Chapter 8

"Koska meillä ei enään ollut sen vuoden sampanjaa, josta viimein lähetimme teille, niin olimme aikeessa, esityksenne mukaan, panna rätinkiinne maksetuksi nuot kuusi korillista. Ryhtyessämme tähän toimeen, saattoivat erityiset meidän kauppa-liikkeelle omituiset tavat meitä tutkimaan sekä pankki-kirjaamme että pää-kirjaa, jonka kautta olemme tulleet täysin vakuutetuksi siitä, ettei mikään sellainen rahan lähetys, josta mainitsette, ole tullut meidän kauppa-huoneelle osaksi, ja saaneet varman tiedon, ettei sellaista summaa ole meidän konton kautta pankkiin maksettu.

"Sillä kannalla kuin asiat nyt ovat, olisi turhaa vaivata teitä kaikilla pienimmilläkin seikoilla. Rahat ovat epäilemättä varastetut matkallansa teidän ja meidän välillä. Muutamat omituiset asianhaarat, joita olemme havainneet petoksen tavan suhteen, saattavat meitä uskomaan, että varas on toivonut kykenevänsä suorittaa puuttuvan summan pankkiireillemme, ennenkuin vuotinen tilin-tekomme saattaisi asian ilmi. Tavallisen järjestyksen mukaan tämä tilinteko olisi tapahtunut vasta kolmen kuukauden perästä, ja tämän ajan olisimme siis, ellei kirjeenne olisi tullut, kokonaan olleet tietämättä tapahtuneesta varkaudesta.

"Mainitsemme tätä viimeistä seikkaa, koska se näkyy todistavan, että meillä tässä ei ole tekemistä tavallisen varkaan kanssa. Tähän asti ei meillä ole ollut minkäänlaista epäluuloa, kuka varas olisi, vaan toivomme teidän auttavan meitä asian ilmi saattamisessa ensiksikin sillä lailla, että tarkastelette tuota -- arvattavasti väärennettyä -- kuittia, joka epäilemättä on tullut teidän haltuun kauppa-huoneen nimessä annettuna. Olkaa hyvä ja katselkaa onko kuitti kokonaan kirjoitettu, vai onko se numerolla ja päivä-luvulla painettu lanketti, jonka ainoastaan tarvitsee täyttää summalla. Tämän, niinkuin näyttäisi, vähäpätöisen kysymyksen vastaaminen on, sen vakuutamme, hyvin tärkeä. Levottomuudella ja halulla odotamme vastaustanne ja olemme kaikella kunnioituksella H. H:n

uskolliset Desfresnier & C:o."

Vendale laski kirjeen pöydälle ja istui hetken aikaa aivan liikkumatta, tointuaksensa kovan onnen kohtauksesta. Tällä aikaa, koska, enemmin kuin milloinkaan, tulojensa isontaminen huoletti häntä, uhkasi häntä viidensadan punnan tappio. Ajatellen Margueritea veti hän pienen avaimen lakkaristaan ja aukaisi seinään rakennetun rauta-kaapin, jossa talletti kauppa-huoneen kirjoja ja tähdellisiä papereita.

Vielä etsiessään kaapista väärennettyä kuittia vavahti hän äkkiä, kun kuuli vieraan äänen ihan vierestään.

"Pyydän tuhat kertaa anteeksi;" sanoi ääni. "Taidanpa tulla sopimattomalla ajalla?"

Vendale kääntyi ympäri ja seisoi Margueriten holhojan edessä silmä silmää vastaan.

"Olen tullut tänne," jatkoi Obenreizer, "tiedustelemaan voinko olla teille joksikin hyödyksi. Toimitukset kutsuvat minua muutamaksi päiväksi Manchester'iin ja Liverpool'iin. Saattaisinko ehkä samalla kertaa toimittaa teille jotakin? Teillä on täysi valta käyttää minua asiamiehenä, joka matkustaa kauppa-huoneen Wilding & C:on puolesta."

"Olkaa niin hyvä ja odottakaa hetki;" vastasi Vendale, "minä olen palkalla valmis puhumaan kanssanne."

Hän kääntyi uudestaan kaappiin päin ja rupesi etsimään papereista.

"Te tulette tänne," jatkoi hän hetken vaiti oltua, "ajalla, semmoisella, kun ystävälliset tarjoukset ovat minulle erinomaisia. Olen tänä päivänä, näette, saanut ikäviä sanomia Neuschâtelista."

"Ikäviä sanomia!" sanoi Obenreizer. "Desfresnier & C:lta?"

"Niin. Muuan rahasumma, jonka lähetimme heille, on varastettu, ja minä tulen kadottamaan viisisataa puntaa. -- Mitäs nyt?"

Kun Vendale äkkiä kääntyi ja toisen kerran loi silmänsä huoneen yli, näki hän kirjerasiansa makaavan laattialla ja Obenreizerin polvillaan poimimassa ylös sen sisällystä.

"Kömpelyyteni on syypää tähän," sanoi Obenreizer. "Tuo hirveä sanoma, jota mainitsitte, hämmästytti minua kovasti; otin askeleen takaperin." --

Kirjeitten kokoominen, jotka olivat hajalla pitkin laattiata, veti hänen huomion taas puoleensa, jottei joutanut lausettaan päättää.

"Älkää vaivatko itseänne," sanoi Vendale, "joku kirjureista voipi ne poimia ylös."

"Mikä kauhea sanoma!" toisti Obenreizer yhäti kokoellen kirjeitä. "Mikä kauhea sanoma!"

"Jos tahdotte lukea kirjeen;" sanoi Vendale, "niin havaitsette etten ole ollenkaan liioitellut. Se makaa aukaistuna tuolla kirjoitus-pöydällä."

Hän etsi sillaikaa etsimistään ja löysi viimeinkin väärennetyn kuitin. Se oli yksi noista numerolla ja päivä-luvulla painetuista lanketeista, joita sveitsiläiset kirjeessään mainitsivat. Vendale kirjoitti ylös sekä numeron että päivä-luvun. Kätkettyänsä kuitin jälleen ja lukittuansa kaapin oven, sai hän aikaa tarkemmin katsella Obenreizeria, joka istui kaukana akkunan-loukossa ja luki kirjettä.

"Tulkaa tänne kamiinin tykö," sanoi Vendale. "Näytättehän aivan paleltuneelta. Minä soitan tänne enemmin hiiliä."

Obenreizer nousi ylös ja käveli vitkaan takaisin kirjoitus-pöydän tykö.

"Marguerite tulee tästä sanomasta varmaan yhtä murheelliseksi kuin minä," sanoi hän ystävällisesti. "Mitä aivotte nyt tehdä?"

"Minä olen Desfresnier ja C:n vallassa," vastasi Vendale, "enkä voi, tietämättömyydessäni asian oikeasta laadusta, tehdä muuta kuin mitä he neuvovat. Kuitti, jonka vast'ikään löysin, on kirjoitettu painettuun ja numeroittuun lankettiin. Näkyy olevan erittäin tähdellistä, että se löytyy. Koska olette olleet heidän palveluksessa, niin tunnette varmaan heidän menetys-tapoja asiain toimittamisessa. Aavistatteko mitä aikovat tehdä?"

Obenreizer esitteli jonkunlaisen luulon.

"Saanko nähdä kuittia?" kysyi hän.

"Voitteko pahoin?" sanoi Vendale, kummastellen muutosta hänen kasvoissa, jonka nyt vasta oikein huomasi. "Mutta menkäähän kamiinin eteen. Oikeinhan vapisette vilusta; toivonpa ett'ette tule kipeäksi."

"Ei suinkaan," vastasi Obenreizer; "vaan olen ehkä kylmistynyt. Olispa Englantilainen ilmanne saanut vähän armahtaa Englantilaisten tapojenne ihailijaa. Antakaa ma katson kuittia."

Vendale aukaisi rauta-kaapin, ja Obenreizer siirsi tuolinsa kamiinin eteen ja lämmitteli käsiänsä liekillä.

"Antakaa ma katson kuittia!" sanoi hän vielä kerran, kun Vendale palasi paperi kädessä.

Samassa tuli mies sisään, uusi takka hiiliä sylissä, ja Vendale käski hänen syytää niitä melkoisesti, jotta aika liekki syttyisi. Mies noudatti käskyä onnettomalla innolla. Astuessaan edemmäksi ja nostaessaan hiilikoppaa tarttui jalkansa mattoon, jotta mies parka lensi silmälleen ja kaasi koko hiilistön valkeaan, joka tuosta aivan tuokiossa sammui. Harmaan-keltainen savu-pilvi nousi yhtäkkiä ilmaan, vaan ei yksikään tuli-kipinä ilmoittanut mistä se nousi.

"Nuhjus!" sanoi Obenreizer puoleksi itsekseen ja heittäen mies parkaan silmäyksen, jota tämä vielä kauvan jälestäpäin muisteli.

"Ehkä haluatte astua konttorin puolelle?" kysyi Vendale. "Meillä on siellä toinen kamiini."

"Mitäpä vielä; ollaan täällä!"

Vendale ojensi hänelle kuitin, vaan Obenreizerin halu sitä tutkimaan näytti tukehtuneen yhtä äkkiä kuin valkea kamiinissa. Hän heitti vaan pikaisen silmäyksen paperiin ja sanoi:

"En ymmärrä tätä ensinkään. Minun on mieleni paha etten voi olla teille hyödyksi tässä asiassa."

"Minä kirjoitan tänä iltana postissa Neuschâteliin," sanoi Vendale toisen kerran sulkien kuitin lukon taa. "Täytyy odottaa ja katsella mitä seuraa."

"Postissa tänä iltana!" kertoi Obenreizer. "Malttakaa ma katson! Kahdeksan tai yhdeksän päivän perästä saatte vastauksen, ja siksi ehdin minäkin takaisin. Jos ehkä voin hyödyttää teitä kauppa-matkailijana, niin toivon että annatte minun sen tietää. Ehkä lähetätte minulle käskynne kirjallisesti? Olen siitä kiitollinen. Minä ikävöitsen kovin kuulla minkälaisen vastauksen saatte Neuschâtelista. Kentiesi on kaikki vaan erhetystä! Olkaa huoletta, ystäväiseni, olkaa huoletta!"

Hän oli tullut ilman erityistä kiirettä, vaan nyt hän sieppasi hattunsa ja jätti hyvästi ikäänkuin ei olis hetkeäkään pois antaa.

Yksin jääneenä alkoi Vendale kävellä edes takasin syvissä ajatuksissa.

Entinen mieli-piteensä Obenreizerista oli vähän hämmentynyt hänen käytöksestään tässä tilassa, ja hän luuli nyt itsensä ensi kerran elämässään olleen liian pikainen ja kova arvostellessaan lähimmäistänsä.

Obenreizer oli näet kuultuansa Vendalelle tapahtuneen kovan onnen osoittanut kauhistuksen, joka näytti olevan peräti todellinen, eikä mikään kohteliaisuuden vaikuttama. Vaikka hänellä oli huolta omista asioistansa ja hän nähtävästi oli jonkun äkillisen kivun vallassa, oli hän sekä puhunut että käyttänyt itsensä ikäänkuin tuttava joka surkuttelee ystävänsä onnettomuutta. Vendale olisi Margueriten tähden useasti halunnut pitää parempaa ajatusta hänen holhojasta, vaan tähän asti oli kaikki yrityksensä siinä kohden olleet turhat. Nyt olivat kuitenkin luontonsa jalommat tunteet heränneet ja kumosivat sen todistuksen, joka tähän asti oli näyttänyt vastustamattomalta.

"Kentiesi," arveli hän, "olen minä ainakin erhettynyt päättämyksessäni tästä miehestä."

Aika vieri, ja sen ohessa tulivat ja menivät myös nuot ihanat ilta-hetket Margueriten seurassa. Kymmenen päivää oli taas kulunut siitä kuin Vendale kirjoitti sveitsiläiselle kauppa-huoneelle ja taas makasi vastaus kirjoitus-pöydällä muitten samana päivänä tulleitten kirjeitten joukossa:

"H. H. Kauppa-liikkeemme vanhempi osakas on tähdellisissä asioissa matkustanut Milano'on. Hänen poissa-ollessa ja hänen täydellä suostumuksella, kirjoitan nyt toistamiseen teille kadonneitten rahojen johdosta.

"Keksimisenne, että väärennetty kuitti on kirjoitettu yhteen meidän numeroituista ja painetuista lanketeista on saattanut meidät sangen suureen hämmästykseen. Kun raha-lähetyksenne varastettiin, löytyi ainoastaan kolme avainta siihen arkkuun, jossa kuittilankettiamme aina säilytetään. Minulla oli yksi, kauppa-kumppanillani toinen, ja kolmas oli erään persoonan hallussa, joka siihen aikaan nautitsi täydellistä luottamustamme meidän palveluksessa. Me saattaisimme yhtä hyvin epäillä itsiämme kuin häntä; vaan nyt lankee epäluulo kuitenkin hänen päällensä. En raski ilmoittaa teille, kuka tämä persoona on, niinkauan kuin löytyy hänelle mahdollisuutta päästä viattomana siitä tutkinnosta, joka nyt on tehtävä. Suokaa varovaisuuteni anteeksi; syyt ja perusteet siihen ovat rehelliset.

"Se muoto, johon tutkimisemme nyt täytyy pukeutua, on aivan yksinkertainen. Käsi-ala teidän kuitissa täytyy asian-ymmärtäväin miesten, jotka ovat meidän käytettäviä, verrata muutamain kirjoitusten kanssa, jotka sattuvat olemaan hallussamme. Näitä kirjoituksia en voi lähettää teille syystä, jotka kyllä hyväksytte, kun tulette ne tietämään. Pyytäisin siis teitä lähettämään kuitin minulle tänne Neusthâteliin ja saan minä varoitukseksi vielä lisätä muutamia rivejä.

"Jos mainittu persoona, joka nyt on epäluulon alaisena, todella on se, joka tämän väärennyksen ja varkauden on tehnyt, niin on minulla syytä peljätä, että huomionsa jo on herännyt varovaisuuteen. Ainoa todistus-kappale häntä vastaan on teidän käsissänne, ja varmaan hän mullistaa maat ja taivaat sen saadakseen ja hävittääkseen. Sen vuoksi saan kiihkeästi kehoittaa teitä, ettette lähettäisi kuittia postissa. Lähettäkää se minulle piammiten yksityisen persoonan kanssa ja valitkaa lähettilääksenne vaan semmoinen mies, joka on kauan ollut palveluksessanne, joka on harjaantunut matkustamaan ja osaa ranskan kieltä; uljas ja luotettava mies, josta voipi vakaasti päättää, ettei hän salli kenenkään muukalaisen päästä tuttavuuteensa. Älkää ilmoittako kellenkään -- sanani jälkeen ei kellenkään -- paitse sanansaattajallenne, miten asia nyt on kääntynyt. Kuitin turvallinen tänne-pääsy rippuu kentiesi siitä, että sanasta sanaan seuraatte neuvoani.

"Lopuksi saan vielä lisätä, että ajan-säästäminen nyt on kovin tarpeellinen. Useampia kuitti-lanketeistamme kaivataan, ja mahdotonta on arvata, mitkä uudet petokset voivat tapahtua, ellemme saa varasta käsiimme.

Nöyrä palvelianne Desfresnier & C:o. Rolland'in kautta."

Ken oli hän, jota epäiltiin? Vendalen tilassa ei ollut helppo sitä arvata.

Kenen hän lähettäisi Neuschâteliin? Uljaita ja luotettavia miehiä tosin kyllä löytyi Cripple Cornerissa, vaan mistä ottaa sellainen mies, joka oli tottunut ulkomailla matkustamaan, joka taisi ranskan kieltä ja josta voi vakaasti päättää, ettei hän sallisi muukalaisien päästä tuttavaksensa? Ainoastaan yksi mies löytyi, jossa kaikki nämät tarpeelliset asiat olivat yhdistettynä, ja se oli Vendale itse.

Tosiaan oli kauppansa jättäminen häneltä suuri uhraus, ja vielä suurempi Margueriten jättäminen. Viisisataa puntaa rippui tulevasta tutkinnosta, ja herra Rolland'in neuvo kirjeessä oli sanasta sanaan seurattava.

Kuta enemmän Vendale asiata mietti, sitä selvemmin huomasi hän tarpeelliseksi itse lähteä matkalle.

Kätkiessään kirjeen ynnä kuitin, muistutti eräs mielen johto häntä Obenreizerista. Nyt näytti mahdollisemmalta kuin ennen saada tietoa kuka tuo epäluulon alainen voi olla. Luultavasti tiesi Obenreizer sen.

Tämä mielen johto oli tuskin herännyt hänessä, ennenkuin ovi aukaistiin ja Obenreizer astui sisään.

"Soho Square'ssa sanottiin, että teitä odotettiin kotia tänä iltana," sanoi Vendale tervehdittyänsä häntä. "Kuinka olette jaksaneet maalla? Voitteko paremmin nyt?"

Tuhansia kiitoksia. Obenreizer oli voinut hyvin ja oli nyt paljoa terveempi. Ja mitä uutta täällä? Oliko tullut kirjettä Neuschâtelista?"

"Varsin kummallinen kirje," vastasi Vendale. "Asia on tehnyt uuden mutkan, ja kirje vaatii minun salaamaan vastaiset toimemme kaikille ilman eroituksetta, oli kuka tahansa."

"Ilman eroituksetta!" matki Obenreizer. Näin sanoen läksi hän taas miettien akkunan ääreen toisessa päässä huonetta, ja katseltuansa siitä hetken, palasi hän jälleen Vendalen luoksi. "Lienee se unhotus heiltä," otti hän taas puhuakseen; "muussa tapauksessa he tuskin olisivat minua eroittaneet."

"Se on herra Rolland, joka kirjoittaa", sanoi Vendale, "ja niinkuin sanotte, lienee tuo varmaan unhotus häneltä. Tämä ajatus asiasta on tähän asti minulta jäänyt tarkkaamatta. Minä halusin neuvotella teidän kanssa, juuri kuu astuitte sisään, ja nyt minua sitoo erityinen kielto, joka kentiesi ei ollenkaan ole määrätty teitä varten. Harmillista!"

Obenreizerin sumuiset silmät kiintyivät tarkasti Vendaleen.

"Kentiesi enemmin kuin harmillista," sanoi hän. "Minä lähdin tänne tänä päivänä, ei ainoastaan saadakseni kuulla uutisia, vaan myös tarjotakseni teille apuani sanan-saattajana, kaupan-hierojana eli minä tahansa tahtoisitte käyttää minua. Uskotteko että minäkin olen saanut kirjeitä, jotka pakottavat minun päätäpahkaa lähtemään Sveitsiin? Suullisia sanomisia, kirjeitä, todistuksia, mitä tahansa olisin teiltä voinut viedä muassani Desfresnierille ja Rolland'ille."

"Olette juuri se mies, jota tarvitsen," vastasi Vendale. "ei viittäkään minuutia takaperin päätin vasten tahtoani itse lähteä Neuschâteliin, koska en tuntenut ketään täällä, jonka olisin uskaltanut panna edestäni. Tahdon kuitenkin vielä kerran lukea kirjeen."

Hän aukaisi rauta-kaapin ottaakseen sieltä kirjeen, ja vasta katsottuansa taakseen jos olivat kahden kesken, kävi Obenreizer pari askelta hänen jälessään, seisahtui sitten ja mittasi Vendalea silmillään. Vendale oli pitempi ja nähtävästi myös voimakkaampi heistä. Obenreizer kääntyi pois ja lämmitteli kamiinin edessä.

Sillaikaa luki Vendale kolmannen kerran viimeistä osaa kirjeestä. Siinä seisoi selvä varoitus -- siinä seisoi tuo loppu-lause, joka vaati sen ymmärtämistä ja tulkitsemista sanasta sanaan. Käsi, joka ojasi Vendalea pimeässä, ohjasi häntä ainoastaan tällä ehdolla. Iso rahasumma oli vaarassa, ja kauhean epäluulon piti ensinnä toteutua. Jos hän menetteli oman mielensä mukaan, ja sitten jotakin tapahtuisi, joka häiritsisi järjestettyjä tuumia, kenen syyksi vahinko silloin oli luettava? Kauppamiehenä Vendalella ei ollut kuin yksi tehtävä. Hän kätki taas kirjeen.

"Tosiaan vallan harmillista!" sanoi hän Obenreizerille. "Tuo unhotus herra Rolland'in puolelta saattaa minua pahaan pulaan, ja tekee keskinäisen välimme yhtä ikäväksi kuin naurun alaiseksi. Mutta mitä voin tehdä? Minä työskentelen sangen tärkeässä asiassa ja työskentelenpä aivan pimeässä. Muuta neuvoa mulla ei ole kuin ohjeekseni ottaa kirjeen kirjaimia eikä sen henkeä. Älyätte varmaan, että, jos en olisi ollut näin sidottu, minä ilomielin olisin nautinnut auttavaisuuttanne."

"Ei sen enempää siitä asiasta!" vastasi Obenreizer. "Teidän sijassanne olisin tehnyt ihan samalla lailla. Minä en ole ensinkään loukattu, hyvä ystäväiseni, vaan kiitän teitä päin vastoin hyväntahtoisuudestanne. Kaiken mokominhan kuitenkin tulemme olemaan matka-kumppaleita, koska te arvattavasti, niinkuin minäkin lähdette hetimiten?"

"Se olkoon päätetty; vaan ensiksi täytyy minun puhua Margueriten kanssa."

"Arvattavasti! arvattavasti! Puhukaa hänen kanssa illalla ja käykää minua noutamaan kun lähdette rautatielle. Lähdemmekö pikajunalla tänä iltana?"

"Lähdetään tänä iltana."

Oli jo myöhempi kuin Vendale luulikaan, kun hän pysäytti vaununsa tunnetun huoneen eteen Soho-Sqwaressa. Kaikellaiset tähdelliset toimitukset, jotka seurasivat hänen äkkinäistä lähtöänsä, olivat anastaneet suuren osan sitä aikaa, jonka hän oli toivonut saavansa viettää Margueriten parissa.

Hämiksensä ja iloksensa oli Marguerite yksin salissa, kun hän astui sisään.

"Meillä ei ole paljon aikaa, Yrjö," sanoi hän; "mutta rouva Dor on ollut hyvä minua kohtaan, ja me saamme viettää nämät minuutit itseksemme." Nyt kiersi Marguerite käsivarret hänen kaulansa ympäri ja kuiskasi: "Oletko tehnyt mitään, joka on voinut loukata Obenreizeria?"

"Minäkö?" kysyi Vendale kummastellen.

"Hiljaa!" sanoi hän. "Minun täytyy kuiskata se sinulle. Muistat varmaan tuon pienen valokuvan, jonka sain sinulta. Se sattui tänäpänä makaamaan kamiinin-friisillä, josta hän sen löysi. Hän katseli sitä ja minä näin hänen kasvonsa peilissä. Tiedän varmaan, että olet häntä loukannut; hän on kostonhaluinen ja armoton, ja samalla äänetön kuin hauta. Älä matkusta hänen kanssansa, Yrjö; älä lähde hänen seuraan!"

"Oma ystäväiseni," vastasi Vendale, "sinä annat turhain luulojen peljättää itseäsi. Obenreizer ja minä emme ole koskaan olleet parempia ystäviä kuin juuri tällä erää."

Ennenkuin enemmän ehdittiin sanoa, alkoi laattia likimmäisessä huoneessa vavista jonkun raskaan ruumiin liikunnosta, ja heti sen jälkeen näyttäikse rouva Dor.

"Obenreizer!" huusi tämä hyväntahtoinen olento kuiskaavalla äänellä ja upposi silmänräpäyksessä tavalliselle istuimelleen kamiinin viereen.

Obenreizer tuli sisään matka-salkku rippuva olkapäällä.

"Oletteko valmis?" kysyi hän Vendalelta. "Saanko teille ottaa jotaan mukaani? Teillä ei ole matka-salkkua, vaan minulla on. Tämä papereita varten tehty paikka on oleva teidän käytettävänä."

"Kiitoksia tarjouksestanne," vastasi Vendale; "minulla on ainoastaan yksi tähdellinen paperi, ja siitä täytyy minun itse pitää huolta. Tässä se on," lisäsi hän katsellen povitaskuansa, "ja tässä sen täytyy olla kunnes pääsemme Neuschâteliin."

Vendalen näin puhuessa tarttui Marguerite hänen käteensä ja puristi sitä hartaasti, katsellen ankarasti Obenreizeria; vaan ennenkuin Vendale huomasikaan oli jo Obenreizer kääntynyt ja oli nyt jättämäisillään hyvästit rouva Dorelle.

"Hyvästi, ihana veljentytär;" sanoi hän kääntyen Margueritea kohti. "Ja nyt pois Neuschâteliin, ystäväni!"

Näin sanoen hän keveästi koski Vendalen povi-taskuun, ja kulki edeltä ovelle.

Vendalen viimeinen silmäys tarkoitti Margueriteä ja Margueriten viimeiset sanat hänelle olivat:

"Älä lähde."

KOLMAS NÄYTÖS.

Laaksossa.

Oli noin keski-paikoilla Helmikuuta kun Vendale ja Obenreizer lähtivät matkaan, ja koska talvi oli kova, niin ei ollut matkakaan erittäin hupainen; päin vastoin oli tämä aika kaikille matkustavaisille varsin kamala, ja tultuansa vihdoin Strasburgiin, löysivät matkustajamme tämän kaupungin suuret ravintolat melkeen tyhjinä, ja ne harvat ihmiset, joita he siellä tapasivat, ja jotka Englannista tahi Parisista kaupan toimissa olivat kulkeneet Sveitsin sisämaihin, olivat hekin paluu-matkalla.

Usea Sveitsin rauta-teistä, joita matkailijat nykyjään kulkevat ilman vastuksitta ja vaivoitta, olivat siihen aikaan melkeen kokonaan mahdottomat kulkea, sillä moniaita ei oltu vielä alettukaan rakentaa ja useimpia parhaillaan rakennettiin. Niissä rautatien-jaksoissa, joita myöten jo kuljettiin, kohtasi vielä pitkät matkat vanhaa maantietä, jossa liikenne usein talven aikana tykkänänsä taukosi; toisaalla löytyi heikkoja paikkoja, joissa uusi laitos kovalla pakkaisella tahi äkkiä nousevalla pyryllä ei ollut luotettava.

Strasburgissa kerrottiin useita juttuja tien vaivaloisuuksista ja ehkä useat näistä jutuista olivat ylenmäärin väännetyt, saivat kuitenkin kummallisimmatkin jonkunlaisen todenmukaisuuden siitä ainoasta syystä, että ihmiset toden-teolla palasivat matkoiltaan kesken. Koska tie Baseliin kuitenkin oli auki, niin pysyi Vendale järkähtämättä päätöksessään matkustaa eteenpäin, ja Obenreizerin päätös oli tietysti sama kuin Vendalen, sillä nyt hänen oli noista kahdesta valitseminen, joko jäädä elin-ajakseen onnettomaksi taikka hävittää se todistus, jonka Vendale vei muassaan, jos vaikka tähän tarpeesen täytyisi murhata Vendalen.

Näiden molempain matkustavaisten keskinäinen suhta oli ihan erilainen. Obenreizer, joka Vendalen toimen-sukkeluudesta näki turmion uhkaavan ja jokaisen tunnin kuluessa huomasi tämän turmion aina enemmän läheneväksi, vihasi häntä villin metsäelävän kavaluudella. Hän oli aina tuntenut erästä vainun-kaltaista inhoa Vendalea vastaan, johon syy oli ehkä haettava vanhassa riitaisuudessa herran ja talonpojan välillä, kentiesi myöskin Vendalen luonnon julki-suoruudessa, kentiesi hänen kauniimmassa ulko-muodossakin, taikkapa tämän menestyksessä etsiessä Margueriten lempeä; ja viimeksi mainitut syyt olivat ehkä painavimmat. Ja nyt hän tätä paitsi Vendalessa havaitsi metsästäjän, joka vainosi häntä elämän ja kuoleman uhalla. Vendale sitä vastoin, joka aina jalomielisesti oli taistellut ensimmäistä epä-luuloansa vastaan, älysi nyt velvollisuutensa olevan kaikin voimin vastustella tätä epäluuloa ja lakkaamatta sanoi hän itselleen: "Hän on Margueriten holhoja. Välimme on varsin ystävällinen; hän on itse esittänyt matka-seuruutta ja hänellä ei voi olla minkäänlaisia itsekkäitä sivutarkoituksia tällä ikävällä matkustamisella." Näihin kaikkiin seikkoihin, jotka puhuivat Obenreizerin puolustukseksi, lisäsi sattumus vielä yhden tapauksen, silloin kuin he, oltuansa matkalla kahta vertaa kauemmin kuin tavallisesti, vihdoin tulivat Baseliin.

Matkustajat olivat syöneet myöhäisen puolipäiväisen, ja olivat yksinänsä eräässä huoneessa ravintolassa, jonka akkunoista nähtiin sivutse juokseva Rheinin-virta, väkivaltainen ja syvä, paisunut ja kohiseva. Vendale makasi sohvalla ja Obenreizer käveli edes takaisin laattialla, välistä seisahtaen akkunan eteen katsellakseen kuinka kynttiläin valo kaupungista kuvastui pimeään veteen -- ja ehkä ajatellen mielessään: "Ah! jos voisin syöstä hänen tuonne alas!" välistä pitkittäen käyntiänsä silmät kiinteästi tuijottaen laattiaan.

"Missä häntä ryöstän, jos voin? Missä hänen murhaan, jos täytyy?" Tämmöisiä kohisi virta, kohisi, väsymättä kohisi hänen kävellessä edestakaisin laattialla.

Tämä sävel kuului hänestä viimein niin selvään, että hän pysähtyi ajatellen parasta olevan laulaa matka-toverillensa toisen säveleen.