Part 5
RANKONEN (nauraen humalaisen naurua). Te taidatte olla aika vekkuli mieheksi!
HANNU. Paras minä olen äitini lapsista! Paiskataanko lauluksi? (Laulaa.)
"Kuulehan nyt kultani minua, ikävöinyt olen minä sinua. Hei kuk kuk kuu! Hei kuk kuk kuu! Hän nukkuu!"
KIVEKÄS (havahtuu, juo lasinsa ja nousee). Mi-minä pistäydyn hk-hiukan poissa. (Menee horjuen kamariin.)
HANNU. Tuon miehen jalat eivät ole yhtäparia, taikka sitten eivät ole minun silmäni!
RAHKONEN. Toveri on hiukan väsähtänyt.
HANNU. Mutta me kaksi emme väsähdä! Hei kippis, vanha veijari!
RANKONEN. Olkoon menneeksi! Te olette hitonmoinen toveri pöydässä.
HANNU. Hitonmoinen, se on oikea sana! Ja sen päälle hitonmoinen siemaus! (Juovat.) Meneppäs Kalle katsomaan, minne se toinen etsivä sielu hävisi! (Kalle menee kamariin ja Hannu laulaa.)
Perjantaina pappilaan, Pollella tulen sua hakemaan! Hei kuk kuk kuu! Hei kuk kuk kuu! Hän nukkuu!
KALLE (tulee) Nukkuu kuin kivi!
HANNU. Miehestä tuli nahka! Rauha kaatuneelle; me pojat valvomme! (Juovat.)
RANKONEN. Minä me-menen katsomaan sitä toveria! (Nousee ja horjuu kamariin.)
XIII kohtaus.
Hannu. Kalle. Janne.
HANNU. Kas niin, kaksi kaatunutta!... Taistelu on voitettu!... Mutta kylläpä onkin hiton kaunis kasa kranaatinkuoria kentällä! Minun pääni on kuitenkin vielä pystyssä!
KALLE. Sinä olatkin oppineempi!
HANNU. Siinä näet, "jottei oppi ojaan kaada eikä taito tieltä työnnä". Se on vanha viisaus, joka pitää paikkansa! — (Nousee.) Mutta heiluuko kievari vai heilunko minä? (Menee kaapin luo ja avaa sen.) Tule ulos kaapista, Janne! Luulenpa, että ilmaston vaihdos tekee sinulle hyvää! (Janne kömpii esille kaapista.)
KALLE (hämmästyneenä). Mitä noituutta tämä on? Janne kaapissa! Mistä hiivatista...
HANNU. Suu poikki, nyt ei ole aikaa puhua roskaa! Mene ja tyhjennä etsivien taskut; ota heidän poliisimerkkinsä. Minulla on loistava ajatus! (Kalle menee kamariin.)
JANNE. Huh, kylläpä nyt maistuu purkki kaljaa. Hyi sitä ilmaa! (Ottaa olutta.)
HANNU. Nauti poika terveydeksesi! Minä olenkin ihan ympäri kännissä!... Enpä olisi kaskaan uskonut tarvitsevani sitä taitoa näin ihmisrakkaaseen tarkoitukseen. Mutta (haukottelee) "kaikki tiet vievät Roomaan".
KALLE (tulee muutamia papereita kädessä). Tässä ovat sekä merkit että paperit.
HANNU. Kas niin, nyt me rupeamme etsiviksi, menemme nimismiehen luo ja otamme täysillä valtuuksilla haltuumme luutnantin ja hänen morsiamensa. Mitä sanotte siitä?
JANNE. Se on kuninkaallinen ajatus!
KALLE. Loistava, hitto soikoon!
HANNU (ylväästi). Älkää ihmetelkö siiloin mitään, kun minä olen matkassa! — Mutta nyt me lähetämme asianomaiselle poliisiasemalle sähkösanoman, että pääsemme rauhassa kulkemaan. (Antaa Jannelle paperin.) Kirjoita!
JANNE. Mitä minun pitää kirjoittaman?
HANNU. Karkulaiset saatu kiinni. Kaikki hyvin. Kivekäs. — Nyt sinä viet tämän sanoman lähimmälle asemaille ja lähetät menemään. Mutta kiireesti!
JANNE. Aivankuin tulta jalkain alla! (Kiirehtii ulos.)
HANNU. Kas niin, nyt ne keskeyttävät etsiskelyt. Mutta meidän etsiskelymme alkaa... Kyllä minä johdan keskustelua siellä. Vaan jos sinä pelaat huonosti, niin saat mennä hirteen...
(Cecilia, Edvin ja nimismies tulevat.)
XIV kohtaus.
Edelliset. Cecilia. Edvin. Nimismies.
HANNU (hämmästyneenä) Mitä näenkään!... Tuhattulimmalsta, siinähän ovatkin meidän karkulaisemme, joita olemme ajaneet takaa kautta Suomen! Tuodaan aivankuin tarjottimella! Hitto soikoon, sitäpä voi kutsua onnenpotkaukseksi!
NIMISMIES. Anteeksi, mutta minä en tunne herroja!
HANNU. Minä olen etsiväylikonstaapeli Kivekäs Turun poliisilaitoksesta; tällä kertaa hieman toisellakymmenellä, mutta aina tehtävänsä tasalla oleva mies. Ja tämä toverini on etsiväpoliisi Rankonen, jos saan luvan. Olemme juuri etsineet tätä herraväkeä. Tässä on merkkini, jos sallitte. (Näyttää poliisimerkkiä nimismiehelle.)
NIMISMIES. Hm!... No niin, tämä säästää minut enemmistä toimenpiteistä. Minun on siis luovutettava pakolaiset teille.
HANNU. Aivan niin, jos suvaitsette! Olette tehnyt meille korvaamattoman palveluksen, nimismies. Mutta olkaa varma, että teitä tullaan muistamaan ensi pääsiäisenä, taikka sitten ei minun sanallani ole mitään kantavuutta tässä maassa!
KALLE (hiljaa) Mikä muuten on luultavampaa!
NIMISMIES (katsellen pöytää). Täälläpä on kaunista siivoa!
HANNU. Kodikasta, nimismies, enemmän kodikasta kuin kaunista!
NIMISMIES (ivallisesti). Onko teillä aina tapana valmistautua tehtäviinne näin perusteellisesti?
HANNU. Valitettavasti meidän tavallinen ohjelmamme on paljoa kuivempi... Mutta näin maaseudulla vieraillessamme me toisinaan upotamme ja kuoletamme "Vanhan Aatamin".
NIMISMIES. Vai sillä tavalla!
HANNU. Kohtasimme täällä pari kauppamatkustajaa, ja, niinkuin nimismies tietää, ne herrat eivät ole suinkaan mitään lihansakiduttajia. Heillä oli ainetta mukana ja saivatpa minutkin tinkimään hieman siveellisistä periaatteistani. Nyt he nukkuvat kuin aasit tuolla toisessa huoneessa... (Huoaten.) Sääli miehiä kaikissa tapauksissa; sillä heidän uransa ei tulle olemaan pitkäaikainen. Siihen ovat he liiaksi väkeviin meneviä, raukat!
NIMISMIES. No niin, tämä herrasväki jää siis teidän haltuunne.
HANNU. Luonnollisesti. Kyllä me viemme mammanpiian mammalle takaisin kaikella kunnialla!... Noo, nuorlpari, teidän kuherrusmatkanne loppui sangen lyhyeen kuin Molkan tupakki! Mitä?
NIMISMIES. Teidän leikinlaskunne on hieman paksunlaista!
HANNU. Eikö mitä, todellisuus on aina paksumpaa! — Te laskitte hyvin, luutnantti! Mutta te unohditte, että me elämme järjestetyssä yhteiskunnassa.
EDVIN. Se on minun asiani! (Kääntää selkänsä.)
HANNU. Hitto soikoon, luulitte laskettavanne vain autolla läpi elämän heila rinnalla! Ettekä ottanut huomioon,, että mekin satuimme olemaan matkassa! No niin, sellainen huomaamattomuus on sattunut hyvin monelle! (Nauraa hyväntuulisesti ja ottaa olutta.)
NIMISMIES (Cecilialle). Toivoin voivani luovuttaa teidät parempiin käsiin... Mutta, ikävä kyllä, näyttää käyvän toisin.
CECILIA. Mekin olisimme sen suoneet! Olette ollut niin ystävällinen, nimismies.
EDVIN. Kyllä minä nämä herrat vielä opetan!
NIMISMIES. Jos he käyttäytyvät tahdittomasti, niin uhatkaa ilmoittaa poliisimestarille! Vanhojen poliisimiesten tapana on kohdella kaikkia rikollisina. — No niin, jääkää nyt hyvästi! Ja parempaa onnea! (Puristaa kädestä.)
HANNU. No, joko te menette, nimismies? Olisin mielelläni tahtonut kuulla, minkä menetelmän mukaan te nipistitte heidät kiinni. Minulla on aivan uusi pettämätön järjestelmä. Minä etsin henkilöni sieltä, missä kaikkein vähimmin luulisi niiden olevan.
NIMISMIES. Siltä se näyttää! Mutta minulla ei nyt ole aikaa keskustella. — Minun ei kai tarvinne huomauttaa herroille, että heitä on kohdeltava hyvin!... Hyvästi! (Poistuu.)
XV kohtaus.
Cecilia. Edvin. Hannu. Kalle.
EDVIN (pyöräyttää Ceciliaa riemuissaan). Pelastettu! (Puristaa Hannun kättä.) Te pelasitte mainiosti! Te olette voittamaton nero! Eläköön Hannu!
HANNU. Kas niin, siinä ette sanonut mitään uutta! Mutta parempi on toistaa kunnollista vanhaakin kuin puhua roskaa!
EDVIN. Te olette suuri mies!
HANNU. Jollei nerojen luontainen kainous estäisi, niin myöntäisin sen. Sillä onpa tämä juttu vaatinut minulta yli-inhimillisiä ponnistuksia. Ja minä toivon, että se otetaan huomioon lopputilissä.
EDVIN. Luonnollisesti, kuinkas muuten!
HANNU. Minä olen: pro primo kertaalleen läpiammuttu; pro secundo aavan läpiväsynyt; ja pro tertio ihan läpi humalassa. Näistä kolmesta riittäisi jokainen erikseenkin nujertamaan tavallisen kuolevaisen.
EDVIN. Aivan niin, kuinkas on haulien laita?
HANNU. Aijoin otattaa ne pois, mutta lääkäri selitti, että vähemmällä kivulla ja ajanhukalla saa haulia urheilukaupasta!
CECILIA. Sepä oli hauska lääkäri!
HANNU. Sitten hän sanoi, että uusimman lääketieteen mukaan ei lyijystä ole ihmisruumiin taloudessa mitään haittaa muualla kuin uidessa. Se kasvattaa ympärilleen lyijyvalkeata, josta muodostuu suojeleva kalkkeutumiskerros.
KALLE. Kumpaa se suojelee: lyijyä vai ihmistä?
HANNU. Sitä hän ei sanonut. Luulen, että se kanalja oli eläinlääkäri, sillä hän tutki minua kuin kilpa-ajoihin vietävää hevosta.
EDVIN. Ettekö kysynyt?
HANNU. Ilmaisin hänelle mustan epäluuloni. Mutta hän selitti, ettei hän valitettavasti ole eläinlääkäri. Silloin hänellä ainakin olisi potilaita, — "jotka eivät nauti lain turvaa", huomautin väliin! — eikä, vaan joiden taudeista kehtaa säädyllisessä seurassa puhua, sanoi hän.
EDVIN. Ja siihen se asia jäi?
HANNU. Niin, koko suuri remontti supistui muutamaan grammaan sublimaattivettä, sidepumpulia ja vanua. En ole koskaan nähnyt niin hävyttömän yliolkaisesti kohdeltavan arvokasta ihmisruumista!
KALLE. Eiköhän olisi terveellistä poistua. Etsivät saattavat milloin tahansa herätä.
HANNU. Silloin me pidätämme heidät irtolaisuudesta ja toimettomasta elämästä!
EDVIN. Se olisi hävyttömyyden huippu!
HANNU. Minunkin omatuntoni sotii sitä vastaan. Vie etsiville takaisin heidän merkkinsä, ettei heille tapahtuisi ikävyyksiä. (Kalle menee.)
EDVIN. Ja sitten kiireesti matkaan!
CECILIA. Mihin lähdemme?
EDVIN. Takaisin Turkuun. Sieltä he eivät osaa etsiä meitä. Ja Arvo sähköitti, että omaiset hommaavat sukukokousta, joka lausuu lopullisen kirouksen asiasta.
CECILIA. Voi noita onnettomia!
HANNU. Siinä kokouksessa tahdon minä olla mukana!
EDVIN. Todellakin, siitä tulee mainiota!
HANNU. Minä marssitan sinne komennuskunnan uusia sukulaisia; nuorempien veljien nuorempia poikia. Ne eivät kyllä ole aivan "comme il fauit" perhejuhlassa, mutta hiton hyviä äänestyksessä!
EDVIN. Verratonta! Suuremmoista!
HANNU. Minun tietääkseni yksi tällainen pikkuserkku on muonarenkinä Korpilahdella. Hänet täytyy ottaa lukuun. (Kalle tulee.)
EDVIN. Sen me teemme! Tule Cecilia! Silloin me lähdettiin. (Menevät kaikin.)
VIIDES NÄYTÖS.
Yksityishuone Hamburger Pörssissä Turussa. Oikealla ja vasemmalla ovi sekä perällä akkuna. Keskellä suuri, valkealla vaatteella verhottu pöytä; oikealla oven vieressä sohva. Vasemmalla uuni ja samalla puolen peränurkassa pianino sekä lukuisasti tuoleja ympäri huonetta. Seinillä muutamia mauttomia tauluja ja erittäin räikeänvälrinen reklaamilehti; "Trelleborg—Sassnitz."
I kohtaus. Lemmenheimo. Viinuri.
LEMMENHEIMO (Punakka, hyväntuulisen näköinen mies; tällä kertaa hienossa nousuhumalassa; tulee salkku kainalossa viinurin saattamana.) Eikä vieläkään ketään! Tämäpä on hittoa!
VIINURI. Äi ole!... Härasvekki antta odotta.
LEMMENHEIMO. Kello on jo puoli tuntia yli määräajan. Se on jo enemmän kuin akateeminen neljännes.
VIINURI. Kun ole fiini vekke, niin akademisk qvartti ole hyvin suuri.
LEMMENHEIMO. Minä jo ehdin suoriutua kahdesta ottingista odottaissani. VIINURI. Häradsöödinki voi viilä tyhjentte yks ottingi til'.
LEMMENHEIMO. No enpä tiedä... Ehkä yksi rommi tuuttinki.
VIINURI. Jaha, yks rummityyttingi då?
LEMMENHEIMO. ... että tulee hiukan tunnelmaa.
VIINURI. Jaha... dunnelma, dunnelma! Jaha! Jaha!.. Yks het rummityyttingi tule oikken jevligt fiin dunnelma! (Menee.)
LEMMENHEIMO (heittäytyen sohvalle pitkälleen). Herrasväki, näyttää kilpailevan myöhästymisessä... No jos heillä on kärsivällisyyttä, niin on sitä minullakin... varsinkin kun saan siitä kunnollisen maksun. (Aarno tulee.)
II kohtaus.
Lemmenheimo. Aarno.
AARNO (hyvin vilkas nuori mies). Mitä?.. Eikö täällä olekaan ketään?
LEMMENHEIMO (ylös kömpien). No, ei voi juuri sanoa, ettei täällä ole ketään... Vaikka juridinen totuus on, jos tarkoitatte kokouksen osanottajia, ettei täällä ole ketään... (Tervehtii.) Tuomari Lemmenheimo, jos saan luvan!
AARNO. Aarno Klingenskjöld. — Minä luulin jo myöhästyneeni.
LEMMENHEIMO. Sen te teittekin, herra... huolimatta siitä, ettei täällä ole ketään.
AARNO. Tein sen aivan tahallani! Minusta on koko kokous suorastaan naurettava.
LEMMENHEIMO. Se koskee kokouksen periaatteellista puolta... Ja nauraminen kuuluu jokaisen yksilöllisiin oikeuksiin.
AARNO. Antaa luutnantin pitää kultansa!
LEMMENHEIMO. Epäilemättä hän sen tekeekin, sillä se on luutnantin oma asia.
AARNO. Mitä hittoja tarkoittaa tämä kokous sitten?
LEMMENHEIMO. Se on taas sukulaisten oma asia... Tämä kokous voi vain lausua mielipiteensä asiasta.
AARNO. Eikö mitään muuta?
LEMMENHEIMO. Ei mitään muuta.
AARNO. Miksi ette hitossa puhunut heille tervettä järkeä sitten?
LEMMENHEIMO. Se on taas minun asiani... Katsokaas, minun velvollisuuteni on käyttää järkeäni ihmisten hyödyksi, mutta ei aiheettomasti ajaa sitä kenenkään päähän... Eihän viisaudella olisi silloin mitään merkitystä maailmassa, jos sitä olisi joka miehen päässä.
AARNO. Siis paljasta ilmaan huitomista koiko kokous!
LEMMENHEIMO. Iankaikkisuuden näkökulmasta katsottuna on kaikki ilmaan huitomista, nuori herra!... Mutta ne elämme siitä ja sillä ja se seikka jalostaa asiat sekä tekee ne arvokkaiksi... (Viinuri tuo tuuttingin.) Eikö saisi olla yksi kuuma tuuttinki?
AARNO. Ei, kiitoksia! Minä en käytä.
LEMMENHEIMO. Hm! Se on kyllä hyvä periaate, sekin... (Maistaa lasistaan.) — Herra on kai jotain suvun sivuhaaraa?
AARNO. En tiedä... Kuinka niin?
LEMMENHEIMO. Kun tuntuu olevan niin terveet mielipiteet... Hm! (Maistaa uudelleen lasistaan.)
AARNO. Tuleekohan tänne ketään?
LEMMENHEIMO. Kylläs... Tulevathan ne toisetkin... aikaa voittaen. Aikaa voittaen, nuori herra!
III kohtaus.
Edelliset. Rouva. Sebastian.
SEBASTIAN (tulee: taluttaen rouvaa). Mitä?... Olemmeko me ensimäisiä!... Sietämätöntä!
LEMMENHEIMO. Ainakin toisia, jos järjestyksestä pidetään kiinni.
SEBASTIAN. Päivää, tuomari! Te olette jo täällä! Jaha! Jaha! Se on hyvä.
ROUVA (tervehtien armollisesti). Päivää serkku!... Te olette paljon kasvanut sitten viime näkemän. — Olette kai kuullut, mitkä surulliset asianhaarat ovat aiheuttaneet tämän tapaamisen?
AARNO. Olen rouva... Näin siitä sanomalehdissä.
ROUVA. Niin, eikö se ole kauheata! Joutua vielä sanomalehtiin!... Nuo sanomalehdet... niillä ei ole tahtia... ei minkäänlaista tahtia! Ne eivät tee mitään eroa ihmisten välillä...
SEBASTIAN. Mutta missä ovat toiset? Tällainen säännöttömyys on kiusallista!
LEMMENHEIMO. No, vastahan päivä on puolivälissä. Aikaa voittaen... aikaa voittaen, forstmestari.
SEBASTIAN. Tällä tavoin odotuttaa itseään... Osvaldkin! Se on hävytöntä!
ROUVA. No häneltä nyt ei voi muuta odottaa!... (Nathalia tulee.)
IV kohtaus.
Edelliset. Nathalia.
NATHALIA (kuivan särmikäs vanhapiika). Päivää;, rakkaat sukulaiset!... Oo, mitä pitikään minun vanhojen silmieni nähdä!
SEBASTIAN. Niin, rakas sisko! Sellainen häpeä; sellainen skandaali! Minä en löydä sanoja!
ROUVA. Minä olen aivan suunniltani! Aivan muserrettu! Kuka olisi sellaista uskonut.
NATHALIA. Sinä olit liian heikko, Klara! Sinä et herättänyt tyttäressäsi tarpeeksi kunnioitusta ja terveellistä pelkoa.
ROUVA. Kuka uskaltaa sanoa, etten kasvattanut Ceciliaa terveitä periaatteita silmällä pitäen? Ehkä liiaksikin... Sillä minua vaivaa epäilys, että juuri se vieroitti hänet minusta ja saattoi ensimäisen seikkailijan syliin.
SEBASTIAN. Kaikki on luutnantin syy. Hän oli vanhempi ja kokeneempi.
ROUVA- Ja kuinka hyvin tuota herraa kohdeltiin meillä! Aivan kuin läheistä sukulaista. Ja että hän ilkesikin!...
NATHALIA. Sinä kasvatit käärmettä povellasi, Klara!
SEBASTIAN. Mutta missä ihmeessä viipyy Osvald! Tämä on jo liikaa!
NATHALIA. Se juutalainen! Häntäkö meidän pitää odottaa?... (Osvald tulee kuin höyryveturi.)
V kohtaus.
Edelliset. Osvald.
OSVALD. Anteeksi, hyvät sukulaiset! Mutta minulla on ollut niin paljon työtä!
SEBASTIAN (painokkaasti). Sinä annat meidän odotuttaa itseäsi, Osvald!
OSVALD. Tulimmaista, niinkuin ei minulla olisi ollut kyllin työtä karkulaisten etsimisessä. Minä en ole säästänyt aikaa enkä rahaa!
AARNO. Eikö heistä ole mitään kuulunut?
OSVALD. Olivat siepanneet ne kiinni jo, mutta päästivät uudelleen menemään, narrit!
NATHALIA. Kuinka voi sellainen olla mahdollista!
OSVALD. Väärän ilmotuksen johdosta. Niitä on ollut juonessa kokonainen joukko!
ROUVA. Kyllä, kyllä on pahuus noussut yli: äyräittensä!
NATHALIA. Eikö ole enää lakia ja järjestystä maassa!
SEBASTIAN (koputtaen pöytään). Kas niin, hyvät naiset ja herrat! Koska minä ilokseni huomaan, että useat kunnioitettavista sukulaisista ovat kutsua noudattaneet, niin alkakaamme siis kokous. Olen kutsunut tänne tuomarin pitämään pöytäkirjaa ja samalla valvomaan laillisten muotojen noudattamista.
LEMMENHEIMO (asettuen pöydän sivuun, kaivaen papereita salkustaan ja rykäisten mahtavasti). Ensiksi minä pyydän kysyä: onko kellään läsnäolijoista mitään muistuttamista kokouksen laillisuutta vastaan?... (Äänettömyys.) Ehkä sitten toimitamme nimenhuudon. — Onko 'täällä jalosukuinen rouva Klara Eugeniita Klingenskjöld?
ROUVA. Minä.
LEMMENHEIMO. Hänen tyttärensä jalosukuinen neiti Cecilia Charlotta Elisabeth Klingenskjöld?
SEBASTIAN. Hänestä on juuri kysymys.
LEMMENHEIMO. Jaha! Jaha! — Jalosukuinen neiti Nathalia Anastasia Eudocia Beatrice Alice Adelaide Klingenskjöld?
NATHALIA. Minä, tuomari!
LEMMENHEIMO. Jalosukuinen naimaton neiti Eufemia Emilia Lovisa Katarina Kristina Klingenskjöld?
NATHALIA. Estetty, sairauden tähden!
LEMMENHEIMO.. Jalosukuinen herra forstmestari Sebastian Aristarcus Gustaf Adolf Napoleon Romulus Remus Atos Portos Aramiis Bonifacius Lennartti Klingenskjöld?
SEBASTIAN. Minä.
LEMMENHEIMO.. Tehtailija Osvald Osrik Klingenskjöld?
OSVALD. He, he, olenhan minä, olen.
LEMMENHEIMO.. Jalosukuinen ylioppilas Aarno Johannes Klingenskjöld?
AARNO. Minä olen.
LEMMENHEIMO.. Jaha!... Muita täällä ei olekaan. Ennenkuin alotamme käsittelyn, ehkä forstmestari tahtoa selventää tilannetta muutamalla sanalla.
SEBASTIAN (rykäisten juhlallisesti!). Hyvät sukulaiset, naiset ja herraa! Me kokoonnumme tänne surullisessa ajankohdassa. Kumouksellinen henki, vallattomuus ja kaikenlaiset hajoittavat voimat jäytävät kansamme elinjuuria. Yhteiskunnan perustukset järkkyvät; ei kunnioiteta enää inhimillisiä oikeuksia eikä kotien rauhaa ja pyhyyttä. Nyt on jo tultu niin pitkälle, että kumouksellinen henki ja varattomuus ovat nostaneet päätään meidän omassa keskuudessamme — meidän, jotka korkein maailmanjärjestys on asettanut moraalin, järjestyksien ja lakipohjaisen yhteiskuntarakennuksen kulmakiviksi... Mitä se on?
(Ovella syntyy jonkinlaista nujakkaa, kun viinuri koettaa estää Hannua ja hänen tovereitaan pääsemästä huoneeseen.)
HANNU. Mitä, aijotko sinä hunsvotti sulkea meiltä tien! Rohkenetko sinä selkärangaton mies astua aatelismiehen tielle?
VIINURI. Teme hoone ole ylösotettu, min härre!
HANNU. Tuhat sarvipäätä! Kyllä minä otan sinut pian ylös ja paiskaan alas, niin ettei jää muuta kuin märkä täplä, jota ei voi kuivatakaan muulla kuin imupaperilla!
VIINURI. Teme yks härre ei päästä sisään!
HANNU. Ja miksei, sinä senkin häntyri?
VIINURI. Hene inte kraji! Ei ole kova, kova kaula... så där! Var så guud!
ERNST. Ei ole kovaa kaulassa, hän tarkoittaa,
HANNU. Vai niin, sinä vintiö! Kyllä minä laitan sinulle kovan kaulaasi, jollet väisty! Viisi sormea veisuvarteen, sinä kanalja!
VIINURI. Pite olla kraji, kraji, så där!
HANNU. Katso etten ota kraavelistasi kiinni, sinä lautasennuolija! (Työntää hänet syrjään ja astuvat sisään, kaikki hienossa humalassa.)
VI kohtaus.
Edelliset. Hannu. Taavi. Ernst.
HANNU. Nöyrin palvelijanne, rakkaat sukulaiset ja sukulaisettaret!
SEBASTIAN. Kuinka uskallatte, te maankiertäjät tunkeutua tänne?
HANNU. Terve, Sebastian, monesta ajasta! Ja sinä, käly, morjens, sanoi voi perunaa!
OSVALD. Kuinka rohkenette te tunkeutua suljettuun kokoukseen!
ÄÄNIÄ (huutaen ja meluten). Tämä on hävytöntä! — Heittäkää ulos ne! — Poliisia!
HANNU (jyrisevällä äänellä). Kuka rohkenee kajota likaisilla käsillään todelliseen Klingenskjöldiin suoraan alenevaa povea! Kuka tuhattulimmaista, sanon minä, uskaltaa uhmailla kunniakkaan Klingenskjöldien suvun laillista päämiestä vastaan sukukokouksessa?
ROUVA. Tämä on ennenkuulumatonta!
HANNU. Kas niin, hiljaa naiset ja herrat! Jos tässä ruvettaisiin aateliskalenterin mukaan menettelemään, niin haluaisinpa nähdä, kuinka monta teistä jäisi tänne jälelle... Teillä ei ole yhdelläkään sekoittamatonta verta suonissanne, paitsi minulla ja myöskin tuolla keltanokalla tuossa! (Lyö nyrkillään pöytään, istuu pöydän ääreen ja nostaa oikean jalkansa toiselle tuolille.)
SEBASTIAN. Tämä on suunnatonta hävyttömyyttä!
NATHALIA. Minä pyörryn!
HANNU. Olkaa niin hyvä! Siinä on painamatonta puuta.
OSVALD. Mutta hyvä herra, mehän sovimme!... Tehän unohdatte sopimuksen!
HANNU. Hyvä herra, minä en unohda mitään! Tein teidät ottopojakseni ja luovutin teille sukuoikeuteni hienolla maksulla. Mutta se tapahtui epävirallisesti, ja nyt minä tahdon valistuneempana miehenä hiukan tarkastaa kuinka te asutte maailmaa, hunsvotit! Minä en myynyt teille sukuani enkä esi-isiäni... Mitä hittoa teillä on Klingenskjöldien luurankojen ja muumioitten kanssa tekemistä, herra? Tämä on sukukokous, johon teillä on yhtä vähän oikeutta kuin jonkun Etelä-Afrikkalaisen ruhtinaan tai neekeripäällikön perinnönjakoon. Mitä turkasen tulimmaista teillä on jonkun vieraan suvun kanssa tekemistä, te juureton ja suvuton aatelismies!
OSVALD. Tämä on vääryyttä ja väkivaltaa!
HANNU. Kiittäkää onneanne, ettei teidän tarvitse huolehtia menneistä vuosisadoista, vaan omasta lihavasta itsestänne! Ei ole niinkään hauskaa laahata mukanaan tuota vuosisatain hometta ja ryönää!
OSVALD. Minä panen vakavan vastalauseen teidän menettelyänne vastaan!
HANNU. Sen te kyllä voitte tehdä, mutta siinä onkin kaikki, mitä te voitte!... Kas niin, herra, te saatte jättää sukukokoukset niille, joilla on jotain sukua takanaan! Jos tahdotte välttämättömästä ottaa osaa sukukokoukseen, niin menkää johonkin Heinolan Hujansaloon tai Sysmän sydänmaille... Siellä te voitte valvoa sukuoikeuksianne, täällä ne hoidan minä.
ROUVA. Mutta keitä ovat sitten nämä toiset? Ja millä oikeudella ovat he täällä?
HANNU. Ne ovat reiluja aatelismiehiä. Tällä kertaa hiukan toisella kymmenellä, mutta muuten nuhteettomia miehiä.
SEBASTIAN. Se on todistettava!
HANNU. Notarius publicus, tarkastakaa miesten sukuselvitykset! (Miehet antavat paperinsa.)
LEMMENHEIMO. Jaha! Jaha! Ernst Fabian Klingenskjöld. Kunnossa on.
NATHALIA. Kukas on sitten tämä ukko?
TAAVI. Min oon Korplahelta.
HANNU. Hän on todellinen Klingenskjöld, jossa ei vilppiä ole. Sitä todistavat hänen yksvakaiset piirteensä!
TAAVI. Täss olsi niinkun revanssi! (Antaa paperin Lemmenheimolle.)
LEMMENHEIMO. Taavi Klingenskjöld, muonarenki Korpilahdelta, esittää täydellisen sukuselvityksen.
ROUVA. Hänen oikeutensa on kiistanalainen! Häntä ei voida hyväksyä!
HANNU. Kuinkas on armollisen rouvan oman suvun laita? Historiallinen totuus on, että viimeinen sinun sukuasi mestattiin Kristian tyrannin aikana Lindköpingissä. Jos hän on sen jälkeen jatkanut sukuaan, niin täytyy sen olla jokseenkin päätöntä sukua.
ROUVA. Minun sukuni on historiallinen! Sinä et tunne historiaa!
HANNU. Niitä on aika paljon, jotka tuntevat historian. Mutta hiton vähän niitä, jotka historia tuntee!
SEBASTIAN. Ehkä me tästä ikävästä häiriöstä huolimatta kuitenkin jatkamme kokousta. Päämies-oikeuteni nojalla minä toimin puheenjohtajana.
HANNU. Mitä, tuhattulimmaista! Sinä päämies! Minä kyllä myin polettini sinulle, ja se kauppa tuotti minulle monta rehellistä ja teeskentelystä vapaata humalaa. Mutta se koski vain valtiopäiviä.
SEBASTIAN. Mutta sittenhän sillä ei ole mitään merkitystä!
HANNU. Oliko se minun vikani, että tuli yksikamarinen eduskunta.
SEBASTIAN (aivan suunniltaan). Mi-minä en todellakaan löydä sanojia!
HANNU. Sitä suurempi syy sinulla on luovuttaa puheenjohtajan tehtävät miehelle, jonka ei tarvitse etsiä sanoja! Ei siihen toimeen sanattomista ole.
SEBASTIAN. No, koska sinulla ei ole rahtuakaan kunniantuntoa, niin olkoon! Mutta minulla on kai oikeus esittää asia.
HANNU. Tee se sitten lyhyesti! Mainitse pääkohdat!