Part 7

Toinen härmäläinen veti kumpaisenkin jaloista alas ja aikoi sitten itse iso punkko kädessä mennä sisään, mutta nyt sulettiin ovi ja lukittiin sisäpuolelta.

"Ikkunasta pojat sisään!" komensi härmäläinen ja kiiruhti ikkunan luo.

"Niitä on siellä ainakin viisikymmentä, joten on paras, että pysytään sieltä pois", sanoi latvaheikkoolainen vähän arkaillen.

"Nyt ei auta muu kun ikkunasta sisään!" huusi härmäläinen ja samassa löi puulla etuikkunan puineen päivineen sisään.

"Hoitakaa te pojat sairaita sillä aikaa kun miehet tappelee!" karjasi kauhavalainen hypäten härmäläisen rikkilyömästä ikkunasta sisään. Sieltä lyötiin vastaan tuolilla ja muilla aseilla. Samalla toinen kauhavalainen ryntäsi sisään sivuikkunasta viikatteen kanssa, jonka hän oli saanut naapuritalon aidalta. Sisällä ruvettiin siunaamaan ja kiroamaan kun härmäläisen ja kauhavalaisen puukko viilsi englantilaisten ja irlantilaisten lihaa. Viikatteen kanssa ryntäävä kauhavalainen sai sisällä olijat sellaiseen kauhuun, että he rupesivat pakenemaan yläkertaan. Laihialainen ja kuortanelainen olivat eteisen katon kautta menneet jo sinne ja jokainen, joka yritti nousta viimeiselle rappuselle, sai haulipussista sellaisen iskun, että tulivat ylenniskojaan ales rappusia. Lopuksi he hätääntyivät kaikki yliselle meneville rappusille suomalaisten ahdistamina sekä edestä että takaa.

"Onko kukaan joukostamme kuollut?" kysyi härmäläinen ja otti kauhavalaiselta viikatteen, jonka löi tiskiin pystyyn.

"En tiedä onko kukaan kuollut, mutta pahasti haavoittunut on ainakin joitakin", vastasi latvaheikkoolainen, joka myös oli saanut rohkeutta ja seurannut voittoisia huoneeseen.

"Sano nyt raumalainen, että tuovat heti kellot ja rahat tänne tahi nyt se vasta alkaa", käski Piltti.

Kun raumalainen oli tulkinnut tämän, niin eräs mies antoikin kellot, ja kapakoitsija antoi sata dollaria rahaa, vaikka suomalaisilta oli ryöstetty vain kolmekymmentä dollaria.

"Tietysti talosta annetaan vielä lähtöryypyt, vai kuinka?" kysyi kauhavalainen. Kun raumalainen tämän tulkitsi, tuli kapakan omistaja esiin ja nosti tiskin takaa kaksi pulloa konjakkia tiskille, jotka suomalaiset tyhjensivät pohjiaan myöten.

Eräs farmari, joka sattui olemaan matkalla Harboriin, otti kärryilleen härmäläisen ja Teemun. Castle Cartiin päästyä koetti Kreeta antaa ensiapua. Jos huone olisi ollut lämmin, niin hän olisi vetänyt joitakin sarvia haavoittuneisiin, mutta se jätettiin seuraavaan päivään.

Raumalainen läksi hakemaan lääkäriä.

Jonkun ajan kuluttua tuli raumalainen takaisin sen tiedon kanssa, ettei lääkäri lähde mihinkään keskellä yötä.

"Te Kauhavan miehet menkää nyt raumalaisen kanssa ja tuokaa lääkäri niskasta tänne, jos ei hän suosiosta tule", käski Piltti.

Ei ollut kauan, kun kauhavalainen toi selässään lääkäriä ainoastaan yöpaita päällä. Teemu kulki perässä kantaen lääkärin laukkua.

Lääkäri oli niin peloissaan, ettei hän ensin tiennyt mitä olisi tehtävä. Kätensä vapisi, ettei lääkepullo tahtonut niissä pysyä.

"Onko mitään vaaraa pelättävissä?" kysyi raumalainen lääkäriltä.

Lääkäri totesi, että härmäläinen on heikossa tilassa. Päähän oli lyöty niin kovasti, että pääluu oli murtunut sisään, josta, jos sattuu, voi seurata kuolema. Teemun tila sitävastoin ei ollut vaarallinen. Yhtä miestä joukosta kaivattiin, mutta hänen nimeänsä ei kukaan tarkemmin tiennyt, sillä hän oli vasta hiljan tullut Suomesta, ja häntä kutsuttiin virolaiseksi.

"Minä kyllä huomasin, että hän oli ensimäisiä menemään sivuikkunasta sisään ja luulen että hän sai puukoniskun englantilaiselta, koska hän oli vähällä saada lyödä minuakin", selitti isokyröläinen.

"Minä luulen, että kyllä siellä on myös joku saanut puukoniskuja", sanoi kauhavalainen pesten puukkoaan verestä.

Aamulla läksi pari miestä etsimään virolaista. Kauas ei heidän tarvinnut mennä kun löysivät hänet tien vieressä kuolleena, iso haava vatsassa.

Kaupungin viranomaiset korjasivat ruumiin ja pitivät muodollisen tutkinnon kuoleman johdosta. Ketään ei vangittu, koska ei ollut kukaan joka olisi kantanut päälle. Jälkipuheitten mukaan olisi pitänyt kaksi irlantilaista myös kuolleen saamistaan haavoista Clevelandin hospitaalissa, mutta siitä ei saatu varmuutta.

Teemu parani terveeksi, mutta härmäläinen täytyi viedä Kingsvillen köyhäin talolle jossa hän jonkun ajan kuluttua kuoli.

Tuli seuraava sunnuntai, jolloin olisi pitänyt pauna seura taasen käyntiin, mutta miehet olivat niin päissään, ettei kellään ollut halua siihen. Kreetakin, joukon henkilääkäri, oli sitä mieltä, että seuraa ei tarvita. Kului viikko viikon perään, mutta Hyvä Toivo raittiusseuraa ei vaan saatu enää henkiin. Elämä repesi entistä hurjemmaksi. Suomalaisia kapakoita oli nyt ilmestynyt jo useampia ja näiden takahuoneissa pidetyt tanssit vetivät niin puoleensa, että kukaan ei malttanut olla sieltä pois. Suomalaiset eivät olleet tähän saakka tapelleet välinsä, mutta nyt alkoi keskinäiset tappelut, joissa kauhavalaisella puukolla oli tunnettu maine. Toisinaan tapeltiin pitäjittäin ja toisinaan läänittäin. Jos paikkakunnalle tuli uusi mies vaikkapa Suomesta, niin hänelle annettiin joukolla ensiksi selkään. Jos sattui, että uusi mies piti puoliaan tahi uskalsi lyödä vastaan, niin häntä kunnioitettiin.

Seuraavana keväänä kun Stenroos palasi takaisin Suomesta toi hän mukanaan toista sataa kirjaa, jotka oli tarkoittanut Hyvä-Toivo raittiusseuralle lahjoittaa. Kuultuaan, että seura on kuollut, tuli hän hyvin murheelliseksi, mutta ei toivottomaksi, sillä hän päätti herättää sen uudelleen henkiin. Luettuaan seuran viimeisen pöytäkirjan huudahti hän: "Eihän seura olekaan kuollut; se on vain pantu istumaan. Minä herätän sen käyntiin. Seuraavana sunnuntaina kutsui hän taasen kaikki kokoon ja seura pantiin uudelleen käyntiin. Nyt seuralle annettiin nimeksi 'Hyvä Tahto'. Nimen muutos johtuen siitä, kun Stenroosin lahjoittamat kirjat päätettiin antaa lukuhaluisten luettavaksi vapaasti seuran ja sen perustajan 'hyvästä tahdosta'."

Hyvä Tahto-seuran perustamisesta alkaen voidaan lukea Harborin suomalaisten valistusrientojen alkaneen. Sen jälkeen alettiin Harborista vaikuttamaan valistuksen levittämiseksi ulommaksikin. Ryhdyttiin säännöllisen seurakunnan perustamiseen ja hankittiin pappi. Moninaiset valistusharrastukset alkoivat täällä versomaan, myöhemmin perustettiin sanomalehtikin. Hancockista, Michiganista, saatiin aina valoa ja tukea uusille alotteille ja entisten rientojen hoivaamisessa. Hancock oli silloin Amerikan suomalaisten valistusrientojen heräävän ajan kehto. Sieltä saatiin aina siementä ja virkistäviä neuvoja. Mutta ei ottanut kauan kun Harbor tuli tunnetuksi kautta maan suomalaisten keskuudessa, ei enää maamiestemme hurjan kapakkaelämän tähden, mutta esimerkiksi kelpaavien sivistysharrastusten voimakkaan ja herättävän toiminnan ja ripeyden tähden. Suomessakin oli Harborin nimi tullut jo niin tutuksi, että Amerikaan matkustajakin osti tikettinsä vain "Harboriin" mitään muuta osoitetta paikasta tarvitsematta antaa.

* * * * *

Tähän päättyy "Iloisen Harborin" ensimäinen osa ja kertomajakso kansalaistemme elämästä Harborissa ensimäisellä neljännessadalla. Seuraavassa kerrotaan myöhemmästä ajasta, joka on tapauksineen ja rientoineen nuoremmallekin polvelle tuttua.