Ingoon, jatkoi hän: -- Lupaatko, Ingo, minulle pyhällä valalla, ett'et teoskaan vaadi kostoa tästä yöstä ja ett'et koskaan vahingoita minua etkä minun poikaani etkä koskaan hanki minkäänmoisia liittoja Answald-ruhtinaan kanssa, niin sallin sinun lähteä rauhassa linnastani ja maastani.

-- Sen valan otan tehdäkseni, -- lausui Ingo hiljaa, -- jos sinä, kuningas, puolestasi tahdot vannoa tämän poikasesi pään nimessä omistavasi niitä sanoja, joita sinä äsken minulle lausuit, ja ummistat kuninkaallisen silmäsi minua hankkeiltani, joll'ei kansan melu sinua välttämättömästi pakoita.

Kuningas nauroi synkästi. -- Sen tahdon tehdä, jos sinä ilmaiset minulle kaikki hankkeesi. Ingo nyökäytti päätään myönnytykseksensä. -- Noh, istu siis minun viereeni, kuten ennenkin, ja kuiskaa salaisuutesi minun korviini. -- Kuninkaat puhuivat hiljaa keskenänsä, ja Hermin istui heidän kummankin keskellä sekä syleili heidän kummankin polvia.

Portailla makasivat kilpiensä takana Vandalit ja kuninkaan miehet eri joukoissa. Ylempänä heitä istuivat jakkaralla kumpaisetkin aseenkantajat, Berthar ja Hadubald, vastakkain. Silloin alkoi Hadubald lausua: -- Rauha näyttää syntyvän, meidän hallitsijaimme salissa kestävästä keskustelusta. Jos sinä, urho, suvaitset voimme upottaa kinastuksemme juomaan, jonka joku minun miehistäni tietää pian tänne hankkia, sillä yö tuntuu viileältä.

-- Murhapolttaja! -- vastasi Berthar vihaisesti.

-- Pahoin teet sinä, kun pilkkaat palvelijata, joka tekee, mikä on hyödyksi hänen herrallensa.

-- Rosvo! -- mörisi vuorostansa Berthar, -- sinä petit uskollisuutesi ja söit sanasi kuninkaan oluesta, ja sen koomin on sinun tarjoamasi olut pilaantunutta.

-- Ken ylpeästi esteleikse vuodattaa tynnyrin tapista, olkoon varoillansa, ett'ei hänen vertansa vuodateta vihertävällä arolla.

-- Vihertävällä arolla ja pimeässä metsässä samoinkuin täälläkin majassanne saat odottaa verisiä iskuja, joll'ei kuninkaan tekemä rauha sinua silloin suojele; ole, urho, tyytyväinen siihen!

Kau'an kesti kuninkaiden keskustelu, ja vihdoin huudahti Bisino: -- Tuo malja, juomanlaskija, juodaksemme ystävyyden muistoa, ennenkuin Ingo-urho meistä eroaa. -- Portailla olevien miesten joukossa syntyi vilkas liike, juomanlaskija riensi pois ja palaisi suuri simamalja kädessänsä, kuninkaat tekivät toisilleen lupauksensa maljan ääressä ja käsi pojan pään päällä. -- Ja nyt me, Ingo, erotaan -- lausui kuningas, -- minua surettaa, että sinä olet kuljeskeleva urho, etkä ole minun sukulaisiani ja sittekin, jos sinä olisit minun heimolaisiani, olisit sinä kentiesi vähemmin rakas minun sydämelleni.

-- Muistele minua ystävällisesti, kuningas, -- lausui Ingo ja huudahti sitten iloisena vanhukselle: -- Olkaat valmiit lähtemään, me ratsastamme pois.

-- Keskellä päivää me tulimme -- vastasi Berthar, minun kuninkaani ja hänen miehensä eivät hiivi pois kuten öiset varkaat. Jos meidän päämiehemme käskee meitä lähtemään ennen kukonlaulua, pyydän sinua, Bisino-kuningas, käskemään miehiäsi näyttämään tietä niillä soihduilla, joita he tänä iltana niin huolellisesti ovat kantaneet, käydessänsä tämän salin ympärillä, jotta meidän poislähtömmekin tapahtuisi ikäänkuin keskipäivällä.

Kuningas katsahti ensin vihaisesti tuohon rohkeaan, mutta sitte lausui hän: -- Minä pidän sinusta paljon, sinä osaat taistella isäntäsi puolesta sekä miekalla että sanoilla. Nouskaat ratsunne selkään, te korskeat vieraat, mutta te, minun mieheni, sytyttäkäät soihdut, sillä teidän kuninkaanne seuraa vieraitansa portille.

Sillalla erosi Ingo kuninkaasta ja hänen pojastansa, ja kaikki hämmästyivät, kun kuningas, otettuaan jäähyväiset, vielä kerran juoksi palkkien yli Ingon luokse sekä suuteli ja syleili häntä. Hymyellen silmäili Berthar soihdunkantajien synkkiä kasvoja. -- Ratsastakaatte vitkaan, -- käski hän portin ulkopuolella olevia Vandaleja, -- ett'eivät luule meidän heitä pelkäävän. -- Ratsasta sinä edellä, Wolf, ja anna hevoisten ravata yöilman viileydessä; hyvin kävikin meidän käyntimme kuninkaanlinnassa.

Kun portti oli suljettu vieraiden jälkeen sanoi kuningas käskien miehillensä: -- Se, joka tänään tahi huomenna lavertelee tästä yöstä tahi maljan ääressä kuiskuttelee Romalaisen kanssa, kuten monet tänään ovat tehneet, hänen suunsa tulee kuninkaan kirves tukkimaan.

Sitte otti hän makaavan lapsen käsivarsillensa ja kantoi sen omaan huoneesensa. Mentyänsä tornin ohitse, heitti hän alakuloisen silmäyksen kuningattaren huoneeseen. Siellä sisällä makasi epätoivoinen nainen, pää akkunanlaitaa vasten, ja kuulteli miesten sorinaa ja kaukana taukoavaa hevoisten kavionkopsetta. Mutta kuningas ajatteli: -- Joll'ei minun puolisoni olisi korkeasukuinen, olisi tiima parempi sekä hänelle että minulle. Sillä mielelläni antaisin minä hänelle selkäsaunan ja sitte taaskin pitäisin häntä hyvänä. Tahtoihan hän katkaista vaatteen [tarkoittaa avioeroa. Suoment. muist.] meidän välillämme. Ja hän on taistellut minun miekkaani vastaan; luuleeko hän minun voivani unohtaa sitä? -- Mutta mitä Romalaiseen tulee, on minulle perin pohjin mieluista, ett'ei hän saa tahtoansa esille, sillä hävytöin oli hänen vaatimuksensa ja häpeämätöin hänen lähettiläänsä. -- Ja seuraavana aamuna kutsutti kuningas luoksensa ällämystyneen Harietton ja lausui: -- Suuren Caesarin tähden olen minä tehnyt ja toimittanut kaikki, jonka minun kunniani kuninkaana sallii, enkä niitäkään enempää. Minä olen lopettanut ystävyyden tuon maanpakolaisen kanssa ja sallinut hänen lähteä täältä suojeluksetta, jotta hän poistuisi minun valtakunnastani. Ja kaiketi ratsastaa hän nyt jo kaukana arolla. Kun kuningas jälleen meni aarrekammioonsa ja katseli kuvaansa astiassa, lausui hän huoaten itseksensä: -- Yksi huoli haihtui, mutta toinen, suurempi tuli; yksi seikka minua lohduttaa, ja se on nuot rehelliset kasvot, jotka minä näen.

9.

Idis-linna.