Part 4

_Sillä aikaa kun Iivana päättää kosimistaan kylän kapakassa ja riitautuu Ropotin kanssa, osaa ukko Durnjakin saada pristavin liikkeelle._

Kapakassa oli jo täysi höyry. Iivana ja Ropotti olivat jo juoneet ensin toisen ja sitte toisen rahat miltei kuitiksi. Viimeiset viinat nuo lie siihen pöydälle jo kannettukin.

Ja väkeäkin tuolla oli. Kesäkuumasta huolimatta oli miestä tamineissa. Osiippa sentään oli paksuinturkkisin. Repaleinen Vanjka soitteli, rämisytti hanuria. Sen Jegor Kyratskinin, Aleksandrovitshin poikia se oli, ja siksi kai hanurimieskin. Oli mölyä.

-- Hih!... Vanjka!... Ih! hihkasi hänelle jo siinä Iivana ja Osiippa auttoi:

-- Vanjka! hoki hän, sinulle ihkaistaan!... Kuuletko?... Eh?

-- Kuullaan!... Kuin en kuulisi! veti Vanjka hanurilla ja taas hoki Osiippa tolkuttaen:

-- Vot Iivana Ivanovitsh, sulhanen, merkitsee, puhuu sinulle...

-- Puhuu!... Mitä tuosta jos puhuu! ynseili soittotaiteestansa tietoinen Vanjka, veti, ja Osiippa koki selittää:

-- Vot kuin: Iivana Ivanovitsh puhuu sinulle, vot, että: ih!... Ihkaisee, tarkoitan että: Hih!... Ymmärrätkö?... Eh?

Mutta Iivana itse kinasi toisten kanssa. Hän oli niille jo kahteen kertaan kertonut sen porsas-, leski-, lääkäri- ja porsaanleikkaaja-juttunsa ja nauranut sille vatsansa pohjasta. Sitä hän nytkin siinä kertoi, kinasi, nauroi. Humalassa hän siinä jo vännäsi ja Ropotti sitäkin enemmän.

-- Ih! hihkasi hän taasen jutun lopuksi ja kävi kehumaan luotsiansa, Ropottia.

-- Vot, Ropotti! kehui hän ja ryyppäsi:

-- Ropotti, vaan ei Pipotti... Kolppanan tshuhna Pipotti... Eh!

Ja Osiippa hoki taas, peräsi:

-- Kuin ei Pipotti?

-- Ei niin ei, Pipotti... Puhutaan sinulle, että ei Pipotti! kinasi Iivana, hymyili, joi. Osiippa asiasta ymmällä, koki, uteli itseltään Ropotilta:

-- Kuin ei Pipotti, vaan Ropotti?... Heh?

Ja humalainen Ropotti yritti, tolkkasi:

-- Pipotti tää... Hän otti ja hukkui... Perkjärveen hukkui.

-- Aaaaa! kirkastui valkeus Osiipalle ja hän peräsi nyt Iivanalta:

-- Merkitsee että Pipotti hukkui?... Tää Kolppanan tshuhna ja siksi Ropotti ja ei Pipotti Vot?...

-- Eh?... Kuin hän hukkui?... Pipotti? olivat nyt Iivanalle asiat sekaisin. Ihan hänen täytyi Ropotilta perätä:

-- Totta että hukkui?... Pipotti tää?

-- Ka ... tuota... Hukkui... Otti ja hukkui...

-- Ha-aaaa... Vot kuinka, kirkastui Iivanan hymy jos miten leveäksi ja hän kehui taasen Ropottia:

-- Mutta sinä, Ropotti, kehui: Sinä, vot, väärin teit kun toisen muorin mertaan veit... Viisas sin' oot!... Ih!

Ja hän nauroi ja joi Ropotin terveydeksi ja hihkasi ja hymyili ja kapakassa oli oikea höyry ja elämä ja ilo.

* * * * *

Se oikea morsian siihen nyt tuli. Sitä korvaustaan vaatimaan se ehätti.

Ja nyt se vielä oli hoksannut uuden asian: Iivanahan oli häntä jo suudellut kuten morsianta. Puhemies-Annushka voi sen vaikka valalla todistaa ja siitäkin hän vaati hyvitystä rahassa.

Mutta mistä otat, kun miesten rahat on jo juotu ja miehet itse heilupäällä? Niin Ropotin kuin Iivanankin silmissä jo tupa pyöri ja savu hämärsi.

Mutta tajusivat he toki vielä asian niin selkeästi kuten yleensä voivat.

-- Vot morsian... Oikea, tolkutti Osiippa. Iivana katsoi morsiantansa, hymy repesi, laajeni, anasti kasvot kaikki. Nenä punoitti.

-- A-haaaa! veti hän ja Ropotille selitti:

-- Vot, Ropotti, oikea eukko... Vot sinulle!

Mutta eukko vaati korvausta, aivan jo kiroten:

-- Jei bohu vaadin!

-- Kuin?... Muori?... Mistä vaadit? Eh? peräsi Iivana.

Ja leski:

-- A vot!

Hän selitti, kaikelle väelle ihan valitti:

-- Odotuksesta ja... Entä kun pussasit?... Niin että onko sallittu että pussata?... Häh?

Iivana seisoi hänen edessänsä täynnä makeaa hymyä ja vielä makeampaa viinaa, katsoi silmiin ja vehnäisteli:

-- Eh sinä kanalja!... Ruusunnuppu sinä, muori! Eh!

-- No vannon!... Ristiydyn ja vannon, että pussasit! vannoi eukko ja teki valakseen ristinmerkin: Vot ristiydyn!... Nää!

Ja hetkisen hän odotti. Iivana siinä edessä hymynä seisoi ja katsoi.

Ja yhtäkkiä hän silloin leikkisenä vehnäistellessään tökkäsi sormella eukkoa vatsaan.

-- Pumps!

Eukko ihan hätkähti, suuttui:

-- Paholainen: ... Mahometti!... Pty-hui!

Mutta Iivana nauroi, ihan vatsansa pohjasta lasketteli. Eukko kiukustui, sadatteli, poistui ja uhkasi hakea poliisipristavin.

Ja niin odotti nyt pristavin tuloa ukko Durnjakin ja Annushka, tää morsian. Iivanan kimppuun he molemmat sitä kokivat hakea ja niin uhkasi Iivanaa ja Ropottia esivallan miekka.

Ja palasikin tuo poliisipristavi, palasi ja odottajille heti äkäisesti hönkäsi. Oli, näet, matkalla korttipelissä hävinnyt kolme ruplaa seitsemänkymmentä yhdeksän kopeekkaa ja siitä harmi.

-- Piru! äksysi hän itsekseen, vihaisena. Eukko, Annushka, kielevä kun oli, ehätti ennen ukkoa, Durnjakinia, selitti asiansa, valitti, että Iivana on häntä suudellut.

-- No mitä sitte jos suuteli? hönkäisi siihen pristavi äkeästi, sillä hän oli pahalla päällä.

-- Kuinka mitä, teidän ylhäisyytenne!... Luoja minun, taivaallinen Isä! siunaili eukko ja tenäsi:

-- Suutelon vei ... vot suutelon!

-- Kuka sinua suutelisi ja kuin? Mitä?

-- Teidän jalosukuisuutenne! vannoi eukko: Kautta pyhien pussasi ... lupsasi ihan, pussas ja ... vot suutelon vei...

Mutta silloin pelitappiostaan harmistunut pristavi hönkäisi:

-- Juokse!... Käske antaa se takaisin sinulle... Suutelo!...

Ja kun eukko yhä yritti valittaa, tulistui hän ja karjasi:

-- Kuuletko mitä sanottiin!... Käske ukon takaisin suudella ja!... Ulos!

Eukko ihan säikähti ja pakeni. Syödä tuo oli.

Mutta ukko Durnjakinin asia onnistui, jo niiden kenkätöidenkin takia. Lakkia molemmin kourin alamaisesti pidellen hän viisaasti alkoi, johti, puhui niistä kenkätöistä, vihjaili, että hän vaikka ilmaiseksi ne nyt tekee ja sitte jo meni asiaan: Valitti että Iivana on hänenkin muoriaan suudellut.

-- Vot totta, teidän ylhäisyytenne ... suuteli tarkoitan, selitti hän. Mahomettilaisiksi, merkitsee, teidän ylhäisyytenne!

Ja pristavi alkoi suostua laskien niitä kuin kengäntekopalkkoja. Pelitappiokin tuo korjautuisi sillä... Hän tutki jo asiaa.

Ja nyt ukko vielä ne paransi valittaen:

-- Ja, vot... Teidän ylhäisyytenne, vot, sanoo ... että ainoastaan sukuisuus sanoo...

-- Mitä?

Mutta ukko:

-- Vot, ristiydyn ja vannon, että sukuisuus... Sanoi, merkitsee, että sukuisuus ja ei ylhäisyys... Vot ristiydyn, ristiytyi hän toistamiseen.

Ja se auttoi, sillä pristavi oli arvostansa arka ja äkeä mies. Hän lupasi opettaa Iivanan ja sen kyytimiehen. Ihan hän siinä jo arveli, että lähettääkö hakemaan äskeinen Annushkakin, leski, ja perätä siltä senkin asiaa paremmin.

* * * * *

Mutta rentonaan eli ja hymyili Iivana, veti viinaa nahkaansa, kehui Ropottiansa, kertoi uudelleen juttuansa, nauroi ja oli ylkämiehistä onnellisin.

Mutta nyt he olivat jo kovin ylellisesti juopuneet, niin Iivana kuin Ropottikin ja kehittyi kina, kinasta riita, torasta jo tappelu.

Iivana näet osui nyt humaltuessaan sotkemaan nimet ja kinasi Ropotille, että hän on Pipotti. Ropotti tolkutti vastaan, mutta Iivana kinasi:

-- Valehtelet!... Jumalauta valehtelet että Ropotti!

-- Kuin valehtelen?... Häh?

-- Puhutaan sinulle, että Pipotti ja... Merkitsee että sinä et ole Ropotti, vaan Pipotti... Kuuletko? Heh?

Mutta humalainen Ropotti yltyi, tolkutti:

-- Tuota... Ropotti ... Pipotti .... Ki ... i ... Ripotti ... tuota Tipotti... Ropotti! karjaisi hän lopulta ja löi nyrkkiä pöytään, että helisi. Ropotti, sanon minä, Ropotti!

Mutta Iivana tulistui ja punastui.

-- Hi-ih! karjasi hän kuin peto, polki jalkaa ja uhkaili:

-- Sären... Ikkunat sären... Ih!

Mölyttiin. Kapakan isäntä sadatteli.

-- Ropotti... Min' oon Ropotti! karjui Ropotti asiansa puolesta. Iivana löi silloin jo tuolin sirpaleiksi ja kirosi:

-- Pjerkjele!

-- Häh!... Ropotti! karjui Ropotti uhallakin vastaan. Osiippa jo virui penkin alla.

-- Ro ... o ... Ropotti, tolkutti se sieltä toki vielä ja kaiken lisäksi ärtyi humalainen Ropotti haukkumaan Iivanaa ja kaikkia: ryssiksi hän heitä tietysti haukkui.

-- Vot ryssä!... Ah!

-- Häh!

-- Ryssä!... Hih! karjui Ropotti ja särki astioita.

-- Potaatti-nenä ryssä!... Ih! karjui hän. Iivana raivostui ja karjui vastaan:

-- Pipotti... Hih! karjasi hän ja niin tarrasivat toistensa niskaan miehet, Iivana Ropotin, Ropotti Iivanan niskaan. Vimmatusti he toisiaan siinä repivät, lattialla piehtaroivat ja karjuivat, kirosivat. Kapakan isäntä lähetti pojan jo hakemaan poliisipristavia.

Muta väsyivät toki miehet ja nukahtivat lopulta... Isäntä vieritteli heidät pöydän alle ja niin vetelivät he siellä rauhallista unta. Vanjka veti hanuria ja kaikki oli kun autuaiden eloa ja oloa.

XII.

_He heräävät oudossa paikassa ja joutuvat jääkylmään vesiryöppyyn. Sisältää muuten lopullisen selvityksen tshuhnan ja suomalaisen erotuksesta._

Kun miehemme seuraavana aamuna heräsivät, huomasivat he ihmeeksensä olevansa poliisiputkassa. Paljaalla lattialla he siinä istuksivat ja kyyköttivät. Päätä särki kohmelo vielä aika lailla ja tuntui olo hieman kuin happamelta. Ei ainakaan yhtä iloiselta kuin eilen nukahtaessa.

Tovin he siinä istuivat ihan vaiti, mieteksineet lienevät. Viimein alotti toki Iivana puhelun, kysäisten:

-- Sinun nimesi, tuota?... Tarkoitan: Ropottihan se oli?

-- Kah!... Tuota... Ropotti!

-- No!... Kunnia sinulle Luoja, rakas taivaallinen Isä! huokasi silloin Iivana hartaasti, vilpittömästi ja teki ristin merkin. Eilistä tappeluansa he eivät ihan selvästi muistaneetkaan, eivät nyt vielä, sillä päätä pakotti tulisesti.

Istuttiin siis, kökötettiin. Nyt muisti Iivana eilisestä tappelusta jo lisää. Hän peräsi sen ryssäksi-haukkumisen johdosta, kun hän ei sitä ollut ymmärtänyt:

-- A, vot ryssä?... Niin että mitäs hän, tarkoitan, merkitsee ryssä?... Pirun ryssä?...

Ropotti joutui pulaan. Hän muisti nyt illalla haukkuneensa.

-- Tuota, tapaili hän, sotkeutui ja pulassa tokasi:

-- Häh?

-- A, vot, ryssä? selvensi Iivana viattomasti.

Täytyi kokea. Ropotti kierteli, tolkkasi:

-- Tuota, nyt... Niin jotta nyt tää ... ryssä?... Häh?

-- Niin... Vot, ryssä?

Ja taas täytyi Ropotin. Hän imeksi, kierteli, hoki:

-- Hän ... ryssä... Hän, tarkoitan, on se kuin... Niin jotta hän ei ole järin tshuhna eikä taas erin ... niinkuin suomalainenkaan.

-- Ymmärrän... Ymmärrän!... Niin jotta ei toinen eikä toinen, riensi silloin Iivana todistamaan, että kyllä asia on nyt hänelle ihan selvä ja hän aivan ihmetteli:

-- Vot, mikä määrä kansoja maailmassa!

Ja hän luetteli, ihan sormilla näytti:

-- On ensiksi tshuhnat ... sitte suomenkansa... Vot, seuraa saksalaiset ... juutalaiset ... sitte ryssät ... tattarit ... mahometaanit ... arkankelilaiset ... lisäksi narvalaiset, narvankansa, vot ... petrosovotalaiset ... roomalaiskatolilaiset ... seuraa sitte luterilaiset ja perkjärveläiset ja lopuksi pääkansa, vot, venäläiset ... oikeauskoiset venäläiset... Eh, mikä paljous kansoja... Vhi-uuu! vihelti hän ihmetyksestä.

Ja taas siinä oltiin, istuttiin, kökötettiin. Kumpikin toteutti oman rotunsa kansallista tehtävää: Iivana hymyili, haisi viinalle, sipulille ja kurkulle ja hattupää Ropotti töllötti tyhmänä, tupakoi, syleksi ja pyyhiksi nenäänsä nutun hihalla. Ja molemmat he olivat vilpittömiä ystävyksiä.

Iivana hymyili, puheli ja tupakoitsevan Ropotin päässä liikuksi suuri kansallisomaisuus: äly ja ajatuskyky, kuten sienessä mato.

* * * * *

Mutta nyt tuli poliisipristavi poliiseinensa. Hän oli miehille äkeä varsinkin senvuoksi, kun oli kuullut niiden kieltäneen että hän on ylhäisyys, väittäneen häntä ainoastaan jalosukuisuudeksi.

Ei ihme, että hän halusi hieman kostaa. Hän määräsi, että miehet on, muka selviytymisen takia, vietävä kylmään vesisuihkuun. Oli sitä kyllä joku kerta ennenkin käytetty, mutta ainoastaan näin: kostotarkoituksessa.

-- Ja antaa kovan suihkun... Tshuhnallekin tälle, sille ... ne ovat rajupäitä ... ja mukuraista kansaa... Tshuhnat nää! määräsi hän ja poistui, jättäen miehet poliisien käsiteltäviksi.

Ja niin täytyi marssia vesiryöppyyn. Ei sitä vettä siinä suihkuamalla ja tiuhkumalla ainoastaan, vaan ihan rännistä ryöppysi ja korkealta katosta niskaan putosi.

Hirvitti ihan. Iivana siunaili hartaasti, ristiytyi, riisuutui alamaisen kuuliaisuudella kuin pakolliseen kylpyyn ja niin työnsivät poliisit hänet ryöpyn alle.

Kamalaa! Iivanan päässä seisovat silmät, kuin viimeisellä tuomiolla. Teräväpiikkisillä sauvoilla estivät poliisit liikahtamasta ryöpyn alta ja jääkylmä vesi pauhasi niskaan.

-- Heh!... Armahtakaa!... Riittää!... Vapahtajan nimessä armahtakaa! huusi Iivana alussa kauhuissaan armoa.

-- Suus kiinni!... Durak! soimasivat vain poliisit, piikit ihan Iivanassa.

Mutta pian tottuikin Iivana kylpyyn. Nyt jo tuntui ihan hyvältä. Päänkipu hävisi. Hän jo siinä ryöpyssä hymyili leveästi, irvisti ihan, hieroksi kupeitansa ja puheli:

-- Vot tak kylpy!... Vot!

-- Valjai!... Matkaasi ryöpystä, valjai! komensivat poliisit silloin ja Herraa hartaasti kylvystä kiittäen tallusteli hymyilevä Iivana pukimiaan kokoilemaan.

* * * * *

Mutta hullummin kävi Ropotin. Hän, itsepintainen, ei älynnyt nöyrästi alistua esivaltaa tottelemaan. Ryöppyä hän kauhistui, eikä tahtonut riisuutua. Luuli sillä pelastuvansa ja tolkutti:

-- Minä tuota... Tshort!

-- Kiireesti!... Ryöppyyn, kiireesti! ärjäisi poliisi ja kun Ropotti hidasteli ja mukuroi, niin poliisi rutosti sanoi:

-- Eh!... Annetaan niine pukimineen!... Vot!

Ja yks kaks survoivat he teräväkärkisillä piikeillään Ropotin ryöppyyn täysissä tamineissa. Ropotti kiroili, kutristeli ja huusi kauhuissaan. Varsinkin kun tupakat kastuivat ja tulitikut.

-- Paholainen! pökertyi hän ja koki niitä tupakoitansa taskusta pelastaa. Asia paheni: tupakkavehkeet joutuivat taskusta ilmiryöppyyn.

-- Iivana... Tuota... Perkele! huusi pökertynyt mies Iivanalta apua.

Mutta Iivana nauroi katketakseen. Häntä huvitti Ropotin turha hätä, kun se siinä täysissä tamineissaan kylpi.

-- Hiero!... Hiero kupeita!... Vot! koki hän sille Ropotille naurun ohella neuvoa, huutaa: Hiero!... Se, vot, kohmelon parantaa... Vot!

-- Tshort!... Paholainen! kiroili ja päristeli likomärkä Ropotti, kun lopultakin ryöpystä pois pääsi. Hän ihan tärisi, kun vesi vaatteista valui.

-- Valjai!... Pellolle valjai! komensivat poliisit. Pois koko putkasta ne ajelivat.

Mutta Iivanalla oli hauska olo. Likomärkä Ropotti nauratti häntä yhtä syvästi kun konsanaan eilinen erehdyksensä.

* * * * *

Onnellisesti olivat he selviytyneet niistä kapakan säretyistä akkunoista ja huonekaluista, vaikka rahat olivatkin jo juotu joka penni... Ropotti antoi osaltaan niistä kenkärahat ja hamekankaan, jotka oli tällä matkallaan kaupungista ostanut eukkoaan varten. Iivanalta taas oli, onneksi, säästynyt morsiamelle varattu kihlasormus ja se Ropotin kampsujen lisänä riitti.

-- Vot onni, puheli Iivana silloin Ropotille, Se, vot, onni, jotta sormus säästyi... Ymmärräthän?

-- Ka... Tuota... Kuin en tätä ymmärtäisi! tunnusti likomärkä Ropotti älynsä terävyyden.

Ja niin ajaa lykkivät he nyt jo kotimatkalla. Iivana taas, kuten tullessa, siellä reslarämän takapajulla, selin ajajaan jalkojaan riiputti. Ropotti, märkänä kuin kuikka, etupajulla kökötti ja kaakkia koki ohjaksilla menoon nyhtää.

Ja hyvät tovit ajoivat he, lykkivät, siten ihan ääneti, selin toisiinsa, reslaroju välissä. Iivanakin mietiksi. Matkojaan hän siinä lie muistellut ja iloista erehdystänsä, josta oli toki se suuri onni, että sormus säästyi ja niin pelastuttiin kapakan veloista. Äänettömänä istua kökötteli Ropottikin ja yhä herui vesi tamineista. Happamalta hän alussa siinä näytti. Tupakatkin kun ne kastuivat. Tyhjänä riippui siis piippu ikenissä.

Niin mietti Iivana, muisti poliisipristavin puheet rajupäisistä, mukuroisista tshuhnista ja silloin äkkiä sinne taakseen yliolkain kysäsi, peräsi:

-- A vot...

Ja hän jatkoi:

-- Vot, sitä minä tässä yhäkin että... Vot pristavikin kun sanoi, että tshuhnat ovat mukuraista ja rajupäätä kansaa, niin, merkitsee... Mikä erotus on varsinaisen tshuhnan ja oikean suomalaisen välillä?... Eh? Ropotti?

Ja Ropotin täytyi nyt ruveta kansantieteilijäksi. Hän nyhti ruunaa ohjalla ja tapaili selittäen:

-- Vot ... tshuhna tää... Hän on enemmän niinkuin ... kuin tuota sanoisi ... enemmän niinkuin mukurainen ja ... viinaan ja naisiin menevä, niinkuin ... tää tshuhna a... Varsinainen ja niinkuin oikea suomalainen tää, niin ... hän on niinkuin... Niinkuin nyt tää Muolan ja ... tää nyt vaikka Johanneksen mies...

-- Aaaaaaaa! selvisi Iivanalle tietysti asia lopullisesti ja itse hän ihan vielä lopetti, selvensi:

-- Merkitsee että: Tshuhna on oikea tshuhna ja ... oikea suomalainen on, vot, oikea suomalainen?... Eh?

-- Ka... Tuota!... Niin!... Prpoh, ruuna! repi Ropotti konia kulkuun ja vieläkin toisteli Iivana, vahvisti:

-- Ymmärrän... Nyt ymmärrän että, vot: Ropotti da Ropotti, Pipotti da Pipotti ja... Vot erotus.

-- Ka... Se... Vot.

Selviä nuo ne asiat olivat jo. Ainoastaan uskontokysymys vielä hämärsi. Sitäkin siis Iivana peräsi:

-- Ja entäs usko?... Niin että mikä usko tshuhnan kansalla on? peräsi hän...

-- Ka... Tuota...

Iivana silloin sinne taakseen aivan tenäsi:

-- Oikeauskoinenko ... vai kalmukki ... kiinalainen tai mohametaani?...

-- Vot mohametaani! nosti hän sormensa pystyyn kuin merkiksi: Vot!

Ja Ropotti koki panna liikkeelle uskonnollisen tietonsa, tolkutti:

-- Usko tää ... ristinusko tarkoitan ... niin että ... usko kuin usko, tokasi hän lopuksi ja alkoi nyhtää ruunaa ja torata sille, että enemmästä selityksestä pelastuisi.

Ja Iivanakin tyytyi saamiinsa, mukaili:

-- No... Tshort hänestä!... Usko kuin usko ja ... Ropotti kuin Ropotti... Vot!

Mutta kun he saapuivat Iivanan kotiin, keitätti Iivana teet, haetti kisällillä viinat ja kun oli ryypätty ja teetä hörpitty, kertoi hän kisälleillekin koko jutun ja varsinkin sen porsas-leski-lääkäri-leikkaaja-jutun. Ja hänellä oli taas hauska ja hymynsä repesi ihan äärimmillensä ja rauhallisena kukoisti pulpukkanenä niine mehevine rypäleinensä.

-- Vot juttu! nauroi hän onnellisena ja Ropotti tupakoi märkänä ja siksi oli Iivanalla yhäkin hauskempi olo.

Ja lopuksi selitti hän sälleillensä toimessaan, perinpohjin, mikä erotus on varsinaisen tshuhnan ja suomalaisen välillä.

-- Tshuhna, vot, selitti hän. On, puhun teille, mukurainen ja vaimoon lankeava ja ... merkitsee, viinaan menevä niinkuin venäläinenkin a... Oikea suomalainen taas, merkitsee, hän on viisas ja vot, Ropotti... Ropotti eikä Pipotti... Vot!

Hän heittäytyi sänkyyn selällensä ja nauroi taas Ropotin erehdykselle että vatsa lekkui, ja todisti:

-- Vot, Ropotti!... Vot mikä oikea ja viisas kansa, oikea suomenkansa ja ei tshuhna... Vot!