Chapter 8

"Miks' en söisi? Mikä niissä on vika, kun vaan tottuu! Tottuuhan sitä ostereihinkin, sammakkoihin ja onkimatoihin. Jotkut kansat syövät käärmeitä ja vaikka mitä. Mutta meillä haudataan maahan parasta lihaa, Helsingistäkin viedään Malmille junalastittain. Ja köyhät näkevät nälkää."

"Elä enää jatka, hyvä mies! Minulle alkaa tehdä pahaa."

Esa silloin kysyi, olinko lukenut tarkoin sen kirjoituksen, jonka aatteita olin ruvennut toteuttamaan, ja luki minulle painolla seuraavan kohdan siitä:

"Vaistonko varassa paremmat tunnelmamme ovatkin? Eihän vaistoon voi luottaa. -- Varmasti voi. Vaisto on todisteluihin perustuvan tiedon avain."

"Sitä kohtaa minä en oikein ymmärtänyt", myönsin.

"Tuskin lie ymmärtänyt itse kirjoittajakaan, koska muun osan kirjoitusta on lörpötellyt tyhmyyksiä. Vaisto on luonnonkansoilla ainoa tiedon avain. Ja juuri se on heidät opettanut ihmissyöjiksi. Perheenjäsen, joka ei enää muulla tavoin voi hyödyttää eikä palvella omaisiaan, voi heille ainakin hankkia hyvän lähtöillallisen, rupeamalla itse paistiksi. Käytännöllisempää toki on hauska erojais-ateria kuin meidän kuivat ja ikävät hautajaiset."

Silloin tunsin horjuvani ja sanoin kuin Feliks Paavalille:

"Mene tällä haavalla matkaas, Esa, muuten saatat minut ihmissyöjäksi!"

Sitte ryhdyin puhdistamaan vuodettani. Totta puhuen, on kirpuntappo minulle aina ollut sangen mieluista huvia. Minulla ei ole aseita eikä tilaisuutta muuhun metsästykseen. Ja kirppua vastaan minulla on persoonallista vihaa. Ne ovat sellaisia salapurijoita. Niiltä puuttuu miehuutta antautua rehelliseen taisteluun ja vastata tekojensa seurauksista. Purevat ja sitte livistävät pakoon, tehden ilmeistä pilkkaa minusta. Sentähden minä aina tunnen petomaista nautintoa, oikein riemua, kun saan niistä jonkun kiini. Painan sitä peukalon kynnellä, painan kunnes pamahtaa, painan vaikka se maksaisi sieluni autuuden.

JONAS PARATIISISSA.

Viimeisen sairasteluni aikana minä tavallista syvällisemmin jouduin ajattelemaan uskonnollisia asioita. Eikä se ihme ollutkaan, kun olin jo niin heikkona.

Samalla vointini mukaan seurasin päivän tapahtumia sanomalehdistä. Siten muodostui näistä ja uskonnollisista mietteistäni sangen kummallisia ajatusyhtymiä, joista kenties kehittämällä olisi voinut saada syntymään jonkunlaista "käytännöllistä kristinoppia", samansuuntaista kuin amerikkalaisten pappien sanotaan saarnaavan ja jota joskus meilläkin kuulee.

Asian voin parhaiten valaista esimerkillä.

Sanomalehdissä herätti silloin erityistä huomiotani Lillen ja Erkon kuuluisa kunnianloukkausjuttu vanhaa Yrjö-Koskista vastaan. Sanomattomasti ihailin Jonas Castrénin asianajokykyä, kun hän sai Yrjö-Koskisen tuomituksi _puhdistusvalalle_. Ajatelkaas -- itsensä Yrjö-Koskisen! "Ei se ole paljasta sinua, se Jonas", tuumailin itsekseni.

Uskonnollisella alalla taas on minua aina enimmän vaivannut _syntiinlankeemuksen_ ankara ongelma, joka -- vaikka pääasiassa onkin aika visaa -- kuitenkin sisältää muutamia hyvin sattuvia piirteitä ja erinomaisen käytännöllisiä saarna-aineksia.

En osaa tarkemmin selittää, kuinka nämä kaksi asiaa: Jonas Castrén pakottamassa Yrjö-Koskisen puhdistusvalalle ja syntiinlankeemuksen historia, sitte oikein kietoutuivatkaan yhteen ajatuksissani. Jonaksen synnillisyyden takia se ei tapahtunut, siitä olen varma, sillä ei kait hänellä sen enempää syntejä ole kuin hän kärsivällisyydellä kantaa jaksaa. Säännölliset pääkaupunkilaisen vanhanpojan perisynnit sekä suuren asianajajan ja poliitikon tavalliset tekosynnit, ei muuta. Pikemmin lienee ajatusvärkkeihini vaikuttanut puhujien ja esitelmänpitäjien yleinen tapa lähteä alkuun maailman luomisesta, syntiinlankeemuksesta tahi viimeistäänkin vedenpaisumuksesta. Kaiketi he sen tekevät sitä varten, että kun lähdetään liikkeelle tuollaisista yleisesti tunnetuista kiintopisteistä, saadaan kuulijakunnan ajatukset mukaan. Silloin on hyvä toivo olemassa, että ne pysyvätkin mukana, vaikka sitte vähitellen kohottaisiin kauas ylös siintäviin korkeuksiin.

"Onko Jonas Aatamin lapsi?" Se kysymys minun ensimäiseksi oli ratkaistava ajatuksissani. Asiaa hetken harkittuani sain vastaukseksi: "On se, mutta paljon edistynyt esi-isästään."

Tosin ilmeni Aatamissakin heikkoja lakimiehen taipumuksien alkeita, kun hän koetti lykätä syyn syntiinlankeemuksesta Jumalan itsensä niskoille. "Vaimo, _jonkas minulle annoit_, antoi minulle", hän selitti. Mutta tämä, sen aikaiseksi kylläkin terävä väitös, jäi kokonaan huomioon ottamatta, kun sitä ei tuotu esiin Jonaksen ponnella, varmuudella ja äänivaroilla. Kaikissa tapauksissa tämä hänen haparoiva yrityksensä kuitenkin todistaa, että vanha Aatami on asianajajienkin kantaisä.

Monta tuhatta vuotta on kulunut Aatamin ajasta. Kehitys on tehnyt tehtävänsä kaikilla aloilla.

Olisipas ollut Jonas Aatamin housuissa! (Sanansaivartelijain varalle huomautan, että Aatamille tosiaan niinä aikoina tehtiin ensimäiset housut.)

Aatami livisti pakoon, kun kuuli Jumalan äänen paratiisissa. Mutta jos sieltä vesakosta olisi hänen huutoonsa vastattu "_halloo_!" Jonaksen äänellä, olisi asia voinut saada ihan toisen käänteen.

Itse pääasiaa -- kielletyn hedelmän ottamista -- sitä Jonas ei suinkaan olisi noin vaan tunnustanut.

"Minua suuresti hämmästyttää", niin hän olisi vastannut, "kantajan röyhkeä esiintyminen -- hämmästyttää sitäkin enemmän, kun kantaja rohkenee tehdä kunnialle käyvän syytöksensä ilman pienimpiäkään todistuksia. Tuokoon hän esille vierasmiehet julkean väitteensä tueksi, jos hänellä niitä on. Taikka esittäköön edes todistusvoimaisen luettelon, joka jonkunlaisella varmuudella selvittäisi sen perin tärkeän seikan, joka epäilemättä on pidettävä koko asian lähtökohtana: nimittäin _kuinka monta omenaa_ puheenalaisessa puussa alkuansa on ollut, ja montako siinä on nyt. Sellaisen selvityksen puuttuessa täytyy minun leimata julkeaksi valheeksi se kantajan väitös, että yhtään omenaa ollenkaan on kadonnutkaan. Ja koska tämä väärä syytös ilmeisesti on tehty vastoin parempaa tietoa, ainoastaan ilkeydestä ja vahingoittamisen tarkoituksella, vaadin kantajalle ankarinta edesvastausta tästä törkeästä herjauksesta Rikoslain 27 luvun 1 pykälän mukaan sekä sitäpaitsi kulunkieni korvaamista vähintään tuhannella markalla. Saman vaatimuksen teen myös vaimoni puolesta, hänen laillisena edusmiehenänsä."

Tämmöisen murjovan puolustuksen jälkeen Jumala varmaankin olisi kiittänyt onneaan, jos edes puhdistusvalalla olisi saanut nahkansa pelastetuksi. Mutta koska "valalla voidaan vastata vaan ei kantaa", ei hänelle olisi voitu suoda tätäkään tilaisuutta puhdistamaan puoltansa. Hänen olisi armotta täytynyt kärsiä seuraukset varomattomasta ilmiannostaan.

Itse pääasia olisi tietysti toteennäyttämättömänä rauennut. Ihmiset istuisivat paratiisissa vielä tänäkin päivänä. Heitä eivät mitkään sapeliniekat olisi saaneet sieltä häädetyksi edes maaomistuksen nojalla, sillä Jonaksella on "maariita-asioissa taitavia ammattimiehiä" käytettävänään.

Oli se sentään vahinko, ettei Jonas sinä aikana sattunut paratiisiin!

End of Project Gutenberg's Iloisia juttuja IV, by Kaapro Jääskeläinen