Part 20

Molemmat kätensä Joanin olkapäille asettaen Sheldon vetäytyi käsivarren mitan päähän hänestä ja katsoi häntä kauan suoraan silmiin, joiden katse ei enää ollut kylmä, vaan ikäänkuin kultaisen hohteen läpitunkema. Silmät sulkeutuivat hetkeksi, mutta avautuivat jälleen, ja Joan vastasi rohkeasti hänen katseeseensa. Sitten Sheldon taas hellästi ja hartaasti veti hänet puoleensa.

"Entä 'oma kotiliesi ja satula'?" kysyi hän hetkistä myöhemmin.

"Nehän olen miltei saavuttanut. Ruohomaja on kotini ja 'Martha' satulani ja -- ja katsohan kaikkia näitä puita, jotka olen istuttanut, puhumattakaan maissista. Ja kaikkeen olet sinä syynä. Ehkä en koskaan olisi alkanut rakastaa sinua, ellet sinä olisi saanut minua innostumaan Beranden viljelykseen."

"Kas tuolla tulee 'Nongasela' esiin niemenkärjen takaa ja sen veneet ovat vesillä", sanoi Sheldon kiinnittämättä huomiota Joanin viimeisiin sanoihin. "Ja asiamies on laivassa. Hän on matkalla San Christobaliin tutkimaan lähetyssaarnaajan murhaa. Onpa meillä onni matkassa, muuta en voi sanoa."

"Tuota onnea minä en oikein käsitä", sanoi Joan pettyneenä. "Meidän olisi pitänyt saada viettää tämä ilta aivan kahdenkesken ja puhua kaikenlaista. Minulla on niin loppumattomasti kysyttävää sinulta. Emmekä me tällä kertaa olisi puhuneet niinkuin miehet keskenään", lisäsi hän.

"Mutta minun tuumani on sittenkin parempi." Sheldon oli hetkisen kahden vaiheilla. "Katsos, asiamieshän on saariston ainoa viranomainen, joka voi antaa meille naimalupakirjan. Ja -- sanohan, eikö meillä ole onnea -- tohtori Welshmere on täällä ja voi vihkiä meidät. Voimme siis mennä naimisiin tänä iltana."

Joan vetäytyi säikähtyen kauemmaksi hänestä, irroittautui hänen syleilystään ja peräytyi useita askeleita taapäin. Sheldon näki, että hän oli todenteolla pelästynyt.

"Minä... minä olin luullut..." sopersi hän.

Mutta vähitellen hänessä tapahtui muutos. Veri syöksähti hänen kasvoihinsa, ja ne hehkuivat aivan samoin kuin Sheldon kerran aikaisemmin tänä päivänä oli nähnyt niiden hehkuvan. Hänen viileän levollinen katseensa ei enää ollut viileä eikä levollinen; silmät olivat saaneet lämpimän hohteen, ja luomet painuivat alas. Katse väisti arasti Sheldonin katsetta hänen astuessaan takaisin hänen luokseen ja painautuessaan hänen syliinsä. Ja hän sanoi hiljaa, melkein kuiskaten:

"Dave, minä olen valmis."