Part 3

FALSTAFF. Mitä meinaat, vanha Hannu? Onnea matkaan! Panen vastedes enemmän arvoa vanhaan ruhoosi, kuin tähän saakka. Vieläkö sinuakin vilkistellään! Sinäkö, joka olet niin paljon rahaa menettänyt, sinäkö rupeat nyt voittajaksi? Hyvä ruho, kiitos sulle? Sanokoot vain, että se on jykevää tekoa; kunhan se vain on hyvin tehty, vähät muusta.

(Bardolph tulee.)

BARDOLPH. Sir John, tuolla alhaalla on eräs herra Ojanen, joka mielellään tahtoisi teitä puhutella ja tutustella kanssanne; ja lähettää teidän armollenne vähän sektiä aamujuomaksi.[14]

FALSTAFF. Ojanenko hänen nimensä?

BARDOLPH. Niin, herra.

FALSTAFF. Kutsu hänet sisään. (Bardolph menee.) Terve-tulleet ovat sellaiset ojaset, joista tämmöistä juomaa vyöryy. -- Ahaa, rouva Virta ja rouva Paaso, nytkös olette verkossani? Eteenpäin mars! Hurraa!

(Bardolph tulee ja Virta valepukuisena.)

VIRTA. Herran rauha!

FALSTAFF. Jumal' antakoon! Tahdotteko minua puhutella?

VIRTA. Rohkenen näin muitta mutkitta tunkeutua seuraanne.

FALSTAFF. Terve tulemastanne! Mitä suvaitsette? -- Poistu, viinuri!

(Bardolph menee.)

VIRTA. Olen mies, joka olen paljon eläissäni hurvitellut. Nimeni on Ojanen.

FALSTAFF. Hyvä herra Ojanen, haluan saada lähemmin tutustua teihin.

VIRTA. Niinikään minä teihin, hyvä herra John; en suinkaan ollakseni teille vastukseksi, sillä minun tulee teille huomauttaa, että minulla luullakseni on enemmän rahaa lainata pois kuin teillä; ja se on tavallaan antanut minulle rohkeutta näin sopimattomaan tungeskelemiseen, sillä sanotaanhan, että, kun raha käy edellä, on kaikki tiet auki.

FALSTAFF. Niin, herra, raha on hyvä soturi, se raivaa itselleen tien.

VIRTA. Se on totta; ja tässä olisi minulla pussillinen rahaa, joka on vaivaksi minulle. Jos tahdotte auttaa minua sitä kantamaan, sir John, niin ottakaa kaikki taikka puolet siitä hyvästä, että taakkani kevennätte.

FALSTAFF. En tiedä, herra, millä minä olen ansainnut kunnian tulla teidän kuormankantajaksenne.

VIRTA. Sen sanon teille, herra, jos vain suvaitsette minua kuulla.

FALSTAFF. Puhukaa, hyvä herra Ojanen; olen iloinen, jos saan teitä palvella.

VIRTA. Hyvä herra, kuulen että olette lukenut mies -- sanon lyhyesti sanottavani -- ja olen jo kauan teidät tuntenut, vaikk'ei minulla ole ollut sen verran tilaisuutta kuin halua päästä teidän tuttavuuteenne. Ilmaisen teille erään asian, vaikka sillä tosin tuon liiaksi julki oman heikkouteni; mutta, hyvä herra John, jos toisen silmänne käännätte minun tyhmyyksiini, jotka näin teille paljastan, niin luokaa toinen omien tyhmyyksienne rekisteriin, jotta pääsisin asiasta sitä helpommilla nuhteilla, kuin itse tiedätte miten helppoa on tällaisiin vikoihin joutua.

FALSTAFF. Hyvä, hyvä, herraseni; jatkakaa.

VIRTA. Täällä kaupungissa asuu eräs rouvasihminen; hänen miehensä nimi on Virta.

FALSTAFF. No niin, herraseni.

VIRTA. Olen kauan häntä rakastanut ja, totta totisesti, paljon hänen tähtensä kuluttanut; seurannut häntä hassahtavalla huomaavaisuudella; etsinyt tuhkatiheään tilaisuuksia tavatakseni häntä; kalliisti maksanut pienimmänkin tilapään saadakseni vain vilaukselta häntä nähdä; enkä ainoastaan hänelle ostanut kalliita lahjoja, vaan muitakin runsaasti lahjonut saadakseni tietää mitä lahjoja hän haluaisi. Sanalla sanoen; olen vainonnut häntä niin kuin rakkaus on minua vainonnut, se on, kaikkien tilaisuuksien lentoneuvoilla; mutta minkä palkan lienenkin ansainnut, joko lemmestäni tai kuluistani, sen vaan tiedän, etten mitään palkkaa ole saanut, jos ei kokemus ole kullan arvoista; sillä sitä olen saanut tavattomasta hinnasta, ja se on minulle opettanut tämän muistosäkeen:

Kuin varjo rakkaus pakenee, kun rikkaus sitä vainoo; Jos vainoat, se pakenee, jos pakenet, se vainoo.

FALSTAFF. Eikö hän koskaan ole antanut teille mitään hyvityksen lupausta?

VIRTA. Ei koskaan.

FALSTAFF. Oletteko koskaan häntä ahdistanut siinä mielessä?

VIRTA. En koskaan.

FALSTAFF. Minkä laatuinen on siis rakkautenne ollut?

VIRTA. Kuin kaunis huone, toisen miehen maalle rakennettu: niin että olen menettänyt rakennukseni, kun erehdyin rakennuspaikasta.

FALSTAFF. Ja missä tarkoituksessa minulle tämän kaiken ilmoitatte?

VIRTA. Sen kun olen teille sanonut, niin olen sanonut teille kaikki. Jotkut sanovat, että, vaikka hän tekeytyy uskolliseksi minulle, hän kuitenkin toisin paikoin menee niin pitkälle iloisuudessaan, että siitä syntyy pahoja jälkipuheita. Ja nyt, sir John, nyt tulen ehdotukseni ytimeen: te olette aatelismies, teillä on erinomainen kasvatus, ihmeteltävä kaunopuheliaisuus, ylhäisiä tuttavuuksia, te olette virkamiehenä ja ihmisenä arvossa pidetty ja monenmoisista ansioistanne soturina, hovimiehenä ja oppineena yleisesti suosittu.

FALSTAFF. Oo, hyvä herra!

VIRTA. Uskokaa pois, sillä tiedättehän sen itse. -- Tuossa on rahaa; käyttäkää sitä, käyttäkää sitä; käyttäkää vielä enemmänkin; käyttäkää koko omaisuuteni, kun vain annatte minulle vastavuoroon niin paljon ajastanne, kuin tarvitaan rouva Virran siveyden lemmekkääseen valloittamiseen. Käyttäkää kosiskelutaitoanne, suostutelkaa häntä itseenne; jos sitä kukaan voi, niin te sen voitte siinä kuin joku toinenkin.

FALSTAFF. Olisiko teidän tuliselle lemmenkiihkollenne siitä mitään hyvää, että minä voittaisin sen, mitä itse halaatte? Minusta te määräätte itsellenne sangen nurinpuolisen parannuskeinon.

VIRTA. Mutta käsittäkäähän mitä tarkoitan. Hän elää niin turvallisena kunniansa puhtaudessa, että sydämmeni turmelus ei tohdi näyttäytyä; hän on liian helottava suoraan katseltavaksi. Jos olisi hallussani jokin havainto, kun häntä lähestyn, niin olisi toiveillani esimerkki ja todistus, millä suositella itseään. Voisin silloin hänet karkoittaa noista hänen siveytensä, maineensa, aviolupauksensa ja tuhansien muiden puolustuskeinojansa varustuksista, jotka nyt ovat vahvana vastassani. Mitä sanotte siitä, sir John?

FALSTAFF. Herra Ojanen, ensiksi rohkenen ottaa rahanne; sitten antakaa minulle kätenne; ja lopuksi, niin totta kuin olen aatelismies, niin saatte, jos tahdotte, Virran vaimon haltuunne.

VIRTA. Oi, hyvä herra!

FALSTAFF. Saatte, minä sen sanon.

VIRTA. Ei raha ole esteenä, sir John, ei sitä tarvis säästää.

FALSTAFF. Ei rouva Virta ole esteenä, herra Ojanen, ei häntä tarvis säästää. Hän on itse -- sen voin teille sanoa -- tilannut minut luokseen; juuri kun te tulitte, niin hänen apurinsa, hänen välijuoksiaimensa läksi täältä; sanon, että kello kymmenen ja yhdentoista välissä olen hänen luonaan, sillä siihen aikaan hänen miehensä, se kirottu mustasukkainen kanalja, on tiessään. Tulkaa luokseni illalla, niin saatte kuulla, kuinka on käynyt.

VIRTA. Tuttavuutenne on oikein siunaus minulle. Tunnetteko tuon Virran, hyvä herra?

FALSTAFF. Hirteen se köyhä sarvipää saatana! En häntä tunne; -- kuitenkin teen väärin, kun sanon häntä köyhäksi. Sanotaan että sillä mustasukkaisella aisankannattajalla on rahaa kuin roskaa; sen vuoksi hänen vaimonsa onkin niin viehättävä minun silmissäni. Käytän häntä avaimena tuon sarvipään kassakaappiin, ja siellä aion elojuhlaani viettää.

VIRTA. Hyvä olisi, jos tuntisitte tuon Virran, että voisitte karttaa häntä, jos hänet näkisitte.

FALSTAFF. Hirteen senkin poroporvarillinen voinaama! Mulkoilen häneltä järjen päästä; aisoissa pidän häntä sauvallani, se on häilyvä hänen sarviensa päällä kuin ilmaraana: -- saat nähdä, ystävä Ojanen, kuinka minä sitä moukkaa pitelen, ja maata sinä saat hänen vaimonsa kanssa. -- Tule varhain tänä iltana luokseni. -- Virta on konna, ja minä hänen arvonimeään vielä täydennän; sinä, herra Ojanen, saat puhutella häntä konnaksi ja aisankannattajaksi. -- Tule varhain illalla luokseni.

(Menee.)

VIRTA. Mikä kirottu epikurolainen riiviö! -- Sydämmeni on harmista haljeta. -- Sano nyt, onko tämä ennenaikaista mustasukkaisuutta! Vaimoni on hänelle lähettänyt sanan, aika on määrätty, kaupat tehty. Kuka olisi voinut mokomaa ajatellakaan? -- Oh, uskoton vaimo on koko helvetti! Aviovuoteeni häväistään, raha-arkkuni pannaan tyhjäksi, hyvä nimeni jyrsitään rikki; eikä siinä kyllä, että minun täytyy kärsiä tämä kunnoton häväistys, vaan minun pitää vielä lisäksi ottaa vastaan häijyjä haukkumanimiä saman miehen suusta, joka minua näin on häväissyt. Ja mitä nimiä ja nimityksiä! -- Amaimon kuuluu hyvältä, Lucifer hyvältä, Barbason hyvältä, ja kuitenkin ne ovat perkeleen arvonimiä, pahojen henkien nimityksiä; mutta aisankannattaja! sarvipää aisankannattaja! Itse paholaisella ei ole sellaista nimeä. -- Paaso on aasi, suruton aasi; hän tahtoo uskoa vaimoonsa, ei tahdo olla mustasukkainen. Mutta ennen minä uskon hollantilaiselle voini, walesilaiselle pastori Hughille juustoni, irlantilaiselle viinapulloni tai varkaan hoitoon säisyn ruunani, kuin uskon vaimoni omaan haltuunsa; silloin hän haaveilee, hautoo ja keksii jos jotakin; ja mitä he ovat päähänsä saaneet, se on tapahtuva; vaikka sydän halkeisi, se on tapahtuva. Jumalalle kiitos mustasukkaisuudestani! -- Yksitoistahan oli määräaika; minä ennätän heidät, riistän naamarin vaimoni kasvoilta, kostan Falstaffille ja nauran Paasoa. Teen sen heti; parempi kolme tuntia ennen aikaa kuin minuutti liian myöhään. Hyi, hyi, hyi! Aisankannattaja! Aisankannattaja!

(Menee.)

Kolmas kohtaus.

Windsorin puisto. (Cajus ja Rugby tulevat.)

CAJUS. Jack Rugby!

RUGBY. Herra tohtori!

CAJUS. Mike ole kello, Jack?

RUGBY. Se hetki on jo mennyt, jolloin pastori Hugh lupasi saapua.

CAJUS. Hen ole pelasta hene seelu, kun ei on tule; hen ole rukoilla hyvest hene raamattu, kun ei on tule. _Parbleu_, Jack Rugby, hen ole jo koollut, jos hen tule.

RUGBY. Hän on ovela, herra tohtori; hän tietää että teidän armonne löisi hänet kuoliaaksi, jos hän tulisi.

CAJUS. _Parbleu!_ Silli ei on niin koollut, kuin mine löö hene kooljaks. Otta sinu meekka, Jack, mine neyte sinu, kuinka mine löö hene kooljaks.

RUGBY. Voi, hyvä tohtori, minä en osaa miekkailla.

CAJUS. Kanalj, otta sinu meekka!

RUGBY. Heretkää! Tässä tulee ihmisiä.

(Isäntä, Höllönen, Laihanen ja Paaso tulevat.)

ISÄNTÄ. Herran rauha, julku-tohtori!

HÖLLÖNEN. Nöyrin palvelijanne, herra tohtori Cajus![8]

PAASO. Mitä kuuluu, hyvä herra tohtori!

LAIHANEN. Hyvää huomenta, hyvä herra!

CAJUS. Mite te kaikki, yks, kaks, kolm, neli, teke teell?

ISÄNTÄ. Tulimme näkemään, kuinka sinä miekkailet, kuinka hyökkäät, kuinka väistät, kuinka olet milloin täällä, milloin tuolla, näkemään kaikki nuo puntot, stoccatot, reversat, distantet, montantet. Onko hän kuollut, minun etiopialaiseni? Onko hän kuollut, minun Francisconi? Haa, sinä pukari! Mitä sanot sinä, Aesculapius? sinä, Galenus? sinä, seljansydän? Onko hän kuollut, minun virtsapukarini? Onko hän kuollut?

CAJUS. _Parbleu!_ Se tyhme pappi ole kaike suurema emme, mike ole maa peell; ei neytte hene kasvot.

ISÄNTÄ. Sinä olet kastilialainen,[15] kuningas Urinal! Kreikan valtakunnan Hektor, sinä vanha poika!

CAJUS. Mine pyyde te todista ett mine on vartto hent kuus, seitseme, kaks, kolm tunti ja hen ei on tule.

HÖLLÖNEN. Hän on valinnut viisaamman osan, herra tohtori: hän on sielun tohtori, ja te olette ruumiin tohtori; jos nyt tappelette, niin iskette kumpainenkin omaa ammattianne vasten partaa. Eikö totta, herra Paaso?

PAASO. Herra Höllönen, olette itse ollut aika tappelupukari, vaikka nyt olette rauhan mies.

HÖLLÖNEN. Hitto olkoon, herra Paaso, vaikka nyt olen vanha ja rauhan mies, niin kutkuttaa vielä sormiani, kun näen paljaan miekan. Vaikka olemmekin rauhatuomareita ja tohtoreita ja kirkonmiehiä, herra Paaso, niin on meissä sentään vielä hitunen nuoruuden suolaa; me olemme vaimosta syntyneet, herra Paaso.

PAASO. Totta, totta, herra Höllönen.

HÖLLÖNEN. Se on niinkuin olla pitää, herra Paaso. -- Herra tohtori Cajus, minä olen tänne tullut hakemaan teitä kotiin. Minä olen valan tehnyt rauhatuomari, ja te olette viisas lääkäri, ja sir Hugh on viisas ja suvaitseva sielunpaimen. Teidän täytyy tulla kanssani, herra tohtori.

ISÄNTÄ. Anteeksi, kundi rauhantuomari: -- sananen teille, _monsieur_ vedenkuurnitsija!

CAJUS. Vedekuurnitsa? Mite se ole?

ISÄNTÄ. Vedenkuurnitsija on meidän kielellä sama kuin urhollinen, sinä pukari.

CAJUS. _Parbleu_, mine ole ykte vedekurnitsa kuin se engelsman. -- Se koiranen pappi kanalj! _parbleu_, mine löö hene korva pois.

ISÄNTÄ. Hän sinua kuranssaa hyvänpäiväisesti, sinä pukari!

CAJUS. Kuranssa! Mite se ole?

ISÄNTÄ. Se merkitsee, että hän antaa sinulle hyvitystä.

CAJUS. _Parbleu_, mine takto se nekde, ett hen minu kuranssa; _parbleu_, mine takto se niin.

ISÄNTÄ. Ja minä hänet siihen pakotan, muuten korjatkoon luunsa.

CAJUS. Mine kiite sinu siit.

ISÄNTÄ. Ja vielä muutakin, sinä pukari. -- (Hiljaa toisille.) Mutta ensin, te. herra kundi, ja te, herra Paaso ja samalla muotoa te, kavalieri Laihanen, menkää kaupungin kautta Fragmoreen.

PAASO. Sir Hugh on siellä, niinkö?

ISÄNTÄ. On; tutkikaa, millä tuulella hän on; minä tuon tohtorin sinne peltojen poikitse. Onko hyvä näin?

HÖLLÖNEN. Sen me teemme.

PAASO, HÖLLÖNEN ja LAIHANEN. Hyvästi, hyvä herra tohtori!

(Paaso, Höllönen ja Laihanen menevät.)

CAJUS. _Parbleu_, mine löö kooljaks se pappi, hen puhu tuhmeliini poolest miss Anna Paaso tykön.

ISÄNTÄ. Hän joutaa kuolla. Mutta ensin pistä tuppeen hätäisyytesi, vala kylmää vettä sapellesi. Tule kanssani tuosta vainion poikitse Fragmoren kautta; vien sinut erääseen maataloon, missä neiti Anna Paaso on kestissä; ja missä voit kosia häntä. Osasinko oikein? Onko hyvä näin?

CAJUS. _Parbleu_, mine kiite te; _parbleu_, mine tykke te; mine hankki te hyve kundi, kreivi, ritari, jaarli, aateli, minu patsientti.

ISÄNTÄ. Ja siitä hyvästä minä saatan sinut epäluottoon Anna Paason tykönä. Onko hyvä näin?

CAJUS. _Parbleu_, hyve ole hyve puhe.

ISÄNTÄ. No, tallustakaamme sitte matkaan.

CAJUS. Tule minu kintu päräss, Jack Rugby.

(Menevät.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Tasanko Fragmoren lähellä. (Sir Hugh Evans ja Simppeli tulevat.)

EVANS. Mnää pyydä, hyvä herr Höllöse pikent ja mnuun ystvän, Simppel nimelt, sano, mihe suuntta snää ole kurkistan sen herr Cajukse perä, joka kuttu ittes tropptohtoriks?

SIMPPELI. Pittyyn päin, puistoon päin, joka suuntaan, vanhan Windsorin tietä, kaikkia teitä, paitse kaupungin tietä.

EVANS. Mut mnää pyydän kaikel muotto, kato sinnekkin päi.

SIMPPELI. Kyllä, herra.

(Vetäytyy syrjään.)

EVANS. Siuna ja varjel! Kui mnuun sydämen pamppaile ja sielun on ahdistukses! -- Kui mnää olisi iloine, jos hän vaa narraisis! -- Kui mnuun mielen o must! -- Kyll mnää sen konnan kalloho pläiskä häne troppklasis, ku vaa nii passa. Siuna ja varjel!

(Laulaa.)

Kun purot metsässä lirisee Ja satskieliset visertelee, Ma kukkaisvuotehen meille laitan, Ja tuhansin ruusuja patjaks taitan. Kun purot --

Jes auttakko! Mnuun teke oikke miel itke.

(Laulaa.)

Ja satakieliset visertelee: -- Juur virtais vieress, Babylon, -- Ja tuhansin ruusuja patjaks taitan. Kun purot --

SIMPPELI (tulee esiin). Tuolta hän tulee, tuota tietä, herra pastori.

EVANS. Terve tulemast.

(Laulaa.)

Kun purot metsässä lirisee --

Jumal vanhurskait varjelkko! -- Millaissi aseit hänel on?

SIMPPELI. Ei mitään aseita, pastori. Tuossa tulee isäntäni, herra Höllönen, ja vielä toinenkin herra Fragmoresta päin, vainion poikki, tuota tietä.

EVANS. Ann tänn mnuun kappan; tai kann sit vaa käsivarrellas.

(Paaso, Höllönen ja Laihanen tulevat.)

HÖLLÖNEN. Kas, herra pastori! Hyvää huomenta, hyvä herra Hugh! Pidätä korttimiestä korteistaan ja kirjamiestä kirjoistaan, niin sanon että teet ihmeitä.

LAIHANEN. Ah, sitä suloista Anna Paasoa!

PAASO. Herran rauha, hyvä herra pastori!

EVANS. Herran armo ja laupeus olkko kaikkein teijän kanss!

HÖLLÖNEN. Mitä! Miekka ja sana! Tutkitteko molempia, herra pastori?

PAASO. Ja vielä niin nuorekas, ihokas vain ja housut yllä, näin kolkossa ja kosteassa ilmassa!

EVANS. Sill' asjal o omat syys ja perustukses.

PAASO. Tulimme tänne tarjoamaan teille palvelustamme, herra pastori.

EVANS. Hyvä vaa. Mitä se olsis?

PAASO. Tuolla noin on suuriarvoinen herra, jota joku varmaankin on loukannut ja joka siitä on niin äkeässä riidassa oman arvonsa ja mielenmalttinsa kanssa, kuin suinkin saattaa ajatella.

HÖLLÖNEN. Olen elänyt neljä kertaa kaksikymmentä vuotta ja vähän päälle, vaan en ikänäni ole kuullut niin korkeasäätyisen, arvokkaan ja oppineen miehen joutuvan niin pois suunniltaan.

EVANS. Kuka se o?

PAASO. Arvaan että tunnette hänet: herra tohtori Cajus, se kuuluisa ranskalainen lääkäri.

EVANS. Rist ja tuska! Yht hyvi te voisisitt mull puhu kaoraliemest.

PAASO. Kuinka niin?

EVANS. Hänel ei oi enemppä tietto Hibbokratuksest ja Galenuksest, kui -- ja sitä pait hän on konn, nii pelkur konn, kui te koskan voisisitt pyyttä tull tuntema.

PAASO. Lyön vetoa, että tämä on se mies, jonka oli määrä hänen kanssaan taistella.

HÖLLÖNEN. Siltä näyttää aseista päättäen. Pitäkää heidät erillään; -- tässä tulee tohtori Cajus.

(Isäntä, Cajus Ja Rugby tulevat.)

PAASO. Kas niin, herra pastori, antakaa miekan olla tupessa.

HÖLLÖNEN. Samoin te, hyvä herra tohtori.

ISÄNTÄ. Riisukaa heiltä aseet; soittakoot suutaan; pitäkööt nahkansa ehjänä ja rääkätkööt äidinkieltämme.

CAJUS. Anna, mine puhu yks sana teide korva kanss: miks te ei tule, kun mine varto?

EVANS. Älkkästäs kiivastuko; aikanas kutaki.

CAJUS. _Parbleu_, te ole pelkuri, aasi, apina.

EVANS. Älkkäm täsä ny sentä ruvekko muitte ihmiste pitaakeliks, mnää pyydän kaikes ystävydes, ja mnää tahdo teil antta hyvityst taval tai toisel. -- Mnää nakka kaikk teijä trop-potut teit vast plässi, kun te lyött laimi välipuhet ja sopimukset.

CAJUS. _Diable!_ -- Jack Rugby, -- isende _de la jarretière_, -- eikö mine on hente varto lööde hente kooljaks? Eikö mine on ole tess, meeretty plassi peell?

EVANS. Nii tott ku mnuul o kristityn sielu, nii, näettäk, tämä täsä ei ol se määrätty plassi. Mnää vedä tuomriks Sukkanaoha isännä.

ISÄNTÄ. Hiljaa, sanon minä, Gallia ja Wallia, Ranskan mies ja Walesin mies, sielun tohtori ja ruumiin tohtori!

CAJUS. Se ole hyve, -- _excellent!_

ISÄNTÄ. Vait, sanon minä, nyt puhuu Sukkanauhan isäntä. Olenko minä politikku? Olenko minä mikään sutkapää? Olenko minä mikään Machiavelli? Pitääkö minun mistata tohtorini? Ei maakaan? Hän tuo mulle tipat ja kipat. Pitääkö minun mistata pastorini? pappini? oma sir Hughini? Ei maakaan! Hän tuo mulle sananlaskut ja lystit kaskut. -- Tänne kätesi, sinä maahinen; noin! Tänne kätesi, sinä taivahinen; noin! -- Te tieteen vesat, olen pettänyt teitä kumpaakin; olen haastanut teidät vääriin paikkoihin; sydämmenne on uljas, nahkanne on eheä, ja sektikeitos olkoon kaiken päätös. -- Kas niin, ottakaa heiltä miekat säilyyn. -- Tule kanssani, sinä rauhan lapsi, tule, tule!

HÖLLÖNEN. Hupsu koko isäntä, totta totisesti! -- Tulkaa, hyvät herrat, tulkaa.

LAIHANEN. Ah, sitä suloista Anna Paasoa!

(Höllönen, Laihanen, Paaso ja Isäntä menevät.)

CAJUS. Ah! Ymmertekö mine teme? He eikö teke meiste _sot_? Ah, ah!

EVANS. Hyv on; hän o tehn meist pitaakelit: Mut mnää pyydä et ollaisis ystävät ja lyödäisis meijä aivot yhte ja kostetaisis toll rupisel kapiketul, toll Sukkanaoha isänäl.

CAJUS. _Parbleu_, minu koko sydemeste. Hen lupasi viede minu misse ole se miss Anna Paaso; _parbleu_, hän minu petti kaupa peel.

EVANS. Hyv on; kyll mnää häne kallos pehmitä. -- Tulkka poies ny.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Katu Windsorissa. (Rouva Paaso ja Roopetti tulevat.)

R. PAASO. No, alappas astua, pikku teikari; olet aina ollut takamiehenä, mutta nyt olet edeskäypä. Mikä on hauskempaa, ohjata minun silmiäni, tai silmätä herrasi kantapäitä?

ROOPETTI. Totta maarin ennemmin kuljen teidän edellänne miehenä kuin hänen perässään kääpiönä.

R. PAASO. Oo, oletpa pikku mielistelijä! Näen jo että sinusta tulee hovimies.

(Virta tulee.)

VIRTA. Kas vain, rouva Paaso! Minne matka?

R. PAASO. Olin menossa rouvaanne katsomaan. Onko hän kotona?

VIRTA. On, ja seuran puutteesta niin ikävissään, että tuskin pysyy koossa. Jos miehenne olisivat kuolleet, niin luulen että menisitte naimisiin te molemmat.

R. PAASO. Se on tiettyä, -- kahden toisen miehen kanssa.

VIRTA. Mistä olette tuon sievän viirikukon saanut?

R. PAASO. En muista nyt taas mikä lempo hän on nimeltään se, joka sen miehelleni antoi. -- Mikä se taas on sinun ritarisi nimi, poikaseni?

ROOPERTTI. Sir John Falstaff.

VIRTA. Sir John Falstaff!

R. PAASO. Niin, sama mies; en koskaan muista hänen nimeään. -- Ne ovat niin hyviä ystäviä, minun hyvä mieheni ja hän! Onko todellakin rouvanne kotona?

VIRTA. Ihan varmaan.

R. PAASO. Suokaa anteeksi, herra Virta: kuolen ikävään, jos en saa häntä nähdä.

(Rouva Paaso ja Roopetti menevät.)

VIRTA. Eikö sillä Paasolla ole aivoja? Eikö silmiä? Eikö järkeä? Varmaankin ne kaikki nukkuvat; hän ei ymmärrä niitä käyttää. Tuo poika se lennättää kirjeen kaksikymmentä peninkulmaa yhtä helposti kuin kanuuna ampuu pilkkaan kaksikymmentä tusinaa kertaa. Hän itse auttaa vaimonsa lemmenseikkailuja, antaa hänen hullutuksilleen liikkumavaraa ja vauhtia; ja nyt se naikko on menossa minun vaimoni tykö, ja Falstaffin poika hänen kanssaan. Tuon rajuilman kuulee jo tuulen vinkunasta. -- Ja Falstaffin poika hänen kanssaan! -- Kauniita juonia! Ne on jo valmiiksi haudottu, ja kapinoivat vaimomme jakavat kirouksen keskenään. Mutta malta! Kyllä sen miehen vielä paulaan kierrän; ja sittenkös minä vaimoani rääkkään, riistän siveyden lainahunnun sen tekopyhän rouva Paason kasvoilta, ja julki julistan että Paaso itse on suruton ja luuloton Actaeon; ja näille reippaille toimilleni kaikki naapurini huutavat: hyvä! (Kello lyö.) Kello antaa merkin, ja varmuuteni käskee minua etsimään; sieltä minä sen Falstaffin löydän. Tästä minua pikemmin kiitetään kuin nauretaan; sillä että Falstaff on siellä, se on niin varma, kuin maa on vahva. Minä menen nyt.

(Paaso, Höllönen, Laihanen, Isäntä, Sir Hugh Evans, Cajus ja Rugby tulevat.)

KAIKKI. Terve, herra Virta.

VIRTA. No, totta totisesti, siinäpä koko liuta! -- Minulla on pienet lystit kodissani, ja pyydän että kaikki tulette luokseni.

HÖLLÖNEN. Minun täytyy kieltäytyä, herra Virta.

LAIHANEN. Niin ikään minun, herra Virta. Me olemme luvanneet syödä päivällistä neiti Annan kanssa, ja minä en syö sanaani, vaikka saisin rahaa jos kuinka paljon.

HÖLLÖNEN. Olemme jo kauan havitelleet naimiskauppaa Anna Paason ja orpanani Laihasen välillä, ja tänään on määrä saada vastaus.

LAIHANEN. Toivon saavani teidän suostumuksenne, isä Paaso.

PAASO. Sen saatte, herra Laihanen; olen täydellisesti teidän puolellanne; mutta vaimoni, herra tohtori, pitää kokonaan teidän puoltanne.

CAJUS. Eh, _parbleu!_ ja tyttö minu rakasta; minu huushollerska Reipas sano minu se.

ISÄNTÄ. Mitä sanotte nuoresta herra Fentonista? Hän hyppii, hän tanssii, hänellä on nuoren silmät, hän kirjoittaa runoja, hän puhuu juhlapäivä-kieltä, hän hajahtaa kuin huhti- ja toukokuu; hän sen ottaa, hän sen ottaa! hän on onnipoika, hän sen ottaa.

PAASO. Ei minun suostumuksellani, sen voin taata. Sillä nuorella herralla ei ole niin mitään; hän on ollut sen hurjan prinssin[16] ja Poinsin toveri; hän on liian ylhäinen meille; hän tietää liian paljon. Ei, hän ei saa onneensa solmuakaan sitoa minun varallisuuteni sormella; jos hän tytön tahtoo, niin ottakoon hänet semmoisenaan; minun varani noudattavat minun tahtoani, ja minun tahtoni ei kulje sitä tietä.

VIRTA. Pyydän oikein hartaasti, tulkaa edes jotkut teistä luokseni päivälliselle; paitse ruokaa saatte huvitustakin: näytän teille kumman otuksen. -- Herra tohtori, teidän täytyy tulla, -- teidän myös, herra Paaso -- ja teidän, herra pastori.

HÖLLÖNEN. No, hyvästi sitten; sitä paremmin me voimme naimiskauppoja hieroa herra Paason tykönä.

(Höllönen ja Laihanen menevät.)

CAJUS. Menne sine koti, Jack Rugby; mine tule koht.

(Rugby menee.)

ISÄNTÄ. Hyvästi, poika-muruset; minä menen nyt kelpo ritarini Falstaffin tykö, ja siellä juomme pillitämme piipallisen kanariaa.

VIRTA (syrjään). Mutta ensin minä panen sen kanaljan piipattamaan oman pillini mukaan. -- Tuletteko, hyvät herrat?

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Huone Virran asunnossa. (Rouva Virta ja rouva Paaso tulevat.)

R. VIRTA. Jussi, hoi! Roope, hoi!

R. PAASO. Pian, pian! Onko pesukoppa --