Part 2

Kosk' oli tullut ryytimaahan, Eroitti opetuslapset, Itse kulkeepi edemmä, Kanssa kolmen kiiruhtaapi. Pyhä Pietari puheli, Jaakobi jalo saneli, Sekä jutteli Johannes: "Mit' on mielesi suruinen, Sydämmesi surkeainen?" Vastas Luoja lempehesti, Puheli isä parahin: "Tott' on tullunna minulle, Jopa hetki joutununna, Saapi surma vierahaksi, Tuoni tuottaapi murehen, Jota ennustin edellä, Saarnasin sanoin usein."

Vapisit kädet vakaiset, Värisit pyhimmät polvet. Sydän synkeä surusta. Erkani vähän edemmä, Käski valvoa visusti, Ett'ei sortuisi suruhun, Kaatuis ala kiusauksen. Painui kohta polvillensa, Kaatui pitkäksi ketohon Kaunihihen kasvoillensa, Ala kuorman ankarimman, Rukoellen raskahasti, Välttäis surman surkeimman: "Abba, armahin Isäni, Jos se kelvannee sinulle. Poijes menköhön minulta Tämä kalkki katkerampi."

Kohta kulkeepi takaisin, Luoksi lastensa läheni, Löytääpi lepäjämästä. Siinä soimas Siimonia: Käski valvoa vakaisin, Rukoella runsahasti, Ett'ei sortuisi suruhun, Kaatuis ala kiusauksen. Liha heikko hämmentääpi Hengen altihin anieet. Kohta kulki jällehensä, Astuupi Isän etehen. "Aivan armahin Isäni, Jos ei vältteä sopine Kalkki juoda katkerampi, Tahkosi tapahtukohon."

Tultuansa toisen kerran Löysi lapsensa levolta, Siinä Siimoni häpesi, Eikä julkia Johannes, Jaksa Jaakobi jutella. Kulki kerran kolmannenkin Armahan Isäns' etehen, Rukoellen raskahasti: "Armahin minun Isäni, Käännä kalkki karvahimpi, Julma juotava vähennä. Jos niin kelpaapi sinulle."

Annettu Ylen Isältä, Vihan ala viskattuna, Kovan kuoleman käsissä, Häijyn helvetin kidassa, Teki työtä työlähintä. Hiki tiukkui hartioista, Vieryvät vesipisarat, Vieryvät veren näkoisnä, Peseepi pahimman nurmen, Joka kauvan kastettuna Virhiksi veren vioilla Aina asti Aabelista, Kainin lyödystä kädellä. Tässä työssä työlähässä Enkeli edes tuleepi, Lohduttaapi Luojoansa, Vaivan alla vahvistaapi.

Koska nouseepi kedosta, Tuleepi tykö omainsa, Nukkui Siimoni surussa, Johannes unehen juuttui, Jaakobi jalo väsynyt. Luoja lausuupi sanaksi, Puhuupi isä ihana: "Mitä Siimoni makajat, Jaakobi jalo lepäjät, Unta ottelet Johannes? Ei nyt aika maata anna, Vaara vaikea levätä; Parvi joutuupi pahimpi, Pettäjä edellä parven, Aivan astuvat lähemmä."

Luku IX.

Jesuksen kiinniottamisesta.

Vielä puolelta puhuupi, Sai tuskin sanoneheksi, Jopa Juudas joukon kanssa, Kanssa parven kaupungista, Kulki kohden kryytimaata: Lyhdyt tehty tietä nähdä, Jossa kynttilät kytevät, Valkea näön varaksi. Joukko seuraapi sotahan, Millä miekka lantehilla, Millä Saksasta sapeli, Millä seiväs suuremmainen, Millä karsittu karanko, Millä keihäs kauhistava, Säätty surmaksi Jumalan.

Juudas pettäjä pahimpi Aivan astuupi edellä. Muita matkalla manaapi, Neuvoi miehiä monilla: "Koska kiinni tahtonette Miestä muita viekkahinta, Muistatte, usehin ennen Karkasi käsistä kansan; Minä teille merkin annan, Silloin olkatte urohot Aivan työssä toimelliset: Sille jollen suuta annan Poijes viekätte visusti; Vaan jos päästätte pakohon, Minä siihen syytöin lienen."

Jopa joutuvat lähemmä, Kryytimaata matkustavat; Jesus astuupi etehen, Kohta joukolta kysyypi: "Kunka kuljette urohot? Ketä yöllä etsinette, Mihin miekkoja vedätte, keihäitä kantelette?" Parvi vastasi pahimpi: "Ketä etsimme, kysytkös? Jesusta Natsarenusta." Vakaisesti vastas Jesus: "Minä mies sama olenkin." Peljästyi pahojen parvi, Aivan hämmästyi äkistä, kaatui kylmäksi kedolle; Eipä miekoista apua, Tyhjä turva keihäistä. Jesus jällensä kysyypi: "Ketä etsitte urohot?" Sanovat samat sanansa: "Jesusta Natsarenusta." Jesus vielä vastaapi; "Jopa ilmoitin edellä, Minä olen, ottakatte, Jos te minua mielinette, Älkää näihin närkästykö, Antakaa alallans' olla."

Juudas juonista kavala Astuupi edes äkiste, Pyrki luoksi Luojahansa, Karkas kaulahan pyhähän, Antoi suuta surmallista, Huulta helvetin tavaista. Piti tästä tunnettaman, Luoja nähtämän likemmin! Kuin oli antanut edellä Merkin miehille pahoille. Sanoi suusta viekkahasta, Myrkky mielestä murisi: "Terve tuttu Mestarini. Armahin opettajani, Surma tarjona sinulla, Sotajoukko saatavilla: Anna suutasi suloista, Kaunis kaulasi ojenna, Ennen kuin ero tuleepi; Täm' on turva tuskan alla, Mustan lohdutus murehen."

Luoja lausuupi sanaksi. Herra vastasi vakainen; "Mitäs Juudas juonittelet, Puhut mies pahantapainen Suulla surman Luojallesi, Huulilla hikisen saunan." Juoksi julmat juutalaiset. Uljaat astuvat urohot, Juoksit kiinni Jesuksehen, Luojan kaulahan karasit, Kädet köysillä sitovat, Sormet nuorilla suloiset, Käsivarret vaikeasti. Lyökässä lujasti kiinni Solmia syvälle solmi, Ett'ei pääsisi pakohon.

Pyrki Pietari hädässä, Uljaasti uros parahin, Temmas tuimansa tupesta, Raappas raudan kiiltäväisen, Halkas maahan Malkukselta, Korvan oikean osasi; Ett'ei päähän ennättänyt, Eikä otsahan osannut. Soimas Jesus Siimonia, Manas miestä rohkeinta: "Pistä tuima tuppehesi. Paina pamppusi pakohon; Joka miekoilla meluupi. Miekan kautta kaatuneepi; Enkelit epälukuiset Saisin suurelta Isältä, Kuin olis tarves tappeluhun Eli mieli miekkaisille." Pani korvan konnan päähän. Teki narrin terveheksi, Palkiten pahan hyvällä.

Sitte soimas vanhimpia, Että pappeja pahoja. "Onko pappien asiat Juhlan alla juoksennella, Yöllä metsissä mehuta, Eikö tarves temppelissä Tehdä juhlan tarpehia? Tulette minun tyköni, Kiinni saadanne kysytte, Vielä miekat valmistatte Sekä seipähät sotahan. Olenko minä missäkään Työstä väärästä tavattu? Miks'ette minua silloin Ole kiinni ottanehet, Koska kirkossa opetin, Tutkistelin temppelissä? Tämä hetki teillen kelpas, Pahoillen pimeän valta." Vaan ei juuttahat varone, Tyhmät tottele tosia.

Luku X.

Jesuksen kärsimisestä Hannaksen ja Haifaksen tykönä.

Kulki siis köysissä Jumala, Sitehissä suuri Luoja. Onkos kuultu oudompata, Surkeampata sanottu? Kohta kansa kuljettaapi Häijyn Hannaan huonehesen, Kaifaksen apen kotia. Näytti Hannas hampahansa, Kiskoi pilkkahan kitansa. Sitte Kaifaksen salihin, Luoksi herran hengellisen, Ylimmäisin arviosta, Papin parvesta pahimman, Kuss' oli kärmehten käräjä, Kavalat ko'ossa kaikki.

Nousi parvesta parahin, Taikka parvesta pahimpi, Kaifas kaikkien seasta, Kysyi kohta Jesukselta: "Kenelt' on sinulla käsky, Kusta oppisi otettu, Saatuna sanat mokomat, Joit' ei Abraham jutellut, Eikä Mooses muistuttanut?" Jesus vastasi vakainen: "En ole salaa sanonut, Enkä varkahin varonut, Vaan julki olen jutellut Kaiken kansan kuuluvissa, Synagoogassa sanellut, Todistanut temppelissä: Mitä sä kysyt minulta? Kysy muilta kuulioilta! Kyllä mies hädässä hengen Toisin taitaisi sanoa, Kuin on ennen ilmoittanut, Tehdä tyhjäksi totuuden; Totuus on todistajissa, Asia kaikki kuulioissa."

Sylkähti sydän vihasta Kohta herran hengellisen, Mies nurjaksi meneepi Vastauksesta vapaasta. Katsoi päältä palvelia, Siinä seisova sivulla, Näki herransa häpeän. Iloksi pahan isännän, Mieli herransa hyväksi [herransa mielihyväksi] Antoi kohta korvapuustin Ilman syyttä Jesukselle; Alku juutasten lakihin! "Pidä suusi pienempänä, Älvös kiskoko kitaaasi Luona herran hengellisen." Punoitti pyhimpi poski Korvapuustista kovasta; Meidän poskemme punainen Kosk' on viinasta vihanta.

Kohta tuodahan todistus Vastoin Jesusta, viatta. Kuin oli anonut itse. Kaksi kaikista pahinta Avasit sanoihin suunsa: "Tämä Herran temppelitä Maahan kaataa käkeepi, Joka on käsin kudottu, Vaivoin varsin valmistettu, Kauvan aikaa jo alettu: Jällen tehdänsä jalomman Ilman sormen saattamatta, Käden päällä käyttämättä, Kaikin päällä kolmen päivän." Ei nä'y tämä todeksi, Eikä kyllin kaipaukseksi Luona herran hengellisen. Itse parvesta isäntä, Kaifas kaikkein seasta Ylös nousi istuimelta Korkeitten säärein päälle: Kaapu silkkinen kahahti, Kiilsi myssy kaunehimpi. Leimahti leveä lakki. Eipä entistä enämpi Kysy kirkon kaatamista; Näkyvät nämät vähäksi. Alkoi uudesta asian: "Kautta korkean Jumalan Sekä suuren ammattini Tunnusta tosi minulle. Oletko Jumalan poika, Kristus siunatun sikiä?" Jesus vastasi vakaillen, Sanoi suulla julkisella: "Et usko tätä todeksi, Vaikka suullasi sanelet, Ennen kuin näet minua Päällä pilvien tulevan Voiman kanssa korkealla."

Kaifas kauhistui vihasta, Kirotusta kiivahasta: [kiivaudesta] Silkkiviittansa sivalsi, Rikki kaapunsa reväisi. Teki vaaksalta vakoa, Sanoen sanoja näitä: "Julkinen Jumalan pilkka Tämän suusta suitseneepi; Ei tarves todistajia, Korvat kuulevat omanne." Joukko yksiäänisesti Kuuluttaapi kuolemahan.

Itse ilkeät isännät, Paremmat ei palveliat, Jotka Jesusta pitävät, Paljon pilkkoa tekevät, Ilman syyttä, Jesukselle: Sylkevät pyhimmät silmät, Voidit öljyllä omalla; Korvapuustilla kovilla Kuninkaaksi kunnioitit; Silmät rievuilla sitovat, Lyövät poskelle pyhälle. "Jalopa sinä Jumala, Kosk'et arvata osaja, Kenen lyötynä kädellä, Keltä kärsit korvapuustin." Läksit juuttahat levolle, Maata mielellä hyvällä, Saatua Jumalan surman. Aivan aamulla varahin. Jällen yhtehen tulevat, Päättävät pahimman neuvon, Väärän tuomion varustit: Herran käydä kuolemahan, Viattoman vaivan ala, Ripustettaa ristin puuhun. Loppu juutasten lakihin, Päätös neuvohon pahahan!

Luku XI.

Juudaksen kelvottomasta katumuksesta ja häpeällisestä kuolemasta.

Juudas pettäjä Jumalan Saa tästä surusydämmen; Raha joutui raskahaksi, Kääntyi huoleksi hopea, Saatu surmalla Jumalan, Verellä vakaisen Herran. Tunnusti samalla suulla. Jolla Luojan pettänynnä, Työnsä tyhmäksi todisti: Vaan ei löydä lohdutusta Luona pappien pahinten. Jätti tengat temppelihin, Heitti Herran huonehehen, Itse ulvos kiiruhtaapi. Vaikka pääsi penningistä, Ei pääsnyt pahasta työstä, Vaikka kukkaro keveni, Ei sydän sitä sulempi. Viimein suuresta surusta, Aivan ilman lohdutusta Käypi sinne, käypi tänne, Vaan ei löytäne lepoa: Sylen siimoa sivalsi, Köyttä kolme kyynärätä, Sitoi oksahan ylähäs, Pani puuhun korkeahan, Solmes sormilla omilla, Puolen nuoroa puneli Kaksin kerroin kaulahansa. Tahtoi vältteä surua, Vasta vaiva alkaneepi; Ruumis rippui korkealla, Sielu painuupi syvälle, Piinapaikkahan pahahan. Huolen kanssa helvettihin.

Luku XII.

Jesus viedään hengellisestä oikeudesta maaherran Pontius Pilatuksen etehen.

Juuttahat Jumalan kansa Kiiruhtavat kiiruhusti Ruomin raatihuonehesen, Annoit ala Pontiuksen Kansa kantehen kavalan. Ei totelle temppelistä, Jost' ei huovi paljon huoli, Eikä juutasten la'ista, Jost' ei tottele pakanat, Vaan on keisarin verosta, Esivallan arviosta: "Tämä kansan häiritseepi, Veron kielten keisarilta, Pyrkien kuninkahaksi."

Pontius puheli paljon, Kysyi kyllin Jesukselta, Tutkiipi toden perähän, Saapi vahvan vastauksen, Tunteepi toden asian, Eikä usko ollenkana Kavalitten kaipausta. "Ei ole tämä sanoma Puolitiessäkään totena; Muoto on miehellä mokoma, Köyhä katsanto peräti."

Kansa vastaapi kavala: "Älä katso kaunehutta, Ylenkatso, ehkä köyhä, Älä muotoa murise; Täyttääpi tila sydämmen, Kasvanut Galileassa: Miehet karskit miekkaisilla, Aina valmihit sotahan; Arvaa aikoj' entisiä, Aikakirjasi avaja: Kosk' on loppunut kussakaan Kapina Galilealaisten? Ei ole yhdessä kylässä; Saarnattu tämä sanoma, Läpi maat' on matkustanut, Kansan kaiken hämmentänyt, Vaara tarjona todesti. Jos ei estetä ajalla."

Luku XIII.

Jesus viedään Herodeksen etehen, pilkataan ja pois lähdetetään.

Pontius, pahoilla mielin, Äkkäs juonet juutalaisten, Kateuden katkerimman, Vastoin Jesusta verisen; Eikä vaivaisi viatta, Eikä syyttä surmajaisi. Koska kuuli mainittavan Kasvaneen Galileassa, Häijyn läänissä Herodeen, Jok' oli silloin juhlan tähden Jerusalmissa samassa; Pyysi päästä Jesuksesta, Verestä viattomasta, Kohta luoksi lähdettääpi Hullun huomahan Herodeen: Eli vastatkoon edestä Eli itse tuomitkohon, Ajatteli itsellensä.

Herodes ihastui häijy; Herran nähtyä hyvimmän, Toivoi nähdänsä näkyjä, Tunnustähdet tietääksensä, Aivan kyllältä kyseli, Vaan ei saanut vastausta. Ulos viimeissä vetääpi Pilkkahampahat pahimmat; Sitte pilkaksi puetti Valkealla vaattehella, Käski kulkea takaisin, Poijes luoksi Pontiuksen.

Tästä ystävyys yleni Kahden keskellä vihaisen, Kahden viekkahan välillä; Kosk' on kaivattu karitsa, Lammas lyötynä viatoin, Kettu koiralle sukua, Korppi haukan heimolainen.

Luku XIV.

Pilatus tahtoo päästää Jesusta juutalaisten tavan jälkeen.

Herran tultua takaisin, Pontius pahoin vihastui. Kutsui juuttahat kokohon, Papit parvehen pahimmat. Sanoen vihan väessä: "Mitä syytä soimaatte, Viatointa vaivaatte? En löydä minä ikänä Tässä miehessä mitäkään, Vaikk' olen tarkoin tutkinutkin Kuulten korvien omainne; Eipä löynnyt itsekkänä Hengen vaaraa Herodes. Teillä on tapa totuttu, Vaikka kiitetty vähimmän: Päästää päiväks pääsiäisen Fanki yksi vallallensa: Ilman syyttä surmaatte, Monta päästätte pahoa. Kumman kahdesta kysytte? Tahi päästän Barrabahan, Taikka Jesuksen taritsen?"

Papit pyörivät pahimmat Kansan luona kielevästi: Käski Jesusta kovasti Anomahan ala surman. Kansa kiisten kiittämätöin Huusi aivan huikeasti: "Ei tätä elohon tarves, Ei tarves tätä elossa, Päästä Barrabas pakohon, Barrabas pane lepohon."

Pontius puheli vielä: "Mitästä minä tekisin Ilman syyttä Jesukselle, Väärin Herran voidellulle?" Kaikki kauheat parahdit, Ulvois yhdestä kidasta: "Ylös ristihin ripusta, Pane puuhun korkeahan; -- Ristihin ylös ripusta, Ala taivahan tasaisen." Pilatus puheli vielä, Ett'ei syyttä surmajaisi, Lupas päästeä levälle, Rangaistuna raskahasti, Palaksi pahojen suiden.

Luku XV.

Pilatus antaa ruoskia Jesuksen ja tuomitsee kuolemahan.

Kansan huuto huikeimpi. Poru pappien pahinten Tukki korvat tuomarilta, Pehmitti pahoin sydämmen; Antoi vitsoa viatta, Syyttä suomia pahasti: Ruoski ruumihin verille, Siniseksi seljän kaikki. Huovi tempaapi hosutun, Raatihuoneesen repeli; Kaiken kansan katsellessa Puettavat purppuralla, Vielä kruunun valmistavat Teit tuon orjantappuroista. Ruoko kannettu kätehen, Valmistettu valtikaksi. Vielä polvella pahalla Kumarsit kuninkahaksi: "Terve juutasten kuningas, Kaapu on sinulla kaunis, Vielä kruunu kauneampi, Aivan valtikka valittu." Vielä silmät syljekselit, Korvapuusteilla koetit: "Ett'ei ol' öljyä lähellä Voiteheksi kuninkahallen, Eikä tykkejä turulla Kuninkaallen kunniaksi, Ota nyt tämä hyväksi."

Pontius pani pahaksi, Vaivasi suru sydämmen, Tuopi Jesuksen turulle, Ulvos uksesta isosta Nähdä pappien pahojen. Jesus astuupi etenen Kaapun kanssa purppuraisen, Kruunun orjantappuraisen, Vesiruoko-valtikaisen. Pilatus sanoi surulla: "Katso häntä julma kansa. Ota vaari ihmisestä, Kuink' on piinattu pahasti, Ilman syyttä suomittuna!" Ei täytä tämä sydäntä Aivan pappien pahojen, Vanhan virtensä aloitit, Murhalaulunsa murisit: "Ylös ristihin ripusta, Pane puuhun korkeahan!" Vaan Pilatus vastaeli: "Ottakaa omin käsinne, Ristihin ripustakatte; En tiedä minä mitäkään Tässä miehessä tohua." Papit vastasit pahimmat: "Meillä on laki lujempi, Käsky kaikkivaltiahan, Kiinnittävä kuolemahan. Että itsensä tekeli Jalon pojaksi Jumalan: Vaan jos päästät vallallensa Sana saapi keisarille, Kaipaukset kaiken muodon; Ei se kuule keisaria, Kuin pyrkii kuninkahaksi."

Viimein vaipuisi Pilatus Kansan kauhean edessä, Istui kohta istuimelle Tuomiota tuottamahan, Päätöstänsä päättämähän; Sai vielä sanan kotoonsa, Varoituksen vaimoltansa, Ett'ei Kristusta enämpi Viatointa vaivajaisi, Eikä hurskasta hosuisi. Ehkä esteli monilla Saa ei matkahan mitäkään; Väärän tuomion tekeepi, Päättääpi pahoin asian, Antoi Herran kuolemahan, Surman alle suuren Luojan Kansan mielen nouteheksi, Pelkäs keisarin vihoja. Teki Juudaan tunnustuksen, Katumuksen kelvottoman, Kätensä pesi vedellä; Sokaisi sydämmen synti. Omantunnon tahraeli!

Luku XVI.

Jesuksen matkasta Golgatahan.

Kosk' oli tuomio luettu, Väärä neuvo vahvistettu, Pahoin päätetty asia, Sattuvat sotaurohot Ilon kanssa Jesuksehen, Ilon vaikka ilkeimmän; Poijes kaapun purppuraisen Kiskoit, ruumihin kivulla, Antan oman pukunsa. Kohta ulvos kiiruhusti Kuljettavat kuolettaansa, Surmatansa surkeasti, Ristin päällä piinatansa. Itse kantoi kuolemansa, Vaipui ruumis ristin alla, Notkistuit pyhimmät polvet. Sotamiehet saavat kiinni, Työstä tullessa tapasit, Siimonin sivuuvat tiellä, Kyreneuksen käsitit, Vaadit kanssa kantamahan Puuta Jesuksen jälissä, Jesusta avittamahan; Ett'ei tiellä ennen kuolis, Ennen vaipuisi välillä, Välttäis pilkkoja pahinten Ristin päällä rippuissansa. Käypi Siimoni surussa, Ylen mielen matkustaapi; Huovi pilkkana pitääpi, Ollessa Jesuksen apuna.

Vielä seuras suuri joukko. Suuri kansa kaupungista. Jotka suuresti surevat, Valittavat vaimot varsin, Paljon itkevät perässä Onnen tähden onnettoman. Jesus oikein opetti, Sanoi suulla rakkahalla: "Mitä itkette minua? Itkekätte itsienne Että lastenne ylitse; Oma onnenne pahempi: Vits' on joutuva Jumalan, Rangaistessa aivan raskas, Silloin täytyypi sanoa, Surusuulla surkutella: Onnelliset lapsittomat, Hedelmättömät hyvimmät, Jotk' ei kohdut kantanehet, Eikä rinnat ruokkinehet. Antaneet nisät imeä. Vielä suuresta surusta Saaneepi moni sanoa; O te vuoret, kaatukatte, Kukkulat kukistukatte Meidän päällemme pakossa, Onnen peitoksi pahimman, Varjoksi Jumalan vitsan. Vaan ei vuorista apua, Turva tuskan kukkuloista, Suuri on suru tuleva, Raskas kaiken kansan päälle, Ett'ei liene ennen kuultu Surkeutta suurempata, Niin on vaivoa veristä."

(Syntyvä suku surulla Tätä tutkiipi todesta; Esimerkiksi eteemme Tämä paikka pantu ompi, Tähden syntien syvien, Julkisen Jumalan pilkan. Tuli kiinni tuorehessa, Viha nähty viinapuussa! Kuinkas kuiva säästetähän? Viatoin on vaivan alla Piinassa Jumalan poika! Eikö siis pitäis enämmin Suku syntinen samoa Aivan saada ansiosta?)

Luku XVII.

Jesuksen ristinnaulitsemisesta ja Pilatuksen päällekirjoituksesta.

Näitä tiellä tutkiessa, Matkallansa muistuttaissa, Jopa joutuivat lähemmä Surmapaikkaa suruista, Golgataksi kutsuttua: Kaksi muuta kumppania Surmaan seuraavat suruiseen, Kanssa Luojan kuljetettiin. Koska saavat Golgatahan, Ensin juoda annetahan Etikkata äitelätä, Siemeys sapen sekaista; Mustan lohdutus murehen, Viinall' eipä virvoiteta, Kallihilla kostuteta, Ehkä muutoin annetahan Pahimmille murhaajille, Eipä juoda suuren Luojan, Joka viinan valmistanut, Säännyt ihmisten iloksi.

Ristin pystöhön panevat, Surmapatsaan paiskajavat, Johon Jesus naulitahan, Käsi kiinni kumpainenkin, Sääret sorkeat sidotut Naulan kautta katkerasti Puuhun piinalla kovalla, Veri vuotaapi viatoin, Naulan tiestä tiukkuneepi, Kutta viina viinapuusta, Öljy puusta puhtahasta. Kaksi muuta kahden puolen Ripustettu ryöväriä, Luoja keskellen tuettu, Pantu joukkohon pahojen, Kuin pahin pahantekiä Parven uitto ilkeimmän. Vaikka vaivassa kovassa Piinan alla ankarimman, Ei sanoin pahoin sanele, Eikä kostoa kysyne: Sanoi suulla armahalla Aivan kerran ensimmäisen: "Armahin minun Isäni, Anna vielä antehiksi Sokeimman kansan synti Ei tiedä mitä tekevät Totutusta tyhmyydestä."

Päälle ristiä Pilatus Kirjoittaapi kiiruhusti Toden ratki tunnustuksen, Tällä kuuluvan tavalla: "Kuka kulkenet ohitse Surman paikan tain sivutse, Älä kulje kiiruhusti, Ennenkuin tämän lukenet: Tässä puussa piinattihin, Ilman syyttä surmattihin Jesus juutasten kuningas, Natsarenus nuhtetoinen." Tämä kirja kirjoitettiin Kolmin kielin kuuluisimmin; Oli alku hebreaksi, Että kreikaksi enetty, Latinaksi loppu tehty. Juuttahat panit pahaksi, Käskit käätä kirjoitusta, Tehdä toisella tavalla, Sääteä sanoilla näillä: Tämä tahtoi juutalaisten Kutsuttaa kuninkahaksi. Pilatus puhui lujasti: Itse tietänen tekoni, Mit' on kerta kirjoitettu, Sit' ei tarves toisin käätä.

Luku XVIII.

Jesuksen pilkasta ja ryövärin kääntymisestä.

Rippui Jesus ristin päällä, Aivan ilman vaattehitta, Vaikka kaikki vaatettaapi. Sotamiehet murhalliset Ahneudest' aivotusta Vaattehet vakaisen Herran Kohta keskensä jakavat, Otit neljähän osahan; Hamehesta arvan heitit, Ett' oli umpehen kudottu. Vaan eipä tämä tapahdu Sotamiesten suosiosta, Jo oli ennen ennustettu Herran hengeltä pyhältä; Jaoit valjut vaatteheni, Anoit arvalla hamehta.

Äkkäs Jesus äitiänsä Alla ristin armotoinna, Että äkkäsi Johanneen Suruissansa seisomassa, Sanoi ensin äitillensä: "Vaimo vaikene surusta, Katso poikaas parasta: Nyt minä sinun sovitan Jalon haltuun Johanneen." Lausui koht' Johannekselle: "Ota vaari äitistäsi." Siitä hetkestä samasta Jalo ottaapi Johannes Herran äitin holhotansa.

Kansa katsoi kauheamman, [?] Vielä pilkkasi pahasti, Väänsi päätänsä vihasta, Kovin hammasta kiristi: "Taikos Herran temppelitä Maahan kaatoa käkeepi? Vaan sitte päällä kolmen päivän Toisen jällensä tekeepi? Jos olet Jumalan poika Alasastu ristin päältä!" Papit paljolta häväisit, Kirjamiehet kylliksensä: "Muita avittaa osasi, Miks'ei auta itseänsä? Jos on juutasten kuningas Alas puusta astukohon, Siitä tiedämme todeksi, Ompiko Jumalan poika; Piinapuusta päästäköhön, Jos Hän huoliipi hänestä." Sanovat sitä samaisia Sotamiehet suunnattomat, Verimiekat mielettömät, Muiden mielen nouteheksi: "Jos olet juutasten kuningas Miks'et auta itseäsi?"