Part 16

He olivat toimineet paljon salaisemmin, nopeammin ja kekseliäämmin kuin saksalaiset, ja missä näillä oli sata miestä työssä, siellä aasialaisia aherti kymmenen tuhatta. Chinsi-fuhun ja Tsingyenin, heidän ilmapurjehdusleireihinsä, saapui yksiraiteisia ratoja myöten, joita nyt risteili halki koko Kiinan, rajaton määrä taitavia ja kykeneviä työmiehiä, joiden kanssa tavallisen europpalaisen ei kannattanut kilpailla toimeliaisuudessa. Sanoma saksalaisten tuottamasta yllätyksestä vain kannusti heidän intoaan. New Yorkin pommituksen aikoihin saksalaisilla tuskin lienee ollut kaikkiaan kolmea sataa ilmalaivaa; itää, etelää ja länttä kohti lentävissä aasialaisissa laivastoissa oli aluksia varmaankin useita tuhansia. Senlisäksi aasialaisilla oli erinomainen lentokone, _niaio_-niminen, kevyt, mutta perin tehokas ase, saksalaisten drachenfliegeriä paljon etevämpi. Se oli viimeksimainitun tavoin yhdenmiehen-kone, mutta rakennettu varsin keveäksi teräksestä, ruo'osta ja kemiallisesta silkistä; kuljettajina oli eteen- ja taaksepäin käyvä kone ja sivuilla lepattavat siivet. Aeronautilla oli aseenaan kivääri, jolla ammuttiin hapella täytettyjä räjähtäviä luoteja, sekä aito japanilaiseen tapaan miekka. Ajajat olivat japanilaisia, ja varsin luonteenomaista on se, että alun pitäen määrättiin aeronautti miekkamieheksi. Lentokoneiden siivet olivat varustetut koukuilla, joilla ne voivat takertua vastustajan kaasusäiliöön lentäjän kavutessa alukseen. Näitä keveitä koneita kuljettivat laivastot mukanaan, ja osa lähetettiin maitse tai meritse miehineen sotarintamaan. Ne kykenivät lentämään kahdesta viiteen sataan engl. peninkulmaa, riippuen siitä, millainen tuuli oli.

Heti ensimäisen saksalaisen ilmalaivaston ilmestyttyä nämä aasialaiset laumat kohosivat siis taivaalle. Jokainen järjestetty hallitus ryhtyi viipymättä pontevasti ja kiihkoisasti rakentamaan ilmalaivoja ja lentokoneita jos jonkinlaisia. Diplomaattiseen menettelyyn ei ollut aikaa. Varoituksia ja ultimatumeja sähkötettiin edes ja takaisin, ja muutamassa tunnissa oli koko pillastunut maailma joutunut julkiseen ja mitä sekasotkuisimpaan sotaan. Sillä Suur-Britannia, Ranska ja Italia olivat julistaneet sodan Saksaa vastaan ja loukanneet Sveitsin puolueettomuutta; Bengalin hindulaiset olivat aasialaisten ilmalaivojen ilmaantuessa nousseet kapinaan ja Indian luoteismaakunnissa oli syntynyt sille vihamielinen muhamettilainen liike, joka levisi kulovalkean tavoin Gobista Kultarannikolle asti, ja Itä-Aasian liittokunta oli anastanut Birman öljylähteet ja hyökkäsi sekä Saksan että Amerikan kimppuun. Ennenkuin viikko oli kulunut loppuun, rakennettiin Damaskuksessa, Kairossa ja Johannesburgissa jo ilmalaivoja; Australia ja Uusi Seelanti varustautuivat kiihkeästi. Peloittavinta tässä puuhassa oli se, että näitä hirviöitä kävi valmistaminen niin perin nopeasti. Panssarilaivan rakentamiseen kului aikaa kahdesta neljään vuoteen. Ilmalaivan voi tekaista yhtä monessa viikossa, ja se oli torpeedovenettäkin yksinkertaisempi. Kun vain oli käsillä ilmasäiliö-ainekset, koneet, kaasutehdas ja piirustukset, niin se oli paljon helpompi valmistaa kuin tavallinen puinen vene sata vuotta varemmin. Ja nyt oli Cap Hornista Novaja Semljaan ja Kantonista ympäri maapallon takaisin Kantoniin asti tehtaita ja työpajoja.

Ja tuskin olivat saksalaiset ilmalaivat ennättäneet Atlannin lähettyville ja Ylä-Birmasta saapunut viesti ensimäisestä aasialaisesta laivastosta, kun luoton ja raha-asiain fantastinen verkko, joka oli jo toista sataa vuotta pitänyt maailmaa taloudellisesti koossa, pingoittui ja repeytyi. Jokaisessa pörssissä syntyi kuumeinen halu muuttaa kaikki osakkeet rahaksi, pankit lakkauttivat maksunsa, liike hupeni ja taukosi, tehtaat kävivät jonkun päivän jonkinlaisen jatkuvaisuuden lain vaikutuksesta, valmistellen vararikkoisten ostajain tilauksia, ja keskeyttivät sitten työnsä. Sitä New Yorkia, jonka Bert Smallways näki, uhkasi kaikesta loistosta ja vilkkaudesta huolimatta taloudellinen vararikko, jonka vertaista ei ennen ole esiintynyt. Elintarpeiden tuonti oli jo hieman vähentynyt. Ja ennenkuin maailmansota oli kestänyt kahta viikkoa -- niihin aikoihin, jolloin Labradorissa saatiin masto valmiiksi ei Kiinan ulkopuolella ollut koko maailmassa ainoatakaan kaupunkia tai kauppalaa, sijaitsivatpa ne sitten miten kaukana hyvänsä varsinaisista hävityksen keskustoista, missä poliisin ja hallituksen ei täytynyt turvautua pakkotoimenpiteisiin poistaakseen elintarpeiden puutetta ja pitääkseen kurissa työttömäin nälkäisiä laumoja.

Sellainen oli ilmasota luonteeltaan, että se kerran alkuun päästyään johti melkein auttamattomasti yhteiskunnalliseen hajaannustilaan. Tämä kävi ilmi jo saksalaisten hyökätessä New Yorkin kimppuun, sillä tällöin huomattiin, että ilmalaiva voi tuottaa allaolevalle alueelle suunnatonta tuhoa, mutta on verrattain kykenemätön valtaamaan, vartioimaan tai miehittämään antautunutta asemaa. Luonnollisesti tämän seikan täytyi taloudelliseen sekasortoon joutuneen, raivostuneen ja nälkiintyneen kaupunkiväestön keskuudessa aiheuttaa väkivaltaisia ja tuhoisia selkkauksia, ja silloinkin, kuin ilmalaivasto liiteli toimetonna yläpuolella, vallitsi alhaalla kansalaissota ja hurja epäjärjestys. Sotahistoriassa ei ole koskaan ennen ollut mitään sen kaltaista, ellemme voisi verrata siihen sellaista tapausta, jolloin 19:nnen vuosisadan sotalaiva kävi jonkun suuren raakalaisasutuksen kimppuun, tai jotain noista laivastopommituksista, jotka rumentavat Suur-Britannian historiaa 18:nnen vuosisadan loppupuolella. Silloin oli todellakin sattunut julmuuksia ja tuhotöitä, jotka voivat herättää aavistuksen ilmasodan kauhuista. Senlisäksi oli maailma ennen 20:ttä vuosisataa kokenut vain kerran ja silloinkin verrattain lievästi -- nimittäin Pariisin kommunistikapinassa v. 1871 -- mihin nykyajan kaupunkilaisväestö voi ryhtyä ahdinkoon jouduttuaan.

Toinen omituisuus ilmasodassa oli se, että varemmat ilmalaivat olivat niin tehottomia toisiinsa nähden. Alaspäin ne saattoivat syytää räjähdysvälineitä mitä tuhoisimmalla tavalla, linnoitukset, kaupungit ja laivat olivat niiden armoilla, mutta toisilleen ne kykenivät tekemään varsin vähän haittaa, milloin niitä ei oltu varustettu antautumaan kuolinkamppailuun. Saksalaisilla ilmalaivoilla, jotka olivat yhtä isoja kuin suurimmat jättiläishöyryt, ei ollut muita aseita kuin yksi ainoa konetykki, jonka olisi helposti voinut sälyttää kahden muulin selkään. Kun sitten kävi selväksi, että ilmastakin oli sodittava, varustettiin ilmasotilaat sen lisäksi kivääreillä, joilla ammuttiin räjähtäviä happikuulia tai helposti syttyviä aineita; mutta yhdelläkään ilmalaivalla ei ollut milloinkaan niin paljon tykkejä kuin pienimmällä kanuunaveneellä. Kun nämä hirviöt siis kohtasivat toisensa, ne pyrkivät aina toistensa yläpuolelle tai kamppailivat kuin djonkit, heitellen kranaatteja ja taistellen käsirysyssä peräti keskiaikaiseen tapaan. Voitto saattoi näin ollen kallistua kummalle puolelle hyvänsä. Senpä vuoksi huomaammekin ilmalaivastojen amiraalien jo ensimäisten kokemusten jälkeen koettavan yhä enemmän välttää yhteistaisteluja ja mieluummin hakevan tilaisuutta tuhoisaan vastahyökkäykseen, joka osoittautui siveellisesti edullisemmaksi.

Ja jos ilmalaivat olivat liian tehottomat, niin varhaisimmat drachenfliegerit osoittautuivat joko liian epävakaisiksi, kuten saksalaisten, tai liian kevyiksi, kuten japanilaisten, voidakseen heti tuottaa ratkaisevia tuloksia. Tosin brasilialaiset laskivat myöhemmin liikkeelle lentokoneen, joka pystyi ottelemaan ilmalaivan kanssa, mutta he rakensivat ainoastaan kolme tai neljä, toimivat vain Etelä-Amerikassa ja ne hävisivät historiasta jäljettömiin niihin aikoihin, jolloin maailmanvararikko teki lopun kaikesta suurisuuntaisesta teknillisestä tuotannosta.

Kolmanneksi ilmasota oli omituista siinä suhteessa, että se tuotti suunnatonta tuhoa, mutta ei mitään ratkaisua. Aina ennen, sekä maa- että merisodassa, häviävä puoli tuli nopeasti kykenemättömäksi haittaamaan vastustajan alueita ja liikennevälineitä. Taisteltiin "rintamassa", ja tuon rintaman takana olivat voittajan varat ja varastot, kaupungit ja tehtaat ja pääkaupunki, koko hänen maansa turvassa. Jos sotaa käytiin merellä, niin hävitettiin vihollisen sotalaivasto ja sitten saarrettiin hänen satamansa, vallattiin hänen hiiliasemansa ja otettiin kiinni kaikki harhailevat risteilijät, jotka uhkasivat omia kauppasatamia. Mutta toista on saartaa ja vahtia rannikkoa kuin maan koko pintaa, ja risteilijäin ja ryöstölaivain rakentaminen vie paljon aikaa, niitä ei voi hajoittaa ja kätkeä ja kuljettaa huomaamatta paikasta toiseen. Ilmasodassa oli vahvemman puolen, vaikka se olisikin saanut hävitetyksi heikommalta koko sotalaivaston, joko vartioitava koko maata tai tuhottava jokainen mahdollinen kohta, jossa tämä saattoi valmistaa toisen ja kenties uuden ja tuhoisamman ilmataistelijan. Koko hänen taivaansa oli pimitettävä ilmalaivoilla. Niitä oli rakennettava tuhansittain, ja ilmasotilaita tarvittiin kymmenin tuhansin. Pienen tyhjän ilmalaivan voi kätkeä rautatien vajaan, kadulle, metsään; lentokone säilyy sitäkin paremmin salassa.

Eikä ilmassa ole teitä, ei kanavia eikä mitään kohtaa, jossa voi sanoa vastustajastaan: "Jos hän haluaa päästä pääkaupunkiini, hänen on tultava tätä tietä." Ilmassa voi joka suuntaan kulkea kaikkialle.

Niinpä kävi mahdottomaksi lopettaa sotaa tavallisin keinoin. A on varustautunut B:tä voimakkaammaksi, lyönyt hänet ja lähettänyt tuhannen ilmalaivaa hänen pääkaupunkinsa yläpuolella leijailemaan, uhaten pommittaa sitä, ellei B antaudu. B vastaa sädesähkötyksen avulla, että hän on ryhtymäisillään pommittamaan A:n tärkeintä teollisuuskaupunkia lähetettyään sinne kolme ryöstöilmalaivaa. A julistaa B:n kaapparit rosvolaivoiksi ja niin edespäin, pommittaa B:n pääkaupunkia ja rupeaa ajamaan takaa hänen ilmalaivojaan; B taasen ryhtyy intohimoisen kiihkeänä ja sankarillisen taipumattomana työskentelemään keskellä raunioitaan, valmistaa uusia ilmalaivoja ja räjähdysvälineitä. Sota muuttui pakostakin yleiseksi sissisodaksi, joka nieli pyörteeseensä siviilihenkilöt ja kodit ja koko yhteiskuntaelämän koneiston.

Nämä ilmataistelun seuraukset tuottivat maailmalle täydellisen yllätyksen, niitä kun ei oltu aavistettukaan. Jos se olisi tehty, niin maailma olisi vuonna 1900 järjestänyt yleisen rauhankokouksen. Mutta teknilliset keksinnöt olivat kehittyneet nopeammin kuin älyllinen ja yhteiskunnallinen järjestely, ja maailma tuli yllätetyksi typerine vanhoine lippuineen, järjettömine kansallisuus-traditsioneineen, halpoine sanomalehtineen ja vielä halvempine intohimoineen ja suurvalta-aatteineen, alhaisine kauppa-vaikuttimineen ja tavallisine epärehellisyyksineen ja halpamaisuuksineen, rotuvalheineen ja -riitoineen. Kerran alettuaan sota ei ottanut tauotakseen. Heikko luottoverkko, joka oli laajentunut aavistamattoman kauas ja pitänyt noita satoja miljooneja taloudellisesti toisistaan riippuvina, hajosi pakokauhun syntyessä. Kaikkialle saapui ilmalaivoja pudotellen pommeja, tuhoten kaiken yhdistymisen toivon, ja kaikkialla oli alhaalla taloudellisia onnettomuuksia, nälkäistä työtöntä kansaa, mellakoita ja yhteiskunnallista epäjärjestystä. Kaikki rakentava johtava äly katosi kansakunnista intohimoisen taistelun pyörteissä. Mikäli tältä aikakaudelta on jälellä sanomalehtiä, asiakirjoja ja historioita, kaikki kertovat saman yleisen tarinan: kaupunkien elintarvevarastot hupenivat ja kadut täyttyivät nälkäisistä työttömistä, syntyi hallintohäiriöitä, tilapäisiä hallituksia ja puolustustoimikuntia ja, mikäli on puhe Egyptistä ja Indiasta, kapinallisten komiteoja, jotka ottivat ohjat käsiinsä; väestö aseestettiin, laadittiin pattereita ja tykkikuoppia, rakennettiin kiihkeästi ilmalaivoja ja lentokoneita.

Me näemme vilahdukselta, ikäänkuin ajelehtivien pilvien lomitse, näiden seikkojen tapahtuvan kautta kaiken maailman. Siten hävisi kokonainen aikakausi, siten sortui sivistys, joka oli luottanut koneistoon, ja välineet, joilla se tuhottiin, olivat koneita. Mutta varempien suurten sivistysten, esim. roomalaisen häviäminen oli tapahtunut vuosisatain kuluessa, ne olivat rauenneet asteittain, kuten ihminen vanhenee ja kuolee. Tämä sitä vastoin murskautui äkkiä ja heti lopullisesti ikäänkuin ihminen, joka joutuu junan tai automobiilin alle.

2.

Ilmasodan varhaisimmissa taisteluissa koetettiin epäilemättä todentaa merisodan vanha perusohje: ottaa selko vihollislaivaston asemasta ja tuhota se. Ensinnä taisteltiin Bernin ylängöllä, missä italialaisten ja ranskalaisten ilmalaivain kimppuun, kun ne pyrkivät Keski-Saksan ilmapurjehdusleiriä hävittämään, hyökkäsi sveitsiläinen kokeiluosasto, jonka avuksi päivän kuluessa saapui saksalaisia ilmalaivoja. Sitten seurasi englantilaisten Winterhouse-Dunne aeroplaanien ja kolmen onnettoman saksalaisen välinen taistelu.

Seuraava järjestyksessä oli Pohjois-Indian taistelu, jossa koko englantilais-indialainen ilmapurjehdus-osasto kamppaili kolme päivää musertavaa ylivoimaa vastaan, lyötiin hajalleen ja tuhottiin perin pohjin.

Ja samaan aikaan alkoi saksalaisten ja aasialaisten tärkeä kamppailu, jota tavallisesti nimitetään Niagaran taisteluksi aasialaisten hyökkäyksen päämäärän mukaan. Mutta se muuttui vähitellen hajanaisiksi kahakoiksi leviten yli toisen puolen manteretta. Ne saksalaiset ilmalaivat, jotka pelastuivat taistelusta, laskeutuivat maahan, antautuivat amerikkalaisille ja miehitettiin uudelleen. Lopulta seurasi sarja säälimättömiä ja sankarillisia yhteentörmäyksiä, sillä amerikkalaiset olivat hurjistuneina päättäneet tuhota vihollisensa ja Aasiasta saapui yhtämittaa uusia joukkoja, jotka leiriytyivät Tyvenen valtameren rannikolle ja saivat tuekseen suunnattoman laivaston. Sotaa käytiin Amerikassa jo alun pitäen leppymättömän katkerasti; armoa ei pyydetty, vastustajia ei vangittu. Hurjalla ja suuremmoisella tarmolla amerikkalaiset toimittivat liikkeelle laivan toisensa jälkeen taistelemaan Aasian laumoja vastaan ja -- hukkumaan. Tämä sota syrjäytti kaikki muut seikat, koko kansakunta eli ja kuoli sen vuoksi. Jonkun ajan kuluttua, kuten myöhemmin kerron, valkoihoiset saivat Butteridgen koneesta aseen, jolla voitiin vastustaa aasialaisten miekkamiesten lentokoneita.

Aasialaisten hyökätessä Amerikkaan saksalais-amerikkalainen sota taukosi tykkänään. Se hävisi historiasta. Alussa se oli näyttänyt lupaavan yllin kyllin murhenäytelmiä -- sehän alkoi unohtumattomalla verilöylyllä. New Yorkin keskustan hävittäminen sai koko Amerikan nousemaan yhtenä miehenä, kansa oli valmis kernaammin kuolemaan tuhat kertaa kuin taipumaan saksalaisten valtaan. Saksalaiset päättivät pakottaa Amerikan alistumaan ja, seuraten prinssin suunnitelmia, valtasivat Niagaran käyttääkseen hyväkseen sen suunnattomia sähkötehtaita, karkoittivat kaikki sen asukkaat ja muuttivat ympäristön aina Buffaloon asti erämaaksi. He olivat myöskin, heti kun Englanti ja Ranska olivat julistaneet sodan, hävittäneet Kanadan puolta lähes kymmenen engl. peninkulman päähän. Sitten ilmalaivat rupesivat noutamaan miehiä ja tarpeita itärannikolla sijaitsevasta laivastosta, liihoitellen edes ja takaisin kuten mehiläiset hunajaa kerätessään. Juuri tällöin ilmestyivät aasialaiset joukot näyttämölle, ja niiden hyökätessä saksalaisten pääasemaa vastaan Niagaran luona idän ja lännen ilmalaivastot kohtasivat ensi kerran toisensa ja maailma huomasi edessä olevan uuden, suuremman kysymyksen.

Muuan varemman ilmasodan huomattavimpia omituisuuksia johtui siitä, että ilmalaivoja oli valmistettu niin perin salaisesti. Kukin valta oli vain hämärästi aavistanut kilpailijainsa hankkeet, pakottipa salaperäisyys rajoittamaan omatkin kokeilut mahdollisimman vähäisiksi. Ei kukaan ilmalaivojen ja aeroplaanien suunnittelijoista ollut tarkoin tietänyt, mitä vastaan heidän keksintöjensä tuli taistella; moni ei ollut ottanut huomioonkaan mitään ilmataistelua, vaan oli suunnitellut ne yksinomaan pommien pudottelemista varten. Sellainen oli ollut saksalaisten aate. Ainoa ase, millä Keski-Saksan laivasto saattoi kamppailla toisia ilmalaivoja vastaan, oli keulaan asetettu konetykki. Vasta New Yorkin taistelun jälkeen miehistölle annettiin lyhyet kiväärit, joilla ammuttiin räjähtäviä luoteja. Teoreettisesti olisi drachenfliegerien pitänyt olla taisteluasema. Niiden selitettiin olevan ilmatorpeedoveneitä, ja aeronautin oli määrä lentää suhahtaa läheltä vastustajaansa ja heittää pomminsa ohitse kiitäessään. Mutta nämä laitteet olivat toivottoman epävakaiset, ei kolmannenkaan osan onnistunut taisteluissa päästä takaisin emälaivaan. Useimmat joko murskautuivat tai vaipuivat maahan.

Yhdistyneeseen kiinalais-japanilaiseen laivastoon kuului samoin kuin saksalaiseen ilmalaivoja ja ilmaa raskaampia taistelukoneita, mutta molemmat erosivat rakenteeltaan perin pohjin länsimaalaisista ja -- varsin kuvaavaa siitä tarmosta, millä nämä suuret kansat omaksuivat ja paransivat europpalaisten tieteellisiä tutkimuksia -- ne olivat melkein kauttaaltaan aasialaisten teknikkojen keksimiä. Huomattavin näistä oli Mohini K. Chatterjee, muuan valtiollinen maanpakolainen, joka oli ennen työskennellyt Lahoren brittiläis-intialaisessa ilmapurjehdusleirissä.

Saksalainen ilmalaiva oli kalanmuotoinen, tylppäpäinen. Myöskin aasialainen ilmalaiva oli kalanmuotoinen, mutta enemmän kampelan tai rauskun kuin turskan kaltainen. Sen laveassa, laakeassa pohjassa oli akkunoita ja aukkoja vain keskiviivan kohdalla. Hytit sijaitsivat halkaisijalla, ja niiden yläpuolella oli jonkinlainen siltakansi; kaasusäiliöt tekivät koko laitteen laakean mustalaisteltan näköiseksi. Saksalainen laiva oli pääasiallisesti ohjattava ilmapallo, ilmaa paljon keveämpi; aasialainen oli varsin vähän keveämpi kuin ilma ja liukui sen halki paljon nopeammin, joskaan ei likimainkaan yhtä vakavasti. Siinä oli tykki sekä keulassa että perässä, jälkimäinen edellistä paljon suurempi, ja lisäksi oli sekä ylä- että alapuolella pesäkköjä kiväärimiehiä varten. Tosin näitä varusteita on pidettävä puutteellisina pienimpäänkin tykkiveneeseen verrattaessa, mutta ne tekivät japanilaiset ilmalaivat saksalaisia hirviöitä voimakkaammiksi. Taistelussa ne pyrkivät saksalaisten taakse tai yläpuolelle; syöksyivätpä ne alapuolellekin, karttaen vain juuri varastojen alle joutumista, ja laukaisivat heti vastustajansa sivuutettuaan perätykkinsä lennättäen leimuavia happipommeja hänen kaasusäiliöihinsä.

Mutta aasialaisten voima ei perustunut heidän ilmalaivoihinsa, vaan, kuten jo huomautin, varsinaisiin lentokoneisiin. Ottamatta lukuun Butteridgen konetta ne olivat epäilemättä parhaita ilmaa raskaampia lentäjiä, mitä milloinkaan on keksitty. Ne olivat erään japanilaisen taiteilijan luomia ja erosivat perin pohjin saksalaisten leijamaisesta drachenfliegeristä. Niissä oli omituisesti kaartuvat, taipuisat sivusiivet, jotka muistuttivat eniten taivutettuja perhosen siipiä ja olivat tehdyt jostain selluloidin kaltaisesta aineesta ja heleänvärisestä silkistä; perässä oli pitkä kolibrinhäntä. Siipien etukulmissa törrötti lepakon kynsien kaltaiset koukut, joilla kone saattoi tarttua ilmalaivan kaasusäiliön seinämiin ja repiä niitä. Ratsastaja sijaitsi siipien välissä koneen yläpuolella, joka ei eronnut sanottavasti sen ajan kevyissä moottoripyörissä käytetyistä. Alla oli yksi ainoa suuri pyörä. Hän istui hajareisin satulassa, kuten Butteridgenkin koneessa, ja aseinaan hänellä oli räjähdyskuula-kivääri sekä iso kaksiteräinen kahden käden käytettävä miekka.

3.

Me voimme tehdä selkoa näistä yksityiskohdista ja vertailla amerikkalaisten ja saksalaisten aeroplaaneja ja ilmalaivoja toisiinsa, mutta niistä, jotka ottivat osaa tuohon sotkuiseen jättiläistaisteluun Amerikan suurten järvien yläpuolella, ei yksikään tuntenut näitä seikkoja tarkoin.

Kumpikin puoli ryhtyi taisteluun jotain tuntematonta vastaan, uusissa olosuhteissa ja välineillä, jotka ilman vihollisen hyökkäystäkin olivat omiansa tuottamaan mitä hämmästyttävimpiä yllätyksiä. Toimintasuunnitelmat, yhteistoiminnan yritykset raukenivat heti taistelun alettua, kuten kävi melkein kaikissa panssarilaivataisteluissa edellisellä vuosisadalla. Jokaisen kapteenin täytyi silloin turvautua omiin suunnitelmiinsa; niinpä se, minkä toinen otaksui merkitsevän pakoa ja epätoivoa, saattoi muuttua voitoksi. Niagaran taistelusta voi sanoa, kuten Lissan taistelusta [Adrian merellä Lissan edustalla itävaltalaiset voittivat italialaiset v. 1866. -- Suom. muist.], ettei se ollut taistelu, vaan ryhelmä kahakoita!

Bertin kaltaiselle katsojalle tämä tapaus näytti sarjalta sattumuksia, osittain järkyttäviä, osittain jonninjoutavia, mutta toisistaan riippumattomia. Hän ei huomannut koskaan minkäänlaista selvää yhteispyrkimystä, taisteltavan jostain määrätystä kohdasta. Hän näki järisyttäviä tapahtumia, ja lopulta hänen maailmansa joutui häviölle, luhistui raunioiksi ja pimeni.

Hän näki taistelun maasta, Prospect puistosta ja Vuohisaarelta, minne hän pakeni. [Prospect puisto Niagaran Yhdysvaltain puoleisella rannalla, Vuohisaari keskellä koskea putouksen niskassa. -- Suom. muist.]

Mutta lienee tarpeellista selittää, miten hän joutui paikalle.

Prinssi oli jälleen ryhtynyt johtamaan laivastoaan sädesähkötyksen avulla kauan ennen, kuin _Zeppelin_ oli löytänyt hänen leirinsä Labradorissa. Hänen määräyksiään noudattaen saksalainen ilmalaivasto, jonka äärimmäiset vakoojat olivat Kalliovuorten yläpuolella joutuneet tekemisiin japanilaisten kanssa, oli valinnut Niagaran keskusasemakseen ja odotti siellä hänen tuloaan. Hän oli yhtynyt joukkoonsa varhain aamulla 12 päivänä, ja Bert näki Niagaran putouksen ensi kerran ottaessaan auringonnousun aikaan osaa harjoituksiin keski-kaasusäiliön verkossa. _Zeppelin_ lensi tällöin sangen korkealla, ja syvällä alhaalla hän näki veden syvänteessä kuohuvan valkoisena ja sitten lännen puolella Kanadan putouksen suurena puolikaarena hohtavan, kimmeltävän ja vaahtoavan auringon paisteessa, herkeämättä jyskien ja kohisten kumeasti. Ilmalaivasto muodosti suunnattoman puolikuun, jonka sarvet ojentuivat lounaaseen päin; siinä oli pitkä sarja kiiltäviä hirviöitä, joiden pyrstöt pyörivät verkalleen, ja jokaisen vatsasta riippui nyt Saksan lippu.

Niagaran kaupunki oli silloin vielä suurimmaksi osaksi pystyssä, mutta kadut olivat tyhjät ja elottomat. Sillat olivat säilytetyt eheinä, hotelleista ja ravintoloista riippui yhä lippuja ja houkuttelevia ilmoituskilpiä, sähkölaitokset olivat käynnissä. Mutta muuten putouksen ympäristö näytti kuin jättiläisluudalla lakaistulta. Kaikki, mikä olisi mahdollisesti voinut suojata saksalaisten asemaa vastaan suunniteltua hyökkäystä, oli tuhottu niin säälimättömästi, kuin koneilla ja räjähdysaineilla suinkin voi tehdä: talot räjähdytetty ilmaan ja poltettu, metsät muutettu tuhaksi, aidat ja laihot hävitetty. Raiteet oli revitty irti ja varsinkin teiltä raivattu pois kaikki mahdolliset suojakohdat. Ylhäältä katsottuna tämä raiskaaminen näytti eriskummalliselta. Nuoret metsät oli tuhottu oikein tukkukaupalla vetämällä rautalankoja niiden ylitse, ja taittuneet tai maasta kiskotut vesat makasivat laossa kuin niitetty ruis. Talot näyttivät siltä, kuin ne olisivat litistyneet jättiläis-sormen painosta. Monessa kohdin oli vielä tulipaloja, ja avarat alat oli muutettu hiiltyviksi, paikoitellen vielä hehkuviksi mustiksi läikiksi. Siellä ja täällä näkyi myöhästyneiden pakolaisten jäännöksiä, rattaita ja hevosten sekä ihmisten ruumiita; ja missä taloissa oli ollut vesijohto, siellä kiilsi vesilammikoita ja vesi suihkusi särkyneistä putkista. Säästyneillä niityillä kuljeskeli vielä hevosia ja nautakarjaa rauhallisesti syöden. Tämän eristetyn alueen ulkopuolella oli maaseutu koskematta, mutta melkein koko väestö oli paennut. Buffalossa raivosi tuli suunnattomalla alalla, eikä näkynyt merkkiäkään siitä, että asukkaat olisivat ryhtyneet taistelemaan liekkejä vastaan.