Part 8

Mutta se aiheutti heti tavattoman hälinän kaupungin runsaslukuisessa väestössä. Gongit ja muut kiinalaisten hirveät soittimet kumisivat, pyssyistä ammuttiin tuhansia laukauksia, sadat mörssärit tulittivat -- yritettiin kaikkea, jotta ilma-alus saataisiin poistumaan. Jos Kiinan tähtitieteilijät nyt pääsivätkin selville siitä, että tämä ilmassa liikkuva kone oli juuri se merkillinen ilmiö, jonka näkeminen oli herättänyt niin paljon väittelyä, niin tuhannet Taivaan valtakunnan asukkaat, halvimmasta kantajasta moninappisimpaan mandariiniin asti, sitä vastoin luulivat sitä maailmanlopun hirviöksi, joka nyt oli ilmestynyt Buddhan taivaalle.

Näistä mielenosoituksista ei paljonkaan välitetty luoksepääsemättömällä _Albatrossilla_. Keisarillisten puutarhojen pylväisiin sidotut leijojen narut joko leikattiin poikki tai vedettiin kiireesti takaisin. Toiset näistä kevyistä soittimista painuivat nopeasti maahan hymisten entistä kovemmin, toiset putosivat kuin linnut, joiden siipeen oli osunut lyijyä ja joiden laulu katkesi viimeisen hengenvedon myötä.

Silloin remahti Tom Turnerin torvesta järisyttävä toitotus Kiinan pääkaupungin yli ja hukutti valtavaan ääneensä ilmakonsertin viimeiset sävelet. Mutta se ei lopettanut maanpäällisiä ponnistuksia. Kun sitten muuan ammus oli räjähtänyt vain parinkymmenen metrin päässä _Albatrossista_, noustiin taas yläilmoihin kauas ihmisten ulottuvilta.

Mitä tapahtui niinä muutamina päivinä, jotka nyt seurasivat? Ei mitään sellaista, mitä vangit olisivat voineet käyttää hyväkseen. Mihin suuntaan ilma-alus kulki? Jatkuvasti lounaaseen, ja siitä voitiin päätellä, että oltiin matkalla kohti Hindustania. Samalla havaittiin, että alituisesti kohoava maaperä pakotti _Albatrossin_ ohjaamaan kulkunsa harjanteiden mukaan. Noin kymmenen tuntia Pekingistä lähdön jälkeen, olivat setä Prudence ja Phil Evans saaneet nähdä osan suurta Kiinanmuuria Chen-Sin rajalla. Sitten väistettiin Lungin vuoret, lennettiin Huanghon laakson päällitse ja päästiin vihdoin Kiinan valtakunnan rajan poikki Tiibetin alueelle.

Tiibetissä he saivat nähdä paljaita ylätasankoja, siellä täällä lumipeitteisiä vuorenhuippuja, kuivuneita rotkoja, jäätiköistä virtaavia puroja, notkelmia kimaltelevine suolakerroksineen ja viheriöivien metsien ympäröimiä järviä. Ja kaiken yli puhalsi tuuli, joka usein oli jäätävän kylmä.

Ilmapuntari oli nyt laskenut 450 millimetriin ja osoitti siis _Albatrossin_ olevan runsaasti neljätuhatta metriä merenpintaa ylempänä. Näin korkealla lämpötila tuskin nousi yli nollan, vaikka nyt oli pohjoisen pallonpuoliskon lämpimin vuodenaika. Kun tämän kylmyyden lisäksi tuli nopean vauhdin aiheuttama viima, kävi kannella seisoskeleminen kovin kiusalliseksi, niin että molemmat virkatoverit, joilla tosin oli yllään paksut matkapeitteet, pitivät mukavampana palata hyttiinsä.

Sanomattakin on selvää, että yläpotkurit oli täytynyt panna pyörimään äärimmäisen nopeasti, jotta ne voivat kannattaa _Albatrossia_ tuntuvasti ohenneessa ilmassa. Mutta ne toimivat täydellisesti, ja ilma-aluksessa tuntui siltä kuin niiden siipien hyrinä olisi tuudittanut uneen.

Tänään sai Garlok, läntisen Tiibetin kaupunki, Guari-Korsumin maakunnan tärkein paikka, nähdä _Albatrossin_ liitelevän ylitseen kirjekyyhkysen kokoisena.

Kesäkuun 27. päivänä setä Prudence ja Phil Evans panivat merkille suunnattoman pitkän harjanteen, josta kohosi muutamia korkeita lumihuippuja ja joka peitti horisontin. Etukajuutan seinää vasten nojaten, kestääkseen kovan viiman, he katselivat näitä jättiläisröykkiöitä, jotka näyttivät kiitävän ilma-alusta kohti.

-- Arvatenkin Himalaja, Phil Evans sanoi, -- ja luultavasti Robur aikoo tehdä kaarroksen sen juurella yrittämättä päästä Intiaan.

-- Sitä pahempi! setä Prudence vastasi. -- Jos olisi menty niin suunnattoman laajalle alueelle, niin kenties olisimme voineet...

-- Paitsi jos hän kiertää vuorijonon ympäri idästä Birman tai lännestä Nepalin kautta.

-- Olkoon kuinka tahansa, mutta sen minä takaan, ettei hän uskalla kulkea sen ylitse!

-- Niinkö? sanoi muuan ääni.

Seuraavana eli 28. päivänä kesäkuuta _Albatross_ oli vastapäätä tätä ääretöntä vuorirykelmää, Tsangin maakunnan yläpuolella. Himalajan toisella puolella oli Nepalin alue.

Pohjoisesta päin tultaessa katkaisi reitin Intiaan kolme perättäistä vuorijonoa. Molemmat pohjoiset, joiden väliin _Albatross_ oli pujahtanut kuin laiva keskelle valtavia kareja, olivat ensimmäisiä askelmia Keski-Aasian sulussa. Ensiksi tuli Kuen-Lun, sitten Karakorum, ja näiden välissä oli Himalajan kanssa yhdensuuntainen, pitkänomainen laakso melkein sen vedenjakajan kohdalla, jonka länsipuolella virrat laskivat Indukseen ja itäpuolella Brahmaputraan.

Kuinka suurenmoinen tämä vuoristo olikaan! Sen huipuista oli mitattu jo kolmattasataa, joista seitsemäntoista ylittää 7500 metriä! _Albatrossin_ edessä kohosi Everestin kukkula 8840 metrin korkuisena. Oikealla puolella oli Dhaulagiri, jolla oli korkeutta 8200 metriä, ja vasemmalla Kanchanjanga, jolla oli korkeutta 8592 metriä ja joka menetti ensimmäisen sijan silloin, kun Everestin korkeus viimeksi mitattiin tarkemmin.

Ilmeisesti Robur ei aikonut ylittää näiden kukkulain huippuja, vaan hänellä oli varmaankin tiedossaan Himalajan eri solia, muiden mukana Ibi-Gaminin sola, jonka kautta Schlagintweit-veljekset vuonna 1856 kulkivat 6800 metrin korkeudessa, ja sitä kohti hän nyt päättävästi ohjasi ilma-aluksensa.

Nyt saatiin kokea muutamia jännittäviä, jopa tuskallisiakin tunteja. Vaikkei ilma ohentunutkaan niin paljon, että olisi pitänyt turvautua erityisiin kojeisiin hapen lisäämiseksi hyteissä, niin pakkanen ainakin oli ankara.

Robur asettui keulaan, tarmokkaat kasvot huppukauluksen suojassa, ja antoi sieltä ohjeita _Albatrossin_ miehistölle. Tom Turner tarttui ruoriin. Koneenkäyttäjä tarkkaili paristoja, joiden happojen ei sentään onneksi tarvinnut pelätä jäätyvän. Potkureista, jotka kävivät täydellä virralla, kuului yhä kimeämpää hyrinää, vieläpä erittäin äänekästä, vaikka ilma oli hyvin ohutta. Ilmapuntarin laskeminen 290 millimetriin osoitti 7000 metrin korkeutta.

Täältä avautui ihmeellinen näköala suunnattomaan vuorirykelmään. Kaikkialla kohosi valkoisia huippuja. Järvien sijasta näkyi jäätiköitä, jotka laskeutuivat kolmentuhannen metrin päähän kukkulan juurelta. Ei ruohoa, lukuunottamatta joitakin harvoja kukkia kasvullisuuden äärimmäisellä rajalla. Ei enää komeita honkia ja seetripuita, jotka ryhmittyivät reheviksi metsiksi vuorijonon alemmilla rinteillä. Ei jättiläiskokoisia saniaisia eikä loppumattomia loiskasveja, jotka ulottuivat rungosta runkoon, kuten viidakon sisäosissa. Ei ainoatakaan eläintä, ei villihevosia eikä jakkeja, ei myöskään Tiibetin härkiä. Joskus näkyi näin ylös eksynyt yksinäinen gaselli. Ei ollut lintuja, lukuunottamatta muutamia variksia, jotka kohosivat niin korkealle kuin hengitettävää ilmaa riitti.

Kun sola oli vihdoinkin ylitetty, alkoi _Albatross_ jälleen painua alemmas. Toisella puolella, metsäseudun takana, näkyi vain rajaton tasanko, joka levisi kiilamaisesti taivaanrantaan asti.

Silloin Robur astui vieraiden luo ja sanoi kohteliaasti:

-- Hyvät herrat, Intia.

FRYCOLLIN HINATTAVANA

Insinöörillä ei suinkaan ollut aikomusta ohjata ilma-alustaan näiden Hindustanin ihmeellisten seutujen yläpuolelle. Lennettyään Himalajan ylitse näyttääkseen, miten hieno kulkuneuvo hänellä oli käytössään, ja saadakseen nekin uskomaan, jotka eivät välittäneet mistään todisteluista, hän ei varmaankaan halunnut enempää. Pitääkö siis myöntää, että _Albatross_ oli täydellinen, vaikkei täydellisyys sovi tämän maailman oloihin? Sepä saadaan nähdä.

Jos setä Prudence ja hänen toverinsa eivät voineetkaan sisimmässään muuta kuin tunnustaa, että tämä ilma-alus oli kerrassaan ihanteellinen, he eivät kuitenkaan paljastaneet ajatuksiaan. He pohtivat yhä vain miten he saisivat tilaisuuden paeta. He eivät edes ihailleet suurenmoista näkyä, joka avautui _Albatrossin_ kulkiessa pitkin Punjabin kiehtovia maisemia.

Himalajan juurella oli tosin suoperäinen vyöhyke aloja, joista huokui epäterveellisiä huuruja, Terain alue, jossa kuume oli alituisena maanvaivana. Mutta se ei voinut olla haittaa _Albatrossille_ eikä uhata sen miehistön terveyttä. Ilma-alus kulki kiirehtimättä kohti polveketta jonka Hindustan teki Turkestanin ja Kiinan yhtymäkohdassa. Kesäkuun 29. päivänä, aamun ensi tunneista alkaen, tuli näkyviin Kashmirin verraton laakso.

Niin, suorastaan vertaansa vailla oli tämä rotko suuren ja pienen Himalajan välissä. Sitä rikkoivat sadat sivuhaarat suunnattomasta vuorijonosta, joka aleni Hydaspeen syvänteeseen päin. Tämä kuuluisa virta, joka kostutti sitä oikullisine mutkineen, oli saanut nähdä Poroksen ja Aleksanterin armeijojen, Intian Ja Kreikan, iskevän yhteen kaukana Aasiassa. Hydaspes virtasi yhä, vaikka molemmat makedonialaisen voittonsa muistoksi perustamat kaupungit olivat niin tyystin kadonneet, ettei niiden sijaintiakaan tiedetä.

Koko tämän aamun _Albatross_ liiteli pitkin Srinagaria, joka tunnetaan paremmin Kashmirina. Setä Prudence ja Phil Evans näkivät komean kaupungin, joka sijaitsi virran molemmilla rannoilla, puusiltoja pingotettuina veden poikki kuin rihmat, siromuotoisilla parvekkeilla somistettuja majoja, korkeiden poppelien varjostamia lehtoja, turpeilla peitettyjä kattoja, jotka näyttivät isoilta myyränmättäiltä, risteileviä kanavia, joissa liikkui pähkinänkuoren kokoisia veneitä soutajien näyttäessä muurahaisilta, palatseja, temppeleitä, majoja, moskeijoita, bungaloweja esikaupunkien puolella -- ja kaikki nämä toistuivat ylösalaisin veden peilaamana; sitten tuli näkyviin vanha Hari-Parvatan linna, joka oli pystytetty erään kukkulan laelle, kuten Pariisin tärkein linnoitus Mont-Valérienille.

-- Tuo olisi Venetsia, Phil Evans sanoi, -- jos nyt olisimme Euroopassa.

-- Ja jos olisimme Euroopassa, setä Prudence vastasi, -- keksisimme kyllä keinon, kuinka pääsisimme takaisin Amerikkaan!

_Albatross_ ei viipynyt sen järven kohdalla, jonka läpi Hydaspes virtasi, vaan jatkoi lentoaan pitkin laaksoa.

Mutta kerran se pysyi paikallaan noin puolen tunnin verran, laskeuduttuaan kymmenen metrin päähän virrasta. Tom Turner ja hänen apulaisensa työnsivät ilma-aluksesta ulos kumiletkun ja ryhtyivät täydentämään vesivarastoa. Akkumulaattorien sähkövirta käynnisti pumpun, joka imi vettä letkuun.

Tämän puuhan aikana olivat setä Prudence ja Phil Evans katsahtaneet toisiinsa. Kummankin mieleen oli juolahtanut sama ajatus. Nyt he olivat vain kymmenkunnan metrin päässä Hydaspeen pinnasta ja ranta oli lähellä. Molemmat olivat hyviä uimareita. Hyppy veteen voisi merkitä vapautta, ja kun he olisivat kadonneet veden alle, kuinka Robur enää saisi heitä kiinni? Jotta potkurit voisivat toimia, eikö se edellyttänyt, että _Albatrossin_ oli pysyttävä ainakin kaksi metriä veden yläpuolella?

Hetkessä he olivat ehtineet kuvitella kaikkia mahdollisuuksia, jotka edistivät tai vaikeuttivat heidän suunnitelmaansa. Toisessa hetkessä he olivat harkinneet niitä. Nyt oli vihdoinkin tilaisuus hypätä ilma-aluksen kannelta, mutta juuri silloin laskeutui heidän olkapäilleen muutama pari käsiä.

Heitä oli pidetty silmällä, eikä heitä päästetty pakenemaan.

Tällä kertaa he eivät alistuneet vastarinnatta. He yrittivät päästä irti, mutta _Albatrossin_ miehet olivat vahvaa väkeä.

-- Hyvät herrat, insinööri sanoi heille, -- kun teille on suotu ilo matkustaa Robur Valloittajan seurassa, kuten olette minua varsin sattuvasti nimittäneet, vieläpä hänen ihailtavalla _Albatrossillaan_, ei häntä saa tällä tavalla jättää... sanomatta hyvästejä! Ottakaa myös huomioon, ettei pako enää onnistu!

Phil Evans veti pois toverinsa, joka näytti aikovan turvautua väkivaltaan. Molemmat palasivat hyttiinsä lujasti päättäneinä paeta, vaikka se maksaisi heidän henkensä, yhdentekevää missä.

_Albatross_ lähti jälleen lentämään länteen päin. Tämän päivän kuluessa ehdittiin kohtalaisella vauhdilla Kabulistanin alueen poikki, jonka pääkaupunki tuli hetkeksi näkyviin; sitten leikattiin Heratin kuningaskunnan raja yhdentoista kilometrin päässä Kashmirista.

Näillä seuduilla, joista yhä vielä kiistellään ja joiden kautta venäläisille avautui tie Englannin intialaisiin alusmaihin, tuli näkyviin miesjoukkoja, kolonnia, kuormastoja, yleensä kaikkea, mikä on ominaista marssivalle armeijalle tarpeineen. Samoin kuultiin tykkien jyskettä ja muskettien rätinää. Mutta insinööri ei koskaan puuttunut toisten asioihin, ellei siihen ollut pakko oman kunnian tai ihmisyyden nimessä. Hän ei siis ollut näkemästään millänsäkään, jos Herat, kuten sanotaan, oli keskisen Aasian avain, niin hänestä oli yhdentekevää, pistettiinkö tuo avain englantilaisten vai moskovalaisten taskuun. Maalliset ristiriidat tai edut eivät enää koskeneet uskalikkoa, joka oli ottanut ilmakehän ainoaksi alueekseen.

Tämä maa hävisikin pian näkyvistä oikeaan hiekkamyrskyyn, jollaisia täällä päin sattuu liiankin usein. Tebbad-nimisen tuulen mukana kulkeutui hienonhienoa pölyä, jossa oli kuumetta tuottavia taudinituja. Kuinka monta karavaania joutuikaan tuhon omaksi näissä tuulissa!

Välttyäkseen tästä pölystä, joka olisi voinut haitata hammasrattaiden täsmällistä käyntiä, _Albatross_ nousi parin tuhannen metrin korkeuteen hakemaan puhtaampaa ilmapiiriä.

Siten ei saatu nähdä Persian rajaa eikä sen pitkiä tasankoja. Vauhti pysyi edelleen hyvin kohtalaisena, vaikkei tarvinnut pelätä mitään kareja. Tosin kartalle oli merkitty muutamia vuoria, mutta niiden korkeudet ovat jokseenkin keskinkertaisia. Pääkaupunkia lähestyttäessä piti kuitenkin välttää Demavendia, jonka lumipeitteinen huippu kohosi 6600 metrin korkeuteen, ja sitten Elbrusin vuorijonoa, jonka juurelle Teheran oli rakennettu.

Aamun koitteessa heinäkuun 2. päivänä nähtiin Demavendin kohoavan esiin hiekkaa pölyttävästä samum-tuulesta.

_Albatross_ suuntasi siis kulkunsa kaupungin ylitse, jota tuuli verhosi hienona tomupilvenä.

Kuitenkin kello kymmenen vaiheilla aamupäivällä voitiin nähdä ympärysmuurin ulkopuolella leveitä kaivantoja ja kaupungin keskellä shaahin palatsi, sen fajanssilaatoilla päällystetyt muurit ja vesialtaat, jotka näyttivät olevan hakattu suunnattomista heleänsinisistä jalokivistä.

Mutta se katosi pian näkyvistä. Nyt _Albatross_ muutti suuntaansa ja kiiti melkein suoraan pohjoista kohti. Muutamien tuntien kuluttua se oli pienen kaupungin kohdalla, joka oli rakennettu Persian pohjoiselle rajalle erääseen mutkaan, ja siitä alkoi laaja ulappa, jonka reunaa ei näkynyt enempää edessä kuin oikealla puolellakaan.

Kaupunki oli Ashuradan satama, venäläisten eteläisin asemapaikka Persiaan päin ja ulappa oli meri -- Kaspian meri.

Kaikki pölytuulet jäivät taakse. Erään niemen rannalla nähtiin ryhmä eurooppalaiseen tapaan rakennettuja taloja, ja ylinnä kohosi kellotapuli.

_Albatross_ laskeutui Kaspian merta kohti, joka oli yhdeksänkymmentä metriä valtamerenpintaa ylempänä. Iltapuolella se kulki pitkin rannikkoa, joka ennen kuului Turkestaniin, mutta jo silloin Venäjään, ja joka hiljakseen yleni Balkanlahteen päin, ja seuraavana eli 3. päivänä heinäkuuta ilma-alus liiteli noin sadan metrin korkeudessa Kaspian meren yläpuolella.

Maata ei näkynyt missään suunnassa, ei Aasian eikä Euroopan puolella. Meren pinnalla nähtiin muutamia valkoisia, tuulen pullistamia purjeita. Ne olivat alkuasukkaiden laivoja, jotka olivat helposti tunnistettavissa, kaksimastoisia kesebeitä, merirosvojen muinaisia yksimastoisia kajukeja, yksinkertaisia temil-nimisiä kuljetus- tai kalastuspursia. Siellä täällä ylettyi _Albatrossiin_ asti savukiehkuroita Ashuradan höyrylaivoista, joiden avulla Venäjä vartioi turkmeenien vesiä.

Tänä aamuna Tom Turner puheli kokki François Tapagen kanssa, joka sai erääseen kysymykseensä seuraavan vastauksen:

-- Kyllä, me viivymme noin kaksi vuorokautta Kaspian meren kohdalla.

-- Hyvä juttu! kokki sanoi siihen. -- Silloinhan sopii varmaankin myös kalastaa?

-- Juuri niin, kuten sanotte.

Kun otetaan huomioon, että Kaspian merellä oli pituutta noin tuhat kilometriä ja leveyttä vain alun neljättäsataa ja että sen ylittämiseen aiottiin käyttää neljäkymmentä tuntia, se merkitsi, että _Albatrossin_ vauhti nyt oli hyvin hidas; sitä paitsi oli päätetty pysyä paikallaan niin kauan kuin kalastuksen vuoksi oli tarpeen.

Keulapuolella sattui silloin olemaan myös Phil Evans, joka siis kuuli Tom Turnerin vastauksen. Samalla häntä ahdisti Frycollin itsepintaisilla valituksillaan, että Phil Evans taivuttaisi setä Prudencen toimittamaan hänet maanpinnalle.

Vastaamatta tähän järjettömään pyyntöön Phil Evans meni takaisin peräpuolelle hakemaan setä Prudencea. Kun siellä oli ensin ryhdytty kaikkiin varotoimiin, ettei kukaan voisi kuunnella, hän toisti ne muutamat lauseet, jotka oli vaihdettu Tom Turnerin ja kokin kesken.

-- Phil Evans, setä Prudence vastasi, -- luullakseni meillä ei ole mitään syytä kuvitella, että sillä lurjuksella on kunnon aikeet meitä kohtaan?

-- Ei mitään, Phil Evans myönsi. -- Hän ei päästä meitä vapaiksi ennen kuin hänen mielensä tekee -- jos muuten koskaan!

-- Siinä tapauksessa meidän pitää yrittää millä keinoin tahansa paeta _Albatrossilta_.

-- Mainio laite tämä sentään on, se täytyy myöntää.

-- Mahdollisesti, setä Prudence huudahti, -- mutta sen kapteenina on roisto, joka pitää meitä vankina vastoin kaikkea oikeutta. Sitä paitsi _Albatross_ on ainaisena vaarana meille ja meikäläisille. Jollei meidän siis onnistu tuhota sitä...

-- Ensin meidän kuitenkin täytyy päästä pois täältä, keskeytti Phil Evans. -- Katsotaan sitten.

-- Sama se, setä Prudence vastasi, -- jokaista tilaisuutta on käytettävä hyväksi. Nähtävästi kuljetaan Kaspian meren yli ja sitten joudumme Eurooppaan, joko pohjoisen Venäjän kohdalle tai länteen kääntyen eteläisiin maihin. Pääsemme maan kamaralle missä tahansa Atlantin mereen asti, pelastuminen on varmaa. Meidän pitää siis olla joka hetki valmiina.

-- Mutta miten me pakenemme? Phil Evans kysyi.

-- Kuulkaapas nyt, mitä sanon. Joskus yöllä sattuu, että _Albatross_ leijailee vain muutaman kymmenen metrin päässä maanpinnalta. Täällä on mukana monta sopivan pitkää köyttä, ja jos hiukan rohkaisee mielensä, niin kenties voisi liukua...

-- Juuri niin, ja jos sopiva tilaisuus tulee, en suinkaan epäröisi...

-- Enkä minäkään, setä Prudence vakuutti. -- Lisäksi tiedän, että yöllä ei ole vahdissa kuin ruorimies perässä. Yksi niistä köysistä, joihin viittasin, onkin keulassa, niin että sen voisi keriä auki kenenkään näkemättä ja kuulematta...

-- Hyvä on, Phil Evans vastasi. -- Mielihyvin tunnustan, setä Prudence, että te osaatte harkita tyynemmin kuin minä. Toiminnassa se onkin tärkeämpää. Mutta tällä hetkellä olemme Kaspian merellä ja näkyvissämme on useita laivoja. _Albatross_ aikoo laskeutua ja pysähtyä kalastuksen ajaksi... Eiköhän meidän sopisi yrittää silloin?

-- Ei, ei, meitä pidetään silmällä silloinkin, kun emme itse huomaa mitään, setä Prudence sanoi. -- Muistattehan, kuinka kävi, kun yritimme hypätä Hydaspeeseen.

-- Mutta kuka takaa, ettei meitä vartioida yölläkin? Phil Evans huomautti.

-- Tästä on kuitenkin tehtävä loppu! väitti setä Prudence. -- Niin, meidän on tehtävä loppu _Albatrossista_ ja sen omistajasta!

Kuten näkyy, nämä kaksi ystävystä -- varsinkin setä Prudence -- saattoivat vihan vimmassa joutua kiusaukseen tehdä mitä yltiöpäisimpiä tekoja, ehkä sellaisiakin, jotka olivat pahoin ristiriidassa heidän oman turvallisuutensa kanssa.

Voimattomuuden tunne, ivallinen ylenkatse, jota Robur heille osoitti, töykeät vastaukset, joita he häneltä saivat -- kaikki oli omiaan kiristämään tilannetta, jonka paheneminen kävi päivä päivältä ilmeisemmäksi.

Juuri tänään oli muuan uusi välikohtaus vähällä saada aikaan mitä ikävimmän jupakan Roburin ja hänen molempien vieraidensa välillä. Frycollinilla tuskin oli ennakolta aavistusta, että hän joutuisi antamaan siihen aiheen.

Nähdessään olevansa tämän rannattoman meren kohdalla Frycollin kauhistui taas perinpohjin. Lapsen ja neekerin tavoin, joka hän olikin, hän ei voinut hillitä itseään, vaan ruikutti, kirosi, huusi ja riehui vääntelehtien ja elehtien tuhansin eri tavoin.

-- Minä tahdon täältä pois!... Minun täytyy päästä pois! hän kirkui. -- Minä en ole mikään lintu! Minua ei ole luotu lentämään! Minut täytyy laskea maahan... heti paikalla!

Itsestään selvää oli, ettei setä Prudence lainkaan yrittänyt tyynnyttää häntä -- päinvastoin. Ja lopulta tämä ulvonta kiusasi Roburin hermoja yli sietokyvyn.

Mutta kun Tom Turner ja hänen toverinsa aikoivat ryhtyä kalastuspuuhiin, insinööri käski sulkea Frycollinin kajuuttaan päästäkseen hänestä eroon. Neekeri ei tyyntynyt siitä, vaan pauhasi edelleen, jyskytti seinään ja parkui kahta kauheammin.

Oli puolipäivä. _Albatross_ oli vain viisi tai kuusi metriä merenpinnan yläpuolella. Muutamat alukset olivat sen ilmestymistä pelästyen kiireimmiten paenneet. Tämä osa Kaspian merta näkyi piankin autioituvan.

Kuten voi helposti kuvitella, molempia matkustajia täytyi pitää ja pidettiinkin erikoisesti silmällä näissä oloissa, kun heidän olisi karatakseen tarvinnut vain hypätä päistikkaa veteen. Vaikkapa olettaisikin että he olisivat päässeet livahtamaan ilma-aluksen kannelta, heidät olisi helposti saatu kiinni kumiveneellä. Ei siis voinut yrittää mitään kalastuksen aikana, jota Phil Evans tahtoi katsella, kun taas setä Prudence pysyi hytissään ainaisen raivon vallassa.

Tunnettua on, että Kaspian meri oli tuliperäiselle seudulle syntynyt valtava syvänne. Tähän altaaseen laskivat monet suuret joet, kuten Volga, Ural, Kura, Kuma, Tere ja muut. Ellei liika vesi haihtuisi ilmaan, olisi tämä meri, jonka pinta-ala oli lähes 450.000 neliökilometriä ja syvyys vaihteli 18 ja 120 metrin välillä, peittänyt tulvallaan matalat ja suoperäiset rannat pohjois- ja itäpuolella. Vaikkei se ole yhteydessä Mustaanmereen eikä Araljärveen, jotka ovat sitä paljon ylempänä, siinä eli kuitenkin hyvin suuri määrä kaloja -- tietysti niitä lajeja, jotka sietivät sen varsin kitkerää vettä; tähän taas oli syynä nafta, jota siihen valui eteläpäässä olevista lähteistä.

Ajatellessaan sitä vaihtelua, jota kalastus voisi tuoda tavalliseen ravintojärjestykseen, oli _Albatrossin_ miehistö hyvinkin halukas ryhtymään tähän puuhaan.

-- Huomio! huusi Tom Turner, joka juuri oli iskenyt harppuunansa siromuotoiseen, melkein hain näköiseen kalaan.

Se oli komea sampi, pituudeltaan kolmatta metriä, sitä lajia, jota venäläiset nimittävät belugaksi ja jonka mädistä saadaan kaviaaria, kun siihen sekoitetaan suolaa, etikkaa ja valkoviiniä. Virroista pyydystetyt sammet olivat ehkä parempia kuin merestä saadut, mutta nämä otettiin hyvillä mielin vastaan _Albatrossin_ kannella.

Tuottoisammaksi kävi kalastus kuitenkin laahusnuotilla, joihin kertyi toutaimia, lahnoja, lohia, suolaisen veden haukia; erityisen runsaasti saatiin keskikokoisia sterlettejä, joita rikkaat herkuttelijat tilaavat elävinä tuotaviksi Astrakanista Moskovaan ja Pietariin. Ne, jotka tarttuivat _Albatrossin_ nuottiin, saivat elinympäristöstään siirtyä suoraa päätä miehistön isoon kattilaan, ilman rahtikuluja.

Roburin väki kiskoi reippaasti ylös verkkoja, kun niitä oli vedetty ilma-aluksen perässä useita kilometrejä. Gascognelainen François Tapage ulvoi ilosta ja vastasi täydellisesti nimeään. Kun oli kalastettu tunnin verran, täyttyivät _Albatrossin_ kalasumput, ja sitten noustiin taas kiitämään pohjoista kohti.

Koko tämän ajan oli Frycollin taukoamatta kirkunut, jyskyttänyt hyttinsä seiniä ja yleensä pitänyt sietämätöntä meteliä.

-- Kirottu neekeri ei siis aiokaan pysyä hiljaa! sanoi Robur, jonka kärsivällisyys oli jo loppumassa.

-- Minusta näyttää, hyvä herra, että hänellä on täysi oikeus olla tyytymätön, Phil Evans huomautti.

-- Niinpä niin, samoin kuin minulla on oikeus pelastaa korvani tästä kidutuksesta, Robur vastasi.

-- Insinööri Robur! sanoi setä Prudence, joka oli sillä hetkellä ilmestynyt kannelle.

-- Mitä te haluatte, Weldon Instituutin puheenjohtaja?

Molemmat olivat astuneet toisiaan kohti. Nyt he tuijottivat toisiaan suoraan silmiin.

Sitten Robur kohautti hartioitaan ja komensi:

-- Köyden päähän!