Part 6

FALSTAFF. Soisin että koko maailma tulisi peijatuksi, sillä minua on peijattu ja päälliseksi vielä piesty. Jos hovin korviin tulisi, kuinka minua on muodosteltu ja kuinka minun muodostustani on huuhdottu ja kurikoittu, niin varmaankin sulattaisivat minut irti rasvoistani, tippa tipalta, ja voitelisivat minulla kalastussaappaitaan; lyön vetoa että minua pistelisivät terävillä kommillaan, kunnes olisin kokoon kitistynyt kuin kuiva päärynä. Ei ole onni minua suosinut sen jälkeen, kuin paholaiselle vannoin sieluni pelipöydässä. Jos vain henkeni kulkisi sen verran, että voisin lukea isämeitäni, niin tekisin, toden totta, katumusta.

(Rouva Reipas tulee.)

No, mistä sinä tulet?

R. REIPAS. He, noiden kahden tyköä, tiedämmä.

FALSTAFF. Piru vieköön toisen ja pirun emä toisen, niin ovat molemmat hyvässä turvassa. Olen heidän tähtensä kärsinyt enemmän, kuin mitä inhimillisen luonnon sikamainen heikkous saattaa sietää.

R. REIPAS. Ja eikö sitten he ole kärsineet? Ovat niinkin, sen voin vakuuttaa, eritotenkin toinen heistä: rouva Virta, ihmisparka, on niin piesty sinelmille ja mustelmille, ettette hänestä löytäisi valkeata pilkkua.

FALSTAFF. Älä minulle puhu sinelmistä ja mustelmista; minuun on piesty kaikki taivaankaaren värit; vähällä etteivät minua vanginneet Brentfordin noitana; ja jos ei ihmeteltävä älykkäisyyteni, taitoni osoitella vanhaa akkaa, olisi minua pelastanut, niin olisi pyöveli-lurjus pistänyt minut jalkapuuhun, julkiseen jalkapuuhun, noita-akkana.

R. REIPAS. Sir John, sallikaa minun puhua kanssanne teidän huoneessanne, niin saatte kuulla miten asiat ovat, suureksi mielihyväksenne, sen teille takaan. Voi, te kultamuruset! Mikä puuha on saada teidät yhteen! Varmaankaan toinen teistä ei palvele oikein taivasta, koska kaikki on teille niin vastaista.

FALSTAFF. Tulkaa huoneeseeni.

(Menevät.)

Kuudes kohtaus.

Sama paikka. (Fenton ja isäntä tulevat.)

ISÄNTÄ. Herra Fenton, jättäkää minut rauhaan; mieleni on raskas; minä heitän kaikki hiiteen.

FENTON. Mua kuule toki. Hankettani auta, Niin, kautta kunniani, multa kultaa Saat sata puntaa yli tappiosi.

ISÄNTÄ. No, tahdon sitten kuulla teitä, herra Fenton; ja lupaan ainakin pitää suuni kiinni.

FENTON. Tuon tuosta olen sulle uskonut, Kuin helläst' Anna Paasoa ma lemmin; Ja hänkin vastannut on rakkauteeni -- Sen verran kuin on hällä siihen valtaa -- Toiveeni mukaan. Hältä kirjeen sain, Jost' ihmetyksiin juodut, kun sen luet. Sen pila liittyy niin mun asiaani, Ett' en voi toista selittää, jos toisest' En myöskin kerro. Valtaosa siinä Paksulla Falstaffill' on. Pilan juonen Sa näet tästä. (Näyttää kirjettä.) Katsos, isäntä, Ens' yönä, juuri kahdentoista jälkeen, Ihana Anna Hernen tammen luona Esiintyy keijuiskuningattarena; Syyn näet tästä. Tuossa pukimessa -- Muut ilveet parhaillaan kun käynniss' ovat -- Hänt' isä vaatii Laihas-herran kanssa Pois karkaamaan ja Etonissa heti Vihille käymään; hän on suostunutkin. Mut katsos, äiti, jok' on kauppaa vastaan Ja suosii Cajusta, on päättänyt Ett' tämän samoin tulee ryöstää tyttö -- Kun muissa ilveiss' askaroivat toiset -- Ja viedä kirkkoon, missä pappi vartoo Ja heidät vihkii; tyttö äidin juoneen On suostuvinaan ja on tohtorin Luvannut ottaa. -- Nyt on tuuma tämä: Valkoisiin pukeumaan hänt' isä tahtoo, Ja näin -- tuo Laihanen kun sopivaksi Näkisi häntä kädest' ottaa -- tulis Hänt' Annan seurata. Mut äiti tahtoo -- Jott' olis tuntomerkit tohtorilla, Kun kaikilla on siellä valepuvut -- Ett' Annill' oisi vehryt höllä puku Ja korunauhat päässä liehumassa; Ja tohtori, kun näkis sopivaksi, Puristais hänen kättään, jolloin tyttö Ois suostuvainen häntä seuraamaan.

ISÄNTÄ. Kumpaako narraa? Äitiä vai isää?

FENTON. He, kumpaakin, ja seuraa minua. Mut siinä mutka, miten saada pappi, Mi keskiyöllä kirkoss' odottaisi Ja sydäntemme juhlallisen liiton Siell' avioksi laillistuttaisi.

ISÄNTÄ. Juonenne käymään pankaa; papin hankin. Kun tytön saatte, kyllä papin saatte.

FENTON. Iäti olen sulle kiitollinen, Ja pikaista et palkkaakaan jää vaille.

(Menevät.)

VIIDES NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus. Huone Sukkanauha-ravintolassa. (Falstaff ja rouva Reipas tulevat.)

FALSTAFF. Hyvä ihminen, lakkaa jo rupattamasta; -- mene nyt; -- mikä on sanottu, se on sanottu. Tämä on kolmas kerta, toivon että kolmas toden sanoo. Kas niin, mene nyt. Sanotaan että kolmiluku on hyvä luku sekä syntymiseen, elämänmenoon että kuolemaankin nähden. Mene nyt.

R. REIPAS. Kahleet teille toimitan; ja teen minkä voin hankkiakseni teille parin sarvia.

FALSTAFF. Mene, sanon minä; aika kuluu. Kas niin, pää pystyyn ja sipsuta matkaan.

(Rouva Reipas menee.) (Virta tulee.)

Mitä kuuluu, herra Ojanen? Tänä yönä, herra Ojanen, asia ratkaistaan, tai ei koskaan. Tulkaa puistoon keskiyön aikaan Hernen tammen luo, niin saatte nähdä kummia.

VIRTA. Ettekö ollutkaan hänen luonaan eilen, niinkuin sanoitte sovituksi?

FALSTAFF. Menin hänen luokseen, herra Ojanen, tämmöisenä kuin näette, vanhana köyhänä miehenä; mutta tulin hänen luotaan, herra Ojanen, vanhana köyhänä akkana. Tuo kanalja Virta, hänen miehensä, on kaikkein pirullisimman ja hulluimman mustasukkaisuusperkeleen riivaama, mikä ikänä on ihmisaivoja vallinnut ja villinnyt. Nähkääs vain: -- hän pieksi minua armottomasti naisvaatteissani; sillä miehen vaatteissa, herra Ojanen, minä en pelkää itse Goliathia kangastukkeineen, koska hyvin tiedän että elämä on vain kankurin syöstävä.[20] Minulla on kiire; käykää kansani; kerron teille kaikki, herra Ojanen. Aina siitä saakka, kuin hanhia elävältä kynin, laiskana ajelin ja kiekkoa löin, en ole tiennyt miltä selkäsauna maistuu, ennenkuin nyt. Tulkaa kanssani; kerron teille kummia tuosta Virrasta, jolle tänä yönä aion kostaa ja toimittaa hänen vaimonsa teidän käsiinne. Tulkaa! Kummia asioita on tekeillä, herra Ojanen; tulkaa!

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Windsorin puisto. (Paaso, Höllönen ja Laihanen tulevat.)

PAASO. Tulkaa pois; väijymme täällä linnan kaivannossa, kunnes näemme keijujemme valkeat. -- Ajatelkaa tytärtäni, vävy Laihanen.

LAIHANEN. Tietystikin. Olen puhellut hänen kanssaan, ja meillä on merkkisana, josta tunnemme toisemme. Minä menen sen valkoisen tykö ja sanon "titi"; hän sanoo "piti"; ja siitä me tunnemme toisemme.

HÖLLÖNEN. No, hyvähän tuo; mutta mitä hyödyttää nuo "titi" ja "piti"? Onhan se valkoinen puku jo riittävä tunnusmerkki. -- Kello on jo kymmenen lyönyt.

PAASO. Pimeä on yö. Taivas pilantekoamme siunatkoon! Kukaan ei tarkoita pahaa, paitse paholainen, ja hänet me tunnemme sarvistaan. Tulkaa pois: seuratkaa minua.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Katu Windsorissa. (Rouva Paaso, rouva Virta ja tohtori Cajus tulevat.)

R. PAASO. Herra tohtori, tyttäreni on vihreässä puvussa; kun näette ajan sopivaksi, niin ottakaa häntä kädestä, ja sitten pois hänen kanssaan kirkkoon, ja tehkää se sukkelaan. Menkää edeltä puistoon; meidän molempain täytyy kulkea yhdessä.

CAJUS. Mine teede, mite minu pite tekde. _Adieu!_

R. PAASO. Hyvästi, herra tohtori. (Cajus menee.) Miestäni ei varmaankaan niin ilahuta Falstaffin kuritus, kuin häntä suututtaa tyttäreni naittaminen tohtorille. Mutta vähät siitä; parempi vähä toraa kuin paljo sydämmensurua.

R. VIRTA. Mutta missä on Anni ja hänen keijuisparvensa? Ja se walesilainen liekkiö Evans?

R. PAASO. He ovat kaikki piilossa eräässä kuopassa ihan Hernen tammen läheisyydessä, kynttilät peitossa; niillä he, heti kun Falstaff ja me kohtaamme toisemme, yhtäkkiä valaisevat pimeyden.

R. VIRTA. Hän siitä varmaankin pahasti säikähtyy.

R. PAASO. Jos ei säikähdy, niin joutuu pilkaksi, ja jos säikähtyy, niin joutuu vielä suuremmaksi pilkaksi.

R. VIRTA. Kyllä häntä nyt petkutamme oikein tuntuvasti.

R. PAASO. Petkuttaa mokomaakin riettautta Ei petost' ole eikä viekkautta.

R. VIRTA. Jo aika joutuu; tammen, tammen luo!

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Windsorin puisto. (Sir Hugb Evans ja keijut tulevat.)

EVANS. Tulkka, keijut, sipsutelkka, tulkka, tulkka; ja muistakka mitä teijän pitä tehd; rohkeutt vaa, sen mnää sano; tulkka ny mnuun peräs krooppi, ja ku mnää anna merki, niin tehkä niinku mnää teil sanosi. Tulkka, tulkka, sipsutelkka!

(Menevät.)

Viides kohtaus.

Toinen kohta samaa puistoa. (Falstaff tulee valepuvussa, pukinsarvet päässä.)

FALSTAFF. Windsorin kello on kaksitoista lyönyt; hetki lähestyy. Nyt, kuumaveriset jumalat mua auttakoot! -- Muista, Jupiter, että tulit häräksi Europan tähden; lempi pani sarvet päähäsi. -- Oi, kaikkivaltias lempi, joka jossakin määrin tekee luontokappaleesta ihmisen, jossakin määrin ihmisestä luontokappaleen! Tulit niinikään, Jupiter, joutseneksi, lemmestä Ledaan. Oi, kaikkivoipa lempi! Kuinka jumala silloin lähenteli hanhen luontoa! -- Ensimmäisen synnin teit raavaan muodossa; -- oi, Jupiter, mikä raavasmainen synti! Ja sitten toisen synnin hanhen hahmossa; -- aattelehan, Jupiter, mikä hanhimainen synti! -- Jos jumalilla on näin kuuma sapso, niin mitä sitte ihmisraukoilla? Mitä minuun tulee, niin olen tässä Windsorin hirvenä, ja lihavin koko tarhassa, luulisin. Suo minulle, Jupiter, vilpoinen kiima-aika; kuka muuten vastaa siitä, jos juoksen rasvani kuiviin. Ken se tuossa tulee? Naaraaniko?

(Rouva Virta ja rouva Paaso tulevat.)

R. VIRTA. Sir John? Oletko siellä, hirviseni? oma uroshirveni?

FALSTAFF. Oma mustasaparoinen naaraaniko? -- Satakoon nyt taivaasta perunoita,[21] soittakoon ukkonen "vihreän hameen" nuottia, rakeilkoon sokurikakkuja ja pyryttäköön muskottipähkinöitä; nouskoon myrskynä kiihokkeita; tässä on minun turvapaikkani!

(Syleilee häntä.)

R. VIRTA. Rouva Paaso on mukana, kultamuruseni.

FALSTAFF. Ottakaa osanne minusta niinkuin lahjapeurasta, reisi kumpikin; itse pidän kyljet, lavat saa puistonvartija, ja sarveni testamenttaan miehillenne. Enkö ymmärrä metsästystä, hä? Enkö haasta niinkuin Herne metsämies? Haa! Nyt se Cupido on tunnokas lapsi; hän antaa vahingonkorvausta. Niin totta kuin olen kunnon aave, niin tervetuloa!

(Melua ulkopuolella.)

R. PAASO. Hyväinen aika! Mitä melua?

R. VIRTA. Taivas syntimme anteeksi antakoon!

FALSTAFF. Mitä, mitä se on!

R. VIRTA ja R. PAASO. Pois, pois!

(Juoksevat pois.)

FALSTAFF. Varmaankaan ei piru tahdo minua kadotukseen, koska silloin ruumiini öljy voisi sytyttää helvetin ilmituleen; muuten hän ei panisi eteeni tällaisia kompastuksia.

(Sir Hugh Evans, satyyrina, Anna Paaso, keijukaisten kuningattarena, hänen veljensä ja muut keijuiksi puetut tulevat, vahakynttilät kädessä.)

ANNA. Te keijut, harmaat, vihreet, valkeat, Yön varjot, kuutamossa kulkijat, Te onnen orporaukat, tulkaa tänne, Ja tehkää virkanne ja tehtävänne. Puck, airut, toimeen käske keijukaiset.

PISTOOLI. Vait, keijut! Hiljaa, ilman ihalaiset! Windsoriin, sirkka! Tutki uunin loukat: Jos lies on siivoton ja maassa poukat, Nipistä piikaa, ett' on iho musta; Ei kuningatar kärsi tahrimusta.

FALSTAFF. Haa! keijut! Joka heila haastattaa, Se kuolee. Huppuun! Heit' ei nähdä saa.

(Laskeutuu maahan kasvoilleen.)

EVANS. Toimeesi, helmi! Tytön jos näet milloin, Mi kolmet rukoukset lukee illoin, Sen mieleen nosta taivaalliset kuvat, Sill' olkoon unet, niinkuin lapsen, huvat. Mut sitä, joka syntejään ei pelkää, Nipistä käsiin, reisiin, kylkiin, selkään.

ANNA. Hoi, keijut, piiriin! Hakekaa linna kellarista viiriin Ja onni viekää joka kammioon, Niin että viimeiseen ne tuomioon Eheinä seisovat ja loistokkaina Ja haltijansa arvoisina aina. Ritarikunnan tuolit balsamilla Te hiertäkää ja kukkasvoitehilla, Vihitkää onneen uudet ritarit Ja niiden aseet, kilvet, kypärit. Yöt laulain, nurmikeijut, pyörikää Ja sukkanauhan tapaan kiertäkää; Jälkenne vihertäkööt vehryeinä Ja vehmahampina kuin nurmen heinä; Ja "_honny soit qui mal y pense_",[22] se sana Se puna-, sini-, valko-kirjavana Siin' olkoon painettuna kukkasilla, Niinkuin se helmillä ja safiirilla Ritarin polveakin koristaa; Kukilla, näet sen, keijut kirjoittaa. Pois! Hajotkaa! Mut muistakaatte olla Taas ennen yhtä piirikarkelolla Tään tammen ympärillä.

EVANS. Rivittäin Nyt kaikki kulkekaa ja käsikkäin. Ja kiiltomadot olkoot valonamme, Kun tammen ympärillä tanhuamme. Vait! Maallista ma haistan.

FALSTAFF. Taivas minua varjelkoon tuosta walesilaisesta liekkiöstä, hän pian noituu minut juustokimpaleeksi.

EVANS. Mato kurja, Sun noitui syntymässäs silmä nurja.

ANNA. Tulella koitelkaamme sormenpäitä; Jos puhdas on hän, karttaa tuli näitä Ja ei tee vikaa; vaan jos tuo se vaivan, Niin liha saastaist' on ja pilall' aivan.

PISTOOLI. Koitellaan!

EVANS. Ottaako se pölkky tulta?

(Polttavat häntä kynttilöillään.)

FALSTAFF. Ai, ai, ai, ai!

ANNA. Pilalla on ja haisee turmellulta! Nyt, keijut, pilkkalaulu viritelkää, Ja tanhutessa häntä nipistelkää.

Laulu.

Hyi, hyi, lihan saastautta, Hekkumaa ja irstautta! Himo on veren liekintää, Riettaan mielen siittämää, Sydämmessä syntyy, viihtyy, Aatoksessa yltyy, kiihtyy. Konnaa, keijut, nipistelkää, Nipistelkää, kärvennelkää; Polttakaa ja pieskää hältä liha ja luu, Kunnes soihdut ne sammuu ja tähdet ja kuu!

(Laulun kestäessä keijut nipistelevät Falstaffia. Tohtori Cajus tulee toiselta taholta ja vie pois viheriäksi puetun keijun, Laihanen toiselta taholta ja sieppaa mukaansa valkeapukuisen keijun: Fenton tulee ja hiipii pois Anna Paason kanssa. Metsästyshuutoja kuuluu etäältä. Kaikki keijut juoksevat pois. Falstaff ottaa pukinsarvet päästään ja nousee.)

(Paaso, Virta, rouva Paaso ja rouva Virta tulevat.)

PAASO (puhutellen Falstaffia). Seis! seis mies! Vihdoin teidät tavotimme. Nää viimeisetkö konnankoukkunne?

R. PAASO. Pois tulkaa; pila päättyköön. -- No, sir, Windsorin rouvat onko mieleen teille? -- Kas, mieheni! Nuo kauniit haarut metsäss' On luontevammat kai kuin kaupungissa?

VIRTA. No, herraseni, kuka nyt on sarvipää? -- Herra Ojanen, Falstaff on konna, sarvipää konna; tässä ovat hänen sarvensa, herra Ojanen; ja, herra Ojanen, hän ei Virran omasta ole saanut muuta hyväkseen käyttää kuin hänen pyykkikoppaansa, hänen sauvaansa ja kaksikymmentä puntaa rahaa, jotka ovat takaisin herra Ojaselle maksettavat; hänen hevosensa ovat siitä takavarikkoon otetut, herra Ojanen.

R. VIRTA. Sir John, meillä oli huono onni; emme koskaan saaneet rauhassa yhtyä. En enää milloinkaan aio teitä rakastajanani pitää; olette vain tästä lähin hirvenä.

FALSTAFF. Alan ymmärtää, että minusta on tehty aasi.

VIRTA. Niin on, vieläpä härkäkin; kummastakin on meillä todistukset.

FALSTAFF. Ja nuo siis eivät olekaan keijuja? Kolme, neljä kertaa juolahti päähäni ajatus, että ne eivät olisi keijuja; mutta kuitenkin paha omatuntoni ja älyni äkillinen hervahdus tekivät tämän törkeän kepposen uskottavaksi, niin että vastoin kaikkea taitoa ja järkeä luulin niitä keijuiksi. Siitä näette, että älystäkin voi tulla hölmö, kun se joutuu huonoille poluille.

EVANS. Sir John Falstaff, peljäkkä Jumala ja pankka poies kaikk lihahimo, nii teit ei keijut enä nipistel.

VIRTA. Hyvin sanottu, liekkiö Hugh.

EVANS. Ja voisisitt teki pann poies ne musta suka.

VIRTA. Minä en enää vaimoani epäile, kunnes sinä osaat häntä kunnon kielellä mielistellä.

FALSTAFF. Ovatko aivoni päiväsen pehmittämät, kun niissä ei enää ole pontta ehkäistä näin törkeätä petosta? Saako walesilainen pukkikin nenälleni hypätä? Pitääkö minulla olla nukkaverkainen narrinlakki[23] päässä? Parempi olisi paahdettuun juustokimpaleeseen tukehtua.

EVANS. Juustost ei saad voit; ja teijä vatt on tykkönäs voit.

FALSTAFF. "Vatt on tykkönäs voit!" Pitikö minun eläissäni vielä tulla pilkkatauluksi mokomalle, joka solkkaa ja rääkkää äidinkieltämme? Tuommoinen on omiansa saattamaan kaikki lemmenseikkailut ja yöjuoksut koko valtakunnassa rappiolle.

R. PAASO. Siis, luuletteko, sir John, että, vaikka olisimmekin kaiken siveyden suinpäin sydämestämme karkoittaneet ja sielumme tinkimättä hornalle luvanneet, että itse paholainenkaan olisi voinut meitä teihin ihastuttaa?

VIRTA. Tuollainen rapamaha! Tuollainen tappurasäkki!

R. PAASO. Pöhöttynyt miehenraato!

PAASO. Vanha, viluinen, kuihtunut ja inhoittava ihrakupu!

VIRTA. Ja solvaava kuin saatana!

PAASO. Ja köyhä kuin Hioppi!

VIRTA. Ja häijy kuin Hiopin vaimo!

EVANS. Ja joka rakasta hekumoit ja kapakoit ja sekti ja viini ja mööti ja juomissi ja kiroilemissi ja tapplemissi ja supatust ja rupatust.

FALSTAFF. Kyllä nyt olen kaikkien teidän hampaissa; te saitte etuvoitteen, minä jään takalaitaan. Olen voimaton vastaamaan tuolle walesilaiselle rapikolle; itse tyhmyys tahtoo minua mestaroida; menetelkää kanssani miten tahdotte.

VIRTA. Hyvä; niin viemme siis teidät Windsoriin erään herra Ojasen luokse, jolta olette rahaa peijannut ja jolle olette luvannut lemmenhankkijaksi ruveta. Sen lisäksi, mitä nyt olette kärsinyt, tulee tämä rahan suoritus teille olemaan karvas marja.

R. VIRTA. Ei, Virta; anteeks anna velka hälle; Niin kaikki ystäviä ollaan jälle.

VIRTA. No, tuohon käteen! Kaikk' on armahdettu.

PAASO. Ole nyt hyvilläsi, ritari; tule tänä iltana sektiheralle luokseni; siellä saat nauraa vaimolleni, joka nyt sinulle nauraa. Sano hänelle, että herra Laihanen on nainut hänen tyttärensä.

R. PAASO (syrjään). Siitä ne oppineet ovat epätietoiset; jos Anna Paaso on minun tyttäreni, niin on hän näillä ajoin tohtori Cajuksen rouva.

(Laihanen tulee.)

LAIHANEN. Hoi, hoi, hoi! Isä Paaso!

PAASO. Mitä nyt, vävypoikani? Mikä on? Onko kaikki suoritettu?

LAIHANEN. Suoritettu? -- Tämän saavat kaikki paremmat ihmiset Glostershiressa vielä tietää; muuten minä menen hirteen, minä.

PAASO. Mitä on tapahtunut, vävypoikani?

LAIHANEN. Minä tulin sinne Etoniin, mennäkseni vihille neiti Anna Paason kanssa, ja sitten se onkin iso poikaroikale; jos ei olisi kirkossa oltu, niin olisin minä pehmittänyt häntä, taikka hän pehmittänyt minua. Jos en luullut, että se oli Anna Paaso, niin en enää tahdo sormeakaan liikuttaa; ja sitte se onkin postimestarin poikanulikka.

PAASO. Totta totisesti, otitte siis väärän.

LAIHANEN. Tiedän sen sanomattakin; vääränhän otin, kun otin pojan tytön asemesta; jos olisin häneen vihitty, niin, totta totisesti, vaikka hän olisi kuinkakin hameellinen ollut, en olisi hänestä huolinut.

PAASO. Mutta sehän oli oma tyhmyytenne. Enkö sanonut teille, että tuntisitte puvusta tyttäreni?

LAIHANEN. Meninhän minä sen valkoisen tykö ja sanoin "titi", ja hän sanoi "piti", niinkuin Anna ja minä olimme sopineet; ja sitte se ei ollutkaan Anna, vaan postimestarin poika.

EVANS. Jesta varjel, eiks teil ol silmi pääs, ku te naitt poikkii?

PAASO. Tämä on kovin harmillista; vaan mitäpä sille?

R. PAASO. Rakas Yrjö, älä suutu; minä tiesin aikeesi, ja puin tyttäreni vihreäksi; hän on nyt tohtorin kanssa kirkossa ja siellä häneen vihitty.

(Tohtori Cajus tulee.)

CAJUS. Misse ole _madame_ Paaso? _Parbleu_, mine on petty; mine nai un _garçon_, un poika, un _paysan, parbleu_, un poika; se ei on Anna Paaso; _parbleu_, mine on petty.

R. PAASO. Mitä, ettekö ottanut sitä vihreätä!

CAJUS. _Oui, parbleu!_ Ja se ole poika; mine nosta kapina koko Windsori.

(Menee.)

VIRTA. Tämäpä kummallista! Kuka on sitten saanut sen oikean Annan?

PAASO. Aavistan pahaa. Tuossa tulee herra Fenton.

(Fenton ja Anna Paaso tulevat.)

No, herra Fenton?

ANNA. Anteeksi, isä! Anteeks, armas äiti!

PAASO. No, mamseli, miksi et suvaitse tulla herra Laihasen kanssa?

R. PAASO. Miks tohtori ei mukanasi, tyttö?

FENTON. Hänt' älkää säikytelkö! Kuulkaa totuus: Tahdoitte hänet naittaa häpeällä, Kun rakkaudess' ei mitään suhdett' ollut. Siis kuulkaa: liittomme, jo aikaa tehty, Nyt lujass' on; sit' ei voi mikään purkaa. Se synti pyhä on, mink' on hän tehnyt. Tää juoni petost', ynseytt' ei ole, Ei lapsen velkaisuuden rikkomusta, Sen kautta koska vältti hän ja karttoi Tuhannet pirullisen karvaat hetket, Jotk' aina pakkoaviota seuraa.

VIRTA. Pois ällistys! Tät' ei voi enää auttaa. Täss' ohjaa taivaan valta: maata, rantaa Rahalla saat, mut onni vaimon antaa.

FALSTAFF. Minua huvittaa, että, vaikka varta vasten minuun tähtäsitte, nuoli livahti ohi.

PAASO. Mik' auttaa? Fenton, siunatkoon sua taivas! Mit' ei voi välttää, siit' ei mitään kiistaa.

FALSTAFF. Yökoira ajaa kaikellaista riistaa.

EVANS. Kyll mnää teijä häiss tanssaan ja syön fäsknöi.

R. PAASO. No, nurista en tahdo. -- Rakas Fenton, Mont' onnen päivää taivas suokoon teille! Nyt mennään kukin kotiin, pesän loisteess' Iloiten kujeellemme nauramaan, Sir John ja kaikki.

VIRTA. Tehdään se. -- Sir John, Sananne Ojaselle oli vakaa: Hän tänään rouva Virran luona makaa.

(Menevät.)

SELITYKSIÄ:

[1] _Tähtikamari_. Kuuluisa tuomioistuin Westminsterissä, joka sai nimensä siitä, että se piti kokouksiaan kulta-tähdillä koristetussa salissa.

[2] _Coram_. Laihanen, joka tahtoo mainita kaikki Höllösen arvonimet, luulee niihin kuuluvan myöskin latinaisen "coram" sanan, joka sisältyi siihen kaavaan, millä rauha-tuomari vahvisti todistajain lausunnot: jurat coram me, Roberto Shalloto, armigero. -- Custalorum on lyhennys sanasta custos ratulorum = asiakirjain vartija. L., joka ei lyhennystä ymmärrä, lisää vielä ratolorum.

[3] _Cotsall_. Näin tavallisesti äännettiin Cotswold, joka oli ylänköseutu Gloucestershiressä, missä pidettiin suuria kilpa-ajoja.

[4] _Sackerson_ oli karhun nimi, jota näyteltiin Lontoossa.

[5] _Legionittain enkeleitä_. Viittaa englantilaiseen rahaan, joka sai nimensä siitä, että siihen oli leimattu enkelin kuva.

[6] _Trojan Pandarus_. Pandarus esiintyy keskiaikaisissa Troja-saduissa parittajana.

[7] _Kainin-karvainen parta_. Kain ja Juudas kuvattiin keltapartaisina.

[8] Tohtori Cajus. Sen-niminen kuuluisa ranskalainen lääkäri eli Englannissa Elisabetin aikana.

[9] _Flaamilainen juopporenttu_. Alankomaiden sodasta palaavat soturit toivat mukanaan tavan pitää ylettömiä juominkeja.

[10] _Tulena maksa_. Vanha latinainen sananlasku sanoo: _cogit amare jecur_, s.o. maksa pakottaa rakastamaan.

[11] _Actaeon, hurtat kintereillä_. Kun Actaeon näki Dianan kylvyssä, niin tämä siitä muutti hänet hirveksi, ja omat koirat hänet sitten repivät palasiksi.

[12] _Kiinalaisia_ pidettiin varkauteen taipuvaisina.

[13] _Vieläpä henkivartijoitakin_. Kuningattaren henkivartijoilla, nuorilla ylimyksillä, oli tavattoman korea puku, joka pisti rouva Reippaan silmään.

[14] Sektiä aamujuomaksi. Ravintolan vierailta oli tapana lähettää viiniä toisesta huoneesta toiseen, siten osoittaakseen ystävyyttään tai alottaakseen tuttavuutta.

[15] _Kastilialainen_ oli herjausnimi Englannissa ison armadan hävittyä.

[16] _Sen hurjan prinssin_. Tarkoittaa Walesin prinssiä, sittemmin kuningas Henrik V:ttä.

[17] _Haudatkaa minut kaulaa myöten_ j.n.e. Viittaa julmaan tapaan muinaisaikana, jolloin sotavankeja tällä tavalla rangaistiin.

[18] _Hänen uudinvuoteensa ja telttasänkynsä_. Joka makuuhuoneessa oli kaksi vuodetta, toinen herraa, toinen palvelijaa varten.

[19] _Ephesiläinen_, hulivilin nimitys.

[20] _Elämä on kankurin syöstävä_. Vrt. Job VII. 6!

[21] _Satakoon taivaasta perunoita_. Perunoita, joita vähää ennen Sh:n aikaa oli Amerikasta tuotu Europpaan, pidettiin kiihoittavina.

[22] "_Honny soit qui mal y pense_." Sukkanauhan ritarinmerkin tunnettu päällekirjoitus.

[23] _Nukkaverkainen narrinlakki_. Walesissa valmistettiin paljo nukkaverkaa.

End of Project Gutenberg's Iloiset Windsorin rouvat, by William Shakespeare