Part 16

Sinne, tummansinistä taivasta vasten, oli ilmestynyt liikkuva esine, joka lähestyi ja suureni. Oliko siellä lintu, joka löi siivillään? Vai oliko se meteori, joka kiiti viistosti ilmakehän halki? Oli miten oli, mutta ainakin sen vauhti oli hurja, eikä tarvitsisi kauan odottaa, ennen kuin se lentäisi väkijoukon ylitse.

Muuan epäluulo levisi kuin sähkövirta aivoista aivoihin läpi kentän.

Mutta _Go-ahead_ näkyi myös havainneen tämän oudon ilmiön. Varmaankin se oli huomannut jonkin vaaran uhkaavan, sillä se oli lisännyt vauhtia ja pakeni itään päin.

Niin, väkijoukko käsitti, mitä tämä merkitsi! Eräs Weldon Instituutin jäsen oli lausunut nimen, jota satatuhatta suuta toisteli:

-- _Albatross!... Albatross!..._

Ja _Albatross_ se todella olikin. Robur ilmestyi taas taivaan korkeuksiin. Ja nyt hän jättiläiskokoisen petolinnun lailla aikoi iskeä kyntensä _Go-aheadiin_.

Kuinka se oli ymmärrettävä? Olihan yhdeksän kuukautta sitten ilma-alus tuhoutunut räjähdyksessä, nostopotkurit murskautuneet, kansi repeytynyt. Jollei insinööri olisi pysynyt niin kylmäverisenä, että ehti kääntää etupotkurin pyörimään toisinpäin ja siis toimimaan nostopotkurina, olisi _Albatrossin_ koko miehistö tukehtunut pelkästä putoamisvauhdista. Mutta vaikka tukehtumiskuolema olikin vältetty, kuinka hän ja hänen miehistönsä ei ollut hukkunut Tyyneenmereen?

Se johtui siitä, että _Albatrossin_ rungon jäännökset, potkurien siivet ja kajuuttojen seinät nousivat vedenpinnalle kellumaan. Jos lintu haavoittuneena putoaa veteen, se pysyy siipiensä varassa uppoamatta. Samoin Robur ja hänen miehensä jäivät ensin muutamaksi tunniksi ilma-aluksen hylylle, ja siirtyivät sitten kumiveneeseensä, jonka olivat löytäneet valtameren pinnalta.

Haaksirikkoisten avuksi tuli kaitselmus, kuten sanovat ne, jotka uskovat jumalalliseen väliintuloon inhimillisissä asioissa, tai sattuma, kuten väittävät ne, jotka ovat liian heikkoja uskoakseen kaitselmukseen.

Eräs laiva huomasi heidät muutamia tunteja sen jälkeen, kun aurinko oli noussut, lähetti veneen heidän luokseen ja otti mukaansa sekä Roburin miehineen että myös _Albatrossin_ ajelehtivat tähteet. Insinööri ei selittänyt muuta kuin että hänen aluksensa oli tuhoutunut yhteentörmäyksessä, eikä häntä vaivattu sen enemmillä kysymyksillä.

Laiva oli kolmimastoinen englantilainen _Two Friends_, kotoisin Liverpoolista ja matkalla Melbourneen, jonne saavuttiin muutamia päiviä myöhemmin.

Nyt oltiin siis Australiassa, mutta vielä kaukana X-saaresta, jonne piti palata niin pian kuin suinkin.

Peräkajuutan hylyssä oli onneksi säilynyt melkoinen rahasumma, jonka avulla insinööri saattoi hankkia miehilleen kaikkea tarpeellista, pyytämättä mitään. Vähän ajan kuluttua hän sai Melbournessa hankituksi pienen, noin sadan tonnin vetoisen kuunarin, jolla sitten lähdettiin takaisin X-saarelle oman väen voimin, sillä Robur oli myös tottunut purjehtija.

Silloin hänellä oli mielessä vain yksi pakkomielle: kosto. Mutta kostoa varten täytyi rakentaa toinen _Albatross_. Se olikin helppo tehtävä sille, joka oli rakentanut ensimmäisen. Siinä käytettiin hyväksi kaikki, mikä oli vielä kelvollista entisessä ilma-aluksessa, sen potkurit ja muut laitteet, jotka oli jäännösten mukana lastattu kuunariin. Koneisto valmistettiin uudestaan paristoineen ja akkumulaattoreineen. Eikä kulunut kuin kahdeksan kuukautta, kunnes koko työ oli päättynyt, ja uusi _Albatross_, aivan samanlainen kuin räjähdyksen tuhoama, yhtä voimakas ja yhtä nopea, oli valmis liitelemään ilmakehässä.

Oli itsestään selvää, että miehistö oli sama, että kaikki olivat raivoissaan sekä erityisesti setä Prudencelle ja Phil Evansille että yleensä koko Weldon Instituutille, eikä sitä tässä tarvitse painottaa.

_Albatross_ lähti liikkeelle X-saarelta huhtikuun alussa. Tällä ilmalennollaan se ei tahtonut kenenkään saavan tietää siitä millään kohdalla maanpintaa. Siksi se lensikin melkein koko ajan pilvissä. Saavuttuaan Pohjois-Amerikan kohdalle se laskeutui maahan eräässä Kaukaisen Lännen suhteellisen asumattomassa kolkassa. Siellä insinööri, joka tietysti tarkoin piti salassa, kuka hän oli, sai tietoonsa erään asian, joka ilahdutti häntä erinomaisesti: Weldon Instituutti kuului aikovan tehdä koelennon _Go-ahead_-nimisellä ilmapallollaan, jonka oli määrä lähteä liikkeelle Philadelphiasta huhtikuun 29. päivänä, ja mukana olisivat setä Prudence ja Phil Evans.

Mikä mainio tilaisuus toteuttaa kosto, joka paloi Roburin ja kaikkien hänen miestensä sydämessä! Siitä tulisi kauhea kosto, jota _Go-ahead_ ei voisi välttää. Julkinen kosto, joka samalla todistaisi ilmaa raskaamman lentoaluksen vievän voiton kaikista ilmapalloista ja muista sentapaisista laitteista.

Niinpä _Albatross_ tänään ilmestyi kuin saalistaan tavoittava korppikotka yläilmoista Fairmont-puiston kohdalle. Helposti sen tunsivat nekin, jotka eivät koskaan olleet sitä nähneet.

_Go-ahead_ pakeni yhä kauemmas. Mutta pian se käsitti, että sen oli mahdotonta päästä turvaan kulkemalla vaakasuoraan suuntaan. Siksi se yrittikin paeta kohtisuoraan välttäen maata, sillä ilma-alus olisi voinut siltä katkaista paluutien. Se nousi niin korkealle, ettei toinen ehkä jaksaisi seurata sinne asti. Se oli hyvin uskalias, samalla kuitenkin järkevä suunnitelma.

_Albatross_ alkoi kuitenkin ajaa sitä takaa yläilmoihin. Ilmapalloa paljon pienempänä se näytti valasta tavoittavalta miekkakalalta, joka aikoo upottaa siihen pistimensä, tai panssarialusta kohti kiitävältä torpedolta, joka maalinsa tavoitettuaan räjähdyttää sen yhdellä iskulla palasiksi.

Aie älyttiin alhaalla, ja katselijat odottivat jännittyneinä. Vähän ajan kuluttua ilmapallo oli noussut viisituhatta metriä, ja ilma-alus oli seurannut sen rinnalla ja alkanut sitten kierrellä sen ympärillä, kehän käydessä yhä pienemmäksi. Nyt se olisi voinut yhdellä ainoalla hyökkäyksellä tuhota ilmapallon, puhkaista hauraan kuvun. Setä Prudence ja hänen seuralaisensa olisivat huimaavan korkealta syöksyneet maahan ja ruhjoutuneet muodottomaksi massaksi.

Kauhusta mykistyneen ja läähättävän yleisön oli vallannut hirvittävä jännitys, joka ahdisti rintaa ja vapisutti polvia, kun silmien edessä joku putoaa hyvin korkealta. Nyt oli tulossa ilmataistelu, jossa ei ollut edes sen vertaa pelastumisen mahdollisuutta kuin meritaistelussa -- ensimmäinen laatuaan, mutta varmaankaan ei viimeinen, koska edistys kuuluu tämän maailman lakeihin. Ja kun _Go-aheadilla_ oli kyljissään Amerikan värit, oli _Albatross_ sen sijaan nostanut tankoon oman lippunsa, jonka kankaassa oli keskellä Robur Valloittajan kultainen aurinko.

Silloin _Go-ahead_ yritti päästä eroon ahdistajastaan nousemalla vieläkin korkeammalle. Varalta mukaan otettu painolasti heitettiin maahan, ja pallo kohosi tuhat metriä lisää. Nyt se näytti vain pisteeltä avaruudessa. _Albatross_, joka seurasi sitä edelleen nostopotkurit täydellä teholla pyörien, oli häipynyt katselijoiden silmistä.

Äkkiä puhkesi kentällä kauhunhuuto.

_Go-ahead_ suureni silminnähden, samalla kun taas näkyviin tullut ilma-alus laskeutui sen mukana. Nyt oli tapahtumassa maahansyöksy. Yläilmoissa liikaa laajennut kaasu oli puhkaissut kuoren, ja puoleksi tyhjentynyt ilmapallo putosi melko nopeasti.

Mutta _Albatross_ hiljensi nostopotkuriensa tehoa ja laskeutui samaa vauhtia, saavuttaen _Go-aheadin_, kun se oli enää vain noin 1.200 metrin korkeudessa. Silloin ilma-alus syöksähti aivan kiinni ilmapallon gondoliin...

Aikoiko Robur tehdä siitä lopun? Ei, vaan hän tahtoi auttaa, pelastaa _Go-aheadin_ miehistön!

Ja se tehtiin niin taitavasti, että Harry W. Tinder ja hänen apulaisensa voivat hypätä _Albatrossin_ kannelle.

Päättivätkö setä Prudence ja Phil Evans siis hylätä Roburin avun, kieltäytyä pelastautumasta, kun se oli Roburin ansiota? Niin he kyllä olisivat suutuksissaan ehkä tehneet. Mutta insinöörin miehet hyökkäsivät heihin käsiksi ja raastoivat heidät väkisin _Go-aheadin_ gondolista _Albatrossille_.

Sitten ilma-alus vetäytyi syrjään ja jäi paikalleen samalla kun kaiken kaasunsa menettänyt ilmapallo putosi aukeaman laidalle metsikköön ja jäi roikkumaan puiden latvoihin kuin jättiläiskokoinen vaatekasa.

Tyrmistyneet katselijat olivat ääneti. Näytti siltä kuin kaikkien sydän olisi pysähtynyt. Hyvin monet sulkivat silmänsä, etteivät näkisi lopullista tuhoa.

Setä Prudence ja Phil Evans olivat siis taas joutuneet insinööri Roburin vangeiksi. Aikoiko hän heidät käsiinsä saatuaan lähteä uudestaan kiidättämään heitä avaruuden halki, siellä, missä häntä oli mahdotonta seurata?

Se oli todennäköistä.

Mutta _Albatross_ ei lähtenytkään nousemaan yläilmoihin, vaan näkyi painuvan maata kohti. Aikoiko se todella laskeutua maahan asti? Siltä näytti, ja väkijoukko väistyi syrjemmälle tehdäkseen sille tilaa aukeaman keskellä.

Jännitys oli äärimmillään.

_Albatross_ pysähtyi kahden metrin päähän maanpinnasta. Sitten kajahti insinöörin ääni syvän hiljaisuuden halki.

-- Yhdysvaltojen kansalaiset, hän lausui, -- Weldon Instituutin puheenjohtaja ja sihteeri ovat taas minun vallassani. Pitäessäni heidät vankeinani toimisin vain sen oikeuden mukaan, joka minulla on kostoon. Mutta siitä suuttumuksesta, jonka _Albatrossin_ menestys on sytyttänyt heidän sisimmässään, on minulle selvinnyt, etteivät ihmiset ole vielä valmiita siihen suurenmoiseen mullistukseen, jonka kerran ilmojen valloitus aiheuttaa. Setä Prudence ja Phil Evans, te olette vapaita!

Weldon Instituutin puheenjohtajan ja sihteerin, samoin kuin ilmapurjehtijan ja hänen apulaisensa, tarvitsi vain hypätä kannelta päästäkseen maahan.

Sitten ilma-alus heti kohosi kymmenisen metriä väkijoukon yläpuolelle, ja Robur jatkoi:

-- Yhdysvaltojen kansalaiset, minun kokeeni on suoritettu loppuun; mutta tästä lähtien on mielipiteeni se, ettei edistystäkään saa liiaksi kiirehtiä. Tiede ei saa mennä tapojen edelle. Ihmisten tulee harrastaa kehitystä eikä kumouksia. Sanalla sanoen, ei saa tulla, ennen kuin on aika. Nykyään minun olisi ennenaikaista ilmestyä ratkaisemaan ristiriitoja vastakkaisten etujen välillä. Kansakunnat eivät vielä ole kypsyneet yksimielisyyteen. Minä lähden siis ja vien salaisuuteni mukanani. Mutta ihmiskunta ei siltikään menetä sitä. Se tulee ihmisten omaksi silloin, kun he ovat kyllin kehittyneitä käyttääkseen sitä hyödykseen ja kyllin viisaita ollakseen koskaan käyttämättä sitä vahingokseen. Hyvästi, Yhdysvaltojen kansalaiset, hyvästi!

Ja _Albatross_, jonka 74 nostopotkuria samoin kuin molemmat vetopotkurit oli pantu pyörimään täyttä vauhtia, katosi näkyvistä itään päin myrskyisten ja tällä kertaa vilpittömästi ihailevien hurraa-huutojen kaikuessa.

Setä Prudence ja Phil Evans oli perinpohjaisesti nöyryytetty, kuten myös koko Weldon Instituutti heidän mukanaan, ja he tekivät sen mikä enää oli tehtävissä: kiiruhtivat kotiinsa ja mielensä nopeasti muuttanut väkijoukko hyvästeli heidät mitä häijyimmillä ja muuten hyvin ansaituilla pilkkapuheilla.

Ja nyt voidaan uudelleen kysyä: -- Mikä tämä Robur oli miehiään? Saadaanko sitä koskaan selville?

Jo nyt se tiedetään. Robur on tulevaisuuden, ehkä jo huomispäivän tiede, joka varmasti odottaa ihmiskuntaa.

Mitä tulee _Albatrossiin_, niin voisi kysyä, lentääkö se yhä maapallon ilmakehässä, pitkin sitä aluetta, jota kukaan ei voi siltä riistää. Sitä ei sovi epäillä. Ilmestyykö Robur Valloittaja joskus uudestaan, kuten hän ilmoitti? Kyllä. Hän tulee takaisin ja antaa silloin haltuumme salaperäisen keksintönsä, joka voi muuttaa yhteiskunnalliset ja valtiolliset olot koko maailmassa.

Mitä taas tulee ilmaliikenteen tulevaisuuteen, niin se kuuluu ilma-alukselle eikä ilmapallolle.

Ilmojen valloittaminen jää lopullisesti _Albatrossien_ tehtäväksi.