Part 29

Vanha katse kohosi hitaasti ikkunalle, tähyili ulos ja edentyi ilmanpieluksille. Mutta siellä pysyi mustanpuhuva pilvi. Hämärästä autereesta kuontui pimeä Piilainvuori ja kallioiden kunnas. Ruso lankesi ja raukesi länteen. Metsämaisema tummeni kuin tuonelan taus ja taulu, tummeni laakso, tummeni järvi.

— — —

Mennyt päivä pyyhki näytelmän poistuneeksi.

— — —

Kuului kummallinen, kaukainen kumina hiljaisena ja tuskin huomattavana... Aatelmien erämaassa kumahteli vaimeasti mahtavien kellojen kumu. Iäisyyden tuomion taonta se siellä kajahteli. Tulevaisuuden tuntemattomille äärille ulontui aavikko. Sieltä siinti sarastus mannermien ja merien takaa...

Emäntärouvasta tuntui ovi äänettömästi avautuvan. Yli kynnyksen astui mieron matkalainen... Mies outo vaaniskeli ympärystä, varoi, otti askeleen emännän luokse. Sanoi tervehdyksen suljetuin suin. Sitten kalvoi poveltansa kirjeen ja ojensi sen äidille. Sen jälkeen häipyi mies hämyyn hyvästiä heittämättä...

Kirje alkoi:

"SSSR, syyskuulla, 1918.

"Äiti, äiti! Olemme pelastetut! Suuri Venäjä syleilee meitä..."

* * * * *

Kirje loppui:

Rakas äiti — Kajaavat tuomiokellot...