Chapter 5

Minunko --? Enhän minä ole kreivi Sture.

NILS LYKKE.

Mutta olette nostanut rahvaan aseisiin. Antanut kapinallisille lupauksia ja yllyttänyt maata levottomuuteen.

NILS STENINPOIKA.

Oh, mutta sehän oli vain leikkiä!

NILS LYKKE.

Kuningas Kustaa käsittää sen hiukan toisin.

NILS STENINPOIKA.

Niin, taitaa todellakin olla perää puheessanne. Että minun pitikin olla niin hassu -- --. No tottapahan selvitään! Tehän puhutte puolestani, te; ja sitäpaitsi -- eivät kai nuo ratsumiehet ole vielä aivan kintereilläni?

NILS LYKKE.

Mitä muuta teillä on minulle sanottavaa?

NILS STENINPOIKA.

Minulla? Ei mitään. Kun vain annan teille sen käärön --

NILS LYKKE

(ajattelematta).

Käärön?

NILS STENINPOIKA.

Niin sen; tiedättehän --

NILS LYKKE.

Ah, aivan niin; paperit Pietari Kanslerilta --

NILS STENINPOIKA.

Kas tässä ne ovat, aivan kaikki. (Ojentaa _Nils Lykkelle_ käärön, jonka on vetänyt esiin jakkunsa povelta.)

NILS LYKKE

(hiljaa).

Kirjeitä ja pergamentteja herra Olaf Skaktavlille.

(_Nils Steninpojalle_.)

Käärö on auki, nään minä. Te tunnette kai sisällön?

NILS STENINPOIKA.

En, herra; minä en mielelläni lue kirjoitettua; siihen on omat syynsä.

NILS LYKKE.

Ymmärrän; teillä on suuremmat taipumukset ase-ammattiin.

(Asettuu pöydän ääreen oikealle ja silmäilee papereita.)

Ahaa! Tietoja enemmän kuin tarpeeksi päästäkseni perille, mitä on tekeillä. -- Tämä pieni kirje, silkkinauhalla sidottu -- (Tarkastaa päällekirjoitusta.) Tämäkin herra Olaf Skaktavlille. (Avaa kirjeen ja silmäilee sisältöä.) Pietari Kanslerilta. Sen nyt saatoin arvata. (Lukee mutisten.) »Olen kovasti huolissani, sillä -- -- », niin, aivan totta; tässä se asia on kirjeellisesti; -- »nuori junkkeri Sture läksi isäinsä luokse juuri samassa kuin levottomuuksien piti puhjeta -- -- mutta vielä voidaan löytää neuvo kaikkeen --». Mitäs tämä? (Hätkähtää ja lukee edelleen.) »Teille täytyy nyt ilmoittaa, herra Olaf Skaktavl, että se nuori mies, joka tuo teille tämän kirjeen, on -- -- poika -- --». Taivaan valkeus, -- oliko se niin? -- Totta, kautta Kristuksen veren, -- niin siinä seisoo! (Katsahtaen _Nils Steninpoikaan_.) Hän siis olisi --? Ah, jos olisi niin! (Lukee edelleen.) »Minä olen kasvattanut häntä vuoden vanhasta. Mutta tähän päivään asti olen minä aina kieltäytynyt antamasta häntä takaisin, sillä ajattelin, että hänessä minulla olisi varma panttivanki takeena Inger Gyldenlöven uskollisuudesta meitä ja meidän ystäviämme kohtaan. Kuitenkin olemme siinä mielessä saaneet hänestä sangen vähän hyötyä. Te kummastelette ehkä, etten uskonut teille tätä salaisuutta silloin kun te äskettäin kävitte luonani; ja siksi tahdon tunnustaa suoraan, että minä pelkäsin teidän anastavan hänet samassa tarkoituksessa kuin minäkin. Nyt sensijaan, kun olette saanut puhella Inger-rouvan kanssa ja kun luultavasti olette päässyt varmuuteen, miten vastahakoinen hän on yhtymään asioihimme, huomaatte kai, että on viisainta luovuttaa niin pian kuin suinkin hänelle, mikä hänen on. Ehkäpä silloin ilo, varmuus ja kiitollisuus -- --» -- »-- tämä nyt on meidän viimeinen toivomme.»

(Istuu hetken kuin hämmästyksen lamaamana; sitten huudahtaa hän itsekseen.)

Ah -- millainen kirje! Sen arvo on kultaa!

NILS STENINPOIKA.

Olenpa tuonut teille tärkeitä sanomia, huomaan. Niin, niin, -- Pietari Kanslerilla on aina monta rautaa tulessa, sanotaan.

NILS LYKKE

(itsekseen).

Mitä tehdä tällä? Tässä on tuhatkin kelpaavaa tien haaraa. -- Jospa minä --? Ei, se olisi liian epävarmaa. -- Mutta entä jos --? Ah, jos minä --? Se täytyy uskaltaa! (Repäisee kirjeen keskeltä kahtia; rutistaa palaset kokoon ja kätkee ne povelleen; muut paperit panee hän takaisin kääröön, pistää sen vyöhönsä, nousee ylös ja sanoo:) Sana vielä, nuori ystäväni!

NILS STENINPOIKA

(lähestyy).

No, -- teistä näkee, että peli sujuu.

NILS LYKKE.

Kyllä; se on varma. Te pistitte käteeni pelkkiä kuvakkaita, -- rouvia ja sotamiehiä ja --

NILS STENINPOIKA.

Mutta minulla, joka nuo hyvät sanomat teille toin, eikö minulla ole tässä enää mitään tehtävää.

NILS LYKKE.

Teillä? Ohoh, se on varma se! Tehän olette mukana pelissä. Te olette kuningas, -- vieläpä valtti!

NILS STENINPOIKA.

Niinkö? Ah, ymmärrän; te tarkoitatte kai kohotusta? --

NILS LYKKE.

Kohotusta?

NILS STENINPOIKA.

Niin, jos kuningas Kustaa saa minut kynsiinsä; ennustitte te --

(Tekee kädellään liikkeen ikäänkuin näyttäen, miten hirtetään.)

NILS LYKKE.

Totta kyllä; -- mutta älkää enää surko sitä. Nyt riippuu teistä itsestänne, onko kuukauden päästä kaulassanne hamppunuora vai kulta-käädyt.

NILS STENINPOIKA.

Kulta-käädyt? Ja riippuu minusta?

NILS LYKKE

(nyökkää päätänsä).

NILS STENINPOIKA.

No, piru siinä valinnassa vitkastelkoon! Mutta sanokaahan, mitä minun on tehtävä?

NILS LYKKE.

Sanon. Mutta ensin te vannotte minulle pyhän valan, ettei ainoakaan ihminen taivaan alla saa tietää, mitä teille uskon.

NILS STENINPOIKA.

Ettekö muuta vaadi? Saatte kymmenen valaa, jos tahdotte --

NILS LYKKE.

Vakavuutta, herrani! Minä en laske leikkiä kanssanne.

NILS STENINPOIKA.

No, no, -- *olenhan* minä vakava.

NILS LYKKE.

Taalaissa väititte olevanne kreivin poika, -- eikö niin?

NILS STENINPOIKA.

Ai, joko taas alatte siitä? Johan ripitin rehellisesti itseni teille.

NILS LYKKE.

Te ette minua ymmärrä. Se, mitä silloin väititte, oli totta.

NILS STENINPOIKA.

Totta? Mihin te viittailette? Mutta sanokaa edes --!

NILS LYKKE.

Ensin vala! Kaikkein pyhin ja horjumattomin, mitä tiedätte.

NILS STENINPOIKA.

Sen saatte. Tuossa seinällä on Neitsyt Maarian kuva --

NILS LYKKE.

Neitsyt Maaria on viime aikoina menettänyt arvonsa. Ettekö tiedä, mitä Wittenbergin munkki väittää?

NILS STENINPOIKA.

Phyi, Wittenbergin munkin väitteilläkö te? Hänhän on kerettiläinen, sanoo Pietari Kansleri.

NILS LYKKE.

No, älkäämme kiistelkö siitä. Mutta tuossa näytän teille toisen ja täysarvoisen pyhimyksen, jonka nimeen teidän kelpaa vannoa.

(Osoittaa erästä kuvaa, joka riippuu seinäpilarissa.)

Tulkaa tänne, -- ja vannokaa minulle, että pysytte vaiti, kunnes minä itse päästän kielenne, -- vaiti niin totta kuin toivotte taivaan autuutta itsellenne ja sille miehelle, joka on tuossa kuvattuna.

NILS STENINPOIKA

(lähestyen kuvaa).

Sen vannon, -- niin totta kuin Jumalan pyhä sana minua auttakoon! (Väistyy hämmästyksissään takaisin.) Mutta Kristus -- Vapahtaja --!

NILS LYKKE.

Mitä nyt?

NILS STENINPOIKA.

*Kuva* tuossa --! Sehän olen -- minä itse!

NILS LYKKE.

Se on Sten Sture vanhus sellaisena, miltä hän näytti nuoruuden päivinään.

NILS STENINPOIKA.

Sten Sture! -- Ja samannäköinen --? Ja minä -- minä puhuin totta, kun sanoin olevani kreivin poika, väititte? Eikö se ollut niin?

NILS LYKKE.

Se oli niin.

NILS STENINPOIKA.

Ah, nyt -- ymmärrän! Minä olen --

NILS LYKKE.

Te olette Sten Sturen poika, jalo herra!

NILS STENINPOIKA

(hiljaisen ihmetyksen vallassa).

*Minä* Sten Sturen poika!

NILS LYKKE.

Myöskin äidin puolelta te olette jalosyntyinen. Pietari Kansleri ei puhunut totta, kun sanoi, että köyhä talonpoikaisvaimo oli äitinne.

NILS STENINPOIKA.

Merkillistä, eriskummallista! -- Mutta voinko todellakin uskoa?

NILS LYKKE.

Kaikki, mitä minä teille sanon, voitte uskoa. Mutta muistakaakin, että tästä tulee suora tuhonne, jos unohdatte, mitä vannoitte minulle isänne autuuden kautta.

NILS STENINPOIKA.

Senkö unohtaisin? Oi, en, saatte olla aivan varma, että sitä en tee. -- Mutta te, jolle olen nyt sanani antanut, -- sanokaa nyt -- kuka te olette?

NILS LYKKE.

Minun nimeni on Nils Lykke.

NILS STENINPOIKA

(tuiki kummastuneena).

Nils Lykke? Ette suinkaan se tanskalainen valtaneuvos?

NILS LYKKE.

Juuri hän.

NILS STENINPOIKA.

Ja te tulitte --? Sepä merkillistä. Kuinka te jouduitte --?

NILS LYKKE.

-- ottamaan viestiä Pietari Kanslerilta? Se kummastuttaa teitä?

NILS STENINPOIKA.

Niin, en sitä kiellä. Hän on aina maininnut teitä katkerimpana vihamiehenämme --

NILS LYKKE.

Ja siksi epäilette minua?

NILS STENINPOIKA.

En, en juuri *niin*; mutta --. No, peijakas sitä pohtikoon.

NILS LYKKE.

Siinä olette oikeassa. Jos noudatatte omaa päätänne, on hamppuköysi teille yhtä varma kuin kreivin arvo ja kultaiset ketjut, jos luotatte minuun.

NILS STENINPOIKA.

Aina ja joka suhteessa. Kas tuossa käteni, rakas herra! Auttakaa te minua neuvoillanne niinkauan kuin sitä kaivataan. Kun sitten on iskettävä irti, pidän kyllä huolen asiasta.

NILS LYKKE.

Se on hyvä. Tulkaa nyt kanssani tuonne kamariin, niin kerron teille, kuinka asianlaita oikein on ja mitä teidän nyt on tehtävä. (Poistuu oikealle.)

NILS STENINPOIKA

(katsahtaen kuvaan).

Minä Sten Sturen poika! Oi, eriskummaista, -- kuin unta -- --! (Menee _Nils Lykken_ perästä.)

NELJÄS NÄYTÖS.

(Ritarisali, kuten edellisessä näytöksessä; ainoastaan ruokapöytä on viety pois. Kamaripalvelija _Björn_ näyttää monihaaraiseen kynttilänjalkaan sytytetyllä kynttilällä rouva _Inger Gyldenlövelle_ ja _Olaf Skaktavlille_ tietä, tullen heidän kanssaan saliin toisesta vasemmalla olevasta ovesta. _Inger-rouvalla_ on kädessä joitakin papereita.)

INGER-ROUVA

(_Björnille_).

Ja sinä olet varma, että tyttäreni puheli ritarin kanssa täällä salissa?

BJÖRN

(laskien kynttilänjalan pöydälle, vasemmalle).

Aivan varma. Kohtasin Elina-neidin juuri kun hän tuli ulos käytävään.

INGER-ROUVA.

Ja hän näytti silloin olevan kiihtyneessä mielentilassa?

BJÖRN.

Tuntui aivan hämmentyneeltä. Kysyin, oliko hän sairas, mutta vastaamatta kysymykseeni hän sanoi: »mene sanomaan äidilleni, että ritari lähtee pois täältä jo ennen päivän koittoa; jos äitini aikoo antaa hänelle kirjeitä tai joitakin viestejä, niin älköön viivytelkö tarpeettomasti häntä.» Ja sitten lisäsi vielä jotakin, jota en tarkoin kuullut.

INGER-ROUVA.

Etkö kuullut mitään siitä?

BJÖRN.

Kuulosti kuin hän olisi sanonut: »hän on tainnut olla jo melkein liian kauan Östråtissa.»

INGER-ROUVA.

Entä ritari? Missä hän on?

BJÖRN.

Luullakseni huoneessaan porttirakennuksessa.

INGER-ROUVA.

Hyvä. Minulla on valmiina, mitä aion hänelle antaa. Mene ilmoittamaan hänelle, että odotan häntä täällä salissa. (_Björn_ poistuu oikealle.)

OLAF SKAKTAVL.

Tiedättekös, Inger-rouva, -- tosin minä olen sellaisissa asioissa sokea kuin myyrä; mutta minulla on sellainen aavistus kuin -- hm!

INGER-ROUVA.

Kuin?

OLAF SKAKTAVL.

-- kuin Nils Lykke tyttärestänne pitäisi.

INGER-ROUVA.

Silloin ette ole kovin sokea; sillä erehtyisin suuresti, ellette olisi oikeassa. Ettekö sattunut huomaamaan, kuinka halukkaasti hän illallisella kuunteli joka sanaa, mitä kerroin Elinasta?

OLAF SKAKTAVL.

Unohti ruuat, juomat ja kaikki.

INGER-ROUVA.

Ja salaiset asiammekin.

OLAF SKAKTAVL.

Niin, ja enemmänkin, -- Pietari Kanslerilta tulevat paperit.

INGER-ROUVA.

Ja kaikesta tuosta teette johtopäätöksen --?

OLAF SKAKTAVL.

Ennen muuta johtopäätöksen, että koska tunnette Nils Lykken ja tiedätte, minkälaisessa maineessa hän on, varsinkin mitä tulee naisiin, niin --

INGER-ROUVA.

-- pitäisi minusta olla mieluista tietää, että hän olisi portin ulkopuolella?

OLAF SKAKTAVL.

Niin; ja kuta pikemmin sen parempi.

INGER-ROUVA

(hymyillen).

Ei, -- juuri päinvastoin, Olaf Skaktavl.

OLAF SKAKTAVL.

Miten ajattelette?

INGER-ROUVA.

Jos asianlaita on niin kuin me molemmat uskomme, ei Nils Lykke millään ehdolla saa lähteä nyt heti Östråtista.

OLAF SKAKTAVL

(katsoen _Inger-rouvaan_ paheksuvasti).

Taasko pyritte mutkateille, Inger-rouva? Mitä juonta te nyt mietitte? Jotainko, mikä voi lisätä teidän valtaanne vahingoksi meille --

INGER-ROUVA.

Ah, sellaista lyhytnäköisyyttä; sehän se tekee kaikki ihmiset niin kohtuuttomiksi minulle! Huomaan teistä, että luulette minun aikovan valita Nils Lykken vävykseni. Jos sitä ajattelisin, miksi olisin minä kieltäytynyt ottamasta osaa tapahtumiin, joita nyt Ruotsissa valmistetaan ja joita Nils Lykke ja koko tanskalainen joukkio näyttää haluavan avustaa?

OLAF SKAKTAVL.

Mutta jos ette toivo häntä voittaa ja sitoa, -- mitä te sitten hänellä aiotte?

INGER-ROUVA

Selitän sen muutamin sanoin. Kirjeessä minulle mainitsi Nils Lykke, että hän pitäisi suurena onnenaan, jos hän voisi päästä meidän sukuumme; ja tahdon olla rehellinen ja myöntää, että minä todellakin jo hetkisen mietin sitä asiaa.

OLAF SKAKTAVL.

No, siinä sen näette!

INGER-ROUVA.

Olisihan Nils Lykken kiinnittäminen sukuuni tehokas keino sovittaa keskenään maamme erimieliset puolueet.

OLAF SKAKTAVL.

Tyttärenne Mereten avioliitto Winzents Lungen kanssa näyttänee teille, mihin sellaiset keinot vievät. Tuskin sai Lunge jalansijaa maassamme, niin hän riisti itselleen sekä maat että oikeutemme --

INGER-ROUVA.

Ah, sen tiedän, Olaf Skaktavl! Mutta joskus pyörii päässäni niin monenlaisia ajatuksia. Minä en voi uskoa itseäni täysin teidän enkä kenenkään muunkaan valtaan. Usein en tiedä, miten minun olisi oikeinta tehdä. Ja kuitenkin, -- ottaa tanskalainen ylimys vävykseni vielä toinen kerta, -- siihen keinoon voin turvautua ainoastaan pahimmassa pulassa, ja Jumalan kiitos, -- niin pitkälle ei vielä ole jouduttu!

OLAF SKAKTAVL.

Tuosta en tule sen viisaammaksi, Inger-rouva; -- miksi te aiotte viivyttää Nils Lykkeä yhä täällä Östråtissa?

INGER-ROUVA

(hillitysti).

Koska kannan hänelle katkeraa kaunaa. Nils Lykke on solvannut minua verisemmin kuin kukaan muu. En voi sanoa teille, millä tavoin. Mutta en saa rauhaa, ennenkuin olen hänelle kostanut. Ettekö ymmärrä minua? Olettakaa, että Nils Lykke alkaisi pitää tyttärestäni. Minusta olisi sellainen varsin uskottavaa. Minä tahdon saada hänet viipymään täällä. Hänen täytyy oppia tuntemaan Elinaa lähemmin. Elina on sekä kaunis että älykäs. -- Ah, jos tuo mies rakkauden tuli sydämessään astuisi kerran eteeni pyytämään itselleen Elinaa! Silloin -- ajaa kuin koira pois hänet, ajaa ivaten, pilkaten, halveksien, antaa levitä yli maan tiedon, että Nils Lykke on turhaan koettanut kosiutua Östråtiin --! Sanon teille sen, -- antaisin kymmenen vuotta elämästäni saadakseni tuta sellaisen hetken.

OLAF SKAKTAVL.

Käsi sydämellä, Inger Gyldenlöve, -- sitä siis hänelle aiotte?

INGER-ROUVA.

Sitä, -- en mitään muuta, kautta elävän Jumalan! Teidän täytyy uskoa minua, Olaf Skaktavl, minä tarkoitan kansalaisteni parasta. Mutta minä olen niin vähän oma isäntäni. On eräitä seikkoja, jotka minun täytyy salata, muuten saan kuoliniskun. Mutta kun ensin pääsen siltä taholta turvaan, sitten saatte nähdä, olenko minä unohtanut valan, jonka vannoin Knut Alfinpojan ruumiin ääressä.

OLAF SKAKTAVL

(pudistaa _Inger-rouvan_ kättä).

Kiitos siitä, mitä nyt lausuitte. Minä uskoisin niin vasten mielin pahaa teistä. -- Mutta mitä tulee suunnitelmaanne ritaria vastaan, tuntuu minusta, että te ryhdytte uskallettuun peliin. Jospa laskette harhaan? Jospa tyttärenne --? Sillä sanotaanhan, ettei mikään nainen jaksa tuota luihua pirua vastustaa.

INGER-ROUVA.

Minun tyttäreni? Luuletteko hänen --? Ei, olkaa te rauhassa, minä tunnen Elinan paremmin. Kaikki ylistykset, mitä hän on ritarista kuullut, ovat saattaneet hänet häntä vihaamaan. Näitte itsekin omin silmin --

OLAF SKAKTAVL.

Niin, niin, -- naisten sydän on horjuva. Ainakin olisin teidän sijassanne varuillani.

INGER-ROUVA.

Niin olenkin; pidän heitä valppaasti silmällä. Mutta jos tuon miehen sittenkin onnistuisi kietoa hänet pauloihinsa, niin tarvitsee minun ainoastaan kuiskata pari sanaa Elinan korvaan, ja hän --

OLAF SKAKTAVL.

Hän?

INGER-ROUVA.

-- inhoaa häntä kuin hän olisi itsensä kiusaajan lähetti. -- Hiljaa, Olaf Skaktavl! Ritari tulee. Olkaa nyt järkevä.

(_Nils Lykke_ tulee sisään ensimäisestä ovesta oikealta.)

NILS LYKKE

(tulee kohteliaana _Inger-rouvaa_ kohti).

Jalo rouva kutsutti minua.

INGER-ROUVA.

Tyttäreni lähetti minulle tiedon, että aiotte jättää meidät tänä yönä.

NILS LYKKE.

Ikävä kyllä; onhan tehtäväni Östråtissa suoritettu.

OLAF SKAKTAVL.

Ei ennenkuin minä olen saanut nuo paperini.

NILS LYKKE.

Aivan niin. Melkeinpä olin unohtaa asiani tärkeimmän osan. Mutta se onkin meidän korkean emäntämme syy; pöydässä tiesi hän pitää seuraa niin älykkäästi ja vilkkaasti vierailleen --

INGER-ROUVA.

Ettette muistanut, mikä asia teidät tänne toi? Se ilahduttaa minua; sillä se minun aikomukseni olikin. Ajattelin, että viihtyäkseen hyvin Östråtissa täytyisi vieraani Nils Lykken --

NILS LYKKE.

Täytyisi, rouvani?

INGER-ROUVA.

-- ennen kaikkea unohtaa asiansa, -- ja kaikki muu, mitä täällä on tapahtunut ennen hänen tuloansa.

NILS LYKKE

(_Olaf Skaktavlille_, ottaen paperikäärön ja ojentaen hänelle).

Paperit Pietari Kanslerilta. Saatte niistä täydelliset tiedot puoluelaisistamme Ruotsissa.

OLAF SKAKTAVL.

Hyvä on.

(Asettuu pöydän ääreen vasemmalle ja avaa ja selailee papereita.)

NILS LYKKE.

Ja nyt, rouva Inger Gyldenlöve, -- nyt en tiedä olevan itselläni täällä enää mitään tekemistä.

INGERROUVA.

Ehkä olette oikeassa, jos nimittäin pelkät valtioasiat saattoivat meitä yhteen. Mutta sitä en tahdo uskoa.

NILS LYKKE.

Tarkoitatte --?

INGER-ROUVA.

Tarkoitan, että Nils Lykke ei tullut ainoastaan tanskalaisena valtioneuvoksena tai Pietari Kanslerin liittolaisena vieraakseni. -- Erehtyisinkö, jos kuvittelisin teidän siellä Tanskassa kuulleen yhtä ja toista, joka sai teidät uteliaaksi ja haluamaan lähemmin tuntea Östråtin rouvaa?

NILS LYKKE.

Olkoon kielto kaukana minusta --

OLAF SKAKTAVL

(selaillen papereita).

Kummallista. Ei minkäänmoista kirjettä.

NILS LYKKE.

-- onhan rouva Inger Gyldenlöven maine liian laajalle levinnyt, etten olisi jo kauan halunnut nähdä häntä kasvoista kasvoihin.

INGER-ROUVA.

Sen kai arvasin. Mutta riittääkö siihen lyhyt leikkipuheen hetki illallispöydän ääressä? Koetetaan vetää risti sen ylitse, mitä on ennen välillämme tapahtunut. Ehkäpä se Nils Lykke, jonka nyt tunnen, voisi peittää kaunan sitä kohtaan, jota minä en ole ennen tuntenut. Pidentäkää nyt täällä-oloanne joku päivä, herra valtaneuvos! Olaf Skaktavlia en uskalla houkutella. Hänellähän on salaiset tehtävänsä Ruotsissa. Mutta mitä teihin tulee, olette kai etukäteen pannut asiat niin hyvään alkuun, että läsnäoloanne tuskin tarvitaan. Luottakaa minuun, ajan ei anneta tuntua teistä meillä pitkältä; ainakin koetamme minä ja tyttäreni tehdä kaiken voitavamme ollaksemme teille oikein mieliksi.

NILS LYKKE.

En epäile teidän enkä tyttärennekään suopeutta minua kohtaan. Olenhan saanut siitä täysin pätevät todistukset. Mutta varmaan tunnustatte, että minun läsnäoloni on välttämätön muualla, koskapa minun yhä ja siitä huolimatta täytyy vain julistaa, että minun on mahdoton pidentää oleskeluani Östråtissa.

INGER-ROUVA.

No hyvä. -- Tiedättekös mitä, herra valtaneuvos, -- jos olisin ilkeä, voisin luulla, että te tulitte Östråtiin koettamaan pientä ottelua kanssani. Siinä näytte nyt jääneen tappiolle ja siksi on teidän väkinäistä viipyä tantereella, tappionne näkijäin edessä.

NILS LYKKE

(hymyillen).

Olisi kyllä syitä sellaiseenkin selittelyyn; mutta ainakaan minä en pidä taistelua vielä hukattuna.

INGER-ROUVA.

Olkoon miten hyvänsä; mutta joka tapauksessa te voitte vielä, jos viivytte meillä muutaman päivän, saada tappionne korjatuksi. Niin, näette itse, kuinka epätietoisena horjun tässä tien haarassa, -- houkuttelen vaarallista vihollistani, ettei hän lähtisi pakoon. -- No niin, suoraan tunnustaen: teidän liittonne Ruotsin tyytymättömien kanssa tuntuu minusta vielä hieman -- niin, kuinka tuota nimittäisinkään? -- hieman eriskummaiselta, herra valtaneuvos! Aate, joka on saanut kuninkaan neuvoston tähän salaiseen toimenpiteeseen, on mielestäni sangen viisas; mutta se eroaa liian jyrkästi eräistä teidän kansalaistenne teoista täällä menneinä vuosina. Älkää siis loukkautuko, jos minun luottamukseni teidän hyviin lupauksiinne vaatii vielä hiukan parempia perusteita ennenkuin lasken onneni ja omaisuuteni teidän käsiinne.

NILS LYKKE.

Siinä tarkoituksessa olisi tuskin pitemmästä oleskelustani Östråtissa mitään hyötyä; sillä minä en aio laisinkaan tehdä uusia yrityksiä muuttaakseni päätöstänne.

INGER-ROUVA.

Silloin surkuttelen teitä sydämeni pohjasta. Niin, herra valtaneuvos, -- tosin minä olen vain avuton leski; mutta saatte uskoa minua, jos ennustan, että teidän polullenne kasvaa okaita ja tutkaimia Östråtissa käynnistänne.

NILS LYKKE

(hymyillen).

Niinkö ennustatte?

INGER-ROUVA.

Varmasti. Mitä aletaan kohta huhuta, rakas herrani? Ihmiset ovat nykyään kovin juorunhaluisia. Moni koiranleuka sepittää pilkkalauluja teistä. Puolen vuoden kuluttua olette ihmisten yleisenä puheenaiheena; he seisahtuvat ja katselevat teihin keskellä tietä; supistaan: katso, katso, tuo on herra Nils Lykke, joka tuli Östråtiin pistämään paulaa Inger Gyldenlöven kaulaan, mutta jäi omaan rihmaseensa. No, no, älkää olko noin kärsimätön, herra ritari! Enhän *minä* ajattele niin; mutta niin tulevat kaikki huonot ja pahansuovat ihmiset arvostelemaan. Ja niitä on yllin kyllin, ikävä sanoa! -- Niin, se on paha asia; mutta se on aivan varma, -- pilkan saatte palkastanne, -- pilkan, että nainen oli teitä ovelampi. »Viekkaana kettuna hiipi hän Östråtiin», sanotaan, -- »häveten kuin koira puikki hän sieltä takaisin». Ja vielä eräs seikka: ettekö luule, että Pietari Kansleri ja hänen ystävänsä kiittävät kauniisti avustanne, kun aletaan huhuta, etten minä uskalla ryhtyä taistelemaan teidän lippunne alla.

NILS LYKKE.

Puhutte älyn sanoja, rouva! Ja etten joutuisi pilkan esineeksi, -- ja vielä lisäksi rikkoisi yhteistyötä noiden monien rakkaiden ystävieni kanssa Ruotsissa, täytyy minun --

INGER-ROUVA

(nopeasti).

-- viipyä kauemmin Östråtissa.

OLAF SKAKTAVL

(joka on kuunnellut).

Nyt menee mies ansaan.

NILS LYKKE.

Ei, jalo rouva; -- minun täytyy -- sopia asiat lopullisesti teidän kanssanne jo tämän tunnin kuluessa.

INGER-ROUVA.

Mutta jos emme siinä onnistu?

NILS LYKKE.

Me onnistumme.

INGER-ROUVA.

Tunnutte olevan varma asiastanne!

NILS LYKKE.

Mitä panette vetoon, että suostutte minun ja Pietari Kanslerin ehdotukseen?

INGER-ROUVA.

Östråtin maat polvisolkianne vastaan!

NILS LYKKE

(lyö ryntäihinsä ja huudahtaa).

Olaf Skaktavl, -- tässä näette Östråtin isännän!

INGER-ROUVA.

Herra valtaneuvos! --

OLAF SKAKTAVL

(nousee pöydän äärestä).

Mikä nyt?

NILS LYKKE.

Vetoon en suostu, sillä tuokion kuluttua annatte minulle sekä Östråtin että mitä muuta tahansa päästäksenne ansasta, johon en ole joutunut minä, vaan te itse.

INGER-ROUVA.

Pilanne alkaa käydä hupaiseksi, herra ritari!

NILS LYKKE.

Käy vielä hupaisemmaksi, -- ainakin minulle. Te ylpeilette, että voititte muka viekkaudessa minut. Uhkaatte syytää niskaani ihmisten ivat ja pilkat! Ah. teidän pitäisi varoa ärsyttämästä kostonhimoani; sillä minä voin kahdella sanalla taivuttaa teidät polvillenne eteeni.

INGER-ROUVA.

Hahaa -- --! (Pysähtyy yht'äkkiä kuin aavistuksen vallassa.) -- Ja ne kaksi sanaa, Nils Lykke? Ne kaksi sanaa --?

NILS LYKKE.

-- salaisuus teidän ja Sten Sturen pojasta.

INGER-ROUVA

(puhjeten huutoon).

Oi, Jeesus Kristus --!

OLAF SKAKTAVL.

Inger Gyldenlöven pojasta? Mitä sanotte?

INGER-ROUVA

(puolin jo polvillaan _Nils Lykken_ edessä).

Armoa! Oi, olkaa laupias --!

NILS LYKKE

(nostaa hänet maasta).

Rauhoittukaa, ja puhukaamme järkevästi keskenämme.

INGER-ROUVA

(heikolla äänellä ja melkein kuin hurjistuneena).

Kuulitteko te sen, Olaf Skaktavl? Vai oliko se unta? Kuulitteko te, mitä hän sanoi?

NILS LYKKE.

Ei se ollut unta, Inger-rouva.

INGER-ROUVA

(lyö kätensä yhteen).

Oi, te tiedätte sen! Te, -- Te, --. Mutta missä hän on? Missä häntä pidätte? Mitä aiotte hänelle tehdä? (Huutaa.) Älkää häntä surmatko, Nils Lykke! Antakaa hänet takaisin minulle! Älkää surmatko häntä minulta!

OLAF SKAKTAVL.

Ah, nyt minä alan ymmärtää --

INGER-ROUVA.

Ja tämä tuska --; tämä tukehduttava pelko --. Minä olen kantanut sitä monta monituista vuotta, -- ja nyt täytyy kaiken luhistua, ja minun täytyy kärsiä tämä ahdistus ja hätä! -- Herra Jumalani, -- teetkö nyt oikeutta? Tätä vartenko sinä hänet annoit minulle? (Malttaa mielensä ja sanoo vaivoin hillityllä äänellä.) Nils Lykke, sanokaa minulle yksi asia. Missä hän teillä on? Missä hän on?

NILS LYKKE.

Kasvatusisänsä luona.

INGER-ROUVA.