Part 5
VIRTA. Hm! Haa! Hourailenko? Uneksinko! Nukunko? Herra Virta, herää; herää, herra Virta! Olet saanut läven parhaaseen takkiisi, herra Virta. Se siitä naimisesta tulee! Se siitä tulee, kun on liinavaatteita ja pyykkikoppia talossa! -- No niin, minä torvetan itse julki, mikä olen; nyt minä saan sen irstailijan kiinni; hän on talossani; hän ei voi päästä minua pakoon; se on mahdotonta; hän ei voi piiloutua säästölippaaseen eikä pippurirasiaan; vaan jos ei hänen suojelijansa, paholainen, häntä auta, niin kyllä minä etsin kaikki mahdottomatkin paikat. En tosin voi olla olematta mikä olen; mutta se, että olen mitä en tahtoisi olla, se ei minua masenna. Jos minulla on sarvet, jotka voivat ihmisen tehdä hulluksi, niin toteutukoon minussa sananlasku: tahdon olla sarvihullu.
(Menee.)
NELJÄS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Katu. (Rouva Paaso, rouva Reipas ja Ville tulevat.)
R. PAASO. Mitä luulet, joko hän lienee Virran talossa?
R. REIPAS. Varmaankin hän siellä jo on, taikka tulee tuossa paikassa; mutta vissi on, että hän on oikein sydämmellisesti vimmoissaan siitä, että hänet paiskattiin veteen. Rouva Virta pyytää sanomaan, että tulisitte heti.
R. PAASO. Tulen tuossa paikassa; saatan vain ensin tämän pikkumiehen tässä kouluun. Kas, tuossahan tuleekin hänen opettajansa; tänään on lupa, näen mä.
(Sir Hugh Evans tulee.)
Hyvää päivää, sir Hugh! Tänään on kai koulusta lupaa?
EVANS. On oikke; herr Laihane on antan pojil luppa leikkell.
R. REIPAS. Jes siunatkoon sitä hyvää ihmistä!
R. PAASO. Sir Hugh, mieheni sanoo, että poika ei saa kirjasta irti tämän taivaallista; olkaa hyvä, kyselkää häneltä hiukan kielioppia.
EVANS. Tul likemmäks, Ville poik; pää pystön; tul tänn!
R. PAASO. Tule, tule, poikaseni; pää pystyyn; vastaa nyt maisterille, älä pelkää.
EVANS. Ville poik, kui mont lukku o nimisanoil?
VILLE. Kaksi.
R. REIPAS. Luulisihan, että jo yksikin lukku riittäisi.
EVANS. Vait höpisemäst! -- Mit on sika, Ville poik?
VILLE. _Sus_.
R. REIPAS. Vai susi! Joko nyt siasta tulee susi?
EVANS. Te olett taitamattomast yksinkertane vaimihmine. Mnää pyydä, olkka vait. -- Mit on _lapis_, Ville?
VILLE. Kivi.
EVANS. Ja mit on kivi, Ville?
VILLE. Piikivi.
EVANS. Ei, se on _lapis_, pänttä se snuun päähäs, Ville.
VILLE. _Lapis_.
EVANS. Nii oikke, Ville. Mist saadaan artiklit, Ville?
VILLE. Artikkelit saadaan pronomineista ja taivutetaan seuraavaisesti: _Singulariter, nominativo, hic, haec, hoc_.
EVANS. _Nominativo, hig, heg, hog_; -- aattele perän; _kenetivo, hujus_.
R. REIPAS. Onpa siinä hujua.
EVANS. No, kui on se _accusativo casu_!
VILLE. _Accusativo, hinc_.
EVANS. No, no, aattele perän, laps: _accusativo, hing, hang, hog_.
R. REIPAS. Sehän hinkaa ja hankaa kuin Kinttulan koni.
EVANS. Vait höpisemäst, vaim. -- Kui on se _focativo casu_?
VILLE. O, -- _vocativo_, O.
EVANS. Aattele perän, Ville; _focativo_ on _caret_.
R. REIPAS. Merellähän ne kareet on.
EVANS. Olkka vait, vaim.
R. PAASO. Vaiti, vaiti!
EVANS. Kui on _accusativo casu pluralis_, Ville?
VILLE. _Accusativo casu_?
EVANS. Nii.
VILLE. _Accusativo, hos, has, hos_.
R. REIPAS. Hossot ja hassot ja luraalit, hyi!
EVANS. Häppe, vaim!
R. REIPAS. Hävetkää itse, kun tuommoisia lapselle opetatte! -- Opettaa hänelle hinkat ja hankat, ja hujut ja hajut, niinkuin ei ne itsestään semmoisia oppisi; ja sitten vielä hossot ja hassot ja luraalit, -- hyi!
EVANS. Oleks snää hassu, vaim? Snuul ei o huju haju siit mit on _casus, numerus ja kenus_. Snää ole nii tyhm ristlaps, etei paremast appu.
R. PAASO. Olehan nyt vaiti.
EVANS. No, Ville poik, ann ny kuull vähä pronominitten teklinatsioonei.
VILLE. En muista.
EVANS. Se on _ki, kee, kod_; jos snää unhota _kit, keet ja kotit_, nii snää saat patukast. Men matkas leikitelemä, men.
R. PAASO. Hän on oppinut enemmän kuin luulinkaan.
EVANS. Hänel on hyv knupp, sill pojal. Hyväst, frouv Paaso!
R. PAASO. Hyvästi, hyvä pastori! (Sir Hugh menee.) Mene nyt kotiin, poikaseni. -- Tulkaa pois, viivyttelemme liiaksi.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Huone Virran talossa. (Falstaff ja rouva Virta tulevat.)
FALSTAFF. Rouva Virta, teidän tuskanne on loppuun syönyt minun kärsimykseni; näen että olette lemmessä uskollinen, ja lupaan teille nipasta napaan hyvitystä; enkä ainoastaan tavallisella lemmentyöllä, rouva Virta, vaan kaikilla siihen kuuluvilla koristuksilla, tempuilla ja juhlamenoilla. Mutta oletteko nyt vain turvassa miehenne puolesta?
R. VIRTA. Hän on linnustamassa, rakas sir John.
R. PAASO (ulkoa). Hoi, Virtaska! Hoi, serkku, hoi!
R. VIRTA. Menkää tuonne kamariin, sir John.
(Falstaff menee.) (Rouva Paaso tulee.)
R. PAASO. No, mitä kuuluu, sydänkäpyseni? Onko ketään muuta talossa kuin te?
R. VIRTA. Ei muuta kuin oma talonväki.
R. PAASO. Tottako?
R. VIRTA. Toden totta. -- (Syrjään.) Puhukaa kovemmin.
R. PAASO. Ah, on todellakin hauskaa, ettei täällä ole ketään luonanne.
R. VIRTA. Kuinka niin?
R. PAASO. Ah, hyvä ystävä, miehellänne on nyt taas tuo vanha raivopuuskansa; hän tuolla pauhaa ja panettelee miestäni, haukkuu kaikki aviomiehet, kiroo kaikki Eevan tyttäret, olkoot mitä karvaa hyvänsä, ja lyö nyrkillään otsaansa, huutaen: "näytä sarvesi, näytä sarvesi!" niin että kaikki hulluus, mitä tähän saakka olen nähnyt, on sulaa lempeyttä, suopeutta ja kärsivällisyyttä, verrattuna hänen nykyiseen raivoisuuteensa. Onpa hauskaa, että se lihava ritari ei ole täällä.
R. VIRTA. Mitä? Hänestäkö hän puhuu?
R. PAASO. Ei muusta kuin hänestä; ja vannoo että, kun hän viimein häntä täältä etsi, hänet kannettiin ulos pyykkikopassa; vakuuttaa miehelleni, että hän nyt on täällä, ja on raastanut pois metsästä mieheni ja koko jahtiseuran, antaakseen uuden näytteen luulevaisuudestaan. Mutta onpa hauskaa, ettei ritari ole täällä; nyt saa hän huomata oman narrimaisuutensa.
R. VIRTA. Kuinka lähellä hän on, rouva Paaso?
R. PAASO. Aivan likellä, tuolla kadun päässä; hän on täällä tuossa paikassa.
R. VIRTA. Minä olen hukassa! Ritari on täällä.
R. PAASO. Vai on. -- Nyt te joudutte koko maailman häpeään, ja hän on jo melkein kuoleman oma. Olette tekin aviovaimo! -- Pois se mies, pois se mies! Parempi häpeä kuin murha.
R. VIRTA. Mitä tietä saan hänet pois? Miten pääsen hänestä? Panenko taas hänet pyykkikoppaan?
(Falstaff tulee sisään.)
FALSTAFF. En, minä en enää koppaan mene. Enkö voi livahtaa täältä pois, ennenkuin hän tulee?
R. PAASO. Ah, kolme herra Virran toveria vahtii ovea pistoolit kädessä, ettei kukaan pääse ulos; muuten voisitte pujahtaa pois ennenkuin hän saapuu. Mutta mitä teillä on täällä tekemistä?
FALSTAFF. Mitä nyt tulla ja tehdä? -- Mitä, jos kapuaisin savutorveen?
R. VIRTA. Siihen ne aina tapaavat laukaista lintupyssyjään.
R. PAASO. Menkää leivinuuniin.
FALSTAFF. Missä se on?
R. VIRTA. Kyllä hän sieltäkin etsii, se on varma. Kaikki kaapit, kohvertit, kirstut, laatikot, kaivot, kellarit hän on muistiin kirjoittanut ja ne läpikotaisin urkkii luettelon mukaan. Koko talossa ei ole teillä piilopaikkaa.
FALSTAFF. Menen siis matkaani.
R. PAASO. Jos menette omassa haahmossanne, niin olette kuoleman oma, sir John. Teidän täytyy ainakin valepuku saada.
R. VIRTA. Mutta millainen valepuku?
R. PAASO. Herrainen aika, jospa sen tietäisin! Ei ole meillä naisten vaatteita kylliksi väljiä hänelle; muutoin hän voisi ottaa hatun, hunnun ja pääliinan ja siten päästä pakoon.
FALSTAFF. Te kultamuruset, keksikää jotakin; parempi keinottominkin keino kuin sula onnettomuus.
R. VIRTA. Piikatyttöni tädin, tuon lihavan Brentfordin eukon, päällysnuttu on tuolla ylisillä.
R. PAASO. Totta totisesti, sehän hänelle sopii; eukko on yhtä paksu kuin hänkin; hänen lupsahattunsa ja harsonsa on myöskin siellä. -- Juoskaa ylisille, sir John.
R. VIRTA. Menkää, menkää, rakas sir John; rouva Paaso ja minä sill'aikaa haemme jotakin liinavaatetta päähänne.
R. PAASO. Joutuun, joutuun! Me tulemme heti teitä laittamaan; pukekaa sill'aikaa päällysnuttu yllenne.
(Falstaff menee.)
R. VIRTA. Toivoisin että mieheni hänet kohtaisi tuossa puvussa; hän ei voi kärsiä sitä vanhaa Brentfordin eukkoa; hän vannoo että hän on noita: on karkoittanut hänet talostamme, ja uhannut löylyttää häntä.
R. PAASO. Taivas hänet ohjatkoon miehesi sauvan tielle, ja itse paholainen sitten sauvaa ohjatkoon!
R. VIRTA. Mutta onko todellakin mieheni tulossa?
R. PAASO. On, ihan todella; ja hän tietää tuon koppajutunkin, mistä lieneekin sen tietoonsa saanut.
R. VIRTA. Siitä otamme selvän: minä laitan niin, että renkini taas kantavat ulos saman kopan ja tapaavat mieheni ovessa niinkuin viimeinkin.
R. PAASO. Niin, mutta hän on täällä tuossa tuokiossa; mennään nyt pukemaan häntä Brentfordin noidaksi.
R. VIRTA. Ensin sanon palvelijoilleni, miten heidän tulee menetellä kopan kanssa. Menkää te sill'aikaa ylisille, minä tulen heti ja tuon hänelle pääliinan.
(Menee.)
R. PAASO. Hirteen koko ruokoton konna! Me emme voi kyllin pahasti häntä pidellä. Näin tehdessämme osotamme vainen, Ett' arvokas on iloinenkin nainen. Sijansa leikki, kun on kädet kuivat; Mut muista: tyyness' isot kalat uivat.
(Menee.) (Rouva Virta tulee kahden palvelijan kanssa.)
R. VIRTA. Tuossa, miehet, ottakaa taas tuo koppa olallenne; herra tulee kohta kotiin; jos hän käskee teitä laskemaan sen maahan, niin totelkaa. Nopeat liikkeet!
(Menee.)
1. PALVELIJA. No, käydään kiinni.
2. PALVELIJA. Taivas varjelkoon, ettei se taas ole täynnä ritaria!
1. PALVELIJA. Sitä en luule: ennemmin kantaisin saman verran lyijyä.
(Virta, Paaso, Höllönen, Cajus ja sir Hugh Evans tulevat.)
VIRTA. Mutta jos se havaitaan todeksi, herra Paaso, niin millä hyvitätte sen, että olen narrinanne ollut? -- Maahan koppa, te konnat! -- Kutsukoon joku tänne vaimoni. -- Kultalintu kopassa! -- Oo, te konnat ja parittajat! Tässä on puolue, joukkokunta, salaseura, kapinaliitto minua vastassa. Nyt joutuu itse perkele häpeään. -- Tänne, vaimo, kuuletkos! -- Esiin, esiin sieltä! -- Katsotaanpas mitä aimo vaatteita sinä lähetät pesuun!
PAASO. Tämä on jo liikaa! Herra Virta, te ette enää saa käydä irti; teidän on kädet sidottavat.
EVANS. Nii, hän o pääst pyöräl; hän o hull niinku hull koer.
HÖLLÖNEN. Totta totisesti, herra Virta, tämä ei ole oikein, ei totta totisesti.
(Roteva Virta tulee.)
VIRTA. Samaa minäkin sanon. -- Tulehan tänne, rouva Virta, rouva Virta, kunniallinen nainen, siveä vaimo, hyväntapainen olento, jolla on mustasukkainen narri miehenä! -- Syyttä suotta minä epäilen, eikö niin, rouvaseni?
R. VIRTA. Taivas olkoon todistajani, että niin teet, jos minua epäilet uskottomuudesta.
VIRTA. Aivan niin, sinä rautaotsa! Jatka, jatka vain? -- Maalle sieltä, senkin roisto!
(Heittää vaatteet maalle kopasta.)
PAASO. Tämä on jo liikaa.
R. VIRTA. Etkö häpeä? Anna vaatteiden olla.
VIRTA. Kyllä sinut kohta löydän.
EVANS. Täs ei ol järkki. Meinatteks te nosta yles teijä vaimo hamei? Kas nii, poies siit!
VIRTA. Tyhjäksi koppa, sanon minä!
R. VIRTA. Mutta, hyvä mies, --
VIRTA. Herra Paaso, niin totta kuin olen mies, niin eilen kannettiin joku ulos tässä kopassa; miksi ei hän nyt taas voisi siinä olla? Talossani hän on, se on vissi, tietoni ovat varmat, epäluuloni on oikeutettu. Maalle kaikki vaatteet!
R. VIRTA. Jos sieltä miehen löydät, niin saat tappaa sen kuin kirpun.
PAASO. Tässä ei ole niin ketään.
HÖLLÖNEN. Kunniasanani kautta, tämä ei ole oikein, herra Virta; häpäisette vain itsenne.
EVANS. Herr Virta, teijä pittä rukkoill eik seurat teijä omi lihallissi mieljohteitan; tämä on mustsukkasutt.
VIRTA. Hyvä; tässä ei ole se, jota etsin.
R. VIRTA. Eikä missään muuallakaan kuin omissa aivoissasi.
VIRTA. Auttakaa minua vain tämä kerta etsimään läpi taloni; jos en löydä mitä haen, niin älkää mitenkään typeryyttäni kaunistelko; tehkää minut ainaiseksi pöytänarriksenne; tulkoon sananparreksi: niin mustasukkainen kuin Virta, joka ludosta pähkinästä etsi vaimonsa rakastajaa. Tehkää vain tämä kerta mielikseni, vain tämä kerta auttakaa minua etsimään.
R. VIRTA. Hoi sieltä! Rouva Paaso, tulkaa alas sieltä, ja se vanha eukko kanssa; mieheni tulee sinne yliskamariin.
VIRTA. Vanha eukko? Mikä vanha eukko?
R. VIRTA. No, se piikatyttömme täti Brentfordista.
VIRTA. Se velho, se portto, se rietas luuska! Enkö ole kieltänyt häntä talooni tulemasta? Hän kulkee täällä asioilla, eikö niin? Me olemme typeriä, me miehet, emme hoksaa, mitä tuon taikuriammatin takana piilee. Hän tenhoo loitsuillaan, taioillaan ja ennustuksillaan, ja sellaiset lorut käyvät yli meidän ymmärryksemme, emme tajua niistä tämän taivaallista. -- Alas sieltä, sinä velho, sinä mustalaisakka, alas, sanon minä!
R. VIRTA. Oi, hyvä rakas ukkoseni! -- Hyvät herrat, älkää antako hänen lyödä sitä vanhaa vaimoa!
(Falstaff tulee naiseksi puettuna, rouva Paason taluttamana.)
R. PAASO. Tulkaa, Anna muori! Antakaa minulle kätenne.
VIRTA. Kyllä minä hänelle annan! -- Ulos ovesta, velho! (Lyö häntä.) Senkin homsu, ruosa, marakatti, tulen lautta! Ulos; ulos! Kyllä minä sinut noidun, kyllä minä sinut taion!
(Falstaff menee.)
R. PAASO. Ettekö häpeä? Pelkään että olette piessyt hengiltä sen vaimo-paran.
R. VIRTA. Kyllä hän sen vielä tekeekin. -- Sinä saat siitä paljon kunniaa.
VIRTA. Hirteen koko noita!
EVANS. Totisest mnää luule ett se akk o oikke velho; mnää en tykkä siit ku akall o suur part; mnää näi suure parra häne liinas alt.
VIRTA. Tuletteko kanssani, herrat? Rukoilen teitä tulemaan; pitäähän teidän nähdä miten se mustasukkaisuuteni päättyy. Jos nyt tyhjää haukun, niin älkää koskaan enää ajooni luottako.
PAASO. No, taipukaamme vielä kerta hänen oikkuihinsa. Tulkaa, hyvät herrat!
(Virta, Paaso, Höllönen ja Evans menevät.)
R. PAASO. Toden totta, hän pieksi häntä oikein säälittävästi.
R. VIRTA. Ei maarin niinkään; minusta hän pieksi häntä oikein säälimättömästi.
R. PAASO. Se sauva olisi siunattava ja ripustettava alttarin päälle: se on tehnyt ansiollisen työn.
R. VIRTA. Mitä luulette? Voisimmekohan naiseutemme turvissa ja hyvän omantunnon oikeudella ajaa kostoamme vielä pitemmälle.
R. PAASO. Irstauden henki on nyt varmaankin hänestä karkoitettu; ja jos hän ei ole peräti ja auttamattomasti paholaisen oma, niin ei hän, luulen ma, enää koskaan viettele meitä kadotuksen tielle.
R. VIRTA. Kerrommeko miehillemme, kuinka olemme häntä kohdelleet?
R. PAASO. Tietysti, kaikella muotoa; jos ei muun vuoksi, niin ainakin raapiaksemme siten pois nuo luulokuvat miehesi aivoista. Jos heidän hellä sydämmensä sallii, että tuota siveetöntä, lihavaa ritari-parkaa vielä on rääkättävä, niin tarjoutukaamme heille apureiksi.
R. VIRTA. Lyön vetoa, että he tahtovat saattaa hänet julkisesti häpeämään, ja minusta ei tästä pilasta tulekaan kunnon loppua, jos hän ei joudu julkihäpeään.
R. PAASO. Siis käykäämme takomaan, niin kauan kuin rauta on kuumaa.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Huone Sukkanauha-ravintolassa. (Ravintolan isäntä ja Bardolph tulevat.)
BARDOLPH. Herra, saksalaiset pyytävät saada kolme hevosta; herttua tulee itse huomenna hoviin, ja he aikovat ratsastaa häntä vastaan.
ISÄNTÄ. Mikä herttua se on, joka niin salaa kulkee? En ole hänestä hovissa mitään kuullut. Tahdon itse puhutella noita herroja; haastavatko he meidän kieltä?
BARDOLPH. Haastavat, herra; käsken heidät puheillenne.
ISÄNTÄ. Kyllä annan heille hevoseni, mutta maksaakin niistä saavat; kyllä heitä nyljen; ovat viikon päivät pitäneet huoneeni hallussaan; minun on täytynyt käskeä pois kaikki muut vieraani; mennä saavat, mutta kyllä heitä nyljen. Tule.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
(Paaso, Virta, rouva Paaso, rouva Virta ja pastori Hugh Evans tulevat.)
EVANS. Se on kaikkein parhaimppi ja siivistyneimppi vaimihmissi ku mnää koskan ole nähn.
PAASO. Ja lähettikö hän teille kummallekin nuo kirjeet samaan aikaan?
R. PAASO. Saman neljännestunnin kuluessa.
VIRTA. Suo anteeks, vaimo. Tee vain mitä tahdot; Ma ennen kylmäks uskon auringon Kuin irstaaks sinut. Kunnias nyt pysyy Täss' äskeisessä harhauskoisessa Kuin usko vahvana.
PAASO. No niin, jo riittää. Nyt nöyryytes on yhtä suunnaton Kuin äsken solvaukses. Mut käydään juoneen: Naisemme, meille huviksi ja muille, Tuon vanhan ihramahan kanssa kerran Viel' yhteen tulkoot; siinä hänet kiinni Me sieppaamme ja julki rankaisemme.
VIRTA. Se keino paras on, jost' oli puhe.
PAASO. Hänetkö pyytää keskiyöksi puistoon? Ei, sinne hän ei tule milloinkaan.
EVANS. Te sanositt ett hän paiskatti jokke ja sai vanhan akkan pahapäiväisest selkkäs; mnää luule ett hän ny o nii pelosas, etei hän tulisis sinn; mnää luule ett häne lihas nyt on kuritett ja ett hänest on kaikk halu menn.
PAASO. Niin luulen minäkin.
R. VIRTA. On teidän työnä häntä kurittaa, Ja meidän työnä laittaa hänet sinne.
PAASO. Käy taru, että metsästäjä Herne, Windsorin puiston muinoisvartija, Kesk'öisin kiertää, suuret sarvet päässä, Erästä tammipuuta talvet pitkät; Puun kuivaa, karjan noituu, lehmäin maidon Vereksi muuttaa hän ja kamalasti Kalistaa kahleita. Tään aavejutun Te tunnette, ja tiedätte, ett' ovat Vanhukset heikot taikauskoiset Totena pitäneet tuon Herne-tarun Ja perinnöks sen meille jättäneet.
PAASO. Niin, moni vielä kammoo keskell' yötä Lähetä tuota Hernen tammea. Mut mitä sitten?
R. VIRTA. Tää on juoni: Falstaff Tuon tammen luona yhtyvä on meihin Herneksi puettuna, sarvet päässä.
PAASO. No hyvä; oletetaan että tulee -- Ja tuossa puvussa kun sinne saapuu, Niin mitä sitten? Mitä sitten teette?
R. PAASO. Jo siitäkin on sovittu; näin ikään: Puemme Annini ja poikaseni Ja kolme neljä samankokoista Tontuiksi, keijuiksi ja kääpiöiksi, Ylt' yltään valkeaan ja vihreään, Palavat vahatuohuskruunut päähän Ja käsiin kalkkareet. Yht'äkkiä, Kun Falstaff, hän ja minä koolla ollaan, Niin kuopast' esiin syöksevät he, laulain Sekavaa laulua. Kun heidät näemme, Niin säikähtäin me kaksi pakenemme; He piirittävät rivon ritarin Ja keijuin tapaan häntä nipistävät, Kysyen, kuinka keijukaisten kisaan Pyhälle kentälle hän tohtii tulla Noin saastaisena.
R. VIRTA. Kunnes toden sanoo, Niin keijut häntä oikein nipistävät Ja kärventävät.
R. PAASO. Kun on totuus kuultu, Tulemme esiin, irroitamme sarvet Ja kotiin narrin nauramme.
VIRTA. Mut lapset Opettaa täytyy, muuten pettää juoni.
EVANS. Kyll mnää lapsil opeta, mill viisill heijä pitä tehd, ja mnää ruppe iteki narriks ja kärytä sit ritari aik laill.
VIRTA. Mainiota! Nyt naamarien ostoon!
R. PAASO. Annista tehdään keijun kuningatar, Hän hienoon valkopukuun puetaan.
PAASO. Min' ostan silkin. -- (Syrjään.) Siinä Annin ryöstää Saa Laihanen ja viedä vihille Etoniin. -- Sana Falstaffille joutuun!
VIRTA. Ma Ojasena taas käyn hänen luonaan; Hän mult' ei mitään salaa; tulee varmaan.
R. PAASO. Ei tarvis. Ostakaa vain kaikki tarpeet Ja koristukset meidän keijuillemme.
EVANS. Mennäst ny sitt, tämä on vähä ihmelist lysti ja oikke kunnjalist koeranpeli.
(Paaso, Virta ja Evans menevät.)
R. PAASO. Nyt, rouva Virta, pankaa eukko Reipas Sir Johnilt' utelemaan hänen mieltään. (Rouva Virta menee.) Käyn itse tohtorissa; häntä toivon, En ketään muuta, Annan puolisoksi. Tuo Laihanen on rikas, mutta hölmö, Ja häneen mieheni on mieltynyt. Mut, paitse rahaa, tohtorilla hoviss' On suosijoita; hän se tytön saakin, Tarjolla vaikk' ois tuhat parempaakin.
(Menee.)
Viides kohtaus.
Huone Sukkanauha-ravintolassa. (Isäntä ja Simppeli tulevat.)
ISÄNTÄ. Mitä tahdot, moukka? Mitä, pölkkypää? Puhu, puhku ja soita: lyhyeen, joutuun, nopeaan, sukkelaan!
SIMPPELI. Hyvä, hyvä herra, minulla olisi asiaa sir John Falstaffille herra Laihaselta.
ISÄNTÄ. Tuossa on hänen huoneensa, hänen talonsa, hänen linnansa, hänen uudinvuoteensa ja telttasänkynsä;[18] siellä on kauttaaltaan maalauksia tuhlaajapojan historiasta, vereksiä ja uusia. Mene, kolkuta ja huuda; hän vastaa sinulle kuin kannibaalilainen; kolkuta, sanon minä.
SIMPPELI. Sinne meni eräs vanha eukko, lihava eukko hänen huoneeseensa; rohkenen olla niin hävytön ja odottaa, kunnes hän tulee sieltä; oikeastaan minulla olisikin hänelle asiaa.
ISÄNTÄ. Mitä? Lihava eukko? Voi vielä ryöstää ritarin! Annas kun minä huudan. -- Ritari pukari! Sir John pukari! Vastaa sotaisista keuhkoistasi: oletko siellä? Isäntäsi, ephesiläisesi,[19] sinua kutsuu.
FALSTAFF (ylhäältä). Mitä asiaa, hyvä isäntä?
ISÄNTÄ. Täällä on eräs böhmiläinen tattari, joka odottaa lihavan eukkosi alas tulemista. Päästä hänet, pukari, päästä hänet; minun huoneeni ovat siveyden asuinsijoja. Hyi! Salaisuuksiako? Hyi!
(Falstaff tulee.)
FALSTAFF. Niin, hyvä isäntä, olihan siellä vanha lihava eukko vastikään luonani, mutta hän on jo tiessään.
SIMPPELI. Luvalla kysyen, armollinen herra, eikö se ollut se Brentfordin viisas eukko?
FALSTAFF. Oli kuin olikin, sinä raakunkuori. Mitä sinä hänestä tahdot?
SIMPPELI. Isäntäni, hyvä herra, herra Laihanen, lähetti minut hänen peräänsä, kun näki hänen kulkevan kadun poikitse, kysymään, hyvä herra, onko eräällä Nym nimisellä miehellä, joka häneltä vitjat peijasi, ne vitjat, vai eikö.
FALSTAFF. Puhuin juuri hänen kanssaan siitä.
SIMPPELI. Ja, luvalla kysyen, mitä sanoi hän?
FALSTAFF. Niin, hän sanoi, että ihan sama mies, joka herra Laihaselta peijasi hänen vitjansa, petkutti ne häneltä.
SIMPPELI. Voi, jos olisin saanut sitä eukkoa itseä puhutella! Olisi minulla ollut muutakin häneltä kysyttävää isäntäni puolesta.
FALSTAFF. Mitä sitten? Sano pois.
ISÄNTÄ. Niin, anna tulla; joutuun!
SIMPPELI. Minulla ei ole lupaa sitä salata.
ISÄNTÄ. Salaa se, muuten olet kuoleman oma!
SIMPPELI. No niin, herra, se koski vain neitsyt Anna Paasoa; piti vain kysyä, olisiko herralleni onneksi saada hänet vai eikö.
FALSTAFF. Se on hänelle onneksi, on.
SIMPPELI. Mikä, herra?
FALSTAFF. Saada hänet tai ei. Mene vain ja sano, että eukko on sen minulle sanonut.
SIMPPELI. Saanko olla niin hävytön ja sanoa sen, herra?
FALSTAFF. Saat olla niin hävytön kuin tahdot.
SIMPPELI. Kiitoksia, armollinen herra. Herrani tulee varmaankin oikein iloiseksi näistä uutisista.
(Menee.)
ISÄNTÄ. Sinä olet oppinut mies, sir John, oppinut mies. Sano, oliko siellä tietäjä-akka luonasi?
FALSTAFF. Oli niinkin, isäntäiseni; semmoinen, joka opetti minulle enemmän viisautta, kuin mitä ennen olin oppinut koko elinaikanani; enkä sitä paitse maksanut siitä mitään palkkaa, vaan sain itse palkan oppimastani.
(Bardolph tulee.)
BARDOLPH. Heresta varjelkoon herra! Petosta, sulaa petosta!
ISÄNTÄ. Missä ovat hevoseni? Sano hyvää niistä, sinä konnanminttu!
BARDOLPH. Tiessään petturien kanssa; sillä heti kun tulin tuolle puolen Etonia, viskasivat he minut toisen hevosen selästä lokalätäkköön; ja sitte kannukset kylkeen ja matkaan, niinkuin kolme saksalaista pirua, kolme tohtori Faustusta.
ISÄNTÄ. He menivät vaan herttuaa vastaan, sinä konna; älä sanokaan, että he pakenivat; saksalaiset ovat rehellisiä ihmisiä.
(Sir Hugh Evans tulee.)
EVANS. Misä on isänt?
ISÄNTÄ. Mikä asiana, herra Hugh?
EVANS. Pitäkkä silmäll teijä kundejann; yks mnuun ystvän tul just kaupunkkihi ja sanos ett kolm sakslaist peijona on peijann Readingin, Maidenheadin ja Colebrookin krouvareilt kaikk heijä hevoses ja rahas. Mnää sano sen teill hyväs aivotukses, näettäk, te olett sukkel mies ja täynnäs kurei ja konnankoukui, eik se passa ett teit peijata. Hyväst vaa!
(Menee.) (Tohtori Cajus tulee.)
CAJUS. Miss ole se Sukkinahi isende?
ISÄNTÄ. Tässä, herra tohtori, pää pyörällä ja kahden vaiheella.
CAJUS. Mine ei osaan sano mike se ole; mut minu ole sanottu ett te teke suuret _preparations_ ykden Saksa herttua tekden; _parbleu_, hovi ei mite teede, ett mike herttua tule; mine tarkoitta hyve. _Adieu!_
(Menee.)
ISÄNTÄ. Huuda ja huikkaa, konna sinä, juokse! -- Auta minua, ritari; olen myyty. -- Juokse ja lennä, huikkaa ja huuda, sinä konna! Minä olen myyty!
(Isäntä ja Bardolph menevät.)