Chapter 6

Yhä kasvatusisänsä luona. Voi tuota armotonta miestä! Aina on hän minulle kieltäytynyt --. Mutta niin ei enää saa olla! Auttakaa minua, Olaf Skaktavl!

OLAF SKAKTAVL.

Minä?

NILS LYKKE.

Se ei ole tarpeellista, jos te vain --

INGER-ROUVA.

Kuulkaa minua, herra valtaneuvos! Mitä tiedätte, täytyy teidän tietää perinpohjin. Ja teidänkin, vanha, uskollinen ystävä! -- Olkoon siis! Te muistutitte minulle sitä onnetonta päivää, jolloin Knut Alfinpoika Orlossa surmattiin. Muistutitte lupausta, jonka tein, kun seisoin hänen ruumiinsa ääressä Norjan uljaimpien miesten keskellä. Olin tuskin täysikasvuinen silloin; mutta minä tunsin itsessäni Jumalan voiman ja ajattelin, niinkuin moni muu on sitten ajatellut, että Herra itse oli painanut minuun merkkinsä ja valinnut minut ensimäisenä taistelemaan maan ja valtakunnan puolesta.

Oliko se ylpeyttä? Vai oliko se ilmestys ylhäältä? En ole koskaan päässyt selvyyteen siitä. Mutta voi ihmisen kohtaloa, joka on saanut kuormakseen suuren työn!

Seitsemän vuotta, tohdin sanoa, pidin uskollisesti, mitä olin luvannut. Minä seisoin maanmiesteni rinnalla hädässä ja ahdingossa. Kaikki leikkitoverini olivat puolisoina ja äiteinä mikä missäkin. -- Minä yksin en tohtinut kosijoita kuunnella. En *ketään*. Te sen tiedätte parhaiten, Olaf Skaktavl.

Silloin näin ensi kerran Sten Sturen. Ihanampaa miestä en ollut koskaan nähnyt!

NILS LYKKE.

Ah, nyt muistan! Sten Sture oli siihen aikaan Norjassa salaisilla valtioasioilla. Meidän tanskalaisten ei pitänyt saada vihiä, että hän oli suopea teidän ystävillenne.

INGER-ROUVA.

Halvan sotilaan puvussa eli hän talven kattoni alla. Sinä talvena ajattelin minä yhä vähemmän ja vähemmän valtakunnan onnea. -- -- Niin kaunista miestä en ollut koskaan ennen nähnyt. Ja minä olin silloin melkein viidenkolmatta-vuotias. -- Seuraavana syksynä palasi Sten Sture takaisin. Ja kun hän jälleen matkasi pois, otti hän salassa mukaansa pikku lapsen. Ihmisten panettelua en peljännyt, mutta olisi ollut asiallemme vahingoksi, jos olisi huhuttu, että Sten Sture oli minulle niin läheinen.

Lapsi annettiin kasvatiksi Pietari Kanslerille. Odotin parempia aikoja, joiden piti pian tulla. Eivät tulleet koskaan. Sten Sture meni kaksi vuotta myöhemmin Ruotsissa naimisiin, ja kun hän kuoli, jätti hän jälkeensä lesken --

OLAF SKAKTAVL.

-- ja nimensä sekä oikeuksiensa laillisen perillisen.

INGER-ROUVA.

Kerta toisensa jälkeen kirjoitin Pietari Kanslerille ja rukoilin häntä antamaan lapseni takaisin. Mutta hän kieltäytyi aina ja alinomaa. »Liittykää horjumatta meihin», hän vastasi, »niin lähetän poikanne Norjaan, en muuten». Kuinka olisin uskaltanut tehdä sen? Monet pelokkaat katselivat meitä tyytymättömiä siihen aikaan pahalla silmällä. Jos he olisivat saaneet vihiä asiasta, olisivat he, äitiin iskeäkseen, valmistaneet lapselle saman kohtalon, mikä olisi tullut kuningas Kristianille, ellei pako häntä pelastanut. -- Mutta sitäpaitsi puuhasivat tanskalaisetkin. He eivät lyöneet laimin mitään uhkauksia eikä lupauksia voidakseen saada minut puolelleen.

OLAF SKAKTAVL.

Hyvin ymmärrettävää. Kaikkien silmät tähtäsivät teihin kuin viiriin, jonka johdolla he tahtoivat purjehtia.

INGER-ROUVA.

Sitten tuli Herluf Hydefadin kapina. Muistatteko sitä aikaa, Olaf Skaktavl? Eikö ollut kuin aurinkoinen kevät olisi koittanut kaikkialla maassa! Mahtavat äänet vaativat minua astumaan esiin; -- mutta minä en uskaltanut. Minä yhä epäröin, -- kaukana taistelusta -- syrjäisessä kartanossani. Joskus tuntui kuin olisi itse Jumala minua vaatinut; mutta sitten tuli taas tuo kuolettava ahdistus ja lamautti tahtoni. »Kuka voittaa?» Kas se kysymys soi aina korvissani.

Lyhyt oli se Norjan kevät. Herluf Hydefad ja monet muut hänen kanssaan sidottiin teilauspyörään sitä seuranneina kuukausina. Minua he eivät voineet tilille vaatia. Ja kuitenkaan ei Tanskan puolelta jätetty uhkailematta kauniissa muodossa. Mitä, jos he tuntevat salaisuuteni, ajattelin. Viimein en osannut selittää sitä muuten kuin että he tunsivat sen. Sinä tuskallisena aikana tuli sitten valtakunnan hovimestari Gyldenlöve tänne ja pyysi minua vaimokseen. Ajatelkoon joku pelossa elävä äiti itseään minun asemassani --! Kuukauden päästä olin valtakunnan hovimestarin puoliso, -- ja koditon kansalaisten sydämessä. Sitten tulivat hiljaiset vuodet. Kukaan ei noussut enää vastarintaan. Herrat saivat polkea meitä niin paljon kuin tahtoivat. Oli hetkiä, jolloin inhosin itseäni. Sillä mitä oli elämäni? Ei muuta kuin peljätä, ja olla pilkkana ja synnyttää maailmaan tyttäriä. Tyttäret! Jumala antakoon anteeksi, ellei minulla ole äidin sydäntä heitä kohtaan. Vaimon velvollisuudet olivat päivätyötä minulle. Kuinka voin siis rakastaa tyttäriäni! Mutta poikani, hänen laitansa oli aivan toista! Hän oli minun sieluni oma lapsi. Hän oli ainoa, joka muistutti mieleeni aikaa, jolloin sain olla nainen, enkä mitään muuta kuin nainen. -- Ja hänet he olivat minulta riistäneet! Hän kasvoi vierasten joukossa, jotka ehkä kylvivät turmiota hänen sieluunsa! Olaf Skaktavl, -- jos olisin vaikka saanut harhailla vainottuna ja hyljättynä tuntureilla, tuiskussa ja tuulessa, -- vaan jos minulla olisi ollut sylissäni lapseni, -- uskokaa minua, minä en olisi surrut enkä itkenyt häntä syntymästä tähän hetkeen saakka.

OLAF SKAKTAVL.

Tässä käteni. Olen tuominnut teitä liian ankarasti, Inger-rouva! Käskekää ja vallitkaa minua niinkuin ennenkin. Minä tottelen. -- Niin. kautta kaikkien pyhimysten -- minä tiedän, mitä on surra lastaan!

INGER-ROUVA.

Väkivallan tekijät tappoivat sen teiltä. Mutta mitä on kuolema pitkien vuosien lakkaamattoman tuskan rinnalla?

NILS LYKKE.

No niin, on nyt vallassanne lopettaa tuo tuska. Sovittakaa kiistelevät puolueet keskenään, niin ei kukaan tahdo anastaa lastanne itselleen uskollisuutenne pantiksi.

INGER-ROUVA

(itsekseen).

Tämä on taivaan kosto -- (Katsoo _Nils Lykkeen_.) Puhukaa lyhyesti ja suoraan, mitä vaaditte?

NILS LYKKE.

Ensin vaadin, että teidän on kutsuttava Nordenfjeldin rahvas aseisiin auttamaan Ruotsin kapinallisia.

INGER-ROUVA.

Ja sitten?

NILS LYKKE.

Toimittava, että nuori kreivi Sture asetetaan sukunsa oikeuksien nojalla Ruotsin valtionhoitajaksi.

INGER-ROUVA.

Hänkö? Vaaditteko, että minun --

OLAF SKAKTAVL

(hiljaa).

Sitä toivovat monet ruotsalaiset. Ja se auttaisi meidänkin aikeitamme.

NILS LYKKE.

Te epäröitte, jalo rouva? Te vapisette poikanne kohtaloa. Mitä parempaa te siis voitte toivoa kuin että näkisitte hänen velipuolensa valtaistuimella?

INGER-ROUVA

(ajatuksissaan).

Totta kyllä; -- totta --

NILS LYKKE

(tarkastaa häntä terävästi).

Ellei teillä sattuisi olemaan muita suunnitelmia --

INGER-ROUVA.

Mitä tarkoitatte?

NILS LYKKE.

Että Inger Gyldenlöve aikoo -- kuninkaan äidiksi.

INGER-ROUVA.

Ei, ei! Antakaa lapseni minulle takaisin, niin saatte antaa kruununne kenelle tahdotte. Mutta tiedättekö sitten, onko kreivi Sture taipuvainen --?

NILS LYKKE.

Siitä voi hän itse antaa teille varman tiedon.

INGER-ROUVA.

Hän itse? Ja milloin?

NILS LYKKE.

Aivan heti.

OLAF SKAKTAVL.

Kuinka?

INGER-ROUVA.

Mitä sanotte?

NILS LYKKE.

Lyhyesti: että kreivi Sture on täällä Östråtissa.

OLAF SKAKTAVL.

Täällä?

NILS LYKKE

(_Inger-rouvalle_).

Teille ehkä kerrottiin, että minä ratsastin yksinäni sisään linnanportista? Kreivi oli mukanani.

INGER-ROUVA

(hiljaa).

Olen hänen vallassaan. En voi muuta enää. (Katsoo _Nils Lykkeen_ ja sanoo.) Hyvä, herra valtioneuvos, minä lupaan teille apuni.

NILS LYKKE.

Kirjallisesti?

INGER-ROUVA.

Niinkuin pyydätte.

(Menee pöydän luo vasemmalle, istuu ja ottaa kirjoitusneuvot laatikosta.)

NILS LYKKE

(syrjään, oikealla olevan pöydän ääressä).

Viimeinkin minä voitan.

INGER-ROUVA

(hetken mietittyään kääntyy yht'äkkiä tuolillaan _Olaf Skaktavlin_ puoleen ja kuiskaa).

Olaf Skaktavl, -- nyt tiedän varmasti, -- Nils Lykke on petturi!

OLAF SKAKTAVL

(hiljaa).

Kuinka? Luulette, että --?

INGER-ROUVA.

Hän hankitsee petosta. (Asettaa paperin eteensä ja kastaa kynän.)

OLAF SKAKTAVL.

Ja kuitenkin kirjoitatte lupauksen, joka voi olla perikatonne.

INGER-ROUVA.

Hiljaa; jätä se huolekseni. Ei, pysy tässä ja kuule ensin -- --

(Puhuu kuiskaamalla _Olaf Skaktavlin_ kanssa.)

NILS LYKKE

(hiljaa, pitäen heitä silmällä).

Ah, neuvotelkaa te, miten mielitte! Nyt on vaara ohitse. Tuo kirjallinen lupaus taskussani voin panna hänet syytteeseen milloin hyvänsä. Vielä tänä yönä salaa tieto Jens Bjelkelle. -- En syö sanaani, kun vakuutan hänelle, että nuori kreivi Sture ei ole Östråtissa. Ja huomenna, kun tie on auki, -- Trondhjemiin junkkerin kanssa. Sieltä hänet vangiksi laivalla Kööpenhaminaan. Ja kun hän istuu siellä tyrmässä, silloin voimme määrätä Inger-rouvalle mitkä ehdot haluamme. Entä minä --? Enpä luule, että kuningas tämän jälkeen antaa Ranskan lähettilään tointa muitten kuin minun käsiini.

INGER-ROUVA

(edelleen kuiskaamalla _Olaf Skaktavlille_).

Nyt olette siis ymmärtänyt minut?

OLAF SKAKTAVL.

Täydellisesti. Uskaltakaamme tehdä, kuten te tahdotte.

(Menee ulos taustaovesta oikealta puolelta.)

(_Nils Steninpoika_ tulee sisään ensimäisestä ovesta oikealta: _Inger-rouva_, joka on alkanut kirjoittaa, ei huomaa häntä.)

NILS STENINPOIKA

(matalalla äänellä).

Herra ritari, -- herra ritari!

NILS LYKKE

(menee hänen luokseen).

Varomaton! Miksi te tänne tulitte? Enkö pyytänyt teitä odottamaan siellä, kunnes kutsun teitä?

NILS STENINPOIKA.

Kuinka olisin voinut? Nyt, kun olette uskonut minulle salaisuuden, että Inger Gyldenlöve on äitini, janoan enemmän kuin koskaan ennen nähdä hänen kasvonsa.

Oi, hän se on! Miten ylpeä ja ylhäinen! Sellaiseksi olen häntä aina kuvitellut! Älkää peljätkö, rakas herra; -- minä en ilmaise itseäni. Sitten kun sain tämän tietää, tunnen itseni ikäänkuin entistä vanhemmaksi ja älykkäämmäksi. Minä en tahdo enää olla hurja ja ajattelematon. Minä tahdon olla kuin muutkin aatelisjunkkerit. -- Kuulkaa, sanokaapas, -- tietääkö hän, että minä olen täällä? Olette kai häntä valmistanut?

NILS LYKKE.

Kyllä, sen olen tosin tehnyt, mutta --

NILS STENINPOIKA.

Mutta?

NILS LYKKE.

-- hän ei tahdo teitä tunnustaa pojakseen.

NILS STENINPOIKA.

Ei tahdo tunnustaa minua? Mutta onhan hän äitini. -- Oi, JOS ei ole muuta neuvoa -- (vetää esille sormuksen, joka hänellä on nauhassa kaulassaan) -- niin näyttäkää hänelle tämä sormus. Se on ollut kaulassani pienestä asti. Sen asian hän ehkä tuntee.

NILS LYKKE.

Pois sormus, onneton! Kätköön heti, sanon! -- Te ette ymmärrä minua. Inger-rouva ei suinkaan epäile, ettette olisi hänen lapsensa; mutta, niin -- katsokaa ympärillenne, katsokaa tällaista rikkautta. Noita mahtavia kanta-isiä ja sukulaisia, joiden kuvat seinillä komeilevat. Ja viimein häntä itseään, tuota ylpeää naista, joka on tottunut käskemään valtakunnassa ensimäisenä aatelisrouvana. Luuletteko, että hänestä on mieluista näyttää köyhää, yksinkertaista sotamiestä ihmisille ja sanoa: tässä on minun poikani!

NILS STENINPOIKA.

Niin, te olette kyllä oikeassa. Minä olen köyhä ja yksinkertainen. Minulla ei ole tarjota hänelle mitään sen vastikkeeksi, jota häneltä vaadin. Oi, koskaan ei köyhyys ole minua ennen painanut. -- Mutta sanokaas: mitä minun on mielestänne tehtävä voittaakseni hänen hyvyytensä? Sanokaa te, rakas herra. Tehän sen varmaan tiedätte.

NILS LYKKE.

Teidän on vallattava maita ja valtakuntia. Mutta ennenkuin se on tehty, älkää suinkaan loukatko hänen korviaan hiiskumalla sukulaisuudesta tai muusta. Hän käyttäytyy nyt kuin pitäisi teitä muka oikeana kreivi Sturena; -- kunnes te itse näytätte, että te ansaitsette päästä hänen pojakseen.

NILS STENINPOIKA.

Oi, mutta neuvokaa nyt --!

NILS LYKKE.

Vaiti; hiljaa!

INGER-ROUVA

(kääntyy ja ojentaa _Nils Lykkelle_ paperin).

Herra ritari, -- tässä on vakuutukseni.

NILS LYKKE.

Minä teitä kiitän.

INGER-ROUVA

(huomaten _Nils Steninpojan_).

Ah, -- tämä nuorimies on --?

NILS LYKKE.

Niin, Inger-rouva, hän on kreivi Sture.

INGER-ROUVA

(syrjään, katsoo salaa _Nils Steninpoikaan_).

Joka piirre hänessä; -- niin, hyvä Jumala, -- hän on Sten Sturen poika! (Menee _Nils Steninpoikaa_ lähemmäksi ja sanoo kylmän kohteliaasti:) Olkaa tervehditty kattoni alle, herra kreivi! Teistä riippuu, siunaammeko vuoden kuluttua tätä kohtaustamme vai emme.

NILS STENINPOIKA.

Minusta? Oi, käskekää, mitä minun pitää tehdä? Uskokaa, minulla on sekä rohkeutta että mieltä --

NILS LYKKE

(kuuntelee levottomana).

Mitä tuo meteli ja hälinä on, Inger-rouva? Tunkeutuvat tänne. Mitä tämä merkitsee?

INGER-ROUVA

(korottaa ääntänsä).

Vainajat heräävät!

(_Olaf Skaktavl_, _Einar Huk_, _Björn_, _Finn_ sekä joukko talonpoikia ja palvelijoita tulee sisään taustalta oikealta puolelta.)

TALONPOJAT JA PALVELIJAT.

Tervehdimme sinua, rouva Inger Gyldenlöve!

INGER-ROUVA

(_Olaf Skaktavlille_).

Oletteko sanonut heille, mitä on tekeillä?

OLAF SKAKTAVL.

Kaikki, mitä heidän tarvitsee tietää.

INGER-ROUVA

(kansanjoukolle).

Niin, nyt, uskolliset palvelijat ja alustalaiset, nyt saatte varustautua aseihin niinkuin suinkin osaatte. Mitä äsken tänä iltana vastustin, olkoon nyt teille täysin luvattu. Ja tässä näytän teille nuoren kreivi Sturen, Ruotsin tulevan hallitsijan -- ja myöskin Norjan, jos Jumala tahtoo.

VÄKI

(yhteen ääneen).

Eläköön kreivi Sture!

(Yleistä kuhinaa; sekä alustalaiset että palvelijat valitsevat itselleen aseita ja pukeutuvat haarniskoihin ja kypäröihin kovan melun vallitessa).

NILS LYKKE

(hiljaa ja rauhattomana).

Vainajat heräävät, hän sanoi. Vain silmäin lumeeksi manasin kapinan paholaisen esille. Kirottua, jos se kasvaa yli voimieni.

INGER-ROUVA

(_Nils Steninpojalle_).

Minulta saatte nyt ensimäisen apujoukon -- kolmekymmentä talonpoikaa, ratsumiehiä, jotka ovat valmiit seuraamaan ja suojelemaan teitä. Uskokaa minua, -- ennenkuin ehditte rajalle, on teidän ja minun sotamerkkieni ympärille kokoontunut satoja. Ja nyt lähtekää Jumalan avulla!

NILS STENINPOIKA.

Kiitokset, -- Inger Gyldenlöve! Kiitokset, ja olkaa varma, ettei teidän tarvitse koskaan hävetä -- hävetä kreivi Sturea! Jos minut vielä näette, olen vallannut maita ja valtakuntia!

NILS LYKKE

(itsekseen).

Niin, jos hän sinut näkee!

OLAF SKAKTAVL.

Hevoset odottavat, hei miehet! Oletteko valmiit --?

TALONPOJAT.

Ollaan, heti, lähdetään!

NILS LYKKE

(rauhattomana _Inger-rouvalle_).

Kuinka? Ei kai aikomuksenne ole jo tänä yönä --?

INGER-ROUVA.

Juuri nyt, herra ritari!

NILS LYKKE.

Ei, ei, mahdotonta!

INGER-ROUVA.

Niinkuin sanoin.

NILS LYKKE

(hiljaa _Nils Steninpojalle_).

Älkää totelko häntä!

NILS STENINPOIKA.

Mitä voin? Minä *tahdon*, minun *täytyy*!

NILS LYKKE.

Mutta on varma perikatonne, jos --

NILS STENINPOIKA.

Olkoon! *Hän* minua käskee --

NILS LYKKE

(vaatien).

Entä *minä*?

NILS STENINPOIKA.

Minä pidän sanani, luottakaa siihen. Salaisuus ei pääse huuliltani ennenkuin annatte siihen luvan. Mutta hän on minun äitini.

NILS LYKKE

(syrjään).

Ja Jens Bjelke vaanii maantiellä. Kirottua! Hän kaappaa saaliin minun kynsistäni -- (_Inger-rouvalle_.) Odottakaa huomiseen.

INGER-ROUVA

(_Nils Steninpojalle_).

Kreivi Sture -- totteletteko minua vai ette?

NILS STENINPOIKA.

Satulaan! (Rientää taustalle.)

NILS LYKKE

(syrjään).

Onneton! Hän ei tiedä, mitä tekee! (_Inger-rouvalle_.) No, kun ei auta, niin -- jääkää hyvästi! (Kumartaa nopeasti ja aikoo poistua.)

INGER-ROUVA

(pidättää häntä).

Ei, jääkää! Ei noin, herra ritari, -- noin vain!

NILS LYKKE

Mitä tarkoitatte?

INGER-ROUVA

(hillityllä äänellä).

Nils Lykke, -- te olette petturi! Hiljaa! Älkää antako kenenkään huomata, että johtajien leirissä on riitaisuutta. Pietari Kanslerin luottamuksen olette hankkinut jollakin pirullisella juonella, josta en pääse perille --. Te olette pakottanut minut kapinan töihin, -- ette auttaaksenne asiaamme, vaan ajaaksenne omaanne, mikä se lieneekin. Minä en voi enää peräytyä. Mutta älkää silti luulko, että olette voittanut! Minä osaan tehdä teidät vaarattomaksi --

NILS LYKKE

(tapailee tahtomattaankin miekkansa kahvaa).

Rouva Inger!

INGER-ROUVA.

Olkaa huoletta, herra valtaneuvos! Kysymys ei ole hengestänne. Mutta Östråtin portista ette mene ennenkuin voitto on meidän.

NILS LYKKE.

Kuolema ja kirous!

INGER-ROUVA.

Vastarinta on turhaa. Te ette pääse täältä. Pysykää siis hiljaa, se on viisainta, mitä voitte tehdä.

NILS LYKKE

(itsekseen).

Ah, minua vedettiin nenästä. Hän oli minua ovelampi. (Ajatus välähtää hänen päässään.) Mutta jos kuitenkin --?

INGER-ROUVA

(hiljaa _Olaf Skaktavlille_).

Seuratkaa kreivi Sturea rajalle saakka. Menkää sitten viipymättä Pietari Kanslerin luo ja tuokaa lapseni minulle. Nyt ei hänellä enää ole mitään syytä pidättää minun omaani itsellään. (Lisää, kun _Olaf Skaktavl_ aikoo lähteä.) Odottakaa; jokin merkki. -- Se, jolla on Sten Sturen sormus, on oikea henkilö.

OLAF SKAKTAVL.

Kautta kaikkien pyhäin, te saatte hänet!

INGER-ROUVA.

Kiitos, kiitos, uskollinen ystäväni.

NILS LYKKE

(_Finnille_, kutsuttuaan hänet muiden huomaamatta luokseen ja supateltuaan hänen kanssaan).

Siis, -- koeta pujahtaa ulos. Älä anna kenenkään nähdä itseäsi. Neljänneksen päässä täältä ovat ruotsalaiset väijyksissä. Ilmoita päällikölle, että kreivi Sture on kuollut. Sitä nuorta miestä ei *saa* vahingoittaa. Sano päällikölle *se*. Sano, että junkkerin henki on minulle arvokkaampi kuin tuhansien muitten.

FINN.

Tottelen.

INGER-ROUVA

(joka sillä välin on pitänyt _Nils Lykkeä_ silmällä).

Ja lähtekää nyt kaikki, Jumala kanssanne! (Osoittaen _Nils Lykkeä_.) *Tuo* jalo ritari tuossa ei voi näin epämukavasti lähteä Östråtista ystäviensä luota. Hän haluaa odottaa täällä, kunnes voitonviesti saapuu.

NILS LYKKE

(itsekseen).

Saatana!

NILS STENINPOIKA

(tarttuen häntä käteen).

Luottakaa minuun, -- teidän ei tarvitse kauan sitä odottaa.

NILS LYKKE.

Se on hyvä; sangen hyvä! (Itsekseen.) Kaikki voidaan vielä voittaa. Jos vain sana minulta joutuu ajoissa Jens Bjelkelle --

INGER-ROUVA

(vouti _Einar Hukille_, osoittaen _Finniä_).

Ja tuo mies pannaan varmaan talteen linnan kellariin.

FINN.

Minä?

VOUTI JA PALVELIJAT.

Finn!

NILS LYKKE

(hiljaa).

Nyt upposi viimeisen toivoni ankkuri!

INGER-ROUVA

(käskevästi).

Alas kellariin!

(_Einar Huk_, _Björn_ ja _pari palvelijaa_ vievät _Finnin_ ulos vasemmalle.)

KOKO JOUKKO

(paitsi _Nils Lykkeä_, rynnäten ulos oikealle).

Matkaan! Satulaan! Eläköön Inger Gyldenlöve!

INGER-ROUVA

(lähitse _Nils Lykkeä_ seuraten poistuvia).

Kuka voittaa?

NILS LYKKE

(jääden yksin).

Kuka? Niin, voi sinua itseäsi; -- se on sinulle kallis voitto. Minä pesen käteni. *Minä* en häntä murhaa!

Mutta saalis menee kuitenkin käsistäni. Ja kapina kasvaa ja leviää! -- Ah, typerään, järjettömään leikkiin rupesin! (Kuuntelee ikkunan ääressä.)

Tuolla ne ratsastavat rämisten ulos portista. -- Nyt he menivät --, se suljetaan; -- ja tässä olen minä vankina.

Ei mahdollisuutta päästä pois! Puolen tunnin kuluttua karkaavat ruotsalaiset hänen kimppuunsa. Hänellä on kolmekymmentä hyvin asestettua ratsumiestä. Nousee taistelu elämästä ja kuolemasta. --

Mutta jos ne kuitenkin ottavat hänet elävältä vangiksi? -- Jospa olisin vapaa, voisin tavoittaa ruotsalaiset ennenkuin he ehtivät rajalle ja saada hänet itselleni.

(Menee tausta-ikkunan luo ja katselee ulos.) Kirottua! Vartiat joka paikassa. Eikö löydy mitään keinoa? (Kulkee nopeasti jälleen poikki salin; pysähtyy ja kuuntelee.)

Mitä tuo on? Laulua ja soittoa. Kuuluu varmaan Elina-neidon kamarista. Niin, hän siellä soittaa. Valvoo siis vielä -- -- (Jokin ajatus näyttää pälkähtävän hänen päähänsä.)

Elina! Ah, jos se onnistuisi! Jos olisi mahdollista! Ja miksipä ei? Enkö minä ole vielä minä? Laulu sanoo:

»Joka impi huokaa puoleen Herran; Jos omani ois Nils Lykke kerran!»

Entä *hän* --? -- -- Elina Gyldenlöve minut pelastaa!

(Menee nopeasti, mutta hiiviskellen ensimäisestä ovesta vasemmalle.)

VIIDES NÄYTÖS.

(Ritarisali. On edelleen yö. Salia valaisee heikosti ainoastaan kynttilä, joka on jalassaan pöydällä, etualalla oikealla. Rouva _Inger Gyldenlöve_ istuu pöydän ääressä ajatuksiinsa vaipuneena.)

INGER-ROUVA

(lyhyen vaitiolon jälkeen).

Maan viisaimmaksi sanovat he minua. Luulen, että sitä *olenkin*. Viisain. -- Kukaan ei tiedä, miksi minä olen viisain. Kolmattakymmentä vuotta olen taistellut pelastaakseni lapseni. *Siinä* on arvoituksen avain. *Se* se antaa älyä otsaan. --

Älyä? Mihin joutui älyni tänä yönä? Mihin haipui huolenpito asioistani? Korvissani humisee ja soi. Näen edessäni haamuja, niin ilmi-elävinä, että voisin käydä niihin kiinni. (Kavahtaa ylös.)

Vapahtaja, mitä tämä on? Enkö enää järkeäni hallitse? Siihenkö veisi viimein, että minä, että minä --?

(Pusertaa päälakeaan; istuutuu sitten jälleen ja sanoo rauhallisemmin.)

Oh, ei se ole mitään. Se menee ohitse. Ei mitään hätää; -- -- se menee ohitse.

Kuinka rauhallista täällä salissa on tänä yönä! Yksikään suvun isä tai omainen ei katso uhkaavasti minua. Ei tarvitse enää heitä kääntää seinään päin. (Nousee taas.)

Niin, oli hyvä, että viimeinkin rohkaisin mieleni. Me voitamme, -- ja sitten olen perille päässyt. Saan lapseni takaisin. (Tarttuu kynttilänjalkaan poistuakseen, mutta pysähtyykin ja sanoo itsekseen.)

Perillä? Päämaali? Saada hänet takaisin? *Sekö* vain, -- ei sitten mitään muuta? (Laskee kynttilän takaisin pöydälle.)

Nuo sattuman sanat, jotka Nils Lykke tuli virkkaneeksi --. Kuinka voi hän nähdä syntymättömän ajatukseni? (Hiljemmin.)

Kuninkaan äidiksi. Kuninkaan äidiksi, hän sanoi. -- Ja miksipä ei? Eikö sukuni ole ennen minua hallinnut kuninkaitten tavoin, joskaan heillä ei ole ollut kuninkaan nimeä? Eikö *minun* pojallani ole yhtä oikeutetut vaatimukset Sture-suvun oikeuksiin kuin tuolla toisella? Jumalan edessä hänellä ne on, -- totisesti, jos taivaassa on oikeutta.

Ja näistä oikeuksista olen pelon hetkellä kirjallisesti luopunut. Olen huolimattomin käsin antanut ne pois, -- hänen vapautensa lunnaina.

Jos voisin ne saada takaisin? -- Heräisiköhän taivaan viha, jos minä --? Manaisinkohan itselleni uuden onnettomuuden ja hädän --? -- -- Kuka tietää; -- kukapa tietää! Varminta lie minun kieltäytyä. (Tarttuu jälleen kynttilään.) Saanhan takaisin lapseni. *Sen* tulee riittää. Koetan nyt levätä. Kaikki nuo uskaliaat ajatukset, -- nukkua ne päästäni pois. (Menee taustaa kohti; mutta pysähtyy keskellä lattiaa ja sanoo aprikoiden)

Kuninkaan äiti!

(Poistuu hitaasti vasemmasta tausta-ovesta.)

(Lyhyen ajan jälkeen tulevat _Nils Lykke_ ja _Elina Gyldenlöve_ aivan hiljaa sisään ensimäisestä ovesta vasemmalta. _Nils Lykkellä_ on pieni lyhty kädessä.)

NILS LYKKE

(valaisee huonetta tarkastellen ympärilleen ja kuiskaa).

Kaikki on hiljaista. Minun täytyy lähteä.

ELINA.

Oi, salli minun siis vielä yksi ainoa kerta katsoa sinua silmiin, ennenkuin jätät minut.

NILS LYKKE

(syleilee häntä).

Elina!

ELINA

(pienen vaitiolon jälkeen).

Etkö koskaan enää tule Östråtiin?

NILS LYKKE.

Kuinka voit luulla niin? Etkö ole nyt kihlattuni? -- Mutta tahdotko sinä olla minulle uskollinen, Elina? Etkö unohda minua ennenkuin jälleen kohtaamme?

ELINA.

*Tahdonko* olla uskollinen? Onko minulla omaa tahtoa enää? Voisinko muka olla sinulle uskoton, vaikkapa tahtoisin? -- Sinä tulit yön hetkellä; kolkutit oveeni; -- ja minä sinulle avasin. Sinä puhuit minulle. Mitä puhuit sinä? Sinä tuijotit minua silmiin. Mikä arvoituksellinen voima se hurmasi ja lumosi minut, niinkuin taikaverkkoon? (Kätkee kiireesti kasvonsa _Nils Lykken_ olkapäätä vasten.) Oi, älä katso minua tämän jälkeen. -- -- Uskollinen, kysyt? Minähän *olen* sinun. Olen *sinun*; -- minun täytyy olla -- aina ja iankaikkisesti.

NILS LYKKE.

Niinpä olet siis, kautta ritarikunniani, istuva, ennenkuin vuosi loppuun kuluu, emäntänä isieni linnassa.

ELINA.

Ei lupauksia, Nils Lykke! Älä vanno mitään.

NILS LYKKE.

Mikä sinulla on? Miksi pudistat niin surullisesti päätäsi?

ELINA.